Lue keskustelun säännöt.
Erityislapset ja lastensuojelu.. onko muita kouluikäisten erityislapsien vanhempia kuulolla...?
Mystr
09.12.2019 |
Kaipaisin vertaistukea, mutta sitä on aivan järjettömän vaikea saada kun lapsella ei ole diagnosoitu mitään 3-vuoden tutkimuksista huolimatta. En siis osaa linkittyä mihinkään yhdistykseen tai järjestöön. Esikoulusta asti on lapsen sosiaaliset taidot olleet suurena haasteena. Meillä ei ole kotona mitään normaalista poikkeavaa ja hän ei ole ainoa lapsi. Haasteet koulussa ovat jo poikineet useita lastensuojeluilmoituksia siinä määrin että yksi lisää ei tunnu enää missään. Lapsella ei ole ongelmia oppimisessa lainkaan, päinvastoin. Lasu muutti jokin aika sitten sosiaalityön tuen viimeisen ilmoituksen perusteella lastensuojelun asiakkuudeksi. Perusteena että "lapsi tarvitsee lastensuojelun mukaisia palveluita ja tukitoimia".. Vuoden ovat olleet mukana ilman asiakkuutta ja mitään palvelua ei heillä ole meille ollut tarjota. Koulu painostaa lasta ulos koulusta, ensimmäisellä luokalla oli henk. Koht avustaja, toimintaterapia ja erityisluokka ja nyt toisella vuodella on kaikki tukitoimet riisuttu pois! Miten lasu asiakkuus voidaan tehdä tuolla perusteella jos eivät kerran tarjoa mitään palvelua? Kysyin toimintaterapian mahdollisuutta ja viikko myöhemmin ilmoittivat että eivät tue sitä. Että sellaiset tukitoimet sitten.
Kyllästyttää koko touhu, jokaiseen palaveriin saa valmistautua kuin oikeudenkäyntiin. Vuosi sitten ehdottivat että lapsi asuisi viikonloput sijaisperheessä, mutta eivät osanneet perustella ehdotustaan eikä sitä mitä se muuttaisi? Ja kuinka tämä vaikuttaisi koulunkäyntiin..
Koen että perheillä ei ole mitään juridista turvaa, koulu, lastensuojelu ym tahot tukevat toisiaan, mutta loppupelissä perheet jäävät keskelle heittopalloksi. Kaiken lisäksi lapsella on vaihtunut kaikki opettajat ja avustajat, aivan järjettömän vaikea yrittää rakentaa mitään pysyvää kun kokoajan joutuu aloittaa alusta uusien henkilöiden kanssa...
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MISSÄ sitä lasta on 3 vuotta tutkittu? MITÄ on tutkittu?
Jos tutkimukset on tehty jossain oikeassa lastenpsykiatrian tai lastenneuropsykiatrian klinikassa, eikä mitään ole löytynyt, niin ehkä tämä lapsi ei ole erityislapsi, vaan ohjelma on jossain muualla. Silloin lastensuojelu on aivan oikea auttajataho.
Mitäänlääketieteellistä tai psykologista kuntoutusta tai hoitoa ei tietenkään voi saada, jollei tiedetä, mitä kuntoutetaan tai hoidetaan. Eihän siitä mitään hyötyä olisi, siinä vain hoidettaisiin oiretta muttei sen syytä. Ja kenties hoidettaisiin väärää oirettakin. Siksi se diagnoosi on tarpeen psykologisen tai neurpsykologisen avun saamiseksi. Lastensuojelu sen sijaan voi tarjota juuri esim tukiperhettä tai vastaavaa hengähdyshetkeä (lapselle JA vanhemmille) ilman lääketieteellistä diagnoosiakin, sosiaalisin perustein.
Omalla kohdalla kun lapsella oli se diagnoosi, ei kukaan koskaan tehnyt mitään lasuja. Sosiaalityö (eli koulukuraattori ja lastensuojelu) oli joskus joissain monialaisissa palavereissa mukana, mutta koska oli se dg, tarjosivat vain sitä, mitä heillä oli terveyspuolen tueksi tarjota.
BTW. Lastensuojeluilmoitus ei ole perätön eikä aiheeton, jos ja kun teidän lapsi kerran kärsii. Sama se, mistä kärsimys johtuu, se on väärin ja se pitää saada loppumaan. Lastensuojelu voi auttaa tässä, jos annat niiden auttaa. Erityislapsen tulevaisuudella on äärimmäisen tärkeää, että vanhempi ottaa oman egonsa, käärii sen hellästi pumpuliin ja panee talteen johonkin piironginlaatikkoon voidakseen keskittyä lapsen tarpeisiin. Kaikki keskustelut siitä, onko sun vanhemmuudessa jotain muuttamisen arvoista, OVAT HYÖDYKSI LAPSELLE. Niin kauan kuin lapsi kärsii, sinä voit tehdä jotain paremmin. Vanhempana sun tehtävä on ottaa selville, mitä se tällä kertaa olisi.
Lastensuojeluilmoituksen ei tarvitse olla suoranaisesti perätön, se voi olla myös tarkoitushakuinen ja silloin se alkaa täyttää rikoksen tunnusmerkkejä. Tarkistettu juristilta.
No voihan se olla, mutta se ei ole tässä tärkeää, vaan pointti on että AAPEEN PITÄISI MIETTIÄ SITÄ LASTAAN JA SEN TARPEITA EIKÄ ITSEÄÄN. Aapeen ei siis pitäisi tuhlata aikaa täysin turhaan tappeluun lastensuojelun kanssa, vaan yrittää käyttää tämäkin keino lapsensa hyväksi.
Lastensuojeluasiakkuus ei ole perheen etu jos perhe on normaali. Perheen etu se ei siis ole itseasiassa ikinä, koska sen kohteeksi joutuvat ovat oikeusturvaltaan heikennetyssä asemassa.
Ei ole ei, kuinka moni erityislapsi on riistetty kotoa...ei lasusta ole apua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MISSÄ sitä lasta on 3 vuotta tutkittu? MITÄ on tutkittu?
Jos tutkimukset on tehty jossain oikeassa lastenpsykiatrian tai lastenneuropsykiatrian klinikassa, eikä mitään ole löytynyt, niin ehkä tämä lapsi ei ole erityislapsi, vaan ohjelma on jossain muualla. Silloin lastensuojelu on aivan oikea auttajataho.
Mitäänlääketieteellistä tai psykologista kuntoutusta tai hoitoa ei tietenkään voi saada, jollei tiedetä, mitä kuntoutetaan tai hoidetaan. Eihän siitä mitään hyötyä olisi, siinä vain hoidettaisiin oiretta muttei sen syytä. Ja kenties hoidettaisiin väärää oirettakin. Siksi se diagnoosi on tarpeen psykologisen tai neurpsykologisen avun saamiseksi. Lastensuojelu sen sijaan voi tarjota juuri esim tukiperhettä tai vastaavaa hengähdyshetkeä (lapselle JA vanhemmille) ilman lääketieteellistä diagnoosiakin, sosiaalisin perustein.
Omalla kohdalla kun lapsella oli se diagnoosi, ei kukaan koskaan tehnyt mitään lasuja. Sosiaalityö (eli koulukuraattori ja lastensuojelu) oli joskus joissain monialaisissa palavereissa mukana, mutta koska oli se dg, tarjosivat vain sitä, mitä heillä oli terveyspuolen tueksi tarjota.
BTW. Lastensuojeluilmoitus ei ole perätön eikä aiheeton, jos ja kun teidän lapsi kerran kärsii. Sama se, mistä kärsimys johtuu, se on väärin ja se pitää saada loppumaan. Lastensuojelu voi auttaa tässä, jos annat niiden auttaa. Erityislapsen tulevaisuudella on äärimmäisen tärkeää, että vanhempi ottaa oman egonsa, käärii sen hellästi pumpuliin ja panee talteen johonkin piironginlaatikkoon voidakseen keskittyä lapsen tarpeisiin. Kaikki keskustelut siitä, onko sun vanhemmuudessa jotain muuttamisen arvoista, OVAT HYÖDYKSI LAPSELLE. Niin kauan kuin lapsi kärsii, sinä voit tehdä jotain paremmin. Vanhempana sun tehtävä on ottaa selville, mitä se tällä kertaa olisi.
Lastensuojeluilmoituksen ei tarvitse olla suoranaisesti perätön, se voi olla myös tarkoitushakuinen ja silloin se alkaa täyttää rikoksen tunnusmerkkejä. Tarkistettu juristilta.
No voihan se olla, mutta se ei ole tässä tärkeää, vaan pointti on että AAPEEN PITÄISI MIETTIÄ SITÄ LASTAAN JA SEN TARPEITA EIKÄ ITSEÄÄN. Aapeen ei siis pitäisi tuhlata aikaa täysin turhaan tappeluun lastensuojelun kanssa, vaan yrittää käyttää tämäkin keino lapsensa hyväksi.
Lastensuojeluasiakkuus ei ole perheen etu jos perhe on normaali. Perheen etu se ei siis ole itseasiassa ikinä, koska sen kohteeksi joutuvat ovat oikeusturvaltaan heikennetyssä asemassa.
Ei ole ei, kuinka moni erityislapsi on riistetty kotoa...ei lasusta ole apua
Kadotetutlapset. fi
Vierailija kirjoitti:
Lakimies.
Ehdottomasti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MISSÄ sitä lasta on 3 vuotta tutkittu? MITÄ on tutkittu?
Jos tutkimukset on tehty jossain oikeassa lastenpsykiatrian tai lastenneuropsykiatrian klinikassa, eikä mitään ole löytynyt, niin ehkä tämä lapsi ei ole erityislapsi, vaan ohjelma on jossain muualla. Silloin lastensuojelu on aivan oikea auttajataho.
Mitäänlääketieteellistä tai psykologista kuntoutusta tai hoitoa ei tietenkään voi saada, jollei tiedetä, mitä kuntoutetaan tai hoidetaan. Eihän siitä mitään hyötyä olisi, siinä vain hoidettaisiin oiretta muttei sen syytä. Ja kenties hoidettaisiin väärää oirettakin. Siksi se diagnoosi on tarpeen psykologisen tai neurpsykologisen avun saamiseksi. Lastensuojelu sen sijaan voi tarjota juuri esim tukiperhettä tai vastaavaa hengähdyshetkeä (lapselle JA vanhemmille) ilman lääketieteellistä diagnoosiakin, sosiaalisin perustein.
Omalla kohdalla kun lapsella oli se diagnoosi, ei kukaan koskaan tehnyt mitään lasuja. Sosiaalityö (eli koulukuraattori ja lastensuojelu) oli joskus joissain monialaisissa palavereissa mukana, mutta koska oli se dg, tarjosivat vain sitä, mitä heillä oli terveyspuolen tueksi tarjota.
BTW. Lastensuojeluilmoitus ei ole perätön eikä aiheeton, jos ja kun teidän lapsi kerran kärsii. Sama se, mistä kärsimys johtuu, se on väärin ja se pitää saada loppumaan. Lastensuojelu voi auttaa tässä, jos annat niiden auttaa. Erityislapsen tulevaisuudella on äärimmäisen tärkeää, että vanhempi ottaa oman egonsa, käärii sen hellästi pumpuliin ja panee talteen johonkin piironginlaatikkoon voidakseen keskittyä lapsen tarpeisiin. Kaikki keskustelut siitä, onko sun vanhemmuudessa jotain muuttamisen arvoista, OVAT HYÖDYKSI LAPSELLE. Niin kauan kuin lapsi kärsii, sinä voit tehdä jotain paremmin. Vanhempana sun tehtävä on ottaa selville, mitä se tällä kertaa olisi.
Lastensuojeluilmoituksen ei tarvitse olla suoranaisesti perätön, se voi olla myös tarkoitushakuinen ja silloin se alkaa täyttää rikoksen tunnusmerkkejä. Tarkistettu juristilta.
No voihan se olla, mutta se ei ole tässä tärkeää, vaan pointti on että AAPEEN PITÄISI MIETTIÄ SITÄ LASTAAN JA SEN TARPEITA EIKÄ ITSEÄÄN. Aapeen ei siis pitäisi tuhlata aikaa täysin turhaan tappeluun lastensuojelun kanssa, vaan yrittää käyttää tämäkin keino lapsensa hyväksi.
Lastensuojeluasiakkuus ei ole perheen etu jos perhe on normaali. Perheen etu se ei siis ole itseasiassa ikinä, koska sen kohteeksi joutuvat ovat oikeusturvaltaan heikennetyssä asemassa.
Ei ole ei, kuinka moni erityislapsi on riistetty kotoa...ei lasusta ole apua
Tämä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lasta on jo vuosia tutkittu ja ongelmia koulussa ei ole, niin kyllähän kaikki viittaa siihen että ongelma on kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MISSÄ sitä lasta on 3 vuotta tutkittu? MITÄ on tutkittu?
Jos tutkimukset on tehty jossain oikeassa lastenpsykiatrian tai lastenneuropsykiatrian klinikassa, eikä mitään ole löytynyt, niin ehkä tämä lapsi ei ole erityislapsi, vaan ohjelma on jossain muualla. Silloin lastensuojelu on aivan oikea auttajataho.
Mitäänlääketieteellistä tai psykologista kuntoutusta tai hoitoa ei tietenkään voi saada, jollei tiedetä, mitä kuntoutetaan tai hoidetaan. Eihän siitä mitään hyötyä olisi, siinä vain hoidettaisiin oiretta muttei sen syytä. Ja kenties hoidettaisiin väärää oirettakin. Siksi se diagnoosi on tarpeen psykologisen tai neurpsykologisen avun saamiseksi. Lastensuojelu sen sijaan voi tarjota juuri esim tukiperhettä tai vastaavaa hengähdyshetkeä (lapselle JA vanhemmille) ilman lääketieteellistä diagnoosiakin, sosiaalisin perustein.
Omalla kohdalla kun lapsella oli se diagnoosi, ei kukaan koskaan tehnyt mitään lasuja. Sosiaalityö (eli koulukuraattori ja lastensuojelu) oli joskus joissain monialaisissa palavereissa mukana, mutta koska oli se dg, tarjosivat vain sitä, mitä heillä oli terveyspuolen tueksi tarjota.
BTW. Lastensuojeluilmoitus ei ole perätön eikä aiheeton, jos ja kun teidän lapsi kerran kärsii. Sama se, mistä kärsimys johtuu, se on väärin ja se pitää saada loppumaan. Lastensuojelu voi auttaa tässä, jos annat niiden auttaa. Erityislapsen tulevaisuudella on äärimmäisen tärkeää, että vanhempi ottaa oman egonsa, käärii sen hellästi pumpuliin ja panee talteen johonkin piironginlaatikkoon voidakseen keskittyä lapsen tarpeisiin. Kaikki keskustelut siitä, onko sun vanhemmuudessa jotain muuttamisen arvoista, OVAT HYÖDYKSI LAPSELLE. Niin kauan kuin lapsi kärsii, sinä voit tehdä jotain paremmin. Vanhempana sun tehtävä on ottaa selville, mitä se tällä kertaa olisi.
Lastensuojeluilmoituksen ei tarvitse olla suoranaisesti perätön, se voi olla myös tarkoitushakuinen ja silloin se alkaa täyttää rikoksen tunnusmerkkejä. Tarkistettu juristilta.
No voihan se olla, mutta se ei ole tässä tärkeää, vaan pointti on että AAPEEN PITÄISI MIETTIÄ SITÄ LASTAAN JA SEN TARPEITA EIKÄ ITSEÄÄN. Aapeen ei siis pitäisi tuhlata aikaa täysin turhaan tappeluun lastensuojelun kanssa, vaan yrittää käyttää tämäkin keino lapsensa hyväksi.
Lastensuojeluasiakkuus ei ole perheen etu jos perhe on normaali. Perheen etu se ei siis ole itseasiassa ikinä, koska sen kohteeksi joutuvat ovat oikeusturvaltaan heikennetyssä asemassa.
Ei ole ei, kuinka moni erityislapsi on riistetty kotoa...ei lasusta ole apua
Meillä lasu on ollut se auttava taho, neuvolan mukaan kun lapsi oli täysin terve, mutta päiväkoti ja lastensuojelu laittoivat rattaat pyörimään ja saatiin neurologian poliklinikka jakso jossa sitten hupsista vaan huomattiin että lapsi on autistinen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikamoista tulkintaa tehdään vähällä tiedolla... Kuka sanoo että ne lasuilmot on perättömiä? Vanhempi myöntää että lapsella on suuria haasteita sosiaalisessa kanssakäymisessä, ja se voi tarkoittaa vaikka sitä että käy muiden päälle. Tottakai sellaiseen on puututtava. Lähipiirissä on myös ollut tälläinen "lapsella ei ole mitään ongelmia kotona", ja hupsista keikkaa, kun tuli esimerkiksi vieraita niin lapsi kävi niidenkin päälle. Enemmänkin oli kyse siitä ettei vanhemmat olleet läsnä, joten eivät olleet tietoisia miten paha tilanne oli. Tuossakin tapauksessa perhe kielsi avun, vaikka asioita tutkittiin pahimillaan poliisitutkinnassa asti. Koulu tuskin tehtailee ilkeyttään perättömiä lasuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin kurjat kokemukset erityislapsen koulusta alaluokilta.
Oppimisessa ei ollut ongelmia, sillä lapsella on sekä kielellistä että mstemaattista lahjakkuutta.
Käytöskään ei ollut ongelma.
Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu aistiyliherkkyys. Koulupäivän melu ja muut ärsykkeet aiheuttavat päänsärkyä ja väsymystä. Ja opettaja kirjoitti lasuja kivat määrät.
Me saatiin paljon neuvoja säännöllisestä elämänrytmistä, nukkumisesta, ruutuajasta, ruokailuista ja ties mistä perusasioista vaikkapa ne olivat koko ajan kunnossa.
Lääkärissäkin käytiin useita kertoja saamatta mitään asiallista apua.
Päänsärky ja uupumus johtuivat koulusta, ei siitä että kotona elettäisiin kuin pellossa. Sosiaalitoimi onneksi näki että ongelmat johtuvat koulusta eivätkä kotoa ja suosittelijat kotikoulua tai koulun vaihtamista.
Vaihdettiin sitten koulua. Ei se tietysti ongelmia korjannut, mutta koulu jousti ja tarjosi mahdollisuuden osittaiseen kotikouluun ja antoi vapautuksen taitoaineista, jotta koulun käyminen olisi kevyempää ja lapsi jaksaisi suorittaa kunnolla tärkeimmät aineet.
Myöhemmin koululääkäri hoksasi ohjata psykiatriselle puolelle, jossa huomattiin lapsen autismi. Se ei paljastunut heti, vaan vaati osastojakson sairaalassa.
Lapsi oli onnistunut näyttelemään neurotyypillistä normaalissa arjessa niin hyvin ettei kukaan huomannut mitään. Sairaalajakso oli kuitenkin niin raskas että muutaman päivän sairaalassaolon jälkeen autistit käytössä nousi pintaan. Sen jälkeen diagnoosi tuli yllättävän nopeasti, sillä oireilu oli ollut niin selkeää.
Sen jälkeen koulussa on pystytty tukemaan lasta oikealla tavalla. Muutenkin elämä on helpottunut kun enää ei ole niskassa huonon vanhemman leimaa. -Luuseriperheen leimaa on raskas kantaa.
Sen sijaan meille on kerrottu kuinka hyvin olemme koko ajan osanneet tukea lasta jo ennen diagnoosin saamista. Diagnoosi olisi löytynyt nopeammin jos emme olisi osanneet tukea lasta, sillä oireilu olisi silloin näkynyt jo aiemmin.
Kovasti voimia jokaiselle lapsen ongelmiensa kanssa painiville. ♥️
Toivon todella ettei kenenkään tarvitsisi turhaan vuosikausia joutua taistelemaan lapsensa puolesta, eikä joutua aiheettomasti lasukierteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko se lapsi erityislapsi vai eikö hänellä ollut mitään diagnoosia? Vähän ristiriitaista nyt. Jos mitään diagnoosia ei ole niin se olisi ensimmäinen asia saada kuntoon.
Asiakkuuden muuttuminen lasun puolelle on lähinnä muodollisuus että voidaan antaa kalliimpia, tehokkaampia palveluita jotka on lastensuojelulain mukaisia. Kyllä teillä on sosiaalihuoltolain alainen kevyemmän tuen asiakkuus ollut aiemminkin jos lasu on kerran ollut vuosia hommassa mukana.
Keneltä kysyit toimintaterapiaa ja millä perusteella se evättiin? Jos lasusta niin mitkä ovat ne keinot sitten joilla lasta on tarkoitus tukea nyt uuden lasu-asiakkuuden myötä, nehän pitäisi nyt kartoittaa kun asiakkuus on alkanut?
(Ja mitäköhän ne aiemmat toimintaterapiat ja tukiperheen tarjoamiset on olleet, jos ei tarjottuja palveluita? Nuusnuus, mä haistan tässä taas yhden lasuprovon...)
Ap ota tällaisia kommentteja lukiessasi aina huomioon, että lasuasiakkuus on aina juridisesti sinun oikeusturvasi heikentämistä. Ei mikään positiivinen asia.
Asianajaja kehiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha ketju, mutta sen verran nyt kommentoin, että missähän nämä tutkimukset on tehty. Toisin kuin moni luulee, esim. jotkut autismin kirjon tutkimukset ja diagnoosit eivät ole mitenkään aukottomia. Omalla lapsellani on Aspergerin syndrooma. Tutkimukset teki psykologi, joka oli sitä mieltä, ettei ole AS. Meillä oli koululääkäriltä kuitenkin lähete lastenneurologille ja sinne sitten mentiin. Lääkäri katsoi noita tutkimusten tuloksia ja totesi saman tien, että lapsella on ilmiselvä AS. Todellakaan ei kaikkialla ole mitään systemaattisen tutkinnan sairaalajaksoja. Siinä missä diagnoosin voi ehkä joskus saada heppoisinkin perustein, sen voi heppoisin perustein myös evätä (kuten se psykologi meidän tapauksessa). Ap:n tapauksessa lähtisin nyt liikkeelle siitä, että vaaditaan tutkimuksia tarvittaessa useammastakin paikasta, jotta selviää, mikä lapsella on. Vasta sitten voi lähteä miettimään, mitä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MISSÄ sitä lasta on 3 vuotta tutkittu? MITÄ on tutkittu?
Jos tutkimukset on tehty jossain oikeassa lastenpsykiatrian tai lastenneuropsykiatrian klinikassa, eikä mitään ole löytynyt, niin ehkä tämä lapsi ei ole erityislapsi, vaan ohjelma on jossain muualla. Silloin lastensuojelu on aivan oikea auttajataho.
Mitäänlääketieteellistä tai psykologista kuntoutusta tai hoitoa ei tietenkään voi saada, jollei tiedetä, mitä kuntoutetaan tai hoidetaan. Eihän siitä mitään hyötyä olisi, siinä vain hoidettaisiin oiretta muttei sen syytä. Ja kenties hoidettaisiin väärää oirettakin. Siksi se diagnoosi on tarpeen psykologisen tai neurpsykologisen avun saamiseksi. Lastensuojelu sen sijaan voi tarjota juuri esim tukiperhettä tai vastaavaa hengähdyshetkeä (lapselle JA vanhemmille) ilman lääketieteellistä diagnoosiakin, sosiaalisin perustein.
Omalla kohdalla kun lapsella oli se diagnoosi, ei kukaan koskaan tehnyt mitään lasuja. Sosiaalityö (eli koulukuraattori ja lastensuojelu) oli joskus joissain monialaisissa palavereissa mukana, mutta koska oli se dg, tarjosivat vain sitä, mitä heillä oli terveyspuolen tueksi tarjota.
BTW. Lastensuojeluilmoitus ei ole perätön eikä aiheeton, jos ja kun teidän lapsi kerran kärsii. Sama se, mistä kärsimys johtuu, se on väärin ja se pitää saada loppumaan. Lastensuojelu voi auttaa tässä, jos annat niiden auttaa. Erityislapsen tulevaisuudella on äärimmäisen tärkeää, että vanhempi ottaa oman egonsa, käärii sen hellästi pumpuliin ja panee talteen johonkin piironginlaatikkoon voidakseen keskittyä lapsen tarpeisiin. Kaikki keskustelut siitä, onko sun vanhemmuudessa jotain muuttamisen arvoista, OVAT HYÖDYKSI LAPSELLE. Niin kauan kuin lapsi kärsii, sinä voit tehdä jotain paremmin. Vanhempana sun tehtävä on ottaa selville, mitä se tällä kertaa olisi.
Lastensuojeluilmoituksen ei tarvitse olla suoranaisesti perätön, se voi olla myös tarkoitushakuinen ja silloin se alkaa täyttää rikoksen tunnusmerkkejä. Tarkistettu juristilta.
No voihan se olla, mutta se ei ole tässä tärkeää, vaan pointti on että AAPEEN PITÄISI MIETTIÄ SITÄ LASTAAN JA SEN TARPEITA EIKÄ ITSEÄÄN. Aapeen ei siis pitäisi tuhlata aikaa täysin turhaan tappeluun lastensuojelun kanssa, vaan yrittää käyttää tämäkin keino lapsensa hyväksi.
Lastensuojeluasiakkuus ei ole perheen etu jos perhe on normaali. Perheen etu se ei siis ole itseasiassa ikinä, koska sen kohteeksi joutuvat ovat oikeusturvaltaan heikennetyssä asemassa.
Tämä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lakimies.
👍
Olisi kiva kuulla, miten tilanne on edennyt. Onko Ap linjoilla vielä?
Kiinnostaa, koska olen erityisope ja työni puolesta olen törmännyt tilanteisiin, joissa lapsella on neurokirjon ongelmia, mutta vaikeudet käännetään kodin syyksi. Tavallisista kouluista ei aina löydy ammattitaitoa kohdata näitä lapsia.
Itse vaihtaisin koulua. Erityisluokka on taivaan lahja, jos sellaiselle pääsee. Valitettavasti kunnat säästävät ja erityisluokkia lakkautetaan...
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sellai hommeli nyt vaan, että suomessa ei ole koulupakkoa, että miten tää lasu kouluihin liittyy? Sehän on vanhempien ja koulun välinen asia. Voit ottaa lapsen kotiin käymään koulua.
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju, mutta sen verran nyt kommentoin, että missähän nämä tutkimukset on tehty. Toisin kuin moni luulee, esim. jotkut autismin kirjon tutkimukset ja diagnoosit eivät ole mitenkään aukottomia. Omalla lapsellani on Aspergerin syndrooma. Tutkimukset teki psykologi, joka oli sitä mieltä, ettei ole AS. Meillä oli koululääkäriltä kuitenkin lähete lastenneurologille ja sinne sitten mentiin. Lääkäri katsoi noita tutkimusten tuloksia ja totesi saman tien, että lapsella on ilmiselvä AS. Todellakaan ei kaikkialla ole mitään systemaattisen tutkinnan sairaalajaksoja. Siinä missä diagnoosin voi ehkä joskus saada heppoisinkin perustein, sen voi heppoisin perustein myös evätä (kuten se psykologi meidän tapauksessa). Ap:n tapauksessa lähtisin nyt liikkeelle siitä, että vaaditaan tutkimuksia tarvittaessa useammastakin paikasta, jotta selviää, mikä lapsella on. Vasta sitten voi lähteä miettimään, mitä tehdä.
Psykiatria, mihin psykologiakin kuuluu ei tajua mitään neuropsykiatriasta. Psykiatria tähtää siihen, että ihmiseltä löytyy mt ongelma, joten nepsyn oireilu tulkitaan mt ongelmaksi. Eivät myöskään millään halua myöntää, että asiakas kuuluisi oikeasti nepsy puolelle eikä heille joten nihkeästi jos lainkaan tekee lähetettä. Varsinkaan silloin jos heillä on jo liuta mt diagnooseja ja vääriä lääkityksiä ihmiselle. Se oman virheen myöntäminen kun ei sovi ja tätä lääkärit tekee paljon.
Vanha juttu, mutta vastaan että meillä lapsen apu viivästyi vuodella yhden psykologin päähänpinttymän vuoksi Tämän psykologin mielestä kaikki nepsy-ongelmat johtuvat perheestä. Me olemme hyvä perhe ja tukitoimet saatiin heittämällä tämä psykologi työryhmistä ulos. Lapsi puhuu nyt, mutta jostain syystä hän ei lainkaan muista tätä psykologia, muistaa vain muut terapeutit, joista tykkäsi. Lapsi sai lopulta puheterapiaa ja alkuun tukitoimia kouluun, kävi lopulta normaalit koulut ja hänestä tuli veronmaksaja. Ei hän sosiaalinen ole edelleenkään, mutta onneksi löytyi lahjoja alalle, jossa ei tarvitse.
Nimenomaan psykologeilla on nepsypuolen osaamista, ja kyllä asiansa osaavilla lastenpsykiatreillakin. Myös toimintaterapeutit ovat näiden ilmiöiden asiantuntijoita.
Yleensä ne on enemmän näitä sosiaalipuolen ihmisiä, jotka luulevat, että kaikki johtuu kotioloista. Heillä ei ole aina ammattitaitoa tunnistaa näitä ilmiöitä.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Tämä