Mikä minulla on? En enää kestä yhtään muiden lapsellisuutta tai kiukuttelua tai ongelmia

Osaisiko joku kommentoida tähän jotain viisasta? Ap

En tiedä mistä ilmiössä on kysymys, mutta olen huomannut itsessäni samaa. Olen ajatellut, että mitta on tullut täyteen. En jaksa enää ylimääräistä tuhtaamista ja draamaa keneltäkään, lapsiltanikaan. Olen erakoitumassa hyvää vauhtia, sillä olen karsinut kaikki kuormittavat ihmisshteet, onneksi on muutama hyvä ystävä jäljellä.

Onneksi olkoon, olet oppinut pitämään kiinni rajoistasi! Ihmiset ovat monesti sellaisia, etteivät kestä sitä, kun se likasanko, kynnysmatto ja ilmainen terapeutti ei enää suostukaan ottamaan kiltisti vastaan muiden käsittelemättömiä paskafiiliksiä. Sinulla saattaa tulla alussa joitain ylilyöntejäkin, kun haet omia rajojasi eri tilanteissa mutta älä huoli, se on normaalia heiluriliikettä ja tasaantuu ajan mittaan. Kun olet niin pitkään ollut yhdessä ääripäässä muiden manipuloitavana ja hyväksikäytettävänä, niin tasapainon hakemisessa on luonnollista heilahtaa sinne toiseen ääripäähän.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olkoon, olet oppinut pitämään kiinni rajoistasi! Ihmiset ovat monesti sellaisia, etteivät kestä sitä, kun se likasanko, kynnysmatto ja ilmainen terapeutti ei enää suostukaan ottamaan kiltisti vastaan muiden käsittelemättömiä paskafiiliksiä. Sinulla saattaa tulla alussa joitain ylilyöntejäkin, kun haet omia rajojasi eri tilanteissa mutta älä huoli, se on normaalia heiluriliikettä ja tasaantuu ajan mittaan. Kun olet niin pitkään ollut yhdessä ääripäässä muiden manipuloitavana ja hyväksikäytettävänä, niin tasapainon hakemisessa on luonnollista heilahtaa sinne toiseen ääripäähän.

En ole koskaan ollut mikään kynnysmatto enkä ole antanut muiden hyväksikäyttää tai manipuloida minua. Kirjoitin ehkä aloituksen epäselvästi, jos siitä tuli sellainen kuva. Tarkoitin aloituksessani sitä, että olen jaksanut ymmärtää muiden kiukutteluita ja manipulointiyrityksiä niin, että olen aina jaksanut rauhallisesti kuunnella kiukuttelua, sen jälkeen olla se joka ottaa asian puheeksi, sen jälkeen perustella rauhassa miksi kiukuttelu oli minua kohtaan siinä asiassa väärin ja aiheetonta jne. Ymmärtää sitä, että sillä toisella ihmisellä oli vaikeaa ja rankka lapsuus tai vaikka stressiä ja siksi hän kiukutteli minulle jne. Ap

Onko sulla omaa stressiä ja ongelmia, jolloin on ihan luonnollista että suojaa itseään ja keskittää energiansa niihin ja sulkee ulkopuolelle muiden turhan ulinan?

Itse olen myös havainnut, että vakiovalituksen aiheet ei jaksa kiinnostaa laisinkaan, ne olen kuullut jo sataan kertaan vuosien aikana ja edelleen se sama ihminen valittaa niistä. Tekisi asialle jotakin, luulisi olevan raskasta hänellekin tuntea sitä tuskaa vuodesta toiseen. Mutta ei, pahimpia on ne jotka eivät tee mitään vaikka heille antaisi kommentteja ja yhdessä heidän kanssaan pohtisi miten tilannetta voisi parantaa. Tuollaisia en jaksa kuunnella enää lainkaan minäkään.

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla omaa stressiä ja ongelmia, jolloin on ihan luonnollista että suojaa itseään ja keskittää energiansa niihin ja sulkee ulkopuolelle muiden turhan ulinan?

Itse olen myös havainnut, että vakiovalituksen aiheet ei jaksa kiinnostaa laisinkaan, ne olen kuullut jo sataan kertaan vuosien aikana ja edelleen se sama ihminen valittaa niistä. Tekisi asialle jotakin, luulisi olevan raskasta hänellekin tuntea sitä tuskaa vuodesta toiseen. Mutta ei, pahimpia on ne jotka eivät tee mitään vaikka heille antaisi kommentteja ja yhdessä heidän kanssaan pohtisi miten tilannetta voisi parantaa. Tuollaisia en jaksa kuunnella enää lainkaan minäkään.

On omaa stressiä ja omia vaikeuksia elämässä, mutta en kuormita niillä muita enkä kiukuttele muille, en ole koskaan ollut sellainen että minun murheet näkyisi muille. Ap

Olipa hassua lukea tämä aloitus, kun ajattelin tänään ihan samaa. Ikää minullakin neljäkymmentä.

Olin taas tänään tilanteessa, jossa koko tapaamiseen ajan kuuntelin toisen ihmisen ongelmia. Mielessäni huusin, että ole hiljaa, en jaksa enää kuunnella. Itse en vielä ole noin rohkea, että sen ääneen sanoisin, mutta odotan vähän kauhulla sitä hetkeä, kun kontrolli pettää...

Hyviä vastauksia tähän on jo muilta tullutkin. Itsekin ajattelen, että mitta on vaan tullut täyteen. Olen koko aikuisikäni toiminut ilmaisena terapeuttina tutuille ja tuntemattomille niin työni kautta (joka ei todellakaan ole terapeutti!!), kuin yksityiselämässä, ja ilman minkäänlaista vastavuoroisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Osaisiko joku kommentoida tähän jotain viisasta? Ap

Vielä vähän aikaa ja osaat jo poistua paikalta kommentoimatta mitään. Kuten minä teen.

Sinccis

Itse olen myös nelikymppinen ja huomaan jaksavani ihmisiä yhä huonommin, siis mitään sellaista " turhaa" kuten mainitsemaasi kiukuttelua sekä valittelua tai pitkiä tyhjänpäiväisiä jorinoita omista asioista.

Surettaa kun oma ihmisläheisyys on vähentynyt. Osasyynä varmaan menopaussin kolkuttelu ja omat ruuhkavuodet ( ei ole aikaa turhaan)

Sitä on lisäksi tähän ikään mennässä kuullut jo kaiken moneen kertaan ja osaa itse laittaa asiat perspektiiviin ja tajuaa toisten juttujen turhuuden.

Sama, paitsi olen 28v. Ei jaksa enää yhtään, sietokyky kaikenlaiseen epäkypsään käytökseen nolla. Minut on kasvatettu kiltiksi tytöksi joka venyy ja huolehtii ja ymmärtää mutta nyt on vain tullut mitta täyteen. Väsynyt ainaiseen uhrautumiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla omaa stressiä ja ongelmia, jolloin on ihan luonnollista että suojaa itseään ja keskittää energiansa niihin ja sulkee ulkopuolelle muiden turhan ulinan?

Itse olen myös havainnut, että vakiovalituksen aiheet ei jaksa kiinnostaa laisinkaan, ne olen kuullut jo sataan kertaan vuosien aikana ja edelleen se sama ihminen valittaa niistä. Tekisi asialle jotakin, luulisi olevan raskasta hänellekin tuntea sitä tuskaa vuodesta toiseen. Mutta ei, pahimpia on ne jotka eivät tee mitään vaikka heille antaisi kommentteja ja yhdessä heidän kanssaan pohtisi miten tilannetta voisi parantaa. Tuollaisia en jaksa kuunnella enää lainkaan minäkään.

On omaa stressiä ja omia vaikeuksia elämässä, mutta en kuormita niillä muita enkä kiukuttele muille, en ole koskaan ollut sellainen että minun murheet näkyisi muille. Ap

Minusta tuossa on se avain. Sinä et ole jakanut taakkaasi toisten kanssa ja olet pikkasen huomaamattasi rasittunut ja kyynistynyt etkä nyt sitten jaksa toisten valitusta. 

Minä olen aina jaksanut kuunnella muita mutta myös jakanut omaa taakkaani. Miesystävä ei niinkään ja nyt hän on kyllästynyt kuuntelemaan minua ja minä olen kyllästynyt hänen kovuuteensa ja taitaa olla edessä erkaantuminen.

Ainahan noita suoranaisia riippakiviä löytyy.

Pitää tosiaan se seuransakin valita ihan täikammalla. Nirsoilu on hyväksi kyllä tuossa, kenet hyväksyy piiriinsä.

Täällä myös yksi nelikymppinen, joka huomannut samaa itsessään.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös nelikymppinen ja huomaan jaksavani ihmisiä yhä huonommin, siis mitään sellaista " turhaa" kuten mainitsemaasi kiukuttelua sekä valittelua tai pitkiä tyhjänpäiväisiä jorinoita omista asioista.

Surettaa kun oma ihmisläheisyys on vähentynyt. Osasyynä varmaan menopaussin kolkuttelu ja omat ruuhkavuodet ( ei ole aikaa turhaan)

Sitä on lisäksi tähän ikään mennässä kuullut jo kaiken moneen kertaan ja osaa itse laittaa asiat perspektiiviin ja tajuaa toisten juttujen turhuuden.

Minulla on myös tuo sama, että en jaksa yhtään kuunnella ihmisten turhanpäiväistä jorinaa tyhjänpäiväisyyksistä (loputonta puhetta siitä mikä sairaus on kumminkaimanserkulla, mitä he tänään osti kaupasta, missä kaupoissa kävi viikko sitten jne). Niihin en tosin sano mitään tylyä, olen vain ihan hiljaa ja jos jorina jatkuu, niin poistun, koska en vain millään jaksa sitä. 

Ja niin. Minulla ei varmaan ole enää ketään ihmistä elämässäni kohta, kun en jaksa ihmisiltä mitään raskaan tuntuista.

Ap

Sun täytyy opetella päästämään irti näistä ihmisistä, suhtautumaan kevyemmin heihin, ja rajoittamaan kanssakäymistä jos he eivät kykene muuhun kuin valittamiseen ja syömään energiaasi silloin kun näette/olette tekemisissä. Eivät he minnekään ongelmineen katoa sinä aikana kun näettekin harvemmin. Mutta sinä saat lisäaikaa ja energiaa keskittyä itsellesi tärkeisiin asioihin, korjaamaan omia ongelmiasi tai luomaan hyvinvointia, jotta jaksat olla se ihminen mikä olet sitten kun taas tapaatte. Tai tauon aikana saatat myös huomata ja oppia tervettä itsekkyyttä ja todeta ettet enää jatkossa kuuntele senkään vertaa ko.ihmisen valitusta tai pystyt suorasukaisemmin toteamaan ettei hänen ongelmansa kuormita enää sinua vaikka niistä kuulisitkin.

Minkä vuoksi edes yrität olla kaikille ongelmatapauksille hautomo ja ratkaisuehdotusten olkapää? Kun ei sinun tarvitse olla se, etkä enää halua olla se tuntemuksistasi päätellen.

Mitä lapsiin tulee, he nyt tietenkin ovat eri asemassa ja tarvitsevat huomiotasi jos ovat alaikäisiä (ja miksei vielä nuorille aikuisillekin). Lastesi osalta onnittelisin, sillä on kuitenkin hienoa kun he edelleen kääntyvät puoleesi.

Vierailija kirjoitti:

Ainahan noita suoranaisia riippakiviä löytyy.

Pitää tosiaan se seuransakin valita ihan täikammalla. Nirsoilu on hyväksi kyllä tuossa, kenet hyväksyy piiriinsä.

Mutta en tarkoita sellaisia kunnon riippakiviä, vaan ihan tavallisia ihmisiä, jotka kiukuttelee väsyneenä parisuhteessa aiheettomasti jostain "hammastahnan puristamisesta". Tai joilla on jotain omia tunnelukkoja ja siksi se yrittää manipuloida muiden tunteita. Ihan siis pientä ja arkipäiväistä, jota moni tekee. Ap

Onpa outoa lukea tätä ketjua, ihan kuin minun kynästäni! Olen myös 40v ja kaikki ylimääräinen valitus, märinä ja asioiden vatvominen menee täysin sietokykyni yli nykyään. En jaksa enää kuunnella yhtään tiettyjen ihmisten märinää. En halua myöskään tutustua enää kehenkään, pettymyksiä siinä vain tulee. Minusta on tulossa erakko. Okei, minulla on omassakin elämässäni stressiä ja ongelmia mutta liittyyköhän tämä jotenkin tähän ikään kun tässä ketjussa on paljon 40v jotka tuntevat ihan samoin?

Energiaa on vähemmän kuin ennen tai energiaa vieviä asioita on enemmän? Olet myös siinä iässä, että olet alkanut ymmärtää draamailun vievän energiaa turhaan, ja haluat karsia sen pois elämästäsi? Olet oppinut ilmaisemaan tahtoasi jämptimmin?

Just ihan samassa iässä sama fiilis. Oon miettinyt onko joku hormonijuttukin. Ja sitten kun elämä on jo mallillaan niin ei ole mitään tarvetta miellyttää toisia jos ei itseä satu nappaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös nelikymppinen ja huomaan jaksavani ihmisiä yhä huonommin, siis mitään sellaista " turhaa" kuten mainitsemaasi kiukuttelua sekä valittelua tai pitkiä tyhjänpäiväisiä jorinoita omista asioista.

Surettaa kun oma ihmisläheisyys on vähentynyt. Osasyynä varmaan menopaussin kolkuttelu ja omat ruuhkavuodet ( ei ole aikaa turhaan)

Sitä on lisäksi tähän ikään mennässä kuullut jo kaiken moneen kertaan ja osaa itse laittaa asiat perspektiiviin ja tajuaa toisten juttujen turhuuden.

Minulla on myös tuo sama, että en jaksa yhtään kuunnella ihmisten turhanpäiväistä jorinaa tyhjänpäiväisyyksistä (loputonta puhetta siitä mikä sairaus on kumminkaimanserkulla, mitä he tänään osti kaupasta, missä kaupoissa kävi viikko sitten jne). Niihin en tosin sano mitään tylyä, olen vain ihan hiljaa ja jos jorina jatkuu, niin poistun, koska en vain millään jaksa sitä. 

Ja niin. Minulla ei varmaan ole enää ketään ihmistä elämässäni kohta, kun en jaksa ihmisiltä mitään raskaan tuntuista.

Ap

Mielenkiintoinen aloitus, kiitos! En olekaan ainoa joka näin kokee. Tuntuu että aika harvalla ihmisellä on mitään erityisen mielenkiintoista tai uutta asiaa. Aloin huomaamaan tämän joskus kolmevitosena, hyvienkään kavereiden juttuja ei jaksanut kauhean pitkään esim puhelimessa. Vaihdevuodet tätä ei selitä, miehillä niitä ei kuulemma ole. Ja sitten tämä valituksen sietäminen - ei sitä siedä itsessäkään yhtään. Kuten joku mainitsikin, ehkä elämänkokemus saa asiat perspektiiviin ja haluaa keskittyä itsekkäästi itselle tyytyväisyyttä tuottaviin asioihin. Tietysti mielenkiintoista että se ei tarkoita ylenpalttista sosiaalisuutta tai keskittymistä muiden auttamiseen.