Lue keskustelun säännöt.
Masennus, ei enää voimia eikä tukiverkkoa.
25.11.2019 |
Pakko avautua johonkin anonyymisti.
Oon ihan loppu. Masennus ja paniikkihäiriö ollut jo monta vuotta. Vuosi sitten hoitokontakti vaihtui muuton myötä, enkä pitänyt uuden kuntani psykiatrisesta yhtään. Jutteluhetki psykologin kanssa pilasi viikosta kolme päivää - yhden stressasin tulevaa, sinä päivänä voin pahoin menemisestä ja kolmantena morkkis siitä, että olin kaksi päivää vain itkenyt hoitoon menemisen ahdistusta. Kesällä vointi vähän parani ja lopetin käymisen, syön edelleen lääkkeitä.
Nyt pari kuukautta olen ollut ihan loppu. Masennus on vetänyt pohjattomaan kuiluun. 1,5kk sitten lähti työt aivan yllättäen (0 sopimus ja aina ennen ollut täydet tunnit). Viime viikolla lähti mies. Enää ei edes itketä, möllötän vaan tyhjän ja loputtoman pahan olon kanssa. Koti muistuttaa päivä päivältä enemmän kaatopaikkaa. Laskut kasaantuu. Mikään ei tuota iloa. Ei edes lemmikit, niiden hoitaminen tuntuu taakalta. En jaksaisi mennä edes vessaan, suihkuun tai harjata hampaita. Työhakemusten kirjoittamisesta puhumattakaan, yhtäkään en ole kuukauteen tehnyt. Nukun vain pari tuntia, en saa syötyä.
Raha stressaa. Kohta loppuu säästöt, joilla olen elänyt. Pitäisi ilmoittautua työttömäksi kelan tuen saamiseksi. Tiedän mitä se rumaba työkkärin kanssa on, tuntuu etten pysty!
En tahtoisi kuolla, mutta myöskään elää tätä elämää. Monena yönä olen meinannut soittaa kriisipuhelimeen, mutta en uskalla. Joka yö mietin "huomenna on pakko mennä lääkäriin", mutta en uskalla soittaa. Miten minua voisi edes auttaa? Mitä sanoisin lääkärille? Sen sijaan itken yksin likaisessa kodissa ja haisen pahalta. Joka päivä tekisi mieli tarttua pulloon, silti en ole vielä sortunut.
Mistä ihmeestä saan voimaa hakea apua ja mistä sitä kannattaa hakea? Ihan terveyskeskuksesta? Yksityiseltä? (Sain jo ajat sitten mieheltä rahat mennä puhumaan tästä yksityislääkärille.) On vaan semmonen kutina, ettei ne kuitenkaan ota tosissaan.. Joskus vuosia sitten kävin tk vähän samanlaisessa (paitsi lievemmässä) tilanteessa ja siellä ei suostuttu muuttamaan lääkkeitä, sillä halusivat psykiatrini tekevän sen.
Psyk. polin aika tulee menemään viikkojen päähän, mahdollisesti ensi vuoden puolelle, jos sieltä varaisin ajan.
Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun. Voisin jatkaa kirjoittamista loputtomiin. On niin paha olla, niin paljon sanottavaa, muttei yhtään tukiverkkoa.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ihanat, itkuhan tässä tuli lukiessa teidän tsemppaavia kommentteja. ❤
Yö meni itkiessä. Välillä nousin tupakalle, yritin katsoa telkkaria yms. En pysty keskittymään ja huono olo vaan pysyy. Kun yritin palata sänkyyn alkoi taas itku - sänky on niin iso ja kolkko yksin. Kaipaan miestäni niin paljon.
Aijoin soittaa terveyskeskukseen heti aamulla sen auetessa klo 8, mutta olinkin nukahtanut vähän ennen sitä.. Muina öinä olen saanut unta vasta 10-11 aikaan aamulla, joten tyhmänä luotin, etten tarvitse herätystä.
Katsoin netistä lähimmän tk:n numeron (muuttanut pari kk sitten saman kaupungin sisällä, eli ei sama kuin ennen) ja jätin soittopyynnön puolen päivän aikaan. Sieltä soitettiin vähän vaille kolme ja siinä sitten selvisi, että lähin tk ei olekaan minun terveyskeskukseni. Pääsin soittamaan oikeaan paikkaan 15:01 ja ajanvaraus olikin mennyt kiinni kolmelta. Romahdin tästä ihan täysin. Niin mun tuuria, jos yritän niin epäonnistun kuitenkin..Sen jälkeen oon vaan möllöttänyt ja itkenyt. Uskaltauduin käymään lähikaupassa ostamaan valmisaterian ja tupakkaa. Pelotti todella mennä, mutta tiedän, että ilman tupakkaa oleminen tässä kohtaa vain pahentaisi entisestään.
Lemmikeistä täällä on monella ollut huoli. Ei onneksi ole koiria ulkoilutettavana, vaan kaneja ja jyrsijöitä. Eli hoitaminen on ruuan ja veden antamista ja jätteiden siivoamista. Olen niistä tietty huolehtinut, vaikka tekemisen aloittaminen on todella vaikeaa. Seuran pitäminen eläimille on jäänyt liian vähäiseksi, sen myönnän ja se harmittaa. Tätä kirjoittaessani tulin istumaan kanien aitaukseen, kyllä näiden pitkäkorvien seura vähän helpottaa tuskaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tosi raskaalta, toivon sinulle voimia kestää!! Tärkeää ja hienoa että et ole alkanut juomaan, sekin on jo iso asia josta voit olla ylpeä!
Kun joskus olen ollut voimieni äärirajoilla, olen ajatellut että vaikka en jaksa tehdä isoja asioita, voin tehdä pieniä. Eli olen tarttunut johonkin mahdollisimman pieneen toimeen, vaikka tiskipöydän siivoamiseen. Olen tehnyt vain jotain, tärkeintä että tekee. Siinä mieli järjestyy pikkuhiljaa, ainakin tämä toimii minulla.
Tulee edes vähän parempi olo kun saa jotain aikaiseksi. Seuraavana päivänä jaksaa sitten ehkä tehdä jotain pikkaisen isompaa. Ja muistaa olla aina iloinen ja ylpeä itsestään, vaikka miten pienen asian saisi tehtyä tai hoidettua.
Kiitos. Tänäänkin teki mieli juoda. Enemmän näen itseni epäonnistuneena, kun edes tekee mieli ryypätä. Kai siitä tavallaan voi olla ylpeä, etten ole ruvennut juomaan. Tuota olen käyttänyt vuosia sitten, mutta on päässyt unohtumaan. Tänään voisin ottaa tavoitteeksi syödä "oikeaa ruokaa" (= valmisaterian), kun olen nyt viikon elänyt jugurtilla. Ja pestä hampaat.
AP
"Niin mun tuuria, jos yritän niin epäonnistun kuitenkin"
ei, vaan et tehnyt niin kuin sinulle sanottiin. Sanottiinko sinulle että OTA YHTEYTTÄ TERVEYSASEMAAN VAI MIELETERVEYSTOIMISTOON?
ihan sama. EI näitä mikään auta vaikka tuntitolkulla tuhlaa aikaa neuvoakseen. Sinun paikasi EI OLE TERVEYSKESKUS VAAN MIELENTERVEYSTOIMISTO!!
ja en nyt halua masentaa enemmän, mutta kun ITSE olin kriisissä niin osasin kävellä suoraan Hesperian päivystykseen (kauan sitten), ei siinä ooteltu takasinsoittoja tai jossiteltu et josko joku soittais tai ei tai...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentuneena kaikki vastoinkäymiset on ihan kamalia! Tuokin, että soitit väärään paikkaan ja sitten, kun sait oikean paikan, olikin mennyt kiinni.. se tuntuu ihan kaameelta siinä hetkessä.
-Sä kuitenkin yritit ja selvisi oikea paikka! Pikkunenkin vastoinkäyminen tuntuu suurelta ja vahvistaa sitä paskaa oloa, ettei mistään tule mitään. Muista, että se ei ole,totta! Se on se sairaus, joka puhuu. Askel kerrallaan, nyt hoidit jo monta askelta!
tuossa sinulle netistä etsittyä:
Mielenterveys- ja päihdetiimi auttaa päihteiden käytön hallinnassa ja psyykkisen hyvinvoinnin vahvistamisessa. Lisäksi voit saada tukea pitkäaikaissairauden hoitoon ja oireiden hallintaan. Tiimi voi auttaa sinua myös käytännön asioissa, palveluihin hakeutumisessa sekä vahvistaa kanssasi arjessa pärjäämistä. Palvelu on maksutonta ja se räätälöidään tarpeitasi vastaavaksi.
Vastaanotto järjestetään tarpeesi mukaan joko Käsityöläiskadun terveysasemalla tai omalla lähiterveysasemallasi. Lisäksi kotikäynnit ja ryhmätoiminta ovat mahdollisia.
Käyntiosoite:
Käsityöläiskatu 2, 2 krs.
20100 Turku
Puhelin:
Puhelin 040 708 5905
(02) 330 000
Aukioloajat
Yhteydenotot
Ma - Pe08:30 - 15:30
Lääkärissä käynnin jälkeen (mitä ikinä kautta lääkäriin sitten päädyt menemään: päivystys, terveyskeskus, mielenterveystoimisto, työ/ koulu terveyden huolto, jos sellaisia on jne)saat varmasti sairasloman.
Sossu ihminen sitten osaa neuvoa, mitä tukea voit hakea. Varmaan jotain sairausajan tukea. Lääkärin kanssa juteltuani voi olla, että hän suosittelee terapiaa, voihan kysyä, onko mahdollista käydä terapiassa kuntoutuksena. Eli jotain kuntoutusrahaa saisit.
Kuulostaa siltä, että just nyt työt ei kannata, ajan levätä ja puhua itsesi kuntoon.
Noin monta kriisiä lyhyen ajan sisällä, niin on luonnollista, että mieli menee mustaksi. Älä syytä itseäsi tai yritä liikaa.
Itse muistan, kun oli masentunut pahasti, en jaksanut tehdä mitään. Suihkussa käynti oli hankalaa. Stressasin sotkuisesta kodista. Eräs sairaanhoitaja lohdutti, ette hän ei ole masentunut, mutta heillä on kotona tiskipöytä niin täynnä likaisia tiskejä, ettei pöytää näy. Hän sanoi, ettei aina jaksa hänkään työn ja muun ohella kaikkea hoitaa, saati, kun on sairas! Siivous on viimeinen mitä kannattaa stressata. Se on siitä hyvä, että se odottaa uskollisesti, eikä karkaa minnekään! Teet sitten kun jaksat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuloostaa sille että toivon että olosi helpottuu.
Täällä taistellaan tukien kanssa,olen kärsinyt stressistä ahdistuksesta ja taistelen masennusta vastaan. Terveyskeskukseen tehnyt mieli mennä monta kertaa, jostain syystä en vain saa mentyä. Haluan päästä jaloilleni ja taistelen sen eteen että saisin olla kyvykäs.
Tänään meinasin saada pahan paniikkikohtauksen mutta päässä hoki "hengitä hengitä, hengitä vaikka tapahtuis mitä" ei ole omia rahoja ollenkaan, äsken tein leivän vehnästä eikä mitään päälle, ja taikina veteen. Odotan että tää päättyy ja saan kokea helpotusta.
Siispä tsemppiä sinulle!
Ei kannata jäädä yksin ongelmien kanssa, tää on tyhmää.
Tsemppii. Yksi asia kerrallaan. Hoida nyt tuo että saat raha-asiat ainakin pois painamasta mieltä. Sen jälkeen sitten pyydä keskusteluapua, terapiaa tai mitä ikinä tunnetkaan tarvitsevasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa, Ap. Olet ottanut yhden askeleen, huomenna otat seuraavan! ☺
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ihanat, itkuhan tässä tuli lukiessa teidän tsemppaavia kommentteja. ❤
Yö meni itkiessä. Välillä nousin tupakalle, yritin katsoa telkkaria yms. En pysty keskittymään ja huono olo vaan pysyy. Kun yritin palata sänkyyn alkoi taas itku - sänky on niin iso ja kolkko yksin. Kaipaan miestäni niin paljon.
Aijoin soittaa terveyskeskukseen heti aamulla sen auetessa klo 8, mutta olinkin nukahtanut vähän ennen sitä.. Muina öinä olen saanut unta vasta 10-11 aikaan aamulla, joten tyhmänä luotin, etten tarvitse herätystä.
Katsoin netistä lähimmän tk:n numeron (muuttanut pari kk sitten saman kaupungin sisällä, eli ei sama kuin ennen) ja jätin soittopyynnön puolen päivän aikaan. Sieltä soitettiin vähän vaille kolme ja siinä sitten selvisi, että lähin tk ei olekaan minun terveyskeskukseni. Pääsin soittamaan oikeaan paikkaan 15:01 ja ajanvaraus olikin mennyt kiinni kolmelta. Romahdin tästä ihan täysin. Niin mun tuuria, jos yritän niin epäonnistun kuitenkin..Sen jälkeen oon vaan möllöttänyt ja itkenyt. Uskaltauduin käymään lähikaupassa ostamaan valmisaterian ja tupakkaa. Pelotti todella mennä, mutta tiedän, että ilman tupakkaa oleminen tässä kohtaa vain pahentaisi entisestään.
Lemmikeistä täällä on monella ollut huoli. Ei onneksi ole koiria ulkoilutettavana, vaan kaneja ja jyrsijöitä. Eli hoitaminen on ruuan ja veden antamista ja jätteiden siivoamista. Olen niistä tietty huolehtinut, vaikka tekemisen aloittaminen on todella vaikeaa. Seuran pitäminen eläimille on jäänyt liian vähäiseksi, sen myönnän ja se harmittaa. Tätä kirjoittaessani tulin istumaan kanien aitaukseen, kyllä näiden pitkäkorvien seura vähän helpottaa tuskaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tosi raskaalta, toivon sinulle voimia kestää!! Tärkeää ja hienoa että et ole alkanut juomaan, sekin on jo iso asia josta voit olla ylpeä!
Kun joskus olen ollut voimieni äärirajoilla, olen ajatellut että vaikka en jaksa tehdä isoja asioita, voin tehdä pieniä. Eli olen tarttunut johonkin mahdollisimman pieneen toimeen, vaikka tiskipöydän siivoamiseen. Olen tehnyt vain jotain, tärkeintä että tekee. Siinä mieli järjestyy pikkuhiljaa, ainakin tämä toimii minulla.
Tulee edes vähän parempi olo kun saa jotain aikaiseksi. Seuraavana päivänä jaksaa sitten ehkä tehdä jotain pikkaisen isompaa. Ja muistaa olla aina iloinen ja ylpeä itsestään, vaikka miten pienen asian saisi tehtyä tai hoidettua.
Kiitos. Tänäänkin teki mieli juoda. Enemmän näen itseni epäonnistuneena, kun edes tekee mieli ryypätä. Kai siitä tavallaan voi olla ylpeä, etten ole ruvennut juomaan. Tuota olen käyttänyt vuosia sitten, mutta on päässyt unohtumaan. Tänään voisin ottaa tavoitteeksi syödä "oikeaa ruokaa" (= valmisaterian), kun olen nyt viikon elänyt jugurtilla. Ja pestä hampaat.
AP
"Niin mun tuuria, jos yritän niin epäonnistun kuitenkin"
ei, vaan et tehnyt niin kuin sinulle sanottiin. Sanottiinko sinulle että OTA YHTEYTTÄ TERVEYSASEMAAN VAI MIELETERVEYSTOIMISTOON?
ihan sama. EI näitä mikään auta vaikka tuntitolkulla tuhlaa aikaa neuvoakseen. Sinun paikasi EI OLE TERVEYSKESKUS VAAN MIELENTERVEYSTOIMISTO!!
ja en nyt halua masentaa enemmän, mutta kun ITSE olin kriisissä niin osasin kävellä suoraan Hesperian päivystykseen (kauan sitten), ei siinä ooteltu takasinsoittoja tai jossiteltu et josko joku soittais tai ei tai...
Et sinä masenna ketään kun asiasta sanot. Jotkut on vaan hiton kädettömiä. Ei ole homma eikä mikään kävellä minkään päivystyksen ovesta sisään ja pyytää hoitoa varsinkaan kun on kirjat tehtynä jo.
Kun itse sairastuin depressioon, tuntui aivotoimintakin tyssäävään. Yksinkertaisetkin asiat olivat monimutkaisia ja jos joku jotain sanoi, se piti toistaa monta kertaa. Ei aina ole kyse kädettömyydestä vaan siitä, että depressio heikentää myös keskittymiskykyä, oppimista ja muistamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ihanat, itkuhan tässä tuli lukiessa teidän tsemppaavia kommentteja. ❤
Yö meni itkiessä. Välillä nousin tupakalle, yritin katsoa telkkaria yms. En pysty keskittymään ja huono olo vaan pysyy. Kun yritin palata sänkyyn alkoi taas itku - sänky on niin iso ja kolkko yksin. Kaipaan miestäni niin paljon.
Aijoin soittaa terveyskeskukseen heti aamulla sen auetessa klo 8, mutta olinkin nukahtanut vähän ennen sitä.. Muina öinä olen saanut unta vasta 10-11 aikaan aamulla, joten tyhmänä luotin, etten tarvitse herätystä.
Katsoin netistä lähimmän tk:n numeron (muuttanut pari kk sitten saman kaupungin sisällä, eli ei sama kuin ennen) ja jätin soittopyynnön puolen päivän aikaan. Sieltä soitettiin vähän vaille kolme ja siinä sitten selvisi, että lähin tk ei olekaan minun terveyskeskukseni. Pääsin soittamaan oikeaan paikkaan 15:01 ja ajanvaraus olikin mennyt kiinni kolmelta. Romahdin tästä ihan täysin. Niin mun tuuria, jos yritän niin epäonnistun kuitenkin..Sen jälkeen oon vaan möllöttänyt ja itkenyt. Uskaltauduin käymään lähikaupassa ostamaan valmisaterian ja tupakkaa. Pelotti todella mennä, mutta tiedän, että ilman tupakkaa oleminen tässä kohtaa vain pahentaisi entisestään.
Lemmikeistä täällä on monella ollut huoli. Ei onneksi ole koiria ulkoilutettavana, vaan kaneja ja jyrsijöitä. Eli hoitaminen on ruuan ja veden antamista ja jätteiden siivoamista. Olen niistä tietty huolehtinut, vaikka tekemisen aloittaminen on todella vaikeaa. Seuran pitäminen eläimille on jäänyt liian vähäiseksi, sen myönnän ja se harmittaa. Tätä kirjoittaessani tulin istumaan kanien aitaukseen, kyllä näiden pitkäkorvien seura vähän helpottaa tuskaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tosi raskaalta, toivon sinulle voimia kestää!! Tärkeää ja hienoa että et ole alkanut juomaan, sekin on jo iso asia josta voit olla ylpeä!
Kun joskus olen ollut voimieni äärirajoilla, olen ajatellut että vaikka en jaksa tehdä isoja asioita, voin tehdä pieniä. Eli olen tarttunut johonkin mahdollisimman pieneen toimeen, vaikka tiskipöydän siivoamiseen. Olen tehnyt vain jotain, tärkeintä että tekee. Siinä mieli järjestyy pikkuhiljaa, ainakin tämä toimii minulla.
Tulee edes vähän parempi olo kun saa jotain aikaiseksi. Seuraavana päivänä jaksaa sitten ehkä tehdä jotain pikkaisen isompaa. Ja muistaa olla aina iloinen ja ylpeä itsestään, vaikka miten pienen asian saisi tehtyä tai hoidettua.
Kiitos. Tänäänkin teki mieli juoda. Enemmän näen itseni epäonnistuneena, kun edes tekee mieli ryypätä. Kai siitä tavallaan voi olla ylpeä, etten ole ruvennut juomaan. Tuota olen käyttänyt vuosia sitten, mutta on päässyt unohtumaan. Tänään voisin ottaa tavoitteeksi syödä "oikeaa ruokaa" (= valmisaterian), kun olen nyt viikon elänyt jugurtilla. Ja pestä hampaat.
AP
"Niin mun tuuria, jos yritän niin epäonnistun kuitenkin"
ei, vaan et tehnyt niin kuin sinulle sanottiin. Sanottiinko sinulle että OTA YHTEYTTÄ TERVEYSASEMAAN VAI MIELETERVEYSTOIMISTOON?
ihan sama. EI näitä mikään auta vaikka tuntitolkulla tuhlaa aikaa neuvoakseen. Sinun paikasi EI OLE TERVEYSKESKUS VAAN MIELENTERVEYSTOIMISTO!!
ja en nyt halua masentaa enemmän, mutta kun ITSE olin kriisissä niin osasin kävellä suoraan Hesperian päivystykseen (kauan sitten), ei siinä ooteltu takasinsoittoja tai jossiteltu et josko joku soittais tai ei tai...
Et sinä masenna ketään kun asiasta sanot. Jotkut on vaan hiton kädettömiä. Ei ole homma eikä mikään kävellä minkään päivystyksen ovesta sisään ja pyytää hoitoa varsinkaan kun on kirjat tehtynä jo.
Tietäjät tietää taas. Kukaan ei noissa paikoissa auta _ketään_ - päinvastoin. Elämme holokaustia.
Vierailija kirjoitti:
Kun itse sairastuin depressioon, tuntui aivotoimintakin tyssäävään. Yksinkertaisetkin asiat olivat monimutkaisia ja jos joku jotain sanoi, se piti toistaa monta kertaa. Ei aina ole kyse kädettömyydestä vaan siitä, että depressio heikentää myös keskittymiskykyä, oppimista ja muistamista.
Minua on vaikeimmassa masennuksessa (pakko)syötetty kuukausia sänkyyn.
Semmosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jaksaa/pystyy terveyskeskukseen kävelemään, ne kyllä löytävät sieltä jonkun joka kuuntelee. Kyllä ihan tavalliselle terveyskeskuslääkärillekin voi puhua mielenterveysasioista. Eivät he ehkä psyykenlääkkeitä voi kirjoittaa, mutta vaitolovelvollisuus auttaa ainakin minua näistä asioista puhumaan, ja he voivat laittaa soittoaikapyynnön systeemiin masennushoitajalle tai psykologille, jota kautta pääsee eteenpäin.
Mielenterveyspalveluihin on monta tietä nykyään, yksi niistä kulkee terveyskeskuksen kautta.
Todellakin terveyskeskuslääkärit määräävät psyykenlääkkeitä. Ja täällä Hgissä ainakaan ei sinne psykan polille pääse ilman lähetettä.
Lähete on tekninen muodollisuus. Mt-päivystyksen lääkäri voi lähettää akuuttipotilaan vaikka suoraan polille/osastolle.
Täällä päin taas päivystys ei tee kiireettömiä lähetteitä. Jos päivystys tekee lähetteen, se on suoraan sairaalaan siltä istumalta tai sitten kotiin ilman mitään lähetteitä. Näin mulle on sanottu, eli käytännöt vaihtelevat (ja muuttuvat, ilman että tavikset niistä tietävät, ja aina joku voi jutella myös höpöjä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jaksaa/pystyy terveyskeskukseen kävelemään, ne kyllä löytävät sieltä jonkun joka kuuntelee. Kyllä ihan tavalliselle terveyskeskuslääkärillekin voi puhua mielenterveysasioista. Eivät he ehkä psyykenlääkkeitä voi kirjoittaa, mutta vaitolovelvollisuus auttaa ainakin minua näistä asioista puhumaan, ja he voivat laittaa soittoaikapyynnön systeemiin masennushoitajalle tai psykologille, jota kautta pääsee eteenpäin.
Mielenterveyspalveluihin on monta tietä nykyään, yksi niistä kulkee terveyskeskuksen kautta.
Todellakin terveyskeskuslääkärit määräävät psyykenlääkkeitä. Ja täällä Hgissä ainakaan ei sinne psykan polille pääse ilman lähetettä.
Lähete on tekninen muodollisuus. Mt-päivystyksen lääkäri voi lähettää akuuttipotilaan vaikka suoraan polille/osastolle.
Täällä päin taas päivystys ei tee kiireettömiä lähetteitä. Jos päivystys tekee lähetteen, se on suoraan sairaalaan siltä istumalta tai sitten kotiin ilman mitään lähetteitä. Näin mulle on sanottu, eli käytännöt vaihtelevat (ja muuttuvat, ilman että tavikset niistä tietävät, ja aina joku voi jutella myös höpöjä).
Samoin täällä. Holokausti. Ilman eutanasiaa oman käden kautta kierteisellä kehoituksella loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raha stressaa. Kohta loppuu säästöt, joilla olen elänyt. Pitäisi ilmoittautua työttömäksi kelan tuen saamiseksi. Tiedän mitä se rumaba työkkärin kanssa on, tuntuu etten pysty!
Hei, tiedän tuon tunteen, mutta ei se ole ollenkaan sellaista kuin pelkäät. Ei sinua nöyryytetä eikä sinulta vaadita kohtuuttomia. Se, mitä sinun pitää kuitenkin tehdä on ilmoittautua työttömäksi niin pian kuin voit niin varmistat rahan saamisen. Asian välttely ei vie eteenpäin.
Kuulostaa siltä ettet ole vielä työkykyinen ja ehdottaisinkin että menet terveyskeskukseen masennuksen vuoksi. Kun saat lääkäriltä b:n paperit, haet sairauspäivärahaa jonka avulla pärjäät ilman mitään velvotteita ja voit keskittyä itsesi kuntouttamiseen. Sairauspäivärahaa voi saada muistaakseni 6kk putkeen. Tätä varten sinun pitää kuitenkin olla työttömänä työnhakijana. Älä huoli, sairaana ei ole velvotteita. Tsemppiä!
heheh hehhe he heheheh!
en ole ap, mut mitään b lausuntoa ei joku terveyskeskus jannu kirjoittele yhtään kellekkään psykiatriselle potilaalle. Naurattaa teidän pelleilyohjeenne.
Ja muka "varaa aika terveysasemalle"? Mitä varten? Ei siellä masennuspotilaita hoideta. Nainen tulee ohjata soittamaan mt-toimistoon ja varaamaan ajan psykiatrille, tai soittaa akuutti tiimin kotiinsa. tai jonkun masennushoitajalle ajan. B lausinnon saa vain psykiatrilta ja se vaatii jonkun sortin tuntikausia kestävän keskustelun. muun kaltaiset lausunnot tulee kelalta bumerankina takaisin.
Kela ei myönnä yhtään mitään toimeentulotukea ensin on oltava todistus että on hakenut ensisijaiset tuet. No kai se voi netissä sen tehä.
Aika monessa paikassa psykiatrille pääseminen vaatii lähetteen terveyskeskuksen lääkäriltä. Hänkin voi aluksi kirjoittaa sairauslomaa.
Mikäköhän mahtaa olla syy miksi suomessa on masentuneita ihmisiä todella paljon sekä miksi nuorilla on jatkuvasti enemmän mt-ongelmia?
Olin lukevinaan tutkimusen ja siinä havaittiin että samat ongelmat on kasvussa myös muissa länsimaissa.
Mitä yhteiskunta voisi tehdä ettei ihmiset masennu?
Ap:lle voimia ja jaksamisia.
Lähete on tekninen muodollisuus. Mt-päivystyksen lääkäri voi lähettää akuuttipotilaan vaikka suoraan polille/osastolle.