Suurin osa lukiolaisista kärsii uupumuksesta. Linkki

Vierailija kirjoitti:

Omat kirjoitukseni menivät aikoinaan hieman penkin alle, kun paras ystäväni kuoli yllättäen viimeisenä vuotena. Asuin omillani, olin muuttanut alaikäisenä laitoksesta serkun kanssa omaan kämppään. Traumatausta, masennus, ahdistuneisuus ja dissosiaatio-oireilua, hoidin kaikki asiani yksin, hoidin laskut ja KELA-asiat, kävin töissä loma-aikoina. Ei ollut perhettä tukena millään tavalla. Kirjoitustulokset eivät vastanneet sitä, mitä oikeasti osasin ja mihin kykenin. En toisaalta edes jaksanut panostaa kuin osittain lukioon ja kirjoituksiin. Vähäisestä panostuksesta huolimatta sain nostettua keskiarvoa 8.3 eli älyssäni ei ollut mitään vikaa. Olin vain liian rikki ja poikki, kaiken lisäksi menetin ystäväni.

Mietin nuoria, jotka tänä päivänä ovat samassa tilanteessa mitä minä silloin. Jo minun aikana kirjoituksilla ja arvosanoilla oli merkitystä jatko-opintojen suhteen, nykyään vielä huomattavasti enemmän. Mietin niitä tämän päivän traumatisoituneita nuoria, jotka yrittävät rämpiä elämässä eteenpäin ja taistella omasta paikastaan terveiden ja hyvinvoivien nuorten kanssa. Kilpailu on hemmetin kovaa ja epäreilua, tukimuotoja ei ole riittävästi rikotuille lapsille ja nuorille.

Tunnen myötätuntoa ja surua. Moni ansaitsisi enemmän ja ansaitsisi parempia tilaisuuksia. Ansaitsisi tukea ja kannustusta, mitä koskaan aikaisemmin ei ole ollut. Päättäjät eivät näillä nuorilla ja heidän asioillaan vaivaa päätänsä.

Tämä. Mieheni pikkusisko epäonnistui aikoinaan kirjoituksissa eikä saanut ylioppilaslakkia. Hänen äitinsä oli abivuonna pitkän syöpätaistelun viimeisessä vaiheessa ja kuoli seuraavana kesänä.

Itse olin lukion 2. ja 3. vuoden masentunut, koska nuo vuodet olivat ihan hirveitä itselleni (isä jätti äidin koska uusi rakkaus, äidin äiti kuoli yllättäen, ystäväni käänsivät minulle selkänsä ja sulkivat ulkopuolelle enkä vieläkään tiedä miksi) ja alisuoriuduin selvästi, vaikka ihan ok tulokset sainkin. Seurauksena oli välivuosi, kun toivuin romahduksesta. Luulin, ettei minusta ole opiskelemaan korkeakoulussa kun lukio oli niin hirveä kokemus, mutta kun lopulta löysin oman alan ja pääsin sisään, opinnot ja opiskeluelämä ovat olleet huomattavasti lukiota rennompia. Ja opo oli tietysti myös yhtä tyhjän kanssa, minulla ei ollut aavistustakaan mille alalle olisin halunnut/sopinut/mikä olisi kannattanut. Duunarivanhemmistakaan ei ollut apua, petturi-isästä varsinkaan.

Nämä isot elämänmuutokset koskevat monia tuossa iässä, isovanhemmat alkavat kuolla, ensimmäiset seurustelusuhteet ja erot sattuvat kohdalle, ystäväpiirit menevät uusiksi.

Mitä hyötyä on näännyttää 18-vuotiaat vaatimusten taakan alle? Miksi?

Nyt on tehty kyllä minun nuoruuteni verrattuna huomattavia tiukennuksia nuorten elämään.

- Ennen yo-kirjoitukset vaikuttivat vain vähän.

- ei ollut ensikertalaisuuskiintiöitä. Pystyi opiskelemaan ensin jotain muuta ja yrittämään silti sitä unelma-alaa tasavertaisena.

- ennen opintotukea sai tietyn määrän. Siihen sai sisältyä eri alojen opiskelua. Nykyään sitä kai saa vain yhteen tutkintoon, mikä lisää paineita onnistua täydellisesti valinnassa.

Henkistähän tuo uupumus on. Jotenkin synkkää on ollut seurata iloisten lasten muuttumista ilottomiksi lukiolaisiksi. Yhtenä päivänä meidän lukiolainen tuli kotiin iloisena ja sanoi, että heillä oli ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen jotain kivaa koulussa. Kysyin ihmeissäni, että mitä kummaa, ja vastaukseksi tuli, että enkun tunnilla oli pidettu tietokilpailu. Kun itse olin koulussa, kaikenlaista kevyttä välipalaa oli vähän väliä, oli juuri tietokilpailuja, videoprojekteja, levyraateja, yleistä hauskanpitoa. Lukiolaiset pelasivat omissa tiloissaan korttia ja joivat kahvia hyppytunneilla. Oi niitä aikoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä rahojen kuuluisi riittää lukiokumuihin, kun kerran nykyään saa materiaalitukea noin 50 euroa kuussa.

Niin jotkut voivat saada. Esim. meillä lapset ei saa euroakaan. Tiedätkö muuten miten kalliita lukiokirjat ovat? Aina ei saa kaikkia käytettynä. Joo munkin isä muuten aikoinaan tiesi, että lukio on helppo koulu kun ylioppilaaksi pääsin. Ai niin, faija ei ollut itse käynyt lukiota. 

Jos on niin hyvät tulot, että ei saa materiaalitukea, ne kirjat voi ostaa sitten ihan vanhempien rahoilla!

Lukiolaisemme saa materiaalitukea ja mieheni on töissä, mutta minä työtön. Tuki tulee tarpeeseen ja on riittävä. Kyllä tiedän, mitä oppikirjat maksavat. (tuki tulee kerran kuussa. Kirjoja ostetaan 5 kertaa vuodessa)

En missään vaiheessa väittänyt, ettei parempituloiset voisi ostaa kirjojaan itse. Mainitsin vaan, ettei KAIKKI AUTOMAATTISESTI mitään materiaalitukia saa.

Vierailija kirjoitti:

Henkistähän tuo uupumus on. Jotenkin synkkää on ollut seurata iloisten lasten muuttumista ilottomiksi lukiolaisiksi. Yhtenä päivänä meidän lukiolainen tuli kotiin iloisena ja sanoi, että heillä oli ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen jotain kivaa koulussa. Kysyin ihmeissäni, että mitä kummaa, ja vastaukseksi tuli, että enkun tunnilla oli pidettu tietokilpailu. Kun itse olin koulussa, kaikenlaista kevyttä välipalaa oli vähän väliä, oli juuri tietokilpailuja, videoprojekteja, levyraateja, yleistä hauskanpitoa. Lukiolaiset pelasivat omissa tiloissaan korttia ja joivat kahvia hyppytunneilla. Oi niitä aikoja.

Ai jaa. Ei mun lukioaikana ollut kyllä aikaa minkäänlaiseen hupailuun. Pelkkää oppituntia se oli. Ei ollut tietokilpailuja eikä kahvipaikkaaa (eikä aikaa sellaiseen, kun oppitunnit oli 45 min ja välitunti 15 min ja aina ulosmenopakko)

Mun lapsen lukiossa on rennompaa. Tunneilla on kaikenlaista hupitekemistäkin. Olen käynyt vierailupäivinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä rahojen kuuluisi riittää lukiokumuihin, kun kerran nykyään saa materiaalitukea noin 50 euroa kuussa.

Niin jotkut voivat saada. Esim. meillä lapset ei saa euroakaan. Tiedätkö muuten miten kalliita lukiokirjat ovat? Aina ei saa kaikkia käytettynä. Joo munkin isä muuten aikoinaan tiesi, että lukio on helppo koulu kun ylioppilaaksi pääsin. Ai niin, faija ei ollut itse käynyt lukiota. 

Jos on niin hyvät tulot, että ei saa materiaalitukea, ne kirjat voi ostaa sitten ihan vanhempien rahoilla!

Lukiolaisemme saa materiaalitukea ja mieheni on töissä, mutta minä työtön. Tuki tulee tarpeeseen ja on riittävä. Kyllä tiedän, mitä oppikirjat maksavat. (tuki tulee kerran kuussa. Kirjoja ostetaan 5 kertaa vuodessa)

En missään vaiheessa väittänyt, ettei parempituloiset voisi ostaa kirjojaan itse. Mainitsin vaan, ettei KAIKKI AUTOMAATTISESTI mitään materiaalitukia saa.

Ei saakaan. En väittänyt, että kaikki saa.

Hyvätuloiset pärjäävät ilmankin. Koin teillä olevan jotenkin vaikeaa, kun ette saa tukea. En sitten oikein ymmärrä, miksi olet tyytymätön, kun rahat riittää, vaikkette saakaan tukea.

Itse kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2018. Mun mielestä kaikista rankinta oli se, että koulussa piti oikeestaan joka päivä istua 8-16 ja illalla sitten vielä odotti muutama tunti läksyjentekoa. Jos halusi pärjätä koulussa hyvin, ei jäänyt aikaa juuri ollenkaan kaverien näkemiselle tai harrastuksille. Pelkästään pitkän matikan läksyjen parissa saattoi helposti mennä useampi tunti illassa.

Nyt opiskelen yliopistossa ja luentoja on pari-kolme päivässä, perjantait yleensä vapaata. Nyt on taas aikaa käydä salilla ja olla kavereiden kanssa. Koko elämä ei enää pyöri koulun ympärillä ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin tuolloin lukioaikoina.

Mulla oli kyllä aika selvät suunnitelmat jatko-opiskelupaikasta jo lukion alusta saakka, niin se ei juuri stressannut. Mutta jos tuon kaiken työmäärän päälle ois vielä pitäny siitäkin huolehtia, niin... en halua edes ajatella. :D

Minun mielestäni kurssimuotoiseen lukioon siirtyminen aikoinaan oli se suurin virhe. Ei juuri peruskoulun päättänyt teini ole valmis sellaiseen "akateemiseen vapauteen".

Kyllä ennenkin oli yhtä rankkaa. Nuoret vaan kasaa itselleen liikaa paineita. Elämässä pärjää aivan hyvin vaikka kirjoituksista pääsisi läpi rimaa hipoen. Siis jos ei stressaa liikaa ja on valmis jatkokoulutukseen muuallekin kuin suosituimmille aloille.

Vierailija kirjoitti:

Itse kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2018. Mun mielestä kaikista rankinta oli se, että koulussa piti oikeestaan joka päivä istua 8-16 ja illalla sitten vielä odotti muutama tunti läksyjentekoa. Jos halusi pärjätä koulussa hyvin, ei jäänyt aikaa juuri ollenkaan kaverien näkemiselle tai harrastuksille. Pelkästään pitkän matikan läksyjen parissa saattoi helposti mennä useampi tunti illassa.

Nyt opiskelen yliopistossa ja luentoja on pari-kolme päivässä, perjantait yleensä vapaata. Nyt on taas aikaa käydä salilla ja olla kavereiden kanssa. Koko elämä ei enää pyöri koulun ympärillä ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin tuolloin lukioaikoina.

Mulla oli kyllä aika selvät suunnitelmat jatko-opiskelupaikasta jo lukion alusta saakka, niin se ei juuri stressannut. Mutta jos tuon kaiken työmäärän päälle ois vielä pitäny siitäkin huolehtia, niin... en halua edes ajatella. :D

Olen abi 82. Minullakin oli yhtä rankkaa kuin sinulla tuoreella ylioppilaalla. Minullakin oli pitkä matikka, fysiikka ja kemia. Illat tein matikkaa usein pitkään. Olin huono kielissä, joten saadakseni niistä edes kasit, niihin kului valtavasti aikaa.

Mutta en päässyt koskaan myöhemmin kuin klo 15. Lapseni pääsee myöhäisintäön klo 14.30 paitsi niinä päivinä, kun on ollut liikuntaa. Mutta sitä oli vain yksi kevät ja yksi syksy yhtenä päivänä viikossa.

Nykyiset paineet johtuvat täysin siitä, että yo-kirjoituksella voi päästä yhä enemmän yliopistoihin suoraan.

Tästä johtuen tulee paine pärjätä yo-kirjoituksissa.

Ja kun kaikki yrittävät yhä parempia arvosanoja, niin kokeista tulee yhä vaikeampia. Gaussin käyrän mukaan kun mennään.

Kyllähän se lukio helppoa on, jollei tähtää mihinkään yliopistoon tai halutulle alalle amk:hon. Eli ei tarvi välittää muusta kuin että pääsee läpi.

Mutta suurin osa pyrkii saamaan hyvät arvosanat jatkon takia. Etenkin pitkä matikka on turhan raskas. Siihen on laitettu minusta aivan liian paksuja kirjoja. Mulla oli yhteensä 3 kirjaa pitkässä matkassa koko lukion aikana. Kolmatta kirjaa ei edes ehditty käsitellä kokonaan. Vaikeaa se silti oli ja paljon vaati työtä iltaisin.

Nykylukiossa on typerää koeviikot. Aivan liian raskasta vaikka 6 koetta peräkkäisinä päivinä.

Muistan kun omana lukioaikanani saimme itse tehdä koejärjestyksen. Abi vuonna sen teki tyyppi, joka sanoi takaavansa, ettei minään viikkona ole kuin max 2 koetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2018. Mun mielestä kaikista rankinta oli se, että koulussa piti oikeestaan joka päivä istua 8-16 ja illalla sitten vielä odotti muutama tunti läksyjentekoa. Jos halusi pärjätä koulussa hyvin, ei jäänyt aikaa juuri ollenkaan kaverien näkemiselle tai harrastuksille. Pelkästään pitkän matikan läksyjen parissa saattoi helposti mennä useampi tunti illassa.

Nyt opiskelen yliopistossa ja luentoja on pari-kolme päivässä, perjantait yleensä vapaata. Nyt on taas aikaa käydä salilla ja olla kavereiden kanssa. Koko elämä ei enää pyöri koulun ympärillä ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin tuolloin lukioaikoina.

Mulla oli kyllä aika selvät suunnitelmat jatko-opiskelupaikasta jo lukion alusta saakka, niin se ei juuri stressannut. Mutta jos tuon kaiken työmäärän päälle ois vielä pitäny siitäkin huolehtia, niin... en halua edes ajatella. :D

Olen abi 82. Minullakin oli yhtä rankkaa kuin sinulla tuoreella ylioppilaalla. Minullakin oli pitkä matikka, fysiikka ja kemia. Illat tein matikkaa usein pitkään. Olin huono kielissä, joten saadakseni niistä edes kasit, niihin kului valtavasti aikaa.

Mutta en päässyt koskaan myöhemmin kuin klo 15. Lapseni pääsee myöhäisintäön klo 14.30 paitsi niinä päivinä, kun on ollut liikuntaa. Mutta sitä oli vain yksi kevät ja yksi syksy yhtenä päivänä viikossa.

Minä olen abi 89. Minulla ei ollut pitkää matikkaa, panostin kieliin ja reaaliaineisiin. Tähtäsin oikeustieteelliseen. Pitkät päivät koulussa, illat ja viikonloput opiskelua kotona. Kolmessa vuodessa oli selviydyttävä, lukion pidennys tai kirjoituksissa alisuorittaminen ei ollut vaihtoehto. Oikikseen hakiessa minulla oli täydet lähtöpisteet lukiotodistuksen ja -keskiarvon sekä yo-arvosanojen pohjalta. Ja kyllä - oli rankkaa. Ja niin oli korkeakouluopiskelukin, tosin silloin ehti elää myös opiskelijaelämää. Sori nuoret, tiedän että me fossiilit ollaan ärsyttäviä, mutta elämä ei ole ollut mitään suffelia ennenkään.