Äitien jaksaminen

Nykyvanhemmathan ovat todella se ensimmäinen polvi, jolta on kaikki menneet kasvatustavat "kielletty". Tilalle on tullut positiivista kasvatusta, kiintymyssuhteen huomiointia, tunteiden sanoitusta yms.

Ja nämähän eivät ole ollenkaan hullumpia kasvatustapoja. Ongelma on enemmän se, että koska omasta lapsuudesta ei voi ottaa mallia niin ei ole mitään vertailukohtaa missä menee liian pitkälle ja missä ei. Milloin vetää rajat ja millon ottaa rennommin.

Nykyvanhemmat miettivät omien lasten kasvatusta enemmän kuin koskaan ja menneestä kasvatuksesta johtuen omat tunnetaidot ovat heikot. Sen lisäksi että äiti kamppailee tukahdetun vihan ja raivonkin kanssa, hän kokee jatkuvaa syyllisyyttä ja riittämättömyyttä kaikesta. Enpä usko että oma äitini paljon katui jos antoi minulle nippaisun tai tukisti. Ei se ainakaan minulle näkynyt. Minä puolestani koen hyvin suurta syyllisyyttä, jos vaikka tiuskaisen lapselleni tai koros

tan ääntäni. Pelkään toistavani vanhempieni virheet ja pilaavani lapseni lapsuuden. Se uuvuttaa. Jatkuva syyllisyydentunne uuvuttaa ja vie ilon vanhemmuudesta.

On rankkaa ja ei isälle vaan äidille. Äitejen täytyy suoriutua täydellisestä äiteydestä kaiken kyttäyksen alla.

Vielä rankempaa jos lapset ei ole niitä kilttejä tai koulumenestyjiä.

Kaksi vuotta niin kuopus on 18v. ja luoja että kiitän etten tehnyt enempää lapsia kuin kaksi.

Henkisesti tunnen olevani vapaa kun loppuu nää kodin ja koulun yhteistyöt ja jos teini juo oluen niin ei olla lastensuojelussa.

Tuki ja turva olen heille aina mutta vapaa muiden vaatimuksille.

Onnea niille jotka aloittaa kaiken alusta, silti lapsia kannattaa tehdä koska ovat vaan niin rakkaita. Liikaa on kuitenkin liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhemmat luulevat että juuri Heidän elämänsä on jotenkin muita sukupolvia raskaampaa. Mutta missä kohdin? Lasten kasvatus, perushoito, sosiaaliset suhteet, työelämä, mikä?

Heh oma lapsuuteni oli 80-luvulla sitä että 4-vuotiaana oltiin yksin pihalla ja jos ei totellut niin isä antoi tukkapöllyn. Puolisoni muistaa että äitinsä oli jättänyt kotiin satunnaisten työvuorojen vuoksi yksin, kun hän oli 5-vuotias.

Ehkä nykyään on raskaampaa, kun niistä lapsista pitää oikeasti huolehtia jos haluaa ne pitää ja ajattelee heidän elämää sitä yhtä hetkeä pidemmälle.

Tässä sen näkee: luullaan, ettei 80-luvulla tarvinnut hoitaa ja kasvattaa lasta, kyllä täytyi ja kovasti. Lastensuojelu toimi silloinkin ja paine kasvattaa hyvin käyttäytyvä ja menestyvä ihminen tähän yhteiskuntaan. Mutta aina on ollut tietty erilaisia yhteiskuntaluokkia joissa erilaiset kasvatusmetodit.

Minun vanhempani ovat molemmat menestyneet urallaan ja käyneet yliopiston. Hyvätuloisia olimme. Samoin kavereilla tukkapöllyt, retuutukset ym. olivat ihan normaalia ja asuimme kyllä ns. hyvällä alueella.

-se jota lainasit

PS. Voihan sitä yrittää kirjoittaa mustaa valkoiseksi, mutta kyllä lähes kaikki tuon ajan lapset muistavat mitä se oli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen "sait" antaa vaikka tukkapöllyn pihalla lapselle, joka ei suostunut tulemaan sisälle tmv. Nykyään jos erehdyt huutamaan perkele tai valittamaan lapselle ääneen, kuinka raskasta on kun ei tottele vaikka olet sata kertaa jostain sanonut, niin saat oikeasti pelätä että joku naapuri tekee lastensuojeluilmoituksen.

Joten ihan tuohon nähden niin kyllä, äitiyden vaatimukset ovat paljon rankempia kuin ennen. Äiti ei saa menettää hermoja, suuttua ja uupua siihen että joskus lasten kanssa vain on rankkaa. Ennen äideillä oli "oikeus" väsyä ja hermostua, vaikka en sitä tukkapöllyä kannatakaan.

On se rankkaa ku ei saa vapaasti pahoinpidellä lapsiaan...

Tajusitpa pointin hyvin... Ideana oli se, että nykyään et saa edes sanallisesti näyttää hermostumista, kun taas ennen kukaan ei välittänyt vaikka sen näytti jopa fyysisesti lapselle. Eli kyllä vain äitiys on muuttunut paljon.

En tiedä onko sinulla lapsia. Mutta tiedoksesi että jos olet itse saanut koko lapsuuden tukkapöllyä ja sitten aikanaan oma lapsesi saavuttaa uhmaiän, niin on muuten yllättävän vaikeaa pitää hermot kurissa ja olla toistamatta tätä sukupolvelta toiselle kierrätettyä kurjaa kasvatustapaa. Ihan sen vuoksi, että ne omat tunnetaidot ovat äärettömän heikot jos ei ole ikinä saanut omilta vanhemmiltaan vaikeisiin tunteisiin apua ja läsnäoloa. Ja nyt sitä pitää sitten tarjota omille, kun itsekin vajoaa sinne omaan lapsuutensa sen oman lapsen kiukuttelun myötä.

Toivonpa todella että joskus joudut löytämään itsestäsi sellaiden pimeän puolen, mitä et tiennyt olevan olemassakaan. Alat ehkä ymmärtää että on aika työlästä kun nykyään vaaditaan ettei äiti saisi näyttää negatiivisia tunteita tai vaikkapa joskus jopa huutaa lapselle.

En ole ed vastaaja, mutta itselläni on kolme vilkasta poikaa ja olen erityislasten kanssa töissä ja en käytä fyysistä valtaa saadakseni toivottuja tuloksia käyttäytymisen suhteen.

Hienoa. En käytä minäkään.

-se jota juuri lainasit