Lue keskustelun säännöt.
Miten ero sujui? Lapset?asuminen?jakaminen? Meidän arki, erotako?
18.12.2019 |
Meidän arki on tämmöstä
Nelikymppiset.
Noh koti on kiva, rahatilanne on pääosin ok, lapset on ihanat, MUTTA
Jos ehdotan matkaa jonnekin, saan aina itse maksaa ja vielä miehen valitusta päälle.
Jos haluan museoon tai mihin vaan, minä maksan. Siis haluaisin joskus kuulla että jotain voi saada ilman että mies kommentoi typerästi.
Jos pyydän jonkun pienen asian tekemistä kuten ruuvata joku asia johonkin, se kestää, ei tee mitään ennen kuin multa menee hermo.
Pyöritän yritystä, vien ja haen lapset, teen yleensä myös ruuat, siivoan, etsin kadonneet tavarat, miljoona pikkudetaljia. Käytän lapset lääkärissä, pesen lakanat ym, huollan, korjaan, maalaan...
En tiedä miten mies selviäis ilman mua kun ei se handlaa kuin max 2 asiaa kerrallaan ja kaikesta huokailee ja unohtelee. Jos lapset sairaana niin ei tajua miten hoitaa. Kesällä lapsi sai auringonpistoksen ja ärtymyskohtauksen siihen sitten niin mies oli vain rankaisemassa vaikka syliin ottamalla huomasin että on vakavampi tilanne, jota osasin arvellakin kun oli niin kuuma päivä ja lapset ulkona. Siis maalaisjärki puuttuu.
käytännössä hän osaa mennä töihin, tehdä siellä hommansa,mutta sitten kotona ei osaa kuin tiskata ja leikkiä lasten kanssa, joka sekin hyvä,mutta ei riitä parisuhteeseen.
Meillä ei ole seksiä kuin 1 krt 3-4 kk välein ja silloinkin koen sen ahdistavana. Mies huohottaa alapäässä ja lipoo niinku joku läähättävä rakki.
En oikeastaan omaa enää mitään seksuaalisuutta... olen siis tämmöinen trendikäs seksuaali jolla on joku nimityskin jota en muista. Kysehän on kuitenkin tunnepuolen rikkinäisyydestä.
Ei tämmöisessä tunnekylmössä liitossa voi olla kiinnostunut.
Monesti kun mies nousee sohvalta niin lemahtaa hirveä paskanhaju, se siitä myös sitten, ei kiinnosta seksi. Pahin seksin tappo tapahtui jo ekana vuonna, mies tapasi runkata sängyssä mun selän takana, jos en heti suostunut seksiin, hän hoiteli yksin joten esim aamulla hän ei sitten kaivannut seksiä kun oli jo hoidellut homman. Pornoa katsoi myös kun en ollut kotona. Hän ei edes ymmärtänyt miten loukkaavaa on kun toinen runkkaa siinä vieressä vaikka itselläkin olisi haluja ollut, monesti ei edes ehdottanut. Toisiaan halut oli aamuisin, ei myöhään illalla. Lopulta sain raivarit siitä runkkaamisesta ja se loppui, tai siirtyi vessaan.
Kun mentiin naimisiin niin ekat 3 v mies ehdotti joka vk että mennään esim ke iltana hänen vanhemmille ja viikonloppuisin myös ja siellä oltiin 4 h vähintään! Hän ei näe että tässä mitään ongelmaa oli ja on katkera mulle kun olen päättänyt että minä en siellä aio olla jatkuvasti, 1 krt kk riittää mulle. Ystävät on tärkeämpiä. Hänellä niitä ei juurikaan ole koska on aina vain tehnyt töitä ja viettänyt vapaansa äidin ja isän luona.
En ymmärrä enää miksi valitsin näin, silloin en nähnyt näitä asioita..menimme naimisiin alle vuoden seurustelun jälkeen.
Ekoina vuosina en saanut mitään lahjoja, en ekana äitienpäivänäkään.
Kun oltiin vielä rakastuneita, en saanut juurikaan kehuja tms. Olin kuin joku itsestäänselvyys joka pysyy kun lämmittää makaroonin ja soijarouhesörsselin, joka oli ainoa ruoka jota mies teki.
En saanut vierelleni ihmistä joka puolustaa vaikeissa tilanteissa joka rauhoittaa jos on hankalaa.
Kommentit (32)
Ihme kun miehesi ei ole lähtenyt kävelemään, kun meno on tuommoista :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli onko lasten vuoksi viisasta odottaa että he on ainakin 16v?, tosin sitten olen jo sen ikäinen että saan varmaan olla loppuelämäni yksin..t ap
Sekö sinun huolesi ettet löydä ketään toista jota syyttää kaikista elämäsi ongelmista?
Minä olen kyllä pärjännyt yksin ja pärjään mutta varmaankin ihminen saa toivoa elämäänsä myös toimivaa suhdetta edes jollekin ajalle elämässään?
Jotta löytää toimivan suhteen pitää nähdä myös ne omat viat ja puutteet ja työstään niitä, eikä elämäkerrassaan kirjoittaa itsestään sitä sankaria ja kaikista muista syypäitä kaikkiin ongelmiin. Lue tuo oma aloituksesi ja nosta tämän jälkeen se katse sinne peiliin.
Juuri nöin, täällä ei voi sanoa itsestään yhtään ainutta asiaa, ainakaan sanoa pärjäävänsä. Haukutte toiset, sano mitä sano. Millaisia ihmisiä olette sisimmässänne itse?
Erilainen mielipide = haukkumista?
Tässä rouva nyt listasi ne miehen viat ja puutteet ja unohti sen että parisuhde on kahden kauppa, jossa pelkän yhdenosapuolen syyttelyn sijaan tulisikin aina miettiä olisikohan kummassakin vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Näytä teksti miehellesi ja alatte keskustella. Viekää lapsi anopille että saatte purkaa ajatuksianne rauhassa.
Tai pyydä häntä ainakin tekemään vastaava aloitus sinusta :D
TAAS on yksi rohkea itsenäinen nykynainen nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa rajoittavassa vankilassa, jota miehen sorto, alistaminen ja epätasa-arvoo aitaa typistettynä viattoman lapsen asemaan, joka ei ole tehnyt omia valintoja, arvioita ja päätöksiä omassa elämässään. Sympatian ja empatian pitäsi säteillä ja jos et niin tee vika on sinussa.
Vierailija kirjoitti:
TAAS on yksi rohkea itsenäinen nykynainen nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa rajoittavassa vankilassa, jota miehen sorto, alistaminen ja epätasa-arvoo aitaa typistettynä viattoman lapsen asemaan, joka ei ole tehnyt omia valintoja, arvioita ja päätöksiä omassa elämässään. Sympatian ja empatian pitäsi säteillä ja jos et niin tee vika on sinussa.
Kuka nyt ei uikuttavaa ajokoiraa silittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule kokenutta, ero ei tuo helpotusta elämääsi. Tai joo, tietyt asiat helpottuu, mutta vastaavasti tietyt asiat hankaloituu.
Eron jälkeen saat vääntää exän kanssa lasten asioista, tapaamisista, elareista, kuskaamisista, niskassa on myös exän suku, lapset oireilee, itkee, ikävöi (sinua tai exää) ja sitä oman lapsen tuskaa on ihan hirveää katsoa.
Tulet ikävöimään ydinperhettä, sitä että lapsilla molemmat vanhemmat saman katon alla, huomaat myös lastesi stressaavan ja väsyvän paikamvaihdoksista, ikävästä, kärsivän teidän riidoista (ne eivät eroamalla häviä, pahenevat vaan ja niitä tiedossa vähintään sinne asti kuin nuorinkin 18 v.)
Minulla kokemusta omasta erosta, sekä läheisten viiden ystäväni eroista. Vaikka kuinka on luultu kukin vuorollaan, että elämä helpottuu ja onni alkaa kun erotaan, "päästään nuijasta miehestä eroon", niin toisin on käynyt.
Itse olem uudessa suhteessa, ollut jo kymmemen vuotta, ja omat ongelmat ja ärsyyntymiset ovat tässäkin. Mutta luovuttaa en aio, en enää koskaan halua siihen tilanteeseen että hajotan lapseni perheen, kuuntelen niitä epätoivoisia ikäväitkuja ja yritän selvittää järjettömiä tapaamis/elari/kuskaamis/yms. ongelmia exän kanssa.
Ps. Jos fyysistä väkivaltaa tai alkoholiongelmia, asia toinen. Sinun, ap, ongelmat eivät kuulosta kovin isoilta. Kaikissa on.vikoja jotka ärsyttää, mutta hae apua vaikka parisuhdeterapiasta ja yritä huomata positiiviset asiat.
Suostuisiko mies pariterapiaan?
En osaa muuta neuvoa kuin että yritä järjestää oma elämäsi mahdollisimman mukavaksi ja katso sitten, onko miehestä sinulle mitään iloa. Hyvä, ettet mene anoppilaan kun et halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuule kokenutta, ero ei tuo helpotusta elämääsi. Tai joo, tietyt asiat helpottuu, mutta vastaavasti tietyt asiat hankaloituu.
Eron jälkeen saat vääntää exän kanssa lasten asioista, tapaamisista, elareista, kuskaamisista, niskassa on myös exän suku, lapset oireilee, itkee, ikävöi (sinua tai exää) ja sitä oman lapsen tuskaa on ihan hirveää katsoa.
Tulet ikävöimään ydinperhettä, sitä että lapsilla molemmat vanhemmat saman katon alla, huomaat myös lastesi stressaavan ja väsyvän paikamvaihdoksista, ikävästä, kärsivän teidän riidoista (ne eivät eroamalla häviä, pahenevat vaan ja niitä tiedossa vähintään sinne asti kuin nuorinkin 18 v.)
Minulla kokemusta omasta erosta, sekä läheisten viiden ystäväni eroista. Vaikka kuinka on luultu kukin vuorollaan, että elämä helpottuu ja onni alkaa kun erotaan, "päästään nuijasta miehestä eroon", niin toisin on käynyt.
Itse olem uudessa suhteessa, ollut jo kymmemen vuotta, ja omat ongelmat ja ärsyyntymiset ovat tässäkin. Mutta luovuttaa en aio, en enää koskaan halua siihen tilanteeseen että hajotan lapseni perheen, kuuntelen niitä epätoivoisia ikäväitkuja ja yritän selvittää järjettömiä tapaamis/elari/kuskaamis/yms. ongelmia exän kanssa.
Ps. Jos fyysistä väkivaltaa tai alkoholiongelmia, asia toinen. Sinun, ap, ongelmat eivät kuulosta kovin isoilta. Kaikissa on.vikoja jotka ärsyttää, mutta hae apua vaikka parisuhdeterapiasta ja yritä huomata positiiviset asiat.
Melko ylimielistä vähätellä toisen ongelmia, jos ei ole väkivaltaa tai päihdeongelmaa eli käytännössä välitöntä hengenvaaraa.
Asuminen ja arjen jakaminen vastenmielisen ihmisen kanssa, jolta ei juuri saa mitään, on kaikkea muuta kuin vähäinen ongelma ja pientä ohimenevää ärsytystä.
Kaikissa on vikoja, mutta se ei tarkoita, että kaikki viat pitää hyväksyä ja ottaa nöyränä taakkana loppuelämänsä kahleiksi.
Ero tosiaan helpottaa joitain asioita ja hankaloittaa toisia. Oma henkinen hyvinvointi, lasten hyvinvoinnin ohella, lienee tärkein seikka puntaroitavaksi. Käytännön rutiinien järjestely ja sen sellainen arkinen on paljon vähemmän merkittävää, ne ovat enintään kiusallisuuksia ja hieman aikaa ja miettimistä vaativia sopimiskysymyksiä. Parhaimmillaan niihin löytyy mutkaton rutiini.
Exän suvut sun muut nyt ovat pilipalijuttuja. Järkevät ihmiset eivät hyökkää eron vuoksi kimppuun ja tyhminä ihmisinä ne samat luultavasti ovat vähemmän riesaksi eron jälkeen kuin yhdessä oltaessa. Silloinhan niihin ei tarvitse olla missään yhteydessä eikä ole mitään moraalisia velvoitteita heitä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule kokenutta, ero ei tuo helpotusta elämääsi. Tai joo, tietyt asiat helpottuu, mutta vastaavasti tietyt asiat hankaloituu.
Eron jälkeen saat vääntää exän kanssa lasten asioista, tapaamisista, elareista, kuskaamisista, niskassa on myös exän suku, lapset oireilee, itkee, ikävöi (sinua tai exää) ja sitä oman lapsen tuskaa on ihan hirveää katsoa.
Tulet ikävöimään ydinperhettä, sitä että lapsilla molemmat vanhemmat saman katon alla, huomaat myös lastesi stressaavan ja väsyvän paikamvaihdoksista, ikävästä, kärsivän teidän riidoista (ne eivät eroamalla häviä, pahenevat vaan ja niitä tiedossa vähintään sinne asti kuin nuorinkin 18 v.)
Minulla kokemusta omasta erosta, sekä läheisten viiden ystäväni eroista. Vaikka kuinka on luultu kukin vuorollaan, että elämä helpottuu ja onni alkaa kun erotaan, "päästään nuijasta miehestä eroon", niin toisin on käynyt.
Itse olem uudessa suhteessa, ollut jo kymmemen vuotta, ja omat ongelmat ja ärsyyntymiset ovat tässäkin. Mutta luovuttaa en aio, en enää koskaan halua siihen tilanteeseen että hajotan lapseni perheen, kuuntelen niitä epätoivoisia ikäväitkuja ja yritän selvittää järjettömiä tapaamis/elari/kuskaamis/yms. ongelmia exän kanssa.
Ps. Jos fyysistä väkivaltaa tai alkoholiongelmia, asia toinen. Sinun, ap, ongelmat eivät kuulosta kovin isoilta. Kaikissa on.vikoja jotka ärsyttää, mutta hae apua vaikka parisuhdeterapiasta ja yritä huomata positiiviset asiat.
Melko ylimielistä vähätellä toisen ongelmia, jos ei ole väkivaltaa tai päihdeongelmaa eli käytännössä välitöntä hengenvaaraa.
Asuminen ja arjen jakaminen vastenmielisen ihmisen kanssa, jolta ei juuri saa mitään, on kaikkea muuta kuin vähäinen ongelma ja pientä ohimenevää ärsytystä.
Kaikissa on vikoja, mutta se ei tarkoita, että kaikki viat pitää hyväksyä ja ottaa nöyränä taakkana loppuelämänsä kahleiksi.
Ero tosiaan helpottaa joitain asioita ja hankaloittaa toisia. Oma henkinen hyvinvointi, lasten hyvinvoinnin ohella, lienee tärkein seikka puntaroitavaksi. Käytännön rutiinien järjestely ja sen sellainen arkinen on paljon vähemmän merkittävää, ne ovat enintään kiusallisuuksia ja hieman aikaa ja miettimistä vaativia sopimiskysymyksiä. Parhaimmillaan niihin löytyy mutkaton rutiini.
Exän suvut sun muut nyt ovat pilipalijuttuja. Järkevät ihmiset eivät hyökkää eron vuoksi kimppuun ja tyhminä ihmisinä ne samat luultavasti ovat vähemmän riesaksi eron jälkeen kuin yhdessä oltaessa. Silloinhan niihin ei tarvitse olla missään yhteydessä eikä ole mitään moraalisia velvoitteita heitä kohtaan.
No, senkun eroaa sitten. Mutta muista, että on varoitettu. Joka ikinen eronnut, jonka kanssa olen puhunut, on sanonut että ero oli tuhannesti pahempi mylly, kuin mitä osasi kuvitellakaan, ja pahinta on se että ne riidat ja ärsyyntymisenaiheet eivät edes lopu siihem eroon, eikä edes vielä vuosiin eron jälkeenkään.
Mutta ymmärrän tavallaan, minullekin sanottiin muutamalta taholta että älä eroa. Sillä elämänkokemuksella en vain ottanut kuuleviin korviini, en tiennyt, kun en ollut kokenut. Kuvittelin etteivät ihmiset ymmärrä minua, ja kuvittelin että elämäni on kamalaa exän kanssa. Enpä tiennyt kuinka paljon se voi vielä hankaloitua.
Jälkiviisaana tiedän, että olisi pitänyt vielä yrittää, miettiä mitkä oikeasti ovat isoja ja merkittäviä asioita ärsyyntymisen aiheiksi, ja mitkä eivät. Suhteuttaa asioita. Ja kaikkein tärkeimpänä, etsiä itselleni elämään jotain uutta, ihanaa ja piristävää, harrastusten, matkustelun tai uuden työn tms parissa, mikä tuo elämään virtaa ja uutta mukavaa ajateltavaa parisuhteen ongelmien pohtimisen ja paisuttelun sijaan.
Puoliso ei useinkaan ole se, joka on vastuussa elämäsi onnesta tai onnettomuudesta, vaikka moni näin kuvittelee. Sen tosin saattaa tajuta vain kantapään kautta, ainakin minä tajusin vasta kovan opetuksen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun näen kavereiden kivoja suhteita joissa ollaan yhdessä, tehdään kivoja asioita, lämmin katse, huumoria, mies kehuu somessakin ja tiedän että tarkoittaa sitä. Käy vähän kateeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule kokenutta, ero ei tuo helpotusta elämääsi. Tai joo, tietyt asiat helpottuu, mutta vastaavasti tietyt asiat hankaloituu.
Eron jälkeen saat vääntää exän kanssa lasten asioista, tapaamisista, elareista, kuskaamisista, niskassa on myös exän suku, lapset oireilee, itkee, ikävöi (sinua tai exää) ja sitä oman lapsen tuskaa on ihan hirveää katsoa.
Tulet ikävöimään ydinperhettä, sitä että lapsilla molemmat vanhemmat saman katon alla, huomaat myös lastesi stressaavan ja väsyvän paikamvaihdoksista, ikävästä, kärsivän teidän riidoista (ne eivät eroamalla häviä, pahenevat vaan ja niitä tiedossa vähintään sinne asti kuin nuorinkin 18 v.)
Minulla kokemusta omasta erosta, sekä läheisten viiden ystäväni eroista. Vaikka kuinka on luultu kukin vuorollaan, että elämä helpottuu ja onni alkaa kun erotaan, "päästään nuijasta miehestä eroon", niin toisin on käynyt.
Itse olem uudessa suhteessa, ollut jo kymmemen vuotta, ja omat ongelmat ja ärsyyntymiset ovat tässäkin. Mutta luovuttaa en aio, en enää koskaan halua siihen tilanteeseen että hajotan lapseni perheen, kuuntelen niitä epätoivoisia ikäväitkuja ja yritän selvittää järjettömiä tapaamis/elari/kuskaamis/yms. ongelmia exän kanssa.
Ps. Jos fyysistä väkivaltaa tai alkoholiongelmia, asia toinen. Sinun, ap, ongelmat eivät kuulosta kovin isoilta. Kaikissa on.vikoja jotka ärsyttää, mutta hae apua vaikka parisuhdeterapiasta ja yritä huomata positiiviset asiat.
Melko ylimielistä vähätellä toisen ongelmia, jos ei ole väkivaltaa tai päihdeongelmaa eli käytännössä välitöntä hengenvaaraa.
Asuminen ja arjen jakaminen vastenmielisen ihmisen kanssa, jolta ei juuri saa mitään, on kaikkea muuta kuin vähäinen ongelma ja pientä ohimenevää ärsytystä.
Kaikissa on vikoja, mutta se ei tarkoita, että kaikki viat pitää hyväksyä ja ottaa nöyränä taakkana loppuelämänsä kahleiksi.
Ero tosiaan helpottaa joitain asioita ja hankaloittaa toisia. Oma henkinen hyvinvointi, lasten hyvinvoinnin ohella, lienee tärkein seikka puntaroitavaksi. Käytännön rutiinien järjestely ja sen sellainen arkinen on paljon vähemmän merkittävää, ne ovat enintään kiusallisuuksia ja hieman aikaa ja miettimistä vaativia sopimiskysymyksiä. Parhaimmillaan niihin löytyy mutkaton rutiini.
Exän suvut sun muut nyt ovat pilipalijuttuja. Järkevät ihmiset eivät hyökkää eron vuoksi kimppuun ja tyhminä ihmisinä ne samat luultavasti ovat vähemmän riesaksi eron jälkeen kuin yhdessä oltaessa. Silloinhan niihin ei tarvitse olla missään yhteydessä eikä ole mitään moraalisia velvoitteita heitä kohtaan.
No, senkun eroaa sitten. Mutta muista, että on varoitettu. Joka ikinen eronnut, jonka kanssa olen puhunut, on sanonut että ero oli tuhannesti pahempi mylly, kuin mitä osasi kuvitellakaan, ja pahinta on se että ne riidat ja ärsyyntymisenaiheet eivät edes lopu siihem eroon, eikä edes vielä vuosiin eron jälkeenkään.
Mutta ymmärrän tavallaan, minullekin sanottiin muutamalta taholta että älä eroa. Sillä elämänkokemuksella en vain ottanut kuuleviin korviini, en tiennyt, kun en ollut kokenut. Kuvittelin etteivät ihmiset ymmärrä minua, ja kuvittelin että elämäni on kamalaa exän kanssa. Enpä tiennyt kuinka paljon se voi vielä hankaloitua.
Jälkiviisaana tiedän, että olisi pitänyt vielä yrittää, miettiä mitkä oikeasti ovat isoja ja merkittäviä asioita ärsyyntymisen aiheiksi, ja mitkä eivät. Suhteuttaa asioita. Ja kaikkein tärkeimpänä, etsiä itselleni elämään jotain uutta, ihanaa ja piristävää, harrastusten, matkustelun tai uuden työn tms parissa, mikä tuo elämään virtaa ja uutta mukavaa ajateltavaa parisuhteen ongelmien pohtimisen ja paisuttelun sijaan.
Puoliso ei useinkaan ole se, joka on vastuussa elämäsi onnesta tai onnettomuudesta, vaikka moni näin kuvittelee. Sen tosin saattaa tajuta vain kantapään kautta, ainakin minä tajusin vasta kovan opetuksen jälkeen.
Aivan. Puoliso ei ole vastuussa vaan itse on. Itseään ja suhtautumistaan voi joissain rajoissa muuttaa, mutta puolisoa ei. Jos mikään määrä itsensä muuttamista ei auta, ero on ainut järkevä vaihtoehto. Kun se toinen ei silti muutu. Parisuhde on parin suhde, eli molempien halua ja aktiivisuutta vaaditaan. Jos toinen ei ole siihen valmis, toinen ei voi yksin pelastaa ja korjata mitään. Tottakai siitä voi tulla kipua ja vaikeuksia, mutta se on sitten niin ja se pitää vaan hyväksyä. Kukaan ei ole missään vaiheessa luvannut, että elämä olisi helppoa ja mukavaa ja että onnen voi saavuttaa maksamatta siitä hintaa.
Kun vihdoin tuosta pääset irtaantumaan niin ihmettelet ainoastaan sitä, mikset lähtenyt paljon aiemmin. Ja tietty sitä, miksi hankit sen kanssa lapsia, koska niiden kautta joudutte olemaan yhteyksissä jatkossakin ainakin kunnes täysi-ikäistyvät. Ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että lapsille on tärkeää, että vanhemmat voivat tulla vielä lasten häihin uusien puolisoiden kanssa ilman, että kukaan järjestää kohtausta.