Olen kyllästynyt olemaan ystäville kakkosvaihtoehto

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ystävä joka ottaa minuun yhteyttä silloin kun tarvitsee jotain eli vaikka kyytiä jonnekin. Kun kyselen kuulumisia niin vastaa parilla sanalla. Ei kysele minun kuulumisia. Usein vastaa vain pelkällä hymiöllä.

Sama. Tai vastaavat vain "Ai Maija!! Mä just mietin sua!!"

Tuttua on. Olen ollut jo vuosikausia se varakaveri, muita ehditään nähdä mutta ei minua. Kiva kuunnella kun ystävä kertoo että oli kylässä X:n luona ja kun oli lomalla niin näkivät Y:n kanssa, toinen ystävä perui suunnittelemamme risteilyn kun ei ollut rahaa ja samalla viikolla lähti risteilylle toisen kaverin kanssa, onhan näitä vaikka kuinka. Sitten kun on jotain murheita tai tarvitaan apua muuttoon tai lastenhoitoon niin johan alkaa puhelin soida.

Olen kylmästi jättänyt vastaamatta ja ottanut etäisyyttä näihin ”ystäviin”. Enkä enää soita itse. Olispa kiva kun olisi joku jonka kanssa käydä leffassa tai kävelyllä tai kahvilassa mutta menee se yksinkin.

Ei se yksin oleminen ole niin kamalaa kuin Ap mietit. Yksin voit tehdä mukavia asioita, eikä tarvitse viime tippaan asti jännittää, peruuko toinen. Saat mennä oman kalenterisi mukaan. Ja joskus sitä voi löytää uusia tuttavuuksia, kun lähtee yksin jonnekin.

Mulla oli aika kolmaspyörä olo kun tuli kaveeit kylään ja ne vaan selaa instaa ja snäppii ja nauraa "kun oli viime vklp niin hauskaa kännissä kato ny kui sekasi oltiin!!!"

Sit valittavat kun en kysy milloin nähdään, joskus kun kysyn niin ei oo aikaa ja itse eivät ikinä mitään kysy.

Aidot ystävät haluavat nähdä toisiaan, vaikka arki olisi kiireistä. Jos aikaa riittää muille ystäville, niin tuskin on kalenteri niin täynnä, ettei sinuakin ehtisi näkemään.

Tajuavatkohan "ystäväsi" pitävänsä sinua varavaihtoehtona? He saattavat ajatella, ettet ehkä haluaisi nähdä niin usein, sinulla on kiireitä jne. Joskus ihmiset eivät itse ymmärrä käyttäytyvänsä ilkeästi, vaan luulevat tilanteen olevan aika neutraali. 

Voi siis olla, etteivät "ystävät" itse koe käytöstään ilkeäksi. Sinä myös sallit sen, kun hyväksyt heidän käytöksensä. Jos olette jo tunteneet vuosia, he ovat varmasti tottuneet siihen, ettät "Kyllä se Henna-Kyllikki suostuu tapaamiseen kun minä haluan".

Tutulta kuulostaa. Minulla on ystävä, joka mielellään tulee käymään luonani ja suoraan ehdottaakin tapaamista kahvilassa tai kotonani. En ole käynyt ystäväni kotona kertaakaan ja hän on kuitenkin asunut miehensä kanssa nykyisessä kodissaan jo neljä vuotta. Tekisi mieli kysyä, miksi et kutsu minua kotiisi, mutta ystäväni tuntien tietäisin tuosta olevan edessä kuukausien radiohiljaisuuden...

Joskus mietin, miksi olen edes tällaisen ihmisen ystävä.

Missä asut, ap? Mä voin tulla sun luo käymään ja kutsua mukaan oman kaveriporukan rientoihin. Et kyllä tunne heitä, mutta siinähän tulette tutuiksi. :)

Luulen, että ilmiöön on parikin syytä:

a) Tällaisen ilmiön annetaan tapahtua. Toinen tottuu siihen, että olet käytettävissä aina kun tarvitsee, eikä sinun huomiotta jättämisesi vaikuta siihen. Joku toinen vaatii enemmän "investointia" kaverisuhteen ylläpysymiseksi ja paukut laitetaan niihin. Ei tätä välttämättä ilkeyttään tehdä, vaan siitä tulee automaattimalli, jota ei jakseta ajatella sen kummemmin.

b) Kemiat ei täysin natsaa. Ehkä kaveri saa sellaisen vaikutelman, ettet edes ole kovin kiinnostunut tapaamisista ja kysyt vain kohteliaisuuttasi. Ehkä huumorit ei ihan osu yksiin tms.

c)Ehkä seurasi ei vain ole sellaista, jota he erityisesti kaipaisivat. Esim. joku muu saa enemmän asioita tapahtumaan, jonkun muun elämä ja verkostot on jännittävämpiä ja niistä halutaan päästä osallisiksi

Olen itsekin ollut vastaavissa tilanteissa, sekä feidaajana että feidattavana. En ole kovin innokas näkemää ihmisiä joiden kanssa en koe olevani samalla levelillä ja joiden seurassa en voi olla täysin oma itseni. Tai joiden kanssa ei ole emotionaalista vastavuoroisuutta. Ja toisaalta tiedän kyllä miltä se tuntuu, kun ei pääse osalliseksi ja joku muu porukka houkuttaa kaveriani, kun siellä on isommat/paremmat bileet tms. Ihmiset myös käyttävät persoonansa eri puolia eri ihmisten kanssa, en itsekään välttämättä halua, että se ystävä jonka kanssa käyn syväluotaavia keskusteluja lapsuuden lempikirjoista näkee minut räkäbilemoodissa ja toisin päin. 

Ihmissuhteet ovat monimutkaisia, se on totta. Itsekin olen oppinut olemaan välittämättä liikoja ja keskittymään omaan tekemiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Tutulta kuulostaa. Minulla on ystävä, joka mielellään tulee käymään luonani ja suoraan ehdottaakin tapaamista kahvilassa tai kotonani. En ole käynyt ystäväni kotona kertaakaan ja hän on kuitenkin asunut miehensä kanssa nykyisessä kodissaan jo neljä vuotta. Tekisi mieli kysyä, miksi et kutsu minua kotiisi, mutta ystäväni tuntien tietäisin tuosta olevan edessä kuukausien radiohiljaisuuden...

Joskus mietin, miksi olen edes tällaisen ihmisen ystävä.

Ehkei ystäväsi mies halua kotiinsa ketään tai sitten tämä on esim. huonokäytöksinen tms. ja ystäväsi ei halua altistaa sinua tälle. Tai joku tällainen hänestä riippumaton syy voi olla.

Jos sinulla Ap on hätä, tulevatko nämä ystävät avuksi? Veikkaisin, että eivät. Kannattaa siis miettiä, tuhlaatko aikaasi ja ystävällisyyttäsi heihin.

Samantapaisia kokemuksia täälläkin. Mulla on ollut pari ystävää, joiden kanssa yhteydenpito oli yksipuolista. Jonkin aikaa jaksoin, mutta sitten päätin etten enää viitsi. Ihmeellistä kyllä, yhteys katkesi heti. 

Joskus ihmissuhteet vaan hiipuvat. Kyseiset kaverini olivat opiskeluajoilta, mutta se ystävyys ei kantanutkaan vuosien mittaan. Lisäksi monet vanhat ystäväni asuvat ulkomailla joten heitä ei voi tavata säännöllisesti. 

Sinuna heivaisin nuo hyväksikäyttäjät. Toki yksinolo voi pelottaa, mutta (a) siihen tottuu ja (b) voi löytää uusia, parempia ystäviä. Itse olen introvertti ja viihdyn yksikseni, ja minulla ei juuri enää ole "tosiystäviä". Hyviä tuttuja on, sellaisia joita tulee tavattua silloin tällöin ja pidetään säännöllisen epäsäännöllisesti yhteyttä, on mukavaa, vaikka tiedän etten ole heidän ykkösystävänsä. Se on ok, koska kukaan ei käytä toista hyväksi ja kaveruus toimii molempiin suuntiin. 

Pikkuhiljaa olen uuden harrastuksen myötä alkanut tutustua muihin samanhenkisiin ihmisiin. Melkein viisikymppisenä on vaikeampi ystävystyä, mutta ehkä pikkuhiljaa, jos jonkun kanssa synkkaa sopivasti. En ota asiasta enää paineita, annan elämän mennä omalla painollaan. Tsemppiä ap! 

Ehkä ystävät olisivat vain tyytyväisiä, jos Ap lakkaisi pitämästä yhteyttä

Uskon, että tämä ongelma on yleisempi kuin ihmiset kehtaavat myöntää. Monet varalla olevat eivät kehtaa ääneen tunnustaa, millaista kohtelua sietävät tai kuinka yksin lopulta ovat. Somessa korostuvat ystäväporukalla vietetyt itsenäisyyspäivät ja pikkujoulut, mutta ei heidän äänensä, joita ei ole kutsuttu mukaan. Hienoa, ettei tässä ketjussa syyllistetä varalla olevien olevan ikäviä, vaikeita tai muuten epämukavia ihmisiä. Ystävän käytös kertoo hänestä, ei sinusta, ap.

Minä olen lopullisesti yksin. Tuttavia toki omaan, mutta käsittämättömän, monivuotisen kiusaamissuhteen jälkeen en ole enää kykenevä luottamaan ihmisyyteen tai ystävyyteen. Suurin osa ihmisistä on opportunisteja, eli seura kelpaa vain kun siitä hyötyy - tai ei ole parempaa tarjolla. Se on loukkaavaa ja syö ihmisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen lopullisesti yksin. Tuttavia toki omaan, mutta käsittämättömän, monivuotisen kiusaamissuhteen jälkeen en ole enää kykenevä luottamaan ihmisyyteen tai ystävyyteen. Suurin osa ihmisistä on opportunisteja, eli seura kelpaa vain kun siitä hyötyy - tai ei ole parempaa tarjolla. Se on loukkaavaa ja syö ihmisyyttä.

Edit: kiusaajani tiesi yksinäisyydestäni, ja pilkkasi ”pieniä piirejäni”. Hänellä oli myös tapana kertoa, kuinka nyt siirtyy ”oikeiden ihmisten pariin”. Olen tätä tahkonnut terapiassa, enkä vieläkään ymmärrä, kuina saatoin koulutettuna ja fiksuna ihmisenä antaa alistaa itseäni noin pahoin. Ja vaikka hävettääkin, on nämä hyvä kertoa ääneen; näin annoin itseäni kaltoinkohdella, tällaisia ihmisiä on - pahoja ja julmia.

Opettele asettamaan omat rajasi. Ei sun ole mikään pakko suostua, kun joku käskee hyppäämään. Voit myös kieltäytyä, jos sua ei huvita. On myös hyvin mahdollista, että ystävinäsi pitäville ihmsille olet kuitenkin kaveri etkä ystävä. Sen vuoksi he tekevät asioita ensisijaisesti ystäviensä kanssa ja vasta sitten kavereidensa kanssa. Mun mielestä tämä on ihan normaalia. 

Mulle on yhdentekevää, olenko ensimmäinen vai kymmenes, jota joku pyytää mukaansa jonnekin. Lähden, jos se mulle sopii ja mua huvittaa lähteä. Muussa tapauksessa en lähde. Ystävilläni ja kavereillani on muitakin ystäviä ja kavereita enkä ole mustasukkainen heistä. 

Mulla oli pari sellaista ystävää. Aina pettymys kuristi kurkkua, kun tehtiin oharit. Tajusin, että minua kohdellaan juuri niin kuin itse annan kohdella ja otin asian puheeksi seuraavan menon sopimisen yhteydessä. Kerroin, että viimeksi oharit tuntui ikävältä ja toivoin tapaamisen nyt toteutuvan. Se auttoi ja aloin sopia tapaamisista myös tarkemmin. Samoten aloin tehdä niin, että sovin tapaamisen, vaikka kahvilaan tai leffaan tms. paikkaan, johon menin joka tapauksessa vaikka toinen olisikin tehnyt oharit tai tein suunnitelma B:n varalta. Tällöin pettymyksen tunne ei ollut niin sietämätön ja tilanne tuntui olevan hallinnassani.

Mä erehdyin kerran sanomaan ystävälleni, joka harrasti tuollaista feilaavaa käytöstä. Hän närkästyi ja totesi sitten, ettei sitä huomaa, kuinka harvoin tai usein joidenkin ystävien kanssa tapaa. Ettei hän edes ajattele asiaa. Ehkä ystäväni vastaus hyvin kuvasi sitä, ettei asia ollut hänelle merkityksellinen. Minulle oli, sillä olisin halunnut nähdä useammin kuin kerran kolmessa kuukaudessa kahvilla. Sittemmin olen lakannut ottamasta yhteyttä ja on muuten helpottanut elämää.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli pari sellaista ystävää. Aina pettymys kuristi kurkkua, kun tehtiin oharit. Tajusin, että minua kohdellaan juuri niin kuin itse annan kohdella ja otin asian puheeksi seuraavan menon sopimisen yhteydessä. Kerroin, että viimeksi oharit tuntui ikävältä ja toivoin tapaamisen nyt toteutuvan. Se auttoi ja aloin sopia tapaamisista myös tarkemmin. Samoten aloin tehdä niin, että sovin tapaamisen, vaikka kahvilaan tai leffaan tms. paikkaan, johon menin joka tapauksessa vaikka toinen olisikin tehnyt oharit tai tein suunnitelma B:n varalta. Tällöin pettymyksen tunne ei ollut niin sietämätön ja tilanne tuntui olevan hallinnassani.

Juuri tätä tarkoitin, kun kirjoitin aiemmin rajojen asettamisesta. Jos aina suostuu kaikkeen, mitä joku muu ehdottaa, on hyvin äkkiä tilanteessa, jossa on se viimeinen varalla.