Olenko sika kun torjuin nettideiteissä vammaisen miehen?

Siis kerron nyt oman näkemykseni miksi voisin seurustella myös vammautuneen kanssa. Ehkä mulla on niin uniikki tapa katsoa maailmaa ettei muut ymmärrä sitä. Ajattelen niin että pelkkä vamma ei tee ihmistä vastenmieliseksi, mies tai nainen joka on esimerkiksi halvaantunut lantiosta alaspäin voi olla edelleen komea tai kaunis, hän voi käydä salilla, hänellä voi olla hyvät kasvonpiirteet ja hyvä tyyli. Tälläinen vammautuminen ei vaikuta myöskään ihmisen henkiseen puoleen, luonne säilyy samana ja on ikäisensä tasolla. Joten miten voisin kokea alkavani säälistä toisen kanssa suhteeseen, jos hänen ulkonäkönsä ja luonteensa viehättää mua, eikä pyörätuoli ole turn off. Monet lantiosta halvaantuneet ovat täysin omatoimisia, joten siitä ei tule mitään hoitosuhdetta ja jos jossain asioissa tarvitsee apua, niin eikö rakkautta voi ilmaista myös siten että auttaa? Seksi voi toimia myös vammautuneen kanssa, vaikka se on erilaista kuin terveen kanssa.

Monet vammautuneet kohtaa päivästä toiseen ennakkoluuloja ja se on sydäntä särkevää, joudut auto-onnettomuuteen ja yhtäkkiä sua ei kohdellakkaan enää kuin normaalia ihmistä koska joudut käyttämään pyörätuolia, tulet kokemaan torjuntaa useammin kuin terveet ihmiset, ihan niin kuin et olisi kärsinyt jo tarpeeksi vammautumisen seurauksena ja samaan aikaan tiedät että pystyt olemaan unelma poikaystävä/tyttöystävä koska sun tunteet ei ole kuitenkaan halvaantuneet ja jos löydät kumppanin niin haluat tehdä hänet maailman onnellisimmaksi mutta kun tulet usein torjutuksi vamman takia niin se turhauttaa ja masentaa.

Nähkää ihminen siellä pyörätuolin takana.

Vierailija kirjoitti:

Siis kerron nyt oman näkemykseni miksi voisin seurustella myös vammautuneen kanssa. Ehkä mulla on niin uniikki tapa katsoa maailmaa ettei muut ymmärrä sitä. Ajattelen niin että pelkkä vamma ei tee ihmistä vastenmieliseksi, mies tai nainen joka on esimerkiksi halvaantunut lantiosta alaspäin voi olla edelleen komea tai kaunis, hän voi käydä salilla, hänellä voi olla hyvät kasvonpiirteet ja hyvä tyyli. Tälläinen vammautuminen ei vaikuta myöskään ihmisen henkiseen puoleen, luonne säilyy samana ja on ikäisensä tasolla. Joten miten voisin kokea alkavani säälistä toisen kanssa suhteeseen, jos hänen ulkonäkönsä ja luonteensa viehättää mua, eikä pyörätuoli ole turn off. Monet lantiosta halvaantuneet ovat täysin omatoimisia, joten siitä ei tule mitään hoitosuhdetta ja jos jossain asioissa tarvitsee apua, niin eikö rakkautta voi ilmaista myös siten että auttaa? Seksi voi toimia myös vammautuneen kanssa, vaikka se on erilaista kuin terveen kanssa.

Monet vammautuneet kohtaa päivästä toiseen ennakkoluuloja ja se on sydäntä särkevää, joudut auto-onnettomuuteen ja yhtäkkiä sua ei kohdellakkaan enää kuin normaalia ihmistä koska joudut käyttämään pyörätuolia, tulet kokemaan torjuntaa useammin kuin terveet ihmiset, ihan niin kuin et olisi kärsinyt jo tarpeeksi vammautumisen seurauksena ja samaan aikaan tiedät että pystyt olemaan unelma poikaystävä/tyttöystävä koska sun tunteet ei ole kuitenkaan halvaantuneet ja jos löydät kumppanin niin haluat tehdä hänet maailman onnellisimmaksi mutta kun tulet usein torjutuksi vamman takia niin se turhauttaa ja masentaa.

Nähkää ihminen siellä pyörätuolin takana.

Jos sinä koet että fyysinen vamma ei vähennä ihmisen puoleensavetävyyttä, niin kohdallasi on niin. Mutta älä tuputa muille samaa ajattelumallia äläkä varsinkaan yritä väittää että muissa on vikaa, jos he eivät katsele ihmisiä samoin silmin kuin sinä. On vamnautuneiden onni että joku katselee heitä haluavan silmin. Mutta kaikki ei ja se heillekin sallittakoon.

Vierailija kirjoitti:

Siis kerron nyt oman näkemykseni miksi voisin seurustella myös vammautuneen kanssa. Ehkä mulla on niin uniikki tapa katsoa maailmaa ettei muut ymmärrä sitä. Ajattelen niin että pelkkä vamma ei tee ihmistä vastenmieliseksi, mies tai nainen joka on esimerkiksi halvaantunut lantiosta alaspäin voi olla edelleen komea tai kaunis, hän voi käydä salilla, hänellä voi olla hyvät kasvonpiirteet ja hyvä tyyli. Tälläinen vammautuminen ei vaikuta myöskään ihmisen henkiseen puoleen, luonne säilyy samana ja on ikäisensä tasolla. Joten miten voisin kokea alkavani säälistä toisen kanssa suhteeseen, jos hänen ulkonäkönsä ja luonteensa viehättää mua, eikä pyörätuoli ole turn off. Monet lantiosta halvaantuneet ovat täysin omatoimisia, joten siitä ei tule mitään hoitosuhdetta ja jos jossain asioissa tarvitsee apua, niin eikö rakkautta voi ilmaista myös siten että auttaa? Seksi voi toimia myös vammautuneen kanssa, vaikka se on erilaista kuin terveen kanssa.

Monet vammautuneet kohtaa päivästä toiseen ennakkoluuloja ja se on sydäntä särkevää, joudut auto-onnettomuuteen ja yhtäkkiä sua ei kohdellakkaan enää kuin normaalia ihmistä koska joudut käyttämään pyörätuolia, tulet kokemaan torjuntaa useammin kuin terveet ihmiset, ihan niin kuin et olisi kärsinyt jo tarpeeksi vammautumisen seurauksena ja samaan aikaan tiedät että pystyt olemaan unelma poikaystävä/tyttöystävä koska sun tunteet ei ole kuitenkaan halvaantuneet ja jos löydät kumppanin niin haluat tehdä hänet maailman onnellisimmaksi mutta kun tulet usein torjutuksi vamman takia niin se turhauttaa ja masentaa.

Nähkää ihminen siellä pyörätuolin takana.

Ajattelen ihan samalla tavalla, mutta ymmärrän niitäkin, jotka eivät osaa asiaan samalla tavalla suhtautua. Oma maailmankuva avartui, kun ystäväpiiriini liittyi pyörätuolia käyttävä henkilö ja sitä kautta hänen maailmansa ja ystävänsä, jotka monet käyttävät pyörätuolia. Löytyy kauniita, komeita ja älykkäitä, kaikenlaisia ihmisiä, ihan kuten ilman pyörätuoliakin liikkuvista. Mutta suurin osa ihmisistä haluaa elää siinä omassa kuplassaan, eikä miettiä asioita sen enempää. Annetaan heidän olla siellä, ja jos joskus haluavat maailmankuvaansa avartaa, niin tervetuloa joukkoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kerron nyt oman näkemykseni miksi voisin seurustella myös vammautuneen kanssa. Ehkä mulla on niin uniikki tapa katsoa maailmaa ettei muut ymmärrä sitä. Ajattelen niin että pelkkä vamma ei tee ihmistä vastenmieliseksi, mies tai nainen joka on esimerkiksi halvaantunut lantiosta alaspäin voi olla edelleen komea tai kaunis, hän voi käydä salilla, hänellä voi olla hyvät kasvonpiirteet ja hyvä tyyli. Tälläinen vammautuminen ei vaikuta myöskään ihmisen henkiseen puoleen, luonne säilyy samana ja on ikäisensä tasolla. Joten miten voisin kokea alkavani säälistä toisen kanssa suhteeseen, jos hänen ulkonäkönsä ja luonteensa viehättää mua, eikä pyörätuoli ole turn off. Monet lantiosta halvaantuneet ovat täysin omatoimisia, joten siitä ei tule mitään hoitosuhdetta ja jos jossain asioissa tarvitsee apua, niin eikö rakkautta voi ilmaista myös siten että auttaa? Seksi voi toimia myös vammautuneen kanssa, vaikka se on erilaista kuin terveen kanssa.

Monet vammautuneet kohtaa päivästä toiseen ennakkoluuloja ja se on sydäntä särkevää, joudut auto-onnettomuuteen ja yhtäkkiä sua ei kohdellakkaan enää kuin normaalia ihmistä koska joudut käyttämään pyörätuolia, tulet kokemaan torjuntaa useammin kuin terveet ihmiset, ihan niin kuin et olisi kärsinyt jo tarpeeksi vammautumisen seurauksena ja samaan aikaan tiedät että pystyt olemaan unelma poikaystävä/tyttöystävä koska sun tunteet ei ole kuitenkaan halvaantuneet ja jos löydät kumppanin niin haluat tehdä hänet maailman onnellisimmaksi mutta kun tulet usein torjutuksi vamman takia niin se turhauttaa ja masentaa.

Nähkää ihminen siellä pyörätuolin takana.

Ajattelen ihan samalla tavalla, mutta ymmärrän niitäkin, jotka eivät osaa asiaan samalla tavalla suhtautua. Oma maailmankuva avartui, kun ystäväpiiriini liittyi pyörätuolia käyttävä henkilö ja sitä kautta hänen maailmansa ja ystävänsä, jotka monet käyttävät pyörätuolia. Löytyy kauniita, komeita ja älykkäitä, kaikenlaisia ihmisiä, ihan kuten ilman pyörätuoliakin liikkuvista. Mutta suurin osa ihmisistä haluaa elää siinä omassa kuplassaan, eikä miettiä asioita sen enempää. Annetaan heidän olla siellä, ja jos joskus haluavat maailmankuvaansa avartaa, niin tervetuloa joukkoon.

Mun kaverpiiriini kuuluu kolme liikuntarajoitteista ihmistä. He ovat mukavia ihmisiä, joiden kanssa on hauska keskustella. Parisuhteeseen se vain ei riitä. Fyysiset asiat ja fyysisen tekeminen ovat mulle tärkeintä. Liikunta, vaellukset ja myös extreme-urheilu. Yhden näistä kavereista kanssa olen tehnyt pieniä eräretkiä. Se on vaatinut tarkkaa suunnittelua ja reittien esteettömyyden selvittämistä. Mulle kevyet reissut ovat olleet ystävälleni kovinta mihin hän pystyy. Kaveripiirini kautta olen myös tavannut muita liikuntarajoitteisia ja joskus joku on ihastunutkin minuun. Olen tullut syyllistetyksi siitä, ettei vammainen ole kelvannut minulle parisuhteeseen ja siksi kaltaisesi jutut ovat minulle todella punainen vaate. No ei kelpaisi sohvaperuna. Fyysisyys on mulle vaan niin olennainen osa itseä ja asia, jossa haluan olla kumppanini kanssa samalla viivalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoittelin kerran hetken aikaa miehen kanssa jossain deittisivustolla. mies kyseli kovasti ulkonäöstäni. sitten kävi ilmi, että hän istuu pyörätuolissa. eli kyllä vammaisillakin on kriteerejä, niin kuin kaikilla muillakin. olisiko minun pitänyt hyväksyä pyörätuoli, mutta hän olisi sitten heivannut minut esim. lievän ylipainon takia?

Kyllähän minunkin normaalipainoisena miehenä pitäisi huolia lihava nainen?

Ei tarvitse. Joskin monilla miehillä on vääristynyt käsitys lihavuudesta eivätkä ymmärrä sitä tosiasiaa että normaalipainoisessa naisessa kuuluukin olla noin 10% enemmän rasvaa kuin normaalipainoisessa miehessä ihan vaan hormonaalisista syistä. Sitten ihan tavallisia naisia haukutaan kilpaa läskeiksi vaikkei olisi vyötärölihavuutta tai ylipainoa grammaakaan. Jopa laihoja haukutaan laihaläskiksi. 

Minulla on eri käsitys miesten tavasta arvioida naisen painoa. Olen ihan taulukon perusteella normaalipainoinen, miehet ovat kutsuneet minua joko hoikaksi tai jopa siroksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset ottaa pakit paremmin siksi, koska tietävät että pian seuraava rakas jo odottelee vuoroaan. Miehillä ei useinkaan ole samoin ja siksi pakit ottaa koville, jokainen tilaisuus saattaa olla se joka ratkaisee elääkö yksin loppuelämänsä vai ei.

Samaa se on kuule meille kolmekymppiselle tavisnaisille. Ihan jo tutkimustenkin mukaan miehet pommittavat deittisivustoilla nuoria ja kauniita parikymppisiä naisia vaikka olisivat itse millaisia möhömahoja. Itse olen ollut sinkkuna jo 10 vuotta. Monta kertaa lupaava deittailu päättynyt siihen että joku toinen on kiinnostavampi. Mutta en myöskään halua että kukaan olisi kanssani vain säälistä, mielummin yksin kuin paska parisuhde missä mies haikailee koko ajan muiden naisten perään.

Nelikymppisistä puhumattakaan. Kun minut jätettiin, niin tajusin kyllä, että vietän loppuelämäni ilman parisuhdetta. Naisilla ikä tekee sen, että jossain vaiheessa uuden suhteen löytäminen on erittäin epätodennäköistä. Jos kelpuuttaisi kenet tahansa, siis todellakin aivan kenet tahansa, niin sitten olisi vähän helpompaa, mutta harva sitä haluaa tehdä. Eiväthän miehetkään siihen ole valmiita.

Taidat olla mies. Olin sinkkuna viisikymppisenä ja oli todella helppoa löytää suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kerron nyt oman näkemykseni miksi voisin seurustella myös vammautuneen kanssa. Ehkä mulla on niin uniikki tapa katsoa maailmaa ettei muut ymmärrä sitä. Ajattelen niin että pelkkä vamma ei tee ihmistä vastenmieliseksi, mies tai nainen joka on esimerkiksi halvaantunut lantiosta alaspäin voi olla edelleen komea tai kaunis, hän voi käydä salilla, hänellä voi olla hyvät kasvonpiirteet ja hyvä tyyli. Tälläinen vammautuminen ei vaikuta myöskään ihmisen henkiseen puoleen, luonne säilyy samana ja on ikäisensä tasolla. Joten miten voisin kokea alkavani säälistä toisen kanssa suhteeseen, jos hänen ulkonäkönsä ja luonteensa viehättää mua, eikä pyörätuoli ole turn off. Monet lantiosta halvaantuneet ovat täysin omatoimisia, joten siitä ei tule mitään hoitosuhdetta ja jos jossain asioissa tarvitsee apua, niin eikö rakkautta voi ilmaista myös siten että auttaa? Seksi voi toimia myös vammautuneen kanssa, vaikka se on erilaista kuin terveen kanssa.

Monet vammautuneet kohtaa päivästä toiseen ennakkoluuloja ja se on sydäntä särkevää, joudut auto-onnettomuuteen ja yhtäkkiä sua ei kohdellakkaan enää kuin normaalia ihmistä koska joudut käyttämään pyörätuolia, tulet kokemaan torjuntaa useammin kuin terveet ihmiset, ihan niin kuin et olisi kärsinyt jo tarpeeksi vammautumisen seurauksena ja samaan aikaan tiedät että pystyt olemaan unelma poikaystävä/tyttöystävä koska sun tunteet ei ole kuitenkaan halvaantuneet ja jos löydät kumppanin niin haluat tehdä hänet maailman onnellisimmaksi mutta kun tulet usein torjutuksi vamman takia niin se turhauttaa ja masentaa.

Nähkää ihminen siellä pyörätuolin takana.

Ajattelen ihan samalla tavalla, mutta ymmärrän niitäkin, jotka eivät osaa asiaan samalla tavalla suhtautua. Oma maailmankuva avartui, kun ystäväpiiriini liittyi pyörätuolia käyttävä henkilö ja sitä kautta hänen maailmansa ja ystävänsä, jotka monet käyttävät pyörätuolia. Löytyy kauniita, komeita ja älykkäitä, kaikenlaisia ihmisiä, ihan kuten ilman pyörätuoliakin liikkuvista. Mutta suurin osa ihmisistä haluaa elää siinä omassa kuplassaan, eikä miettiä asioita sen enempää. Annetaan heidän olla siellä, ja jos joskus haluavat maailmankuvaansa avartaa, niin tervetuloa joukkoon.

Mun kaverpiiriini kuuluu kolme liikuntarajoitteista ihmistä. He ovat mukavia ihmisiä, joiden kanssa on hauska keskustella. Parisuhteeseen se vain ei riitä. Fyysiset asiat ja fyysisen tekeminen ovat mulle tärkeintä. Liikunta, vaellukset ja myös extreme-urheilu. Yhden näistä kavereista kanssa olen tehnyt pieniä eräretkiä. Se on vaatinut tarkkaa suunnittelua ja reittien esteettömyyden selvittämistä. Mulle kevyet reissut ovat olleet ystävälleni kovinta mihin hän pystyy. Kaveripiirini kautta olen myös tavannut muita liikuntarajoitteisia ja joskus joku on ihastunutkin minuun. Olen tullut syyllistetyksi siitä, ettei vammainen ole kelvannut minulle parisuhteeseen ja siksi kaltaisesi jutut ovat minulle todella punainen vaate. No ei kelpaisi sohvaperuna. Fyysisyys on mulle vaan niin olennainen osa itseä ja asia, jossa haluan oll

a kumppanini kanssa samalla viivalla.

Niinpä. Ei se haluttomuus aloittaa parisuhdetta vammaisen kanssa johdu aina siitä että eläisi jossain kuplassa eikä tuntisi vammaisten maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoittelin kerran hetken aikaa miehen kanssa jossain deittisivustolla. mies kyseli kovasti ulkonäöstäni. sitten kävi ilmi, että hän istuu pyörätuolissa. eli kyllä vammaisillakin on kriteerejä, niin kuin kaikilla muillakin. olisiko minun pitänyt hyväksyä pyörätuoli, mutta hän olisi sitten heivannut minut esim. lievän ylipainon takia?

Kyllähän minunkin normaalipainoisena miehenä pitäisi huolia lihava nainen?

Ei tarvitse. Joskin monilla miehillä on vääristynyt käsitys lihavuudesta eivätkä ymmärrä sitä tosiasiaa että normaalipainoisessa naisessa kuuluukin olla noin 10% enemmän rasvaa kuin normaalipainoisessa miehessä ihan vaan hormonaalisista syistä. Sitten ihan tavallisia naisia haukutaan kilpaa läskeiksi vaikkei olisi vyötärölihavuutta tai ylipainoa grammaakaan. Jopa laihoja haukutaan laihaläskiksi. 

Kyllä minulle lihava nainen on ihan sellainen, jolla leuan alla roikkuu tavaraa ja sitä painoa on aivan selvästi liikaa, eikä vain mitään 10 prosenttia. Siitä tuppaa vaan sellaisen moraalisaarnan saamaan, etenkin jos jollekin naispuoliselle kaverille menee sanomaan ettei pidä lihavista naisista. Ottavat sen jostain syystä kovin henkilökohtaisesti ja että kyllä olen aivan liian pinnallinen nirppanokka, jos normaalipainoisena en huoli ylipainoista naista. Pitäisi sitten ilmeisesti mennä johonkin vastaavaan hypnoosikäsittelyyn kuin yhdessä elokuvassa, missä mies alkoi nähdä lihavat naiset hoikkina.

Miksi ihmeessä menet sanomaan jotain tuollaista? Haluatko antaa itsestäsi typerän kuvan? Ei sinun tarvitse tykätä minkään sortin naisista, mutta ei tuollaista asiaa ole sopivaa aktiivisesti julistaa.