Miten ja mitä syötte,te hoikat tai normaalipainoiset?
Kommentit (91)
On muutama ylimääräinen kilo , mutta 20 vuotta vanhat housut mahtuvat ihan hyvin päälle.
Syön tavallista sekaruokaa. Paljon oikeaa voita leivällä, kulutusmaitoa kahviin.
Vältän prosessoitua ruokaa, etenkin makeita vanukkaita, pullaa ja karkkia. Sokerilimsaa juon jos olen flunssassa ja kun käyn tanssimassa. Muuten janojuomaksi vettä.
Jos housut kiristyvät- kiinnitän huomiota sokeriin. Mutta tarvitsen oikeaa sokeria kohtuudella liikunnassa.
Teema-kanavalla tulee klo 10 ohjelma: Paras ruokavalio. Vissiin terveyden kannalta.
Hohhoijaa. Juu toki aina samat mitä oikeen luulet.
Täällä kyllä pyörii niin tyhmiä ihmisiä. No onneksi avaan pari krt vuodessa tän käärmeen pesän ja joka kerta totean ettei ois kannattanut.
Syön 4-5 kertaa päivässä. Lounas ja päivällinen on kotiruokaa. Todella harvoin syö einestä. Tänään olen aamukahvin ja leivän lisäksi syönyt paistettuja silakoita ja muusias ja kahvia ja lettu hillolla ja kermavaahdolla. Runsaasti tuoreita kasviksia ja päivälliseksi syön karjalanpaistia. Iltapala varmaan rahkaa ja mansikoita.
Ylipäätään syön isoja annoksia ja monipuolisesti, muttei mitään ultraprosessoitua. Oon pitänyt aineenvaihduntani täydessä roihussa.
Laiha läski sitä ja tätä. Tässä maassa on itsetunto ongelma. Multa ole pois toisen hyvinvointi. Järkyttävä lukea tätä paska ketjua. Aamulla paskan jälkeen söin rahkan ja mandariinin plus pari kuppia kahvia maidolla. Päivällä ison salaatin ja myöhemmin hampurilaisen ravuilla. Illalla vielä pari leipää ja jugua
Suomi on karsea maa asua ja nainen on naiselle susi la
Vierailija kirjoitti:
Laiha läski sitä ja tätä. Tässä maassa on itsetunto ongelma. Multa ole pois toisen hyvinvointi. Järkyttävä lukea tätä paska ketjua. Aamulla paskan jälkeen söin rahkan ja mandariinin plus pari kuppia kahvia maidolla. Päivällä ison salaatin ja myöhemmin hampurilaisen ravuilla. Illalla vielä pari leipää ja jugua
Suomi on karsea maa asua ja nainen on naiselle susi la
Miksi et muuta ulkomaille, jos uskot että muualla on paremmin?
Syön ihan mitä kaapista löytyy tai mieli tekee.
En Ahmi ruokaa kaksin käsin ja tilaile Wolttiruokia. Normaalia kotiruokaa. Normaali ihmisen määriä.
Itse saatan olla helposti 8 tuntia syömättä. Se ei ole terveellistä, mutta jos ei tule näläntunnetta, niin en syö vain huvikseni.
Koska viihdyn yksin metsissä mitä ole tarjolla kuin Kanadassa. Vihaan naisia mitä vanhemmaksi tulen.
Minulle sopii parhaiten 3 ateriaa päivässä ilman välipaloja.
Esim eilen:
- aamiainen ohut leipäsiivu jolla tuorejuustoa ja tl hilloa, maitokahvi
- lounas 50g bresaolalihaa, rucolaa, oliiviöljyä, sitruunamehua ja parmesanlastuja.
- maitokahvi
- päivällinen n 265g (1/3 800g:sta) lasagnea
Tänään muuten samaa mutta lounas kasviscurrya ilman riisiä.
Huomenna aamiaiseksi 2 lettua hillolla, lounas currya ja päivällinen kaalilaatikkoa