Lue keskustelun säännöt.
Tapailemani mies elää kädestä suuhun
11.11.2019 |
Hänellä on usein tili miinuksella ja laskee kaupassa tarjouksia senttien tarkkuudella. Hän on ikänsä ollut velkakierteessä ja vasta viime vuonna maksoi velkansa pois.
En ole kertonut että minulla on 40 000€ säästöjä. Tarjoan puolet ruoista ja tekemistämme. Pitäisikö tarjota enemmän ja elintaso, jota mies ei yksin voisi hankkia? Haluaisin viedä miehen kotiseudulleni ja käydä lomilla, mutta hänellä ei ole varaa.
Kommentit (136)
Vierailija kirjoitti:
Ei sillä 400 euron ruokarahalla hirveesti matkustella tai käydä 50 - 100 euron konserteissa plus yövytä hotellissa tms.
Tuosta joutuu kustantamaan myös kaikki muut omat menot kuin ruoka. Ja vaatteet, hygienia, bussimatkat, harrastukset jne.
Mulla on suunnilleen joka kuukausi tuo 400 euroa ja elän kyllä kädestä suuhun.
Kuukausi on pitkä aika ja hämmästyttävän usein siihen kuuluu vielä ylimääräisenä kaksi tai kolme päivää lisää kun se ensimmäinen maksupäivä osuu viikonloppuun.
Työssä saa sentään ainakin vielä lomarahan, ylityöt, päivärahat ja muitakin etuja, esim tapaturma- ja vapaa-ajan vakuutukset ja työterveyshuollon.
Myös monesti kaikenlaisia etuseteleitä, etuja lomapaikkoihin, alennuksia bensaa ja erilaisiin juttuihin.
Itse hämmästyin todella sitä, kun jäin eläkkeelle, kuinka paljon muita etuja kuin se palkka töissäollessa oli.
Kaikki ne jää pois ja mitään ylimääräistä ei koskaan tule.
Luuletko, että tavalliset työssäkäyvät ihmiset käyvät hirveästi jossain matkoilla, konserteissa ja hotellilomilla? Missä todellisuudessa oikein elät?
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sillä 400 euron ruokarahalla hirveesti matkustella tai käydä 50 - 100 euron konserteissa plus yövytä hotellissa tms.
Tuosta joutuu kustantamaan myös kaikki muut omat menot kuin ruoka. Ja vaatteet, hygienia, bussimatkat, harrastukset jne.
Mulla on suunnilleen joka kuukausi tuo 400 euroa ja elän kyllä kädestä suuhun.
Kuukausi on pitkä aika ja hämmästyttävän usein siihen kuuluu vielä ylimääräisenä kaksi tai kolme päivää lisää kun se ensimmäinen maksupäivä osuu viikonloppuun.
Työssä saa sentään ainakin vielä lomarahan, ylityöt, päivärahat ja muitakin etuja, esim tapaturma- ja vapaa-ajan vakuutukset ja työterveyshuollon.
Myös monesti kaikenlaisia etuseteleitä, etuja lomapaikkoihin, alennuksia bensaa ja erilaisiin juttuihin.
Itse hämmästyin todella sitä, kun jäin eläkkeelle, kuinka paljon muita etuja kuin se palkka töissäollessa oli.
Kaikki ne jää pois ja mitään ylimääräistä ei koskaan tule.Luuletko, että tavalliset työssäkäyvät ihmiset käyvät hirveästi jossain matkoilla, konserteissa ja hotellilomilla? Missä todellisuudessa oikein elät?
Kyllä minä ainakin olen käynyt matkoilla 17-vuotiaasta asti. Sitä ennen vanhempien kanssa. Festareilla 14-vuotiaasta asti. Kyllä on talouden suunnittelu päin honkia jos ei osaa säästää matkailuun. Pitää asua niillä kuluilla mihin on varaa ja syödä sitä mihin on varaa. Melkein kaikissa maissa on ruoka, ravintolat ja hotellit halvempia kuin Suomessa. Mutta nytkin olen työttömänä menossa Helsinkiin kaverin kanssa viettämään viikonloppua hotelliin. Talouden suunnittelu ei liene vahvin puolesi?
Jos haluat reissata kotipuoleesi, on ihan loogista, että sinä maksat bensat ja hotelliyön ja ostat tuliaiset sukulaisillesi. Mies voi maksaa kahvit huoltsikalla ja jotain muuta pientä, niin pääsee hänkin vähän osallistumaan. Sama pätee muihinkin menoihin, joita juuri sinä haluat. Jos tahdot esim. konserttiin, voit ostaa liput molemmille. Varsinkin, jos kyseessä ei ole miehen suosikkimusiikki.
Kuulostaa mieheltäni. Paitsi että yhä ulosottovirastosta laskuja maksettavana. Mies tottunut tilanteeseensa, saat itse päättää miten säästösi käytät
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä ainakin olen käynyt matkoilla 17-vuotiaasta asti. Sitä ennen vanhempien kanssa. Festareilla 14-vuotiaasta asti. Kyllä on talouden suunnittelu päin honkia jos ei osaa säästää matkailuun. Pitää asua niillä kuluilla mihin on varaa ja syödä sitä mihin on varaa. Melkein kaikissa maissa on ruoka, ravintolat ja hotellit halvempia kuin Suomessa. Mutta nytkin olen työttömänä menossa Helsinkiin kaverin kanssa viettämään viikonloppua hotelliin. Talouden suunnittelu ei liene vahvin puolesi?
Tämä.
Normaalit matalapalkkaisetkin perheet pystyvät käymään lomilla, kun rahankäyttöä suunnitellaan, ja asiat priorisoidaan.
Kumma kyllä se on useimmille ihan mahdollista.
Sitten on aina se porukka, joka saa tukina kaiken ja vielä käyttörahat päälle, mutta vollotivoloti kun ei ikinä päästä mihinkään.
On se kumma, että työssäkäyvä 20K vuodessa tienaava ihminen pääsee kerran vuodessa reissuun, mutta 20K vuodessa tienaava työtön ei pääse.
Missä mättää?
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei tuosta muutu.
Vähävaraisuus liittyy usein kunnianhimottomuuteen. Se ei kovin paljon muutu elämän mittaan.
terv. peeaa nainen, jolla peeaa mies
Vierailija kirjoitti:
Juu mies vaihtoon. Olisi eri asia, jos rahattomuus olisi väliaikaista ja sille olisi jokin muu perustelu, kuin elämänhallintaongelmat (opiskelu, väliaikainen ja perusteltu työttömyys, määräaikaisuuden loppuminen tms.).
Tapailin pari kk ajan 30v raksamiestä, joka sai käteen kuussa reilu paritonnia. Eli kuitenkin siihen malliin, kuin tuloja olisi tuplat sen verran. Ajoi kalliilla Santanderin rahoittamalla autolla (josta maksoi tyyliin vain korkeita korkoja), osteli merkkivaatteita heti palkkapäivänä, tilasi osamaksulla musiikkisoittimia, polkupyörän ja tonnin kytkypuhelimen jne. Instagramissa tägäili sitten #adidas #ck jne. :D
Mies oli todella itsekäs, ja ei siis koskaan tarjonnut edes kahveja tai lounasta, osti vaan itselleen ja kattoi pöydänkin vaan itselleen. Kovasti oli mun kauppareissuvuorolle listaamassa mässyä, mitä halusi mun ostavan. Lompakko siltä unohtui kotiin aina kun mentiin kauppaan, ja viimeisen kerran kun koitti pummia safkat noin, ilmoitin, että multakin jäi muuten lompakko kotiin. Jätin ostoskorin kaupan lattialle ja häivyin.
Minä kyllä tarjosin miehelle useinkin, vaikka olin opiskelija ja kävin opintojen ohessa töissä. Mulla ei ollutkaan ylihintaista autoa ja en ostellut kamaa, johon ei ole varaa.
Matkoilla mies kävi myymällä osamaksulla ostamansa fillarin käteisellä, jätti maksamatta sen pyörän ja joutui sen takia ulosottoon. Luottotietoja sillä ei ollut. Multa se yritti lainata rahaa tonnin, koska oli laskujen takia ulosotossa. Raivostui kun en lainannut.
Asunto sillä oli vuokrattu tutulta ja törkeellä hinnalla, itä-Helsingissä siltä ghettoalueelta yksiöstä en maksaisi vuokraa 800 euroa. Ei kuitenkaan luottotietojen menettämisen takia saanut muualtakaan asuntoa, eikä ylpeys antanut hakea Hekan asuntoa.
Lopulta siis en jättänyt miestä rahattomuuden takia, sillä eihän mies ollut rahaton, eli vaan itsekkäästi ja elämänhallintaongelmat olivat sitä luokkaa, että ei olisi voinut perustaa perhettä.
Kun tohon komboon lisää vielä itsekkyyden ja omahyväisyyden, eipä se lopullinen eron syy sitten olekaan vähävaraisuus. Ja pidän kahden tonnin nettotuloja lapsettomalla sinkkuihmisellä sellaisena, että kyllä sillä pitäisi pärjätä, jos haluaa.
No paljon ehti tapahtua parin kk tapailemisen aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä lopetin juuri suhteen vastaavanlaisen miehen kanssa. Muuten hyvä mies. Jos rahaa tuli, oli heti ostamassa merkkivaatteita. Sukatkin osti Partioaitasta, piti olla merinovillaa. Minulle kelpaavat alelaarista ostetut perussukat. Tarjosin miehelle vuoden ajan ruokaa, vein elokuviin, kuskasin autolla. Ostin jopa pariin otteeseen miehelle bussilipun kun siihenkään ei ollut rahaa. Klassisesti kerran lupasi ostaa vuorollaan minulle ruokaa unohtaen kuitenkin juuri tuolloin lompakon kotiinsa.
En tiedä, oliko kaikki onnetonta sattumaa. En voinut kuitenkaan mitään sille, että epäilyni heräsivät miehen vilpittömyysestä. Mietin jopa sitä, oliko miehen mielenterveys ihan kunnossa kun hän ei nähnyt toiminnassaan mitään epänormaalia. Syytti minua materialismista ja siitä, etten arvostanut sitä kaikkea aiineetonta hyvää, jonka minulle antoi. Eli rakkautta.
Mietin suhteen lopettamista pitkään, yli puoli vuotta. OK:sti toimeentulevana vain on vaikeaa ymmärtää 45-vuotiasta, jolla ei ole rahaa ostaa kaupasta ruokaa ja jolla ei ole edes rahaa bussilippuun. Olisi halunnut muuttaa yhteen yms. Kuinka moni olisi tällä palstalla ollut valmis muuttamaan yhteiseen vuokra-asuntoon pelkkää velkaa omaavan kaverin kanssa? Itselläni on omistusasunto mutten näe vaihtoehtona sitä, että majoittaisin varattoman ihmisen asuntooni toisen tuodessa talouteen vain "rakkautta". Mistä helvetistä minä tiedän, kuinka rehellinen tällainen mies on?
Itse olen miestäkin vaatimattomammista oloista noussut ja tehnyt vuosikausia työtä, josta en pidä ihan vain siksi, että saisin laskuni maksettua. Mies itki sitä, kun hänen unelmatyönsä ei tahtonut häntä elättää.
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sillä 400 euron ruokarahalla hirveesti matkustella tai käydä 50 - 100 euron konserteissa plus yövytä hotellissa tms.
Tuosta joutuu kustantamaan myös kaikki muut omat menot kuin ruoka. Ja vaatteet, hygienia, bussimatkat, harrastukset jne.
Mulla on suunnilleen joka kuukausi tuo 400 euroa ja elän kyllä kädestä suuhun.
Kuukausi on pitkä aika ja hämmästyttävän usein siihen kuuluu vielä ylimääräisenä kaksi tai kolme päivää lisää kun se ensimmäinen maksupäivä osuu viikonloppuun.
Työssä saa sentään ainakin vielä lomarahan, ylityöt, päivärahat ja muitakin etuja, esim tapaturma- ja vapaa-ajan vakuutukset ja työterveyshuollon.
Myös monesti kaikenlaisia etuseteleitä, etuja lomapaikkoihin, alennuksia bensaa ja erilaisiin juttuihin.
Itse hämmästyin todella sitä, kun jäin eläkkeelle, kuinka paljon muita etuja kuin se palkka töissäollessa oli.
Kaikki ne jää pois ja mitään ylimääräistä ei koskaan tule.Luuletko, että tavalliset työssäkäyvät ihmiset käyvät hirveästi jossain matkoilla, konserteissa ja hotellilomilla? Missä todellisuudessa oikein elät?
Kuule, elän siinä omassa köyhän ihmisen todellisuudessa.
Ja se ei ole kivaa se. Jomaisen järjellä varustetun ihmisen pitäisi ymmärtää, että jos kuukauden budjetti ruokaan ja kaikkeen omaan henkilökohtaiseen menoihin on 400 euroa, niin jokainen ylimääräinen menoerä on siinä jo liikaa.
Otin tuon konserttimatkan nyt ihan esimerkkinä.
Tiedän, että ihmiset eivät käy HIRVEÄSTI jossain matkoilla tai konserteissa tai hotellilomilla, mutta kyllä he sitä ihan YLEENSÄ tekevät.
Jonkun kerran vuodessa, esimerkiksi kerran vuodessa ulkomailla, (ei ole mitäån hirveästi) nyt varsinkin pikkujouluaikaan juuri teatterissa ja syömässä, se maksanee 50-100 euroa kuljetuksineen? Onko tuo nyt niin HIRVEÄ vertaus?
Sanon nyt sitten selkokielellä, että jokainen ulkomaanmatka, teatteri, konsertti, kylpylä, hyvin ulkona syöminen, oma auto, jopa bussimatka on minulle ylimääräinen menoerä mihin minulla ei ole varaa. En ylipäätään voi lähteä minnekään.
Olen suurimmaksi osaksi kotona, käyn kirjastossa, ulkoilen, joskus harvoin uimahallissa. Kirpparilla joskus.
Uskon, että hyvin moni parempituloinen tekee myös jotain muuta vuoden aikana, sellaista joka maksaa.
Kyllä aika monta 50-100 euron juttua varmaan tulee tehtyä vuoden aikana, se on fakta. On se sitten mitä hyvänsä.
Turha on hurskastella ja kaunistella asioita, katso itse ympärillesi ja elä todellisuutta.
Kiva vain vähätellä ja nokkia köyhiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä lopetin juuri suhteen vastaavanlaisen miehen kanssa. Muuten hyvä mies. Jos rahaa tuli, oli heti ostamassa merkkivaatteita. Sukatkin osti Partioaitasta, piti olla merinovillaa. Minulle kelpaavat alelaarista ostetut perussukat. Tarjosin miehelle vuoden ajan ruokaa, vein elokuviin, kuskasin autolla. Ostin jopa pariin otteeseen miehelle bussilipun kun siihenkään ei ollut rahaa. Klassisesti kerran lupasi ostaa vuorollaan minulle ruokaa unohtaen kuitenkin juuri tuolloin lompakon kotiinsa.
En tiedä, oliko kaikki onnetonta sattumaa. En voinut kuitenkaan mitään sille, että epäilyni heräsivät miehen vilpittömyysestä. Mietin jopa sitä, oliko miehen mielenterveys ihan kunnossa kun hän ei nähnyt toiminnassaan mitään epänormaalia. Syytti minua materialismista ja siitä, etten arvostanut sitä kaikkea aiineetonta hyvää, jonka minulle antoi. Eli rakkautta.
Mietin suhteen lopettamista pitkään, yli puoli vuotta. OK:sti toimeentulevana vain on vaikeaa ymmärtää 45-vuotiasta, jolla ei ole rahaa ostaa kaupasta ruokaa ja jolla ei ole edes rahaa bussilippuun. Olisi halunnut muuttaa yhteen yms. Kuinka moni olisi tällä palstalla ollut valmis muuttamaan yhteiseen vuokra-asuntoon pelkkää velkaa omaavan kaverin kanssa? Itselläni on omistusasunto mutten näe vaihtoehtona sitä, että majoittaisin varattoman ihmisen asuntooni toisen tuodessa talouteen vain "rakkautta". Mistä helvetistä minä tiedän, kuinka rehellinen tällainen mies on?
Itse olen miestäkin vaatimattomammista oloista noussut ja tehnyt vuosikausia työtä, josta en pidä ihan vain siksi, että saisin laskuni maksettua. Mies itki sitä, kun hänen unelmatyönsä ei tahtonut häntä elättää.
Ai sinä todellakin laitoit sen poikki. Onnittelut. Olisi ollut tiedossa todellisia ongelmia jos kattosi alle olisit ottanut ja alkanut vihdoin koko totuus paljastua mistä selkeästi sait jo vihjeitä.
Ei kannata ottaa mitään tyhjätaskua jolla ei elämänhallinta ole hallussa tai itse päätyy samanlaiseksi 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap. ei varmaan tajua, että suurin osa suomalaisista ihan oikeasti elää kädestä suuhun. Tosi harvalla on mitään 40 tonnin säästöjä tai edes muutamankaan tonnin.
Niinpä. En tunne yhtäkään ihmistä jolla olisi 40 000 euroa (toki ellei joku valehtele/piilottele asiaa), mukaanlukien erittäin säästäväinen isäni, jolla yli 60-vuotiaanakin on vain 20 000 säästössä. Itse olen nyt kohta 40-vuotiaana saanut ensimmäistä kertaa elämässäni 1000 euroa kasaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä lopetin juuri suhteen vastaavanlaisen miehen kanssa. Muuten hyvä mies. Jos rahaa tuli, oli heti ostamassa merkkivaatteita. Sukatkin osti Partioaitasta, piti olla merinovillaa. Minulle kelpaavat alelaarista ostetut perussukat. Tarjosin miehelle vuoden ajan ruokaa, vein elokuviin, kuskasin autolla. Ostin jopa pariin otteeseen miehelle bussilipun kun siihenkään ei ollut rahaa. Klassisesti kerran lupasi ostaa vuorollaan minulle ruokaa unohtaen kuitenkin juuri tuolloin lompakon kotiinsa.
En tiedä, oliko kaikki onnetonta sattumaa. En voinut kuitenkaan mitään sille, että epäilyni heräsivät miehen vilpittömyysestä. Mietin jopa sitä, oliko miehen mielenterveys ihan kunnossa kun hän ei nähnyt toiminnassaan mitään epänormaalia. Syytti minua materialismista ja siitä, etten arvostanut sitä kaikkea aiineetonta hyvää, jonka minulle antoi. Eli rakkautta.
Mietin suhteen lopettamista pitkään, yli puoli vuotta. OK:sti toimeentulevana vain on vaikeaa ymmärtää 45-vuotiasta, jolla ei ole rahaa ostaa kaupasta ruokaa ja jolla ei ole edes rahaa bussilippuun. Olisi halunnut muuttaa yhteen yms. Kuinka moni olisi tällä palstalla ollut valmis muuttamaan yhteiseen vuokra-asuntoon pelkkää velkaa omaavan kaverin kanssa? Itselläni on omistusasunto mutten näe vaihtoehtona sitä, että majoittaisin varattoman ihmisen asuntooni toisen tuodessa talouteen vain "rakkautta". Mistä helvetistä minä tiedän, kuinka rehellinen tällainen mies on?
Itse olen miestäkin vaatimattomammista oloista noussut ja tehnyt vuosikausia työtä, josta en pidä ihan vain siksi, että saisin laskuni maksettua. Mies itki sitä, kun hänen unelmatyönsä ei tahtonut häntä elättää.
En olisi minakaan ottanut tuommoista miesta luokseni asumaan, vaikka nykyisella avomiehellani ei oikeasti ole rahaa.
Erona vaan, etta mun mies ei halua mitaan merkkikraasaa, painvastoin pyrkii auttamaan esim. ruokarahoissa saastamista etsimalla terveellisia, mutta halpoja resepteja, joita sitten kokkailee innoissaan meille molemmille. Uusissa hankinnoissa ei mennakaan heti edes Ikeaan, vaan miehen ehdotuksesta kirpputoreille. Samaan aikaan rohkaisee minua kuitenkin "investoimaan itseeni" (dinnerit ja ulkomaanmatkat kavereitten kanssa jne) ja jaa mielellaan hoitamaan koiraani siksi aikaa kun olen poissa.
Sun eksa ihan selkeesti tuhlasi omat rahansa itseensa (nimenomaan tuhlasi ns luksukseen johon ei ollut varaa) ja eli sitten sita normaalia arkea sun siivella. Mun mies taasen on selkeasti pahoillaan siita, ettei pysty osallistumaan taloudellisesti toivomallaan tavalla, ja hanella on seka suunnitelmia etta konkreettisia tekoja, joilla han pyrkii varmistamaan sen, etta ajan koittaessa tyollistyy nopeasti ja voi sitten ottaa edes osan talouden vetovastuusta itselleen.
(Tekee joskus jotain hanttihommia kaveriansa auttaakseen ja saa siita vahan rahaa - nama rahat menee ihan tasan tarkkaan meidan yhteisiin tekemisiin tai ruokakauppaan, tai han ostaa niilla mulle jonkun pienen lahjan. Vaikka siis yritan sanoa etta saasta osa itsellesi jos joskus tarviit jotain, niin ei suostu.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuo on niin nahty, suomimiehet joilla raha polttaa taskussa ja lahimpaan kapakkaan pitaa paasta jos on vahankin varaa. Olkoot vaikka mita akateemisia ja muita suuren uran luojia.
Olen nyt ollut 50 vuotta naimisissa amerikkalaisen miehen kanssa jolle kaikki on ollut yhteista avioliiton ensimmaisesta paivasta lahtien. Talo, autot ja rahat, palkat menneet yhteiselle tilille. Han on ollut hyva sijoittamaan emmeka ole koskaan elaneet varojemme yli.
Nyt olemme monimiljonaareja eika tarvitse huolehtia tulevaisuudesta. Lapsille jaa mukava perinto.
Meila sama mut oleemme biljardooreja. Pari oljylahdetta loytyy mm. Houstonissa.
Me oleemme ollet naimisissa 102 vuotta. Mies o kkinalinen.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei tuosta muutu.
Vähävaraisuus liittyy usein kunnianhimottomuuteen. Se ei kovin paljon muutu elämän mittaan.
terv. peeaa nainen, jolla peeaa mies
Kyllä se muuttuu sitten kun kuolee.
Miksi tapailukumppanille tai edes seurustelukumppanille pitäisi kertoa, kuinka paljon rahaa on säästössä? Mielestäni nuo ovat yksityisasioita, jotka ei kuulu kumppanille- paitsi sitten, jos ollaan tekemässä avioehtoa tms ja on kyse vakavasta sitoutumisesta, talouksien yhdistämisestä (siltikin kannattaa pitää omaa rahaa säästössä) ja isoista yhteisistä pitkäntähtäimen hankinnoista. Pätee niin miehiin kuin naisiin.
On myös mahdollista, että ap:n kumppani pitäisi sitä nöyryyttävänä jos ap alkaisi kustantaa hänen menojaan ja matkojaan. Aika moni rehellinen, suoraselkäinen mies ei pitäisi tilanteesta, jossa elää naisen siivellä. Voihan ap ehdottaa tarjoavansa ja katsoa miten mies reagoi.
Vierailija kirjoitti:
Minä lopetin juuri suhteen vastaavanlaisen miehen kanssa. Muuten hyvä mies. Jos rahaa tuli, oli heti ostamassa merkkivaatteita. Sukatkin osti Partioaitasta, piti olla merinovillaa. Minulle kelpaavat alelaarista ostetut perussukat. Tarjosin miehelle vuoden ajan ruokaa, vein elokuviin, kuskasin autolla. Ostin jopa pariin otteeseen miehelle bussilipun kun siihenkään ei ollut rahaa. Klassisesti kerran lupasi ostaa vuorollaan minulle ruokaa unohtaen kuitenkin juuri tuolloin lompakon kotiinsa.
En tiedä, oliko kaikki onnetonta sattumaa. En voinut kuitenkaan mitään sille, että epäilyni heräsivät miehen vilpittömyysestä. Mietin jopa sitä, oliko miehen mielenterveys ihan kunnossa kun hän ei nähnyt toiminnassaan mitään epänormaalia. Syytti minua materialismista ja siitä, etten arvostanut sitä kaikkea aiineetonta hyvää, jonka minulle antoi. Eli rakkautta.
Mietin suhteen lopettamista pitkään, yli puoli vuotta. OK:sti toimeentulevana vain on vaikeaa ymmärtää 45-vuotiasta, jolla ei ole rahaa ostaa kaupasta ruokaa ja jolla ei ole edes rahaa bussilippuun. Olisi halunnut muuttaa yhteen yms. Kuinka moni olisi tällä palstalla ollut valmis muuttamaan yhteiseen vuokra-asuntoon pelkkää velkaa omaavan kaverin kanssa? Itselläni on omistusasunto mutten näe vaihtoehtona sitä, että majoittaisin varattoman ihmisen asuntooni toisen tuodessa talouteen vain "rakkautta". Mistä helvetistä minä tiedän, kuinka rehellinen tällainen mies on?
Itse olen miestäkin vaatimattomammista oloista noussut ja tehnyt vuosikausia työtä, josta en pidä ihan vain siksi, että saisin laskuni maksettua. Mies itki sitä, kun hänen unelmatyönsä ei tahtonut häntä elättää.
Siskoni elää vastaavanlaisen tapauksen kanssa ja on majoittanut miehen asuntoonsa, mikä oli mielestäni iso virhe. Mies on pa ja työtön, mutta kaikki pitää olla sitä kalleinta ja parasta. Miehen lempikauppa on Stockmann, muualla ei kuulemma suostu käymään ostoksilla edes ja aina vaatii palvelua ja kuulemma valittaa hyvin herkästi, jos häntä ei kohdella silkkihansikkain. Kyseinen mies sai jo heti alussa omat hälytyskelloni soimaan ja yritin varoittaa siskoani, joka ei suostunut lainkaan kuuntelemaan. Siskollani on myös jonkin verran rahaa säästössä ja hyvä työ, joten hieman hirvittää hänen puolestaan. Toivottavasti olen huolissani turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo on niin nahty, suomimiehet joilla raha polttaa taskussa ja lahimpaan kapakkaan pitaa paasta jos on vahankin varaa. Olkoot vaikka mita akateemisia ja muita suuren uran luojia.
Olen nyt ollut 50 vuotta naimisissa amerikkalaisen miehen kanssa jolle kaikki on ollut yhteista avioliiton ensimmaisesta paivasta lahtien. Talo, autot ja rahat, palkat menneet yhteiselle tilille. Han on ollut hyva sijoittamaan emmeka ole koskaan elaneet varojemme yli.
Nyt olemme monimiljonaareja eika tarvitse huolehtia tulevaisuudesta. Lapsille jaa mukava perinto.
Meila sama mut oleemme biljardooreja. Pari oljylahdetta loytyy mm. Houstonissa.
Me oleemme ollet naimisissa 102 vuotta. Mies o kkinalinen.
Taitaa olla suomimamman vaikea kasittaa etta USAssa paasee eteenpain tyota tekemalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu mies vaihtoon. Olisi eri asia, jos rahattomuus olisi väliaikaista ja sille olisi jokin muu perustelu, kuin elämänhallintaongelmat (opiskelu, väliaikainen ja perusteltu työttömyys, määräaikaisuuden loppuminen tms.).
Tapailin pari kk ajan 30v raksamiestä, joka sai käteen kuussa reilu paritonnia. Eli kuitenkin siihen malliin, kuin tuloja olisi tuplat sen verran. Ajoi kalliilla Santanderin rahoittamalla autolla (josta maksoi tyyliin vain korkeita korkoja), osteli merkkivaatteita heti palkkapäivänä, tilasi osamaksulla musiikkisoittimia, polkupyörän ja tonnin kytkypuhelimen jne. Instagramissa tägäili sitten #adidas #ck jne. :D
Mies oli todella itsekäs, ja ei siis koskaan tarjonnut edes kahveja tai lounasta, osti vaan itselleen ja kattoi pöydänkin vaan itselleen. Kovasti oli mun kauppareissuvuorolle listaamassa mässyä, mitä halusi mun ostavan. Lompakko siltä unohtui kotiin aina kun mentiin kauppaan, ja viimeisen kerran kun koitti pummia safkat noin, ilmoitin, että multakin jäi muuten lompakko kotiin. Jätin ostoskorin kaupan lattialle ja häivyin.
Minä kyllä tarjosin miehelle useinkin, vaikka olin opiskelija ja kävin opintojen ohessa töissä. Mulla ei ollutkaan ylihintaista autoa ja en ostellut kamaa, johon ei ole varaa.
Matkoilla mies kävi myymällä osamaksulla ostamansa fillarin käteisellä, jätti maksamatta sen pyörän ja joutui sen takia ulosottoon. Luottotietoja sillä ei ollut. Multa se yritti lainata rahaa tonnin, koska oli laskujen takia ulosotossa. Raivostui kun en lainannut.
Asunto sillä oli vuokrattu tutulta ja törkeellä hinnalla, itä-Helsingissä siltä ghettoalueelta yksiöstä en maksaisi vuokraa 800 euroa. Ei kuitenkaan luottotietojen menettämisen takia saanut muualtakaan asuntoa, eikä ylpeys antanut hakea Hekan asuntoa.
Lopulta siis en jättänyt miestä rahattomuuden takia, sillä eihän mies ollut rahaton, eli vaan itsekkäästi ja elämänhallintaongelmat olivat sitä luokkaa, että ei olisi voinut perustaa perhettä.
Kun tohon komboon lisää vielä itsekkyyden ja omahyväisyyden, eipä se lopullinen eron syy sitten olekaan vähävaraisuus. Ja pidän kahden tonnin nettotuloja lapsettomalla sinkkuihmisellä sellaisena, että kyllä sillä pitäisi pärjätä, jos haluaa.
No paljon ehti tapahtua parin kk tapailemisen aikana.
Tunsin hädet pidemmältä ajalta, varsinaista deittailua oli tuo pari kk, jonka aikana selvisi sitten nuo luottotiedottomuudet jne. En olisi alkanut tapailemaan, jos olisin tiennyt näistä ongelmista alussa, osasi peitellä hyvin.
Tuon "tapailu" -sanan tulisi selventää aloittajan ja tämän kyseisen miehen suhteen laatu. Yhdellä sanalla todellakin on merkitystä jos halutaan ihmisten antavan vilpittömiä neuvoja.
Rahan jakamista voi edes jossain määrin, jollain aikavälillä, tiettyjen asioiden tapahduttua harkita jos kyseessä on vakavampi suhde. Pelkälle vakipanolle ei rahaa tietenkään jaeta. Voihan nimittäin olla että miehellä on muitakin vakipanoja pohtimassa samaa asiaa...