Lue keskustelun säännöt.
Tytär myöhästyi bussista ja lähetteli itku-emojeita kunnes käskin mennä kotiin odottamaan seuraavaa autoa. Olen huolissani tästä reippauden ja oma-alotteisuuden puutteesta!
11.12.2019 |
Pommitti niillä itkunaamoilla kunnes soitin ja käskin lähteä kotiin siitä pysäkiltä itkemästä, että eihän tämä ole maailmanloppu. Olemme miehen kanssa puhuneet että mitä tässä nyt pitäisi tehdä kun pienikin vastoinkäyminen johtaa itkusekoiluun ja lamaantumiseen. Kerran meni koulun loputtua kengännauhat umpisolmuun niin jäi koulun käytävälle istumaan ja itkemään kunnes joku toisen luokan opettaja pongasi siitä ja auttoi saamaan kengät jalkaan, silloinkin olisi varmaan satanut kännykkääni itkeviä naamoja ellei neidiltä olisi loppunyt akku...
Kuudesluokkalainen jo niin ei tässä voi aina olla vieressä helppimässä ja kädestä pitäen viedä joka paikkaan!
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla että itkudraamalla välttyy seurauksista? Muut säälivät ja lohduttavat eikä koulusta myöhästymisestä huomauteta. Tai sillä saa muut tekemään asioita jotka pitäisi hoitaa itse kuten kengännauhojen avaus.
Tämä vain yhtenä vaihtoehtona. Silloin voisi keskustella siitä, miten tilanteen voi muulla tavalla hoitaa.
Miksi siitä pitäisi huomauttaa. Tässähän lapsi on itse kauhuissaan, pitäisikö sitä tunnetta vielä lisätä "seurauksilla"? Jos sinulle tapahtuu joku vahinko, onko mukavaa, että lohdutuksen sijaan saatkin haukkumista. Miksi menit noin tekemään? Vahingossa.
Tälle lapselle se myöhässä kouluun meneminen ja siitä seuraava paha olo on se seuraus. Häntä pitää tukea selviytymään siitä.
Juuri niin. Jos tuo on satunnainen moka, pitää vahvistaa sitä että odottaa seuraaavaa bussia ja pyytää myöhästymistä anteeksi itkun sijaan. Jos noita käy usein, niin täytyy aamun rutiinit käydä läpi ja katsoa missä kohtaa kannattaa tehdä muutos. Nimenomaan rauhallista suhtautumista pitää opettaa.
Kengännauhojen kanssa samoin. Ratkaista yhdessä miten käytävältä noustaan ja miten nauhojen solmut saa auki. Koska osa tuosta draamasta sisältää toiveen että aikuinen tulee ja hoitaa hänen puolestaan kaiken kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keha.rilta kuulostaa. Laitokseen vaan pois silmistä ja tavan kansaa häiritsemästä.
Mulla oli kuudennella 18 vuotias poikaystävä ja silti musta tuntuu että teidän kasvatuksenne vuotaa
Vierailija kirjoitti:
Lastenpsykiatri Sinkkonen puhui yhdessä koulutuksessa lapsista, jotka tuntuu hajoavan ihan pienistäkin jutuista, tyyliin tuollaisista mitä kuvasit. Se näyttäytyy aikuisille ärsyttävyytenä, pikkuasioista kitisemisenä ja aikuinen vastaa just sillein että lopetapa nyt tuollainen, älä valita, ole reipas, jne.
Tilanne saattaa kuitenkin olla, että nuo pikkuasiat onkin se viimeinen pisara, joka läikkyy yli kun kuppi on jo ihan täynnä kaikkea muuta kuormittavaa.
En minä tiedä, onko ap:n lapsella niin. Mutta ennenkuin muut alkaa pätemään huonosta kasvatuksesta, prinsessasyndroomasta, draamailusta jne., niin kannattaa miettiä asian tätä puolta.
Mulla just noin:(
Tarvitsee tukea eli olet ollut joko liian kova tai liian suojeleva kasvattaessa. Itseluottamuksen puutteesta tuo kertoo ja sitä aiheuttaa sekä kovuus että liika suojeleminen ja auttaminen. Lapsen pitää päästä turvallisesti toteamaan että pärjää ja siinä auttaa se, että saa uskalluksensa kokoisia haasteita, jotka kykenee suorittamaan.
Ei siis auta että aralle lapsella nauraa ja potkii eteenpäin, eikä se, että hoitaa asiat hänen puolestaan, esim kertoo että höh, mene kotiin bussia odottamaan, vaan arka lapsi pitää saada vakuuttumaan että hän kykenee itseratkaisemaan ongelmiaan. Bussipysäkillä tapahtuvaan kriisiin voi kysyä että mikä hänestä itsestään olisi hyvä ratkaisu ja tukea sitten siinä. Ja keskustella jälkeenpäin että miten siltä kriisiltä olisi voinut välttyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei!
Minulla samanlainen tyttö, reipas ja älykäs, mutta taipumusta tuollaiseen itkudramatiikkaan! Byää sieltä ja byääää täältä!
Nyt täyttää 25, itkuhuudot puhelimeen viimeksi pari kuukautta sitten, kun väsytti ja piti lukea tenttiin.
Älykäs ja empaattinen, itsenäistyikin varhain, mutta harrastaa edelleen tuota itkuhuutamista. Minulle ja nykyisin myös miehelleen.
Ihan kamalaa. Kyllä hänelle nauramme päin naamaa. Ymmärtää, että meitä vit....aa, mutta ei vissiin mahda itselleen mitään.
No kuulostaa tutulta. Minullakin epäempaattiset vanhemmat, joilta ei saanut tukea ja piti alkaa itsenäistyä 2 kk ikäisenä, mistä asti olin hoidossa täydet työpäivät. Olinkin jo viisivuotiaana reipas ja itsenäinen, koska oli pakko. Jos joskus lapsena tai teininä hermo petti, en koskaan saanut lämpöä tai lohdutusta, vaan olin hankala ja temppuileva.
No, en todellakaan itkuhuuda vanhemmille aikuisena, mutta olen sairastanut burn outin ja elämä tuntuu jatkuvalta taistelulta ja pärjäämiseltä enkä osaa tai uskalla elää parisuhteessa. Ulkopuolisesta näyttää, että olen älykäs ja pärjäävä. On hyvä työ, auto ja koti.
Kaikkea hyvää lapsellenne, toivottavasti pärjää heikoista eväistä huolimatta.
Ehkä huutoitkijät pärjää paremmin juuri siksi, että he näyttävät tunteensa. Temperamentteja on erilaisia, sisäänpäinkääntyneisyys on varmaan vähintäänkin yhtä vaurioittavaa.
Hyvä huomio. Parempi huutoitkeä äidille kuin ettei kehtaisi sitä tehdä muuten kuin salaa omassa huoneessa.
Ehkä lapsella ei ole kokemusta siitä, että voi itse vaikuttaa asioihin? Ei kokemusta, että itse osaa ja itse pärjää.
Miten olisi vaikka partio?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis kuudesluokkalainen käyttäytyy tuolla tavalla? Aivan kuin taapero? Teillä on nyt jotain pahasti vialla!
Aikuisena olen ymmärtänyt olleeni varsin ahdistunut ja helposti stressaava lapsi. Onneksi pystyin käymään peruskouluni kävellen, koska olisin varmasti stressannut todella paljon bussiin ehtimisiä ja ahdistunut valtavasti jos en bussiin olisi ehtinyt. Aikuisena olen myös ymmärtänyt, että minun kanssani olisi pitänyt käydä asiat tosi tarkkaan läpi ja pohtia kaikki mahdolliset vaihtoehdot mitä voi sattua ja käydä läpi miten niissä pitää toimia. Kun ahdistukseen ja stressaamiseen taipuvainen lapsi joutuu yllättävään tilanteeseen, toimintakyky ja varsinkin kyky keksiä luovia ratkaisuja, katoaa välittömästi. Tällöin olisi tärkeää että vanhemmat olisivat iskostaneet lapsen päähän tulanteeseen sopivan toimintamallin , jolloin lapsi ei jää "yksin" tilanteeseen vaan voi toimia vanhempien antamien ohjeiden mukaan.
Vaatii vanhemmilta todella paljon aikaa ja ymmärrystä että jaksaa lapsen kanssa käydä läpi kaikki arkielämän pienet vastoinkäymiset ja haasteet läpi luoden näin lapselle turvallisuuden tunteen ja tunteen että hänellä on laaja valikoima ratkaisuja takataskussa joka tilanteeseen. Vatii myös vanhemmilta tarkkaa silmää tunnistaa, milloin lapsi ylipäätään ahdistuu tilanteista. Uskon, että moni lapsena reipas ja rohkea aikuinen ei koskaan tämmöistä luonteen ominaisuutta tule ymmärtämään, vaan ainoastaan hämmästelee ja kummastelee lapsen käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikuisena olen ymmärtänyt olleeni varsin ahdistunut ja helposti stressaava lapsi. Onneksi pystyin käymään peruskouluni kävellen, koska olisin varmasti stressannut todella paljon bussiin ehtimisiä ja ahdistunut valtavasti jos en bussiin olisi ehtinyt. Aikuisena olen myös ymmärtänyt, että minun kanssani olisi pitänyt käydä asiat tosi tarkkaan läpi ja pohtia kaikki mahdolliset vaihtoehdot mitä voi sattua ja käydä läpi miten niissä pitää toimia. Kun ahdistukseen ja stressaamiseen taipuvainen lapsi joutuu yllättävään tilanteeseen, toimintakyky ja varsinkin kyky keksiä luovia ratkaisuja, katoaa välittömästi. Tällöin olisi tärkeää että vanhemmat olisivat iskostaneet lapsen päähän tulanteeseen sopivan toimintamallin , jolloin lapsi ei jää "yksin" tilanteeseen vaan voi toimia vanhempien antamien ohjeiden mukaan.
Vaatii vanhemmilta todella paljon aikaa ja ymmärrystä että jaksaa lapsen kanssa käydä läpi kaikki arkielämän pienet vastoinkäymiset ja haasteet läpi luoden näin lapselle turvallisuuden tunteen ja tunteen että hänellä on laaja valikoima ratkaisuja takataskussa joka tilanteeseen. Vatii myös vanhemmilta tarkkaa silmää tunnistaa, milloin lapsi ylipäätään ahdistuu tilanteista. Uskon, että moni lapsena reipas ja rohkea aikuinen ei koskaan tämmöistä luonteen ominaisuutta tule ymmärtämään, vaan ainoastaan hämmästelee ja kummastelee lapsen käytöstä.
TÄMÄ
Vierailija kirjoitti:
Siis kuudesluokkalainen käyttäytyy tuolla tavalla? Aivan kuin taapero? Teillä on nyt jotain pahasti vialla!
Taapero-sana 🤮
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan lapsellasi kaikki hyvin? Henkistä puolta tarkoitan. Vaikuttaa siltä että on vähän masentunut. Tuon ikäinen ei normaalisti itkeskele oikeastaan juuri mistään, tai no voi olla että jotain pientä draamaa tulee jos kotiintuloaika on liian aikainen ja rahaa saa liian vähän vaatekauppaan. Mutta teini ei kyllä itke jos kengännauhat ovat solmussa ja koulussa julkisesti varsinkaan. Vielä 8-vuotias saattaa itkaista kun hätääntyy mutta ei kyllä 12 v. jos on kaikki hyvin. Onko jotain tapahtunut? Kiusaamista koulussa?
Itsellä 12 v. osaa mennä toisella bussilla eri reittiä jos sattuu ekasta myöhästymään. Hän on muutenkin reipas ja oma-aloitteinen ja sosiaalisesti pärjäävä, ikäisensä tavoin. Tuossa iässä ei enää äidin puoleen käännytä ensin vaan kaverille juorutaan asiat. Jostain bussista myöhästymisestä lapsi ei varmasti laittaisi minulle parkuviestiä, se on niin pikkujuttu.
Juu, voi olla. Sohvalta käsin ajan kulukseni naputtelin eka viestin, jouduinkin sitten ihan pysähtymään yllättäen asian äärelle. Tärkeitä asioita olen tässä nyt miettinyt.