Äärimmäinen introverttiys. VIHAAN ihmisiä. Onko muita kaltaisiani?
Kaupassa asioiminenkin tuntuu usein raskaalta ajatukselta, ärsyttää lähellä kuljeksivat ihmiset ja ärsyttää jos joku katsoo päin. Ärsyynnyn siis todella pienestä. Koen ihmisten katseiden olevan lähes aina tuomitsevia, vaikka jos järjellä asiaa kovin mietin tajuan, että näin ei aina voi olla. Toinen puoli päässäni taas sanoo, että ulkonäössäni on jotain vikaa ja minua arvostellaan. Tänäänkin on ollut päivä, että en ole jaksanut vaivautua ulos, kun en jaksa sitä että minut nähdään. Tunnen tietynlaista vihaa ihmisiä kohtaan. Olen koko ikäni ollut hyvin epäsosiaalinen ja lapsena kiusattu. Jonkinlaista sosiaalista fobiaakin on ollut aina. Roskia viedessäkin toivoo ettei tarvitsisi kohdata ketään. Onneksi työ on sentään sellaista, jota voi tehdä yksin omassa huoneessani. Onko kellään muulla tällaista?
Kommentit (93)
Tuo on erakkoluonne eikä introverttiys. Minä olen molempia. Välttelen kaikkia sosiaalisia tilanteita, mutten vihaa ihmisiä. Sosiaaliset tilanteet uuvuttavat. Kouluaikoina pystyin tekemään koulujuttuja vaikka koko päivän jos sain olla rauhassa, mutta jos huoneeseen tuli joku muukin tekemään omia juttujaan niin väsyin nopeasti, puhumattakaan jos joutui keskustelemaan/kuuntelemaan muiden keskustelua. Siksi vietän suurimman osan vapaapäivistä "erakkona" omassa kodissa, koska silloin minulla riittää virtaa tehdä kaikkea. Työpäivien jälkeen olen niin naatti, että en jaksaisi edes suihkuun mennä.
Ja huom, tuo väsymys ei ole univäsymystä, vaan enemmän uupumusväsymystä. Päiväunet ei auta tilanteeseen vaan olen yhä yhtä väsynyt.
mua on joku sanonu introvertiks, mut en todellakaan ole tällainen :'
Tyypillinen introvertti on hiljainen, itseään tutkiskeleva (introspektiivinen) ja varautunut. Tutkimuksissa[8] on havaittu introverttien olevan herkempiä kivulle, väsyvän helpommin ja tuntevan jännityksen madaltavan suoritustasoa, pärjäävän paremmin koulussa, suosivan vakaampia ammatteja ja olevan vähemmän alttiita vaikutteille sekä olevan ekstrovertteja vähemmän seksuaalisesti aktiivisia
ei ole olemassa mitään intro ja ekstoverttejä. on erilaisia ihmisiä, joilla on eri kokemus ihmisistä ja elämästä ja jotka on tottunut eri asioihin ja jotka tekee eri asioita ja kokeilee eri asioita tai sitten ei kokeile. On ihmisiä jotka suhtautuu positiivisesti, ja ihmisiä jotka suhtautuu negatiivisesti. perhekeskeisiä, bilettäjiä, statushenkisiä, epäaitoja, aitoja, ihmisrakkaita, kilpailuhenkisiä jne. ei ole mitään intro ja ekstroverttejä.
Olet nyt erehtynyt siitä, mitä introvertti tarkoittaa. Kuulostaa myös siltä, että vihaat kaikista eniten itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Minä en vihaa, mutta en oikein halua olla tekemisissäkään. Ärsyttää ekstrovertit, jotka vaikkapa avaavat oven minulle ihan vain saadakseen taas ihmiskontaktin. Kun minä mieluummin avaan sen oven itse niin ei tarvitse katsoa ketään päin ja sanoa kiitos.
Ihmiset ahdistavat tai pelottavat sua?
Minä taas olen ekstrovertti ja periaatteessa pidän ihmisistä yksi kerrallaan. Vihaan silti ihmiskuntaa enkä ikinä hakeudu muiden ihmisten seuraan.
Ei introvertti ole ihmisvihaaja. Eikä erakkokaan: viha on tunne, suhtaudut muihin ihmisiin tunteella. Erakko ei.
Aika lailla sama täällä. Miehen kuoleman jälkeen myin asunnon Helsingissä ja muutin ihan vieraaseen pikkukaupunkiin. Kun ei tunne ketään, niin ei tarvitse juurikaan puhua kenenkään kanssa. Aika hyvin olen pystynyt erakoitumaan, viikon puhumiset on melkein kaupan kassalle hei ja kiitos.
Ihmisviha on aivan eri asia kuin äärimmäinen introverttiys.
Introvertti ei todellakaan ole yhtä kuin ihmisvihaaja. AP:lla on outo käsitys termistä, toivottavasti ei ole yleisempääkin luulla noin.
Vierailija kirjoitti:
mua on joku sanonu introvertiks, mut en todellakaan ole tällainen :'
Tyypillinen introvertti on hiljainen, itseään tutkiskeleva (introspektiivinen) ja varautunut. Tutkimuksissa[8] on havaittu introverttien olevan herkempiä kivulle, väsyvän helpommin ja tuntevan jännityksen madaltavan suoritustasoa, pärjäävän paremmin koulussa, suosivan vakaampia ammatteja ja olevan vähemmän alttiita vaikutteille sekä olevan ekstrovertteja vähemmän seksuaalisesti aktiivisia
ei ole olemassa mitään intro ja ekstoverttejä. on erilaisia ihmisiä, joilla on eri kokemus ihmisistä ja elämästä ja jotka on tottunut eri asioihin ja jotka tekee eri asioita ja kokeilee eri asioita tai sitten ei kokeile. On ihmisiä jotka suhtautuu positiivisesti, ja ihmisiä jotka suhtautuu negatiivisesti. perhekeskeisiä, bilettäjiä, statushenkisiä, epäaitoja, aitoja, ihmisrakkaita, kilpailuhenkisiä jne. ei ole mitään intro ja ekstroverttejä.
Mitä? Tottakai on olemassa introvertteja, vaikket itse sellainen olekaan. Minä on juuri tuon kuvauksen kaltainen introvertti. Koko ikäni olen saanut kuulla kommenttia hiljaisuudestani ja varautuneisuudestani. Olen toki oppinut ymmärtämään ja hyväksymään ne piirteet, vaikeki niitä yleisesti yhteiskunnassa pidetä hyvinä piirteinä. Olen jo etukäteen ahdistunut sosiaalisita työpäivistä, jos tiedän sellaisen olevan edessä. Se aiheuttaa jännitystä ja laaskee suorituskykyäni. Loistan itsenäisissä tehtävissä ja olen oppinutkin hyväksi hakemaan tietoa ja tekemään johtopäätöksiä itsekseni, josta olen saanut kehuja. Eli meitä on introvertteja ja ekstrovertteja ja myös työpaikoilla tämä olisi syytä tiedostaa, ettei yritetä änkeä kaikkia samaan muottiin, vaan ottaa kaikista se paras hyöty irti heidän vahvuuksiensa kautta.
Viha=pelko, pettymys, huonot kokemukset usein
Vrt. vihainen koira
Jos olisit erakko, et välittäisi muista ihmisistä vaan olisit sinut itsesi kanssa. Ehkäpä et ole tullut rakastetuksi tai hyväksytyksi muiden toimesta. Yksi selitys tämäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten hankkiudut keskustelemaan muiden ihmisten kanssa asiasta?
Täällä ei tarvitse nähdä kenenkään naamaa. Haloo?????
Eli et vihaa ihmisiä, vaan heidän naamojaan?
Vierailija kirjoitti:
Introvertti ei todellakaan ole yhtä kuin ihmisvihaaja. AP:lla on outo käsitys termistä, toivottavasti ei ole yleisempääkin luulla noin.
Eikä taida olla AP:kään, vaan joku ihme defenssi päällä.
Enpä usko,että olisit joku oikeasti 'ihmisvihaaja' (sillä sellaisethan yleensä löytyvät jostain väkivaltarikollisten joukosta) eikä tuo sinun 'ihmisvihasi' ole muuta kuin, näin perinteisest han sanottuna-ihmisarkuutta muiden suhteen, eikä sen kummempaa.
Olet ilmiselvästi nyt vain hyvän terapeutin tai psykologin tarpeessa, joten soitapa vaikka hoitoarvioon ja tiedustele asiaa.
Äläkä pelkää, sillä kukaan ei sinua vaadi eikä pakota menemään sinne, eikä sinua siellä kukaan kiinni tartu tai pitele, kun menet sinne vain asiakkaana saamaan apua ja sillä hyvä. Vähän niinkuin mennään (esim.)hammaslääkäriin, siis päästäkseen siellä jostain kivusta ja vaivasta. Sitä vartenhan kaikki yhteskunnan terveyspalvelut ovat.
Mielenterveyspalvelut mukaan lukien siis.
Sinä tarvitset nyt ehkä sellaista apua .
Enempää kuin tämän neuvon en ainakaan minä osaa ,enkä pysty sinulle antamaan, mutta kokemuksestani sen annan. Apua on.
Kuulostaa pikemminkin siltä että sulla on huono itsetunto ja olet katkeroitunut jostakin. Käsittääkseni introvertit ei yksinkertaisesti välitä toisista ihmisistä, siis mitä mieltä muut voisivat olla mistäkin.
Vierailija kirjoitti:
Ei introvertti ole ihmisvihaaja. Eikä erakkokaan: viha on tunne, suhtaudut muihin ihmisiin tunteella. Erakko ei.
Juuri näin, introvertit suhtautuvat maailmaan ensisijaisesti älyllisesti, extrovertit tunteen kautta, molemmat silti yhtälailla tuntevia ja älykkäitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten hankkiudut keskustelemaan muiden ihmisten kanssa asiasta?
Täällä ei tarvitse nähdä kenenkään naamaa. Haloo?????
Eli et vihaa ihmisiä, vaan heidän naamojaan?
En ole ap, mutta minua ahdistaa erityisesti ihmisten silmät ja naama, sillä niistä näkee esimerkiksi asennoitumisen ja muuta ahdistavaa näin huonoitsetuntoisena. Miksi ei ole keksitty vaikka naamaria, joka muuntaisi naamat vaikkapa koiran naamoiksi 🐶
Ja en ole hullu.
Minua ei ole kiusattu ja olen ihan sosiaalinen ts osaan jutella erilaisten ihmisten kanssa. Mutta inhoan yli kaiken joitakin sosiaalisia tilanteita, aivan erityisesti sukujuhlia. Kukaan ei ymmärrä jos sanon että minulla menee lähes aina päivä pilalle ja tulee ahdistunut olo kun menen juhliin. Aina siellä on joku töykeä ja huonokäytöksinen ihminen jonka seurassa tulee huono olo.
Vierailija kirjoitti:
Eli et vihaa ihmisiä, vaan heidän naamojaan?
En ole ap, mutta minua ahdistaa erityisesti ihmisten silmät ja naama, sillä niistä näkee esimerkiksi asennoitumisen ja muuta ahdistavaa näin huonoitsetuntoisena. Miksi ei ole keksitty vaikka naamaria, joka muuntaisi naamat vaikkapa koiran naamoiksi 🐶
Ja en ole hullu.
Ihan ymmärrettävää. Ahdistun itse ihmisten katseista helposti. En ole silti introvertti tai ihmisvihaaja. Minulla on varmaan joku ongelma sosiaalisten tilanteiden kanssa. Kiusaamistausta + ankea lapsuus.
Halusin kysellä, koska AP selkeästi puhuu ihan väärästä asiasta.
T. Sama pilkunviilaaja
Taidat olla masentunut. Herkkä ärsyyntyminen ja kuvitelmat toisten "arvostelevista" katseista ovat tyypillisiä masennuksen oireita. Introvertti vain väsyy sosiaalisissa tilanteissa, ei vihaa ketään eikä kuvittele olemattomia.