Lue keskustelun säännöt.
Perheestä tuleva jatkuva stressi ja vaiva ja työ uuvuttaa minut henkisesti niin, etten jaksa innostua ja iloita enää mistään
21.11.2019 |
Perhe on kuitenkin tärkeä enkä haluaisi luopua siitä, mutta se vie kaikki mehut minusta henkisesti enkä tosiaan jaksa enää esittää ja tasapainoilla eri roolien välillä (äiti, vaimo, työroolit, ystävä..) vaan olen kadottanut elämänilon vähitellen miltei täysin ja viime keväästä saakka ainoa selkeä mielihalu on olla vain juoda kännit ja sen sitten aloin tehdäkin niin usein, että lopetin alkoholinkäytön kokonaan, koska ei se voi olla ainoa ilo elämässä tai jokin kantava voima tässä.
Tuntuu siis siltä etten voi tehdä mitään enkä keskittyä mihinkään, kun ihan aina perheasiat tulevat estämään sen jollain lailla, niin en tosiaan jaksa enää edes yrittää.
Parisuhteeseenkin olen väsynyt koska eihän siihenkään pysty keskittymään rauhassa, seksistä on mennyt täysin maku kun ei siihen ole edes järkevää ajankohtaa ja rauhaa jatkuvan perhe-elämän keskellä, kun sina on joko kiire tai väsyttää ja lapset talossa.
Yksi asia vähän kiinnostaa yhä sentään, nimittäin nukkuminen, tosin tietenkin sitäkin saattaa perhe sabotoida.
Miten te muut onnistutte jaksamaan äiteinä, vaimoina, työrooleissa ja ystävinä - ja myös omina itseinänne perheen puristuksessa? Minulla ei ole homma hallussa nyt yhtään ja taidan tarvita apua. En muista koska olisin mielelläni noussut aamulla uuteen päivään.
Kommentit (215)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä hiton rooleissa? Ei elämä ole mikään näytelmä vaan, elämää. Kuka sulle niitä rooleja asettaa? Niinpä. Ei kukaan ulkopuolinen.
Joudun eri tilanteissa suoriutumaan aivan erilaisista tehtävistä ja aina muiden hyväksi. Rooleista puhuminen on ihan peruskauraa, et taida kauheasti olla opiskellut, ainakaan akateemisesti? Ap
Kuulostaa siltä, että olet suorittajatyyppi. Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että roolit ovat yksi osa ongelman ilmentymistä. Et pysty nauttimaan elämästä, koska kaikki on suorittamista ja jokaisessa roolissa sinulla on omat suoritteet. Varmasti onrankkaa. Akateemisuus vain pahentaa sitä. Arvelen, että moni tekemäsi asia on sellainen, joka sinun täytyy tehdä itse, koska kukaan muu ei siihen sinun mielestäsi kykene tai jälki ei ole sinulle riittävän hyvää. Mitä jos vähentäisit itseesi ja muihin kohdistuvia vaatimuksia. Ala arvostaa itseäsi ihmisenä (eikä suorittajana) , jolloin suorittamisen tarpeesi vähenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä hiton rooleissa? Ei elämä ole mikään näytelmä vaan, elämää. Kuka sulle niitä rooleja asettaa? Niinpä. Ei kukaan ulkopuolinen.
Joudun eri tilanteissa suoriutumaan aivan erilaisista tehtävistä ja aina muiden hyväksi. Rooleista puhuminen on ihan peruskauraa, et taida kauheasti olla opiskellut, ainakaan akateemisesti? Ap
Aikaisempi tutkintoni on amk-tasoa ja nyt työn ohella teen ylempiä opintoja.
En silti suorita elämää. Elän. Se, mitä on tässä ja nyt, ei ole tehtävien suorittamista. Töissä teen töitä, kotona teen kotityöt ja hoidan lapset. Elän hetkessä, siinä mikä milloinkin on käsillä. En suorita enkä varsinkaan uhriudu kenenkään hyväksi.
Mulle taas sanottiin (ns. ammattiauttaja), että elän liian täysin hetkessä. Minun olisi kuulemmam pitänyt osata ajatella ja toimia pidemmällä tähtäimellä. Luottaa, että asiat eivät tule olemaan samoin aina ja ikuisesti. Mutta senhetkinen tilanteeni hukutti minut.
Ap kuulostaa ärsyttävältä inttäjältä ja pätijältä, ettei ihme että on vaikeaa. Anteeksi nyt vaan, ap, lue noita vastauksiasi ihmisille.
Been there kirjoitti:
Kuulostaa jo masennukselta ja burnoutilta. Voit hyvin ottaa yhteyttä lastensuojeluun ja pyytää apua sitä kautta. Ne auttoi meitäkin kun oli vaikeaa. Ihan mikä tahansa reitti kunhan saat lepoa järjestettyä. Sieltä saa apua arkeen ja jaksamiseen. Sun pitää päästä lepäämään ja tuntemaan taas iloa ja toivoa.
Jos on vielä mies joka kuuntelee niin kannattaisi myöntää tilanne hänelle, ettet nyt enää jaksa, että takki on tyhjä. Hänellä voi olla samat fiilikset.
Tätä ei voi lykätä ja kiristää vanhan kansan tapaan vaan hampaita ja vaan selvitä. Nyt on nykyaika ja on keinoja.
Voi jeesus. Miksi pitää kiusata jo valmiiksi väsynyttä ihmistä? Lastensuojelusta saa ainoastaan lisäriesan joka räjäyttää tuon uupumuksen potenssiin miljoona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä hiton rooleissa? Ei elämä ole mikään näytelmä vaan, elämää. Kuka sulle niitä rooleja asettaa? Niinpä. Ei kukaan ulkopuolinen.
Joudun eri tilanteissa suoriutumaan aivan erilaisista tehtävistä ja aina muiden hyväksi. Rooleista puhuminen on ihan peruskauraa, et taida kauheasti olla opiskellut, ainakaan akateemisesti? Ap
Roolit ja tehtävät, aika kuivan kuuloista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä hiton rooleissa? Ei elämä ole mikään näytelmä vaan, elämää. Kuka sulle niitä rooleja asettaa? Niinpä. Ei kukaan ulkopuolinen.
Joudun eri tilanteissa suoriutumaan aivan erilaisista tehtävistä ja aina muiden hyväksi. Rooleista puhuminen on ihan peruskauraa, et taida kauheasti olla opiskellut, ainakaan akateemisesti? Ap
Kuulostaa siltä, että olet suorittajatyyppi. Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että roolit ovat yksi osa ongelman ilmentymistä. Et pysty nauttimaan elämästä, koska kaikki on suorittamista ja jokaisessa roolissa sinulla on omat suoritteet. Varmasti onrankkaa. Akateemisuus vain pahentaa sitä. Arvelen, että moni tekemäsi asia on sellainen, joka sinun täytyy tehdä itse, koska kukaan muu ei siihen sinun mielestäsi kykene tai jälki ei ole sinulle riittävän hyvää. Mitä jos vähentäisit itseesi ja muihin kohdistuvia vaatimuksia. Ala arvostaa itseäsi ihmisenä (eikä suorittajana) , jolloin suorittamisen tarpeesi vähenee.
Olet aika väärässä, nimittäin minä olisin mieluiten tekemättä mitään ja joku ”jälki” on ihan sama. Suoritan koska muiden (perheen) takia pakko. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäiset lapset?
12 ja 5, olen siis sinnitellyt jo 12 vuotta niin alkaa olla takki tyhjä. Ap
Hä, noihan ovat jo isoja lapsia? Mitä heistä koituvaa vaivaa siis et millään jaksa? Ei pahalla, yritän vain ymmärtää kun 12v tekee jo kaiken itse ja 5 vuotiaskin pääasiassa, voivat ulkoilla yksin jne.
Tuollainen kommentti ja vähättely ei varmaankaan auta ap:ta. Jos sinä et rasitu niin yritä ymmärtää että kaikki ei ole samanlaisia. Joku sinun stressinaiheesi saattaa sitten tuntua jostain toisesta aivan mitätömältä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaistun välillä ajatuksiisi, joskin omat nuorimmat lapseni ovat pienempiä kuin sinun. Vanhin (yht 3) on jo teini-ikäinen.
Se päiväkoti-ikä on rankkaa ja sitovaa, vaikka homma helpottuukin. Ei siitä oikein mihinkään pääse. Pitää vaan opetella luopumaan - jos esim harrastus stressaa, sen voi laittaa tauolle, ja keksiä jotain helpompaa tilalle. Jos ystävyyssuhteiden ylläpito aiheuttaa enemmän kiirettä kuin iloa, voi yhteydenpitoa vähentää, kyllä oikeat ystävät ymmärtävät ruuhkavuosien haasteet. Ystävyyttä voi monesti kyllä sitten virkistää, kun kaikilla on kiireisin aika elämästä eletty. Töissäkin voi tehdä lyhennettyä työaikaa. Seksistä voi tehdä jonkun sopimuksen, pyritään esim kerran viikossa tai kahdessa siihen, että saadaan yksi hyvä seksikerta, eikä oteta stressiä että pitää ylläpitää jotain väkisin väännettyä tiuhaa tahtia.
Eli karsitaan stressin aiheita ja panostetaan kaikessa sitten laatuun ja ennen kaikkea rauhalliseen tekemiseen ja nauttimiseen, oli kyse ihmissuhteista, harrastuksista, työstä tai parisuhteesta.
Hiukan samanlaisia ajatuksia, paitsi lapsia kolme joista yksi ihan pieni taapero vielä. Teen osittaista työaikaa koska en kertakaikkiaan meinaa jaksaa enempää. Kotiasiat vievät niin paljon aikaa ja voimia, yksi lapsistakin on pitkäaikaissairas. Mies tekee pitkiä työpäiviä, koska jonkunhan se on tuotava rahaa taloon. Tunnistan tuon tilanteen että ei jaksa enää nähdä vaivaa. Ennen järjestin parisuhdeaikaa, kävin konserteissa ja harrastin ym. Tämä vaati kuitenkin kovasti ponnisteluja, koska mitään varsinaista tukiverkkoa ei ole. Enää en jaksa järjestää ja se on osaltaan pahentanut tätä ahdinkoa. Koska vapaapäivät lähinnä kykin omassa pihapiirissä ja jo kaupassa käynti vaatii voimia. Olen jättänyt monia ei niin tarpeellisia asioita hoitamattakin. Pahimmillaan suunnittelin että otan yhteyttä lastensuojeluun tai hankkiudun jonnekin hoitolaitokseen itse huilaamaan. Olotilat kuitenkin vaihtelevat. Välillä on ihan hyviä hetkiä ja päiviä, mutta en tiedä mihin tässä vielä joutuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki eivät vaan jaksaa vetää montaa roolia vuodesta toiseen. Joulukin tulossa, suorituspaineet kasvaa akateemisellakin muoreilla.
No ei tuo nyt välttämättä mikään lastensuojeluasia ole, kun lapsetkaan eivät ole ihan pieniä. Väsyneitä äitejä on maa pullollaan. Ap:lle suosittelen sairauslomaa tai työajan lyhentämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei tuo nyt välttämättä mikään lastensuojeluasia ole, kun lapsetkaan eivät ole ihan pieniä. Väsyneitä äitejä on maa pullollaan. Ap:lle suosittelen sairauslomaa tai työajan lyhentämistä.
Miksi, kun sehän tarkottaisi vain entistä enemmän aikaa kotona äidin ja vaimon rooleissa. Töissä itsetuntoni on paljon parempi ja viihdyn töissä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tuo nyt välttämättä mikään lastensuojeluasia ole, kun lapsetkaan eivät ole ihan pieniä. Väsyneitä äitejä on maa pullollaan. Ap:lle suosittelen sairauslomaa tai työajan lyhentämistä.
Miksi, kun sehän tarkottaisi vain entistä enemmän aikaa kotona äidin ja vaimon rooleissa. Töissä itsetuntoni on paljon parempi ja viihdyn töissä. Ap
Varmaan siksi, että saat sitä omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tuo nyt välttämättä mikään lastensuojeluasia ole, kun lapsetkaan eivät ole ihan pieniä. Väsyneitä äitejä on maa pullollaan. Ap:lle suosittelen sairauslomaa tai työajan lyhentämistä.
Miksi, kun sehän tarkottaisi vain entistä enemmän aikaa kotona äidin ja vaimon rooleissa. Töissä itsetuntoni on paljon parempi ja viihdyn töissä. Ap
Ok, varmasti itse tiedät, mikä auttaa. Minä koin jaksamisen takia saadulla sairauslomalla oikeasti palautuvani; tein kotitöitä sen, minkä jaksoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tuo nyt välttämättä mikään lastensuojeluasia ole, kun lapsetkaan eivät ole ihan pieniä. Väsyneitä äitejä on maa pullollaan. Ap:lle suosittelen sairauslomaa tai työajan lyhentämistä.
Miksi, kun sehän tarkottaisi vain entistä enemmän aikaa kotona äidin ja vaimon rooleissa. Töissä itsetuntoni on paljon parempi ja viihdyn töissä. Ap
Varmaan siksi, että saat sitä omaa aikaa.
Mielestäni on moraalitonta laiminlyödä työvastuunsa saadakseen omaa aikaa. Ja millähän diagnoosilla? Masennuksella? Ja lääkkeet kaupan päälle? Ei kiitos, erittäin huono idea, etenin kun tilanteeni ei todellakaan johdu töistä vaan siitä etten sovellu perhe-elämään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä ihmeen perusteella tämä on lastensuojeiuasia jos ja kun lapset täällä voivat hyvin? Ap
Joko vauva-palstan asiakaskunta on painottunut sosiaaliavun varassa eläviin tai sitten sote-alalla on enemmän ongelmia kuin olisi uskonut ts. lastensuojelu ainoa väylä saada hoitoa masennukseen.
Keitiöpsykologina sanoisin, että sulla on iso ristiriita toiveiden ja todellisuuden välillä, joka aiheuttaa masennusoireilua. Yksityinen terapeutti voisi olla hyvä vaihtoehto, jos vain on varaa. Lääkärissäkin voisit käydä selvittämässä, että ei ole mitään kroonista sairautta väsyttämässä.
Fyysinen terveys on juuri tarkastettu joten siitä ei pitäisi olla huolta. Olen joskus muutama vuosi sitten käynyt yksityisellä terapeutilla, ei ollut hintansa väärti eikä kenellekään puhuminen oikeasti auta, kun ei se muuta ajatuksiani eikä kokemustani olosuhteistani. Ap
Se terapia ei olekaan mikään pika-apu vaan siinä väännetään perususkomuksista, jotka pitää yllä pahaa oloa. Toki sun ongelmat ratkeaa itsestään, kun lapset muuttaa pois. Toinen vaihtoehto on, että tosissasi alat järjetelemään elämääsi itsellesi mieluisaan malliin. Ikävintä elämä on tuollaisessa limbossa, jossa ympäristö heittelee sua kuin märkää rättiä.
Vaikuttaa siltä että oot katkeroitunut etkä haluakaan muutosta. Ihmetyttää nuo roolien vetämiset, ihan itse ne olet asettanut itsellesi. Jotenkin uhriudut ja intät vastaan vaikka täällä jotain neuvoja yritetään sulle antaa. Ilmeisesti sulla on vähän, eikä niin vähääkään, marttyyriasenne päällä etkä luota kenenkään pärjäävän ilman sun jatkuvaa päsmäröintiä. Luulen että siellä teillä kotona ei kukaan muukaan nauti kun olet tuommoinen.
Joo, tiedän kirjoittavani nyt tosi kärkevästi mutta avaimet parempaan oloosi on ihan sulla ittellä jos vain haluat tehdä sen eteen jotakin. Lääkäriin siitä ja pyytämään apua tuohon masennukseen ja jatkuvaan itsensä pahan olon ruokkimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tuo nyt välttämättä mikään lastensuojeluasia ole, kun lapsetkaan eivät ole ihan pieniä. Väsyneitä äitejä on maa pullollaan. Ap:lle suosittelen sairauslomaa tai työajan lyhentämistä.
Miksi, kun sehän tarkottaisi vain entistä enemmän aikaa kotona äidin ja vaimon rooleissa. Töissä itsetuntoni on paljon parempi ja viihdyn töissä. Ap
Varmaan siksi, että saat sitä omaa aikaa.
Mielestäni on moraalitonta laiminlyödä työvastuunsa saadakseen omaa aikaa. Ja millähän diagnoosilla? Masennuksella? Ja lääkkeet kaupan päälle? Ei kiitos, erittäin huono idea, etenin kun tilanteeni ei todellakaan johdu töistä vaan siitä etten sovellu perhe-elämään. Ap
Kyllähän tuo masennuksesta kuulostaa. Jos syy on perhe-elämässä, niin pitäisikö miehen ottaa nyt enemmän vastuuta? Jos sinulla sellainen on.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä että oot katkeroitunut etkä haluakaan muutosta. Ihmetyttää nuo roolien vetämiset, ihan itse ne olet asettanut itsellesi. Jotenkin uhriudut ja intät vastaan vaikka täällä jotain neuvoja yritetään sulle antaa. Ilmeisesti sulla on vähän, eikä niin vähääkään, marttyyriasenne päällä etkä luota kenenkään pärjäävän ilman sun jatkuvaa päsmäröintiä. Luulen että siellä teillä kotona ei kukaan muukaan nauti kun olet tuommoinen.
Joo, tiedän kirjoittavani nyt tosi kärkevästi mutta avaimet parempaan oloosi on ihan sulla ittellä jos vain haluat tehdä sen eteen jotakin. Lääkäriin siitä ja pyytämään apua tuohon masennukseen ja jatkuvaan itsensä pahan olon ruokkimiseen.
En ole lainkaan päsmäröivä, vaan lähinnä vetäytyvä. Mistä sait vaikutelman että olisin päsmäröivä? Ap
Ap, kärsin aikoinani itse ihan samasta arkielämän kurimuksesta. Ikävä kyllä, minulta se lopulta vei perheen. Tarkoitan, että olin lopulta niin stressaantunut ja pois tolaltani, että parisuhteeni kariutui ja mies vei myös nuoremman lapsen mukanaan. Vanhempi muutti omasta halustaan omilleen heti kun täyttti. 18 v. Hänen murrosikänsä oli minulle yhtä helvettiä, joten poismuutto helpotti elämääni.
Mm. muistan usein kauhulla ajatelleeni, että "ainakin x vuotta menee, ennen kuin voin edes kuvitella jotain muuta, jotain hyvää, elämääni".
Edellä joku kommentoi hyvin, että toiveet ja todellisuus ovat elämässäsi hyvin kaukana toisistaan, koet elämässäsi suurta ristiriitaa. Näin minäkin silloin aikoinani. Tuohan onkin (eräs) masennuksen alkutilanne.