Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En uskalla erota, sillä pelkään jääväni yksin
03.12.2019 |
En tiedä mitä tehdä...aina ajoittain tulen siihen tulokseen että parisuhde olisi viisainta päättää eroon, sillä siinä tuntuisi vain olevan liikaa asioita joita ei olla onnistuttu korjaamaan tai ratkaisemaan eikä suhde ole oikein edennyt tai kasvanut mihinkään vuosinen saatossa. Ei ole yhteisiä päämääriä tai haaveita, ei oikein mitään konkreettista suunnitelmaa yhteiselle tulevaisuudelle. Mainittakoon että tähän kaikkeen on varmasti vaikuttanut paljolti sekin että terveyteni on suhteen aikana kärsinyt ja siitä syystä olen kohtalaisen nuoresta iästäni huolimatta nyt eläkkeellä. Tunnen itseni yksinäiseksi, mutta pelkään että jos eroaisimme olisin entistäkin yksinäisempi. Ja vaikeaa kuvitella että löytäisin ketään uutta ja kunnollista miestäkään.
Sanokaa rakkaat ihmiset, mitä tekisitte asemassani?!
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Voitteko löytää uudelleen yhteyden toisiinne? Onko suhteessanne rakkautta ja lämpöä?
On ajoittain, mutta sitten tulee hankalia vaiheita ja kaikki samat ongelmat uudestaan ilmi.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ihan sama.
Seksuaalisuuteni on kuollut mieheni kanssa. Mies on ihana ystävä mutta kaikki seksuaalinen halu hänee. on kuollut.
Miehellä on fetsissi ja seksi on aina ja ikuisesti yhtä ja samaa, mies haluaa seksiä vain yhdessä asennossa, jossa minä teen kaikki työt. Mies kiihottuu vaan fetissi-asioista, ei nuole jne. Lahnailee.
Olen vain kyllästynyt vaan tähän samaan settiin, siihen vielä miehen potenssi-ongelmat koska huonot elin tavat, lihonut, polttaa ja juo, ei liiku, on minua 12 v vanhempi... papparainen. Yök!
Joo, en enää kelpaa kenellekään koska ikä jo 45 v. Liikun, urheilullinen kroppa, hoikka ja siro, pitkä tukka ja naisellinen olemus ja pukeutuminen.. Mutta en usko enää että kelpaan. Enää en ota 55 vuotta vahvempaa miestä.
Et ole ainut...15+ vuoden jälkeen kun huomaa ettei tässä vieläkään olla päästy naimisiin, niin kyllä siinä vaiheessa miettii mitä teki väärin. Ikävää että tuli antaneeksi naisen tärkeimmän valtin eli nuoruuden, kyseiselle miehelle.
Rakastan ja haluan miestäni mutta saan ihan liian vähän munaa, puhetta senkin edestä. Olen tivannut häneltä onko toista naista vai mitä haluaa, mutta seksi ei ole kuulemma hänen elämänsä keskipiste eikä missään nimessä halua erota. Olen elämänsä rakkaus. Toisaalta ymmärrän, olemme olleet yli 25 vuotta yhdessä ja mies on ollut aina semiseksuaalinen ja muutenkin työhönsä ja muuhun älyä vaativaan keskittyvä. Nyt 40+ haluaisin vain panna kaikkia miehiä jotka liikkuu. Uuh, en tiedä mihin tämä johtaa tai miten tässä käy..
No johan on jos ei itsensä kanssa kestä olla.
Olet yksinäinen suhteessa mutta pelkäät olevasi vielä yksinäisempi sinkkuna? Että oikeasti sinulla on joku, joka tekee sinut yksinäiseksi, mutta et uskalla erota? Näitä kannattaa todellakin pohtia. Tuo yksinäisyys olosuhteiden pakosta, kaiken tehneenä, tuntuu paljon pahemmalta kuin yksinäisyys oman valinnan=eron seurauksena, voin luvata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, en enää kelpaa kenellekään koska ikä jo 45 v. Liikun, urheilullinen kroppa, hoikka ja siro, pitkä tukka ja naisellinen olemus ja pukeutuminen.. Mutta en usko enää että kelpaan. Enää en ota 55 vuotta vahvempaa miestä.[/
Siis muka et 45-vuotiaana kelpaisi? Nyt kuule jäitä hattuun! Älä hyvä ihminen jää jämähtäneeseen suhteeseen vaan lähde menemään! Vaikka olisit 65-vuotias! Ja 45-vuotias ei ole vanha ja ihan varmasti kelpaat! Nyt pois sieltä kuplasta!
Vierailija kirjoitti:
No johan on jos ei itsensä kanssa kestä olla.
Olet yksinäinen suhteessa mutta pelkäät olevasi vielä yksinäisempi sinkkuna? Että oikeasti sinulla on joku, joka tekee sinut yksinäiseksi, mutta et uskalla erota? Näitä kannattaa todellakin pohtia. Tuo yksinäisyys olosuhteiden pakosta, kaiken tehneenä, tuntuu paljon pahemmalta kuin yksinäisyys oman valinnan=eron seurauksena, voin luvata.
Olen toisaalta tottunut olemaan paljon yksinäni ja kestän sitä siis kyllä, mutta sitten olisin ihan yksin ja se tutuu ajatuksena sietämättömälle. En tiedä tekeekö mies oloni yksinäiseksi, vai onko yksinäinen olo osa itseäni muutenkin.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi koskaan tajuta mikä siinä on niin kamalaa olla yksin. Sehän on helpointa maailmassa, ja kaikkein luonnollisinta. Saa olla vapaa ja elää täsmälleen niin kuin itse haluaa.
Vierailija kirjoitti:
En voi koskaan tajuta mikä siinä on niin kamalaa olla yksin. Sehän on helpointa maailmassa, ja kaikkein luonnollisinta. Saa olla vapaa ja elää täsmälleen niin kuin itse haluaa.
Se ettei ole ketään kelle kertoa murheita tai syvimpiä salaisuuksia tai jakaa arjen pieniä iloja. Ettei kukaan kosketa sua tai ota viereen. Tai jos menet jonnekin joku tietää että olet poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko löytää uudelleen yhteyden toisiinne? Onko suhteessanne rakkautta ja lämpöä?
On ajoittain, mutta sitten tulee hankalia vaiheita ja kaikki samat ongelmat uudestaan ilmi.
-ap
Minkälaisia ongelmia?
Minulla oli tuota samaa, mutta sitten exäni halusi erota. Minulle ei jäänyt siinä mitään vaihtoehtoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa kylmä totuus olla se että ensin pitäisi tulla toimeen itsensä kanssa, rakastaa itseään ja arvostaa itseään, tehdä niitä juttuja jotka itsestä tuntuu hyvälle. Ja sitten kun olet sinut itsesi ja menneisyytesi kanssa sekä olet löytänyt oman polkusi ihan itsekseen, niin sitten vasta on edellytykset löytää itselleen se terve, hyvä ja tasapainoinen parisuhde.
Muuten helposti käy juuri näitä että ottaa jonkun lähinnä vaan siksi ettei tarvitse olla yksin. Tai odottaa että se toinen tekee sinut onnelliseksi, ja sitten kun niin ei käy niin olet taas samassa pisteessä kuin exänkin kanssa.
Onhan se ero perseestä, itse tein eroa monta monta monta vuotta. Kun on tässä nämä lapsetkin. Se vasta pelottavaa olikin, jäädä yksin niiden kanssa. On vieläkin. Mutta vitsi tuntuu hyvältä kun uskalsi lähteä, ja on rakentanut elämää uudelleen ihan yksin. Vastuu ja vapaus, ne kulkee käsi kädessä. Erosta on nyt vuosi ja vaikka se oli omanlaisensa kuolema, pystyn jo näkemään ihan uusia mahdollisuuksia kun en ole enää sidottuna siihen p*skaan suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi koskaan tajuta mikä siinä on niin kamalaa olla yksin. Sehän on helpointa maailmassa, ja kaikkein luonnollisinta. Saa olla vapaa ja elää täsmälleen niin kuin itse haluaa.
Se ettei ole ketään kelle kertoa murheita tai syvimpiä salaisuuksia tai jakaa arjen pieniä iloja. Ettei kukaan kosketa sua tai ota viereen. Tai jos menet jonnekin joku tietää että olet poissa.
En silti ymmärrä. Minulle nuo asiat ei ole mitenkään tärkeitä. Saahan sitä kertoa murheita ja salaisuuksia ystävilleen, ja kosketteluakin saa silloin tällöin jos niin järjestää. Ei siihen parisuhdetta tarvita. Ja onko se huono mies sitten sellainen joka kuuntelee ja koskettaa? Tuskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi koskaan tajuta mikä siinä on niin kamalaa olla yksin. Sehän on helpointa maailmassa, ja kaikkein luonnollisinta. Saa olla vapaa ja elää täsmälleen niin kuin itse haluaa.
Se ettei ole ketään kelle kertoa murheita tai syvimpiä salaisuuksia tai jakaa arjen pieniä iloja. Ettei kukaan kosketa sua tai ota viereen. Tai jos menet jonnekin joku tietää että olet poissa.
En silti ymmärrä. Minulle nuo asiat ei ole mitenkään tärkeitä. Saahan sitä kertoa murheita ja salaisuuksia ystävilleen, ja kosketteluakin saa silloin tällöin jos niin järjestää. Ei siihen parisuhdetta tarvita. Ja onko se huono mies sitten sellainen joka kuuntelee ja koskettaa? Tuskin.
No sitten et vain ymmärrä :) Minä ymmärrän kyllä. En sitten tiedä onko jonkinlainen riippuvuus-suhde, kun kokee tarvitsevansa toista eikä uskalla erota. En ole kyllä varmaankaan missään kohtaa sanonut että olisin huonon miehen kanssa?
-ap
n31 kirjoitti:
Taitaa kylmä totuus olla se että ensin pitäisi tulla toimeen itsensä kanssa, rakastaa itseään ja arvostaa itseään, tehdä niitä juttuja jotka itsestä tuntuu hyvälle. Ja sitten kun olet sinut itsesi ja menneisyytesi kanssa sekä olet löytänyt oman polkusi ihan itsekseen, niin sitten vasta on edellytykset löytää itselleen se terve, hyvä ja tasapainoinen parisuhde.
Muuten helposti käy juuri näitä että ottaa jonkun lähinnä vaan siksi ettei tarvitse olla yksin. Tai odottaa että se toinen tekee sinut onnelliseksi, ja sitten kun niin ei käy niin olet taas samassa pisteessä kuin exänkin kanssa.
Onhan se ero perseestä, itse tein eroa monta monta monta vuotta. Kun on tässä nämä lapsetkin. Se vasta pelottavaa olikin, jäädä yksin niiden kanssa. On vieläkin. Mutta vitsi tuntuu hyvältä kun uskalsi lähteä, ja on rakentanut elämää uudelleen ihan yksin. Vastuu ja vapaus, ne kulkee käsi kädessä. Erosta on nyt vuosi ja vaikka se oli omanlaisensa kuolema, pystyn jo näkemään ihan uusia mahdollisuuksia kun en ole enää sidottuna siihen p*skaan suhteeseen.
On totta mitä sanot että pitäisi osata olla yksin ja rakastaa itseään ollakseen valmis hyvään parisuhteeseen.
Mä en varsinaisesti osaa nähdä että parisuhde jossa nyt olen olisi paska tai mies huono jne. vaan kyllästynyt niihin tiettyihin ongelmiin jotka parisuhteessa toistuu ja siihen ettei päästä eteenpäin kumpikaan elämässä tai parina.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli tuota samaa, mutta sitten exäni halusi erota. Minulle ei jäänyt siinä mitään vaihtoehtoja.
Jos olisi ollut, niin mitä luulet...olisitteko vielä yhdessä?
-ap
Mulla oli sama sillä erotuksella, että olin useammassakin (lyhyessä) parisuhteessa ainoastaan yksin jäämisen pelon takia. En siis sentään samaan aikaan vaan suhteet oli peräkkäin ;-)
Viimeisin kesti liki pari vuotta josta siis jonkunlaista romantiikkaa sisälsi ehken ekat kaksi kuukautta, sen jälkeen kaikki oli vaan jatkuvaa vänkäystä ja vääntöä. Oltiin siis tosiaan kun sisko ja veli (ainakin mun puolelta), toinen vtutti ja ärsytti suurimman osan aikaa mutta silti jotenkin pidin parempana tuota suhdetta kuin yksinoloa. Mies oli kaikin puolin vääränlainen mulle (ja mä hälle) ja oikeasti jossain vaiheessa tajusin, että koska mies saa mut niin täyteen raivoa joka sitten purkautuu humalassa niin mä saatan oikeasti t¤ppaa sen joku kerta. Tai se mut.
Nyt olen ollut sinkkuna pian 15 vuotta ja oikeasti kaduttaa että tuli tuhlattua nuoruus noissa parisuhteissa ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä tuli myös missattua jos nyt ei sen oikean niin ainakin oikeamman tapaaminen, koska en ollut vapaana 15-28-vuotiaana oikeastaan ollenkaan vaan aina jossain epätoivoisessa "en halua olla yksin"-suhteessa.
Suosittelen sinua lopettamaan tuon suhteen.
Alue: Aihe vapaa
Voitteko löytää uudelleen yhteyden toisiinne? Onko suhteessanne rakkautta ja lämpöä?