Opiskelijan mielenterveysongelmat

Oppisopimus voisi sopia sinulle hyvin. Pääsisit töihin ja saisit samalla koulutuksen. Koulumaailma on niin erilainen kuin työelämä.

Haluan opiskella myöhemmin korkeakoulussa joten en halua lähteä lukiosta. Haluaisin masennuslääkkeet, mutta toisaalta pelkään passivoivia vaikutuksia.

Ap

Voi ap, voisinpa auttaa sinua jotenkin!

Olen 30+ nainen ja sain juuri hiljattain itse ADHD diagnoosin. Ne joilla itsellään ei ole tarkkaavaisuuden ja aktiivisuuden ongelmia eivät voi ymmärtää miten kuormittavaa ihan jo tavallinen arki voi olla. Ihan yksinkertaistenkin asioiden aloittaminen voi tuntua täysin ylivoimaiselta. Monet neurokirjolaiset sairastuvatkin masennukseen, ahdistuneisuushäiriöön, sosiaalisiin fobioihin, pakkohäiriöihin, syömishäiriöön... Tärkeintä on että ymmärrät ettet ole tyhmä! Vaikka sinulla onkin ADD se ei tee sinusta mitenkään huonompaa ihmistä. Uskalla tavoitella itsellesi tärkeitä asioita, yritä löytää vahvuutesi, mieti missä olet hyvä. 

On kyllä käsittämätöntä miten retuperällä suomessa on nuorten mielenterveysongelmien hoito. Se ei ole sinun vikasi. Kannattaa myös selvittää onko kotipaikkakunnallasi jotain neurokirjolaisten tukiryhmää, itse olen saanut sellaisesta suuren avun. Myös facessa on erilaisia tukiryhmiä, myös opiskeluun liittyen. 

Kyllä nämä keskittymisvaikeudet tekevät välillä arjesta hankalaa. Tavarat on aina hukassa, silmälasien etsimiseen menee ikuisuus ja sitten tajuaa että ne onkin jo päässä, kesken puhelun alkaa etsiä puhelinta, touhottaa menemään joka paikkaan eikä malta levätä tai kuunnella itseään ja lopulta polttaa itsensä loppuun. En ole vielä kauhean pahasti ehtinyt itseäni satuttaa, mutta esimerkiksi irtosuhteita olen harrastanut ja ne hävettää. Läksyt jää aina tekemättä, kesken siivoamisen tuleekin mieleen keittää kahvia tai lakata kynnet, lääkäriajat unohtuu. Päässä on 1000 asiaa kerralla ja yhdestäkään ei saa otetta. Älystä tai sen puutteesta tässä ei pitäisi olla kyse, en ole mitenkään vajaaälyinen mutta tuo sählääminen ja päämäärätön sinkoilu toki antaa sellaisten vaikutelman muille. Pelottaa että mitä sit työelämässä käy tai edes korkeakoulutasolla kun pitäisi jo itseään ja toimintaansa kyetä säätelemään.

Ap

Onko sinulla ap kokeiltu mitään lääkitystä? Esimerkiksi stimulanteista moni saa apua keskittymiseen, sitten on myös lääkkeitä jotka vaikuttavat myös masennukseen mutta parantavat jonkin verran keskittymistä myös. 

Ei ole ollut lääkitystä. Olen itse aika varovainen lääkkeiden suhteen, koska pelkään niiden sivuvaikutuksia. Pelkään että ne jotenkin hidastavat minua tai vievät persoonallisuuteni. Kaikesta edellämainitusta huolimatta olen ekstrovertti, erittäin ihmisrakas ja puhelias, haluan näkyä ja kuulua, kaikkialla paitsi koulussa. Pelkään lääkkeiden tappavan sen kipinän mikä sisälläni on. Kuulostaa ehkä typerältä mutta minulle pelko on todellinen. Pelkään myös että ne lihottaa ja olen neuroottinen ja sairastan tosiaan bulimiaakin.

Mut hei, olin tänään koulussa ja nyt menossa kotiin, selvisin. <3

Ap

Lääkkeistä voi jutella sitten psykiatrin kanssa. Eivät ne vie luonnettasi, olet ihana oma itsesi aina vaikka lääkkeitä söisit, ne helpottavat aivosumua ja sinkoilua jolloin voit suunnitella elämääsi ja ajankäyttöäsi paremmin. Olisit silti vielä sinä. ❤ Ymmärrän pelon mutta lääkkeitä syö tosi monet.

Hienoa että olit koulussa tänään ap. Ole armollinen itsellesi, tee juttuja pienin askelin.

Tsemppiä ap!

Hirveästi tsemppiä sulle. Kirjoituksesi palautti mieleen oman lukioajan ja masennuksen, koita uskoa, että niistä ajoista voi selviytyä. Mikään ei ole pysyvää, niin hyvät, kuin huonotkaan päivät, ja olet onneksi hakenut apua vaikka prosessi hidas onkin. Voit kertoa tilanteestasi vaikka luokanvalvojallesi, se saattaa auttaa häpeän tunteiden kanssa. Hienoa, että osaat iloita pienistä suurista onnistumisista, kuten kouluun pöäsystä! Hyviä hetkiä kannattaa vaalia.

Jos et ole puhunut itsemurha-ajatuksista lääkärille, kannattaa sinun se tehdä. Älä vähättele kokemuksiasi, kun olet tapaamisissa terveydenhuoltohenkilöstön kanssa. Itsemurha lähipiirissä vaikuttaa todella vahvasti monen ihmisen elämään, eikä ole oikein ketään kohtaan- varsinkaan sinua.

Add:stä minulla ei itselläni ole kokemusta, mutta lääkityksestä olen jotain lukenut. Käsittääkseni add:ssa aivot ovat vastoin yleistä luuloa aliaktiiviset, josta syystä ne yrittävät kaikin tavoin tuottaa ylimääräisiä ärsykkeitä kohottaakseen aktivaatiotasoa. Lääkitys ei siis ole lamauttava, vaan kuulemani mukaan jatkuvaa aivosumua ja häsellystä poistava. Masennuslääkkeistä sen sijaan on kokemusta, ja niistäkin lähinnä hyvin tai sellaisia, että vaikutusta ei juuri huomaa. Ne kuitenkin saattaisivat myös auttaa ahdistukseen, joka estää sinua toimimasta kuten haluaisit. Jos olet niin alamaissa, että mietit itsemurhaa, etkö voisi harkita uudelleen hyöty/haittasuhdetta lääkityksen kokeilemisen välillä? Paljon jaksamista vielä uudestaan ja hyvää joulua <3

Olin kanssasi samassa tilanteessa lukiossa. Olin todella masentunut ja masennus teki minusta vetämättömän ja jotenkin kykenemättömän hoitamaan asioitani kuntoon. Aina lupailtiin kaikenlaista apua, mutta jonot olivat niin pitkät että pääsin juttelemaan kasvotuksin ehkä kahdesti vuodessa jolloin silloinkin lähinnä tuupattiin lääkkeet käteen. Aina apua ei löydy terveydenhoidosta.

Minun kohdallani pelastus oli kaupungin nuorisopalvelut. Sieltä löytyi keskusteluapua ja ihminen, joka pisti puolestani töpinäksi ja auttoi löytämään eri tahoja joihin ottaa yhteyttä ja keinoja auttaa. On tärkeää että apua hakiessasi kerrot avoimesti että voit niin huonosti ettet saa itse järjestettyä asioita. Ympärillä olevat ihmiset eivät aina ymmärrä miten piipussa masentunut ihminen on ja saattavat tulkita poikkeavan käytöksen asennevammaksi. Tsemppiä ap. Toivottavasti löydät apua. Jos on vaikea puhua niin kirjoita vaikka s-postilla viesti terkkarille.

Vierailija kirjoitti:

Oppisopimus voisi sopia sinulle hyvin. Pääsisit töihin ja saisit samalla koulutuksen. Koulumaailma on niin erilainen kuin työelämä.

Onneksi enää ei yleisesti uskota, että neurokirjoon kuuluminen tekisi ihmisestä jotenkin tyhmän ettei voisi kouluttautua esimerkiksi akateemisesti halutessaan. Kyllä jotkut saa väikkärinkin tehtyä vaikka on neuroprobleemia. Paljon on kyse siitä että millainen ohjaus oppilaitoksessa on että neurokirjolaisen potentiaali saadaan käyttöön. Valitettava tosiasia on että neurokirjolaiset ovat matalammin kouluttautuneita edelleen. Varsin vähäisilläkin tukitoimenpiteillä voi olla iso vaikutus, puhumattakaan siitä että panostettaisiin vähän enemmänkin. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on isosisko. Olisin t*ppanut itseni jo päiväkoti-ikäisenä jos minulla ei olisi siskoa, ajattelen että hänen uransa ja elämänsä menisi pilalle jos kuolisin. Vanhempanikin varmaan olisivat harmissaan koska olen hedelmöityshoitojen tuotos ja varmaan jotenkin tuntuisi turhalta heillekin jos kuolisin.

Haluaisin sairastua jotenkin ja olen yrittänyt itse altistaa itseäni erilaisille sairauksille, mutta vielä ei ole tapahtunut mitään. Olen myös samoilla linjoilla että yksilö on vastuussa elämästään ja hyvinvoinnistaan, mutta olen itse tämän pelin jo hävinnyt. Häpeän heikkouttani. Tekisin mitä tahansa että voisin olla normaali ja hyödyllinen.

Ap

Masentunut ei pysty ryhdistäytymään. Olet sairas et heikko. Tie masennuksesta kulkee päin vastoin sitä kautta, että pystyt olemaan armollisempi itsellesi ja ajattelemaan itsestäsi positiivisemmin. Pienin askelin sitä kohti. Tarvitset terapiaa ja hoitoa.    

Vierailija kirjoitti:

Ei tästä voi vanhempiani syyttää, olen ollut jo 17 vuotta heidän taakkanaan ja he ovat jaksaneet uskomattoman kauan katsella tätä touhua. Nostan hattua heille. Monet erityislasten vanhemmat joutuvat painimaan samanlaisten lasten kanssa kuin minä, ei se helppoa ole eikä ole ihme jos siinä vähän kyynistyy. Monista asioista olen opetellut pois enkä enää avoimesti puhu itseni t*ppamisesta tai satuta itseäni heidän nähden. Olen rauhoittunut sen verran. Toisaalta vanhempieni mielestä esimerkiksi mt ongelmien hoito on ihan vassaria kuten tyyliin kaikki muukin. En halua politisoida aloitusta mutta vanhempien asenne vähän kyllä ihmetyttää silti noin yleisesti, ei minun kohdallani pelkästään. Nyt rohkaisin itseäni lähtemään kouluun loppupäiväksi.

Ap

Tästä on melko helppo vetää se analyysi, että vanhempasi ja heidän asenteensa ovat osa ongelmaasi ap. Terapiassa pääset noitakin asioita käsittelemään.

Vierailija kirjoitti:

Käyn kuraattorilla, mutta sinnekin seuraava aika on ensi vuoden puolella. :( Olo on aivan kauhea. En vaan jaksa. Oksettaa olla näin laiska ja passiivinen. Saatoin polttaa itseni loppuun keväällä, silloin aloin myös lintsata ja olin pitkään pois, syksyllä sama meno jatkui ja kesälomakin meni vain iskiessä. Haluaisin kuitenkin opiskella tämän jälkeen vielä ja lukio sinänsä kiinnostaa, mutta en jaksa enää mitään. Yhtään. Keneltäkään. Pakotan itseni lenkille ja suihkuun ja parina päivänä viikossa kouluun mutta hävettää kun en ole joka päivä siellä tai kaikilla tunneilla. Jos joku opettaja vain kysyisi mitä minulle kuuluu, en osaa itse ottaa puheeksi. :(

Ap

Yritä olla ajattelematta miten muut näkevät sinut, ap. Ihmiset ovat vain inhimillisiä eli suurin osa ihmisistä ei ymmärrä kuin niitä asioita joita on itse kokenut. Eli jos masennusta tms. ei ole kokenut heidän ymmärryksensä siitä on yhtä tyhjän kanssa. 

<3

Kiitos tuestanne. Aion keskustella ensi kerralla kuraattorin kanssa lääkkeistä. Tekisin mitä tahansa jotta oloni helpottuisi ja vanhempieni stressi lakkaisi myös.

Ap

Mulla on sama ongelma, tai pelkään että tulee toi. Oon 8 luokalla ja jo nyt tekee tosi tiukkaa opiskella ja olla koulussa, ahistaa ihan helkkaristi joka aamu ja oon saanu paniikkikohtauksen pari kertaa kesken päivän. Kohtauksen aikana oon menny kuraattorille mut musta tuntuu ettei se oikein osaa auttaa mua eikä älyä miks näitä tulee. Oon vähän aina ollu herkkä esim äänille ja mua alkaa pyörryttää isoissa ostoskeskuksissa tai esim täydessä bussissa tai junassa ja tuntuu etten saa henkee ja kaikki häviää ympäriltä. Helppo sanoo että pitää rauhottuu ja keskittyä vaan itteensä mut se ahdistus on tosi voimakas kun se ehtii iskee päälle. Oon aina halunnu kuitenki lukioon ja yliopistoon ja pelkään ettei siitä tuu mitään.Tosi paha olo ja tiiän miltä susta ap tuntuu. Mun mielestä lääkkeet ei oo mitenkään noloja etkä oo heikko jos voit huonosti, ite ainakin kokeilisin lääkkeitä ja jos ei tuntus hyvältä niin voi lopettaa. Itekin mietin että jos ei auta enää omat konstit niin aion hakee johonkin terapiaan ja kokeilla lääkkeitä koska en halua rajottaa elämääni tämmösellä. Onneks kohta joululoma, hyvää joulua ap ja kaikki muut ❤🎅

Olet moratoriossa ja älä anna diagnoosin ohjata elämäsi suuntaa! Lähde siitä, että pyrit tekemään sen mitä pystyt ja mikäli voit priorisoida, priorisoi ajatuksella "tunnelin päässä on valoa". Aika parantaa.