Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä ajattelet jos varatut ovat ihastuneet toisiinsa ja toinen sanoo, että...
25.11.2019 |
... meillä on liian paljon menetettävää.
Puhuttiin molemminpuolisesta ihastuksesta yhdessä ja tämä toinen osapuoli sanoi noin.
Mitä ajatuksia herättää?
Oliko kohtelias tapa sanoa ei vai ajatteliko toinen että kun ei olisi perheitä eikä "menetettävää" niin voisi tehdä mitä vaan? Jäin vaan miettimään olinko sitten niin vähän kiinnostava vai liiankin kiinnostava?
Kaikenmoista sitä rakastuneena miettii ku ei vaan saa sitä toista mielestään. Koskaan.
Mullakin olisi ollut paljon menetettävää jos olisin perheeni menettänyt jonkun salasuhteen takia, mutta olisin sittenkin tainnut olla siihen valmis...
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis tietenkin tosi iso riski koska ei tunne toista tarpeeksi hyvin.
En oo ikinä ymmärtänyt pettämistä, salasuhteita ym. Nyt ymmärrän todella hyvin.
Oikeastaanhan se on aika hyvä tapa kokeilla toimisiko toisen kanssa. Jos ei toimi, niin ei tulisi turhaa eroa :)
Sori, provosoin, mut pidemmälle kuin ajattelee niin on niissä salasuhteissa ihan järkeäkin. Jos ne saa pidettyä salassa eikä oma mieli särjy niistä, kävi kuin kävi. Sit kun salasuhde etenee pidemmälle, voisi tehdä päätöksiä siinä että kannattaako vaihtaa vai ei :) Toki siinä aina se puoli, että toinen ei haluakaan erota ja toinen haluaa ja siinä kaikki mahdollisuudet kaikkeen tosi kurjaan sen jälkeen.
ap
Salasuhteella ei pysty testaamaan sitä millaista elämä toisen kanssa olisi. Lähinnä sillä saa testattua oman ja toisen valehtelutaidot. Hyvät -> olet menossa yhteen sellaisen henkilön kanssa, johon ei voi luottaa. Huonot -> paljastutte ja tulee pahin mahdollinen ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun perustaa perheen ja synnyttää lapsia tulee niitä lapsia varjella ja suojella. Parasta suojelua on, kun varjelet omaa parisuhdettasi ja ymmärrät, että koko ajan ei voi olla kuin vasta-rakastunut.
Olet vuosien ajan jo antanut pois perheellesi kuulunutta rakkauttasi ja huomioimistasi, joten nyt on jo korkea aika lopettaa haihattelut ja ymmärtää omien tekojen suora vaikutus lapsiin.
Haluatko tuottaa lapsillesi traumoja vain ihastumisen takia? Sitähän tuo on, lasten tunteilla leikittelyä silloin kun pitäisi heidän onneaan suojella.
En ole ikinä kuvitellut että mä olisin sellainen joka pettää tai eroaa kun olin 20-30 v.
Nyt nelikymppisenä tajuaa kuinka ainutkertainen ja lyhyt elämä on. Suurin osa kuolinvuoteella katuu tekemättömiä asioita, ei tehtyjä.
Vaikka kuinka jaksaisin hammasta purren omassa parisuhteessa lasten takia, niin luulen, että tämä ei ole hyvä kenellekään, ei lapsille, ei miehelle, ei minulle.
Mutta en vaan pysty kuvittelemaan itseäni oikeastaan kenenkään muun kuin noiden kahden miehen kanssa.
Joko onnellisena tuon suuren ihastukseni kanssa tai puolionnellisena oman mieheni kanssa.
En ihastu näin paljon juuri koskaan keneenkään. Pieniä ihastuksia voi tulla, mutta ei tällaisia.
Jos en saa tuota miestä koskaan, luulen että en halua erota, koska en kuvittele että koskaan elämässäni enää ihastuisin kehenkään niin paljon. Menen sitten tämän nykyisen parisuhteeni kanssa hautaan saakka puolivaloilla.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis tietenkin tosi iso riski koska ei tunne toista tarpeeksi hyvin.
En oo ikinä ymmärtänyt pettämistä, salasuhteita ym. Nyt ymmärrän todella hyvin.
Oikeastaanhan se on aika hyvä tapa kokeilla toimisiko toisen kanssa. Jos ei toimi, niin ei tulisi turhaa eroa :)
Sori, provosoin, mut pidemmälle kuin ajattelee niin on niissä salasuhteissa ihan järkeäkin. Jos ne saa pidettyä salassa eikä oma mieli särjy niistä, kävi kuin kävi. Sit kun salasuhde etenee pidemmälle, voisi tehdä päätöksiä siinä että kannattaako vaihtaa vai ei :) Toki siinä aina se puoli, että toinen ei haluakaan erota ja toinen haluaa ja siinä kaikki mahdollisuudet kaikkeen tosi kurjaan sen jälkeen.
ap
Salasuhteella ei pysty testaamaan sitä millaista elämä toisen kanssa olisi. Lähinnä sillä saa testattua oman ja toisen valehtelutaidot. Hyvät -> olet menossa yhteen sellaisen henkilön kanssa, johon ei voi luottaa. Huonot -> paljastutte ja tulee pahin mahdollinen ero.
Erittäin hyvin sanottu. Eipä sitä salarakkaan kanssa käydä kaupassa, pestä vessaa, hoideta oksennustautista lasta tai harrasteta muitakaan arjen "iloja". Siinä vain paneskellaan piilossa, mikä on todella kaukana normaalista arjesta. Sitten jos se salasuhde johtaa siihen normaaliin arkeen, se "rakkaus" usein kummasti sammuu....
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kuvitellut että mä olisin sellainen joka pettää tai eroaa kun olin 20-30 v.
Nyt nelikymppisenä tajuaa kuinka ainutkertainen ja lyhyt elämä on. Suurin osa kuolinvuoteella katuu tekemättömiä asioita, ei tehtyjä.
Vaikka kuinka jaksaisin hammasta purren omassa parisuhteessa lasten takia, niin luulen, että tämä ei ole hyvä kenellekään, ei lapsille, ei miehelle, ei minulle.
Mutta en vaan pysty kuvittelemaan itseäni oikeastaan kenenkään muun kuin noiden kahden miehen kanssa.
Joko onnellisena tuon suuren ihastukseni kanssa tai puolionnellisena oman mieheni kanssa.
En ihastu näin paljon juuri koskaan keneenkään. Pieniä ihastuksia voi tulla, mutta ei tällaisia.
Jos en saa tuota miestä koskaan, luulen että en halua erota, koska en kuvittele että koskaan elämässäni enää ihastuisin kehenkään niin paljon. Menen sitten tämän nykyisen parisuhteeni kanssa hautaan saakka puolivaloilla.
ap
Miten kuvittelet, että olisit onnellinen tuon ihastuksesi kanssa KUN hän on sanonut ettei halua olla kanssasi? Sitähän se "meillä on liian paljon menetettävää" käytännössä tarkoittaa, että ei halua sinua, vaan perheensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies olis ollut muhun hullun tavalla ihastunut niin olisi ollut valmis jättämään perheensä? Niinkö?
Mietin vaan kuinka helppo miehen on jättää perheensä ja lennosta alkaa viikko-viikko systeemiin? Kuinka moni sellaisen tekee rakkauden takia?
ap
Ero ei koskaan ole helppo juttu. Varsinkaan kun siihen liittyy lapsia. Liian moni vain on liikaa himojensa vietävissä eikä ajattele nenäänsä pidemmälle. Sitten tulee riitaisia eroja eikä kenelläkään ole kivaa. Sinun ihastuksesi on harvinaisen fiksu mies kun ei ole valmis uhraamaan perheensä hyvinvointia hetken huuman takia.
Mä en ollut pelkästään himojeni vietävissä. Ajattelin kyllä asiaa tosi paljon pidemmälle. Ajattelen, että olisin ollut loppuelämäni onnellisempi sen miehen kanssa kuin kenenkään muu. Kukaan ei kiinnosta niin paljon. Kakkosena tulee oma mies ja muut miehet ei kiinnosta oikeastaan ollenkaan.
En tietenkään tiedä olisinko ollut loppuelämäni onnellisempi mutta intuitiivisesti tuntuu siltä että olisin.
Meidän välillä oli jotain sellaista mitä oman miehen kanssa ei ole ollut koskaan. Vaikka ei pantu eikä oltu valtavasti yhdessä tekemissä. Luulen vaan että sellaisen ihmisten tunnistaa jonka kanssa olisi hyvä elää ja niitä ei ole paljon tässä maailmassa. Siis niin, että sekä himoitsee sitä ihmistä että viihtyy sen kanssa.
Toki miehissä löytyy niitä joiden kanssa viihtyy tai joiden kanssa pystyisi ehkä kuvittelemaan sekstailevansa, mutta molemmat samassa paketissa on suuri harvinaisuus naiselle. Tai ainakin mulle sellaisia ihmisiä äärettömän vähän. Oma mies oli pitkään sellainen mutta ei enää 20 vuoden jälkeen. Kuvittelen, että tuon miehen kanssa olisin jaksanut loppuelämäni (40 vuotta?).
ap
Kannattaa hakeutua terapiaan ihan sen oman miehen kanssa. Miten sinä vanha harppu kuvittelet mutta tää nykyistä suhdetta ihmeellisempää saavasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Et ole sen arvoinen, ei kannata, en ole tarpeeksi kiinnostunut. Valitsen vaimoni."
Voi myös olla kiltti tapa torjua.
On minullekin yksi horissut, että mitäs, jos me rakastutaan. En sanonut suoraan, ettei tule minun puoleltani tapahtumaan, vaan vastasin jotenkin kauniimmin. Hän saattoi jäädä luulemaan, että pelkään samaa.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kuvitellut että mä olisin sellainen joka pettää tai eroaa kun olin 20-30 v.
Nyt nelikymppisenä tajuaa kuinka ainutkertainen ja lyhyt elämä on. Suurin osa kuolinvuoteella katuu tekemättömiä asioita, ei tehtyjä.
Vaikka kuinka jaksaisin hammasta purren omassa parisuhteessa lasten takia, niin luulen, että tämä ei ole hyvä kenellekään, ei lapsille, ei miehelle, ei minulle.
Mutta en vaan pysty kuvittelemaan itseäni oikeastaan kenenkään muun kuin noiden kahden miehen kanssa.
Joko onnellisena tuon suuren ihastukseni kanssa tai puolionnellisena oman mieheni kanssa.
En ihastu näin paljon juuri koskaan keneenkään. Pieniä ihastuksia voi tulla, mutta ei tällaisia.
Jos en saa tuota miestä koskaan, luulen että en halua erota, koska en kuvittele että koskaan elämässäni enää ihastuisin kehenkään niin paljon. Menen sitten tämän nykyisen parisuhteeni kanssa hautaan saakka puolivaloilla.
ap
Jos teillä ei ole pahoja riitoja, päihteitä, väkivaltaa tms. nykyisen miehesi kanssa, usko pois, että _lapsille_ olisi kuitenkin ”hyvä” saada kasvaa ehjässä kodissa ilman erodraamoja, uusia kumppaneita ym.
Jos olet jo nelikymppinen, ehkä lapsesi ovat jo aika isoja? Sovi itsesi kanssa, että siihen saakka kun viimeinenkin lentää pesästä, teet kaikkesi ollaksesi onnellinen heidän nykyisessä kodissaan heidän isänsä kanssa. Sen jälkeen teet mitä huvittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee koe. Päätä olla vuoden ajan maailman ihanin puoliso ja äiti. Halaa miestäsi, suukota yllätyksenä, lisää hellyyttä 110%. Vaikkei yhtään huvittaisikaan. Olet aikuinen ihminen, pystyt siihen jos haluat.
Pidä päiväkirjaa, miltä tuntuu ja mikä muuttuu.
Vuoden kuluttua katso, mitä liitollesi on tapahtunut.
Minä tein vastaavassa tilanteessa noin, ja on ollut yllätys huomata, miten jopa lapset ovat nykyään onnellisempia, nauravaisempia ja tasapainoisempia. Puoliso alkoi monen vuoden tauon jälkeen sanoa yllättäen ”olet ihana”, ”olen maailman onnekkain mies” ja ”rakastan sinua”.
Olisin ollut hullu jos olisin antanut kaiken tämän pois taistelematta.
Et edes oikeasti tunne tätä ihastuksesi kohdetta. Toisen ihmisen oppii tuntemaan kunnolla vasta kun asuu ja on yhdessä vuosikymmeniä. Olet nyt omassa mielessäsi maalaillut ties mitä pilvilinnoja. Näet ihastuksesi vaaleanpunaisten lasien läpi täydellisenä. Totuus voi olo jotain ihan muuta. Ihmettelen, miten 40-vuotias ihminen voi olla noin naiivi ja ”sinisilmäinen” ja tunteidensa vietävissä. Ihmettelen myös rakkauden puutetta omia lapsia kohtaan. Etkö ymmärrä kuinka lapsesi kärsisivät, jos eroaisit heidän isästään? Missä on toisen ihmisen asemaan asettumisen taito? Empatia? Onneksi sentään tällä ihastuksesi kohteella on järki päässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ap:n kirjoitus oli itsekkäintä ajatusmaailmaa edustava kirjoitus mitä on hetkeen tullut vastaan. Voi lapsiraukkoja.
Ap, mä ymmärrän! Noin voi käydä vaikka ei koskaan sitä itsestään uskoisikaan.
Minulla oli vastaava tilanne, tosin ei yhtä pitkään jatkunut. Valitsimme kuitenkin omat puolisomme ja lapsemme. Ja se oli NIIN oikea päätös! Nostin kissan pöydälle kotona (en kertonut toisesta ihastuksesta mutta aloin puhua siitä, että suhteemme oli viilennyt), aloimme työstää parisuhdettamme, menimme pariterapiaan, esiin tuli kaikenlaista, oli tosi hankala vaihe, mutta nyt kun siitä on aikaa yli vuosi, ajattelen että olisipa ollut vihoviimeisen typerä temppu erota. Meillä menee mieheni kanssa hyvin, tunnen rakastavani häntä ja on ihana elää suhteessa, jolla on pitkä historia ja paljon hienoa yhdessä koettuna. Ja lapsilla on ehjä koti. Ihastus on hiipunut. Nykyään ajattelen häntä lähinnä ystävänä. Toivon että heilläkin menee hyvin, ainakin ovat yhä yhdessä.
Voimia. Asiat voivat olla parin vuoden kuluttua ihan toisin. Käännä katse omaan perheeseesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian paljon menetettävää = ei halua menettää sitä mitä hänellä jo on, se (perhe) on tärkempää kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies olis ollut muhun hullun tavalla ihastunut niin olisi ollut valmis jättämään perheensä? Niinkö?
Mietin vaan kuinka helppo miehen on jättää perheensä ja lennosta alkaa viikko-viikko systeemiin? Kuinka moni sellaisen tekee rakkauden takia?
ap
Ero ei koskaan ole helppo juttu. Varsinkaan kun siihen liittyy lapsia. Liian moni vain on liikaa himojensa vietävissä eikä ajattele nenäänsä pidemmälle. Sitten tulee riitaisia eroja eikä kenelläkään ole kivaa. Sinun ihastuksesi on harvinaisen fiksu mies kun ei ole valmis uhraamaan perheensä hyvinvointia hetken huuman takia.
Mä en ollut pelkästään himojeni vietävissä. Ajattelin kyllä asiaa tosi paljon pidemmälle. Ajattelen, että olisin ollut loppuelämäni onnellisempi sen miehen kanssa kuin kenenkään muu. Kukaan ei kiinnosta niin paljon. Kakkosena tulee oma mies ja muut miehet ei kiinnosta oikeastaan ollenkaan.
En tietenkään tiedä olisinko ollut loppuelämäni onnellisempi mutta intuitiivisesti tuntuu siltä että olisin.
Meidän välillä oli jotain sellaista mitä oman miehen kanssa ei ole ollut koskaan. Vaikka ei pantu eikä oltu valtavasti yhdessä tekemissä. Luulen vaan että sellaisen ihmisten tunnistaa jonka kanssa olisi hyvä elää ja niitä ei ole paljon tässä maailmassa. Siis niin, että sekä himoitsee sitä ihmistä että viihtyy sen kanssa.
Toki miehissä löytyy niitä joiden kanssa viihtyy tai joiden kanssa pystyisi ehkä kuvittelemaan sekstailevansa, mutta molemmat samassa paketissa on suuri harvinaisuus naiselle. Tai ainakin mulle sellaisia ihmisiä äärettömän vähän. Oma mies oli pitkään sellainen mutta ei enää 20 vuoden jälkeen. Kuvittelen, että tuon miehen kanssa olisin jaksanut loppuelämäni (40 vuotta?).
ap
Kannattaa hakeutua terapiaan ihan sen oman miehen kanssa. Miten sinä vanha harppu kuvittelet mutta tää nykyistä suhdetta ihmeellisempää saavasi?
Öö... nelikymppinen vanha harppu???
Oon huomannut että aika moni 40-50-vuotias mies tulee iskemään. Varmaan saisin kaikenmoista mutta hyvin harva ihminen kiinnostaa mua parisuhteeseen saakka, vaikka ihmiset muuten onkin mielenkiintoisia. Toooooosi harvan kanssa voisin kuvitella parisuhteen. En juuri kenenkään kuten jo aikaisemmin sanoin.
Mutta kiitos päivän nauruista (tuo vanha harppu) :DDDDDDDD
ap
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kuvitellut että mä olisin sellainen joka pettää tai eroaa kun olin 20-30 v.
Nyt nelikymppisenä tajuaa kuinka ainutkertainen ja lyhyt elämä on. Suurin osa kuolinvuoteella katuu tekemättömiä asioita, ei tehtyjä.
Vaikka kuinka jaksaisin hammasta purren omassa parisuhteessa lasten takia, niin luulen, että tämä ei ole hyvä kenellekään, ei lapsille, ei miehelle, ei minulle.
Mutta en vaan pysty kuvittelemaan itseäni oikeastaan kenenkään muun kuin noiden kahden miehen kanssa.
Joko onnellisena tuon suuren ihastukseni kanssa tai puolionnellisena oman mieheni kanssa.
En ihastu näin paljon juuri koskaan keneenkään. Pieniä ihastuksia voi tulla, mutta ei tällaisia.
Jos en saa tuota miestä koskaan, luulen että en halua erota, koska en kuvittele että koskaan elämässäni enää ihastuisin kehenkään niin paljon. Menen sitten tämän nykyisen parisuhteeni kanssa hautaan saakka puolivaloilla.
ap
Sinulla on se mies, joka haluaa sinut. Ja lapsia ja koti hänen kanssaan. Ja sitten on tuo toinen, joka juuri sanoi ettei oikeastaan kuitenkaan halua sinua niin paljon. Ja luulet että olisit onnellisempi sen kanssa joka ei sinua halua? Niin varmasti jos hän haluaisi sinut, mutta sellaista vaihtoehtoahan tässä ei ollut. Se on ihan vain sinun mielikuvituksesi tuottama vaihtoehto.
Nyt sinuna tekisin niin, että lakkaisin pitämästä yhteyttä tuohon toiseen. Yrittäisin ihan todella saada kelattua sen nykyisen suhteen siihen tilaan missä se oli kun aloitte seurustelemaan. Olen itse tehnyt sen monta kertaa. Kyllästynyt ja rakastunut uudelleen omaan mieheeni. Se on ihan mahdollista. Ja vielä ihanampaa kuin jonkun toisen kanssa alusta aloittaminen.
Vierailija kirjoitti:
Et edes oikeasti tunne tätä ihastuksesi kohdetta. Toisen ihmisen oppii tuntemaan kunnolla vasta kun asuu ja on yhdessä vuosikymmeniä. Olet nyt omassa mielessäsi maalaillut ties mitä pilvilinnoja. Näet ihastuksesi vaaleanpunaisten lasien läpi täydellisenä. Totuus voi olo jotain ihan muuta. Ihmettelen, miten 40-vuotias ihminen voi olla noin naiivi ja ”sinisilmäinen” ja tunteidensa vietävissä. Ihmettelen myös rakkauden puutetta omia lapsia kohtaan. Etkö ymmärrä kuinka lapsesi kärsisivät, jos eroaisit heidän isästään? Missä on toisen ihmisen asemaan asettumisen taito? Empatia? Onneksi sentään tällä ihastuksesi kohteella on järki päässään.
Pienempi on toivonut että olisimme miehen kanssa onnellisia yhdessä ja yrittää kaikkensa meidän puolesta. On huomannut että joku on pielessä.
Samoin teini on huomannut, mutta ihmettelee miksi emme eroa. Kärsii siitä että suhteemme on kaikesta yrittämisestä huolimatta jotenkin epävakaa ja välillä melko huono.
Niin eri tavalla lapset suhtautuvat kun huomaavat että vanhemmilla ei mene hyvin.
Monen kaksikymppisen huomaan ajattelevan jo niin, että vanhemmat itse tietävät mikä on parhaaksi.
Olen itsekin aina kuvitellut että on paras että vanhemmat eivät eroa. Mutta kyllä tekee kipeää nähdä sekin että lapset oireilevat huonosta suhteesta.
Mikä tässä sitten olisi parempi... Lapset kärsivät että olemme yhdessä ja riitelemme ja lapset kärsivät erosta. Kumpikaan ei ole hyvä.
Itse en myöskään halua erota, mutta en vaan koskaan saa tuota toista ihmistä pois mielestäni. En vaikka vuosia kuluu.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et edes oikeasti tunne tätä ihastuksesi kohdetta. Toisen ihmisen oppii tuntemaan kunnolla vasta kun asuu ja on yhdessä vuosikymmeniä. Olet nyt omassa mielessäsi maalaillut ties mitä pilvilinnoja. Näet ihastuksesi vaaleanpunaisten lasien läpi täydellisenä. Totuus voi olo jotain ihan muuta. Ihmettelen, miten 40-vuotias ihminen voi olla noin naiivi ja ”sinisilmäinen” ja tunteidensa vietävissä. Ihmettelen myös rakkauden puutetta omia lapsia kohtaan. Etkö ymmärrä kuinka lapsesi kärsisivät, jos eroaisit heidän isästään? Missä on toisen ihmisen asemaan asettumisen taito? Empatia? Onneksi sentään tällä ihastuksesi kohteella on järki päässään.
Pienempi on toivonut että olisimme miehen kanssa onnellisia yhdessä ja yrittää kaikkensa meidän puolesta. On huomannut että joku on pielessä.
Samoin teini on huomannut, mutta ihmettelee miksi emme eroa. Kärsii siitä että suhteemme on kaikesta yrittämisestä huolimatta jotenkin epävakaa ja välillä melko huono.
Niin eri tavalla lapset suhtautuvat kun huomaavat että vanhemmilla ei mene hyvin.
Monen kaksikymppisen huomaan ajattelevan jo niin, että vanhemmat itse tietävät mikä on parhaaksi.
Olen itsekin aina kuvitellut että on paras että vanhemmat eivät eroa. Mutta kyllä tekee kipeää nähdä sekin että lapset oireilevat huonosta suhteesta.
Mikä tässä sitten olisi parempi... Lapset kärsivät että olemme yhdessä ja riitelemme ja lapset kärsivät erosta. Kumpikaan ei ole hyvä.
Itse en myöskään halua erota, mutta en vaan koskaan saa tuota toista ihmistä pois mielestäni. En vaikka vuosia kuluu.
ap
Terapia
En voi mitenkään ottaa yhteyttä tuohon mieheen jos hän kerran on sanonut noin.
Mietin vaan välillä, että emme keskustelleet asiasta perin pohjin. Mitä jos hän luuli että en ole valmis eroamaan, jättämään perhettäni ja elintasoani? Mitä jos hän katuu sitä että oli varovainen ja sanoi niin? Mitä jos hän haluaisikin olla yhteydessä mutta ei kehtaa? Kumpikaan ei kehtaa vaikka haluaisi?
Olin kahden vaiheilla omien ajatusteni kanssa, mutta mitä pidempään ajattelen, sitä tärkeämpää mulle on se mitä sydän sanoo.
Alue: Aihe vapaa
Mutta siis tietenkin tosi iso riski koska ei tunne toista tarpeeksi hyvin.
En oo ikinä ymmärtänyt pettämistä, salasuhteita ym. Nyt ymmärrän todella hyvin.
Oikeastaanhan se on aika hyvä tapa kokeilla toimisiko toisen kanssa. Jos ei toimi, niin ei tulisi turhaa eroa :)
Sori, provosoin, mut pidemmälle kuin ajattelee niin on niissä salasuhteissa ihan järkeäkin. Jos ne saa pidettyä salassa eikä oma mieli särjy niistä, kävi kuin kävi. Sit kun salasuhde etenee pidemmälle, voisi tehdä päätöksiä siinä että kannattaako vaihtaa vai ei :) Toki siinä aina se puoli, että toinen ei haluakaan erota ja toinen haluaa ja siinä kaikki mahdollisuudet kaikkeen tosi kurjaan sen jälkeen.
ap