Lue keskustelun säännöt.
Masennus, ei enää voimia eikä tukiverkkoa.
25.11.2019 |
Pakko avautua johonkin anonyymisti.
Oon ihan loppu. Masennus ja paniikkihäiriö ollut jo monta vuotta. Vuosi sitten hoitokontakti vaihtui muuton myötä, enkä pitänyt uuden kuntani psykiatrisesta yhtään. Jutteluhetki psykologin kanssa pilasi viikosta kolme päivää - yhden stressasin tulevaa, sinä päivänä voin pahoin menemisestä ja kolmantena morkkis siitä, että olin kaksi päivää vain itkenyt hoitoon menemisen ahdistusta. Kesällä vointi vähän parani ja lopetin käymisen, syön edelleen lääkkeitä.
Nyt pari kuukautta olen ollut ihan loppu. Masennus on vetänyt pohjattomaan kuiluun. 1,5kk sitten lähti työt aivan yllättäen (0 sopimus ja aina ennen ollut täydet tunnit). Viime viikolla lähti mies. Enää ei edes itketä, möllötän vaan tyhjän ja loputtoman pahan olon kanssa. Koti muistuttaa päivä päivältä enemmän kaatopaikkaa. Laskut kasaantuu. Mikään ei tuota iloa. Ei edes lemmikit, niiden hoitaminen tuntuu taakalta. En jaksaisi mennä edes vessaan, suihkuun tai harjata hampaita. Työhakemusten kirjoittamisesta puhumattakaan, yhtäkään en ole kuukauteen tehnyt. Nukun vain pari tuntia, en saa syötyä.
Raha stressaa. Kohta loppuu säästöt, joilla olen elänyt. Pitäisi ilmoittautua työttömäksi kelan tuen saamiseksi. Tiedän mitä se rumaba työkkärin kanssa on, tuntuu etten pysty!
En tahtoisi kuolla, mutta myöskään elää tätä elämää. Monena yönä olen meinannut soittaa kriisipuhelimeen, mutta en uskalla. Joka yö mietin "huomenna on pakko mennä lääkäriin", mutta en uskalla soittaa. Miten minua voisi edes auttaa? Mitä sanoisin lääkärille? Sen sijaan itken yksin likaisessa kodissa ja haisen pahalta. Joka päivä tekisi mieli tarttua pulloon, silti en ole vielä sortunut.
Mistä ihmeestä saan voimaa hakea apua ja mistä sitä kannattaa hakea? Ihan terveyskeskuksesta? Yksityiseltä? (Sain jo ajat sitten mieheltä rahat mennä puhumaan tästä yksityislääkärille.) On vaan semmonen kutina, ettei ne kuitenkaan ota tosissaan.. Joskus vuosia sitten kävin tk vähän samanlaisessa (paitsi lievemmässä) tilanteessa ja siellä ei suostuttu muuttamaan lääkkeitä, sillä halusivat psykiatrini tekevän sen.
Psyk. polin aika tulee menemään viikkojen päähän, mahdollisesti ensi vuoden puolelle, jos sieltä varaisin ajan.
Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun. Voisin jatkaa kirjoittamista loputtomiin. On niin paha olla, niin paljon sanottavaa, muttei yhtään tukiverkkoa.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä ei niinkään ole sairaus kuin patologiseksi muuttunut tila kertyneistä huonoista asioista, jotka vievät pahimmillaan täysin voimat ja toimintakyvyn, ja oireilevat psyykkisesti monella tavalla. Eikä apua ole juuri saatavissa.
”Juuri” on väärä sana. Apua ei ole saatavana - ellei pidä mielialalääkeresptiä kylmänkalsean terveyskeskuslääkärin käteen läimäyttämänä viiden minuutin ”haastattelun” jälkeen sellaisena. Tiedän monta, jotka ovat menneet yrittämään itsemurhaa heti tuollaisen tapaamisen jälkeen - se tavallaan alleviivaa yhteiskunnan mielipiteen: pärjää tai kuole pois.
Myös läheiset hylkäävät sairaat. Pahimmat kiusaavat sairauksista. Tällaisen lastin alta ei juuri jaksa enää nousta.
Terveyskeskuslääkäreistä jokainen pitäisi laittaa vastuuseen tästä ”hoidosta” - ja etenkin jatkohoidon laiminlyömisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varaa aika psykiatrillesi ja ilmoita että tarvitset sairasloman, saat varmasti jonkun lyhyen pika ajan muutaman päivän päähän. Mikä ihmeen ongelma tuossa on. Siellä on paperit sinusta niin sen kun marssit sisään.
Mille ”psykoatrillesi”? Täällä psykiatrille pääsee 8 kk viiveellä. Siihen ehtii aika monta kertaa tappaa itsensä. Mutta sehän tämän holokaustin tarkoitus onkin.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle kerran sanottiin, että aikuisena elämänilo löytyy samoista asioista kun se löytyi lapsena. En uskonut. hain silti hevoshullu-lehtiä ja virkkasin liinaa, luin kirjaa, kävelin erään tallin ohi. Yllättäen tajusin, että se on totta. Kaiken kiireen ja stressin lomassa unohtaa täysin, mitkä asiat oikeasti tuovat onnea juuri minun elämääni.
Voi olla. Depressioon sairastunut tarvitsee muutakin apua kuin arjen harrasteita. Depressiossa ei yksinkertaisesti jaksa harrastella eikä entisetkään asiat enää tuota iloa.
Juuri näin.
Ei depression kuilun pohjalla mitään harrastella.
Siellä ollaan, jos suihkussa käyntikin tuntuu ylivoimaiselta.
Itse sain tk:sta parin viikon jonotuksella keskusteluapua(psyk.sh).
Mulla meni puoli vuotta tuollaisessa jonossa. Psykoosilääkkeitä sai kyllä heti jo päivystysajalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varaa terveyskeskuksesta aika mielenterveyshoitajalle. Ovat kumman hyviä tyyppejä siellä.
Saat juteltua oloa ulospäin, helppaa kummasti.
Ei helppaa.
Jos helppaamiseen rittää että joku vaan kuuntelee, on kyse yksinäisyydestä eikä sairaudesta. Itseä nuo jaarittelut eivät ikinä ole auttaneet, mutta jos haluaa terapiaa, on pakko lusia kaikki mahdollinen "apu", mitä julkiselta saa.
Tsemppiä ap:lle.
Täällä on myös yksi masentunut kolmekymppinen mies.
Masennus on siinä mielessä kavala tauti että se hiipii hiljalleen elämään mukaan.
Minua ei juuri mitään asiat innosta eikä kiinnosta, elämä on todella tylsää.. jne
Olin parikymppisenä kuin ihan eri ihminen ja nyt olen jo vuosia ollut todella onneton ja syrjäytynyt kaikests muusta paitsi työelämästä.
Lääkäriin en ole mennyt koska ne luultavasti naursisi minut pihalle tai syöttäisivät jotain lääkkeitä.
Mutta ap:lle tsemppiä ja voimia täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, menet päivystykseen ja kuvailet asiat kuten aloituksessa. Saat akuuttiajan psyk polille ihan varmasti. Siitä se lähtee. Kerro myös taloudellisista vaikeuksista ja pyydä aika sosiaalityöntekijälle. Hän tekee tai ainakin auttaa sinua tekemään tarvittavat hakemukset.
Älä menetä toivoa ja uskoa parempaan huomiseen! ❤️nämä ei ole päivystyksellisiä asiota, van mieletervystoimiston asioita.
Mikä ihme teitä vaivaa?
sosiaalityöntekijä ei anna toimeentulotukea vaan Kela.
Helsingissä ainakin on psykiatrinen päivystys sitä varten, jos olo tuntuu todella toivottomalta. Ja ihan normi sairaalan yhteydessä se on.
Samoin esimerkiksi psyk. poliklinikoiden kautta voi saada ajan tapaamaan sosiaalityöntekijää, joka voi sitten myöntää tarveharkintaista (jos Kelan kanssa vaikka kestää).
Tsemppiä paljon ap:lle, Arto Pietikäisen sanoja lainaten "et ole ajatuksesi, et ole tunteesi" - kyllä se siitä.
Samoin Turussa on mielenterveyspäivystys yleisen tk-päivystyksen yhteydessä, Tyksin talossa. Sieltä pääsee hoitopolun alkuun. 👍
Ja sosiaalityöntekijän apua saa myös. Ei tarvi sairaan/lamaantuneen/ahdistuneen/masentuneen/paniikissa itse ja yksin hoitaa kaikkea paperisotaa.
Oikeasti masentunut ei jaksa tänne valittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jaksaa/pystyy terveyskeskukseen kävelemään, ne kyllä löytävät sieltä jonkun joka kuuntelee. Kyllä ihan tavalliselle terveyskeskuslääkärillekin voi puhua mielenterveysasioista. Eivät he ehkä psyykenlääkkeitä voi kirjoittaa, mutta vaitolovelvollisuus auttaa ainakin minua näistä asioista puhumaan, ja he voivat laittaa soittoaikapyynnön systeemiin masennushoitajalle tai psykologille, jota kautta pääsee eteenpäin.
Mielenterveyspalveluihin on monta tietä nykyään, yksi niistä kulkee terveyskeskuksen kautta.
Vierailija kirjoitti:
Jos jaksaa/pystyy terveyskeskukseen kävelemään, ne kyllä löytävät sieltä jonkun joka kuuntelee. Kyllä ihan tavalliselle terveyskeskuslääkärillekin voi puhua mielenterveysasioista. Eivät he ehkä psyykenlääkkeitä voi kirjoittaa, mutta vaitolovelvollisuus auttaa ainakin minua näistä asioista puhumaan, ja he voivat laittaa soittoaikapyynnön systeemiin masennushoitajalle tai psykologille, jota kautta pääsee eteenpäin.
Mielenterveyspalveluihin on monta tietä nykyään, yksi niistä kulkee terveyskeskuksen kautta.
Todellakin terveyskeskuslääkärit määräävät psyykenlääkkeitä. Ja täällä Hgissä ainakaan ei sinne psykan polille pääse ilman lähetettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomasin palaessani loppuun ettei apua juurikaan heru. Tarjottiin lääkkeitä ja käskettiin olemaan yhteydessä jos vointi huononee. Voisitko kokeilla päivystystä? Tiedän sieltäkin hoitajien käännyttäneen ihmisiä pois MUTTA hyvällä tuurilla siellä saattaa olla vuorossa sellainen hoitsu joka kuuntelee ja haluaa auttaa.
Eläimiä ei saa kuitenkaan jättää heitteille. Katso miten jaksat hoitaa niitä ja jos et enää jaksa tai laitettua näitä hoitoon niin voit myydä ne nimellistä korvausta vastaan Torissa, taikka tehdä itsestäsi netin kautta elsun jolloin voit keskustella jonkun kanssa sun tilanteesta samoin miettiä mikä olisi paras ratkaisu.
Voimia! Käväise nyt ensiksi siellä päivystyksessä josko saisit sieltä apua. Askel se on kuule sekin.
Vierailija kirjoitti:
”Juuri” on väärä sana. Apua ei ole saatavana - ellei pidä mielialalääkeresptiä kylmänkalsean terveyskeskuslääkärin käteen läimäyttämänä viiden minuutin ”haastattelun” jälkeen sellaisena. Tiedän monta, jotka ovat menneet yrittämään itsemurhaa heti tuollaisen tapaamisen jälkeen - se tavallaan alleviivaa yhteiskunnan mielipiteen: pärjää tai kuole pois.
Myös läheiset hylkäävät sairaat. Pahimmat kiusaavat sairauksista. Tällaisen lastin alta ei juuri jaksa enää nousta.
Apua on saatavana eikä kaikki läheiset hylkää. Olen käynyt läpi helvetin ja selvinnyt. Osa ihmisistä jäi matkan varrelle, se on totta. Ja toipumiseen meni aikaa, mutta sain apua terapiasta, lääkkeistä ja vertaistukiryhmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ap:lle.
Täällä on myös yksi masentunut kolmekymppinen mies.
Masennus on siinä mielessä kavala tauti että se hiipii hiljalleen elämään mukaan.
Minua ei juuri mitään asiat innosta eikä kiinnosta, elämä on todella tylsää.. jne
Olin parikymppisenä kuin ihan eri ihminen ja nyt olen jo vuosia ollut todella onneton ja syrjäytynyt kaikests muusta paitsi työelämästä.
Lääkäriin en ole mennyt koska ne luultavasti naursisi minut pihalle tai syöttäisivät jotain lääkkeitä.
Mutta ap:lle tsemppiä ja voimia täältä.
Eivät ne naura sinua pihalle, miksi nauraisivat? Depressio on sairaus, joka tarvitsee hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Jos jaksaa/pystyy terveyskeskukseen kävelemään, ne kyllä löytävät sieltä jonkun joka kuuntelee. Kyllä ihan tavalliselle terveyskeskuslääkärillekin voi puhua mielenterveysasioista. Eivät he ehkä psyykenlääkkeitä voi kirjoittaa, mutta vaitolovelvollisuus auttaa ainakin minua näistä asioista puhumaan, ja he voivat laittaa soittoaikapyynnön systeemiin masennushoitajalle tai psykologille, jota kautta pääsee eteenpäin.
Mielenterveyspalveluihin on monta tietä nykyään, yksi niistä kulkee terveyskeskuksen kautta.
siis, ekaksi jonotat kk lääkärin aikaa, sit hän laittaa soittoajan mt toimistolle? toinen kk tai viikko?
vs
mitäpäs jos henkilö itse soittaisi suoraan mt toimistoon? soittoaika milloin vain
kyllä nää neuvot taas hämmentä.
Ja muut fantasiaohjeet. "meillä täällä Helsingissä..."niiin, kultsi, mut meillä täällä Ylläksellä......ei ihan niin vaan mennä päivystykseen jossa muka joku psykiatri istuisi ja pitäisi vastaanottoaan, kun ei ole koko kaupungissa kun yksi psykiatri, joka tekee 1 pv /vko yksityisasiakkaita. Jono molempiin ainakin kk. Maksoit tai ei. Jossain välissä senkin on nukuttava tai päästävä golfaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieli maasta -yhdistys järjestää vertaisryhmätapaamisia. Voin suositella!
Mitä siellä tehdään?
Kuulostaa tosi raskaalta, toivon sinulle voimia kestää!! Tärkeää ja hienoa että et ole alkanut juomaan, sekin on jo iso asia josta voit olla ylpeä!
Kun joskus olen ollut voimieni äärirajoilla, olen ajatellut että vaikka en jaksa tehdä isoja asioita, voin tehdä pieniä. Eli olen tarttunut johonkin mahdollisimman pieneen toimeen, vaikka tiskipöydän siivoamiseen. Olen tehnyt vain jotain, tärkeintä että tekee. Siinä mieli järjestyy pikkuhiljaa, ainakin tämä toimii minulla.
Tulee edes vähän parempi olo kun saa jotain aikaiseksi. Seuraavana päivänä jaksaa sitten ehkä tehdä jotain pikkaisen isompaa. Ja muistaa olla aina iloinen ja ylpeä itsestään, vaikka miten pienen asian saisi tehtyä tai hoidettua.
Muista myös että et ole yksin, tämä maa on täynnä enemmän tai vähemmän epäonnistuneita, epätäydellisiä ihmisiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieli maasta -yhdistys järjestää vertaisryhmätapaamisia. Voin suositella!
Mitä siellä tehdään?
Ne olivat vapaamuotoisia keskusteluhetkiä ryhmässä. Puhua sai sen mitä halusi tai jaksoi, kukaan ei painostanut mihinkään. Minulle oli helpottavaa saada puhua muiden suohon uponneiden kanssa, joille ei tarvitse selittää mistä masennuksessa on kyse.
Kiitos ihanat, itkuhan tässä tuli lukiessa teidän tsemppaavia kommentteja. ❤
Yö meni itkiessä. Välillä nousin tupakalle, yritin katsoa telkkaria yms. En pysty keskittymään ja huono olo vaan pysyy. Kun yritin palata sänkyyn alkoi taas itku - sänky on niin iso ja kolkko yksin. Kaipaan miestäni niin paljon.
Aijoin soittaa terveyskeskukseen heti aamulla sen auetessa klo 8, mutta olinkin nukahtanut vähän ennen sitä.. Muina öinä olen saanut unta vasta 10-11 aikaan aamulla, joten tyhmänä luotin, etten tarvitse herätystä.
Katsoin netistä lähimmän tk:n numeron (muuttanut pari kk sitten saman kaupungin sisällä, eli ei sama kuin ennen) ja jätin soittopyynnön puolen päivän aikaan. Sieltä soitettiin vähän vaille kolme ja siinä sitten selvisi, että lähin tk ei olekaan minun terveyskeskukseni. Pääsin soittamaan oikeaan paikkaan 15:01 ja ajanvaraus olikin mennyt kiinni kolmelta. Romahdin tästä ihan täysin. Niin mun tuuria, jos yritän niin epäonnistun kuitenkin..
Sen jälkeen oon vaan möllöttänyt ja itkenyt. Uskaltauduin käymään lähikaupassa ostamaan valmisaterian ja tupakkaa. Pelotti todella mennä, mutta tiedän, että ilman tupakkaa oleminen tässä kohtaa vain pahentaisi entisestään.
Lemmikeistä täällä on monella ollut huoli. Ei onneksi ole koiria ulkoilutettavana, vaan kaneja ja jyrsijöitä. Eli hoitaminen on ruuan ja veden antamista ja jätteiden siivoamista. Olen niistä tietty huolehtinut, vaikka tekemisen aloittaminen on todella vaikeaa. Seuran pitäminen eläimille on jäänyt liian vähäiseksi, sen myönnän ja se harmittaa. Tätä kirjoittaessani tulin istumaan kanien aitaukseen, kyllä näiden pitkäkorvien seura vähän helpottaa tuskaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tosi raskaalta, toivon sinulle voimia kestää!! Tärkeää ja hienoa että et ole alkanut juomaan, sekin on jo iso asia josta voit olla ylpeä!
Kun joskus olen ollut voimieni äärirajoilla, olen ajatellut että vaikka en jaksa tehdä isoja asioita, voin tehdä pieniä. Eli olen tarttunut johonkin mahdollisimman pieneen toimeen, vaikka tiskipöydän siivoamiseen. Olen tehnyt vain jotain, tärkeintä että tekee. Siinä mieli järjestyy pikkuhiljaa, ainakin tämä toimii minulla.
Tulee edes vähän parempi olo kun saa jotain aikaiseksi. Seuraavana päivänä jaksaa sitten ehkä tehdä jotain pikkaisen isompaa. Ja muistaa olla aina iloinen ja ylpeä itsestään, vaikka miten pienen asian saisi tehtyä tai hoidettua.
Kiitos. Tänäänkin teki mieli juoda. Enemmän näen itseni epäonnistuneena, kun edes tekee mieli ryypätä. Kai siitä tavallaan voi olla ylpeä, etten ole ruvennut juomaan. Tuota olen käyttänyt vuosia sitten, mutta on päässyt unohtumaan. Tänään voisin ottaa tavoitteeksi syödä "oikeaa ruokaa" (= valmisaterian), kun olen nyt viikon elänyt jugurtilla. Ja pestä hampaat.
AP
Vierailija kirjoitti:
Samoin Turussa on mielenterveyspäivystys yleisen tk-päivystyksen yhteydessä, Tyksin talossa. Sieltä pääsee hoitopolun alkuun. 👍
Ja sosiaalityöntekijän apua saa myös. Ei tarvi sairaan/lamaantuneen/ahdistuneen/masentuneen/paniikissa itse ja yksin hoitaa kaikkea paperisotaa.
Onko oikeasti näin? Eli jos saan ajan keskustan terveysasemalle lääkäriin, niin voisin päästä mielenterveyspäivystykseen ja puhumaan sosiaalityöntekijän kanssa? Luulin, että joudun aikuispsykiatrisen jonoon ja ottamaan itse sossuun yhteyttä. Tuhannet kiitokset tästä tiedosta. ❤ Huomenna mä soitan. Pakko soittaa.
AP, Turusta siis myös
Varaa aika psykiatrillesi ja ilmoita että tarvitset sairasloman, saat varmasti jonkun lyhyen pika ajan muutaman päivän päähän. Mikä ihmeen ongelma tuossa on. Siellä on paperit sinusta niin sen kun marssit sisään.