Mitä ajattelet jos varatut ovat ihastuneet toisiinsa ja toinen sanoo, että...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ongelma sitten loppujen lopuksi se, että et rakastakaan omaa miestäsi aidosti? Siinä tapauksessa ero voi tulla ilman mitään kolmansia osapyöriä. Haetko mielesi avulla aktiivisesti turvaa tuosta uudesta miehestä? Kuvittelet että hän pelastaisi tilanteen? Et uskalla erota ennen kuin on uusi mies katsottuna? Niin kuin joku jo sanoi, onni ei tule ulkopuolelta, siis toisesta ihmisestä, vaan sinusta itsestäsi. 

En enää tiedä rakastanko aidosti.

Mieheni ihastui toiseen varmaan 10 vuotta sitten ja käyttäytyi niin että en tiedä olenko sen jälkeen rakastanut aidosti. Epäilen että hän on pettänyt minua vuosien varrella mutta mitään hän ei ole myöntänyt.

Varmaan haen turvaa tuosta uudesta miehestä ja näen hänet ainutlaatuisena, jolla aidommat tunteet minuun kuin miehelläni. Totuutta en tietenkään kummastakaan miehestä tiedä, kumpi rakastaa ja rakastaako kumpikaan.

Erota en osaa enkä jaksa. Pystyisin eroamaan vain jos saisin tuon toisen. En usko että ihastun enää koskaan elämässäni kehenkään toiseen.

ap

No tuo kyllä kuulostaa rakkaudettomalta liitolta. Ehkä kannattaisi kertoa miehellesi tästä ihastuksesta, niin näet onko teillä enää mitään oikeaa rakkautta jäljellä. Ehkä miehesi haluaisikin taistella sinusta, ja siksi ihastumisesta kertominen voisi auttaa noita tunteita tulemaan pintaan. Minä en jäisi roikkumaan rakkaudettomaan liittoon, sillä sitten kun lapset lähtevät kotoa, olette suurissa ongelmissa. Nyt olette ilmeisesti yhdessä vain lasten takia.

En tietenkään halua kenellekään tällaista elämää.

Ihmiset vaan elää ihmeellisistä syistä yhdessä pystymättä eroamaan.

Juuri kuulin yhdeltä naiselta, että katuu että meni miehensä kanssa 25 vuotta sitten naimisiin ja hankki lapsia, kun on tajunnut ettei olisi halunnut sitä miestä.

Omista ajatuksistani en saa selkoa mitä nyt haluan, mutta koen että olen mennyt rakkaudesta naimisiin silloin joskus 20 vuotta sitten.

Ajattelen vaan jos se kaipaamani mies ajatteleekin että haluaisi olla minun kanssa, mutta on päättänyt ettei koskaan eroa eikä aiheuta lapsille mielipahaa eikä horjuta kenenkään taloutta tai mielenterveyttä eroamisilla.

Näitä sitten mietitään kuolinvuoteella että tekikö oikeat ratkaisut elämässä ja että olisiko pitänyt tehdä toisin? Sitä mä mietin koko ajan, mutta aloitetta minä en enää tee jos kerran on sanottu ei kiitos. Vaikka voisikin olla elämäni paras juttu kokeilla uudelleen vuosien jälkeen.

ap

Asetuppa sen sinun miehesi asemaan hetkeksi. Oletan, että kykenet tuntemaan, jos kerran kykenet ihastumaan. Mieti ihan rehellisesti, jos itse olisit siinä tilanteessa, että miehesi olisi se, joka haikailee toisen perään. Edelleenkö ymmärtäisit pettäjiä ? Sinulla ei olisi mitään oletusta, että liittonne ei voi hyvin. Väitän, että siinä tilanteessa kun sinua petettäisiin, olisit sinäkin sitä mieltä, että sen eron olisi voinut myös hoitaa fiksusti ilman kolmansia osapuolia.

Huonosta liitosta voi aina lähteä, ihan aina. Jos ei ole halua yrittää saada liittoa kuntoon, niin lähde, mutta lähde ilman kolmatta osapuolta. Sinulla ei ole mitään käsitystä, kuinka paljon pettämällä tehty ero loukkaa sitä toista osapuolta, se loukkaa myös niitä lapsia huomattavasti enemmän. Sinä olet joskus ollut  myös siihen mieheesi rakastunut. Ansaitseeko oikeasti miehesi vielä viimeisen kunnon loukkauksen ? 

Jos olet nelikymppinen, ja mennyt 20 vuotta sitten naimisiin, et ilmeisesti ole ehtinyt olla kovin monen muun kanssa elämässäsi( ja varmaan mennyt liian nuorena naimisiin)? Ehkä et rakasta enää, ja kaipaat kokea rakkauden tunnetta? Niin kuin sanoin, sinulla on neljänkympin kriisi. Silloin ei tiedä mitä haluaa elämältään, ja joutuu katsomaan asiat uusiksi. Joko tulee ero , tai sitten ei. Muuttakaa hetkeksi erilleen, ja katsokaa onko mitään tunteita jäljellä. Saman katon alla on ihan turha sinnitellä, jos ei ole mitään tunteita. Haluaisit että uusi mies ratkaisisi tilanteen sun puolesta, mutta niin se ei nyt mennyt. Joudut itse ratkomaan mitä haluat elämältäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et edes oikeasti tunne tätä ihastuksesi kohdetta. Toisen ihmisen oppii tuntemaan kunnolla vasta kun asuu ja on yhdessä vuosikymmeniä. Olet nyt omassa mielessäsi maalaillut ties mitä pilvilinnoja. Näet ihastuksesi vaaleanpunaisten lasien läpi täydellisenä. Totuus voi olo jotain ihan muuta. Ihmettelen, miten 40-vuotias ihminen voi olla noin naiivi ja ”sinisilmäinen” ja tunteidensa vietävissä. Ihmettelen myös rakkauden puutetta omia lapsia kohtaan. Etkö ymmärrä kuinka lapsesi kärsisivät, jos eroaisit heidän isästään? Missä on toisen ihmisen asemaan asettumisen taito? Empatia? Onneksi sentään tällä ihastuksesi kohteella on järki päässään.

Pienempi on toivonut että olisimme miehen kanssa onnellisia yhdessä ja yrittää kaikkensa meidän puolesta. On huomannut että joku on pielessä. 

Samoin teini on huomannut, mutta ihmettelee miksi emme eroa. Kärsii siitä että suhteemme on kaikesta yrittämisestä huolimatta jotenkin epävakaa ja välillä melko huono.

Niin eri tavalla lapset suhtautuvat kun huomaavat että vanhemmilla ei mene hyvin.

Monen kaksikymppisen huomaan ajattelevan jo niin, että vanhemmat itse tietävät mikä on parhaaksi.

Olen itsekin aina kuvitellut että on paras että vanhemmat eivät eroa. Mutta kyllä tekee kipeää nähdä sekin että lapset oireilevat huonosta suhteesta. 

Mikä tässä sitten olisi parempi... Lapset kärsivät että olemme yhdessä ja riitelemme ja lapset kärsivät erosta. Kumpikaan ei ole hyvä.

Itse en myöskään halua erota, mutta en vaan koskaan saa tuota toista ihmistä pois mielestäni. En vaikka vuosia kuluu.

ap

Ei ole pakko riidellä lasten nähden. Toista voi kohdella kunnioittavasti ja asiallisesti, vaikka suhde ei kukoistaisi. Lapset eivät analysoi esim. kosketustenne määrää tai himokkuutta, jos kohtelette toisianne heidän nähdensä ystävällisesti.

Ei pidä paikkaansa. Omat vanhempani eivät koskaan koskeneet toisiinsa tai näyttäneet läheisyyttä meidän lasten nähden ja meillä oli hyvin selvää tämän takia että olivat yhdessä vain meidän takia. Se on suuri vastuu pistää lasten niskoille, ei ole kiva lapsen tietää että Vanhemmat ovat yhdessä ja sinnittelevät vain lasten takia.

Olen kertonut ihastuksestani miehelleni. Hän jopa tietää tämän miehen päällisin puolin.

Kaikesta huolimatta olemme yhdessä ja yritämme eteenpäin.

Minä vaan valitettavasti tiedän että lähtisin sen toisen matkaan, jos tilaisuus tulisi. Voisin katuakin, mutta en haluaisi jättää kokematta parisuhdetta hänen kanssaan.

Toki meillä on  oman miehen kanssa rakkautta välillämme mutta myös sellaisia möykkyjä jotka ei näytä sulavan vaikka mitä yrittää. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et edes oikeasti tunne tätä ihastuksesi kohdetta. Toisen ihmisen oppii tuntemaan kunnolla vasta kun asuu ja on yhdessä vuosikymmeniä. Olet nyt omassa mielessäsi maalaillut ties mitä pilvilinnoja. Näet ihastuksesi vaaleanpunaisten lasien läpi täydellisenä. Totuus voi olo jotain ihan muuta. Ihmettelen, miten 40-vuotias ihminen voi olla noin naiivi ja ”sinisilmäinen” ja tunteidensa vietävissä. Ihmettelen myös rakkauden puutetta omia lapsia kohtaan. Etkö ymmärrä kuinka lapsesi kärsisivät, jos eroaisit heidän isästään? Missä on toisen ihmisen asemaan asettumisen taito? Empatia? Onneksi sentään tällä ihastuksesi kohteella on järki päässään.

Pienempi on toivonut että olisimme miehen kanssa onnellisia yhdessä ja yrittää kaikkensa meidän puolesta. On huomannut että joku on pielessä. 

Samoin teini on huomannut, mutta ihmettelee miksi emme eroa. Kärsii siitä että suhteemme on kaikesta yrittämisestä huolimatta jotenkin epävakaa ja välillä melko huono.

Niin eri tavalla lapset suhtautuvat kun huomaavat että vanhemmilla ei mene hyvin.

Monen kaksikymppisen huomaan ajattelevan jo niin, että vanhemmat itse tietävät mikä on parhaaksi.

Olen itsekin aina kuvitellut että on paras että vanhemmat eivät eroa. Mutta kyllä tekee kipeää nähdä sekin että lapset oireilevat huonosta suhteesta. 

Mikä tässä sitten olisi parempi... Lapset kärsivät että olemme yhdessä ja riitelemme ja lapset kärsivät erosta. Kumpikaan ei ole hyvä.

Itse en myöskään halua erota, mutta en vaan koskaan saa tuota toista ihmistä pois mielestäni. En vaikka vuosia kuluu.

ap

Ei ole pakko riidellä lasten nähden. Toista voi kohdella kunnioittavasti ja asiallisesti, vaikka suhde ei kukoistaisi. Lapset eivät analysoi esim. kosketustenne määrää tai himokkuutta, jos kohtelette toisianne heidän nähdensä ystävällisesti.

Ei pidä paikkaansa. Omat vanhempani eivät koskaan koskeneet toisiinsa tai näyttäneet läheisyyttä meidän lasten nähden ja meillä oli hyvin selvää tämän takia että olivat yhdessä vain meidän takia. Se on suuri vastuu pistää lasten niskoille, ei ole kiva lapsen tietää että Vanhemmat ovat yhdessä ja sinnittelevät vain lasten takia.

Olette molemmat oikeassa, mutta eri tapaukset ovat erilaisia. Jotkut eivät kykene kohtelemaan toista kunnioittavasti ja asiallisesti. Ei edes lasten nähden, eivätkä lapsiakaan. Silloin ei ole paljoa tehtävissä. Kylmän asialliset välitkin kyllä ovat lapsille selvä juttu. He tajuavat tosi tarkasti, mitä kotona on meneillään, ilmapiirin suhteen. Joka tapauksessa etäinen ja viileä vanhempien parisuhde antaa lapsille täysin vääränlaisen kuvan perheestä, parisuhteesta ja rakkaudesta. Erityisen ikävää tämä on, jos se tekee vanhemmat onnettomiksi, jolloin he eivät ole vanhempinakaan parhaimmillaan. Uupunut, kyllästynyt, kyyninen vanhempi on kuin ontto kuori pahimmillaan, vaikka ei kohtelisikaan lapsia kaltoin. Hän voi silti olla etäinen ja itseensä liiaksi käpertynyt huomioidakseen lapset kunnolla. 

Kaiken keskiössä on lopulta se, tekeekö vanhempien parisuhde vanhemmat onnelliseksi. Jos, niin sitä ei kannata rikkoa ja se on paras perhe lasten kasvaa. Jos ei, eikä mikään yritys korjata asiaa muuta, niin ero luultavasti on parempi, jollei tuota esim. taloudellista katastrofia, mikä vaarantaa oleellisesti lasten tulevaisuuden yms. 

Tämä vastaus sivusta. 

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen vaan jos se kaipaamani mies ajatteleekin että haluaisi olla minun kanssa, mutta on päättänyt ettei koskaan eroa eikä aiheuta lapsille mielipahaa eikä horjuta kenenkään taloutta tai mielenterveyttä eroamisilla.

Näitä sitten mietitään kuolinvuoteella että tekikö oikeat ratkaisut elämässä ja että olisiko pitänyt tehdä toisin? Sitä mä mietin koko ajan, mutta aloitetta minä en enää tee jos kerran on sanottu ei kiitos. Vaikka voisikin olla elämäni paras juttu kokeilla uudelleen vuosien jälkeen.

ap

Tässä sulle vastaus: ei ole mitään väliä, mitä mies mahdollisesti ajattelee yön pimeinä hetkinä tai omana heikkona hetkenään. Sillä on merkitystä, että hän on päättänyt toimia, kuten tahtoo tehdä: pitää perheensä eikä jatkaa sinun kanssasi suhdetta yhtään pidemmälle kuin se nyt jo meni.

Huomaa: hän siis toimii, kuten tahtoo. Ihmiset toimivat aina, kuten tahtovat, pohjimmiltaan tahtovat, vaikka itselleen mielellään useinkin selittelevät muuta. Tein näin, koska koska koska - mutta totuus siellä taustalla on, että tein näin, koska tämä toimintatapa on tällä hetkellä minulle palkitsevin. Näin saan sen, mitä oikeasti tahdon.

Kuolinvuoteellakin voidaan vielä haikailla muka tekemättä jäänyttä tms. mutta totuus on, että jos oltaisiin uudelleen valitsemassa, 95 % todennäköisyydellä valittaisiin aivan samalla tavalla.

Sinun on nyt mietittävä, uskallatko tunnustaa, mitä sinä oikeasti tahdot. Se on täysin riippumatonta tästä  ihannemiehestä ja se on riippumatonta myös aviomiehestäsi. Millainen ihminen olet, millaisen elämän haluat nähdä edessäsi?

Kannattaa miettiä todella tarkkaan, onko kyse siitä, ettet enää rakasta miestäsi, vai onko kyse vain muutoksen ja nuoruuden kaipuusta ja tylsistymisestä. Kenenkään suhde ei ole pelkkää ilotulitusta 20 vuoden ajan.

Se on nimittäin todella suuri asia, jos sinulla on joku, joka on nähnyt kasvusi nuoresta vanhukseksi ja jakanut yhteisen elämän. Yhteiset lapset ja myöhemmin lapsenlapset. Se ei ole niin suuri asia, että sen takia kannattaisi sietää aivan mitä tahansa. Se on kuitenkin todella suuri asia. Tässä ketjussa on pohdittu sitä, mitä tulee vanhainkodissa kaduttua. Uskotko, että tulet katumaan vanhuksena katsoessasi ukonrähjääsi keinutuolissa, että et vaihtanut häntä kiehtovampaan mieheen? Toivoisitko silloin, että hän olisi jossain muualla, eikä enää elämässäsi? Vai uskotko, että voisit arvostaa sitä, että tuo ukko on nähnyt rinnallasi kaiken? Hän on ollut paikalla, kun lapsesi ovat syntyneet, ja nähnyt sinun kasvutarinasi. Hän on kokenut rinnallasi elämäsi suurimmat asiat.

Rakkauden voi toki löytää vanhempanakin ja olla onnellinen. Siinä on kuitenkin jotain ainutlaatuista, kun ollaan elämänmittaisia kumppaneita ja nähty vuosien varrella aivan kaikki. Oletko varma, että haluat heittää tuon mahdollisuuden menemään peruuttamattomasti? Nykyinen miehesi on ainoa mahdollisuutesi sellaiseen yhteyteen. Voi olla, että ajattelet saavasi tilalle jotain parempaa - minä en sitä tiedä, kehotan vain harkitsemaan.

Aloittaja taitaa olla aika hukassa itsensä kanssa. Lähtisit uuden miehen matkaan, jos mies haluaisi. Mutta et halua erota, koska uusi mies ei haluakaan sinua. Aika epäreilu tilanne omaa miestäsi kohtaan!   Et rakasta miestäsi? Oletko kysynyt mieheltäsi rakastaako hän enää sinua? Et ole onnellinen tilanteeseesi? Mitä ihmettä vielä ihmettelet? Et selvästikään rakasta miestäsi, ota äkkiä ero, ehdit vielä löytää uuden. Kuusikymppisenä voi olla vaikeampi löytää enää yhtään mitään. Sitten olet vaan katkera vanha akka, jota kaikki läheisesi vihaavat.

Itse olen "vaihtanut" ihastukseeni lapsieni isän. Liitto lasten isän kanssa oli kyllä jo taputeltu, mutta emme olleet muuttaneet erilleen tms. Eli siis meillä ei nykyisen mieheni kanssa ollut salasuhdetta missään vaiheessa. Tunteeni kerroin hänelle vasta kun erosta oltiin päätetty. Koen että minulla kävi todella hyvä tuuri, koska tämä ihastukseni on paljon parempaa mitä olisin koskaan voinut kuvitella. Se myös realisoitui, että en oikeastaan tiennyt hänestä mitään. Hän olisi yhtähyvin voinut olla alkoholisti, pedofiili, taloudellisesti täysi hulttio yms.

Olen onnellinen että lapseni näkevät nyt terveen parisuhteen mallia ja sen että mitä tarkoittaa kun on kaksi osallistuvaa aikuista perheessä. Kaikki valintani olen tehnyt ajatellen lapsia ennen kuin mitään muuta. Silti vieläkin kärsin siitä että hajoitimme ydinperheen ja tein väärän valinnan lapsieni isäksi. Jos olisin sinä AP, niin unohtaisin ihastuksen, jos parisuhde on muuten ihan ok. Et oikeasti tunne ihastustasi ja sinulla kuitenkin on sen verran ikää, että et tosiaan sinkku äitinä ole mitään kuuminta kuumaa parisuhde markkinoilla. Toivon myös todella ettet oikeasti ajattele nuin rumasti perheestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa miettiä todella tarkkaan, onko kyse siitä, ettet enää rakasta miestäsi, vai onko kyse vain muutoksen ja nuoruuden kaipuusta ja tylsistymisestä. Kenenkään suhde ei ole pelkkää ilotulitusta 20 vuoden ajan.

Se on nimittäin todella suuri asia, jos sinulla on joku, joka on nähnyt kasvusi nuoresta vanhukseksi ja jakanut yhteisen elämän. Yhteiset lapset ja myöhemmin lapsenlapset. Se ei ole niin suuri asia, että sen takia kannattaisi sietää aivan mitä tahansa. Se on kuitenkin todella suuri asia. Tässä ketjussa on pohdittu sitä, mitä tulee vanhainkodissa kaduttua. Uskotko, että tulet katumaan vanhuksena katsoessasi ukonrähjääsi keinutuolissa, että et vaihtanut häntä kiehtovampaan mieheen? Toivoisitko silloin, että hän olisi jossain muualla, eikä enää elämässäsi? Vai uskotko, että voisit arvostaa sitä, että tuo ukko on nähnyt rinnallasi kaiken? Hän on ollut paikalla, kun lapsesi ovat syntyneet, ja nähnyt sinun kasvutarinasi. Hän on kokenut rinnallasi elämäsi suurimmat asiat.

Rakkauden voi toki löytää vanhempanakin ja olla onnellinen. Siinä on kuitenkin jotain ainutlaatuista, kun ollaan elämänmittaisia kumppaneita ja nähty vuosien varrella aivan kaikki. Oletko varma, että haluat heittää tuon mahdollisuuden menemään peruuttamattomasti? Nykyinen miehesi on ainoa mahdollisuutesi sellaiseen yhteyteen. Voi olla, että ajattelet saavasi tilalle jotain parempaa - minä en sitä tiedä, kehotan vain harkitsemaan.

Sivusta kuulostaa siltä, että ap on harkinnut ja harkitsee edelleen, eikä ole nyt ryntäämässä mihinkään pöhköön hetken mielijohteesta. Jos puoliso on jo 10 vuotta sitten ihastunut toiseen ja luultavasti pettänyt, niin onhan siinä ollut aikaa harkita ja tulla johtopäätökseen, että rakkautta ei ole eikä lultavasti tule. Sellaisessa tilanteessa ei ole kyse enää siitä että koko elinikä ei ole pelkkää ilotulitusta, vaan tunnekuolemasta. Kenties sellaisesta jota ei deffakaan enää saa sykkimään. Sellaisessa tilanteessa ei myöskään tuo mitään lisäarvoa elämään nähdä kuinka nelikymppinen vähitellen rapistuu vaipoissaan makaavaksi kuolaavaksi dementikoksi. 

Kyllä siitä uudestakin ihastuksesta ihanuus karisee kun arkea sen kanssa elää ja vieläpä säätää kummankin edellisen perheen kanssa aikatauluja. Tottakai nyt on ihanaa kun voi vaan pussailla ja paneskella

Onko rakkaus sama kuin himo?

Vierailija kirjoitti:

Olen kertonut ihastuksestani miehelleni. Hän jopa tietää tämän miehen päällisin puolin.

Kaikesta huolimatta olemme yhdessä ja yritämme eteenpäin.

Minä vaan valitettavasti tiedän että lähtisin sen toisen matkaan, jos tilaisuus tulisi. Voisin katuakin, mutta en haluaisi jättää kokematta parisuhdetta hänen kanssaan.

Toki meillä on  oman miehen kanssa rakkautta välillämme mutta myös sellaisia möykkyjä jotka ei näytä sulavan vaikka mitä yrittää. 

ap

No mutta. Sitten asia on päivänselvä. Ei teillä mitään suhdetta ole, siis oman miehesi kanssa. Tuo on jo suorastaan kiusaamista sinun puoleltasi, että miehesi jopa tietää tämän toisen miehen. Kamoon! Jos olet itse katkera miehesi 10 vuotta sitten tapahtuneesta ihastuksesta, ja epäilet mutta et tiedä onko mies pettänyt- ainoa tapa pelastaa mitään on mennä johonkin pariterapiaan varmaankin. Eikö miestäsi kiinnosta pätkääkään että olet ihastunut? Vai peittääkö hän katkeruutensa? Ei ole ihme, jos riitelette, teidän suhde on täynnä solmuja joita ette ole selvittäneet. Molemmilla ihastuksia, mahdollinen pettäminen, mahdollinen valehtelu jne. Oletko ihan järjissäsi, kun ajattelet että et halua erota? Miksi IHMEESSÄ haluat vielä olla tuollaisessa suhteessa? Sinua ei selvästi myöskään kiinnosta pätkääkään, että loukkaisitko kenties miestäsi jos vain lähtisit toisen miehen matkaan? Ja puheesi perusteella tekisit sen heti, jos ihastuksesi niin pyytäisi.  Miksi vielä olet miehesi kanssa?Vain siksi että kulissit pysyvät pystyssä? Aika törkeetä.

Haluatko alitajuisesti kostaa miehellesi sitä että hänellä oli joskus ihastus?

Vierailija kirjoitti:

Onko rakkaus sama kuin himo?

Minusta ei, vaan sitä että välittää toisesta ihmisestä ja haluaa hänelle parasta.

Mutta sen lisäksi mun mielestä rakkaussuhteeseen miehen kanssa kuuluu seksi.

Haluaisin nuo molemmat tuon toisen miehen kanssa. Elinikäisen rakkaussuhteen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko rakkaus sama kuin himo?

Minusta ei, vaan sitä että välittää toisesta ihmisestä ja haluaa hänelle parasta.

Mutta sen lisäksi mun mielestä rakkaussuhteeseen miehen kanssa kuuluu seksi.

Haluaisin nuo molemmat tuon toisen miehen kanssa. Elinikäisen rakkaussuhteen.

ap

Jos leikitään hetki ettei tuota toista miestä ole olemassa. Sanoit että nykyinen miehesi on sitten se toinen jonka kanssa voit olla, et muiden. Mitä haluaisit nykyisen miehesi kanssa, jos tuota toista ei lasketa ollenkaan? Mitä muuttaisit suhteessanne? Mitä hyvää siinä on? Jotain hyvääkin siinä on kun olet sen kymmenen vuotta siinä ollut senkin jälkeen kun miehelläsi oli ihastus ja olet mielummin siinä kuin yksin. Jos suhteessa oikeasti voi huonosti, yksin olemisen vaihtoehto ei yleensä tunnu täysin mahdottomalta. Miltä tuntuisi jos nykyinen miehesi löytäisi jonkun toisen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kertonut ihastuksestani miehelleni. Hän jopa tietää tämän miehen päällisin puolin.

Kaikesta huolimatta olemme yhdessä ja yritämme eteenpäin.

Minä vaan valitettavasti tiedän että lähtisin sen toisen matkaan, jos tilaisuus tulisi. Voisin katuakin, mutta en haluaisi jättää kokematta parisuhdetta hänen kanssaan.

Toki meillä on  oman miehen kanssa rakkautta välillämme mutta myös sellaisia möykkyjä jotka ei näytä sulavan vaikka mitä yrittää. 

ap

No mutta. Sitten asia on päivänselvä. Ei teillä mitään suhdetta ole, siis oman miehesi kanssa. Tuo on jo suorastaan kiusaamista sinun puoleltasi, että miehesi jopa tietää tämän toisen miehen. Kamoon! Jos olet itse katkera miehesi 10 vuotta sitten tapahtuneesta ihastuksesta, ja epäilet mutta et tiedä onko mies pettänyt- ainoa tapa pelastaa mitään on mennä johonkin pariterapiaan varmaankin. Eikö miestäsi kiinnosta pätkääkään että olet ihastunut? Vai peittääkö hän katkeruutensa? Ei ole ihme, jos riitelette, teidän suhde on täynnä solmuja joita ette ole selvittäneet. Molemmilla ihastuksia, mahdollinen pettäminen, mahdollinen valehtelu jne. Oletko ihan järjissäsi, kun ajattelet että et halua erota? Miksi IHMEESSÄ haluat vielä olla tuollaisessa suhteessa? Sinua ei selvästi myöskään kiinnosta pätkääkään, että loukkaisitko kenties miestäsi jos vain lähtisit toisen miehen matkaan? Ja puheesi perusteella tekisit sen heti, jos ihastuksesi niin pyytäisi.  Miksi vielä olet miehesi kanssa?Vain siksi että kulissit pysyvät pystyssä? Aika törkeetä.

Olen tietenkin katkera miehen ihastuksesta, mutta se ei millään tavalla liity omaan ihastukseeni. Oma ihastukseni tuli täysin suunnittelematta vuosia myöhemmin ja oli omaa elämää isosti muuttava. Sanoisin, että todella suuri ihastus, joka tuli täysin pyytämättä ja varoittamatta.

Miehen ihastus on vain minun epäily, hän ei ole tunnustanut mitään. Käyttäytynyt vain typerästi. On hän jotain pieniä ihastumisia myöntänyt, mutta ei pettämisiään.

Miehen tunteista en pysty välittämään, koska omissa on niin paljon käsittelemistä (ja toki sekin että olen ollut loukkaantunut miehelleni niin sympatiat ei ole hänen puolellaan).

En ole kulissien takia vaan sen takia että jos en saa toista miestä niin haluan tämän kakkosvaihtoehdon (josta kuitenkin välitän) kanssa elää elämäni. Muita en pysty kuvittelemaan enkä ehkä rakastamaan, mutta en anna siihen myöskään mahdollisuutta pysymällä tässä parisuhteessa. Mutta en pysty kuvittelemaan itseäni sinkkumarkkinoilla metsästämässä miehiä, inhottava ajatus. 

Ja olen käynyt yksin terapeutilla ja miehen kanssa parisuhdeterapiassa, mutta valitettavasti niistä ei ole ollut mitään hyötyä tilanteeseen. Olen odottanut jonkinlaista lähenemistä niiden seurauksena, mutta terapia saa välimme vaan jäätymään. Molemmat kärsitään aika ajoin, mutta terapeutit eivät saa kompromisseja ja lähenemistä aikaan. Mieheni on loukkaantunut ja minä olen loukkaantunut.

Ah, kuinka ihanaa tästä olisi vaihtaa toiseen lämpimään ihmiseen ja näyttää lapsille millainen on hyvä parisuhde. Sitä me ei pystytä yksin eikä yhdessä tekemään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko rakkaus sama kuin himo?

Minusta ei, vaan sitä että välittää toisesta ihmisestä ja haluaa hänelle parasta.

Mutta sen lisäksi mun mielestä rakkaussuhteeseen miehen kanssa kuuluu seksi.

Haluaisin nuo molemmat tuon toisen miehen kanssa. Elinikäisen rakkaussuhteen.

ap

Jos leikitään hetki ettei tuota toista miestä ole olemassa. Sanoit että nykyinen miehesi on sitten se toinen jonka kanssa voit olla, et muiden. Mitä haluaisit nykyisen miehesi kanssa, jos tuota toista ei lasketa ollenkaan? Mitä muuttaisit suhteessanne? Mitä hyvää siinä on? Jotain hyvääkin siinä on kun olet sen kymmenen vuotta siinä ollut senkin jälkeen kun miehelläsi oli ihastus ja olet mielummin siinä kuin yksin. Jos suhteessa oikeasti voi huonosti, yksin olemisen vaihtoehto ei yleensä tunnu täysin mahdottomalta. Miltä tuntuisi jos nykyinen miehesi löytäisi jonkun toisen?

Kaikki muu on hyvää, mutta molempien mielestä emme rakasta toisiamme sydämestä emmekä halua toiselle hyvää. Emme arvosta toisiamme ja se valitettavasti näkyy käytöksessä.

Perusasiat on kunnossa, mutta ilmapiiri ja rakkaus puuttuu ainakin aika ajoin ellei jopa suurimman osan ajasta.

ap