Lue keskustelun säännöt.
Tiettekö ne tyypit jotka vaan onnistuu?
11.12.2019 |
Mulla yks hyvä kaveri joka vaan onnistuu kaikess mitä tekee. Se on ihana tyyppi ja ansaitsee varmasti kaiken mutta nyt tuntuu ekaa kertaa tosi tylsältä. Itse kun yrittää ja yrittää ja luulee onnistuneensa kerrankin mutta se toinen voittaa joka kerta.
En nyt voi kertoa tarkemmin mistä kyse mutta eilen oli taas sellainen tilanne että olin todella onnellinen kun pääsin valituksi yhteen juttuun ja tein kaiken että onnistuisin parhaiten. Ei se riittänyt. Tämä kaveri päihitti jälleen. Harmittaa kun on tehnyt tosi paljon jonkun asian eteen ja toinen vaan käytännössä ilmestyy paikalle ja voittaa. Eihän se sen syy ole tietenkään mutta harmittaa.
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks vineeminen vielä kun en muille tästä kehtaa puhua, sit lopetan. Se kun eilinen oli mun tilaisuus onnistua. Se tilaisuus mitä oon odottanu monta vuotta. Tällaista ei tule enää kovin helpolla. Jos se yks ei ois ollu mukana niin mun mahis ois ollu parempi, mulla ois ollu edes joku mahis. Game over. Takasin sorvin ääreen. Ap
Oletko Antti Lindtman?
Hah en ole. Voihan hänkinnolla kyllä aavee mamma mutta epäilen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Mun sisko on just tollanen Hannu Hanhi. Syntynyt onnellisten tähtien alla omien sanojensa mukaan.
Uskon että on paljolti myös asenteesta kiinni.
Eli jos uskot että olet syntynyt onnellisten tähtien alla, että kaikki onnistuu sulta, niin kyllä, silloin ne asiat myös onnistuu.
Mutta jos jatkuvasti manaat että kaikki menee kummiskin pieleen, niin eipä se kyl asiaa edistä.
Osaa käyttää Law of Attractionia hyväkseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja nyt on sellanen olo että ei tee mieli enää edes yrittää. Kai se on vaan tyydyttävä. Kun se kaikki mitä taas eilen teki sen onnistumisen eteen, jäätävä duuni ja 0% iloa mulle. Miksi enää yrittää. Ap
Hä? Ensin olit iloinen kun menestyit mutta enää et ole kun kaverikin menestyi??
Tässä ei ollut kyse hänestä vaan omassa itsesäälissä rypemisessä. Noinko sä puhut sun kavereillekkin vai vaan täällä? Ap
Kyllä palauttaisin kaverinkin maanpinnalle jos olisi katkera siitä että ME MOLEMMAT saatiin jotain mitä haluttiin, että hän ei olisi halunnut että minä menestyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne on niitä "hyviä tyyppejä" :D
Tiedän itsekin yhden. Ei ole mitenkään ihmeellinen tekijä, mutta hän _näyttää_ ihan älyttömän ystävälliseltä ja ihmiset oikein takertuvat häneen, puolitutut pyytävät häntä lenkille ja kahville ja mökkilomalle ja työnantajat soittelevat kotiin. On kyllä tosi mukava, hauska ja reipas persoona (kuten on moni muukin) , mutta luulen että ne sievät pyöreät kasvot, pikkymyynuttura ja ikuinen hymy vain vetoavat ihmisiin.
En usko että kyse on ulkonäöstä. Luulen että tuollaiset ihmiset on saaneet lapsesta asti paljon rakkautta ja huomiota vanhemmiltaan, jolloin heistä on tullut tasapainoisia ja läsnäolevia ja positiivisia ja huumorintajuisia aikuisia, joitten seurassa muilla ihmisillä on hyvä olo, koska nämä eivät tarvitse muita ihmisiä varsinaisesti, kun heillä on vanhemmilta ja muilta läheisiltä saati hyvä olo itsenäisestikin. Minä taas olen täysin päinvastainen ja minua kartetaan kuin ruttoa.
"Eivät tarvitse muita ihmisiä varsinaisesti". Eli päinvastoin narsistit tarvii huomiota ja kun vetovoima puuttuu, huomio saadaan pahalla. Narsisti ei kestä häviötä.
On taito olla hyvä häviäjä, AP. Juhlitaan voittajien voittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne on niitä "hyviä tyyppejä" :D
Tiedän itsekin yhden. Ei ole mitenkään ihmeellinen tekijä, mutta hän _näyttää_ ihan älyttömän ystävälliseltä ja ihmiset oikein takertuvat häneen, puolitutut pyytävät häntä lenkille ja kahville ja mökkilomalle ja työnantajat soittelevat kotiin. On kyllä tosi mukava, hauska ja reipas persoona (kuten on moni muukin) , mutta luulen että ne sievät pyöreät kasvot, pikkymyynuttura ja ikuinen hymy vain vetoavat ihmisiin.
En usko että kyse on ulkonäöstä. Luulen että tuollaiset ihmiset on saaneet lapsesta asti paljon rakkautta ja huomiota vanhemmiltaan, jolloin heistä on tullut tasapainoisia ja läsnäolevia ja positiivisia ja huumorintajuisia aikuisia, joitten seurassa muilla ihmisillä on hyvä olo, koska nämä eivät tarvitse muita ihmisiä varsinaisesti, kun heillä on vanhemmilta ja muilta läheisiltä saati hyvä olo itsenäisestikin. Minä taas olen täysin päinvastainen ja minua kartetaan kuin ruttoa.
"Eivät tarvitse muita ihmisiä varsinaisesti". Eli päinvastoin narsistit tarvii huomiota ja kun vetovoima puuttuu, huomio saadaan pahalla. Narsisti ei kestä häviötä.
On taito olla hyvä häviäjä, AP. Juhlitaan voittajien voittoa.
Ei aina pysty. Tänään en pysty. Kai sekin joskus sallitaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne on niitä "hyviä tyyppejä" :D
Tiedän itsekin yhden. Ei ole mitenkään ihmeellinen tekijä, mutta hän _näyttää_ ihan älyttömän ystävälliseltä ja ihmiset oikein takertuvat häneen, puolitutut pyytävät häntä lenkille ja kahville ja mökkilomalle ja työnantajat soittelevat kotiin. On kyllä tosi mukava, hauska ja reipas persoona (kuten on moni muukin) , mutta luulen että ne sievät pyöreät kasvot, pikkymyynuttura ja ikuinen hymy vain vetoavat ihmisiin.
En usko että kyse on ulkonäöstä. Luulen että tuollaiset ihmiset on saaneet lapsesta asti paljon rakkautta ja huomiota vanhemmiltaan, jolloin heistä on tullut tasapainoisia ja läsnäolevia ja positiivisia ja huumorintajuisia aikuisia, joitten seurassa muilla ihmisillä on hyvä olo, koska nämä eivät tarvitse muita ihmisiä varsinaisesti, kun heillä on vanhemmilta ja muilta läheisiltä saati hyvä olo itsenäisestikin. Minä taas olen täysin päinvastainen ja minua kartetaan kuin ruttoa.
"Eivät tarvitse muita ihmisiä varsinaisesti". Eli päinvastoin narsistit tarvii huomiota ja kun vetovoima puuttuu, huomio saadaan pahalla. Narsisti ei kestä häviötä.
On taito olla hyvä häviäjä, AP. Juhlitaan voittajien voittoa.
Kaikki ihmiset tarvitsevat huomiota tietenkin. Pointtini oli että jos sitä on saanut lapsena ja nuorena läheisiltä riittävästi, ei kehity sellaista valtavaa tyhjiötä sisälle, joka voi olla ilman että se on nimenomaan narsistinen persoonallisuushäiriö jossa on liuta muitakin oireita. Eli kun on sisäisesti pienestä pitäen "itsensä kanssa hyvä olo" niin tietenkin silti aikuisenakin tarvitsee ihmissuhteita ja huomiota, mutta ne on helpompi saada kun on valmiiksi se levollinen olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kiitos tsempeistä ja mielipiteistä. Mä lähen nyt kävelylle hetkeks tonne vesisateeseen rypemään vielä itsesäälissä. Ap
Mä olen muiden mielestä tuollainen onnekas. Harkintaa, ystävällisyyttä, hyvää ihmistuntemusta, positiivisuutt. Mahdollisuudet tulee käyttää eikä jäädä miettimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta kiitos tsempeistä ja mielipiteistä. Mä lähen nyt kävelylle hetkeks tonne vesisateeseen rypemään vielä itsesäälissä. Ap
Musta tuntuu, että tääon just se syy mikset sä onnistu. Jos vaan ryvet itsesäälissä, tulet automaattisesti vetämään negatiivisiä asioita puoleesi. Rupea ajattelemaan positiivisesti ja lähde innolla kokeilemaan uusia asioita. Uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia menestymiseen on joka puolella, ne 'onnekkaat' ihmiset ovat vaan rohkeampia tarttumaan niihin, kun taas 'epäonneekkaat' eivät lähde yrittämäänkään koska uskoo epäonnistuvansa. Ja se onnekaskin ihminen kyllä epäonnistuu varmasti joskus, mutta ei vaan anna tämän lannistaa itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän pari tuollaista ihmistä. Osaavat olla jotenkin pidettyjä _kaikkien_ ihmisten silmissä, vaikka oikeasti tekevät joskus kusipäisiäkin juttuja, mutta eivät jää niissä vellomaan vaan pitävät yllä iloista ja kaikille mukavaa mielikuvaa.
Ei nämä ihmiset ole erityisen lahjakkaita tai älykkäitä, mutta ihan kuin heillä olisi tuon em. ominaisuuden lisäksi joku vaisto olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Heillä on ihmeellinen vainu ajoituksen suhteen.Sosiaalisesti lahjakkaita ja karismaattisia. Vainun voi selittää sosiaalinen älykkyys, ymmärtävät hyvin asioiden ja ihmisten suhteita, vaikuttimia ja motivaatioita, sitten vain kuvittelevat mitä milloinkin tulee tapahtumaan ja toimivat sen mukaan.
Voi olla myöskin että ei mieti ihan noin taktisesti, vaan menee ja tekee. Se joka analysoi osuvasti, jää useammin luu käteen, ensinnäkin koska muut ei jaksa kuunnella ja jää yksin ajattelemaan, joten sosiaaliset verkostot huonommat, sekä ei tartu toimeen tarpeeksi äkkiä, vaikka osaamista ja tietoa olisi enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen muiden mielestä tuollainen onnekas. Harkintaa, ystävällisyyttä, hyvää ihmistuntemusta, positiivisuutt. Mahdollisuudet tulee käyttää eikä jäädä miettimään.
Sama, mulle sanotaan usein ”saat aina kaiken mitä haluat” juu niin saan, koska kun haluan jotain TEEN KAIKKENI että saan sen. Ei se tuuri mun puolesta opiskellut myöhään yöhön ja laittanut satoja hakemuksia ja mennyt juhlissa sen alan pomon juttusille. Se olin minä. Ihmiset jotenkin kuvittelevat että minut tullaan kotoa hakemaan?!?
Vierailija kirjoitti:
Mutta kiitos tsempeistä ja mielipiteistä. Mä lähen nyt kävelylle hetkeks tonne vesisateeseen rypemään vielä itsesäälissä. Ap
Mäkin lähden nyt sateeseen matkalla elokuviin! Mee säkin elokuviin. Ja sitten uimaan tai salille. Että aivot saa lepoa. Tsemppiä sulle, kaikkea ei ole menetetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari vuotta sitten tajusin, että minä olen varmaan monen mielestä sellainen onnistujatyyppi. Olin kertomassa ystävälleni, että aion hakea tiettyä työpaikkaa ja hän sanoi: "Tottakai sinä sen paikan saat, kun aina olet saanut niin helposti töitä." Siinä vasta ymmärsin, että ystäväni ei tiennyt, montako kymmentä hakemusta olin lähettänyt saadakseni edellisen ja sitä edellisen työpaikan. Olin aina vain ilmoittanut hänelle saaneeni työpaikan, mutten kertonut siitä hakuprosessin tuskasta.
Tämä koskee myös muita elämän osa-alueita: Sain koulussa hyviä arvosanoja, mutta harva tiesi, kuinka monta tuntia päivässä tein kotiläksyjä. Luulin sitä nuorena normaaliksi elämäksi, mutta myöhemmin olen tajunnut, että muut ikäiseni käyttivät vapaa-aikansa muuhun kuin läksyjentekoon.
Olen myös viimeisten kolmen vuoden ajan aktiivisesti alkanut auttaa työ- ja opiskelukavereitani aina kun voin. Olen antanut neuvoja, tarjoutunut tarkastamaan tekstejä, suositellut lähteitä tai tietokoneohjelmia jne. Se kai nostatti "sosiaalisia pisteitäni" yhteisössä ja yhtäkkiä olin melko suosittu ja tunnettu ihminen. Tässä siis ei ollut kyse mistään ulkonäöstä tai edes omasta älykkyydestäni vaan sosiaalisuudesta ja auttamishalukkuudesta.
On hyvä tuntea ja tunnistaa negatiivisiakin tunteita esim itsesääli, möyriä siinä hetki. Mutta vain hetki. Sitten taas uuteen nousuun!
Mulla on tällainen tuttu. Tiedättekö sen sanonnan että joku ihminen valaisee läsnäolollaan huoneen? On juuri sellainen - kun astuu tilaan niin lähes poikkeuksetta ihmiset ilahtuvat jahaluavat kuulla mitä juuri hänellä on sanottavana, osaa tuoda sellaista rentoutta ja pirteää energiaa tullessaan. Itsekin pidän tästä ihmisestä vaikkemme tunne kovin läheisesti. Kyse on varmaan itsevarmuudesta. Tämä tuttu osaa ottaa tilaa itselleen ja sanoa suoraan ajatuksensa, olematta kuitenkaan töykeä. Antaa vilpittömän kuvan itsestään, on puhunut työpaikalla avoimesti mm syövänsä masennuslääkkeitä. On aika äänekäs ja kiusoittelee muita myös, muttei ilkeästi tai pahantahtoisesti.
Jos ihminen on 100 % täydellinen, muut alkavat helposti karttaa häntä. Siksi elämässä pärjäävät parhaiten 75 % täydelliset. He ovat tarpeeksi hyviä, mutta eivät niin hyviä, että se alkaisi ärsyttää ja että se koettaisin uhkana.
Vierailija kirjoitti:
Pari vuotta sitten tajusin, että minä olen varmaan monen mielestä sellainen onnistujatyyppi. Olin kertomassa ystävälleni, että aion hakea tiettyä työpaikkaa ja hän sanoi: "Tottakai sinä sen paikan saat, kun aina olet saanut niin helposti töitä." Siinä vasta ymmärsin, että ystäväni ei tiennyt, montako kymmentä hakemusta olin lähettänyt saadakseni edellisen ja sitä edellisen työpaikan. Olin aina vain ilmoittanut hänelle saaneeni työpaikan, mutten kertonut siitä hakuprosessin tuskasta.
Tämä koskee myös muita elämän osa-alueita: Sain koulussa hyviä arvosanoja, mutta harva tiesi, kuinka monta tuntia päivässä tein kotiläksyjä. Luulin sitä nuorena normaaliksi elämäksi, mutta myöhemmin olen tajunnut, että muut ikäiseni käyttivät vapaa-aikansa muuhun kuin läksyjentekoon.
Olen myös viimeisten kolmen vuoden ajan aktiivisesti alkanut auttaa työ- ja opiskelukavereitani aina kun voin. Olen antanut neuvoja, tarjoutunut tarkastamaan tekstejä, suositellut lähteitä tai tietokoneohjelmia jne. Se kai nostatti "sosiaalisia pisteitäni" yhteisössä ja yhtäkkiä olin melko suosittu ja tunnettu ihminen. Tässä siis ei ollut kyse mistään ulkonäöstä tai edes omasta älykkyydestäni vaan sosiaalisuudesta ja auttamishalukkuudesta.
Jatkan tähän vielä, että toki kotioloilla ja kasvatuksella on merkitystä. Kummallakin vanhemmillani oli akateeminen loppututkinto, joten se tietysti näkyi koulumenestyksessä jonkin verran. Toisaalta psyykkisesti ja emotionaalisesti kotiolomme olivat ikävät, joten kun 18-vuotiaana muutin omilleni, olin tunteeton ihmismöykky. Noin 8-10 vuotta kesti luoda yhteys omiin tunteisiin, mikä sitten mahdollisti tuon "halutun" sosiaalisen käyttäytymisen uudessa yhteisössä. Eli tässäkin olin sitä muille näkymätöntä työtä ensin tehnyt itsekseni: minä tein itsestäni kivan, sosiaalisen persoonan (pari hyvää ystävää sekä parisuhde auttoivat tässä toki).
Mä tuppaan aina tietämään onnistuuko joku läheisempi ihminen jossain vai ei. Esim. Lapseni epäonnistuu aina, ja hänellä on siis ihan käsittämättömän huono tuuri, eli ei ole itsessä vika kuin harvoin. PAras ystäväni on saanut aina kaiken mitä on halunnut/tavoitellut, jopa erään työn niin, että ympäri Suomen oli 300 hakijaa, ja lopulta 2, joista ystäväni valittiin. Minä tiesin jo siitä asti kun hän haki tätä paikkaa että tulee sen ilman muuta saamaan :D Toisen kaverin lapsi pyrki opiskelemaan kouluun johon hakee varmaan tuhat, mutta otetaan 30 sisälle vuodessa. Tiesin heti että lapsi pääsee sinne, ja niin pääsikin.
Ulospäin näkyvä itsevarmuus. Jos joudut paljon tekemään töitä asian eteen, niin koet jo lähtökohtaisesti itsesi altavastaajaksi. Opiskelet ja näät vaivaa vahvistaaksesi itseluottamusta, et itsesi vuoksi, vaan toisten vuoksi. Pelkäät, että jos joku epäilee tai kysyy, niin osaat vastata siihen täydellisesti. Epävarmuutesi näkyy siten suurena työmääränä. Itsevarmat ihmiset vain luottavat siihen, että pärjäävät ja ottavat selvää vasta kun on pakko. He uskaltavat vastata kiperiin kysymyksiin, että "otan asiasta selvää". Luin itsetuntoa käsitteleviä teoksia ja tulin pienen testauksen jälkeen tulokseen, ettei minun tarvitse osata läheskään niin paljoa saavuttaakseni unelmia. Riittää, kun uskon siihen ja luotan, että pärjään ja otan selvää sen verran kuin tarvitsee. Minulle jäi sen jälkeen aikaa enempi "mindfullnessiin".
Tsemppiä.