Lue keskustelun säännöt.
Perheestä tuleva jatkuva stressi ja vaiva ja työ uuvuttaa minut henkisesti niin, etten jaksa innostua ja iloita enää mistään
21.11.2019 |
Perhe on kuitenkin tärkeä enkä haluaisi luopua siitä, mutta se vie kaikki mehut minusta henkisesti enkä tosiaan jaksa enää esittää ja tasapainoilla eri roolien välillä (äiti, vaimo, työroolit, ystävä..) vaan olen kadottanut elämänilon vähitellen miltei täysin ja viime keväästä saakka ainoa selkeä mielihalu on olla vain juoda kännit ja sen sitten aloin tehdäkin niin usein, että lopetin alkoholinkäytön kokonaan, koska ei se voi olla ainoa ilo elämässä tai jokin kantava voima tässä.
Tuntuu siis siltä etten voi tehdä mitään enkä keskittyä mihinkään, kun ihan aina perheasiat tulevat estämään sen jollain lailla, niin en tosiaan jaksa enää edes yrittää.
Parisuhteeseenkin olen väsynyt koska eihän siihenkään pysty keskittymään rauhassa, seksistä on mennyt täysin maku kun ei siihen ole edes järkevää ajankohtaa ja rauhaa jatkuvan perhe-elämän keskellä, kun sina on joko kiire tai väsyttää ja lapset talossa.
Yksi asia vähän kiinnostaa yhä sentään, nimittäin nukkuminen, tosin tietenkin sitäkin saattaa perhe sabotoida.
Miten te muut onnistutte jaksamaan äiteinä, vaimoina, työrooleissa ja ystävinä - ja myös omina itseinänne perheen puristuksessa? Minulla ei ole homma hallussa nyt yhtään ja taidan tarvita apua. En muista koska olisin mielelläni noussut aamulla uuteen päivään.
Kommentit (215)
Sitä elämä on. Ei tänne iloitsemaan ole tultu, vaan selviytymään. Selviytymiskamppailua on elämä, lasten hengissä pitämistä. Nykyihminen on väärin alkanut ymmärtää, että täällä ollaan juhlimassa. Rankkaa touhua tämä on. Miksei olisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä elämä on. Ei tänne iloitsemaan ole tultu, vaan selviytymään. Selviytymiskamppailua on elämä, lasten hengissä pitämistä. Nykyihminen on väärin alkanut ymmärtää, että täällä ollaan juhlimassa. Rankkaa touhua tämä on. Miksei olisi?
Minä en ainakaan ole koskaan ikinä pitänyt juhlista enkö juhlimisesta. Liikaa melua ja levotonta hälyä ja pakkohauskaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä että oot katkeroitunut etkä haluakaan muutosta. Ihmetyttää nuo roolien vetämiset, ihan itse ne olet asettanut itsellesi. Jotenkin uhriudut ja intät vastaan vaikka täällä jotain neuvoja yritetään sulle antaa. Ilmeisesti sulla on vähän, eikä niin vähääkään, marttyyriasenne päällä etkä luota kenenkään pärjäävän ilman sun jatkuvaa päsmäröintiä. Luulen että siellä teillä kotona ei kukaan muukaan nauti kun olet tuommoinen.
Joo, tiedän kirjoittavani nyt tosi kärkevästi mutta avaimet parempaan oloosi on ihan sulla ittellä jos vain haluat tehdä sen eteen jotakin. Lääkäriin siitä ja pyytämään apua tuohon masennukseen ja jatkuvaan itsensä pahan olon ruokkimiseen.
Kyllä nuo sinun tarjoamasi avaimet ovat pikemmin lääkärin reseptin takana, kuin ap:n käsissä. ”Ota vähän parempi asenne” neuvot on ihan naurettavia, eiköhän sitä jokainen kokeile ensin? Mutta kun jostain syystä se ei vaan onnistu.
Mulla on useampi lapsi ja olen aina jaksanur hoitaa lapset ilolla ja rakkaudella... paitsi kerran. Elämääni tuli juuri samanlinen ajanjakso. Tiedän ainakin vähön mitä ap ajattelee. Ollaan rukiverkoton perhe ja apua ei saada suvulta, mutta aina ollaankin pärjätty itse paitsi tuo yksi 4-5 kk jakso. Epäilen itse että olin masentunut tai ahdistunut.
Mulla auttoi kanssa mindfullness ja elämäntaito-oppaat. Eniten jäi mieleen se ajatus että tunne on VALINTA. Ei auta pahasti masentuneella tietenkään mutta normaaliin vatutukseen kyllä. Eli voi valita että VAIHTAA tunteen heti kun se vatutus tulee. Alkuun vaatii hirveetä ponnistelua, sitten mekanismin oppii.
Ap on kuitenkin jo niin syvissä vesissä että valinta ei taida pelkästään enää auttaa. Jalsamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ajattelepa asiaa siltä kannalta, että tämä on lastesi ainoa lapsuus. Myös sinulle. Se ei kestä ikuisesti ja jossain vaiheessa saatat kaivata sitä lapsiperhevaihetta, jos nyt annat itsesi suhtautua asemaasi äitinä katkerasti.
Tosiasia on, että kahdelle pienelle ihmiselle maailmassa sä olet ensisijaisesti äiti. Kun on lapsia hankkinut, niin se täytyy aikuisen ihmisen vaan hyväksyä. Se, että on pienten lasten äiti nyt vaan tarkoittaa sitä, että joutuu sen lasten lapsuusajan karsimaan niistä omista menoista ja harrastuksista. Niille on sitten aikaa taas myöhemmin.
Lopeta itsesi märehtiminen. Näe itsesi nyt ensisijassa osana perheyhteisöä. Mitkä on asioita, jotka yhdessä perheenä tuottaa teille kaikille iloa. Alatte vapaa-ajalla satsata niihin.
Lapset tuskin muistaa sitä, että kotona pestiin ikkunat kaksi kertaa vuodessa, tms. Mutta he muistaa, kun äiti teki heidän kanssa lumiukkoja pihalla. Jos siis jostain pitää joustaa, jousta sopivassa määrin taloudenpidosta. Tai palkkaa joku tekemään taloustöitä puolestasi. Perhe pärjää, vaikka kerran viikossa söisitte valmistumaa ja ruoanvalmistukseen menevän ajan pelaatte lautapelejä tai muuta mukavaa. Näin esimerkiksi.
Tee äitiydestäsi itsesi näköistä. Sellaista, että voit nauttia siitä, että olet äiti.
Ikkunoita ei oltu pesty moneen vuoteen ennen kuin viime kesänä pesin ne ja valmisruokia syödään lähes pelkästään ja aina. Ap
Sä vastailet koko ajan negatiiviseen sävyyn, ja on tullut selväksi että mikään ei huvita sua etkä jaksaisi mitään. Mutta vastaappa nyt rehellisesti ootko valmis tekemään mitään että asioihin tulee muutos? Ja haluatko tehdä mitään sen eteen? Kyllä teillä kärsii ihan varmasti tosiaan koko perhe tuosta sun masennuksesta ja katkeruudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteen vaihtaminen siis torjuminen ei onnistu, yritin sitä vuosia (myös alkoholin avulla). Tunteen syvempi kohtaaminen lienee ainoa keino ensi hätään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä että oot katkeroitunut etkä haluakaan muutosta. Ihmetyttää nuo roolien vetämiset, ihan itse ne olet asettanut itsellesi. Jotenkin uhriudut ja intät vastaan vaikka täällä jotain neuvoja yritetään sulle antaa. Ilmeisesti sulla on vähän, eikä niin vähääkään, marttyyriasenne päällä etkä luota kenenkään pärjäävän ilman sun jatkuvaa päsmäröintiä. Luulen että siellä teillä kotona ei kukaan muukaan nauti kun olet tuommoinen.
Joo, tiedän kirjoittavani nyt tosi kärkevästi mutta avaimet parempaan oloosi on ihan sulla ittellä jos vain haluat tehdä sen eteen jotakin. Lääkäriin siitä ja pyytämään apua tuohon masennukseen ja jatkuvaan itsensä pahan olon ruokkimiseen.
Kyllä nuo sinun tarjoamasi avaimet ovat pikemmin lääkärin reseptin takana, kuin ap:n käsissä. ”Ota vähän parempi asenne” neuvot on ihan naurettavia, eiköhän sitä jokainen kokeile ensin? Mutta kun jostain syystä se ei vaan onnistu.
No hyvänen aika, juurihan mä tuolla sanoin aapeelle että lääkäriin siitä tuon masennuksen takia! Se meneekö ap sinne hakemaan apua on ihan pelkästään yksin ap:n käsissä. Haluaako asiaan muutosta vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä karsia ikävää tekemistä? Ulkoistakaa, eli palkatkaa siivoojaa ja tilatkaa ruokakassi kotiin. Lapsille vain sellaisia harrastuksia, joihin pääsevät kulkemaan itse. Kaikki pakolliset/ikävät vierailut jättäkää väliin, eikä mitään lisäkuormaa jostain remonttiprojektista tai lisäopiskelusta.
Itselläni on täysin samoja ajatuksia täällä. Aamut on todella pahoja. Saatan herätä jo aamuyöstä ja ajatukset ovat melko masentavat uuden päivän pyörittämisen suhteen.
Onko sinulla ystäviä joiden seurassa viihdyt? Voisitko ajatella että lähtisit ystäväsi kanssa reissuun/harrastamaan jotain että saisit vastapainoa perhe-elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ajattelepa asiaa siltä kannalta, että tämä on lastesi ainoa lapsuus. Myös sinulle. Se ei kestä ikuisesti ja jossain vaiheessa saatat kaivata sitä lapsiperhevaihetta, jos nyt annat itsesi suhtautua asemaasi äitinä katkerasti.
Tosiasia on, että kahdelle pienelle ihmiselle maailmassa sä olet ensisijaisesti äiti. Kun on lapsia hankkinut, niin se täytyy aikuisen ihmisen vaan hyväksyä. Se, että on pienten lasten äiti nyt vaan tarkoittaa sitä, että joutuu sen lasten lapsuusajan karsimaan niistä omista menoista ja harrastuksista. Niille on sitten aikaa taas myöhemmin.
Lopeta itsesi märehtiminen. Näe itsesi nyt ensisijassa osana perheyhteisöä. Mitkä on asioita, jotka yhdessä perheenä tuottaa teille kaikille iloa. Alatte vapaa-ajalla satsata niihin.
Lapset tuskin muistaa sitä, että kotona pestiin ikkunat kaksi kertaa vuodessa, tms. Mutta he muistaa, kun äiti teki heidän kanssa lumiukkoja pihalla. Jos siis jostain pitää joustaa, jousta sopivassa määrin taloudenpidosta. Tai palkkaa joku tekemään taloustöitä puolestasi. Perhe pärjää, vaikka kerran viikossa söisitte valmistumaa ja ruoanvalmistukseen menevän ajan pelaatte lautapelejä tai muuta mukavaa. Näin esimerkiksi.
Tee äitiydestäsi itsesi näköistä. Sellaista, että voit nauttia siitä, että olet äiti.
Ikkunoita ei oltu pesty moneen vuoteen ennen kuin viime kesänä pesin ne ja valmisruokia syödään lähes pelkästään ja aina. Ap
Sä vastailet koko ajan negatiiviseen sävyyn, ja on tullut selväksi että mikään ei huvita sua etkä jaksaisi mitään. Mutta vastaappa nyt rehellisesti ootko valmis tekemään mitään että asioihin tulee muutos? Ja haluatko tehdä mitään sen eteen? Kyllä teillä kärsii ihan varmasti tosiaan koko perhe tuosta sun masennuksesta ja katkeruudesta.
No ehkä kärsivät kun minua ei kiinnosta äidin rooli ja siihen kuuluvat tympeät tehtävät. Eikä syy siihen ole masennus vaan ihan vain persoonani ja mielenkiinnon kohteeni. Ap
Vierailija kirjoitti:
Yritä karsia ikävää tekemistä? Ulkoistakaa, eli palkatkaa siivoojaa ja tilatkaa ruokakassi kotiin. Lapsille vain sellaisia harrastuksia, joihin pääsevät kulkemaan itse. Kaikki pakolliset/ikävät vierailut jättäkää väliin, eikä mitään lisäkuormaa jostain remonttiprojektista tai lisäopiskelusta.
Tämä on miltei tehty jo paitsi ettei mies halua palkata siivoojaa. Mutta joo, hyvä neuvo silti. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunteen vaihtaminen siis torjuminen ei onnistu, yritin sitä vuosia (myös alkoholin avulla). Tunteen syvempi kohtaaminen lienee ainoa keino ensi hätään. Ap
No nyt sulta tuli se vastaus joka osoittaa että olet jyvällä. Eli lääkäriin ja pyydät pääsyä terapeutille, keskustelu auttaa kun alat kohtaamaan sun syvempiä tunteita ja ahdistusta mistä ne kumpuaa ja johtuu. Oon vastaillut täällä muutamaan otteeseen ja vaikka aika kovin sanoin niin oikeasti toivon sulle selkiytymistä ja parempaa, rennompaa ja iloista elämää. Sun on vaan tehtävä paranemisen eteen jotain, eli haet sitä apua.
Hyvä ap, ettei sulla ole perfektionismia kotona. Ainakin minä olin väärillä jäljillä sen suhteen, joten pahoittelut siitä.
Mikähän mahtaa olla perusongelma... Rankkaahan varmasti useimmilla on, mutta ei elämän kuitenkaan pitäisi täysin ankeaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ajattelepa asiaa siltä kannalta, että tämä on lastesi ainoa lapsuus. Myös sinulle. Se ei kestä ikuisesti ja jossain vaiheessa saatat kaivata sitä lapsiperhevaihetta, jos nyt annat itsesi suhtautua asemaasi äitinä katkerasti.
Tosiasia on, että kahdelle pienelle ihmiselle maailmassa sä olet ensisijaisesti äiti. Kun on lapsia hankkinut, niin se täytyy aikuisen ihmisen vaan hyväksyä. Se, että on pienten lasten äiti nyt vaan tarkoittaa sitä, että joutuu sen lasten lapsuusajan karsimaan niistä omista menoista ja harrastuksista. Niille on sitten aikaa taas myöhemmin.
Lopeta itsesi märehtiminen. Näe itsesi nyt ensisijassa osana perheyhteisöä. Mitkä on asioita, jotka yhdessä perheenä tuottaa teille kaikille iloa. Alatte vapaa-ajalla satsata niihin.
Lapset tuskin muistaa sitä, että kotona pestiin ikkunat kaksi kertaa vuodessa, tms. Mutta he muistaa, kun äiti teki heidän kanssa lumiukkoja pihalla. Jos siis jostain pitää joustaa, jousta sopivassa määrin taloudenpidosta. Tai palkkaa joku tekemään taloustöitä puolestasi. Perhe pärjää, vaikka kerran viikossa söisitte valmistumaa ja ruoanvalmistukseen menevän ajan pelaatte lautapelejä tai muuta mukavaa. Näin esimerkiksi.
Tee äitiydestäsi itsesi näköistä. Sellaista, että voit nauttia siitä, että olet äiti.
Ikkunoita ei oltu pesty moneen vuoteen ennen kuin viime kesänä pesin ne ja valmisruokia syödään lähes pelkästään ja aina. Ap
Olet kyllä surullista luettavaa. Kaikista pahinta on se, että lapsesi elävät niiden ainoaa lapsuutta ja sä jaksat valittaa kaikesta ja kaikki perheeseen liittyvä on sulle ihan perseestä. Miltä luulet heistä tuntuvan, kun ovat " pilanneet" sulta kaiken ?? Vaikket kaikkea tai mitään heille sanoisi, lapset ovat mestareita vaistoamaan vanhemmistaan kaiken. Säälittää sun lapset. Se, mitä sä kutsut rooleiksi ym on mulle elämää joka on välillä ihanaa ja välillä vastoinkäymisiä. Sellaiseksi se on tarkoitettu :)
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on täysin samoja ajatuksia täällä. Aamut on todella pahoja. Saatan herätä jo aamuyöstä ja ajatukset ovat melko masentavat uuden päivän pyörittämisen suhteen.
Onko sinulla ystäviä joiden seurassa viihdyt? Voisitko ajatella että lähtisit ystäväsi kanssa reissuun/harrastamaan jotain että saisit vastapainoa perhe-elämään.
Tällä hetkellä en halua tavata ketään, koska olisin ankeaa seuraa vain valittaessani koko ajan. Yksittäinen harrastusteissu tms ei siksikään auttaisi mitään, paluu arkeen tuntuisi vain entistä tympeämmältä. On minulla ollut reissuja ja omia menoja viimeisen puolen vuoden aikana jolloin tunteeni ovat entisestään synkistyneet. Ap
Mitkä ne sinun omat mielenkiinnon kohteet ovat? Mitä haluaisit tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on täysin samoja ajatuksia täällä. Aamut on todella pahoja. Saatan herätä jo aamuyöstä ja ajatukset ovat melko masentavat uuden päivän pyörittämisen suhteen.
Onko sinulla ystäviä joiden seurassa viihdyt? Voisitko ajatella että lähtisit ystäväsi kanssa reissuun/harrastamaan jotain että saisit vastapainoa perhe-elämään.
Tällä hetkellä en halua tavata ketään, koska olisin ankeaa seuraa vain valittaessani koko ajan. Yksittäinen harrastusteissu tms ei siksikään auttaisi mitään, paluu arkeen tuntuisi vain entistä tympeämmältä. On minulla ollut reissuja ja omia menoja viimeisen puolen vuoden aikana jolloin tunteeni ovat entisestään synkistyneet. Ap
Mutta olivatko ne ryyppyreissuja? Nehän kyllä vetävät maahan entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kyllä aina se sama tuomioistuin, että jos naisesta ei koko ajan tunnu ihanalta kodin ja lasten kanssa, niin hän on sairas tai paha ihminen. Ap saa kauheaa haukkua koko ajan. Luulen että lähes kaikista akateemisista äideistä tuntuu usein tuolta, jopa vuosien ajan. Jos on akateeminen niin se yleensä tarkoittaa että on jotain omia juttuja ja pitkiä ajatusketjuja, ja koko ajan lasten passaaminen ja heidän kanssa oleminen ei tunnu hyvältä ja koti tuntuu vankilalta. Siinä ei ole mitään pahaa. Entiseen aikaa lapset jätettiin kasvamaan vähän omiin oloihinsa ja jos ne olivat hankalia niin lapset alistettiin eikä äidit. Ap:lle tsemppiä, siinä täällä ollaan oikeassa että ratkaisu lötyyy itsestäsi.
Kuka täällä on sanonut että ap:stä tai yleensä kenestäkään äidistä pitäisi tuntua koko ajan ihanalta?? En huomannu yhdessäkään vastauksessa tommoista mielipidettä. Totta on se että haukkuvia vastauksia tulee aina keskustelupalstoilla, mutta täälläkin on paljon ainoastaan kärkeviä ja suoraan asian ytimeen osuvia kommentteja jotka ei ole ilkeitä. Koska tosi asiahan on että ap on jumiutunut suorittamiseensa ja masentunut, sekä notta elämän selkiytyminen lähtee vain ja ainoastaan aapeestä itsestään ja halusta saada muutos aikaan.
Toisekseen mua pakkaa naurattaa aina nämä akateemisuus-jutut. Mitä himskatin merkitystä jollain akateemisuudella on siinä että joku äitee väsyy? Ja voi olla että tämä tieto yllättää sut mutta ihan tavis naiset ilman akateemisuutta osaa myös ajatella pitkiä ajatelmia, pohtia syvällisiä ja taviksilla on myös ihan omia juttuja! Joten tuo oli koomista vetää jotain akateemista jutskaa tänne.
Se, että on akateeminen sisältää määrättyjä ominaisuuksia. Se on vaatinut perslihaksia, omistautuneisuutta, määrättyyn määrän älyä, halua lukea ja opiskella. Se on vähän niinkuin minimivaatimus. Mutta se ei pois sulje noita ominaisuuksia myös muilta, mutta heillä saattaa tai sitten ei olla niitä.
Vähän kuten vaikka lentokapteeni. Heillä on oltava määrätty näkö. Kun joku sanoo, että lähes meillä kaikilla lentokapteeneilla on tämä asia yhteistä, se ei tarkoita etteikö myös heistä opettajalla voisi olla tuo ominaisuus, mutta koska se ei ole ammatin vaatimus, jollain opettajilla voi siis myös olla huono näkö, ei voida puhua kuinka myös suurimmalla osalla opettajista on loistava näkö. Käytännössä jollain opettajalla saattaa olla lentokapteenejakin parempi näkö.
Mihin akateemisten tylsistyminen perustuu? Jota siis löytyy myös muilta samoilla ominaisuuksilla varustetuilta ei-akateemisilta ihmisiltä. Ehkä se ettei saa ja pysty keskittymään pidempi aikaisesti vaativiin tehtäviin, jotka vaativat korkeampaa ajattelua. Jos ei kykene siihen ajatteluun, niin eihän sellaista osaa kaivata. Jos osaa, niin molemmista ryhmistä se saattaa olla turhauttavaa, kun haluja olisi.
Halu tutkia ja selvittää asioita. Ehkä oppia uusia asioita, jotka vaativat pitkäjänteisyyttä jne.
Tästä akateemisten tylsistymisestä ei pidä ottaa itseensä. He pyrkivät vain kuvaamaan stereotypioiden kautta tunteitaan. Mutta se ei tarkoita, etteikö ei-akateemisten joukossa voisi olla paljon akateemisesti stereotyyppisempiä henkilöitä, kuin mitä he itse ovat.
Vierailija kirjoitti:
Mitkä ne sinun omat mielenkiinnon kohteet ovat? Mitä haluaisit tehdä?
Ei enää mitään, olen hukannut identiteettini perhe-elämään. Ap
Mitäänhän ei ole pakko tehdä.
Itse yh:na ammennan jaksamista lapsesta, ei se oikeasti rankkaa ole jos sitä ei suorittamisena ajattele. Lähinnä vastuu kysymys, itse sen tänne maailmaan loin joten päätös on jo silloin tehty. Ei hän mikään rasite ole tai estä minua elämästä. Mahtavaa seurata miten uusi ihmisen alku lähtee memään, haikeinta ajatella että kohta yksin vaikka erittäin introvertti olen.
Työ on tosiaan suorittamista ja teen sitä motivoituneena. Todellisuudessa motivaatio on pelkkä raha, joka mahdollistaa sitten muita hyviä asioita ja mukavuutta itselle.
Kaikki muu on vain puuhastelua, en tiedä mitä muut ihmiset ajattelevat elämän olevan. Sehän on tälläistä oravanpyörässä olemista. Itse voi taas vaikuttaa siihen mitä muuta sisältöä siinä on. Elämää en muutenkaan miellä miksikään ihmeelliseksi, tällästähän tää on ja joillain menee vielä huonommin. Ainoa varma asia on että kaikki tulee kuolemaan joskus, se mitä siinä välissä tapahtuu on mitä on.