Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Milloin tajusit että sun elämästä ei taida tulla mitään?
14.11.2019 |
Minkä ikäisenä, missä tilanteessa?
Mulla kun olin jotain 45. Siinä vaiheessa kun tajusin että miehen ja perheen saamisen juna meni jo ja että sitkuttelen pienituloisena todennäköisesti hamaan hautaan.
Kommentit (77)
Mitä tästä elämästä ylipäätään pitäisi tulla?
Mitä me halutaan? Miksi me halutaan? Miksei me saavuteta sitä mitä haluamme? ja miksi se mitä saamme on pelkkää paskaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan ole luvannut helppoa ja ongelmista vapaata elämää. Epäonnistuneelta tuntuva elämä on myös elämää.
Kaikki te jotka koette ettei ”elämästä tullut mitään” perustakaa kerho ja tehkää yhdessä siitä jotain!
Niin kauan kuin on elämää ja muita ihmisiä, on toivoa! Elämään tulee uusia juttuja tekemällä.
Masennuin jo lapsena/teininä. Oon nyt 30, vielä koitan sinnitellä ja hyväksyä sen että tällasta tää on. Mutta ei kait sitä voi paljoa odottaa jos ei nää itseään edes olemassa viittä vuotta kauempaa. Kai sitä sit kumminkin on. Jotenkin olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nelikymppisenä tajusin, että elämästä ei tarvitse tulla mitään. On vain elämää, ei mitään tarvetta olla jotain. Tarpeen tunne on ihmismielessä kehittynyt ajatus, joka on tyypillistä ihmismielelle. Niinkään ei ole tyypillistä ihmisille ymmärtää, että on vain elämää eikä ole mitään todellista tarvetta olla jotain. Elämä siis on totta, mutta ajatus tarpeesta on mielen kehittämä idea elämästä. Jos ihminen kykenee elämässään jossain vaiheessa eron elämästä (tosi) ja elämän tarpeesta (epätosi) niin takaan, että elämän laatu paranee ja elämästä tulee mukavampaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tästä elämästä ylipäätään pitäisi tulla?
Mitä me halutaan? Miksi me halutaan? Miksei me saavuteta sitä mitä haluamme? ja miksi se mitä saamme on pelkkää paskaa?
Elämä on yhtä jonninjoutavaa hölynpölyä ja diipadaapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, kyllä sulla elämä alkaa olla ohi jos ei ole perhettä, omaa velatonta asuntoa, kesämökkiä ja autoa. Et ehdi enää saada mitään noista pienituloisena. ANNA PERIKSI! JA toivo että tulee toinen elämä, jossa sitten onnistut paremmin. Kannattaa siis ahkeroida vähän nuorempana.
Tais jäädä koulut käymättä.....sorry mutta niin tää maailma menee.
Jahas, oisinko jotain 15v ollut kun tajusin olevani sen verran erilainen, että elämä voi käydä hankalaksi. Ja niinhän siinä kävikin, vaikka kovasti yritin (tai näin ainakin itselleni uskottelin).
Nykyjään vedän menemään "hällä väliä" -asenteella ja sen on helpottanut elämää. Sama tehdä mitä lystää, kunhan nyt lain puitteissa pysytään.
-M28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kieltämättä joskus tuntuu että elämäni onnellisimmat vuodet ovat jo menneet. Koitan silti saada hiljalleen asioitani kuntoon ja pitää toivoa yllä. Toisina päivinä se on paljon helpompaa kuin toisina.
Vierailija kirjoitti:
Niin, kyllä sulla elämä alkaa olla ohi jos ei ole perhettä, omaa velatonta asuntoa, kesämökkiä ja autoa. Et ehdi enää saada mitään noista pienituloisena. ANNA PERIKSI! JA toivo että tulee toinen elämä, jossa sitten onnistut paremmin. Kannattaa siis ahkeroida vähän nuorempana.
Tais jäädä koulut käymättä.....sorry mutta niin tää maailma menee.
Tuo toisen elämän toivominen on kyllä luovuttajan puhetta. Kuoleman jälkeen ei mitään tule, ikuinen tyhjyys siellä vaan odottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suunnilleen yläasteen jälkeen tiesin, ettei tästä tule mitään. Eikä ole tullut. Nykyään liki 4-kymppinen.
47-vuotiaana.
Olin tehnyt kaikkeni. Lopettanut päihteet ja siirtynyt muutenkin terveelliseen elämään.
Huomasin silti epäonnistuvani ja putoavani yhä uudelleen invalidisoivaan masennukseen. Minulla ei onnistu mikään pysyvästi.
En voi läheisten vuoksi tappaa itseäni.
Elämäni on merkityksetöntä. Ihmisenä olen täysin epäonnistunut.
Lääkkeet eivät auta, ei myöskään terapia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kyllä sulla elämä alkaa olla ohi jos ei ole perhettä, omaa velatonta asuntoa, kesämökkiä ja autoa. Et ehdi enää saada mitään noista pienituloisena. ANNA PERIKSI! JA toivo että tulee toinen elämä, jossa sitten onnistut paremmin. Kannattaa siis ahkeroida vähän nuorempana.
Tais jäädä koulut käymättä.....sorry mutta niin tää maailma menee.
Tuo toisen elämän toivominen on kyllä luovuttajan puhetta. Kuoleman jälkeen ei mitään tule, ikuinen tyhjyys siellä vaan odottaa.
Minusta ikuinen tyhjyys on alkanut ”kuulostaa” aika hyvälle vaihtoehdolle.
Vierailija kirjoitti:
47-vuotiaana.
Olin tehnyt kaikkeni. Lopettanut päihteet ja siirtynyt muutenkin terveelliseen elämään.
Huomasin silti epäonnistuvani ja putoavani yhä uudelleen invalidisoivaan masennukseen. Minulla ei onnistu mikään pysyvästi.En voi läheisten vuoksi tappaa itseäni.
Elämäni on merkityksetöntä. Ihmisenä olen täysin epäonnistunut.
Lääkkeet eivät auta, ei myöskään terapia.
Sinulla on läheisiä. Elämäsi ei ole tyhjää.
Tajusin sen silloin kun oikeasti pääsin lukiosta ja oli huonot paperit kädessä ja sen jälkeen, kun olen yrittänyt hakea opiskelemaan sinne pääsemättä. Silloin ymmärsin sen, että vaikeaa tulee olemaan. Nyt pitkään työttömänä ja ilman ihmissuhteita. Siinä samassa tajusin sen etten ole sellainen ihminen joka pärjää ja oikeasti kestää. Se ensimmäinen ahdistus iski jo lukiossa ja ajattelin, että jos olisi ollut helppo lähteä niin minua ei enää olisi. Kävin kuitenkin sen lukion loppuun ja se onkin ainoa saavutus minulle. Mitään apua en ole koskaan saanut ja siinä mielessä olen joskus ylpeä, että olen tässä vielä.
Muuten sitten häpeänkin kaikkea niin paljon. Häpeän itseäni ja tilannettani sitä kuinka surkea ihminen olen ja sitä kuinka minulle on tavallinen elämä liian vaikeaa. Elämähän on omissa käsissä ja oikeasti se on oma vastuu ja enhän minä sitä kiellä. Haluan vaan pysyä järjissäni ja sen vuoksi tiedän, etten pysyisi koska en kestä kaikkea ja se saa luovuttamaan helposti. Olen jotenkin tajunnut sen, että eihän tämä suunta ole sellainen mihin tahtoisin mennä, mutta itse en aina pysty hyväksymään tätä kaikkea. Silti ymmärrän sen kuinka vaikeaa tulee olemaan ja sen voin ihan realistisesti todeta. Ihmisten kanssa on muutenkaan osaa toimia ja itsetunto murrettu jo lapsena ja nuoruudessa joten voin sanoa ihan itse olevani surkea ihminen. Sori tämä valitus, mutta itse kysyit. Nyt elän joka päivä ajatuksena se, että kai tästä selviää jos ei ota niin vakavasti. Nyt se vielä menee, mutta kauhulla mietin tulevia vuosia. Jos suuntaa ei saa muutettua niin en kestä enää. Toivon, että järki säilyy kun se on ainoa mitä minulla on.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tästä elämästä ylipäätään pitäisi tulla?
Mitä me halutaan? Miksi me halutaan? Miksei me saavuteta sitä mitä haluamme? ja miksi se mitä saamme on pelkkää paskaa?
Just näin. Elämässä jokaisella on oma polku kuljettavana ja siinä on ala ja ylämäkeä ja vielä ylämäen jälkeenkin tulee uusi ylämäki.
Mulla oli hyvä työura ja liksa ja silti olin onneton, eikä ollut aikaa edes tuhlata rahaa tai nauttia niistä tavaroista mitä ostin.
Hyppäsin oravanpyörästä reilut 50v ja nyt elän hyvin vaatimatonta elämää, ostan vaatteet kirpparilta ja ruokaa 30% alennuksella, luen kirjoja, nukun aamulla pitkään, liikun luonnossa ja syötön lintuja ja nyr olen löytänyt elämän tarkoituksen ja olen onnellinen. Ja miksi tätä en tehnyt aikaisemmin.
Onni tulee tässä hetkessä, eikä sitku kun saa rahaa, työtä, lapsia jne. Pitää vain uskaltaa elää se ainutkertainen elämä mitä meille on annettu ja siinä hetkessä mikä on.
Elämä on elämistä varten, eikä mikään suoritus, jos pitää selviintyä.
Tein 2006-2007 Nokian Symbian älypuhelimelle erittäin laadukkaan palveluohjelman. En kerro minkälaisen, jottei minua tunnistettaisi. Silloinen TEKES (nykyinen BusinessFinland) lähti rahoittamaan 2008 alussa vastaavaa konseptia eräälle kilpailijalleni Applen IOS ja Googlen Android-käyttiksille (koska he eivät enää voineet rahoittaa sitä Nokian Symbianille, koska yritykseni oli jo toteuttanut sen :). Itse päättelin jo 2008-vuoden lopussa, ettei Nokialla ole tarpeeksi ohjelmisto-osaamista vastaamaan Googlen Androidin ja Applen IOS.n haasteisiin, vaan Nokian puhelimet tulevat tuhoutumaan, joten otin kehittämäni palvelun alas, kunnes olisin saanut valmiiksi IOS ja Android versiot siitä. TEKES oli kuitenkin ennättänyt sijoittaaa lähes 2 miljoonaa euroa kilpailijalleni, enkä olisi voittanut mitään ohjelmani julkaisulla, joten 2010 päätin jättää sen julkaisematta. Huvittavinta koko jutussa on se, että heti kun Nokia-johtaja Anssi Vanjoki menetti paikkansa hän sijoitti huomattavan summan tähän TEKES:in rahoittamaan kilpailevaan yrityksen palveluun ja vuosien kuluessa menetti sijoituksensa. Jos julkaisisin kehittämäni palvelun avoimena koodina, niin TEKESIS:in (=veronmaksajien) rahoittama kilpailijani palvelu menettäisi viimeisenkin toivonsa taloudelliseen menestykseen. Toki se merkitsisi myös minulle , että minusta itsestäni tulisi julkisen sektorin silmissä "persona non grata"..., joten annanpa maapallon jatkaa pyörimistään ...
Vierailija kirjoitti:
47-vuotiaana.
Olin tehnyt kaikkeni. Lopettanut päihteet ja siirtynyt muutenkin terveelliseen elämään.
Huomasin silti epäonnistuvani ja putoavani yhä uudelleen invalidisoivaan masennukseen. Minulla ei onnistu mikään pysyvästi.En voi läheisten vuoksi tappaa itseäni.
Elämäni on merkityksetöntä. Ihmisenä olen täysin epäonnistunut.
Lääkkeet eivät auta, ei myöskään terapia.
Sinulla on kuitenkin läheisiä, se on yksi tärkeimpiä asioita elämässä.
Alue: Aihe vapaa
Kun sairastuin kaiken muun problematiikkani päälle fyysisesti.
Viimeinen niitti oli tulla aikuisena tällaisista asioista kiusatuksi ja menettää täysin luotto ihmiseen. Minä en enää tästä nouse.