Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ahdistaako muita liiat joululahjat/jouluun liittyvä tavarapaljous?

Vierailija
07.12.2019 |

Itse rakastan kyllä joulua sen tunnelman takia ja kohtuullinen määrä lahjojakin on ok, ainakin lapsille.

MUTTA, onko kellään muulla ongelmaa sen suhteen että sukulaiset ostavat ihan järjettömiä määriä lahjoja ja itseäni ainakin käy ihan ahdistamaan se joka vuotinen tavarapaljous.

Meillä on siis kolme pientä lasta jotka eivät oikeasti osaa edes kummempia toivoa. Haluaisimme muutenkin opettaa järkevää kulutusta ja ostaa mielummin laadukasta ja kestävää, josta on iloa pidempään kun sen aattoillan. Tuntuu kuitenkin että mummot suorastaan kilpailevat siitä kummalta tulee enemmän paketteja ja mitä isompi niin sen parempi. Ollaan kyllä sanottu monet kerrat heille tästä mutta ei vaan mene jakeluun. Myös me vanhemmat saadaan kaikenlaisia kippoja ja kuppeja, kynttiläasetelmia, glögimukeja jne. joka vuosi vaikka aina on sanottu ettei oikeasti tarvita mitään emmekä kaipaa mitään ylimääräistä kaapin täytettä. Tätä tavaraa kuitenkin aina saamme ja alkaa pikkuhiljaa ahdistaa.

Tuntuu toisaalta hirveältä valittaa kun toiset haluavat ilahduttaa perhettämme lahjoilla mutta ihan oikeasti, kuka tarvitsee ne uudet joulumukit joka vuosi? Viime vuonna 2 vuotias lapsemme ei edes jaksanut avata kaikkia mummojen paketteja ja taisi mennä siitä krääsän määrästä vähän hämilleen. Oikeasti vähempi määrä riittäisi lapselle, muutama mieleinen juttu riittää niin ei tulisi tuota tavaraähkyä. En oikeasti tiedä miten ratkaisisi tämän kun järkipuhe ei näihin ihmisiin tehoa. Jos emme vietä joulua heidän kanssaan nii lapsille ei tietty tarvi antaa niitä 20 mummon pakettia avattavaksi heti aattona. Mietin jo että veisin hopelle tai muuhun joulukeräykseen.

Kertokaa jos ootte keksineet keinon jolla saada sukulaiset uskomaan ettei meitä tarvi hukuttaa tavaraan? En kuitenkaan haluaisi olla epäkohtelias lahjanantajille mutten oikeasti jaksa!

Kommentit (75)

Vierailija
61/75 |
08.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No mulla oli tämmöinen kiva tilanne kun täytin 18v, eli hamstraaja äitini oli säilyttänyt KAIKKI leluni vauva-ajasta alkaen plus kaikki 70 luvun vaatteeni, myös ne reikäiset.

Minä olisi todella iloinen, jos oma äitini olisi säästänyt minun leluni ja vaatteeni. Mutta ei, hän päätti hävittää kaiken ja suorastaan nautti siitä, että sai hävittää leluja, joilla oli tunnearvoa minulle.

 

Vierailija
62/75 |
02.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nostan tätä..

Meillä meni n. 8v siihen, että iso anhemmat ymmärsivät yhden lahjan riittävän lasta kohden. Asiaa edelsi kyllä vuosia kestänyt keskustelu..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/75 |
04.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kummilapsen vien ostosreissulle ennen joulua, näin saa mitä haluaa. Äidilleni paketit ovat tärkeitä, mutta koska emme halua että kukaan tuhlaa rahaa tavaraan mikä voi olla saajalleen turha, olemme sopineet että lahja saa olla max kympin arvoinen. Niin sen voi surutta kierrättää. Tänä vuonna aion ostaa aikuisille vain syötäviä, juotavia tai muuten kuluvia lahjoja. Jos ei tykkää, niin voi lahjoittaa eteenpäin, eikä jää romua kenellekään pyörimään.

Vierailija
64/75 |
04.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kummilapsen vien ostosreissulle ennen joulua, näin saa mitä haluaa. Äidilleni paketit ovat tärkeitä, mutta koska emme halua että kukaan tuhlaa rahaa tavaraan mikä voi olla saajalleen turha, olemme sopineet että lahja saa olla max kympin arvoinen. Niin sen voi surutta kierrättää. Tänä vuonna aion ostaa aikuisille vain syötäviä, juotavia tai muuten kuluvia lahjoja. Jos ei tykkää, niin voi lahjoittaa eteenpäin, eikä jää romua kenellekään pyörimään.

Kuluvat lahjat onkin ihan parhaita!   Mutta tuo max kympin arvoinen lahja jäi mietityttämään - mitä kunnollista saa kympillä?  No joo, suklaata, kahvia, kynttilöitä, saippuaa....  Mutta jos hinta määritellään noin alas, eikö siinä ole iso riski, että on jotain ihan krääsää/roskaa?

Vierailija
65/75 |
04.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nyt 1 lapsenlapsi ja tämä sama dilemma. Tajuan ostavani asioita "omaksi ilokseni" ja olen päättänyt että ne liialliset tavarat saavat pysyä meillä, ja kun lapsi tulee meille yökylään on täälläkin ulkoiluvaatteita ja leluja.

Mutta mitä mieltä olette - äiti sanoo, että joululahjaksi vain pyjama ja tietty kirja, kiitos! Lapsi itse Kerta toisensa jälkeen supisee korvaan, miten toivoisi LPS autoa ja muutamia LPS-hahmoja.

Onko tosiaan niin, että 'kirje joulupukille' on rikki, jos äiti niin haluaa (ja äiti siis ei ole miniä vaan se oma lapseni ) ?

Viime jouluinen viesti, mutta vastaavissa tilanteissa: oletko varma, ettei vanhemmat ole ostaneet/ostamassa juuri tuota LPS autoa?  Kun lapsilla on taipumus esittää se sama toive kaikille, varmuuden vuoksi.

Vierailija
66/75 |
04.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koko joulu hössötys ahdistaa😡

Lähtisimme mielellämme joulun pyhiksi vaikka Tallinnaan,mutta korona senkun vaan jyllää täällä ja Virossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/75 |
04.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No etkö voi ennakoida ja toivoa leffalippuja, teatterireissua, uimakoulua, laskettelutunteja, luistimia, hoplop-lippua, lasten konserttia, uimahalliin sarjalippuja, harrastusta, jotain nikkaroitavaa, kuluvaa askartelutarviketta, jumppapatjaa, onkea, virveliä, kylpyläretkeä, kausikorttia jonnekin, liikuntavarusteita... Siis onhan vaikka ja mitä kivaa mitä voi nimenomaan toivoa jos joku ehdottomasti haluaa lahjan ostaa! Tietenkin markkinoit sen niin, että jotain yhteistä puuhaa isovanhemman kanssa ja miten se olisi lapselle kivaa ja ikimuistoista.

Yhteiset tekemiset yms. on toki hienoja, mutta pienelle lapselle eivät kovin konkreettisia lahjoja. Siinä aattoiltana lahjoja avatessa, kun kirjekuoresta paljastuu joku "lupaus", se tuntuu ihan tyhjältä. Vaikkei toki sitä ole, vaan se tekeminen/tapahtuma saattaa tosiaan sitten olla ikimuistoinen. 

Meillä on se ongelma mun äitini kanssa, että jos ehdotan jotain teatterilippua tms., hän toteaa, että kun osti juuri sen viime vuonna. Pitäisi siis olla joku eri juttu, ei voi antaa samaa.  Jos ehdotan, että voisi ostaa miehelleni vaikka viinipullon, niin ei voi, kun viime jouluna juuri osti. Rasittavaa.

Vierailija
68/75 |
05.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummilapsen vien ostosreissulle ennen joulua, näin saa mitä haluaa. Äidilleni paketit ovat tärkeitä, mutta koska emme halua että kukaan tuhlaa rahaa tavaraan mikä voi olla saajalleen turha, olemme sopineet että lahja saa olla max kympin arvoinen. Niin sen voi surutta kierrättää. Tänä vuonna aion ostaa aikuisille vain syötäviä, juotavia tai muuten kuluvia lahjoja. Jos ei tykkää, niin voi lahjoittaa eteenpäin, eikä jää romua kenellekään pyörimään.

Kuluvat lahjat onkin ihan parhaita!   Mutta tuo max kympin arvoinen lahja jäi mietityttämään - mitä kunnollista saa kympillä?  No joo, suklaata, kahvia, kynttilöitä, saippuaa....  Mutta jos hinta määritellään noin alas, eikö siinä ole iso riski, että on jotain ihan krääsää/roskaa?

Se on totta. Perusteluni pienelle summalle on, että summa on niin pieni, että lahjan voi kierrättää ilman sen suurempaa syyllisyydentuntoa siitä että joku olisi käyttänyt siihen paljon rahaa. Olen tyhjentänyt tarpeetonta tavaraa pikkuhiljaa jo vuosia, ja suurin ongelmani on ollut lahjojen kierrätys yllämainituista syistä. Kympillä saa esm sukat, suklaata, joulukoristeen, keittiövälineen, kuorellisia pähkinöitä, elokuvalipun tai tarvikkeet itse tehtävään lahjaan. Onhan se kiva saada kalliita lahjoja, mutta kun saa viinilasisetin kolmena jouluna peräkkäin, niin alkaa tila loppua kaapeista. Jos juo viiniä kaksi kertaa vuodessa, niin ei tarvitse tusinaa valkoviinilaseja ja toista tusinaa punaviinilaseja jne. Eli summa on kompromissi sille, että kun joidenkin mielestä lahjoja on annettava, niin ainakaan ei mene isoja summia hukkaan per lärvi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/75 |
05.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mua ahdistaa, kun nimenomaan isosiskot hankkivat lapsilleen aivan järkyttävät määrät lahjoja. Se meno on kauhean villiä, lapset vaan repii kamalalla kiireellä lahjat auki, huutaa, eivätkä edes katso mitä saivat kun siirtyvät jo seuraavaan.

Onneksi tänä jouluna ei tarvitse olla siskojen perheiden kanssa koronan takia. Saadaan ehkä rauhallisempi joulu.

Vierailija
70/75 |
05.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo on sitä sukupolvea joiden silmissä pitää häveliäästi kieltäytyä kaikesta vaikka oikeesti haluaakin.

Ja materiaalinen lahjoittaminen lapsenlapsille on aivan eri roolissa kuin monella tänä päivänä.

Kyllä näissä asioissa on mahdollista asettaa rajat ilman loukkaamistakin ja toista ymmärtäen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/75 |
09.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joulu meni hienosti, sain vain yhden tavara lahjan, muuten vain syömistä. Olin pyytänyt lempikarkkeja ja niitä sain ❤️ Se ainoa tavara lahja oli joulukoriste, mahtunee vielä muiden koristeiden joukkoon. Niitäkin pitäisi ehkä harventaa pikkuhiljaa. Miten muilla meni lahjojen kanssa?

Vierailija
72/75 |
29.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nonni, nostetaas taas tätä ajankohtaista aihetta. Joulu on ohi ja jälleen tuli kielloista huolimatta kassikaupalla ei-haluttua tavaraa pieneen kerrostalokotiin. No, ehkä saunan lauteilta löytyy vielä säilytystilaa 🙄. Kosmetiikkaakaan ei tarvitse määräänsä enempää, ja atooppiselle nekin on usein valittu väärin. Suklaata kun saa 5 rasiaa, niitä ei saa syödyksi edes juhannukseen mennessä. Itse ostin lahjakortteja ja pieniä laadukkaita, muttei liian erikoisia ruokalahjoja. Miksi, oi miksi on niin vaikeaa käsittää, ettei me aikuiset haluta tavaralahjoja, sillä ne tuottavat ahdistusta, eivät iloa. Olisi eri asia, jos lahjat olisivat mietittyjä ja tulisivat oikeasti tarpeeseen, tai liittyisivät vaikka rakkaisiin harrastuksiin. Tai jotain itse tehtyä ekologista käyttötavaraa, kuten villasukat. Itse en oikeasti haluaisi lahjoja ollenkaan. Kierrätykseenkään en voi epämieluisia laittaa, koska puolison mielestä niin ei ole soveliasta tehdä.

Unelmajouluni olisi seuraavanlainen. Sitä vietettäisiin jossain luonnonläheisessä paikassa ja ohjelmaan kuuluisi ulkoilua raikkaassa talvisäässä, hyvää ruokaa, rauhallista tunnelmaa ja rentoutumista. Läheisiä voisi käydä tapaamassa lyhyellä päivävierailulla, ilman, että on pakko jäädä yökylään viettämään toisten määrittelemää joulua ainakin kahdeksi päiväksi kolmesta. Ei tarvitsisi syödä kolmea päivää uudelleenlämmitettyjä perinneruokia, joista en pidä. Ei joutuisi ottamaan vastaan röykkiöittäin turhaa tavaraa ja näytellä niistä innostunutta ja ilahtunutta.

Tiedän, ettei tämä tule toteutumaan, koska silloin muut pahoittaisivat mielensä. Jouluna kuuluu joustaa ja olla mieliksi muille. Sysätä syrjään omat toiveensa. Epäitsekkyys on joulun tärkein asia. Mutta miksei joulumieli kuitenkaan tule?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/75 |
29.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka monta ketjua samasta asiasta pitää olla?

Vierailija
74/75 |
29.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ostaa sukulaisille lahjoja? Isovanhemmat ok, mutta tädit ym?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/75 |
29.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ostin vanhemmille lahjat kirpparilta ja ihan sellaista, joiden tiedän olevan mieluisia eli kokoelman vanhoja elokuvia ja musiikkia. Miehen kanssa ei osteta lahjoja toisillemme, kumpikin ostaa itselleen jotain. Lapsi sai jääkaapin täyteen ruokaa ja lupauksen tietokoneen päivitysosien maksuun sitten kun tietää mitä siihen tarvii. Vaatealennusmyyntiin mennään ehkä myös, väittää kyllä ettei tarvi mitään. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi kolme