Tapailemani mies elää kädestä suuhun
Hänellä on usein tili miinuksella ja laskee kaupassa tarjouksia senttien tarkkuudella. Hän on ikänsä ollut velkakierteessä ja vasta viime vuonna maksoi velkansa pois.
En ole kertonut että minulla on 40 000€ säästöjä. Tarjoan puolet ruoista ja tekemistämme. Pitäisikö tarjota enemmän ja elintaso, jota mies ei yksin voisi hankkia? Haluaisin viedä miehen kotiseudulleni ja käydä lomilla, mutta hänellä ei ole varaa.
Kommentit (136)
Vähän ohiksena huvittaa ja hieman säälittää nämä merkkitavaroiden ja -vaatteiden perässä juoksijat, jotka elävät yli varojensa. Näistä on kokemusta kaverien ja eksän muodossa.
Esim. naispuolinen kaveri on ollut aina matalapalkkaduuneissa ja välillä työttömänä, missä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta hänellä on joku käsittämätön pakkomielle varakkuuteen ja etenkin sen näyttämiseen, vaikka hänellä ei siis rahaa ole. Pitää olla Vuitton laukkuja, käydä parhaissa ravintoloissa ja matkoilla sekä postata niistä instagramiin. Tägää itsensä aina somessa merkkituotteet esillä kalliisiin ravintoloihin, kalliille alueille jne jne. Ikinä ei hänellä kuitenkaan ole rahaa ja on joskus itkenyt, että joutui syömään monta kuukautta pelkkää perunaa, jotta sai jonkun laukun ostettua. Toinen on työtön kaveri, jolla piti aina olla uusi Audi tai BMW. Ja sitten oltiinkin veloissa, ulosotossa ja luottotiedot menneet.
Vierailija kirjoitti:
Elää kädestä suuhun, eli syö kaiken minkä löytää?
Minkä ikäinen olet kun et ymmärrä vakiintunutta suomalaista sanontaa?
Vai muutitko Suomeen vasta muutama vuosi sitten, Tornion kautta?
Kyllä taas naisten kaksinaismoralismi kukoistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. ei varmaan tajua, että suurin osa suomalaisista ihan oikeasti elää kädestä suuhun. Tosi harvalla on mitään 40 tonnin säästöjä tai edes muutamankaan tonnin.
Kymmenien tuhansien säästöjä on harvemmilla, mutta muutaman tonnin puskuri ei ole mitään poikkeuksellista. Siihen pyrkiminen on arjen ja talouden hallinnan perusjuttuja.
Niinpä pääkaupunkiseudulla duunareilla ei vain ole. Olen esimies naisvaltaisella alalla, palkka 2600 e kk, verojen jälkeen 2100 e, vuokra 1100 e, lääkkeet ja lääkärit 200 e, vakuutukset 100 e, koiranruoka 100 e. Jää 700 e josta pitäisi säästää ja pitäisi myös pukeutua aseman mukaisesti asiallisesti.
Mä syön halvemmalla kuin sun koira :))))
Vierailija kirjoitti:
Kädestä suuhun ?!
Kait sillä nyt astoita ja aseita sen verta on, ettei suoraan paketista / lattialta / pöydältä tarvi käsin syödä ???!
Vitsikäs?
Not.
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohiksena huvittaa ja hieman säälittää nämä merkkitavaroiden ja -vaatteiden perässä juoksijat, jotka elävät yli varojensa. Näistä on kokemusta kaverien ja eksän muodossa.
Esim. naispuolinen kaveri on ollut aina matalapalkkaduuneissa ja välillä työttömänä, missä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta hänellä on joku käsittämätön pakkomielle varakkuuteen ja etenkin sen näyttämiseen, vaikka hänellä ei siis rahaa ole. Pitää olla Vuitton laukkuja, käydä parhaissa ravintoloissa ja matkoilla sekä postata niistä instagramiin. Tägää itsensä aina somessa merkkituotteet esillä kalliisiin ravintoloihin, kalliille alueille jne jne. Ikinä ei hänellä kuitenkaan ole rahaa ja on joskus itkenyt, että joutui syömään monta kuukautta pelkkää perunaa, jotta sai jonkun laukun ostettua. Toinen on työtön kaveri, jolla piti aina olla uusi Audi tai BMW. Ja sitten oltiinkin veloissa, ulosotossa ja luottotiedot menneet.
Kyllä kyllä, nää on ihan Mitun pellejä, mutta samalaisia pellejä ne on ne joilla on varaa näihin Mitun pellejen merkkituotteisiin. Silkkaa paska romua.
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohiksena huvittaa ja hieman säälittää nämä merkkitavaroiden ja -vaatteiden perässä juoksijat, jotka elävät yli varojensa. Näistä on kokemusta kaverien ja eksän muodossa.
Esim. naispuolinen kaveri on ollut aina matalapalkkaduuneissa ja välillä työttömänä, missä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta hänellä on joku käsittämätön pakkomielle varakkuuteen ja etenkin sen näyttämiseen, vaikka hänellä ei siis rahaa ole. Pitää olla Vuitton laukkuja, käydä parhaissa ravintoloissa ja matkoilla sekä postata niistä instagramiin. Tägää itsensä aina somessa merkkituotteet esillä kalliisiin ravintoloihin, kalliille alueille jne jne. Ikinä ei hänellä kuitenkaan ole rahaa ja on joskus itkenyt, että joutui syömään monta kuukautta pelkkää perunaa, jotta sai jonkun laukun ostettua. Toinen on työtön kaveri, jolla piti aina olla uusi Audi tai BMW. Ja sitten oltiinkin veloissa, ulosotossa ja luottotiedot menneet.
Pikavippifirmoja todella ihmettelen : "50 000 lainaa ilman vakuuksia" 😮
Mieshän osaa säästää jos laskee senttejä kaupassa. Monet tuollaiset ostavat kalleinta.
Minulla on 300 000e. Siinä ei 40 000 tunnu jolla sitä koitat leveillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. ei varmaan tajua, että suurin osa suomalaisista ihan oikeasti elää kädestä suuhun. Tosi harvalla on mitään 40 tonnin säästöjä tai edes muutamankaan tonnin.
Kymmenien tuhansien säästöjä on harvemmilla, mutta muutaman tonnin puskuri ei ole mitään poikkeuksellista. Siihen pyrkiminen on arjen ja talouden hallinnan perusjuttuja.
Kymmenien tuhansien säästöjä harvemmilla? No en nyt niin sanoisi. Minulla esim on 7500€ tilillä, mutta arvopapereissa 110 000€ ja katson kyllä että ne ovat hätätilanteessa ihan riihikuivaa rahaa. En tiedä yhtään henkilöä lähipiirissäni (ystävät ja sukulaiset), jolla ei ole kymmeniä tuhansia helposti realisoitavana, eli arvopapereissa, indeksirahastoissa tms
Niin rahahan teille tärkeintä taitaa olla. Mitä enemmän säästöjä niin sen parempi ihminen. Toivon että raha tulevaisuudessa maksuvälineenä häviäisi historian havinaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä lopetin juuri suhteen vastaavanlaisen miehen kanssa. Muuten hyvä mies. Jos rahaa tuli, oli heti ostamassa merkkivaatteita. Sukatkin osti Partioaitasta, piti olla merinovillaa. Minulle kelpaavat alelaarista ostetut perussukat. Tarjosin miehelle vuoden ajan ruokaa, vein elokuviin, kuskasin autolla. Ostin jopa pariin otteeseen miehelle bussilipun kun siihenkään ei ollut rahaa. Klassisesti kerran lupasi ostaa vuorollaan minulle ruokaa unohtaen kuitenkin juuri tuolloin lompakon kotiinsa.
En tiedä, oliko kaikki onnetonta sattumaa. En voinut kuitenkaan mitään sille, että epäilyni heräsivät miehen vilpittömyysestä. Mietin jopa sitä, oliko miehen mielenterveys ihan kunnossa kun hän ei nähnyt toiminnassaan mitään epänormaalia. Syytti minua materialismista ja siitä, etten arvostanut sitä kaikkea aiineetonta hyvää, jonka minulle antoi. Eli rakkautta.
Mietin suhteen lopettamista pitkään, yli puoli vuotta. OK:sti toimeentulevana vain on vaikeaa ymmärtää 45-vuotiasta, jolla ei ole rahaa ostaa kaupasta ruokaa ja jolla ei ole edes rahaa bussilippuun. Olisi halunnut muuttaa yhteen yms. Kuinka moni olisi tällä palstalla ollut valmis muuttamaan yhteiseen vuokra-asuntoon pelkkää velkaa omaavan kaverin kanssa? Itselläni on omistusasunto mutten näe vaihtoehtona sitä, että majoittaisin varattoman ihmisen asuntooni toisen tuodessa talouteen vain "rakkautta". Mistä helvetistä minä tiedän, kuinka rehellinen tällainen mies on?
Itse olen miestäkin vaatimattomammista oloista noussut ja tehnyt vuosikausia työtä, josta en pidä ihan vain siksi, että saisin laskuni maksettua. Mies itki sitä, kun hänen unelmatyönsä ei tahtonut häntä elättää.
Palstalla puhutaan jatkuvasti elättäjää etsivistä naisista. Elättäjää etsivistä miehistä ei puhu kukaan koskaan, vaikka heitä on varmaan yhtä paljon kuin naisia. Omasta lähipiiristäni löytyy ainakin tällaisia miehiä ja yhden tuollaista elämäntapaa haikailleen kanssa olin treffeilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Niin rahahan teille tärkeintä taitaa olla. Mitä enemmän säästöjä niin sen parempi ihminen. Toivon että raha tulevaisuudessa maksuvälineenä häviäisi historian havinaan.
Ja oravannahat tilalle? Vai mikä mielestäsi olisi parempi vaihdon väline?

Oletko koskaan ollut nälissäsi, kun ei ole rahaa ruokaan? Et kai. Tuo on hemmotellun pikkulapsen kiukuttelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies osaa pitää talouden hallinnassa, koska ei ainakaan velkaannu. Lisäksi hän on osoittanut kykenevänsä pitkäjänteiseen säästämiseen, sillä han on maksanut velkansa.
Ei siinä mitään pitkäjänteisyyttä tarvita kun ulosotto vie väkisin ennen kuin latin latia itse näet. Eri juttu jos olisi oikeasti maksanut perinnät muuta kautta kuin uo.
Ei se ulosotto syystä vie väkisin. Ihan siitä syystä vie ettet ole koskaan ollut pitkäjänteinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin rahahan teille tärkeintä taitaa olla. Mitä enemmän säästöjä niin sen parempi ihminen. Toivon että raha tulevaisuudessa maksuvälineenä häviäisi historian havinaan.
Ja oravannahat tilalle? Vai mikä mielestäsi olisi parempi vaihdon väline?
Vaihtotalous
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin rahahan teille tärkeintä taitaa olla. Mitä enemmän säästöjä niin sen parempi ihminen. Toivon että raha tulevaisuudessa maksuvälineenä häviäisi historian havinaan.
Oletko koskaan ollut nälissäsi, kun ei ole rahaa ruokaan? Et kai. Tuo on hemmotellun pikkulapsen kiukuttelua.
Rahan aikakautena on nähty enemmän nälkää kuin koskaan. Tilalle vaihtotalous.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. ei varmaan tajua, että suurin osa suomalaisista ihan oikeasti elää kädestä suuhun. Tosi harvalla on mitään 40 tonnin säästöjä tai edes muutamankaan tonnin.
Niinpä. En tunne yhtäkään ihmistä jolla olisi 40 000 euroa (toki ellei joku valehtele/piilottele asiaa), mukaanlukien erittäin säästäväinen isäni, jolla yli 60-vuotiaanakin on vain 20 000 säästössä. Itse olen nyt kohta 40-vuotiaana saanut ensimmäistä kertaa elämässäni 1000 euroa kasaan.
Ehkä kannattaisi sijoittaa ajoissa ja säännöllisesti. Minullakin on parisataatuhatta ihan normipalkansaajana kerättynä, josta itse asiassa valtaosa tuottoja.
Joo joo mulla on pari millii, jaa mutta kellohan on kohta 21.30 ja summat kasvaa vauhdilla, mites aamulla lienee?
Muuhun en ota kantaa, mutta jos haluat viedä miehesi kotiseudulle, totta kai maksat matkat.