Ottaisitko enää tällaiseen "ystävään" yhteyttä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverillahan ei voi olla uupumusta tai kiireitä tai surua elämässään, vaan on velvollinen aina laittamaan ap omien asioidensa edelle. Minä ainakin olen tälläkin hetkellä sen verran burn-outissa, että jos joku kysyy että 'lähdetäänkö joskus...', niin tiedän jo sen tarkoittavan, että minun odotetaan alkavan kysellä ja järjestellä ko. menoa. Enkä jaksa. Ja sitten vastaaminenkin jää. Ei ole halun puutetta, en vain jaksa.

Ystävilläni näen samaa uupumusta ja jaksamisen puutetta, siksi kysyn aina tällaisia seuraksipyyntöjä täsmällisemmin, esim. 'Mun tekee mieli uimaan lauantaina, huvittaisko sua ja ootko vapaana, vaikka klo 11? Muukin aika käy. Jos joo, niin nähdään vaikka hallilla siinä oven edessä'. Tähän on helppo vastata kun ei tarvi säätää mitään.

Joo.

No olisko liikaa vaadittu, että kerrot uupumuksestasi ystävälle?

Olisi kiva tietää, miksi toinen hylkää alkeellisetkin käytöstavat.

Olen varmaan erikoinen, mutta musta olisi kiva kuulla, jos mut on dumpattu.

Yksi ex.ystävä kyllästyi minuun äitiydyttyään.

Se ilmeni niin, että ei vastannut soittopyyntöihin ym. karttelua.

Koska meillä ei ollut riitaa, luulin että kyse on muuttuneesta elämäntilanteesta.

Näin harrastuksessa hänen miestään, joka valehteli että "se on masentunut".

Lähettelin edelleen kannustavia viestejä ja harvakseen otin yhteyttä.

Lopulta sain häneltä monisivuisen haukkumakirjeen, jossa hän yksityiskohtaisesti kertoi miten vääränlainen olen.

Jees.

Olisipa kertonut aiemmin, etten olisi tuhlannut häneen aikaa.

Ja olisipa ollut sen verran munaa, että olisi sanonut sanottavansa niin että mulla olisi ollut tilaisuus myös puhua.

Tämä opetti mut siihen, että enää en jää kuvittelemaan mitään.

Jos muhun ei olla yhteydessä, ihmissihde saa mennä.

Törkeää!! Olen pahoillani ja vihainen puolestasi. Toivottavasti olet jo löytänyt parempaa seuraa.

En olisi enää yhteydessä. Sitähän tässä kysyit. Nöyryyttävää ottaa yhteyttä tuollaisen kohtelun jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Yksi yksipuoliseen omien asioidensa vaahtoamiseen erikoistunut ex-ystäväni teki myös niin, että jos en ehtinyt vastata viesteihin, laitoin lyhyesti, etten ehdi just nyt, kun olen teatterissa tms., hän luki sen heti, muttei koskaan, ikinä laittanut vaikka että "hei kiva, mitä ootte katsomassa? Kivaa teatteri-iltaa!", ei ikinä. Kerran olin matkoilla, se oli viikonloppu yhdessä Euroopan kaupungissa, kerroin matkasta lähtiessäni - ei tullut hyvän matkan toivotusta, ei jälkeenpäin kysymystä, oliko ollut kivaa. Sinne matkallekin hän pommitti minua omilla asioillaan. Jos hän lähti matkalle, siitä viestiteltiin ennen reissua kymmenen kertaa, reissusta tuli kuvia ja tunnelmointia, jälkikäteen puitiin sitä vielä.

Mun koko elämä oli hänelle ihan samantekevä. Jos hän olisi saanut toivoa, hän olisi taatusti toivonut, etten kertoisi itsestäni koskaan sanaakaan. Hän halusi vain jutella kanssani omasta elämästään.

Jättäydyin ystävyydestä, en enää vastannut hänen juttuihinsa mitään. Aikansa kesti, sitten hänkin lopetti yhteydenpidon. Varsin outo 15 vuoden ystävyys, joista ensimmäiset vuodet olivat ihania, vastavuoroisia aikoja, mutta viimeiset vuodet sain olla vain yleisönä.

Minulle on käynyt täysin sama ja toimin samalla tavalla. Ensin kyllä sanoin ystävälle parikin kertaa, että ystävyytemme ei ole enää molemminpuolista ja että en pidä siitä että hän ei ikinä kysele elämästäni. Sen jälkeen hän tsemppasi jonkin aikaa ja muisti kysyä myös minun kuulumisia, mutta pian tilanne luisui taas siihen, että tavatessamme puhuimme 90 % ajasta hänestä ja jos kerroin mitään omia juttuja, käänsi hän keskustelun mahdollisimman pian itseensä. Minulla on monia ystäviä, joista kukaan muu ei tee näin.

Aloin siis ottaa etäisyyttä, välttelin vastaamista tapaamispyyntöihin ja lopulta viesti meni perille. Olisin voinut sanoa suoraan, että en halua olla enää ystäväsi koska kohtelet minua huonosti, mutta tiedän että ystäväni olisi taas vakuutellut että pystyy muuttumaan ja kilttinä ihmisenä olisin antanut sadannen mahdollisuuden. Siksi oli helpompaa vain etääntyä hitaasti.

Vierailija kirjoitti:

En ottaisi kaltaiseesi "ystävään" yhteyttä. Koko ajan ruinaamassa jotain ja sitten loukkaantuu verisesti jos ei heti jaksa vastata.

Ekan kohdan nyt voi tulkita ruinaamiseksi, mutta muut oli yhteisen tekemisen ehdottamista. Mitä varten ystävät on, jos ei yhteistä tekemistä.

Vahemmiten olen todennut, että lähes kaikki ystäväni pitävät minua sairauksiensa ja huoltensa kaatopaikkana. En ota yhteyttä juuri kehenkään, koska en saa heiltä ikinä suunvuoroa.

Saattavat tunnin valittaa flunssaana ja olen itse juuri yrittänyt henkisesti toipua syövästä.

Saattavat sanoa, että tunnut voivan hyvin, mutta en ehdi vasta, kun se valitus kynnen murtumasta alkaa tai nuhasta.