Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Siskoni ja hänen erityislapsensa hermostuttaa
16.12.2019 |
Siskolla on erityislapsi. Lapsi on, noh, temperamenttinen, ja tavallaan ymmärrän, että sisko haluaa helpottaa omaa arkeaan tekemällä asiat juuri niin kuin lapsi haluaa. Ei vaadi mitään, ruoka on vain sitä, mitä se syö jne.
Sama asia kun tulee meille kylään, sisko olettaa, että teemme kaikkemme, ettei lapsi hermostu. Tämä on pahimmillaan tarkoittanut sitä, että sisko on suuttunut, koska en suostunut ottamaan pöydästä pois tiettyä tarjottavaa, joka haisi lapsen mielestä. Ei siis olisi edes vaadittu maistamaan sitä tai mitään, kukaan muukaan ei vain olisi saanut syödä sitä.
Miten paljon minun oikein kuuluu joustaa tällaisessa? Alan jo välttelemään siskon tapaamista tämän vuoksi. Hän ja lapsi on rakkaita, mutta suoraan, sanottuna en, haluaisi rajoituksia omaan elämääni, koska hänen lapsensa vaatii. Jouluksi jäädään lasten kanssa nyt kolmistaan, ei mennä vanhemmille, koska siellä pyörii erityislapsen johtama sirkus.
Harmittaa, mutta pelkään, että jos menemme sinne minulta menee lopullisesti hermot ja suutun ja pilaan kaikkien, joulun.
Kommentit (229)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveetä porukkaa täällä. Meillä on suvussa 3 ”erityislasta”, nyt jo aikuisia. Yksi on hiljainen ja flegmaattinen ja kaksi sellaista joista lähtee ääntä ja häiriötä. Aina ovat olleet suvun juhlissa, jouluna, häissä ja hautajaisissa. Vai meinaatteko että mummovainaa olisi arkusta huutanut että pois nuo häiritsemästä?!
Kyllä puuttuu ihmisiltä nykyään sydämen sivistys. He ovat rakkaista lapsia ja suvun jäseniä. Siskoja, veljiä, serkkuja ja tätejä.
Kenes mukaan sitten ois toimittu jos ois ollu joku ääniyliherkkä?
Sitten luovitaan. Nimimerkillä yhden ääniyliherkän ja toisen äänekkään impulssikontrollihaasteisen äiti. Peltoreita on olkkarissa aina korillinen ja ilmaa järjestetään väliin tarpeen mukaan. Ja kyllä, esikoisella on ollut kuulonsuojaimet mukana myös juhlissa tai vaikka matkaillessa jos on riski että joutuu väsyneenä meluisaan tilaan, ja kuopuksen kanssa on huolehdittu riittävästä aikuisresurssista että lapsella on tilanteessa tarvitsemansa tuki (esim. tietynlainen kosketus auttaa muistamaan että tässä piti nyt olla rauhallisesti). Ei ole tarvinnut jättää kumpaakaan kotiin sen takia.
Toi onkin varmaan ihannetilanne lapsia ajatellen. Kumpikaan ei voi olla niin erityinen, että sen erityisyyden mukaan mentäis kaikessa vaan molemmat oppii, että itsekin pitää tehdä tilanteista siedettävämpiä.
Jos ois vaan se ääniyliherkkä niin ei tarttis niin luovia ja varmaan helpommin tulis tavaksi olla hiljaa, ja se toiminta sitten siirrettäis sinne suvun juhliinkin. Että kun on niin erityinen niin, ei saa olla meteliä ja joulumusiikkikin kielletty ja epäerityisiltä leikkiminen kielletty jne. Ja jos niin ei toimita niin muu suku on itsekästä ja joustamatonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni vaimo on opettaja ja meillä saa aina aikaan silmien pyörittelyä.
Kyllä minä haluaisin lapseni olisi kuin muut, mutta en voi asialle mitään.Meitä ei juurikaan kutsuta mihinkään, mutta lähiperhettä en halua menettää. Valitettavasti sekin on liikaa jo pyydetty.
Niin se yhteiskunta pyörii. Erilaisuus pois ja normaalit esiin.
Kasvatusta tehdään kotona ja koulussa koko ajan, kylässä mennään silkkihansikkain ja olisi ihanaa, jos edes oma sisko kerran vuodessa jaksaisi yrittää.Jos tuntuu pahalta lapseni läsnäolo kerran vuodessa, minulla se on arkipäivää ja vieläpä rakastan lastani. Kun kerran asia on sinulle liikaa, kerro siskollesi ja pyydä häntä viettämään joulu muualla.
Mutta se lapsuus ja ne terapointijoulut ovat myös ap.n lasten ainoita jouluja lapsena. Onko sekään kivaa, että he muistavat omista jouluistaan ainoastaan sen, että piti olla terapialeluina serkulle ja kävellä kuin murskatulla lasihiekalla varovasti, ettei vain serkku hermostu ja saa raivareita
Eikö normaalilapset ansaitse myös hyviä joulumuistoja, koska ne ovat myös heidän ainoita joulujaan. On heilläkin oikeus olla olematta ns. kilttejä lapsia, jotka raahataan mummolaan ja vannotetaan olemaan kiltisti, näkymättömiä ja antamaan kaikki periksi vuosi toisensa jälkeen, että serkun erityislapselle tulee kivat joulumuistot.
Lapset ovat suvaitsevaisia. Monilla erityisilläkin on sisaruksia, ja nämä lapset elävät koko lapsuutensa, joka ikinen päivä, sitä erityislapsielämää. Joustavat, siirtävät tarpeitaan ja halujaan, siirtyvät syrjään, jäävän vaille syliä, kantavat huolta sisaruksestaan.
Jos aikuiset eivät tee ongelmaa asiasta, vaan joustavat ja soveltavat, niin varmasit isolla porukalla saadaan onnistumaan. Eihän sitä tarvitse kuin viettää esim. aatto ja joulupäivä yhdessä. Mielestäni ap ei voi kieltää erkkalapsen perheeltä esim. isovanhempien tapaamista, jotta jouluna ei tarvitsisi sietää tai katsella vammaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota se lapsi viikoksi hoitoon ja korjaa huomioimasi epäkohdat.
Miksi ap:n pitäisi korjata mitään epäkohtia? Miten tämä liittyi aloitukseen? Jos aapeen sisko vaatii että kaikkien pitää totella häntä ja lastansa, miten ap korjaa tuon epäkohdan?
Laittaa ne rajat, ja lapsi oppii olemaan ihmisiksi? Siedättyy siihen kalaan vai kiisselin, jonka hajua ei voinut sietää, mutta mitä serkut halusivat syödä?
Vierailija kirjoitti:
Erityislapsiakin koskevat säännöt ja hyvät käytöstavat. Olisi eri asia, jos kyse olisi vakavasta asiasta, monivammaisuudesta ja lapsen tuominen vaatisi järjestelyjä kaikilta.
Vastoin tänne satelevia ohjeita sallivuudesta ja ymmärtämisestä ehdotan, että pidä linjasi. Ehkä siskosi lapsi kaikessa temperamenttisuudessaan nimenomaan tarvitsee rajoja ja sääntöjä. Kyse kun on vain siitä, mitä ruokaa on pöydässä ja mitä syödään. Jos jokin ruoka haisee lapsen mielestä pahalta voi ruokakipon siirtää toiseen päähän pöytää tai ehdottaa, että lapsi syö yksin muualla. Sehän on vain järjestelykysymys sinun kodissasi sinun ehdoillasi.
Usein väsymys ja uupumus syntyy siitä,ettei kukaan uskalla olla mitään mieltä ja toimia eri tavoin. Löytää tilanteeseen uusi näkökulma, tapa toimia, ja joka ei suinkaan ole aina se mihin lapsen vanhempi uskoo olevan se oikein. Vanhemmatkin tulkitsevat heille annettuja ohjeita hyvin yksilöllisesti, omalla mukavuusalaueellaan, kuin muistaisivat että ehkä se yksi asiantuntija sanoi jotakin säännöistä. Mene ja tiedä, mutta luota omana intuitioosi. Usein lasten kasvatuksessa intuitio on se paras opas ja neuvoja, jos sitä vain uskaltaa kuunnella.
Siskosi suhteen voi tietysti tulla pieniä näkemyseroja, mutta olette sentään siskoja. Hän tarvitsee sinua ja antaamas apua, joten olet siinäkin mielessä se joka voi myös ottaa omassa kodissa tilanteen hallintaansa.
Sinulla ei ole mitään käsitystä asiasta, josta kirjoitat.
Mikä on monivammainen? Kuuro-sokea, häh?
Tiesitkö, että esim. ADHD-lapset ovat oikeutetu vammaistukeen sekä vammaispalveluihin?
Aikuisia koskevat myös säännöt ja hyvät käytöstavat. Niihin kuuluu olla tekemättä asioista numeroa ja joustamista. Se joustaa, joka pystyy. Usein se on aikuinen tai terve ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tollaisen erityislapsen sisarus ja voi että kun joku olisi aikanaan sanonut mun äidille että loppuu se saakelin paapominen ja että perheessä on myös muita henkilöitä!! Joka joulu ja juhlapyhä meni sitä sekoilua katsellessa ja eristäydyttiin muista sukulaisista juurikin tästä syystä. Jossain vaiheessa kukaan ei enää käynyt kylässä. Itseä aikuisena vieläkin ahdistaa joulut ym, nytkin mennään miehen kanssa ulkomaille kun en halua viettää. Kunta tarjosi kyllä hoitomahdollisuuksia ja intervallipaikkoja ym. Olisi voinut edes joka toisen joulun viettää normaalisti ja joka toisen sitten huutosekoilusirkusta katsoessa, mutta ei. Nykyään en aikuisena pidä yhteyttä sinnepäin juuri ollenkaan
Nyt jälkeenpäin ajateltuna, miten olisit itse toiminut äitisi tilanteessa? Eli minkä uskoisit olleen tuolloin lapsuudessasi parempi toimintatapa, kuin se miten toimittiin?
Olisin toiminut niin, että olisin vastaanottanut yhteiskunnan apua sen verran, että esim. joka toinen vuosi olisi oltu normaalisti ja joka toinen vuosi sitten ei niin mukavasti. Olisin edes joskus ajatellut itseäni ja levännyt sen verran että olisin jaksanut edes kerran viedä 2 tervettä sisarusta vaikka huvipuistoon tai edes uimahalliin. Olisin edes kerran kysynyt tahtooko joku terveistä lapsista pitää kaverisynttärit rauhassa. Olisin ymmärtänyt että pienet, alle kouluikäiset serkut oikeasti pelkäävät veljeäni, ei heitä voi vaan käskeä sopeutumaan kun toinen on niin erityinen! Olisin kysynyt tahdommeko me keskimmäisen veljen kanssa käydä esim. tädin ja serkkujen kanssa tapaamassa mummoa päivällä ja tulla sitten illaksi kotiin availemaan lahjoja. Olisin joskus viettänyt sukujoulua vasta tapanina. Olisin avannut suuni ja kysynyt muilta mielipiteitä ja apua enkä ollut väsynyt marttyyri. Se on tosiasia että erityislapselle ei voi mitään mutta silloin pitääkin soveltaa
Teillä on ollut riittämättömät tukitoimet ja varsinkin, kun perheessänne oli vain yksi aikuinen. Mutta tämä on tilanne nykyäänkin: tukea ei saa ja terveet sisarukset jäävät vähemmälle. Näin se vain menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen koko elämäni viettänyt erityislapsen sisarena ja voin sanoa että oloni on ollut aina kuin olisinnollut näkymätön ninni.
Olen jo aikuinen, mutta sama jatkuu.
Koko elämä ja maailma pyörii tämän sisaren johtamana. Siis meidän elämä.
Teen muuttoa pois lapsuudenkodista.
Täytin juuri 18v ja en halua hetkeen kuulla mitään vanhemmistani, sisarestani puhumattakaan.
Rakastan heitä, mutta tarvitsen tilaa hengittää.
Äitini on kauhuissaan muutostani.
Lähteehän hyvä " lastenvahti" pois.
Sisareni on 16v.
Pahinta on, kun omatunto kalvaa kauheaa ajatusta. Kun äitini kerran kertoi, että meinasi saada keskenmenon odottaessaan sisartani, tuli mieleeni, että " voi kunnolisikin tullut keskenmeno"
Niin, sinulla on kalvaa omatunto.
Mietipä, jos olisitkin se erityisen äiti (tai isä). Sinun loppuelämäsi tulisi menemään lapsen hoidossa. Ehkä viimeisilla voimilla murhaat lapsesi ja sitten itsesi.
Erityisen äiti on varmasti täynnä itsesyytöksiä, ahdistusta ja väsymystä.
Tämän ketjun jälkeen olen niin onnellinen, että lapsellani on vain diabetes. Juuri huonosti nukutun yön jälkeen tämä oli pelastus.
Paljon Tsemppiä erityisten äideille!
En osaa ottaa kantaa näin laajaan asiaan, mutta toki jokaisella on oikeus jäädä kotiin ja tehdä omannäköinen joulu. Joskus on raskasta ilman erityislapsiakin, ja silloin on paras kuunnella itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oishan tuon tarjottavan voinut siirtää vaikka keittiöön josta saa sitä haa haluavat hakea. Istu itse sillipurkki nenään kiinni ruuvattuna niin saat vähän käryä siitä millaista on elää ja olla aistiyliherkkyyksien kanssa. erityislapsen ja aikuisen kokemukset ovat ihan yhtä todellisia kuin sinunkin. ne on vaan hitsin paljon vahvempia.
Mieti nyt miten tärkeä siskosi on sinulle, miten tärkeitä ovat serkut omille lapsillesi, mitä mallia näytät lapsillesi suvaitsevaiuudessa ja miten pienestä asiasta viitsit joulusi pilata. Joillain on oikeitakin ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen koko elämäni viettänyt erityislapsen sisarena ja voin sanoa että oloni on ollut aina kuin olisinnollut näkymätön ninni.
Olen jo aikuinen, mutta sama jatkuu.
Koko elämä ja maailma pyörii tämän sisaren johtamana. Siis meidän elämä.
Teen muuttoa pois lapsuudenkodista.
Täytin juuri 18v ja en halua hetkeen kuulla mitään vanhemmistani, sisarestani puhumattakaan.
Rakastan heitä, mutta tarvitsen tilaa hengittää.
Äitini on kauhuissaan muutostani.
Lähteehän hyvä " lastenvahti" pois.
Sisareni on 16v.
Pahinta on, kun omatunto kalvaa kauheaa ajatusta. Kun äitini kerran kertoi, että meinasi saada keskenmenon odottaessaan sisartani, tuli mieleeni, että " voi kunnolisikin tullut keskenmeno"Niin, sinulla on kalvaa omatunto.
Mietipä, jos olisitkin se erityisen äiti (tai isä). Sinun loppuelämäsi tulisi menemään lapsen hoidossa. Ehkä viimeisilla voimilla murhaat lapsesi ja sitten itsesi.
Erityisen äiti on varmasti täynnä itsesyytöksiä, ahdistusta ja väsymystä.
abortti, eutanasia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haistakaa kaikki pas*ka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen koko elämäni viettänyt erityislapsen sisarena ja voin sanoa että oloni on ollut aina kuin olisinnollut näkymätön ninni.
Olen jo aikuinen, mutta sama jatkuu.
Koko elämä ja maailma pyörii tämän sisaren johtamana. Siis meidän elämä.
Teen muuttoa pois lapsuudenkodista.
Täytin juuri 18v ja en halua hetkeen kuulla mitään vanhemmistani, sisarestani puhumattakaan.
Rakastan heitä, mutta tarvitsen tilaa hengittää.
Äitini on kauhuissaan muutostani.
Lähteehän hyvä " lastenvahti" pois.
Sisareni on 16v.
Pahinta on, kun omatunto kalvaa kauheaa ajatusta. Kun äitini kerran kertoi, että meinasi saada keskenmenon odottaessaan sisartani, tuli mieleeni, että " voi kunnolisikin tullut keskenmeno"Ymmärrän sua niin vit*usti.
Mutta toi on kuitenkin sun oma sisarus.
Mietippä. Mun vanhemmat suuressa älyttömyydesssään päätyivät ottamaan pari vamm*aista sijaiskersaa. Huutavat ja meuhkaavat yötä päivää. Rikkovat joka paikan.
Oon niin saatanan kyllästyny. Sossuille vain pitää lepertää, miten vit*un ihania noi vit*un erityiset kersat on.
Koti menetetty ja kaikki sen mukana.
Nytkin istun koulus aivan saatanan väsyneenä ku kersat huus koko vit*un yön.
Joo haistakaa vaan paska kaikki jotka vit*uilevat täällä mun huonosta käytöksestä.
Joo enkä ollu ennen tämmöne.
On vaan niin pää täynnä. Joo kyllä oon sanonu vanhemmille tästä. Huutanukkin niille.
No mutta voi voi. Haluisitsä oikeesti et nää joutuis johonki laitokseen. Ne vaan multa tivaa.
Joo kyllä vit *tu haluisin!!! Oon sitten poika josta ei koskaan isää tuu. Viel pitää oottaa neljä vuotta että pääsen vit *tuun tuolta.
Katsoin tämän uhmakkaan kirjoittajapojan
saamia yläpeukkuja 131 ja alapeukkuja 8.
Kysyisin alapeukuttajilta onko teillä muu syy laittaa alapeukkua, kuin tuo pojan kielenkäyttö? Jos on niin kertokaa ihmeessä syy, sillä minä en ymmärrä.
Ymmärrän täysin tuon pojan tuohtumuksen asiaan. Teinipojan äitinä ymmärrän tuon pojan kielenkäytönkin kun raivo lyö noin yli.
Joskus olen miettinyt myös sijaisperheeksi ryhtymistä, mutta sain lapsiltani niin haisevan vastalauseen, että ei tulisi mieleenkään pilata heidän kotiaan. Pilallehan se menisi, jos sinne otettaisiin asumaan vieraita ja jakamaan kaiken, ilman, että kaikki sitä haluaisivat.
Kyllä suuresti ihmettelen tämän poikaparan vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Olen koko elämäni viettänyt erityislapsen sisarena ja voin sanoa että oloni on ollut aina kuin olisinnollut näkymätön ninni.
Olen jo aikuinen, mutta sama jatkuu.
Koko elämä ja maailma pyörii tämän sisaren johtamana. Siis meidän elämä.
Teen muuttoa pois lapsuudenkodista.
Täytin juuri 18v ja en halua hetkeen kuulla mitään vanhemmistani, sisarestani puhumattakaan.
Rakastan heitä, mutta tarvitsen tilaa hengittää.
Äitini on kauhuissaan muutostani.
Lähteehän hyvä " lastenvahti" pois.
Sisareni on 16v.
Pahinta on, kun omatunto kalvaa kauheaa ajatusta. Kun äitini kerran kertoi, että meinasi saada keskenmenon odottaessaan sisartani, tuli mieleeni, että " voi kunnolisikin tullut keskenmeno"
Joo o onhan toi pojan kirjoitus koskettava, mutta mua taas kosketti tää kirjoitus jolle toi poika vastas. Tää Ninni on saanut 179 yläpeukkua ja 2 ALAPEUKKUA. Mit vit.
Varmaan siitä syystä.kun kertoi, että oli joskus toivonut, että äidilleen olis tullut keskenmeno.
Voi mitä jeesustelijoita täällä on..ainakin noi kaksi. Just tuollaisia tyyppejä mä inhoan.
Ollaan niin jeesusta että.
Kaikkea hyvää sulle Ninni. Olen vähän sun kohtalotoveri.
Näkyillään me vain👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nyt kannata suuresti jumittaa tuohtumaan peukuista.
Menee lapsi pesuveden mukana.
Aivan kuten lentokoneessa neuvotaan laittamaan se happinaamari ensin itselle ennenkuin auttaa muita, AP on hyvä ja on itsensä puolella ensisijaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän minunkin pitäisi varmaan, venyä enempi, mutta väkisin nyt joulun alla oon ruvennut haaveilemaan perhejoulusta, jossa voitaisiin tehdä asioita useamman kuin yhden henkilön mielenmulaan.
Tästä moni erityislapsen vanhempi haaveilee. Vanhemman kohdalla tämän haaveen toteutumisesta vaan on luovuttava, ja se onkin iso osa lapsen erityisyyden hyväksymisprosessia. Vanhoista haaveista luopuminen, ja niiden korvaaminen jollain muulla, toteutettavissa olevalla.
Sinä et kuulu perheeseen, joten sinun on mahdollista saada haaveilemasi joulu siten, että eriytät joulunviettosi siskon perheen joulunvietosta. Tämä on tietysti siskolle kurjaa, koska erityislasten perheet joutuvat muutenkin monesti tilanteeseen, jossa tulevat eristetyksi muista ihmisistä juuri siitä syystä, että muut ihmiset kaipaavat rauhaa eivätkä jaksa sopeutua yhden ihmisen erityistarpeisiin. Sinä saat kuitenkin itse päättää mitä haluat ja mikä on sinulle tärkeää, ja jos se tänä jouluna on rauhallinen perhejoulu, silloin sinun täytyy tämä tuoda esille siskollesi.
Kiitos tekstistäsi. Tätä mä ehkä vähän hainkin tällä koko jutulla. Haluan juuri nimenomaan itse nauttia rauhallisuudesta ja ennalta-arvattu uudesta jouluna, mutta samaan aikaan omaan huonon omantunnon siitä. Yritän ajatella, että minun ei tarvitse tavallaan upota samaan suohon siskoni kanssa, voinhan olla avuksi muulloin ja muuten kuin jouluna. Ap
Joulu on omaa itseensä syventymisen juhla. Se on joulun sanoma - uusi mahdollisuus. Ei kutsuta hankalia ihmisiä luoksemme, ei tarjota sijaa majatalosta tai edes tallista. Mieluummin vietetään täydellistä juhlaa uskomattomien menujen äärellä ja ihanasti koristellussa kodissa. Ei mitään likaista, äänekästä tai epätäydellistä kuulu jouluun.
Tähän valtavan syvälliseen sanomaan jatkaisin että joulu on myös oman tahtonsa sekä omien toiveidensa juhla. Ei anneta sijaa toisten joululle, ei toisille lapsille. Kaikkien muiden tulee olla ja toimia niinkuin joulun tärkein henkilö, Minä, haluaa. Koska Minällä on erityistä niin hän ja erityinen ovat keskipisteenä, kaiken yläpuolella. Vietetään täydellistä oman itsensä juhlaa, ei mitään toisten kunnioittamista eikä toisten ei-erityisten tunteiden huomioimista. Koska mitään toisia lapsia ei kuulu jouluun, siihen kuuluu vain Minä ja erityiseni.
Erityislapsen äitinä tajuan molemmat näkökannat. Meidän perheessä vaan on autistista lasta ihan alusta lähtien totuteltu ihmisten ilmoille ja käyttäytymisen kanssa ollaan saatu tsempata useaan otteeseen. En sano, että työ on ollut helppoa. Mutta kun jo 2-vuotiaasta (eli silloin, kun aloimme aavistaa, että kyse ei ole vain pahasta uhmasta) on väännetty niin ruokailujen kuin sosiaalisten kontaktien kanssa (ja saatu apua eri terapioiden!) niin kyllä lopussa se kiitos seisoo. Nyt poika on 10v, mutta ei vedä enää kilareita lihapullien muodosta, oudoista hajuista tai muiden käytöksestä. Satunnaisesti ehkä ilmoittaa, ettei jotain suostu syömään, mutta yhdellä maistamisella pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni vaimo on opettaja ja meillä saa aina aikaan silmien pyörittelyä.
Kyllä minä haluaisin lapseni olisi kuin muut, mutta en voi asialle mitään.Meitä ei juurikaan kutsuta mihinkään, mutta lähiperhettä en halua menettää. Valitettavasti sekin on liikaa jo pyydetty.
Niin se yhteiskunta pyörii. Erilaisuus pois ja normaalit esiin.
Kasvatusta tehdään kotona ja koulussa koko ajan, kylässä mennään silkkihansikkain ja olisi ihanaa, jos edes oma sisko kerran vuodessa jaksaisi yrittää.Jos tuntuu pahalta lapseni läsnäolo kerran vuodessa, minulla se on arkipäivää ja vieläpä rakastan lastani. Kun kerran asia on sinulle liikaa, kerro siskollesi ja pyydä häntä viettämään joulu muualla.
Mutta se lapsuus ja ne terapointijoulut ovat myös ap.n lasten ainoita jouluja lapsena. Onko sekään kivaa, että he muistavat omista jouluistaan ainoastaan sen, että piti olla terapialeluina serkulle ja kävellä kuin murskatulla lasihiekalla varovasti, ettei vain serkku hermostu ja saa raivareita
Eikö normaalilapset ansaitse myös hyviä joulumuistoja, koska ne ovat myös heidän ainoita joulujaan. On heilläkin oikeus olla olematta ns. kilttejä lapsia, jotka raahataan mummolaan ja vannotetaan olemaan kiltisti, näkymättömiä ja antamaan kaikki periksi vuosi toisensa jälkeen, että serkun erityislapselle tulee kivat joulumuistot.
Lapset ovat suvaitsevaisia. Monilla erityisilläkin on sisaruksia, ja nämä lapset elävät koko lapsuutensa, joka ikinen päivä, sitä erityislapsielämää. Joustavat, siirtävät tarpeitaan ja halujaan, siirtyvät syrjään, jäävän vaille syliä, kantavat huolta sisaruksestaan.
Jos aikuiset eivät tee ongelmaa asiasta, vaan joustavat ja soveltavat, niin varmasit isolla porukalla saadaan onnistumaan. Eihän sitä tarvitse kuin viettää esim. aatto ja joulupäivä yhdessä. Mielestäni ap ei voi kieltää erkkalapsen perheeltä esim. isovanhempien tapaamista, jotta jouluna ei tarvitsisi sietää tai katsella vammaista.
Tämä on ehkä typerintä mitä olen pitkään aikaan lukenut.
Onko muuten kukaan niiltä isovanhemmilta kysynyt, haluavatko he kovin erityisen lapsenlapsen mölymään heille jouluksi, vai kaipaisitko isovanhemmatkin vähän rauhallisempaa joulua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni vaimo on opettaja ja meillä saa aina aikaan silmien pyörittelyä.
Kyllä minä haluaisin lapseni olisi kuin muut, mutta en voi asialle mitään.Meitä ei juurikaan kutsuta mihinkään, mutta lähiperhettä en halua menettää. Valitettavasti sekin on liikaa jo pyydetty.
Niin se yhteiskunta pyörii. Erilaisuus pois ja normaalit esiin.
Kasvatusta tehdään kotona ja koulussa koko ajan, kylässä mennään silkkihansikkain ja olisi ihanaa, jos edes oma sisko kerran vuodessa jaksaisi yrittää.Jos tuntuu pahalta lapseni läsnäolo kerran vuodessa, minulla se on arkipäivää ja vieläpä rakastan lastani. Kun kerran asia on sinulle liikaa, kerro siskollesi ja pyydä häntä viettämään joulu muualla.
Mutta se lapsuus ja ne terapointijoulut ovat myös ap.n lasten ainoita jouluja lapsena. Onko sekään kivaa, että he muistavat omista jouluistaan ainoastaan sen, että piti olla terapialeluina serkulle ja kävellä kuin murskatulla lasihiekalla varovasti, ettei vain serkku hermostu ja saa raivareita
Eikö normaalilapset ansaitse myös hyviä joulumuistoja, koska ne ovat myös heidän ainoita joulujaan. On heilläkin oikeus olla olematta ns. kilttejä lapsia, jotka raahataan mummolaan ja vannotetaan olemaan kiltisti, näkymättömiä ja antamaan kaikki periksi vuosi toisensa jälkeen, että serkun erityislapselle tulee kivat joulumuistot.
Lapset ovat suvaitsevaisia. Monilla erityisilläkin on sisaruksia, ja nämä lapset elävät koko lapsuutensa, joka ikinen päivä, sitä erityislapsielämää. Joustavat, siirtävät tarpeitaan ja halujaan, siirtyvät syrjään, jäävän vaille syliä, kantavat huolta sisaruksestaan.
Jos aikuiset eivät tee ongelmaa asiasta, vaan joustavat ja soveltavat, niin varmasit isolla porukalla saadaan onnistumaan. Eihän sitä tarvitse kuin viettää esim. aatto ja joulupäivä yhdessä. Mielestäni ap ei voi kieltää erkkalapsen perheeltä esim. isovanhempien tapaamista, jotta jouluna ei tarvitsisi sietää tai katsella vammaista.
Isovanhempi on myös se, joka päättää tapaamiset. Haluaako isovanhempi kenet sinne kotiinsa. Se erityislapsi voi olla mummolle rakas, vaikka onkin vaikea. Oletettavasti sisko haluaa tavata äitiään jouluna. Nyt ap ei halua osallistua jouluun mummolassa, koska erityislapsen takia joulu ei ole sellainen, kuin hän haluaisi. Sekin on ymmärrettävää. Ap on kuitenkin vain yksi ihminen, eikä hänen toiveensa joulusta välttämättä ole samat, kuin muiden. Oletko ajatellut miten asian voisi ratkaista? Onko mummolaan pakko mennä pitkäksi aikaa? Tyytyisitkö joka toiseen jouluun mummolassa?
Vierailija kirjoitti:
Hmm.. keneltäköhän tämä siskosi erityislapsi on perinyt tätä joustamattomuutta? Aikuinen ihminen kykenee kyllä joustamaan ja esim. nostamaan haisevan ruoka-aineen pois pöydästä, jos lapsella on erityisherkkyyttä.En ymmärrä miksi jotkut aikuiset kokevat niin vaikeana ja ärsyttävänä lapsen tarpeiden ja erityispiirteiden huomioinnin. Minusta se kertoo siitä, että tuollainen aikuinen on itsekin hieman erityinen (puutteita joustavuudessa ja mukautuvuudessa, puutteita empatiakyvyssä), Tuli vaan mieleen.. jos nyt miettii, että kummalla pitäisi olla taitoja sietää sitä, että kaikki ei mene niin kuin itse haluaisi/toivoisi., aikuisella vai erityislapsella?
Erityislapsenkin täytyy oppia, että toisten kodissa on niiden säännöt eikä koko maailma pyöri sen oman erityisen navan ympärillä.
Itselläni on pahoja aistiyliherkkyyksiä (Asperger) ja saatan saada esim. kalan hajusta migreenin. Ei tulisi silti mieleenikään ehdottaa että muut eivät saisi syödä kalaa minun takiani! Minun ongelmanihan se on, ei niiden muiden. Saattaisin toki ehdottaa että kaikki ottavat kalaa ja tarjoiluastia viedään tiskipöydälle ja minä istun ikkunan vieressä joka on raollaan tms.
Tällaisia ratkaisuja erikoislasten kanssa pitää tehdä, ei sellaisia että "koko maailma hyppää minun erikoisen lapseni pillin mukaan TAI MUUTEN".
Monesti vammaisten vanhemmat kasvattavat lapsistaan juuri tuollaisia ”kaikki tänne heti, kun oon aina saanut”. Sitten valitetaan
Nimim. paljon nähnyt
Alue: Aihe vapaa
Joulu on omaa itseensä syventymisen juhla. Se on joulun sanoma - uusi mahdollisuus. Ei kutsuta hankalia ihmisiä luoksemme, ei tarjota sijaa majatalosta tai edes tallista. Mieluummin vietetään täydellistä juhlaa uskomattomien menujen äärellä ja ihanasti koristellussa kodissa. Ei mitään likaista, äänekästä tai epätäydellistä kuulu jouluun.