Perheestä tuleva jatkuva stressi ja vaiva ja työ uuvuttaa minut henkisesti niin, etten jaksa innostua ja iloita enää mistään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on täysin samoja ajatuksia täällä. Aamut on todella pahoja. Saatan herätä jo aamuyöstä ja ajatukset ovat melko masentavat uuden päivän pyörittämisen suhteen.

Onko sinulla ystäviä joiden seurassa viihdyt? Voisitko ajatella että lähtisit ystäväsi kanssa reissuun/harrastamaan jotain että saisit vastapainoa perhe-elämään.

Tällä hetkellä en halua tavata ketään, koska olisin ankeaa seuraa vain valittaessani koko ajan. Yksittäinen harrastusteissu tms ei siksikään auttaisi mitään, paluu arkeen tuntuisi vain entistä tympeämmältä. On minulla ollut reissuja ja omia menoja viimeisen puolen vuoden aikana jolloin tunteeni ovat entisestään synkistyneet. Ap

Mutta olivatko ne ryyppyreissuja? Nehän kyllä vetävät maahan entisestään.

Enimmäkseen joo ja se on ollut virhe vaikka silloin tuntui hyvältä ajatukselta. Ap

Eikö mies voi katsoa lasten perään joskus että pääset itseksesi jonnekin? Jos ei voi, niin miksi? Voisiko myös isovanhemmat tai joku muu olla lapsille seurana välillä, että pääsisitte miehen kanssa kahdestaan jonnekin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ajattelepa asiaa siltä kannalta, että tämä on lastesi ainoa lapsuus. Myös sinulle. Se ei kestä ikuisesti ja jossain vaiheessa saatat kaivata sitä lapsiperhevaihetta, jos nyt annat itsesi suhtautua asemaasi äitinä katkerasti.

Tosiasia on, että kahdelle pienelle ihmiselle maailmassa sä olet ensisijaisesti äiti. Kun on lapsia hankkinut, niin se täytyy aikuisen ihmisen vaan hyväksyä. Se, että on pienten lasten äiti nyt vaan tarkoittaa sitä, että joutuu sen lasten lapsuusajan karsimaan niistä omista menoista ja harrastuksista. Niille on sitten aikaa taas myöhemmin.

Lopeta itsesi märehtiminen. Näe itsesi nyt ensisijassa osana perheyhteisöä. Mitkä on asioita, jotka yhdessä perheenä tuottaa teille kaikille iloa. Alatte vapaa-ajalla satsata niihin.

Lapset tuskin muistaa sitä, että kotona pestiin ikkunat kaksi kertaa vuodessa, tms. Mutta he muistaa, kun äiti teki heidän kanssa lumiukkoja pihalla. Jos siis jostain pitää joustaa, jousta sopivassa määrin taloudenpidosta. Tai palkkaa joku tekemään taloustöitä puolestasi. Perhe pärjää, vaikka kerran viikossa söisitte valmistumaa ja ruoanvalmistukseen menevän ajan pelaatte lautapelejä tai muuta mukavaa. Näin esimerkiksi.

Tee äitiydestäsi itsesi näköistä. Sellaista, että voit nauttia siitä, että olet äiti.

Ikkunoita ei oltu pesty moneen vuoteen ennen kuin viime kesänä pesin ne ja valmisruokia syödään lähes pelkästään ja aina. Ap

Sä vastailet koko ajan negatiiviseen sävyyn, ja on tullut selväksi että mikään ei huvita sua etkä jaksaisi mitään. Mutta vastaappa nyt rehellisesti ootko valmis tekemään mitään että asioihin tulee muutos? Ja haluatko tehdä mitään sen eteen? Kyllä teillä kärsii ihan varmasti tosiaan koko perhe tuosta sun masennuksesta ja katkeruudesta.

No ehkä kärsivät kun minua ei kiinnosta äidin rooli ja siihen kuuluvat tympeät tehtävät. Eikä syy siihen ole masennus vaan ihan vain persoonani ja mielenkiinnon kohteeni. Ap

Miksi hankit lapset? Olet masentunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä että oot katkeroitunut etkä haluakaan muutosta. Ihmetyttää nuo roolien vetämiset, ihan itse ne olet asettanut itsellesi. Jotenkin uhriudut ja intät vastaan vaikka täällä jotain neuvoja yritetään sulle antaa. Ilmeisesti sulla on vähän, eikä niin vähääkään, marttyyriasenne päällä etkä luota kenenkään pärjäävän ilman sun jatkuvaa päsmäröintiä. Luulen että siellä teillä kotona ei kukaan muukaan nauti kun olet tuommoinen.

Joo, tiedän kirjoittavani nyt tosi kärkevästi mutta avaimet parempaan oloosi on ihan sulla ittellä jos vain haluat tehdä sen eteen jotakin. Lääkäriin siitä ja pyytämään apua tuohon masennukseen ja jatkuvaan itsensä pahan olon ruokkimiseen.

Kyllä nuo sinun tarjoamasi avaimet ovat pikemmin lääkärin reseptin takana, kuin ap:n käsissä. ”Ota vähän parempi asenne” neuvot on ihan naurettavia, eiköhän sitä jokainen kokeile ensin? Mutta kun jostain syystä se ei vaan onnistu.

No hyvänen aika, juurihan mä tuolla sanoin aapeelle että lääkäriin siitä tuon masennuksen takia! Se meneekö ap sinne hakemaan apua on ihan pelkästään yksin ap:n käsissä. Haluaako asiaan muutosta vai ei.

Tarjoat siis vähän lääkeainetta kehoon ratkaisuksi? Ja ap:n käsissä on ainoastaan hakea ne lääkäriltä ja mättää niitä suuhun?

Kun omat lapset väsyttää, niin ratkaisu on pillerit? Mitä sitä tyytymään johonkin masennuslääkkeeseen.

50-luvulla ne olivat sentään amfetamiinia. Sai oikein kunnon juhlat pystyyn omassa päässä.

Vierailija kirjoitti:

Eikö mies voi katsoa lasten perään joskus että pääset itseksesi jonnekin? Jos ei voi, niin miksi? Voisiko myös isovanhemmat tai joku muu olla lapsille seurana välillä, että pääsisitte miehen kanssa kahdestaan jonnekin?

Kyllä sitä joskus olen päässyt kuten jo sanoin j joskus ollaan käyty, kaikki menot ovat jo pidempään tuntuneet enemmän rasituksilta kuin piristyksiltä. Jos viettää aikaa jossain niin kotihommat vain kasautuvat lisää silläkin aikaa. Tämä on huomattu. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ajattelepa asiaa siltä kannalta, että tämä on lastesi ainoa lapsuus. Myös sinulle. Se ei kestä ikuisesti ja jossain vaiheessa saatat kaivata sitä lapsiperhevaihetta, jos nyt annat itsesi suhtautua asemaasi äitinä katkerasti.

Tosiasia on, että kahdelle pienelle ihmiselle maailmassa sä olet ensisijaisesti äiti. Kun on lapsia hankkinut, niin se täytyy aikuisen ihmisen vaan hyväksyä. Se, että on pienten lasten äiti nyt vaan tarkoittaa sitä, että joutuu sen lasten lapsuusajan karsimaan niistä omista menoista ja harrastuksista. Niille on sitten aikaa taas myöhemmin.

Lopeta itsesi märehtiminen. Näe itsesi nyt ensisijassa osana perheyhteisöä. Mitkä on asioita, jotka yhdessä perheenä tuottaa teille kaikille iloa. Alatte vapaa-ajalla satsata niihin.

Lapset tuskin muistaa sitä, että kotona pestiin ikkunat kaksi kertaa vuodessa, tms. Mutta he muistaa, kun äiti teki heidän kanssa lumiukkoja pihalla. Jos siis jostain pitää joustaa, jousta sopivassa määrin taloudenpidosta. Tai palkkaa joku tekemään taloustöitä puolestasi. Perhe pärjää, vaikka kerran viikossa söisitte valmistumaa ja ruoanvalmistukseen menevän ajan pelaatte lautapelejä tai muuta mukavaa. Näin esimerkiksi.

Tee äitiydestäsi itsesi näköistä. Sellaista, että voit nauttia siitä, että olet äiti.

Ikkunoita ei oltu pesty moneen vuoteen ennen kuin viime kesänä pesin ne ja valmisruokia syödään lähes pelkästään ja aina. Ap

Sä vastailet koko ajan negatiiviseen sävyyn, ja on tullut selväksi että mikään ei huvita sua etkä jaksaisi mitään. Mutta vastaappa nyt rehellisesti ootko valmis tekemään mitään että asioihin tulee muutos? Ja haluatko tehdä mitään sen eteen? Kyllä teillä kärsii ihan varmasti tosiaan koko perhe tuosta sun masennuksesta ja katkeruudesta.

No ehkä kärsivät kun minua ei kiinnosta äidin rooli ja siihen kuuluvat tympeät tehtävät. Eikä syy siihen ole masennus vaan ihan vain persoonani ja mielenkiinnon kohteeni. Ap

Miksi hankit lapset? Olet masentunut.

Olisiko sulla ehdottaa jotain hyvää jälkiehkäisyä jo syntyneisiin 12 ja 5 vuotiaisiin lapsiin?

Ohis

Osaatko olla oma itsesi vai pyritkö vetämään roolia sen mukaan, mitä sinulta odotetaan?

Tuli mieleen 90 päivää morsiamena ohjelma se nainen, jolla on korealainen kumppani. Ihan hirveä tilanne naisella. Kaikki on ankeaa ja isot paineet miellyttää muita, mutta ei voisi huonommin mennä: lapsen käytös kauheaa, ruoka ei ole hyvää ja oma käyttäytyminen on surkeaa. Todellinen umpikuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ajattelepa asiaa siltä kannalta, että tämä on lastesi ainoa lapsuus. Myös sinulle. Se ei kestä ikuisesti ja jossain vaiheessa saatat kaivata sitä lapsiperhevaihetta, jos nyt annat itsesi suhtautua asemaasi äitinä katkerasti.

Tosiasia on, että kahdelle pienelle ihmiselle maailmassa sä olet ensisijaisesti äiti. Kun on lapsia hankkinut, niin se täytyy aikuisen ihmisen vaan hyväksyä. Se, että on pienten lasten äiti nyt vaan tarkoittaa sitä, että joutuu sen lasten lapsuusajan karsimaan niistä omista menoista ja harrastuksista. Niille on sitten aikaa taas myöhemmin.

Lopeta itsesi märehtiminen. Näe itsesi nyt ensisijassa osana perheyhteisöä. Mitkä on asioita, jotka yhdessä perheenä tuottaa teille kaikille iloa. Alatte vapaa-ajalla satsata niihin.

Lapset tuskin muistaa sitä, että kotona pestiin ikkunat kaksi kertaa vuodessa, tms. Mutta he muistaa, kun äiti teki heidän kanssa lumiukkoja pihalla. Jos siis jostain pitää joustaa, jousta sopivassa määrin taloudenpidosta. Tai palkkaa joku tekemään taloustöitä puolestasi. Perhe pärjää, vaikka kerran viikossa söisitte valmistumaa ja ruoanvalmistukseen menevän ajan pelaatte lautapelejä tai muuta mukavaa. Näin esimerkiksi.

Tee äitiydestäsi itsesi näköistä. Sellaista, että voit nauttia siitä, että olet äiti.

Ikkunoita ei oltu pesty moneen vuoteen ennen kuin viime kesänä pesin ne ja valmisruokia syödään lähes pelkästään ja aina. Ap

Sä vastailet koko ajan negatiiviseen sävyyn, ja on tullut selväksi että mikään ei huvita sua etkä jaksaisi mitään. Mutta vastaappa nyt rehellisesti ootko valmis tekemään mitään että asioihin tulee muutos? Ja haluatko tehdä mitään sen eteen? Kyllä teillä kärsii ihan varmasti tosiaan koko perhe tuosta sun masennuksesta ja katkeruudesta.

No ehkä kärsivät kun minua ei kiinnosta äidin rooli ja siihen kuuluvat tympeät tehtävät. Eikä syy siihen ole masennus vaan ihan vain persoonani ja mielenkiinnon kohteeni. Ap

Miksi hankit lapset? Olet masentunut.

Olisiko sulla ehdottaa jotain hyvää jälkiehkäisyä jo syntyneisiin 12 ja 5 vuotiaisiin lapsiin?

Ohis

Ohikselle tiedoksi että olin ehkä nykyistäkin onnettomampi ennen lapsia enkä missään tapauksessa haluaisi elää ilman lapsia. Haluaisin oikeasti jaksaa tasapainoilla näiden roolien ristipaineessa ja olla joskus iloinenkin ja nauttia asioista. Mutten jaksa enkä pysty. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä hiton rooleissa? Ei elämä ole mikään näytelmä vaan, elämää. Kuka sulle niitä rooleja asettaa? Niinpä. Ei kukaan ulkopuolinen.

Joudun eri tilanteissa suoriutumaan aivan erilaisista tehtävistä ja aina muiden hyväksi. Rooleista puhuminen on ihan peruskauraa, et taida kauheasti olla opiskellut, ainakaan akateemisesti? Ap

Kuulostaa siltä, että olet suorittajatyyppi. Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että roolit ovat yksi osa ongelman ilmentymistä. Et pysty nauttimaan elämästä, koska kaikki on suorittamista ja jokaisessa roolissa sinulla on omat suoritteet. Varmasti onrankkaa. Akateemisuus vain pahentaa sitä. Arvelen, että moni tekemäsi asia on sellainen, joka sinun täytyy tehdä itse, koska kukaan muu ei siihen sinun mielestäsi kykene tai jälki ei ole sinulle riittävän hyvää. Mitä jos vähentäisit itseesi ja muihin kohdistuvia vaatimuksia. Ala arvostaa itseäsi ihmisenä (eikä suorittajana) , jolloin suorittamisen tarpeesi vähenee.

Olet aika väärässä, nimittäin minä olisin mieluiten tekemättä mitään ja joku ”jälki” on ihan sama. Suoritan koska muiden (perheen) takia pakko. Ap

Ap, otan vilpittömästi osaa. Minulla on ollut ihan samanlaista, eikä mistään herunut ymmärrystä tai apua. Nyt tämä(kin) keskustelu meni jo vastakkainasetteluksi, jossa tunnutaan tietävän valmiiksi, millainen 'akateemisen' ihmisen täytyy olla. Hohhoijaa.

Kiitos.

Siitä saan nautintoa että onnistun olemaan laihempi kuin valtaosa ikäisistäni naisista, etenkin äideistä. Se on ainoa oma juttuni nyt.

Ap

Sä teit tämän saman aloituksen viikko sitten ja silloinkin tyrmäsit ihan kaikki ehdotukset. Jos olet todellinen ihminen, niin hae itsellesi apua.

Itse nuorena stressasin lähes kaikesta kokoajan, koulu, raha jne. jossain vaiheessa kun oli "liikaa" niin joku vaan naksahti kun tajusin että mitä väliä, annoin asioiden vain "soljua". Aika moni asia on muusta kuin itsestä kiinni kuten työt, joten turha niistä liikaa stressata.

Toisaalta minua ei ole ikinä kiinnostanut mitä muut ajattelee, auttaa tuohon rooleihin koska nehän sinä itse määrittelet. Tuollaiset muut ihmiset jotka tuputtaa arvojaan, roolejaan ja arvostelevat on helppo pyyhkiä pois ja jos ei pysty niin ohittaa.

Itse en myöskään saa mitään baareista ja juhlimisesta, enemmän se on kuluttavaa ja rasittavaa. Ainut mistä saan jotain on oma aika jolloin teen mitä huvittaa, joskus se voi olla etten mitään. Tätä nyt ei kerry kun muutama tunti viikonloppuisin, mutta näyttää ainakin vielä riittävän. Onhan se tietysti sunnuntaisin rasittavaa kun arki alkaa, mutta aina se seuraava viikonloppu sieltä tulee. Tällä rytmillä menty jo vuosia.

Se nyt vaan on tosiasia, että perheellinen ihminen ei voi elää niin individualisoitua elämää kuin nykyaika ihannoi. Kun ihminen tekee sen ratkaisun, että hankkii lapsia, niin perhe asettaa sitten raamit elämälle n 20 vuodeksi.

Ennen perhe ja suku asetti raamit elämälle syntymästä kuolemaan.

Sellaista elämä vaan on. Jotain kun saa, jotain myös menettää.

Olen itsekin akateeminen. Ja kyllä minäkin luen haikeana välillä lehdestä, silloin harvoin kun ehdin lehteä lukemaan, klassisen musiikin konserteista, oopperaesityksistä (oi kuinka olisinkaan halunnut kokea Soemus-trilogian!), teatteriesityksistä, uutuuskirjoista, lukupiireistä jne. Kyllä minäkin välillä mietin, että voi, olen nyt ihan ulkona noista kaikista. Välillä harmittaa.

Mutta olen saanut vastineeksi niin paljon. Elämän ihmeen. Erikoisoikeuden tutustuttaa lasta tähän maailmaan. En olisi ikinä osallistunut muistiin, kuullutkaan mutaveijarit-yhtyeestä, oppinut Mimin ja Kukun Lockenlollia, päässyt metsämörrirerkille ilman lasta.

Tällä hetkellä ne lapsen jutut on minunkin juttujani. Joo, välillä odotan aikaa, kun voin taas tulla ja mennä omissa kulttuuriharrastuksissani. Mutta välillä myös mietin, miten tulenkaan silloin kaipaamaan myös aikaa pienen lapsen kanssa.

Asenteesta kaikki on kiinni.

Siis osallistunut muskariin.

Kuulostaa ihan minulta. Minulla alkoi vakava ahdistus jo äitiyslomalla, kun istuin päivästä toiseen kotona suorittamassa asioita. Oli vielä niin, ettemme vauvan kanssa voineet lähteä oikein mihinkään, koska hoidin myös ekaluokkalaista lapsipuoltani (lyhyen) koulupäivän jälkeen. Aina kun pienempi lapsi nukkui, tein kotitöitä, ettei mies ala heti nalkuttaa kotiin tullessaan. Välillä kävi niin, että lapsipuolen isä ja äiti sopivat keskenään asioita, mutta minulle ei muistettu mainita mitään vaikkapa poikkeusaikatauluista tai sitten sopivat jotain, jonka minä jouduin lopulta hoitamaan. Olin niin puhki, etten pystynyt enää miettimään mitään muuta kuin viinilasillista, joka edes hetkellisesti rentouttaisi. Kävin lopulta terapiassa, joka sinällään oli ihan hyvä, mutta ei luonnollisesti ratkaissut arjen käytännön ongelmia. Aloin kokea stressiä jo sielläkin käymisestä, koska se vaan lisäsi aikataulupaineita. Sain mielialalääkityksen, joka on auttanut. Lisäksi se, että palasin töihin, on tehnyt tosi hyvää mielenterveydelleni.

Hei ap.

Minulle tulee lähinnä mieleen, että onko sinulla perhe-elämässäsi tiettyjä tekijöitä, mitkä vähentävät jaksamistasi.

Äidin jaksamista lisää:

- (pienehkö) kerrostaloasunto

- osallistuva mies

- rento asenne elämään (hyväksyy ilman stressiä elämäänsä ajoittain esim. sotkua ja teollista ruokaa)

Äidin jaksamista vähentää:

-pilkun nussuttelu koko elämän suhteen (esim. jos huushollin pitää olla aina tiptop, ruokavalio myös lapsilla erittäin tiukka, uratykkiys, uuden materian haaliminen, esim. aina uudet vaatteet, autot, tavarat)

-miehen (lähes ) täydellinen osallistumattomuus

Jos sulla toteutuu nää kaksi viimestä kohtaa, niin ymmärrän että sua uuvuttaa. Mut jos sulla on kunnossa nuo kolme ekaa kohtaa, niin silloin mun on hankala ymmärtää sua. Ehkä sun diagnoosis ois paremmin silloin kyllästyneisyys perhearkeen.

Miksi pitäis olla iloinen?

Miksei saa olla uupunut ja masentunut, miksi pitää vetää jotain superäiti roolia, jossa kaikki onnistuu ja ollaan niin iloista? Vaikka oikeasti ei olla.

Täällä on mainittu jo että kuulostaa masennukselta ja burnoutilta,

Minä kiinnitin huomiota siihen miten usein mainitsit keskittymisen. Sekä tuo puhe eri ”rooleista ” ja suorittamisesta.

Onko adhd tutkittu koskaan? Naisilla se on vaikea tunnistaa. Teepäs huvikseen pari testiä netissä.

Ei, elämän ei pitäisi olla sitä että aamulla herätessä maailma kaatuu päälle. Sen ei myöskään pitäisi olla sitä että tekee mieli vain juoda kännit. (Hyvä että puutuit tähän alkoholiasiaan ajoissa!)

Myös tuo alkoholiin turvautuminen viitta adhd:hen.

Onko ollut vakituinen työ sinulla vai paljon pätkiä, onko jäänyt kouluja kesken tai ollut haasteita opiskeluissa, muuttuuko usein mieliala, innostutko herkästi ja lopahtaako innostus nopeasti? Onko koti täynnä keskeneräisiä projekteja joita ihmettelet myöhemmin että mitä mä oikein olen ajatellut? Onko vaikeuksia rahan- ja ajankäytön hallinnassa, sattuuko sulle paljon kaikkea outoja kommelluksia, tapaturmia, asioita hajoaa ja häviää ?

Voi olla adhd. Ja se jos mikä hoitamattomana ruuhkavuosiaikaan masentaa, uuvuttaa ja vie elämänhalun.

Tsemppiä!

T. Ruuhkavuosina diagnosoitu aikuinen

Vierailija kirjoitti:

Millä ihmeen perusteella tämä on lastensuojeiuasia jos ja kun lapset täällä voivat hyvin? Ap

Onhan se sillä tavalla, että jos minä puhuisin tuollaisia omalle sossulleni niin täällä kävisi tehostettu perhetyö 3 kertaa viikossa ja minut laitettaisiin väkisin terapiaan. Ei sillä ole mitään merkitystä vaikka lapset voisi hyvin, tilasi antaa aiheen huoleen ja olet kyllä 100% lastensuojelutapaus jo nyt.

Palkatkaa siivooja/kodinhoitaja jos on varaa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on mainittu jo että kuulostaa masennukselta ja burnoutilta,

Minä kiinnitin huomiota siihen miten usein mainitsit keskittymisen. Sekä tuo puhe eri ”rooleista ” ja suorittamisesta.

Onko adhd tutkittu koskaan? Naisilla se on vaikea tunnistaa. Teepäs huvikseen pari testiä netissä.

Ei, elämän ei pitäisi olla sitä että aamulla herätessä maailma kaatuu päälle. Sen ei myöskään pitäisi olla sitä että tekee mieli vain juoda kännit. (Hyvä että puutuit tähän alkoholiasiaan ajoissa!)

Myös tuo alkoholiin turvautuminen viitta adhd:hen.

Onko ollut vakituinen työ sinulla vai paljon pätkiä, onko jäänyt kouluja kesken tai ollut haasteita opiskeluissa, muuttuuko usein mieliala, innostutko herkästi ja lopahtaako innostus nopeasti? Onko koti täynnä keskeneräisiä projekteja joita ihmettelet myöhemmin että mitä mä oikein olen ajatellut? Onko vaikeuksia rahan- ja ajankäytön hallinnassa, sattuuko sulle paljon kaikkea outoja kommelluksia, tapaturmia, asioita hajoaa ja häviää ?

Voi olla adhd. Ja se jos mikä hoitamattomana ruuhkavuosiaikaan masentaa, uuvuttaa ja vie elämänhalun.

Tsemppiä!

T. Ruuhkavuosina diagnosoitu aikuinen

ADD:tä olen epäillyt, piirteitä siitä ainakin tunnistan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Missä hiton rooleissa? Ei elämä ole mikään näytelmä vaan, elämää. Kuka sulle niitä rooleja asettaa? Niinpä. Ei kukaan ulkopuolinen.

Tottakai ihmisillä on erilaisia rooleja elämässä! Kotona minä olen itseni lisäksi äiti, töissä en ole äiti kenellekään enkä paapo siellä ketään. En huolehdi että onhan työtehtävät tehtynä ja työlaukku pakattuna ja muistithan pestä kädet ja vetää pöntön, enkä tarkista, että onhan kahvihuoneen jääkaapissa välipalaa. Kotona olen lapsille äidillinen, mutta en ole sitä miehelleni, koska en ole hänen äitinsä. Miehelleni ja itselleni olen se minä itse, mutta miehelle myös puoliso, joka sekin vaatii sitä puolison roolia. Ystäville en taas ole sama kuin puolisolle, joten ystävienkin kanssa sen minun itseni lisäksi on se ystävän rooli.