Miksi ujous ärsyttää ihmisiä, niin lapsia kuin aikuisiakin?

Ujous temperamenttipiirteenä on sitä että vieraiden seurassa arastelee ja harkitsee tavallista pitempään, mutta kun tuntee paremmin, ei enää ole ujo. Taitaa olla ainut temperamenttipiirre, joka on tilannesidonnainen noin tarkkarajaisesti. Sos. ahdistuksessa "ujous" pysyy vaikka jo tuntisikin seuralaiset? Vai?

Antaa kaikkien kukkien kukkia <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot aloituksessa, että ujous ärsyttää erityisesti työssä, jossa vaaditaan nopeaa reagointia. (Rekisteröimätön ei saa lainattua)

Ikävä kyllä minulla ei ole mahdollisuutta antaa rajattomasti aikaa toiselle vain siksi, että hän on kestämättömän hidas vastaamisessa, päätöksenteossa, reagoimisessa, jne. Ja se ärsyttää, kun toinen vaatii sitä aikaa enemmän kuin mitä sitä on mahdollista antaa.

Olipa taas kerran kommentti. Miten ujous liittyy nopeaan reagointiin tai hitauteen. Ei se mikään älyllinen puutos ole.

Miksi haukut minun kommenttiani? Minä vain vastasin aloitukseen, jossa yhdistettiin reagointinopeus ujouteen.

Vierailija kirjoitti:

Koska ujo siirtää vastuun kanssakäymisestä ja tilanteesta muille ihmisille. Ujot ovat erittäin raskaita ihmisiä ja huonoa seuraa.

Tämä. Big time!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole itse erityisen ujo mutta en myöskään järin puhelias. Siksi koen ujojen seuran todella raskaaksi, koska siinä saan sitten itse pinnistellä viihdyttääkseni ujoa ja välttääkseni pitkiä, kiusallisia hiljaisuuksia. Lopulta olen aivan uuvuksissa. Pahin painajaiseni on joutua olemaan tällaisen henkilön kanssa kahdestaan.

Mitä kiusallista on hiljaisuudessa? Pitääkö olla jatkuva mölinä päällä? Voithan välttää ujojen seuraa. Tuskin hekään sinua kaipaavat.

Aika hassu kommentti tähän ketjuun, kun aloituksessa juurikin ilmeisesti ujo ihminen harmittelee sitä että hänen seuransa koetaan ärsyttävänä ja nimenomaan kaipaisi toisten seuraa...

Mutta joo, onhan se raskasta yrittää olla kontaktissa jossa saa itse tehdä kaiken työn kontaktin eteen jos toinen on kovin ujo ja hiljainen. En itsekään pidä melusta ja ölinästä, mutta kovin ujojen seura ei ole mieleistä. Lisäksi moni ujo on myös ahdistunut ollessaan vuorovaikutustilanteissa, ja toisen ahdistuksen kyllä huomaa hyvin helposti lapsikin.

En tiedä, kun minua ujous ei ärsytä, ja olen itsekin ujo.

Olen joskus ajatellut, että ehkä jotkut suhtautuvat ujoon ihmiseen epäluuloisesti, kun hän ei ole reilusti ja rennosti vain ns. oma itsensä, vaan on varautuneen oloinen.

Jotkut kuulemma kokevat, ettei ujosta saa otetta. Se ärsyttää, kun on vaikea tutustua, vaikea ottaa selvää?

Joskus ujous saatetaan tulkita ylimielisyydeksi – eikä mikään ihme, jos ylimieliseksi luullusta ihmisestä ei pidetä. Harmillinen virhetulkinta.

Ymmärrän sen, että jonkun mielestä ujon seura on raskasta, kun se helposti menee siihen, että vuorovaikutuksen eteneminen on lähes kokonaan toisen harteilla. Joku voisi sanoa, että eihän se haittaa, jos ollaan vain hiljaa ja pyöritellään peukaloita, mutta kyllä se minustakin voi olla hieman vaivaannuttavaa, vaikka itse olen se ujompi osapuoli usein. 

Lisäksi ujouttahan on eri asteista. Esim. minä en ole tuppisuu, vaan minulla ujous ilmenee yleensä vain siten, että puhun lyhyitä puheenvuoroja enkä aloita keskusteluja. Eivät kaikki sosiaalisesti reippaatkaan (siis ei-ujot) ole suupaltteja.

Sen verran vielä että ujous temperamenttipiirteenä tuskin vanhenemisen myötä sinänsä vähenee, vaan ihminen kohtaa harvemmin kokonaan uusia tilanteita, joissa ujous pääsisi ilmenemään. Uusista tilanteista myös tietää jo kokemuksesta että niihinkin tottuu, vaikka aluksi olisikin vaikeampaa, eikä sitten niistä niin hermostu.