Miksi kympin oppilaat luhistuvat henkisesti niin helposti työelämässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut esimiehenä kympin tyttö ja vähän säälinsekaisin tuntein sitä työskentelyä seurasin. Kun tuli vastaan uusi asia tai yllättävä tilanne, johon ei ollutkaan voinut päntätä etukäteen toimintaohjeita vaan piti soveltaa ja tehdä päätöksiä niin kontrolli petti ja se stressaantumisen määrä mikä huokui. Virheitään ei voinut missään nimessä myöntää, virhehän on epäonnistuminen. Yksilösuorittaja, niin eihän siitä tiimin vetämisestäkään oikein mitään tullut. En tiedä ymmärsikö hakea töihin johon oikeasti kyvyt riittävät.

Mulla on ollut tällainen myös, tosin koulumenestyksestään en tiedä, mutta lukiosta suoraan yliopistoon jne. Hän yritti liikaa miellyttää kaikkia ja yritti tehdä päätökset niin, että kaikkia miellyttäisi. Eli että ei tulisi virhettä!

Eihän siitä mitään tullut. Kun yritti jakaa kaiken tasapuolisesti, kaikki saivat liian vähän hyvää ja jatkuvasti jotain ikävää, esimerkiksi tietynlaita työhön kuuluvaa lisätyötä jaettiin niin, että jokainen teki sitä päivän kerrallaan. Kukaan ei ollut tyytyväinen missään vaiheessa.

Toivottavasti hän ei koskaan enää päädy esimieheksi, sellainen rooli ei hänelle sovi. Parhaiten sopii työ, joka on täysin saneltu ylhäältä päin - silloin virheitä ei pääse syntymään.

Sitten heräsitte ja totesitte, että oho, eipä sitä tälläkään viikolla saanut aikaiseksi mennä suihkuun.

Kyllä kympin tytöt ja pojat pärjää elämässä. Mutta työelämässä haastavimpiin ja vastuullisimpiin tehtäviin he eivät välttämättä päädy. Työelämässä tarvitaan paljon muitakin ominaisuuksia kuin lukupäätä. Harvemmin kai rekrytointi tehdään minkään todistuksen numeroiden perusteella. Muut ominaisuudet ratkaisevat.

Vierailija kirjoitti:

Onko nää kympin tytöt niitä huippuratsastajia, telinevoimistelijoita, taitoluistelijoita, vai mitä?

En ole koskaan tavannut oikeaa kympin tyttöä.

Taitaa olla urbaani legenda.

Ei hyvä lukupää tarkoita, että olisi motorisesti lahjakas.

Kansallisen tason urheilijat ovat aika usein menestyneitä muillakin osa-alueilla, koska heillä on kyky tavoitteelliseen toimintaan. Opiskelu sujuu samalla painolla. Sen yli osa on tyhmiä kuin saappaat, mutta lahjakkuus riittää urheilussa menestymiseen ja koulunkäynti kärsii treenien määrästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut esimiehenä kympin tyttö ja vähän säälinsekaisin tuntein sitä työskentelyä seurasin. Kun tuli vastaan uusi asia tai yllättävä tilanne, johon ei ollutkaan voinut päntätä etukäteen toimintaohjeita vaan piti soveltaa ja tehdä päätöksiä niin kontrolli petti ja se stressaantumisen määrä mikä huokui. Virheitään ei voinut missään nimessä myöntää, virhehän on epäonnistuminen. Yksilösuorittaja, niin eihän siitä tiimin vetämisestäkään oikein mitään tullut. En tiedä ymmärsikö hakea töihin johon oikeasti kyvyt riittävät.

Mulla on ollut tällainen myös, tosin koulumenestyksestään en tiedä, mutta lukiosta suoraan yliopistoon jne. Hän yritti liikaa miellyttää kaikkia ja yritti tehdä päätökset niin, että kaikkia miellyttäisi. Eli että ei tulisi virhettä!

Eihän siitä mitään tullut. Kun yritti jakaa kaiken tasapuolisesti, kaikki saivat liian vähän hyvää ja jatkuvasti jotain ikävää, esimerkiksi tietynlaita työhön kuuluvaa lisätyötä jaettiin niin, että jokainen teki sitä päivän kerrallaan. Kukaan ei ollut tyytyväinen missään vaiheessa.

Toivottavasti hän ei koskaan enää päädy esimieheksi, sellainen rooli ei hänelle sovi. Parhaiten sopii työ, joka on täysin saneltu ylhäältä päin - silloin virheitä ei pääse syntymään.

Sitten heräsitte ja totesitte, että oho, eipä sitä tälläkään viikolla saanut aikaiseksi mennä suihkuun.

Viimeksi eilen kävin. Puhtailla hiuksilla odotan huomista päällikkötyön työpäivää, etänä.

Alaisia minulla ei onneksi ole.

Kaikki ei enää tule hopeatarjottimella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut esimiehenä kympin tyttö ja vähän säälinsekaisin tuntein sitä työskentelyä seurasin. Kun tuli vastaan uusi asia tai yllättävä tilanne, johon ei ollutkaan voinut päntätä etukäteen toimintaohjeita vaan piti soveltaa ja tehdä päätöksiä niin kontrolli petti ja se stressaantumisen määrä mikä huokui. Virheitään ei voinut missään nimessä myöntää, virhehän on epäonnistuminen. Yksilösuorittaja, niin eihän siitä tiimin vetämisestäkään oikein mitään tullut. En tiedä ymmärsikö hakea töihin johon oikeasti kyvyt riittävät.

Mulla on ollut tällainen myös, tosin koulumenestyksestään en tiedä, mutta lukiosta suoraan yliopistoon jne. Hän yritti liikaa miellyttää kaikkia ja yritti tehdä päätökset niin, että kaikkia miellyttäisi. Eli että ei tulisi virhettä!

Eihän siitä mitään tullut. Kun yritti jakaa kaiken tasapuolisesti, kaikki saivat liian vähän hyvää ja jatkuvasti jotain ikävää, esimerkiksi tietynlaita työhön kuuluvaa lisätyötä jaettiin niin, että jokainen teki sitä päivän kerrallaan. Kukaan ei ollut tyytyväinen missään vaiheessa.

Toivottavasti hän ei koskaan enää päädy esimieheksi, sellainen rooli ei hänelle sovi. Parhaiten sopii työ, joka on täysin saneltu ylhäältä päin - silloin virheitä ei pääse syntymään.

Ihan hirveää, että yritetään olla tasapuolinen ja kaikki joutuvat vuorollaan tekemään jotain lisätyötä. 😳

Kuulostaa siltä, että työt on jakanut ennen Lissu ja Lissun lähimmillä ystävillä ei niitä lisätöitä ole ollut eli muutama on ollut kanaparven ylimmällä orrella.

Tuollaisessa työyhteisössä on yleensä isoja ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan puhuttiin kympin oppilaista, ei kympin tytöistä. Vai onko niin, että kympin pojat pääsevät työelämässä helpommalla?

Minulla on ns. kympin poika. Ihan hyvin tuo tuntuu pärjäilevän. Ei ole hajoillut minkään takia. 

Minun kympin poika voi hyvin eikä hajoile myöskään. Jos hän tulee pärjäämään työelämässä, ainekset näkyvät jo nyt. Hän hoitaa asiallisesti koulunsa, harrastaa monipuolisesti, on sosiaalinen ja pidetty. Ja on työteliäs, tekee töitä välillä iltaisin ja viikonloppuisin. Ja kaiken tämän rauhallisesti, rennosti ja pingottamatta.

Onko poikasi syntynyt alku- vai loppuvuonna?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut esimiehenä kympin tyttö ja vähän säälinsekaisin tuntein sitä työskentelyä seurasin. Kun tuli vastaan uusi asia tai yllättävä tilanne, johon ei ollutkaan voinut päntätä etukäteen toimintaohjeita vaan piti soveltaa ja tehdä päätöksiä niin kontrolli petti ja se stressaantumisen määrä mikä huokui. Virheitään ei voinut missään nimessä myöntää, virhehän on epäonnistuminen. Yksilösuorittaja, niin eihän siitä tiimin vetämisestäkään oikein mitään tullut. En tiedä ymmärsikö hakea töihin johon oikeasti kyvyt riittävät.

Mulla on ollut tällainen myös, tosin koulumenestyksestään en tiedä, mutta lukiosta suoraan yliopistoon jne. Hän yritti liikaa miellyttää kaikkia ja yritti tehdä päätökset niin, että kaikkia miellyttäisi. Eli että ei tulisi virhettä!

Eihän siitä mitään tullut. Kun yritti jakaa kaiken tasapuolisesti, kaikki saivat liian vähän hyvää ja jatkuvasti jotain ikävää, esimerkiksi tietynlaita työhön kuuluvaa lisätyötä jaettiin niin, että jokainen teki sitä päivän kerrallaan. Kukaan ei ollut tyytyväinen missään vaiheessa.

Toivottavasti hän ei koskaan enää päädy esimieheksi, sellainen rooli ei hänelle sovi. Parhaiten sopii työ, joka on täysin saneltu ylhäältä päin - silloin virheitä ei pääse syntymään.

Sitten heräsitte ja totesitte, että oho, eipä sitä tälläkään viikolla saanut aikaiseksi mennä suihkuun.

Viimeksi eilen kävin. Puhtailla hiuksilla odotan huomista päällikkötyön työpäivää, etänä.

Alaisia minulla ei onneksi ole.

Päällikkö ilman alaisia?

Arvostelemasa esimiestä, joka oli taspauolinen alaisilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut esimiehenä kympin tyttö ja vähän säälinsekaisin tuntein sitä työskentelyä seurasin. Kun tuli vastaan uusi asia tai yllättävä tilanne, johon ei ollutkaan voinut päntätä etukäteen toimintaohjeita vaan piti soveltaa ja tehdä päätöksiä niin kontrolli petti ja se stressaantumisen määrä mikä huokui. Virheitään ei voinut missään nimessä myöntää, virhehän on epäonnistuminen. Yksilösuorittaja, niin eihän siitä tiimin vetämisestäkään oikein mitään tullut. En tiedä ymmärsikö hakea töihin johon oikeasti kyvyt riittävät.

Mulla on ollut tällainen myös, tosin koulumenestyksestään en tiedä, mutta lukiosta suoraan yliopistoon jne. Hän yritti liikaa miellyttää kaikkia ja yritti tehdä päätökset niin, että kaikkia miellyttäisi. Eli että ei tulisi virhettä!

Eihän siitä mitään tullut. Kun yritti jakaa kaiken tasapuolisesti, kaikki saivat liian vähän hyvää ja jatkuvasti jotain ikävää, esimerkiksi tietynlaita työhön kuuluvaa lisätyötä jaettiin niin, että jokainen teki sitä päivän kerrallaan. Kukaan ei ollut tyytyväinen missään vaiheessa.

Toivottavasti hän ei koskaan enää päädy esimieheksi, sellainen rooli ei hänelle sovi. Parhaiten sopii työ, joka on täysin saneltu ylhäältä päin - silloin virheitä ei pääse syntymään.

Ihan hirveää, että yritetään olla tasapuolinen ja kaikki joutuvat vuorollaan tekemään jotain lisätyötä. 😳

Kuulostaa siltä, että työt on jakanut ennen Lissu ja Lissun lähimmillä ystävillä ei niitä lisätöitä ole ollut eli muutama on ollut kanaparven ylimmällä orrella.

Tuollaisessa työyhteisössä on yleensä isoja ongelmia.

Juu-u, Lissulla oli omavalintaisina päivinään valitsemansa jutut. Samalla hän tarkasti kyttäsi muiden tekemisiä, vaikka Lissu ei siis ollut esimies.

Itse olisin mieluummin tehnyt viikon putkeen niitä lisäjuttuja, että sitten olisi saanut olla viisi viikkoa lotkauttamatta korvaansakaan niille. Se, että koko ajan piti odottaa milloin se paska lisävuoro taas alkaa, lisäsi työtyytymättömyyttä todella paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut esimiehenä kympin tyttö ja vähän säälinsekaisin tuntein sitä työskentelyä seurasin. Kun tuli vastaan uusi asia tai yllättävä tilanne, johon ei ollutkaan voinut päntätä etukäteen toimintaohjeita vaan piti soveltaa ja tehdä päätöksiä niin kontrolli petti ja se stressaantumisen määrä mikä huokui. Virheitään ei voinut missään nimessä myöntää, virhehän on epäonnistuminen. Yksilösuorittaja, niin eihän siitä tiimin vetämisestäkään oikein mitään tullut. En tiedä ymmärsikö hakea töihin johon oikeasti kyvyt riittävät.

Mulla on ollut tällainen myös, tosin koulumenestyksestään en tiedä, mutta lukiosta suoraan yliopistoon jne. Hän yritti liikaa miellyttää kaikkia ja yritti tehdä päätökset niin, että kaikkia miellyttäisi. Eli että ei tulisi virhettä!

Eihän siitä mitään tullut. Kun yritti jakaa kaiken tasapuolisesti, kaikki saivat liian vähän hyvää ja jatkuvasti jotain ikävää, esimerkiksi tietynlaita työhön kuuluvaa lisätyötä jaettiin niin, että jokainen teki sitä päivän kerrallaan. Kukaan ei ollut tyytyväinen missään vaiheessa.

Toivottavasti hän ei koskaan enää päädy esimieheksi, sellainen rooli ei hänelle sovi. Parhaiten sopii työ, joka on täysin saneltu ylhäältä päin - silloin virheitä ei pääse syntymään.

Sitten heräsitte ja totesitte, että oho, eipä sitä tälläkään viikolla saanut aikaiseksi mennä suihkuun.

Viimeksi eilen kävin. Puhtailla hiuksilla odotan huomista päällikkötyön työpäivää, etänä.

Alaisia minulla ei onneksi ole.

Päällikkö ilman alaisia?

Arvostelemasa esimiestä, joka oli taspauolinen alaisilleen.

Kumpikaan meistä ei ole enää siinä työpaikassa. :)

On tasapuolisuutta ja "tasapuolisuutta". Ko. esimiehen johtamistapa ei todellakaan toiminut, hän sai hyvin vaikeita ristiriitoja aikaiseksi tiimiin. En ole ainoa, joka sieltä lähti ennen kuin hän itse lähti.

Täällä on lähes täysin unohdettu kympin tytöt, joiden kympin suoritukset eivät ole johtuneet ahkeruudesta, vaan puhtaasti siitä, että koealue jää päähän yhdellä lukaisulla.

Joidenkin kympin tyttöjen ei tarvitse nähdä vaivaa. Lähes ollenkaan. Pari tuntia koetta edeltävänä iltana riittää. Toisin sanoen koeviikot ovat heille koko lukion ainoat ”rutistukset”, ja numerot paukkuvat.

Lintsasin yläasteen ja lukion. Kävin välillä muodon vuoksi pyörähtämässä. Tehtiin lasuja ja käytiin ihan äidin kanssa keskustelemassa luokanvalvojan kanssa, mutta koska yksinkertaisesti pärjäsin paperilla niin hyvin, ei toimenpiteisiin ryhdytty. Näin siis 15 vuotta sitten.

Näillä kympeillä voinkin sitten pyyhkäistä perseen, kun menin yliopistoon. Ahkeruus puuttui. Soveltamiskyky puuttui. Oma ajattelu puuttui. Olin ollut syrjäytynyt raggarimenestyjä, ja minusta tuli syrjäytynyt raggariluuseri.

Nyt kolmekymppisenä tutkinnoton ja ammatiton ja työtön ja ystävätön ja mielenterveys palasina.

Mutta ne, joiden kanssa koulussa kilpailin, olivat keskiarvonsa ansainneet. Ovat nyt tohtoreita ja lääkäreitä ja psykologeja.

Minun teoriani on, että jos kymppäri on päässyt liian helpolla, on tulevaisuus vaakalaudalla. Jos on oikeasti ahkera ja halu oppia ja motivaatiota kuunnella ja ajatella, on tilanne toinen.

Tämä nyt oli vain tällainen esimerkkitapaus.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on lähes täysin unohdettu kympin tytöt, joiden kympin suoritukset eivät ole johtuneet ahkeruudesta, vaan puhtaasti siitä, että koealue jää päähän yhdellä lukaisulla.

Joidenkin kympin tyttöjen ei tarvitse nähdä vaivaa. Lähes ollenkaan. Pari tuntia koetta edeltävänä iltana riittää. Toisin sanoen koeviikot ovat heille koko lukion ainoat ”rutistukset”, ja numerot paukkuvat.

Lintsasin yläasteen ja lukion. Kävin välillä muodon vuoksi pyörähtämässä. Tehtiin lasuja ja käytiin ihan äidin kanssa keskustelemassa luokanvalvojan kanssa, mutta koska yksinkertaisesti pärjäsin paperilla niin hyvin, ei toimenpiteisiin ryhdytty. Näin siis 15 vuotta sitten.

Näillä kympeillä voinkin sitten pyyhkäistä perseen, kun menin yliopistoon. Ahkeruus puuttui. Soveltamiskyky puuttui. Oma ajattelu puuttui. Olin ollut syrjäytynyt raggarimenestyjä, ja minusta tuli syrjäytynyt raggariluuseri.

Nyt kolmekymppisenä tutkinnoton ja ammatiton ja työtön ja ystävätön ja mielenterveys palasina.

Mutta ne, joiden kanssa koulussa kilpailin, olivat keskiarvonsa ansainneet. Ovat nyt tohtoreita ja lääkäreitä ja psykologeja.

Minun teoriani on, että jos kymppäri on päässyt liian helpolla, on tulevaisuus vaakalaudalla. Jos on oikeasti ahkera ja halu oppia ja motivaatiota kuunnella ja ajatella, on tilanne toinen.

Tämä nyt oli vain tällainen esimerkkitapaus.

Kiitos tästä tarinasta. Voimia sulle! Muista, että ei ole liian myöhäistä.

Koska kympin oppilaat haluavat tehdä asiat hyvin ja huolellisesti. Kasin oppilaat tekevät asian keskinkertaisesti ja ovat itse tyytyväisiä keskinkertaiseen tulokseen. Nykyisessä hektisessä työelämässä ei monesti ole mahdollisuutta tehdä asioita kympin tarkkuudella annetussa aikataulussa. Kympin oppilas ei kuitenkaan siedä sitä itsessään, että tekee asiat ”huonosti”. Tämä aiheuttaa ns. eettistä stressiä, joka on havaittu yhtenä merkittävänä tekijänä työuupumuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on lähes täysin unohdettu kympin tytöt, joiden kympin suoritukset eivät ole johtuneet ahkeruudesta, vaan puhtaasti siitä, että koealue jää päähän yhdellä lukaisulla.

Joidenkin kympin tyttöjen ei tarvitse nähdä vaivaa. Lähes ollenkaan. Pari tuntia koetta edeltävänä iltana riittää. Toisin sanoen koeviikot ovat heille koko lukion ainoat ”rutistukset”, ja numerot paukkuvat.

Lintsasin yläasteen ja lukion. Kävin välillä muodon vuoksi pyörähtämässä. Tehtiin lasuja ja käytiin ihan äidin kanssa keskustelemassa luokanvalvojan kanssa, mutta koska yksinkertaisesti pärjäsin paperilla niin hyvin, ei toimenpiteisiin ryhdytty. Näin siis 15 vuotta sitten.

Näillä kympeillä voinkin sitten pyyhkäistä perseen, kun menin yliopistoon. Ahkeruus puuttui. Soveltamiskyky puuttui. Oma ajattelu puuttui. Olin ollut syrjäytynyt raggarimenestyjä, ja minusta tuli syrjäytynyt raggariluuseri.

Nyt kolmekymppisenä tutkinnoton ja ammatiton ja työtön ja ystävätön ja mielenterveys palasina.

Mutta ne, joiden kanssa koulussa kilpailin, olivat keskiarvonsa ansainneet. Ovat nyt tohtoreita ja lääkäreitä ja psykologeja.

Minun teoriani on, että jos kymppäri on päässyt liian helpolla, on tulevaisuus vaakalaudalla. Jos on oikeasti ahkera ja halu oppia ja motivaatiota kuunnella ja ajatella, on tilanne toinen.

Tämä nyt oli vain tällainen esimerkkitapaus.

Voin vahvistaa teoriasi omalta osaltani. Olin myös tuo helpolla päässyt kympin oppilas. Päädyin lukion kautta ammattikorkeakouluun, koska pääsin sinne tekemättä mitään. No pääsin senkin läpi lähinnä bilettäen. Myöhemmin kuitenkin harmitti, kun olin vain joku tradenomi ja kaikki kaverini olivat lääkäreitä, biologeja, kauppatieteiden maistereita jne. Vaikka olivat olleet jopa huonompia oppilaita peruskoulussa ja lukiossa. Päädyin kauppakorkeakoulun maisteriohjelmaan. Tietenkin sinne, koska taaskaan minun ei tarvinnut tehdä mitään sisäänpääsyn eteen. No siihen katkesi tie. En nimittäin löytänyt riittävästi motivaatiota ja perslihaksia. Kielten ja markkinoinnin kurssit olivat helppoja, mutta johonkin talousmatematiikkaan pitää jo vähän opiskella.

Joku jo mainitsikin kommenteissa. Kaiken pitää olla saneltu ylhäältä päin. Itsellä täysin sama kokemus, kympin tyttö ei pysty itsenäisiin päätöksiin. Hänen pitää ensin saada (tai opiskella) toimintamalli jostain, mieluiten esimiehen pitäisi kädestä pitäen näyttää ja ohjata. Monella esimiehellä ei tällaiseen ole aikaa ja vaikka olisi niin odotus on, että myös kympin tyttö pystyy toimimaan itsenäisesti kuten muutkin työyhteisön jäsenet. Tämä kun kympin tytölle kerrotaan tai vielä pahempaa kerrotaan, että työtehtävät eivät onnistu odotelulla tavalla itsenäisesti, niin luhistuminen alkaa sillä samalla sekunnilla. Ikävä puoli on, että kympin tyttö tietenkin vaikuttaa fiksulta esim. työhaastattelutilanteessa ja odotukset häntä kohtaan ovat suuret. Oikeasti työskentely vastaa ajoittain normaalia suoritusta mutta suurelta osin tarvitsee ohjausta eikä pysty hallitsemaan isoa kokonaisuutta.

Kun on pikkulapsesta asti suorittanut elämää hampaat irvessä muiden iloksi, ei myöhemmin ole jäljellä enää kuin värisevä ihmisraunio.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen nähnyt kaksi tapausta jossa naiset (näitähän ne kympin oppilaat on) menee töihin miesvaltaiselle alalle ja simputetaan ja alennutaan siellä itsestään epävarmoiksi. Mikään suoritus ei riitä tunnustukseen. Vieressä toisia kohdellaan ihan toisten periaatteiden mukaan. Todella harva tuossa edes luhistuu, naisinsinöörit ovat yleensä naisvihaajia itsekin, samaistuvat kiusaajiin ja "kieltäytyvät uhriutumasta" ja todistavat kilpaa että ihan reilusti on aina kohdeltu ja se vielä auttaa kun saan enemmän huomiota ja työkaverit on aina valmiita auttamaan ja neuvomaan.

Tämä pätee myös naisvaltaisilla työpaikoilla siten, että sosiaalisin perustein parasta jälkeä tunnollisimmin tekevä alennetaan, suorastaan painetaan lyttyyn, kun taas samaan aikaan ylennetään jotain pomon takamuksen litkijää tai työpaikan sisäpiirin kuuluvaa hahmoa, jonka työpäivä kuluu kynsiä viilaten tai kahvihuoneessa juoruten. Olen todistanut kymmeniä tilanteita, joissa toisen ansiot luetaan pyrkyrin meriiteiksi, ja oikeamielisimmästä on tehty yleinen syntipukki kaikille virheille, jonkinlainen sumuverho, jonka taakse lusmuilijat voivat piiloutua ja esimies kätkeä virheensä. Tällaisessa yhteisössä puurtajat tai asioista oikeasti tietävät eivät myöskään pääse tiimeihin tai vallan kahvaan, vaan niissä pyörii sama sisäpiiri. Ja ennen kaikkea heikolle ja epävarmalle esimiehelle älykäs alainen on uhka. Oli sitten kyse miehistä tai naisista. Toki miesyhteisöissä voi olla, että nainen koetaan samalla uhaksi myös jollekin perinteelliselle konsensukselle, mutta siitä ei ole kokemusta, niin en osaa sanoa.

Riippuu varmaan aika pitkälle niistä syistä miksi kympin tyttö on kympin tyttö. Olin nuorena perfektionisti ja koulu sujui aina mallikkaasti. Minulla oli kova itsekontrolli, joka loppujen lopuksi juontui turvattomuudentunteesta. Maailma tuntui turvalliselta kun olin "täydellinen", kontrollissa itsestäni ja kaikesta muustakin. Vielä yliopistossa tuli suhteettoman isoa paniikkia, jos en ollut lukenut tenttiin omasta mielestäni kunnolla ja jouduin pelkäämään, että en pääse siitä läpi. Voin siis ihan fyysisesti pahoin tällaisessa tilanteessa. Kerran en oikeasti ehtinyt lukea tenttiin yhtään ja kävin sen kurssin luennoillakin vain sen yhden pakollisen kerran. Sain tietysti ykkösen. Maailma ei kaatunut vaan olinkin itseasiassa tyytyväinen, että sain kurssin läpi, vaikka en tiennyt kurssista oikein muuta kuin nimen. Tämän jälkeen rentouduin ja elämä on ollut kivempaa. Saatan nykyään ottaa ehkä liian rennostikin asioita. Työni kuitenkin hoidan hyvin (olen opettaja), mutta en enää vaadi oppilailtani täydellisyyttä (saatoin ehkä tehdä niin aikaisemmin...) vaan olen huomannut hyvän mielen arvokkuuden ja pidän henkistä kasvua tärkeämpänä kuin sitä, että Matti saa jokaisesta sanakokeesta 10.