Menee NIIN hermo huolettomaan lapseen

Vierailija kirjoitti:

11 vuotta on ikää.

Toisaalta sanotaan, että lapsi ei kai opi mistään huolehtimaan, jos aina paapot ja huolehdit puolesta. Sitten taas toisaalta pitäisi listan kanssa olla katsomassa että tuon ikäiselle hanskatkin menee käteen? Ilmeisesti mitä tahansa teen niin väärin menee ja lopputulos on vikani. Ap

Miksi olisi sinun vika? Ei kamojen unohtaminen ole sen vakavampaa tai jos jää suihku väliin niin ihan sama.

Vierailija kirjoitti:

11 vuotta on ikää.

Toisaalta sanotaan, että lapsi ei kai opi mistään huolehtimaan, jos aina paapot ja huolehdit puolesta. Sitten taas toisaalta pitäisi listan kanssa olla katsomassa että tuon ikäiselle hanskatkin menee käteen? Ilmeisesti mitä tahansa teen niin väärin menee ja lopputulos on vikani. Ap

Ei. Ymmärrät väärin. Et tee puolesta vaan valvot ja helpotat. Just sillä esim että tavaroilla on paikat. Ja niillä listoilla.

Joudun sietämään tuollaista mieheltäni ja voih, se on periytynyt lapsiinkin. Todella ärsyttävää.

Saan jatkuvasti ostella uusia hanskoja, kun ne ovat milloin missäkin. (kotona kai, lapsi ei jaksa etsiä ja huone yleensä sotkuinen) Samoin sateenvarjoja on useampia. Että edes yksi löytyy. Tätä vuosikaudet.

Aina meinaavat myöhästyä koulusta ja myöhästelevätkin. Aina jotain puuttuu. Minä täällä Justiinana pirttihirmuilen, että asiat hoituisi. Tarkistelen asioita heidän jälkeensä.

Esim: mieheni on unohtanut ulko-oven 2 kertaa apposen auki. Siis avonaiseksi, ei vain lukitsematta. Kerran yöksi ja kerran töihin lähtiessään. Monta kertaa auton avaimet auton sisälle jne jne.

Esikoiseni on jo 18! Tylsää, kun tuntuu, että aina ne huonot ominaisuudet periytyvät. (multa lapsi on saanut allergiataipumuksen)

Kyllä, normaalisti kehittyvän lapsen kanssa näin toimitaankin, eli lisätään vastuuta iän mukana - olettaen, että vanhempi on opettanut ne perusasiat hyvissä ajoin ennen sitä. Mutta jos lapsella on jokin erityispiirre, tarvitsee hän vanhemman ohjausta ja apua usein merkittävästi pidempään kuin ikätoverinsa, ehkä jopa aikuisuudessa. Tällöin ei voi verrata ikätovereihin eikä tuijottaa ikää, vaan suhteuttaa toiminta lapsen/ nuoren toimitakykyyn. 

Kuulostaa siltä, että suosittelen lämpimästi varaamaan ajan kouluterveydenhuollosta selvittelyjä varten. Lapsesi tarvitsee apua, niin sinulta kuin ammattilaisiltakin. Kyse tuskin on siitä, että olisi tahallaan hankala ja muistamaton Heikki Huoleton. Myös lasta helpottaa kuulla, että hänen "heikkoutensa" ei johdukaan siitä, että hän on huono ja kyvytön, vaan sairaudesta, jonka kanssa hänen tulee  oppia elämään.

No on 11-vuotias vielä aika pieni. Pikkuhiljaa aloitatte nyt sen itsenäistymisen. Aloita vaikka niistä koulukirjoista, ne ovat tärkeimmät. Kysy lapselta, tietääkö hän, missä koulukirjoja kuuluu säilyttää. Jos empii vastauksessaan, niin näytä kädestä pitäen, missä niiden kuuluu olla. Pinoatte ne siihen koulukirjansäilytyspaikkaan, että lapsi näkee. Kaikki koulukirjat. Tarkastatte yhdessä lukujärjestyksestä, ettei minkään oppiaineen kirjoja ole unohtunut. Voitte laskea, montako kirjaa yhteensä on. Kirjoittakaa luku vaikka teipinpalaan, ja teipinpala kiinni siihen kohtaan, missä kirjojen pitää olla. Nyt lapsi osaa itsekin laskea, puuttuuko jokin kirja.

Tai laaditte yhdessä listan, missä on kaikki oppikirjat. Kontaktimuovia listan päälle. Siitä lapsi myös osaa itse tarkistaa, onko kaikki kirjat tallella: valkotaulutussilla piirtää ruksin sen kirjan kohdalle, mikä on pinossa. Jos joku kirja jää ilman ruksia, se on hukassa tai koulussa. Sovitte, miten toimitaan, jos näin käy. Joka päivä pyyhitään ne ruksit paperinpalalla pois.

Tarkistatte yhdessä seuraavan kahden viikon ajan joka päivä, onko kaikki koulukirjat tallessa, sovitussa paikassa, ja tarvittavat kirjat repussa. Kehut lasta aina, kun hän onnistuu. Kolmannen viikon alusta alat tarkistaa harvemmin, mutta kehotat joka päivä lasta itse laskemaan ja tarkistamaan kirjat ja raportoimaan sinulle. Kehut hirveästi, kun hän tekee näin empimättä. Parin viikon päästä voit sopia lapsen kanssa, että tästä lähtien hän itse raportoi joka päivä sinulle, onko koulukirjat tallessa. Jos jonain päivänä unohtaa raportoida, muistutat häntä. Kehut joka kerta, kun hän muistaa raportoida.

Toimitte näin niin kauan, ettei kirjoja unohdu ainakaan kuukauteen. Kun kirjoista huolehtiminen onnistuu hyvin, eli on kehitetty rutiini, voit siirtyä seuraavaan asiaan, eli esim. hanskoista huolehtimiseen.

Mun tytär oli just semmonen Hulda Huoleton. Ihan käytettiin perheessäkin hänestä sitä nimitystä välillä. Luonnonlapsi. Kotimatka koulusta kotiin saattoi kestää 5 minuutin sijaan monta tuntia, kun hän kävi moikkaamassa kaikki naapuruston koiraperheet, tavarat oli aina hukassa ja läksyt miten sattuu. Pahimmillaan etsittiin hänen kotiavaintaan talvella lumihangesta, kun oli pudottanut sen pihalle.

Kotona eikä koulussa rangaistu tyttöä hänen luonteenpiirteestään, mutta ip-kerhossa sai hirmuisia rangaistuksia. Ei nekään olleet oikein, koska ei tyttö tahalleen hölmöillyt. Asioiden epäonnistuminen oli sinällään jo ihan tarpeeksi iso rangaistus pienelle koululaiselle.

Aikuisena tyttö on jämäkkä ja tarkka. Tekee itse itselleen to do -listoja ja siivoaa jämptisti mm.

Onko lapsi käynyt ADD-tutkimuksissa?

Vierailija kirjoitti:

No on 11-vuotias vielä aika pieni. Pikkuhiljaa aloitatte nyt sen itsenäistymisen. Aloita vaikka niistä koulukirjoista, ne ovat tärkeimmät. Kysy lapselta, tietääkö hän, missä koulukirjoja kuuluu säilyttää. Jos empii vastauksessaan, niin näytä kädestä pitäen, missä niiden kuuluu olla. Pinoatte ne siihen koulukirjansäilytyspaikkaan, että lapsi näkee. Kaikki koulukirjat. Tarkastatte yhdessä lukujärjestyksestä, ettei minkään oppiaineen kirjoja ole unohtunut. Voitte laskea, montako kirjaa yhteensä on. Kirjoittakaa luku vaikka teipinpalaan, ja teipinpala kiinni siihen kohtaan, missä kirjojen pitää olla. Nyt lapsi osaa itsekin laskea, puuttuuko jokin kirja.

Tai laaditte yhdessä listan, missä on kaikki oppikirjat. Kontaktimuovia listan päälle. Siitä lapsi myös osaa itse tarkistaa, onko kaikki kirjat tallella: valkotaulutussilla piirtää ruksin sen kirjan kohdalle, mikä on pinossa. Jos joku kirja jää ilman ruksia, se on hukassa tai koulussa. Sovitte, miten toimitaan, jos näin käy. Joka päivä pyyhitään ne ruksit paperinpalalla pois.

Tarkistatte yhdessä seuraavan kahden viikon ajan joka päivä, onko kaikki koulukirjat tallessa, sovitussa paikassa, ja tarvittavat kirjat repussa. Kehut lasta aina, kun hän onnistuu. Kolmannen viikon alusta alat tarkistaa harvemmin, mutta kehotat joka päivä lasta itse laskemaan ja tarkistamaan kirjat ja raportoimaan sinulle. Kehut hirveästi, kun hän tekee näin empimättä. Parin viikon päästä voit sopia lapsen kanssa, että tästä lähtien hän itse raportoi joka päivä sinulle, onko koulukirjat tallessa. Jos jonain päivänä unohtaa raportoida, muistutat häntä. Kehut joka kerta, kun hän muistaa raportoida.

Toimitte näin niin kauan, ettei kirjoja unohdu ainakaan kuukauteen. Kun kirjoista huolehtiminen onnistuu hyvin, eli on kehitetty rutiini, voit siirtyä seuraavaan asiaan, eli esim. hanskoista huolehtimiseen.

Mulle tulee tästä mieleen meidän Hulda Huolettomani ratkaisu. Tyttö kantoi joka päivä kaikki koulukirjat mukanaan, kun se oli kuulemma helpompaa, kuin muistella, mitä kirjaa tarvitaan missäkin. Nämä lapset oikeasti rankaisevat itse itseään rangaistuksen pelossa. Ei heitä tarvitse kiusata enempää, vaan auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlaa ADD. Pojallani sama. Diagnoosi saatiin pari vuotta sitten. On lääkityksellä, vaikkei sekään tunnu helpottavan kaikessa.. Todella veemäinen ominaisuus ihmisessä ja hermot koetuksella joka päivä!

Toisaalta ei välttämättä ole mitään ADD:tä. Itse olin lapsena tuollainen huoleton höseltäjä myös, ja tytär on perinyt ominaisuuden minulta, mutta ei kyllä mitään ADD:tä ole varmasti kummallakaan, keskittymiskyvyssä ei muuten mitään ongelmia. ei vaan aina tuollaiset arjen rutiinit niin pysy mielessä kun on usein niin omissa ajatuksissaan, kiinnostavammissa ajatuksissa. 

Nykyään aina jos lapsi käyttäytyy jotenkin ei-toivotusti niin sillä on joku a-alkuinen häiriö. ADHD, ADD, asperger tai autismi.

Meillä sama. On jo 12v mutta ellen vahtisi jäisi läksyt tekemättä ja suihkuunkaan likka ei menisi varmaan kuin  saunapäivinä, hukassa on aina pipot ja hanskat ja penaalit ja pyöränavaimet. Koulusta tullessa jää haahuilemaan johonkin ja ikävä kyllä usein myös kouluun mennessä, jotenkin jää ajatuksiin. 

Ennen olisi vaan kuritettu ja saatu sillä vastuuttomuudelle stoppi. Mutta nyt kun siitä on tullut tabu ja lasun aihe, niin muuta vaihtoehtoa ei enää ole kuin hakea diagnoosi. Diagnoosin avulla saa (esim. isovanhempia ja muuta vanhaa kansaa ajatellen) hyvän tekosyyn sille miksei lapsen käytökseen puututa ja voi diagnosoidulle lapselle toki saada myös jonkun rauhoittavan lääkkeen myös jolla lapsi saadaan rauhallisemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No on 11-vuotias vielä aika pieni. Pikkuhiljaa aloitatte nyt sen itsenäistymisen. Aloita vaikka niistä koulukirjoista, ne ovat tärkeimmät. Kysy lapselta, tietääkö hän, missä koulukirjoja kuuluu säilyttää. Jos empii vastauksessaan, niin näytä kädestä pitäen, missä niiden kuuluu olla. Pinoatte ne siihen koulukirjansäilytyspaikkaan, että lapsi näkee. Kaikki koulukirjat. Tarkastatte yhdessä lukujärjestyksestä, ettei minkään oppiaineen kirjoja ole unohtunut. Voitte laskea, montako kirjaa yhteensä on. Kirjoittakaa luku vaikka teipinpalaan, ja teipinpala kiinni siihen kohtaan, missä kirjojen pitää olla. Nyt lapsi osaa itsekin laskea, puuttuuko jokin kirja.

Tai laaditte yhdessä listan, missä on kaikki oppikirjat. Kontaktimuovia listan päälle. Siitä lapsi myös osaa itse tarkistaa, onko kaikki kirjat tallella: valkotaulutussilla piirtää ruksin sen kirjan kohdalle, mikä on pinossa. Jos joku kirja jää ilman ruksia, se on hukassa tai koulussa. Sovitte, miten toimitaan, jos näin käy. Joka päivä pyyhitään ne ruksit paperinpalalla pois.

Tarkistatte yhdessä seuraavan kahden viikon ajan joka päivä, onko kaikki koulukirjat tallessa, sovitussa paikassa, ja tarvittavat kirjat repussa. Kehut lasta aina, kun hän onnistuu. Kolmannen viikon alusta alat tarkistaa harvemmin, mutta kehotat joka päivä lasta itse laskemaan ja tarkistamaan kirjat ja raportoimaan sinulle. Kehut hirveästi, kun hän tekee näin empimättä. Parin viikon päästä voit sopia lapsen kanssa, että tästä lähtien hän itse raportoi joka päivä sinulle, onko koulukirjat tallessa. Jos jonain päivänä unohtaa raportoida, muistutat häntä. Kehut joka kerta, kun hän muistaa raportoida.

Toimitte näin niin kauan, ettei kirjoja unohdu ainakaan kuukauteen. Kun kirjoista huolehtiminen onnistuu hyvin, eli on kehitetty rutiini, voit siirtyä seuraavaan asiaan, eli esim. hanskoista huolehtimiseen.

Mulle tulee tästä mieleen meidän Hulda Huolettomani ratkaisu. Tyttö kantoi joka päivä kaikki koulukirjat mukanaan, kun se oli kuulemma helpompaa, kuin muistella, mitä kirjaa tarvitaan missäkin. Nämä lapset oikeasti rankaisevat itse itseään rangaistuksen pelossa. Ei heitä tarvitse kiusata enempää, vaan auttaa.

Joo, Hulda Huolettomasi tapauksessa huomaa hienosti sen, kuinka lasten aivot eivät ole vielä kehittyneet organisoimaan ja huolehtimaan asioista. Ihmisellä aivojen etuotsalohkot kehittyvät viimeisenä ja ovat "valmiit" vasta n. 25 vuoden iässä. Juuri näissä alueissa tapahtuu ongelmanratkaisu, suunnittelu ja organisointi. Siitä syystä kaikki lapset tarvitsevat vielä paljon aikusten apua varsinkin sinnikkyyttä ja itsekuria vaativissa tehtävissä. Siksi esimerkiksi kymmenvuotias lapsi osaa jo hyvin imuroida, mutta ei tiedä, kuinka usein pitäisi imuroida. Sinunkin Hulda Huolettoman aivot olivat jo valmiit rutiininomaiseen työskentelyyn, kuten aina samojen kirjojen pakkaamiseen ja kantamiseen, mutta eivät vielä kirjojen organisointiin.

Kukaan lapsi ei tahallaan halua tuottaa pettymystä vanhemmilleen. Kukaan lapsi ei aamulla herätessään mieti, että tänään pilaankin taas vanhempieni päivän!

Jollei sitä käsitä, on kyllä hyvin heikko mielellistämisen kyky vanhemmalla.

Kuulostaa aivan ADD:ltä, kuten täällä jo monta kertaa mainittukin. Oli diagnoosia tai ei, ap:n kannattaisi lukea muutama kirjanen lapsen add:stä. Niissä on hyviä neuvoja, miten hajamielisen lapsen kanssa toimitaan. Tämän kaltainen lapsi tarvitsee loputonta ymmärrystä ja kannustusta. Miltä tuntuisi itse saada jatkuvasti negatiivista palautetta kaikesta "taaskaan sinä et" "etkö vieläkään" "ikinä et itse" jne. Mieti millainen vaikutus on itsetuntoon. Et kai halua tuhota lapsen itsetuntoa?

Niille jotka kiekuvat väsynyttä laulua "Ei ennenkään ollut mitään diagnooseja, nyt yhtäkkiä kaikilla on!"

tiedoksi, että ADD samoin kuin ADHD ovat rakenteellisia poikkeamia aivoissa ja hermostossa. Eli siitä ei voi parantua, eikä sitä voi "keksiä" lapselleen. Ihan samoin kuin vaikka diabetes.

Minä olin tuommoinen huoleton lapsi, nyt olen huoleton aikuinen. Läksyjä tein monet kerrat hiki hatussa välitunnilla ennen tunnin alkua tai vasta tunnilla, samalla kun niitä jo tarkistettiin. Jotain unohtui aina kotiin tai kouluun. Vihoissa oli kaikki aineet sekaisin ja sivut täynnä töherryksiä. Pärjäsin ihan hyvin silti ja numerot olivat kiitettäviä, vaikka helpommalla kai olisi päässyt järjestelmällisyydellä. Vaikeuksia tuli yliopistossa kun lukujärjestys piti tehdä itse ja vastuuta oli enemmän. Minulla oli kursseja päällekäin ja monta jäi kesken, opiskelut venähtivät ja sivuaineita oli miljoona. Siitäkin selvisin.

Nyt olen 29v, naimisissa ja vakitöissä. Kotona on sotkuista, vaatekasoja siellä täällä ja minulla usein eripari sukat jalassa, mutta ei se haittaa. Matkustamaankin olen ehtinyt, hostelli tai hotelli usein etsitty vasta paikan päällä ja suunnitelmat muuttaneet muotoa reissussa moneen kertaan. Ymmärrän hyvin että jonkun mielestä tämä voi näyttää kaoottiselta ja ahdistavalta tavalta elää, mutta jos se ei itse asianomaista haittaa niin entä sitten? Olen ihan onnellinen ja tyytyväinen, perheenlisäystä odotteleva veronmaksaja vaikka ne avaimet välillä ovatkin hukassa ja lompakko kotona.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama. On jo 12v mutta ellen vahtisi jäisi läksyt tekemättä ja suihkuunkaan likka ei menisi varmaan kuin  saunapäivinä, hukassa on aina pipot ja hanskat ja penaalit ja pyöränavaimet. Koulusta tullessa jää haahuilemaan johonkin ja ikävä kyllä usein myös kouluun mennessä, jotenkin jää ajatuksiin. 

Sama täällä tuon peseytymisen kanssa. Jouduin sunnuntaina sanomaan, että nyt et voi lähteä enää mihinkään ennen kuin olet käynyt suihkussa. Olin jo lauantaina vahvasti suositellut että alkaa olla suihkun aika - nää asiat on lapselle sellaisia että vasta pakko saa ne tekemään, ei ajattele itse että olisi sitten mukava olla puhtaana jne. En tiedä pitäisikö peseytymisessäkin olla tiukat säännöt, aina joka toinen päivä suihku?! Minusta olisi tehokkaampaa toimia tarpeen mukaan, koska esimerkiksi uimahallipäivän tullessa "sotkemaan" arkea saa kotisuihku jäädä väliin ja näin. Ei kai ihan kaiken kanssa pitäisi olla listat kädessä ja jyrkkien sääntöjen kanssa joustamattomana :( Ap

Ap, oletko muistellut, millainen sinä olit nuorena? Olitko ns. huithapeli vai suhteellisen vastuuntuntoinen? Unohtuiko kirjoja kotiin? Muistitko aina kotiavaimen? Ja millainen lapsen toinen vanhempi oli pienenä? Vaikka sinä olisitkin ollut erittäin järjestelmällinen ja muistavainen, ehkä toisella vanhemmalla on/oli (diagnosoimaton) AD(H)D? Lapsi on voinut periä ADD:n toiselta vanhemmaltaan, jolloin hän ei ehkä näissä asioissa muistuta sinua lainkaan. Mutta apua tähän siis on olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin tuommoinen huoleton lapsi, nyt olen huoleton aikuinen. Läksyjä tein monet kerrat hiki hatussa välitunnilla ennen tunnin alkua tai vasta tunnilla, samalla kun niitä jo tarkistettiin. Jotain unohtui aina kotiin tai kouluun. Vihoissa oli kaikki aineet sekaisin ja sivut täynnä töherryksiä. Pärjäsin ihan hyvin silti ja numerot olivat kiitettäviä, vaikka helpommalla kai olisi päässyt järjestelmällisyydellä. Vaikeuksia tuli yliopistossa kun lukujärjestys piti tehdä itse ja vastuuta oli enemmän. Minulla oli kursseja päällekäin ja monta jäi kesken, opiskelut venähtivät ja sivuaineita oli miljoona. Siitäkin selvisin.

Nyt olen 29v, naimisissa ja vakitöissä. Kotona on sotkuista, vaatekasoja siellä täällä ja minulla usein eripari sukat jalassa, mutta ei se haittaa. Matkustamaankin olen ehtinyt, hostelli tai hotelli usein etsitty vasta paikan päällä ja suunnitelmat muuttaneet muotoa reissussa moneen kertaan. Ymmärrän hyvin että jonkun mielestä tämä voi näyttää kaoottiselta ja ahdistavalta tavalta elää, mutta jos se ei itse asianomaista haittaa niin entä sitten? Olen ihan onnellinen ja tyytyväinen, perheenlisäystä odotteleva veronmaksaja vaikka ne avaimet välillä ovatkin hukassa ja lompakko kotona.

Se on hyvä, että olet pärjännyt ja voit nauttia spontaaniudestasi. Olen itse aika samanlainen monissa asioissa. Sinulla kuitenkin ehkä elämäntilanne mahdollistaa, että pystyt elämään suht miellyttävästi? Jos sinulla olisi vaikka lapsia tai krooninen sairaus, voisi ennen hyvin sujunut elämä muuttuakin ahdistavaksi kaaokseksi noiden ominaisuuksien kera. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama. On jo 12v mutta ellen vahtisi jäisi läksyt tekemättä ja suihkuunkaan likka ei menisi varmaan kuin  saunapäivinä, hukassa on aina pipot ja hanskat ja penaalit ja pyöränavaimet. Koulusta tullessa jää haahuilemaan johonkin ja ikävä kyllä usein myös kouluun mennessä, jotenkin jää ajatuksiin. 

Sama täällä tuon peseytymisen kanssa. Jouduin sunnuntaina sanomaan, että nyt et voi lähteä enää mihinkään ennen kuin olet käynyt suihkussa. Olin jo lauantaina vahvasti suositellut että alkaa olla suihkun aika - nää asiat on lapselle sellaisia että vasta pakko saa ne tekemään, ei ajattele itse että olisi sitten mukava olla puhtaana jne. En tiedä pitäisikö peseytymisessäkin olla tiukat säännöt, aina joka toinen päivä suihku?! Minusta olisi tehokkaampaa toimia tarpeen mukaan, koska esimerkiksi uimahallipäivän tullessa "sotkemaan" arkea saa kotisuihku jäädä väliin ja näin. Ei kai ihan kaiken kanssa pitäisi olla listat kädessä ja jyrkkien sääntöjen kanssa joustamattomana :( Ap

No minusta uimahallipäivä on aika hölmö esimerkki tästä. Ei tietenkään lapsen tarvitse käydä kahdesti päivässä pesulla. Onko sinulla joitain listoja tai sääntöjä käytössä?

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen lapsi on kyseessä? Mun mies on toisinaan samanlainen (hänellä on ADHD), joten huolehdin sitten välillä vähän äitimäisesti.

Otan osaa. Itse en todellakaan alkaisi äidiksi aikuiselle ukolle.

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko muistellut, millainen sinä olit nuorena? Olitko ns. huithapeli vai suhteellisen vastuuntuntoinen? Unohtuiko kirjoja kotiin? Muistitko aina kotiavaimen? Ja millainen lapsen toinen vanhempi oli pienenä? Vaikka sinä olisitkin ollut erittäin järjestelmällinen ja muistavainen, ehkä toisella vanhemmalla on/oli (diagnosoimaton) AD(H)D? Lapsi on voinut periä ADD:n toiselta vanhemmaltaan, jolloin hän ei ehkä näissä asioissa muistuta sinua lainkaan. Mutta apua tähän siis on olemassa.

Juu olin aika muistamaton lapsena ja lapsen toisella vanhemmalla on adhd-diagnoosi. Olisi ihme oikeastaan jos lapsesta olisi tullut kauhean tarkka. Otan nyt yhteyttä sinne kouluun, olen ollut jo kauan sitten mutta mitään ei ole tapahtunut,asia jäi johonkin. Jännittää lähteä tätä selvittämään, koska vaikka perusteet epäilyyn on vahvat niin pelkään että vanhempaa kaikesta syytetään, just tää että kun ei suju niin diagnoosit. Ap