Perheestä tuleva jatkuva stressi ja vaiva ja työ uuvuttaa minut henkisesti niin, etten jaksa innostua ja iloita enää mistään

Mille sinusta Ap tuntuu lukea uutisia, joissa joku pieni lapsi on sairastunut vakavasti tai perheenisä kuollut äkillisesti? Itse aina kaikkein pahimman perheväsymyksen, työpaineiden, kiireen, ahdistuksen, oman ajan puutteen ja kaiken muun mainitsemasi saman tunnevyöryn tullessa päälle mietin näiden muiden ihmisten kokemusten kautta, että minulla sentään on vielä käsissäni kaikki.

Tuossa ne lapset karjuu ja juoksee, nauraa ja riehuu, naama kaakaossa, äidin syliin välillä kiiveten, eikä ole puhettakaan että noin vain ottaisin yhtäkkiä omaa aikaa ja harrastaisin ilman rankkaa suunnittelua mitä mieleni tekee. Olen itsekin hiukan introvertti, taiteilijasielu ja rakastan kauneutta, siisteyttä ja harmoniaa. Sitä on vaikea saavuttaa lasten kanssa. Noissa hetkissä nuo vakavat uutiset ja muiden pahat kokemukset kuitenkin aina jotenkin maadoittavat minut ja saan rauhaa ja iloa siitä että ympärilläni kuitenkin on se kaaosta aiheuttava perhe.

Samoin toimii jotkin kauheat sarjat, kauhuleffat, hirveät uutiset maailmalta tai kotimaasta. Saan maadoitettua itseni siihen tilanteeseen, että oma tämänhetkinen "kaaokseni" onkin se tilanne missä kaikki on ihan perushyvin, kaikki riittävä elämiseen on tässä ja nyt ja joskus vuosien päästä sitten on toisin.

Vierailija kirjoitti:

Ainoat lääkkeet joita kiinnostaisi joskus kokeilla ovat rauhoittavat (bentsot). Ehkä, jos olo tästä vielä huononisi. Suhtaudun nuivasti lääkäreihin, niihin besserwissereihin. Ap

No tuskinpa jotkut Diapamit auttavat sinua tilanteessasi,vaan jotkut mielialaa nostavat. Kyllä minusta psykiatrit saavatkin olla besserwissereitä, mitä lääkereseptien kirjoittamiseen tulee: erilaisia mieliala-ja masennuslääkkeitä yms. on kuitenkin kymmeniä erilaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Mille sinusta Ap tuntuu lukea uutisia, joissa joku pieni lapsi on sairastunut vakavasti tai perheenisä kuollut äkillisesti? Itse aina kaikkein pahimman perheväsymyksen, työpaineiden, kiireen, ahdistuksen, oman ajan puutteen ja kaiken muun mainitsemasi saman tunnevyöryn tullessa päälle mietin näiden muiden ihmisten kokemusten kautta, että minulla sentään on vielä käsissäni kaikki.

Tuossa ne lapset karjuu ja juoksee, nauraa ja riehuu, naama kaakaossa, äidin syliin välillä kiiveten, eikä ole puhettakaan että noin vain ottaisin yhtäkkiä omaa aikaa ja harrastaisin ilman rankkaa suunnittelua mitä mieleni tekee. Olen itsekin hiukan introvertti, taiteilijasielu ja rakastan kauneutta, siisteyttä ja harmoniaa. Sitä on vaikea saavuttaa lasten kanssa. Noissa hetkissä nuo vakavat uutiset ja muiden pahat kokemukset kuitenkin aina jotenkin maadoittavat minut ja saan rauhaa ja iloa siitä että ympärilläni kuitenkin on se kaaosta aiheuttava perhe.

Samoin toimii jotkin kauheat sarjat, kauhuleffat, hirveät uutiset maailmalta tai kotimaasta. Saan maadoitettua itseni siihen tilanteeseen, että oma tämänhetkinen "kaaokseni" onkin se tilanne missä kaikki on ihan perushyvin, kaikki riittävä elämiseen on tässä ja nyt ja joskus vuosien päästä sitten on toisin.

En enää usko tai ajattele että ongelmani johtuvat perheestä ja olen varma että niitä (jotain vähintään yhtä lamauttavaa hetkittäin) olisi joka tapauksessa. Jaksamiseni ja keskittymiskykyni on heikompi kuin useimmilla, oli tilanne mikä tahansa ja sillä on mentävä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäiset lapset?

12 ja 5, olen siis sinnitellyt jo 12 vuotta niin alkaa olla takki tyhjä. Ap

Hä, noihan ovat jo isoja lapsia? Mitä heistä koituvaa vaivaa siis et millään jaksa? Ei pahalla, yritän vain ymmärtää kun 12v tekee jo kaiken itse ja 5 vuotiaskin pääasiassa, voivat ulkoilla yksin jne.

5v ei todellakaan voi ulkoilla yksin - on lastensuojeluasia jos joku nykyään antaa sen ikäisen ulkoilla yksin.

Ei millään pahalla, mutta älä kommentoi enää kun et yhtään tavoita kokemustani oman rauhan ja vapauden menettämisestä. Ap

Todellakin 5v voi ulkoilla yksin omakotitalon pihalla :,D tuosta se uupumuksesi johtuu, et luota kehenkään muuhun ja yrität itse hoitaa jopaasiat joita ei tarvitse hoitaa. Noin isojen kanssa on jo helppoa.

No sittenhän se on onni, että nykyisin kaikki 5 vuotiaat lapset asuvat omakotitalossa ja kaukana vilkkaasta liikenteestä.

Nykyisin näkee näitä 5 vuotiaiden lasten keskenään olevia kokoontumisia harva sen päivä, kun heidän vanhempansa käyvät sillä aikaa asioilla kaupungilla tai lepäävät. Sinne vaan mukaan se ap:nkin viisivuotias. Ei hätää. Kyllä ne viisivuotiaat pärjäävät keskenään oikein mainiosti muutaman tunnin.

Jos osaat lukea, huomaat etten sanonut missään että äiti lähtee asioille ja jättää lapsen yksin. Vaan ulos pihalle johon ikkunasta näkee koko ajan. Ne lapset jotka asuu jossain betonihelvetissä.. No niitä nyt käy muutenkin sääliksi. Oikeasti tähänkö tämä on mennyt ettei viisivuotiaita voi omalle pihalle päästää keskenään leikkimään?? Kyllä olette elämästä vieraantuneita!

Ei todellakaan päästetä 5 vuotiasta yksin pihalle. Kouluiässä aikaisintaan.  Ei se oma pihakaan suojele miltään pedareilta ja muilta sekopäiltä. Lähiössähän se olisikin ihan heitteillejättö pistää 5v yksin ulos.

Älä nyt viitti :D Olihan tuo vitsi? Ihmettelen missä ihmiset oikein asuu jos 5v ei voi omassa pihapiirissä ulkoilla...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäiset lapset?

12 ja 5, olen siis sinnitellyt jo 12 vuotta niin alkaa olla takki tyhjä. Ap

Hä, noihan ovat jo isoja lapsia? Mitä heistä koituvaa vaivaa siis et millään jaksa? Ei pahalla, yritän vain ymmärtää kun 12v tekee jo kaiken itse ja 5 vuotiaskin pääasiassa, voivat ulkoilla yksin jne.

5v ei todellakaan voi ulkoilla yksin - on lastensuojeluasia jos joku nykyään antaa sen ikäisen ulkoilla yksin.

Ei millään pahalla, mutta älä kommentoi enää kun et yhtään tavoita kokemustani oman rauhan ja vapauden menettämisestä. Ap

Todellakin 5v voi ulkoilla yksin omakotitalon pihalla :,D tuosta se uupumuksesi johtuu, et luota kehenkään muuhun ja yrität itse hoitaa jopaasiat joita ei tarvitse hoitaa. Noin isojen kanssa on jo helppoa.

No sittenhän se on onni, että nykyisin kaikki 5 vuotiaat lapset asuvat omakotitalossa ja kaukana vilkkaasta liikenteestä.

Nykyisin näkee näitä 5 vuotiaiden lasten keskenään olevia kokoontumisia harva sen päivä, kun heidän vanhempansa käyvät sillä aikaa asioilla kaupungilla tai lepäävät. Sinne vaan mukaan se ap:nkin viisivuotias. Ei hätää. Kyllä ne viisivuotiaat pärjäävät keskenään oikein mainiosti muutaman tunnin.

Jos osaat lukea, huomaat etten sanonut missään että äiti lähtee asioille ja jättää lapsen yksin. Vaan ulos pihalle johon ikkunasta näkee koko ajan. Ne lapset jotka asuu jossain betonihelvetissä.. No niitä nyt käy muutenkin sääliksi. Oikeasti tähänkö tämä on mennyt ettei viisivuotiaita voi omalle pihalle päästää keskenään leikkimään?? Kyllä olette elämästä vieraantuneita!

Ei todellakaan päästetä 5 vuotiasta yksin pihalle. Kouluiässä aikaisintaan.  Ei se oma pihakaan suojele miltään pedareilta ja muilta sekopäiltä. Lähiössähän se olisikin ihan heitteillejättö pistää 5v yksin ulos.

Älä nyt viitti :D Olihan tuo vitsi? Ihmettelen missä ihmiset oikein asuu jos 5v ei voi omassa pihapiirissä ulkoilla...

Moniko 5v haluaa mennä yksin ulos tuonne kylmään, märkään ja pimeään?? Ap

Vierailija kirjoitti:

Ainoat lääkkeet joita kiinnostaisi joskus kokeilla ovat rauhoittavat (bentsot). Ehkä, jos olo tästä vielä huononisi. Suhtaudun nuivasti lääkäreihin, niihin besserwissereihin. Ap

Niin, no. Vaikka et haluaisi lääkitystä, terapia on edelleen vaihtoehto. Toki kyseessä on pitkäkestoinen ratkaisu, jossa vaaditaan kykyä syvälliseen pohdintaan ja yleiseen itsereflektioon, mutta veikkaan että pystyisit siihen joka tapauksessa. Terapeutti voi olla koulutukseltaan esimerkiksi psykologi (ei siis lääkäri) - ja vaikka lääkäreitä pitääkin tuossa prosessissa tavata muutaman kerran, voit miettiä, kumpi on pahempi vaihtoehto; se, että jaksamisesi kuluu täysin loppuun vai se, että joudut kohtaamaan "besserwisserin" muutaman kerran?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoat lääkkeet joita kiinnostaisi joskus kokeilla ovat rauhoittavat (bentsot). Ehkä, jos olo tästä vielä huononisi. Suhtaudun nuivasti lääkäreihin, niihin besserwissereihin. Ap

No tuskinpa jotkut Diapamit auttavat sinua tilanteessasi,vaan jotkut mielialaa nostavat. Kyllä minusta psykiatrit saavatkin olla besserwissereitä, mitä lääkereseptien kirjoittamiseen tulee: erilaisia mieliala-ja masennuslääkkeitä yms. on kuitenkin kymmeniä erilaisia. 

Ei ole olemassa sellaista mielialalääkettä joka nostaa mielialaa. Se on lääkkeitä syömättömien virhekuvitelma. Useimmat lääkkeet, väsyttää, lamaa ja tekee saamattomaksi, päälle sivuoireet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä hiton rooleissa? Ei elämä ole mikään näytelmä vaan, elämää. Kuka sulle niitä rooleja asettaa? Niinpä. Ei kukaan ulkopuolinen.

Joudun eri tilanteissa suoriutumaan aivan erilaisista tehtävistä ja aina muiden hyväksi. Rooleista puhuminen on ihan peruskauraa, et taida kauheasti olla opiskellut, ainakaan akateemisesti? Ap

Kuulostaa siltä, että olet suorittajatyyppi. Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että roolit ovat yksi osa ongelman ilmentymistä. Et pysty nauttimaan elämästä, koska kaikki on suorittamista ja jokaisessa roolissa sinulla on omat suoritteet. Varmasti onrankkaa. Akateemisuus vain pahentaa sitä. Arvelen, että moni tekemäsi asia on sellainen, joka sinun täytyy tehdä itse, koska kukaan muu ei siihen sinun mielestäsi kykene tai jälki ei ole sinulle riittävän hyvää. Mitä jos vähentäisit itseesi ja muihin kohdistuvia vaatimuksia. Ala arvostaa itseäsi ihmisenä (eikä suorittajana) , jolloin suorittamisen tarpeesi vähenee.

Olet aika väärässä, nimittäin minä olisin mieluiten tekemättä mitään ja joku ”jälki” on ihan sama. Suoritan koska muiden (perheen) takia pakko. Ap

Ap, otan vilpittömästi osaa. Minulla on ollut ihan samanlaista, eikä mistään herunut ymmärrystä tai apua. Nyt tämä(kin) keskustelu meni jo vastakkainasetteluksi, jossa tunnutaan tietävän valmiiksi, millainen 'akateemisen' ihmisen täytyy olla. Hohhoijaa.

Kiitos.

Siitä saan nautintoa että onnistun olemaan laihempi kuin valtaosa ikäisistäni naisista, etenkin äideistä. Se on ainoa oma juttuni nyt.

Ap

Trololololll

Provohan tää on, mutta vahvistaa vaan tunnettani siitä, etten tod. tule hankkimaan lapsia :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä hiton rooleissa? Ei elämä ole mikään näytelmä vaan, elämää. Kuka sulle niitä rooleja asettaa? Niinpä. Ei kukaan ulkopuolinen.

Joudun eri tilanteissa suoriutumaan aivan erilaisista tehtävistä ja aina muiden hyväksi. Rooleista puhuminen on ihan peruskauraa, et taida kauheasti olla opiskellut, ainakaan akateemisesti? Ap

Ainakin yliopistossa tuo roolin käsite tulee aika ajoin vastaan aivan kuten kategoriankin käsite. On esimerkiksi kirjoitettu siitä,miten kategorisoimme esim. ihmisiä ja liitämme niihin käyttäytymisoletuksia (tämän varmasti on oppinut yksi jos toinenkin).

Itse käytän myös roolin käsitettä joskus.

Olen ennenkin törmännyt samanlaiseen reagointiin, jossa todetaan, että elämä ei ole näytelmää ja ihmetellään roolin käsitettä. Mielenkiintoista. Kenties ihmiset hahmottavat tai kokevat elämän tässä(kin) suhteessa eri tavalla. Kenties jotkut kokevat,että ei ole mitää rooleja muualla kuin kirjaimellisesti ymmärretyssä näytelmässä.

Tuo roolin käsite lienee osin ainakin Erving Goffmanilta, joka muistini mukaan lainasi käsitettä teatterimaailmasta. Saatan muistaa väärinkin.

Mitä tulee siihen, että elämä ei ole näytelmää, niin siitä on varmasti mielipiteitä. Varsinaista näytelmäähän se ei ole, mutta hyvin pitkälti koen,että teatteria tämä elämä on,kun täytyy pitää moni naamioita kasvojensa suojana ja käyttää roolin ainesosia turvanaan. Jotta säilyttäisi kasvonsa tässä sosiaalisessa maailmasssa.

..... Toisaalta, aloin miettiä,että onko kyse vain siitä, että "elämän ollessa teatteria" puuttuu aitous eli roolin takana on aivan muuta eli ihmisen yksilöllinen minä. Minä,joka väsyy velvollisuuksien täyttämiseen,sillä eri roolit vaativat tai edellyttävät erilaisia rooleja. Osa itsekeksittyjä ja asetettuja ja osa ei.

Ap provoaa, mutta sillä on tosielämässä esikuva: minä!

Soppa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä hiton rooleissa? Ei elämä ole mikään näytelmä vaan, elämää. Kuka sulle niitä rooleja asettaa? Niinpä. Ei kukaan ulkopuolinen.

Joudun eri tilanteissa suoriutumaan aivan erilaisista tehtävistä ja aina muiden hyväksi. Rooleista puhuminen on ihan peruskauraa, et taida kauheasti olla opiskellut, ainakaan akateemisesti? Ap

Ainakin yliopistossa tuo roolin käsite tulee aika ajoin vastaan aivan kuten kategoriankin käsite. On esimerkiksi kirjoitettu siitä,miten kategorisoimme esim. ihmisiä ja liitämme niihin käyttäytymisoletuksia (tämän varmasti on oppinut yksi jos toinenkin).

Itse käytän myös roolin käsitettä joskus.

Olen ennenkin törmännyt samanlaiseen reagointiin, jossa todetaan, että elämä ei ole näytelmää ja ihmetellään roolin käsitettä. Mielenkiintoista. Kenties ihmiset hahmottavat tai kokevat elämän tässä(kin) suhteessa eri tavalla. Kenties jotkut kokevat,että ei ole mitää rooleja muualla kuin kirjaimellisesti ymmärretyssä näytelmässä.

Tuo roolin käsite lienee osin ainakin Erving Goffmanilta, joka muistini mukaan lainasi käsitettä teatterimaailmasta. Saatan muistaa väärinkin.

Mitä tulee siihen, että elämä ei ole näytelmää, niin siitä on varmasti mielipiteitä. Varsinaista näytelmäähän se ei ole, mutta hyvin pitkälti koen,että teatteria tämä elämä on,kun täytyy pitää moni naamioita kasvojensa suojana ja käyttää roolin ainesosia turvanaan. Jotta säilyttäisi kasvonsa tässä sosiaalisessa maailmasssa.

..... Toisaalta, aloin miettiä,että onko kyse vain siitä, että "elämän ollessa teatteria" puuttuu aitous eli roolin takana on aivan muuta eli ihmisen yksilöllinen minä. Minä,joka väsyy velvollisuuksien täyttämiseen,sillä eri roolit vaativat tai edellyttävät erilaisia rooleja. Osa itsekeksittyjä ja asetettuja ja osa ei.

Minä ymmärrän mitä roolilla tarkoitetaan ja miksi niitä käytetään kuvaamaan jonkinlaista käyttäytymismallia jossain ympäristössä, mutta itse kritisoin "rooliajattelua" lähinnä siitä että pahimmillaan ihminen todella alkaa mieltää roolinsa liikaa kokonaisuuksina joiden pitäisi selvitä täydellisesti omillaan. En ehkä osaa täysin ilmaista itseäni nyt, mutta siis jos vaadit itseltäsi että olet täydellinen äiti, on se energia luultavasti pois sen täydellisen työntekijän roolista; tai hyvän harrastajan roolista; tai vaikka hyvän tyttären/pojan roolista. Elikä tärkeää olisi että ihminen oppisi jakamaan resurssinsa näitten roolien kesken jollain lailla järkevästi, ettei vaadi jokaiselta täydellistä suoritusta.

Tämä on itselleni ollut hankalaa, mistä syystä olenkin yrittänyt häivyttää rooliajattelua omassa mielessäni, ja yrittää ajatella itseäni lähinnä kokonaisuutena joka tekee eri asioita. Käytännössä ero ei ehkä ole suuri, mutta ajatuksena siis työpaikallakin voi mainita harrastavansa miekkailua: miekkailutunnilla lapsensa sairastavan: lapsilleen työpaikalla olevasta joulukiireestä. Näitä rooleja ei siis mustasukkaisesti tarvitse pitää erillään (vaikka se toki voi olla järkevää ja hyödyllistäkin joissain tilanteissa!) mikäli se hajottaa itseä liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäiset lapset?

12 ja 5, olen siis sinnitellyt jo 12 vuotta niin alkaa olla takki tyhjä. Ap

Varmaan se terapia auttaisi. Saisit siellä keskittyä purkamaan asioita ja itseä.

Perhe-elämä on rankkaa ja itse olen myös sellainen, että en osaa irrottautua perheasioista vaan ne seuraa joka paikkaan.

Aika kaivella oikeat sisäiset arvosi ja elää niiden mukaan. Unohtaa pinnallisuus ja se miltä haluaa ulkopuolisten silmissä näyttää. Aina ei ole pakko olla tiskit tiskattuna ja lapsilla ehjät vaatteet. Melenteveys ja sisäinen hyvinvointi pitäisi ehdottomasti tulla ennen sitä.

Ne erilaiset roolit vie sulta tolkuttomasti energiaa ja lopulta uuvut. Kuka olet niiden takana? Miksi et voisi olla aidosti sinä ilman mitään rooleja? On varmasti todella raskasta jos olet sitä mieltä että omana itsenäsi et riitä. Minusta mikään ei ole ihailtavampaa kun aidosti oma itsensä oleva, joka myöntää ja näkee myös omat heikkoudet. Sellainen on inhimillinen ihminen joka kykenee kasvamaan henkisesti ihmisenä.

Minua kyllästyttää lukea näitä aivan selkeästi masennuksesta kärsivien ihmisten ruikutuksia siitä, kuinka kamalia ne lapset ovat. Tiedätkö, kun ne lapset eivät itse valinneet syntyä sinulle, sinä ihan itse teit omista itsekkäistä lähtökohdistasi valinnan tuoda heidät tähän maailmaan ja sinun on täten myös koitettava tehdä kaikkesi heidän eteen. Se sinun ''pa**a perhearkesi'' on heidän ainutlaatuinen lapsuutensa, joka luo pohjan heidän elämälleen ja jossa luodaan mm. perusturvallisuuden tunne. Ihan liikaa hyysäämistä ja vininää siitä, että ne lapset ovat kamalia ja rajoittavat elämää - MIKSI on päätetty sitten tehdä tämä valinta, että LUODAAN uutta ihmiselämää? Sinun tehtäväsi on koittaa nyt ratkoa omat pulmasi ja tuo ihan selkeä masennuksesi, vaikka sitten sen ''turhan'' terapian kanssa 

Vierailija kirjoitti:

Minua kyllästyttää lukea näitä aivan selkeästi masennuksesta kärsivien ihmisten ruikutuksia siitä, kuinka kamalia ne lapset ovat. Tiedätkö, kun ne lapset eivät itse valinneet syntyä sinulle, sinä ihan itse teit omista itsekkäistä lähtökohdistasi valinnan tuoda heidät tähän maailmaan ja sinun on täten myös koitettava tehdä kaikkesi heidän eteen. Se sinun ''pa**a perhearkesi'' on heidän ainutlaatuinen lapsuutensa, joka luo pohjan heidän elämälleen ja jossa luodaan mm. perusturvallisuuden tunne. Ihan liikaa hyysäämistä ja vininää siitä, että ne lapset ovat kamalia ja rajoittavat elämää - MIKSI on päätetty sitten tehdä tämä valinta, että LUODAAN uutta ihmiselämää? Sinun tehtäväsi on koittaa nyt ratkoa omat pulmasi ja tuo ihan selkeä masennuksesi, vaikka sitten sen ''turhan'' terapian kanssa 

Sisälukutaito nolla.

Opettele meditoimaan ja joogaamaan. Parantaa elämänlaatua.

Vierailija kirjoitti:

Opettele meditoimaan ja joogaamaan. Parantaa elämänlaatua.

Nuo harrastukset vaativat mielestäni lapsivapaan ympäristön. Ap

Kuulostaa siltä, että yrität vetää jotain eri rooleja elämässä. Auttaisiko se, että keskittyisit olemaan oma itsesi?