Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuhlasin parhaat vuoteni huonossa suhteessa ja tein lapset väärän ihmisen kanssa. Miten eroon katkeruudesta?
27.11.2019 |
Olimme pitkään yhdessä, mutta päädyimme lopulta eroon. Ex kohteli erityisesti suhteen loppuaikoina minua todella huonosti. Ilmeisesti siksi, että halusi minun ns tekevän likaisen työn. Eron jälkeen hän on esittänyt kaikille marttyyria ja väittää eron olleen vain minun haluamani. Hänen sukulaisensa ovat haukkuneet minua päin naamaa ja syyttäneet erosta. Jälkikäteen olen miettinyt, etten ollut exän kanssa oikeastaan koskaan onnellinen. Ajattelin ettei perhe-elämän kuulukaan olla niin ihmeellistä. Ajattelin myös, että pitkässä suhteessa tunteet ovat joka tapauksessa hailakat.
Eron jälkeen olen tajunnut, että suhde oli kerta kaikkiaan aivan paska! Minua suututtaa, että yritin vääntää itseäni solmuun tehdäkseni arjestamme miehelle siedettävän. Eron jälkeen miehen kusipäisyys on noussut huippuunsa. Hän jättää elatusmaksuja maksamatta tai maksaa niitä miten sattuu. Lisäksi suututtaa se, että yhteisten lasten vuoksi en tule tuosta ääliöstä pääsemään ikinä eroon! Tiedän olleeni todella tyhmä nuorempana ja katsoneeni aivan liikaa läpi sormien! Välillä en voi olla ajattelematta mitä kaikkea olisin voinut tehdä, jos en olisi väkisin pitänyt perhettämme kasassa tai jos olisin lopettanut suhteen jo aiemmin, ehkä jo ennen lapsia. Koen haaskanneeni elämäni ja pelkään katkeroituvani siksi.
Miten pääsen tästä yli?
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun tapaat jonkun joka pahoinpitelee sinua, estää urasi, rikkoo kotisi, tekee tappouhkauksia niin tajuat että sulla oli kaikki aika helppoa.
Tätä palstaa lukemalla saa helposti käsityksen, että joka toinen mies on hullu. Näin ei todellakaan ole.
On hyvä tiedostaa, että tänne kirjoitettaan useammin ongelmista tai sitten on provoja. Se vääristää palstan mieskuvaa (ja tietysti naiskuvaakin).
Todellisuudessa moni elää ihan tavallista elämää oli perheessä/sinkku/parisuhteessa ihan tyytyväisenä iloineen ja suruineen mutta sellaisesta elämästä taas ei tulisi meheviä juttuja tälle palstalle.
Itse olen sitä mieltä, että jos oikeasti tuntuu siltä, että "kaikki miehet" ovat lähtökohtaisesti epäluotettavia, kannattaa kurkata oman päänsä sisään. Yksi exäni oli ikävä, muuten olen tavannut monia kivoja ja tutustumisen arvoisia miehiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etkö ole onnellinen siitä että se helvetti on nyt ohi?
Silloin tuollainen ajatus varmasti lohduttaisi jos pskan suhteen ja parhaiden vuosiensa tuhlaaminen olisi joka ikisen kohdalle osuva rasti joka kaikkien pitäisi lusia läpi. Eihän tuollainen elämä ole kuin h#lvetin epäreilua ja kohtuutonta eikä se lohduta tippaakaan että se on ohi kun samaan aikaan muut on eläneet pumpulissa ja saaneet rakentaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan haluamallaan tavalla.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Itselleni kävin just samoin, että parhaat vuodet (tai ainakin ne millä on eniten merkitystä myöhempäänkin elämään) tuli oltua huonossa suhteessa. Lapset jäi siinä suhteessa onneksi tekemättä ja kyllä, ihmettelen tosiaan itsekin miksi siinä suhteessa edes olin, kun ei siihen lapsia/perhettä voinut harkita. Jotenkin sitä vaan kuvitteli ja luotti että kyllä tämä hyväksi vielä muuttuu ja toisaalta ei ihan edes tiennyt millaista suhdetta itsekään haki. Nyt sitten ihan suomeksi sanottuna vtuttaa, että tuon suhteen takia jäin kokonaan lapsettomaksi.
Vajaan 10 vuotta olen tiennyt paremmin kuin hyvin minkälaisen miehen ja parisuhteen haluan. Jotenkin se oman näköinen elämä selvisi tavallaan kuin salamaniskusta hieman päälle kolmekymppisenä ja kaikki alkoi vaikuttaa hyvin selvältä. Eikä siitä puuttunut kuin löytää se mies kenellä olisi samanlainen ajatusmaailma (ydinperhe) ja yhtenäiset lapsihaaveet (2 tai 3 lasta).
Haaveeksi jäi.
N43
Vähän sama tilanne, mutta sillä erolla, että lapset tuli tehtyä. Lapset ovat ihania ja rakkaita, mutta samaan aikaan olen sitonut itseni heidän kusipäiseen isäänsä.
Omasta mielestäni olen mennyt eteenpäin. Eron jälkeiset kuukaudet (n 6 kk) olin todella onnellinen ja helpottunut siitä, että se oli ohi. Olen keskittynyt vain mukaviin asioihin, mutta exän kiusanteko masentaa ja vie voimavaroja. Olen yrittänyt olla välittämättä exän touhuista enkä esimerkiksi ole rukoillut miehen perään.
ap
Alue: Aihe vapaa
En tiedä. Itselleni kävin just samoin, että parhaat vuodet (tai ainakin ne millä on eniten merkitystä myöhempäänkin elämään) tuli oltua huonossa suhteessa. Lapset jäi siinä suhteessa onneksi tekemättä ja kyllä, ihmettelen tosiaan itsekin miksi siinä suhteessa edes olin, kun ei siihen lapsia/perhettä voinut harkita. Jotenkin sitä vaan kuvitteli ja luotti että kyllä tämä hyväksi vielä muuttuu ja toisaalta ei ihan edes tiennyt millaista suhdetta itsekään haki. Nyt sitten ihan suomeksi sanottuna vtuttaa, että tuon suhteen takia jäin kokonaan lapsettomaksi.
Vajaan 10 vuotta olen tiennyt paremmin kuin hyvin minkälaisen miehen ja parisuhteen haluan. Jotenkin se oman näköinen elämä selvisi tavallaan kuin salamaniskusta hieman päälle kolmekymppisenä ja kaikki alkoi vaikuttaa hyvin selvältä. Eikä siitä puuttunut kuin löytää se mies kenellä olisi samanlainen ajatusmaailma (ydinperhe) ja yhtenäiset lapsihaaveet (2 tai 3 lasta).
Haaveeksi jäi.
N43