Pystyykö 75-vuotias huolehtimaan koirasta tai kissasta? Äitini jäi leskeksi ja mietimme hänelle lemmikkieläintä.

Ostakaa mummolle mopo. Pääsee liikkumaan ja mopoilu antaa hyvän mielen.

Isämme joutui pois kotoaan ja koiransa siirtyi meille, on se aika riski ottaa siksi lemmikkiä.

Pystyy. Valmistautukaa kuitenkin siihen että lemmikki elää kauemmin kuin äitisi. Paras olisi jos voitte ottaa lemmikin itsellenne sitten jos näin käy. On kuitenkin tuttujen ihmisten parissa sitten.

Kai se riippuu tyypin kunnosta eika niinkaan iasta. 

Huomioi sitten etta iso koira = 10 vuotta, pieni koira = 15 vuotta, kissa = 20 vuotta. 

Eli jaksaako se aiti sitten 20 vuoden paastakin viela pitaa kissasta huolta? 

Ja kylla kymmenessa vuodessakin voi kunto tuossa iassa rapistua.

Mutta jos tosiaan olette tarvittaessa valmiita ottamaan koiran/kissan itsellenne, ellei siita huolehtiminen sun aidilta enaa onnistu, niin onhan ne aivan ihanaa seuraa <3 Ei ole koskaan yksin, ja niista huolehtiminen "pakottaa" seuraamaan tietynlaisia rutiineja, jotka muuten surussa saattaisivat jaada. 

Tyttären lupaukset voit unohtaa. Ne eivät tule pitämään. Koira voisi olla hyvä liikunnan kannalta, kissa jos säännöllinen ulkoilu ei onnistu. Molempien elinikä on pitkä, entä sitten kun vanhus ei pärjää kotona? Mitä hän itse ajattelee lemmikistä?

Kummatkin vanhempani kuolivat ennen kuin täyttivät 75 vuotta.

Riippuu ihan sen äitisi kunnosta. Meidän äiti piristyi kovasti kun hän sai kissanpennun, oli tosi iloinen sen kanssa. Mutta ottakaa huomioon, että se lemmikki on siinä sitten jopa 15 vuotta. Monet sisäkissat elää 20 vuotiaaksi.

Äiti itse vähän ehdotti lemmikin ottoa ja olis joku jolle puhua kotona. t.ap

Hankkikaa hamsteri. Tai lintulauta ikkunan alle.

Sehän riippuu ihan siitä, kuinka hyvässä kunnossa ja tolkuissaan hän on. Miksi ei voisi - ehkä ei jotain dobermannia tai malamuuttia kannata hankkia, mutta joku näppärän kokoinen koira voisi olla ihan ok. Liikuntaahan kaikki koirat tarvitsevat, mutta hyvää se tekee myös vanhukselle, ja jos perhekin auttaa, niin mikäpä siinä. Tai sitten kissa. Ne eivät vaadi kuin hoivaa ja hiekkalaatikon putsausta.

Jos pysytyy huolehtimaan, niin päättää moisesta hankinnasta itse. Ellei pysty päättämään, niin ei selviä hoidostakaan. Eli älkää puuttuko aikuisen elämään ja itsemääräämisoikeuteen ennen kuin sen aika on ja silloin ei enää elukkaa hoida.

Mitäs mummeli on itse suunnitellut yksinäisiin eläkepäiviin? Reisaamista ja päivätansseja?

Riippuu ihmisestä. Lemmikin ottamisen lähtökohta täytyy kuitenkin olla a) äidin oma halu ottaa lemmikki ja b) eläimen mahdollisuus hyvään, lajinomaiseen elämää. Esim. koiralle ei riitä se että pääsee kolme kertaa päivässä tarpeilleen. Lasten halu hankkia lemmikki äidille seuraksi EI ole eläimen kannalta hyvä lähtökohta.

Vierailija kirjoitti:

Tyttären lupaukset voit unohtaa. Ne eivät tule pitämään. Koira voisi olla hyvä liikunnan kannalta, kissa jos säännöllinen ulkoilu ei onnistu. Molempien elinikä on pitkä, entä sitten kun vanhus ei pärjää kotona? Mitä hän itse ajattelee lemmikistä?

Tunnetko sinä kuinka läheisesti aloittajan ja tämän tyttären? On nimittäin niitäkin tyttäriä (ja poikia), jotka pitävät huolta perheen lemmikistä. Ikävää tuollainen yleistäminen, jos todella et tunne tätä tytärtä.

Jospa itse kävisitte säännöllisesti tapaamassa äitiä/isoäitiä?

Jos toimintakyky on sellainen että pystyy tekemään pakolliset asiat, niin lemmikki voi olla tosi hyvä juttu. Oma isoäitini piristyi koiran otettuaan valtavasti.

Jos koiran hankitte niin kannattaa valita joku pieni seurakoirarotu joka ei tarvitse juuri muuta kuin ihmisen läheisyyttä eikä vaadi pidempää lenkittämistä kuin mihin mummo pystyy, vaikka aiottekin siinä auttaa. Missään nimessä ei myöskään kannata ottaa niin isoa koiraa että se voisi hihnan päässä nykäistä vanhuksen kumoon. Kissa vaatii omistajaltaan vähemmän liikuntaa ja on siinä mielessä helpompi, mutta toisaalta koiran kanssa liikkuminen tekee ikäihmiselle hyvää.

En hankkisi eläintä noin iäkkäälle. Kissa tai koira elää helposti 10-20 vuotta, joten todennäköisesti omistaja kuolee ennen eläintä, ja uuteen kotiin sopeutuminen on eläimelle stressaavaa. Lisäksi iäkäs ihminen ei välttämättä jaksa tarjota virikkeitä, eli ulkoiluttaa koiraa tai leikkiä kissan kanssa tms. niin paljon kuin eläimelle olisi hyväksi.

Olisikohan mahdollista ottaa jo aikuinen kissa tai koira perheestä joka ei voi pitää enää eläintä esim allergian takia?

Pienet koirat ja kissat elävät jopa 20-vuotiaiksi, eli äitisi voi olla 95-vuotiaana vastuussa eläimestä, jos elää niin vanhaksi. 95-vuotiaalle koiran kanssa lenkkeily voi ottaa koville. Lisäksi entä jos äitisi kuolee, tuleeko eläin teille?

Meillä oli sellainen tilanne että jouduimme lapsemme allergian takia luopumaan koirastamme. Koira oli silloin viisivuotias. Mieheni vanhemmat ottivat koiran itselleen (olivat silloin n.70-vuotiaita). Nyt koira on kymmenvuotias ja miehen vanhemmat 75-vuotiaita. Heillä menee hienosti koiran kanssa mutta en usko että heilläkään tulisi mieleen hankkia enää toista koiraa kun nykyinen koira kuolee (on pieni rotu joten voi elää vielä vajaat kymmenenkin vuotta).

Vanhemman koiran kanssa myös hankala pentuvaihe on ohitettu. Muistan miten itse juostiin aamutakissa pentu sylissä kerrostalon portaita pihalle pissalle, siinä touhussa piti olla aika nopea!

Muutenhan eläin on hyvää seuraa vanhuksille. Koiran ongelmana on lenkitys, kissa voisi olla parempi vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttären lupaukset voit unohtaa. Ne eivät tule pitämään. Koira voisi olla hyvä liikunnan kannalta, kissa jos säännöllinen ulkoilu ei onnistu. Molempien elinikä on pitkä, entä sitten kun vanhus ei pärjää kotona? Mitä hän itse ajattelee lemmikistä?

Tunnetko sinä kuinka läheisesti aloittajan ja tämän tyttären? On nimittäin niitäkin tyttäriä (ja poikia), jotka pitävät huolta perheen lemmikistä. Ikävää tuollainen yleistäminen, jos todella et tunne tätä tytärtä.

Ikävää, mutta nuoren/nuoren aikuisen prioriteetit ovat usein ja niiden pitäisikin olla muualla kuin sitoutumisessa vuosikausiksi isoäidin koiran ulkoiluttamiseen. Ihan lähipiirissä löytyy näitä lupauksensa syöneitä, itse asiassa kaikki lapset (teinejä), jotka ovat ensin kyynelsilmin luvanneet ottaa vastuun perheen lemmikistä. Uutuudenviehätyksen haihduttua muut asiat menevät edelle. Ennätys taisi olla anopin pikkukoiran siirryttyä miehen siskolle, 6 päivää ennen kuin huvittaminen loppui.

Vierailija kirjoitti:

Pystyy. Valmistautukaa kuitenkin siihen että lemmikki elää kauemmin kuin äitisi. Paras olisi jos voitte ottaa lemmikin itsellenne sitten jos näin käy. On kuitenkin tuttujen ihmisten parissa sitten.

Vanhempia koiria voi myös adoptoida. 

Hankkikaa eläinsuojelusta vanhempi koira. tuskin 75-vuotias pystyy koiranpennusta huolehtimaan, ja muutenkin nuori koira tarvitsee vähän enemmän aktiviteettiä kun muutaman sadan metrin kävelyjä. Lupaukset ulkoiluttaa toisten koiria ovat tyhjiä, sitä pitää tehdä useita kertoja päivässä.

Kissa on pentunakin helppohoitoisempi ja ihan yhtä lailla lohtua ja seuraa tuova, omistajaansa kiintyvä perheenjäsen. Ja kodittomia, vanhempia, rauhallisia sylikissoja on myös maailma pullollaan...