Siskoni ja hänen erityislapsensa hermostuttaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm.. keneltäköhän tämä siskosi erityislapsi on perinyt tätä joustamattomuutta? Aikuinen ihminen kykenee kyllä joustamaan ja esim. nostamaan haisevan ruoka-aineen pois pöydästä, jos lapsella on erityisherkkyyttä.En ymmärrä miksi jotkut aikuiset kokevat niin vaikeana ja ärsyttävänä lapsen tarpeiden ja erityispiirteiden huomioinnin. Minusta se kertoo siitä, että tuollainen aikuinen on itsekin hieman erityinen (puutteita joustavuudessa ja mukautuvuudessa, puutteita empatiakyvyssä), Tuli vaan mieleen.. jos nyt miettii, että kummalla pitäisi olla taitoja sietää sitä, että kaikki ei mene niin kuin itse haluaisi/toivoisi., aikuisella vai erityislapsella?

Erityislapsenkin täytyy oppia, että toisten kodissa on niiden säännöt eikä koko maailma pyöri sen oman erityisen navan ympärillä.

Itselläni on pahoja aistiyliherkkyyksiä (Asperger) ja saatan saada esim. kalan hajusta migreenin. Ei tulisi silti mieleenikään ehdottaa että muut eivät saisi syödä kalaa minun takiani! Minun ongelmanihan se on, ei niiden muiden. Saattaisin toki ehdottaa että kaikki ottavat kalaa ja tarjoiluastia viedään tiskipöydälle ja minä istun ikkunan vieressä joka on raollaan tms.

Tällaisia ratkaisuja erikoislasten kanssa pitää tehdä, ei sellaisia että "koko maailma hyppää minun erikoisen lapseni pillin mukaan TAI MUUTEN".

Jatkan vielä: olen ikuisesti kiitollinen vanhemilleni siitä että silloin 80-luvulla kuin tyttöjen Aspergerista ei tiedetty mitään, meillä oli kova kuri ja joka paikkaan piti mennä ja kaikkea maistaa. Okei, oksensin kerran lautaselle ja sitä rataa mutta opin itsesäätelyä. En siedättynyt, koska kuten moni on jo todennut aistiyliherkkyyksiä ei voi siedättää, mutta opin selviytymiskeinoja.

Minusta on todella väärin jos yhden erityisen annetaan pilata muiden lasten elämä. Vallankin jos tämä erityinen on väkivaltainen tai huutavainen. Jos on niin erityinen ettei ymmärrä puhetta, sellaista ihmistä pitää kouluttaa kuin koiraa -kaikki elolliset olennot reagoi klassiseen ehdollistamiseen. Eli siihen että toivusta käytöksestä palkitaan ja ei-toivotusta rangaistaan. Rangaistuksen täytyy olla välitön (esim. että lähdetään leikkitilanteesta, jos ei ole nätisti tai otetaan pois se lelu millä löi toista), että se menee jakeluun.

On sen erityisen omakin etu että on mahdollisimman siedettävä. Voi vaikka saada ystäviä sitten.

Missään nimessä lapsia ei pidä pakottaa leikkimään erityisen kanssa jos eivät tahdo. Jos toinen on älyllisesti kovin paljon heikompi, eihän vaikka mistään kuvitteluleikeistä tule yhtään mitään. Lasten tulee saada olla lapsia. Koulussa joutuu totuttelemaan erilaisuuteen ihan riittävästi.

-sama-

erityisaikuinen ja alkoholistiperheen joulut lapsena elänyt kirjoitti:

Oishan tuon tarjottavan voinut siirtää vaikka keittiöön josta saa sitä haa haluavat hakea. Istu itse sillipurkki nenään kiinni ruuvattuna niin saat vähän käryä siitä millaista on elää ja olla aistiyliherkkyyksien kanssa. erityislapsen ja aikuisen kokemukset ovat ihan yhtä todellisia kuin sinunkin. ne on vaan hitsin paljon vahvempia.

Mieti nyt miten tärkeä siskosi on sinulle, miten tärkeitä ovat serkut omille lapsillesi, mitä mallia näytät lapsillesi suvaitsevaiuudessa ja miten pienestä asiasta viitsit joulusi pilata. Joillain on oikeitakin ongelmia.

Minulla on lasinen lapsuus. Meillä näytettiin isälle suvaitsevaisuutta ja isä sai viettää joulut haluamallaan tavalla. eihän se sille mitään voinut, että oli taas raskas työviikko. Äiti ei viitsinyt pienestä asiasta pilata joulujalle ja lapsuuttaamme ja ei ottanut eroa ja vienyt meitä pois. Meistä tuli suvaitsevaisia ja opimme kohtaamaan väkivaltasia alkoholisteja, koska sehän on sairaus ja sitä pitää ymmärtää.

Erityislapsi on ihan samalla tavalla virtahepo koko suvun olohuoneessa, jos leikitään, että ongelmaa ei ole ja kaikki serkkulapset pitää olla paikalla luomassa virtahevolle joulun tunnelmaa ja onnea, kun eihän se erityinen reppana muuten onnea saisi.

En lukenut ketjua kokonaan. No tässähän on kaksi ihan eri asiaa: miten ap haluaa viettää joulunsa ja sitten se, miten erityislapsi pitää kasvattaa. Ap saa päättää joulunvietostaan ihan itse ja meidän on täältä ihan turha huudella kasvatuksesta. Oma lapseni, nyt jo teini, on erityislapsi, mutta ihan erilainen kuin moni muu tuntemani erityislapsi. Mitään yleispäteviä ohjeita ei voi todellakaan antaa. Mikä on jollekin erityislapselle ihan kohtuullinen vaatimus on toiselle ylivoimainen.

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ketjua kokonaan. No tässähän on kaksi ihan eri asiaa: miten ap haluaa viettää joulunsa ja sitten se, miten erityislapsi pitää kasvattaa. Ap saa päättää joulunvietostaan ihan itse ja meidän on täältä ihan turha huudella kasvatuksesta. Oma lapseni, nyt jo teini, on erityislapsi, mutta ihan erilainen kuin moni muu tuntemani erityislapsi. Mitään yleispäteviä ohjeita ei voi todellakaan antaa. Mikä on jollekin erityislapselle ihan kohtuullinen vaatimus on toiselle ylivoimainen.

Ihan kaikille ihmisille voidaan asettaa tietyt vaatimukset: jos esim. ei voi olla muiden kanssa lyömättä näitä, kuuluu lukkojen taakse. Täysjärkiset vankilaan ja erityiset hoitolaitokseen. 

Kuten joku jo totesi, klassinen ehdollistaminen toimii aina. Jos jopa käärmettä voi kouluttaa, eiköhän sitä erityislastakin voi? Kai sillä sentään käärmettä enemmän aivotoimintaa on?

Minusta suurin ongelma on että erityislasten vanhemmat eivät pyydä, vaan vaativat. Itsekin aistiyliherkkänä joudun toisinaan jopa pyytämään että ihminen vaihtaisi paitansa tai peittäisi sen vaikkapa huivilla, koska tietyt kuviot laukaisevat minulla migreenin. Jos peittäminen/vaihtaminen ei onnistu, pahoittelen että istun aurinkolasit päässä/ katselen muualle puhuessani.

Ei tulisi mieleenikään VAATIA, että kukaan ei saa pitää tietynlaisia paitoja KOSKAAN kun minä olen paikalla. Pyydän kauniisti ja pahoitellen ja jos pyytämäni ei onnistu, ratkaisen ongelman muilla keinoin.

Tällä tavalla ihmiset reagoivat melkein aina myönteisesti pyyntööni.

Erityislasten vanhemmat taas VAATIVAT vaatimasta päästyäänkin, koska kyllähän heidän Ristomaariaa täytyy ymmärtää! Eivätkä ymmärrä sitä, että se, jolla on ongelma, on myös viime kädessä vastuussa ongelman ratkaisusta, ei kukaan muu. Muut voivat hyvää hyvyyttään sinua huomioida ja siitä on syytä olla asianmukaisen kiitollinen. Mutta ei ketään voi vaatia huomioimaan omaa ongelmaa.

Eikö muuten ole jännä että kuurot, sokeat, liikuntavammaiset tai äitinsä harvemmin räyhäävät ja uhriutuvat? Nämä vaatijat ovat aina niitä, joiden lapsia on lähes mahdoton sietää koska ovat "temperamenttisia". Heidän erityisyyttään sitten pitäisi ymmärtää niin maan perkeleesti.

Sitten ne huomattavasti enemmän apua tarvitsevat ja hyvin käyttäytyvät jäävät ihan paitsioon koska kukaan ei huuda ja uhriudu niiden puolesta.

Minusta hyvästä käytöksestä pitäisi palkita, ei huonosta. Sekä erityistä lasta että äitiään.

Vierailija kirjoitti:

Olen koko elämäni viettänyt erityislapsen sisarena ja voin sanoa että oloni on ollut aina kuin olisinnollut näkymätön ninni.

Olen jo aikuinen, mutta sama jatkuu.

Koko elämä ja maailma pyörii tämän sisaren johtamana. Siis meidän elämä.

Teen muuttoa pois lapsuudenkodista.

Täytin juuri 18v ja en halua hetkeen kuulla mitään vanhemmistani, sisarestani puhumattakaan.

Rakastan heitä, mutta tarvitsen tilaa hengittää.

Äitini on kauhuissaan muutostani.

Lähteehän hyvä " lastenvahti" pois.

Sisareni on 16v.

Pahinta on, kun omatunto kalvaa kauheaa ajatusta. Kun äitini kerran kertoi, että meinasi saada keskenmenon odottaessaan sisartani, tuli mieleeni, että " voi kunnolisikin tullut keskenmeno"

Nämä kaksi alapeukuttajaa... heillä ei ole mitään tunneviisautta. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö muuten ole jännä että kuurot, sokeat, liikuntavammaiset tai äitinsä harvemmin räyhäävät ja uhriutuvat? Nämä vaatijat ovat aina niitä, joiden lapsia on lähes mahdoton sietää koska ovat "temperamenttisia". Heidän erityisyyttään sitten pitäisi ymmärtää niin maan perkeleesti.

Sitten ne huomattavasti enemmän apua tarvitsevat ja hyvin käyttäytyvät jäävät ihan paitsioon koska kukaan ei huuda ja uhriudu niiden puolesta.

Minusta hyvästä käytöksestä pitäisi palkita, ei huonosta. Sekä erityistä lasta että äitiään.

Aloituksen lapsi ei vaikuta temperamenttiseltä, vaan autistilta.

Vierailija kirjoitti:

Eikö muuten ole jännä että kuurot, sokeat, liikuntavammaiset tai äitinsä harvemmin räyhäävät ja uhriutuvat? Nämä vaatijat ovat aina niitä, joiden lapsia on lähes mahdoton sietää koska ovat "temperamenttisia". Heidän erityisyyttään sitten pitäisi ymmärtää niin maan perkeleesti.

Sitten ne huomattavasti enemmän apua tarvitsevat ja hyvin käyttäytyvät jäävät ihan paitsioon koska kukaan ei huuda ja uhriudu niiden puolesta.

Minusta hyvästä käytöksestä pitäisi palkita, ei huonosta. Sekä erityistä lasta että äitiään.

Kuurot, sokeat ja liikuntavammaiset hyväksytään vammoineen ja vanhemmille osoitetaan ymmärrystä. Esim. nepsy-lasten vanhemmat saa sen sijaan kohdata paheksuntaa, väheksymistä, ylemmyydentuntoa ja arvostelua kun tuovat esiin haasteensa tai lapsensa erityistarpeen. Oletko joskus nähnyt että kuuron äiti on joutunut rautalangasta vääntämään ja puolustautumaan että tämä ei ole mun moka ja että lapsi nyt ei vaan kuule vaikka kuinka yrittäisi? Niinpä. Tietyntyyppisten erityisten vanhemmat _joutuvat_ selittämään ja puolustautumaan, kun taas pyörätuolilla liikkuvan vanhempi tuskin joutuu selittämään päivästä toiseen miksei portaissa kulkeminen suju. Meteliä pidetään asioista jotka ei mene luupäiden nuppiin vähemmällä, noin kärjistetysti, vaikka varmasti turhan meuhkaajiakin on kuten "normaalienkin" vanhemmissa.

Olen seurannut tuttavan erityislasta ja ärsyttää eniten, että hänelle ei koskaan sanota, että toimii väärin jos vaikka kippaa ruoat maahan pöydältä kylässä. Ei selitetä ikinä että on toiminut väärin. Rangaistus saattaa tulla ja se on jotain outoa väkisin kiinnipitämistä tms. Lapsi on jopa huonoa väkivaltaista selittämätöntä käytöstään oppinut perustelemaan vaan tyyliin 'olen erityinen'. 

Ajattele minun siskollani on tuollainen aviomies. On kotoisin Euroopan ulkopuolelta. Hän haluaa myös polttaa tupakkaa sisällä, vaikka meillä on ovi suoraan pihalle. Ei ole käynytkään vähään aikaan. On hän kutenkin minulle läheinen ja rakas ja heidän lapsensa. Sukulaisia pitää sietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tollaisen erityislapsen sisarus ja voi että kun joku olisi aikanaan sanonut mun äidille että loppuu se saakelin paapominen ja että perheessä on myös muita henkilöitä!! Joka joulu ja juhlapyhä meni sitä sekoilua katsellessa ja eristäydyttiin muista sukulaisista juurikin tästä syystä. Jossain vaiheessa kukaan ei enää käynyt kylässä. Itseä aikuisena vieläkin ahdistaa joulut ym, nytkin mennään miehen kanssa ulkomaille kun en halua viettää. Kunta tarjosi kyllä hoitomahdollisuuksia ja intervallipaikkoja ym. Olisi voinut edes joka toisen joulun viettää normaalisti ja joka toisen sitten huutosekoilusirkusta katsoessa, mutta ei. Nykyään en aikuisena pidä yhteyttä sinnepäin juuri ollenkaan

Ja kuitenkin oikeasti aivan kaikki koulusta ja harrastuksista kauppoihin, näyttelyihin, teattereihin ja ihan vaikka katuliikenteeseen, oli suunniteltua juuri sinua ja sinunlaistesi tarpeita varten. Joka ainoapäivä. Ja SULLE oli liikaa, että teidän kotona yritettiin sopeutua myös muihin perheenjäseniin.

Koska sitä vammaisten ja erityisten elämä on. Koko ajan KAIKKI ympärillä on suunniteltu jonkun muun tarpeita varten ja sun on vaan sopeuduttava. jos et pysty, tough luck.

MÄ NYT VAAN KYSYN, ETTÄ KUKA TÄSSÄ ON ITSEKÄS?

Kaikki pyörii erityislasten mukaan. Koulu, harrastukset jne.

Minun normaali lapseni on aina koulussa sen riehujan apuopettaja ja retkillä liikenneavustaja jne. Jopa nelosten tanssipari.

.

Ainahan koulu on pyörinyt häiriköiden

ehdoilla ja kunnolliset on saaneet kärsiä.

Nimitys on muuttunut, käytäntö ei.

Ei meidän koulussa näin ollut. Yläasteella oli kivaa ja ihana luokka. Tarkkislaisia oli, mutta vammaset oli muualla ja erityisiä lapsia ei ollut. 90-luvulla.

Tuo on yleinen karhunpalvelus erityislapselle. Itsellä autistinen, tosin lievä. Meillä oli samat säännöt kuin muillakin. Muutokset ärsyttivät, joten niitä tehtiin tietoisesti, koska niihin pitää tottua. Joskus erityislapsiryhmissä toisteltiin, että maailman pitää sopeutua autistin maailmaan. Kysyin, että kun tulee samaan paikkaan kaksi autistia, joiden mieltymykset on täysin päinvastaiset, kumpi sopeutuu. Kukaan ei vastannut, vaan minulle suututtiin. Töitä se vaati, paljon enemmän kuin tavallisen lapsen kanssa. Mutta meillä on fiksu, yksin asuva nuori mies, hänellä on ammatti ja aloittaa työt vuoden alusta paikassa, jossa on ollut jo harjoittelemassa ja hänestä tykättiin, vaikka ei kovin sosiaalinen olekaan, mutta kohtelias.  Sekä hän voi käydä eri kaupoissa ja mennä eri reittiä kauppoihin, eikä ahdistu isoistakaan muutoksista. Lapsesta kasvatetaan tuolla tavalla toimintakyvytön, näitä samojen ryhmien lapsia olen seurannut aikuisuuteen asti. Ne, jotka eivät anna aina periksi, saavat lapsistaan toimintakykyisiä, mikäli edellytykset kehitystasolla siihen on. En voi sinua muuten auttaa, mutta tulosta tämä viestini ja näytä hänelle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tollaisen erityislapsen sisarus ja voi että kun joku olisi aikanaan sanonut mun äidille että loppuu se saakelin paapominen ja että perheessä on myös muita henkilöitä!! Joka joulu ja juhlapyhä meni sitä sekoilua katsellessa ja eristäydyttiin muista sukulaisista juurikin tästä syystä. Jossain vaiheessa kukaan ei enää käynyt kylässä. Itseä aikuisena vieläkin ahdistaa joulut ym, nytkin mennään miehen kanssa ulkomaille kun en halua viettää. Kunta tarjosi kyllä hoitomahdollisuuksia ja intervallipaikkoja ym. Olisi voinut edes joka toisen joulun viettää normaalisti ja joka toisen sitten huutosekoilusirkusta katsoessa, mutta ei. Nykyään en aikuisena pidä yhteyttä sinnepäin juuri ollenkaan

Ja kuitenkin oikeasti aivan kaikki koulusta ja harrastuksista kauppoihin, näyttelyihin, teattereihin ja ihan vaikka katuliikenteeseen, oli suunniteltua juuri sinua ja sinunlaistesi tarpeita varten. Joka ainoapäivä. Ja SULLE oli liikaa, että teidän kotona yritettiin sopeutua myös muihin perheenjäseniin.

Koska sitä vammaisten ja erityisten elämä on. Koko ajan KAIKKI ympärillä on suunniteltu jonkun muun tarpeita varten ja sun on vaan sopeuduttava. jos et pysty, tough luck.

MÄ NYT VAAN KYSYN, ETTÄ KUKA TÄSSÄ ON ITSEKÄS?

Kaikki pyörii erityislasten mukaan. Koulu, harrastukset jne.

Minun normaali lapseni on aina koulussa sen riehujan apuopettaja ja retkillä liikenneavustaja jne. Jopa nelosten tanssipari.

.

Ainahan koulu on pyörinyt häiriköiden

ehdoilla ja kunnolliset on saaneet kärsiä.

Nimitys on muuttunut, käytäntö ei.

Ei meidän koulussa näin ollut. Yläasteella oli kivaa ja ihana luokka. Tarkkislaisia oli, mutta vammaset oli muualla ja erityisiä lapsia ei ollut. 90-luvulla.

Mun luokalla oli ainakin 5-6 1970-luvulla, jotka olisivat oikeasti kuuluneet jonkun erityisen tuen tai erityisopetuksen piiriin. Vain vaikeimmat tapaukset lähetettiin apukouluun, mutta minun luokalta vain yksi. Pääsääntöisesti suurin osa aloitti tavallisessa koulussa. Vaikeimmin vammaiset vapautettiin siihen aikaan koulunkäynnistä kokonaan. 

Meillä myös aistiyliherkkä erityislapsi ja olen todella iloinen siitä, että kun kyläilemme veljeni luona hän hyväksyy sen että 10v tyttö hyppii alushousuissa koska vaatteet puristaa ja sattuu (vaikka olisivat pehmeitä, välijiä ja pesulaput leikattu) tai että pöytään ei voi laittaa suolakurkkuja koska haju tekee lapselle pahaa.

Muok. tietenkään tyttö ei riisu missään kavereilla, eikä pari tunnin vierailulla mutta veljeni luona ollaan yleensä viikonloppu ja olisi liikaa vaadittu olla pukeissa koko aika.

Juttele siskosi kanssa. Erityislapsi ei voi terrorisoida kaikkea, mutta tiettyyn rajaan saakka on vaan tultava vastaan. Toisissa asioissa taas erityislapsi voi tulla vastaan. Esim. haiseva ruoka pöydässä voi tarkoittaa 4 vaihtoehtoa. 1. ruoka ja lapsi jää ja lapsi siedättyy hajulle (silläkin uhalla, että tilanne seuraa "räjähdys") 2. Kaikki halukkaat ottaa ruokaa ja sen jälkeen ruoka siirretään sivuun (satsaamassa voi käydä sivupöydältä), lapsi siedättyy sen verran, kuin hajua tulee lautasilta (ja räjähtää, jos räjähtää). 3. Ruoka nostetaan pois ja syödään muuta 4. Lapsi lähtee pois pöydästä. Etukäteen on sovittava pelisäännöt joiden mukaan toimitaan ja sitten ratkaistava tapauskohtaisesti kukin yksittäinen tilanne.

Kun joulu tuntuu olevan nyt akuutti tilanne kaikille, voi olla parempi että ette yritäkään viettää koko joulua yhdessä. Jos välimatkat antavat myöten niin tavatkaa vähän lyhyemmin ja viettäkää nämä muutamat tunnit hyvässä hengessä ja nauttikaa sitten loppu joulusta eri osoitteissa.

Siskollesi kannattaa sanoa ihan ääneen, että ette pelkää räjähdyksiä. Eli teille on ok, jos sisko jatkaa lapsen siedättämistä uusiin asioihin myös teillä silläkin uhalla, että tilanne kärjistyy. Jos tunnet jaksavasi, voit jopa kysyä voitko olla avuksi (eli räjähdyksen sattuessa olla se aikuinen joka vie lapsen rauhoittumaan sovittujen pelisääntöjen mukaan).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei erityislapsen kanssa pidä antaa kaikkea periksi, vaan todellakin totuttaa asioihin, sillä nää vaatii huimasti enemmän aikaa ja vaivaa kuin muilla, kannattaa neuvoa sitä siskoa hankkimaan vaikka toimintaterapeutti lapselle.

No joo, mutta oikeasti meidän on täältä palstalta käsin ihan mahditon sanoa, miten monta tärkeämpää totutteluoperaatiota sillä lapsella jo on käynnissä. Kun erityislasten kanssa on myös pakko priorisoida, kaikkia taisteluja ei voi käydä yhtä sikaa. Joten itse asiassa en kehottaisi menemään neuvomaan, päinvastoin: kannattaa pitää leipäläpensä kiinni kun ei oikeasti tiedä tilannetta.

Toisaalta se erityislapsen vanhempi voisi myös miettiä, ettei muut välttämättä tiedä heidän totutteluoperaatioistaan. Voisi miettiä vaikka sitä viettäisivätkö joulun keskenään omilla säännöillään eikä niin että pakottavat muut kärsimään heidän ongelmistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm.. keneltäköhän tämä siskosi erityislapsi on perinyt tätä joustamattomuutta? Aikuinen ihminen kykenee kyllä joustamaan ja esim. nostamaan haisevan ruoka-aineen pois pöydästä, jos lapsella on erityisherkkyyttä.En ymmärrä miksi jotkut aikuiset kokevat niin vaikeana ja ärsyttävänä lapsen tarpeiden ja erityispiirteiden huomioinnin. Minusta se kertoo siitä, että tuollainen aikuinen on itsekin hieman erityinen (puutteita joustavuudessa ja mukautuvuudessa, puutteita empatiakyvyssä), Tuli vaan mieleen.. jos nyt miettii, että kummalla pitäisi olla taitoja sietää sitä, että kaikki ei mene niin kuin itse haluaisi/toivoisi., aikuisella vai erityislapsella?

Erityislapsenkin täytyy oppia, että toisten kodissa on niiden säännöt eikä koko maailma pyöri sen oman erityisen navan ympärillä.

Itselläni on pahoja aistiyliherkkyyksiä (Asperger) ja saatan saada esim. kalan hajusta migreenin. Ei tulisi silti mieleenikään ehdottaa että muut eivät saisi syödä kalaa minun takiani! Minun ongelmanihan se on, ei niiden muiden. Saattaisin toki ehdottaa että kaikki ottavat kalaa ja tarjoiluastia viedään tiskipöydälle ja minä istun ikkunan vieressä joka on raollaan tms.

Tällaisia ratkaisuja erikoislasten kanssa pitää tehdä, ei sellaisia että "koko maailma hyppää minun erikoisen lapseni pillin mukaan TAI MUUTEN".

Jatkan vielä: olen ikuisesti kiitollinen vanhemilleni siitä että silloin 80-luvulla kuin tyttöjen Aspergerista ei tiedetty mitään, meillä oli kova kuri ja joka paikkaan piti mennä ja kaikkea maistaa. Okei, oksensin kerran lautaselle ja sitä rataa mutta opin itsesäätelyä. En siedättynyt, koska kuten moni on jo todennut aistiyliherkkyyksiä ei voi siedättää, mutta opin selviytymiskeinoja.

Minusta on todella väärin jos yhden erityisen annetaan pilata muiden lasten elämä. Vallankin jos tämä erityinen on väkivaltainen tai huutavainen. Jos on niin erityinen ettei ymmärrä puhetta, sellaista ihmistä pitää kouluttaa kuin koiraa -kaikki elolliset olennot reagoi klassiseen ehdollistamiseen. Eli siihen että toivusta käytöksestä palkitaan ja ei-toivotusta rangaistaan. Rangaistuksen täytyy olla välitön (esim. että lähdetään leikkitilanteesta, jos ei ole nätisti tai otetaan pois se lelu millä löi toista), että se menee jakeluun.

On sen erityisen omakin etu että on mahdollisimman siedettävä. Voi vaikka saada ystäviä sitten.

Missään nimessä lapsia ei pidä pakottaa leikkimään erityisen kanssa jos eivät tahdo. Jos toinen on älyllisesti kovin paljon heikompi, eihän vaikka mistään kuvitteluleikeistä tule yhtään mitään. Lasten tulee saada olla lapsia. Koulussa joutuu totuttelemaan erilaisuuteen ihan riittävästi.

-sama-

Olipa hyvin sanottu. Tätä samaa olen toteuttanut ihan normaalien lastenikin kanssa, kommenttini menee nyt ohi aiheen, mutta kun tämä ei tosiaankaan ole enää mikään itsestäänselvyys! Paljon näkee sitä, että lapsia ei enää vaadita sopeutumaan tilanteisiin ja sietämään hetkellistä epämukavuutta. Sitten nämä pikkuprinsessat ja -prinssit kyykyttää niin vanhempiaan kuin isovanhempiaan ja ainakin yrittää puolta muuta valtakuntaa.

Haistakaa kaikki pas*ka kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen koko elämäni viettänyt erityislapsen sisarena ja voin sanoa että oloni on ollut aina kuin olisinnollut näkymätön ninni.

Olen jo aikuinen, mutta sama jatkuu.

Koko elämä ja maailma pyörii tämän sisaren johtamana. Siis meidän elämä.

Teen muuttoa pois lapsuudenkodista.

Täytin juuri 18v ja en halua hetkeen kuulla mitään vanhemmistani, sisarestani puhumattakaan.

Rakastan heitä, mutta tarvitsen tilaa hengittää.

Äitini on kauhuissaan muutostani.

Lähteehän hyvä " lastenvahti" pois.

Sisareni on 16v.

Pahinta on, kun omatunto kalvaa kauheaa ajatusta. Kun äitini kerran kertoi, että meinasi saada keskenmenon odottaessaan sisartani, tuli mieleeni, että " voi kunnolisikin tullut keskenmeno"

Ymmärrän sua niin vit*usti.

Mutta toi on kuitenkin sun oma sisarus.

Mietippä. Mun vanhemmat suuressa älyttömyydesssään päätyivät ottamaan pari vamm*aista sijaiskersaa. Huutavat ja meuhkaavat yötä päivää. Rikkovat joka paikan.

Oon niin saatanan kyllästyny. Sossuille vain pitää lepertää, miten vit*un ihania noi vit*un erityiset kersat on.

Koti menetetty ja kaikki sen mukana.

Nytkin istun koulus aivan saatanan väsyneenä ku kersat huus koko vit*un yön.

Joo haistakaa vaan paska kaikki jotka vit*uilevat täällä mun huonosta käytöksestä.

Joo enkä ollu ennen tämmöne.

On vaan niin pää täynnä. Joo kyllä oon sanonu vanhemmille tästä. Huutanukkin niille.

No mutta voi voi. Haluisitsä oikeesti et nää joutuis johonki laitokseen. Ne vaan multa tivaa.

Joo kyllä vit *tu haluisin!!! Oon sitten poika josta ei koskaan isää tuu. Viel pitää oottaa neljä vuotta että pääsen vit *tuun tuolta.

En tiedä miksi tämä kirjoitus jäi nyt niin kovasti mieleeni. Kuten tuokin kenelle tämä nuori angsti vastasi.

Olen äitiyslomalla oleva sos.tt ja laittoi miettimään moneenko tuontapaiseen perheeseen olemme lapsia sijoittaneet.

Olisi ensiarvoisen tärkeää, että myös sijaisperheen biologisetkin lapset ja erityisesti heidän mielipiteensä, huomioitaisiin.

Liian vähän biologisiin lapsiin kiinnitetään huomiota. Hehän tavallaan myös menettävät jotakin, itseasiassa paljonkin, sijoituslapsen tullessa hänen kotiinsa.

Jos sinä nuorimies luet tämän. Neuvon sinua ystävällisesti keskustelemaan koulukuraattorin tai kouluterveydenhoitajan kanssa asiasta, sekä antaa heille lupa kertoa asiasta myös vanhemmillesi.

Tätäkautta vanhempasi todella ymmärtävät, että kysymyksessä on sinulle tärkeä asia ja toivonmukaan puuttuvat asiaan.

Sydämestäni toivotan sinulle oikein onnellista Joulunaikaa.💖

Erityisyys ei ole tekosyy perseilylle. Aistiherkkyyksiin tottuu iän kanssa, kokemusta on. Monista nepsyoireista voi opetella pois kärsivällisyydellä, siksi esimerkiksi kuuron vanhempia on helpompi ymmärtää kuin autistin.