Oletko ikinä ollut työpaikalla, jossa yt:t?

Kyllä. Toivoin saavani irtisanomispaketin ja vapautuksen työvelvoitteesta irtisanomisajalle. Olisin työllistynyt helposti kilpaileviin yrityksiin, joten olisin käytännössä voinut pitää sapattivapaata ennen uusiin töihin siirtymistä.

Ei osunut kohdalleni ikävä kyllä, ihan itse piti erota.

Kerran. Asia hoidettiin aika huonosti, meillä oli iso avokonttori ja vuorotellen kutsuivat irtisanottuja kokouskoppiin saamaan tietoa irtisanomisestaan. Oli aika hirveää seurata aina kuka seuraavaksi lähtee. Osa itkien tuli sitten pakkailemaan kamojaan. Hirveä tunnelma. Selkeästi vaikeat tyypit pistettiin pihalle. Oma työpaikka säästyi mutta aloin etsimään jo tuolloin uutta työpaikkaa koska arvelin että jotain muutakin on tulossa, ja niin olikin, nuo yt:t oli 'puhdistus' ennen firman myyntiä isommalle firmalle. Löysin uuden työn ennen fuusiota.

Olisikohan mua koskenut kolmet eri yt:t kandessa eri firmassa. Joka kerran sain jäädä, mutta hain yt-neuvotteluiden aikaan varmuuden vuoksi muualle. Niinpä sitten eräiden yt-neuvotteluiden päättymisen jälkeen irtisanouduin itse.

Tälläkin hetkellä olen töissä konsulttina asiakasyrityksessä, joka on viettänyt yt-kierroksia. Hupaisaa sielläkin, että samanaikaisesti irtisanotaan porukkaa ja koko ajan myös rekrytään lisää. Kummasti vaan tämäkään firma ei ollut alkanut kouluttaa nykyistä väkeään avoinna oleviin tehtäviin, vaan ennemmin heittää heidät pihalle ja ottaa muita tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Kerran. Asia hoidettiin aika huonosti, meillä oli iso avokonttori ja vuorotellen kutsuivat irtisanottuja kokouskoppiin saamaan tietoa irtisanomisestaan. Oli aika hirveää seurata aina kuka seuraavaksi lähtee. Osa itkien tuli sitten pakkailemaan kamojaan. Hirveä tunnelma. Selkeästi vaikeat tyypit pistettiin pihalle. Oma työpaikka säästyi mutta aloin etsimään jo tuolloin uutta työpaikkaa koska arvelin että jotain muutakin on tulossa, ja niin olikin, nuo yt:t oli 'puhdistus' ennen firman myyntiä isommalle firmalle. Löysin uuden työn ennen fuusiota.

Ai kauhea, meillä oli myös avokonttori, josta tultiin vuoron perään hakemaan porukkaa. Ei siellä kukaan silloin töitä pystynyt tekemään, kaikki vaan vilkuilivat kenen vuoro on seuraavaksi ja millä fiiliksillä palattiin. Suurin osa paineli kyllä suoraan pihalle rauhoittumaan oli tulos mikä hyvänsä. Samalla pääsi pois muiden silmien alta. Tunnelma oli aivan kamala.

Meillä piti hakea omaa työpaikkaa uudestaan. Periaatteessa se oli ihan ok. Mutta ongelma oli siinä, että työhakemusten tekemiseen ei pystynyt käyttämään työaikaa. Piti tehdä pitkiä raportteja, miten on työtään tehnyt, miten ylläpitänyt osaamistaan, jne, jne, jne. (piti siis vastata essee-tyylisesti työnantajan laatimiin kysymyksiin).  Ja CV tietysti lisäksi, ja siihenkin annettiin tarkat ohjeet, miten se pitää tehdä. Ja suosittelijat, palautteet asiakkailta, kollega-arviointeja aikaisemmista työpaikoista, jne, aivan sairasta. Olin aivan poikki. Kun samaan aikaan oli yksityiselämässäkin monenlaisia isoja asioita järjestettävänä. Nekin veivät aikaa, eikä yhtään tiennyt, miten voi oman taloudellisen tilanteensa jatkossa laskea. Osa porukasta häipyi vapaaehtoisesti, kun eivät enää sietäneet tuollaista työnantajaa.

Monoa tuli. Vieläkin hävettää nähdä vanhoja työkavereita kun ne saivat jäädä ja minut pistettiin pihalle.

Olin ollut määräaikaisena vuosia kun yt:t tulivat, joten pihalle päädyin! Surullista se oli kun olin elätellyt toiveita vakkaripaikasta, jahka vanhempi väki firmassa olisi jäänyt eläkkeelle.

Olen itse kokenut kahdet yt:t. Toisissa jouduin vielä olemaan työnantajan edustajien joukossa neuvotteluissa. Lopputulemana istuin viikon irtisanomassa ihmisiä liukuhihnalta, kahdeksan irtisanomista per päivä eli 40 henkilöä irtisanoin viikossa. Ei ollut kivaa ei. Kollegat HR:stä hoitivat kaikki samanlaisen määrän. Yhteensä yritys irtisanoi 200 henkilöä.

Onneksi nyt oli sentään hoidettu suht inhimillisesti (jos nyt mahdollista) eli kutsu paikalle erikseen jokaiselle henkilökohtaisesti ja muiden huomaamatta tuo kutsuminen ja neukkari jossa irtisanominen tapahtui oli rauhallisin mahdollinen. Jokaiselle annettiin mahdollisuus kutsua avustaja paikalle että jotain hyvää. Mutta paska maku jäi suuhun. Irtisanouduin itse vuoden sisään tästä.

Olen joo ja konkurssikin on koettu.

Ihan mielenkiintoinen kokemus. Työhaastattelussa nauroin kun kysyivät paineensietokykyä. Sellaista määrää paskaa ei vain saada aikaiseksi normihommissa.

Yt:t käynnissä nyt. Uskoisin, että saan pitää työpaikkani, mutta varma ei tietenkään voi olla. En silti stressaa.

Olen. 4 kertaa yt-neuvottelut, niistä selvisin. 5 kerta koitui tappioksi, sain potkut. Olin 51v.

Kymmenkunta kertaa olen osallistunut. Olen irtisanonut ainakin kymmenen ja lomauttanut varmaankin satakunta henkeä. Minkäs teet. Jos en minä sitä tee niin joku muu sen tekee. Osa pomohommien ”työsuhde-etuja”.

Yt oli pari vuotta sitten, selvisin säikähdyksellä....

Olen ollut työelämässä 4 vuotta ja kokenut 3:t YTt.

Ovat vaikuttaneet hetkellisesti yleiseen ilmapiiriin masentavasti, mutta aina niistä on päästy yli. Itse olen ollut aina sellaisella osastolla, jota YTt ei koske, joten henkilökohtaisella tasolla olen päässyt tosi helpolla.

Vierailija kirjoitti:

Monoa tuli. Vieläkin hävettää nähdä vanhoja työkavereita kun ne saivat jäädä ja minut pistettiin pihalle.

Sulla ei ole mitään syytä hävetä.

Vierailija kirjoitti:

Millaisia kokemuksia teillä on siitä onko lapsettomuus/lapsellisuus vaikuttanut asiaan?

Jos vain suinkin mahdollista ja varma työllisyys kiinnostaa, niin kannattaa kyllä valita ala, jossa töitä riittää aina. Varmuuden kompensoi kyllä palkan pienuutta.

Suuren yrityksen talousosastolta irtisanottiin yt:eissä juuri äitiyslomalta palannut nainen sekä lapseton mies, joten millään ei ole väliä. Ikäviä kokemuksia ja pitkiä prosesseja odottaa tulosta. Ilmapiiri heikkenee usein yt:eiden aikana ja jää huonoksi pidemmäksi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Millaisia kokemuksia teillä on siitä onko lapsettomuus/lapsellisuus vaikuttanut asiaan?

Jos vain suinkin mahdollista ja varma työllisyys kiinnostaa, niin kannattaa kyllä valita ala, jossa töitä riittää aina. Varmuuden kompensoi kyllä palkan pienuutta.

Meidän firmassa lapsettomat ovat saaneet huomattavasti useammin potkut kuin lasten vanhemmat, ja naiset huomattavasti useammin kuin miehet. Tyypillisin poispotkittava on ollut nainen joka on uskaltanut kertoa mikä hänen työkokemuksensa perusteella olisi paras valinta firman linjaksi tai valinnaksi tietyssä tilanteessa, ja kun johtoportaan ego ei ole kestänyt että joku uskaltaa puhua he ovat päätyneet "mustalle listalle". Ns. peukku perseessä istuminen on ollut varmin tapa pitää työpaikkansa: voit olla vaikka laiska ja tehoton, kunhan et haasta johtoportaan egoa.

"Varmuus kompensoi palkan pienuutta" on yksi näkemys asiaan, ja liittyy siihen että mihin itse kukin suhtautuu vakavasti. Vakavat arvoristiriidat, vakavat väärinkäytökset jne. ovat kyllä saaneet jotkut avaamaan suunsa kaiken uhallakin. Joskus on parempi etsiä uusi työpaikka, vaikka sitten välillä työttömänä ollen, kuin rikkoa nuppinsa sadistisen ihmisen alaisena. Jos taas onnistuu henkisesti haistattamaan pitkät tällaisille arvokysymyksille ja tyytyy siihen että palkanmaksu jatkuu, se on myös omanlaisensa lähtökohta.

Näitä ei oikein kukaan voi toisten puolesta ratkaista: me olemme kaikki yksilöitä omine arvoinemme, taustoinemme ja persoonallisuuksinemme ja meillä on kaikilla omanlainen näkemyksemme siitä mikä on uhrattavissa ja mikä ei.