11-vuotiaan pojan älypuhelinriippuvuus johti huostaanottopäätökseen

Vierailija kirjoitti:

Nyt täytyy kommentoida, kun ketjuun alkoi tulla nepsy-epäilyjä. Oma lapseni on tällä hetkellä sijoituksessa aggressiivisen käytöksen takia. Varsinaista peliriippuvuutta ei ehtinyt muodostumaan, mutta sekin rajattu peliaika tietyn pelin parissa sai aikaan raivokohtauksia ja hysteeristä käytöstä. Nykyisin ei pelaa kyseistä peliä ja puhelinaikojen kanssa ollaan tarkkoina, ettei mene riippuvuuden puolelle.

Mutta: olen jo melko pienestä asti epäillyt, ettei lapseni käytös ole ihan normaalin rajoissa. Olen koittanut saada häntä tutkimuksiin jo alle kouluikäisenä, mutta hän kävi vain psykologin testeissä, joissa iso osa kognitiivista kyvyistä oli ikätasoa parempaa. Sijoituspaikassa on vahva epäily autismin kirjon häiriöstä ja luojan kiitos lapsi on vihdoinkin pääsemässä tutkimuksiin. Ei siihen mennytkään kuin 5 vuotta. Vanhempi saattaa kieltää asian, mutta toisaalta ei sinne tutkimuksiinkaan niin helposti aina pääse.

Nimenomaan psykologi tekee autisminkirjotutkimukset. Niiden perusteella psykiatri (joskus neurologi) tekee sitten diagnoosin.  Eli ihan oikein tutkimukset on teidän lapsen kohdalla menneet. Suomessa diagnoosit tehdään pääsääntöisesti kouluikäisille. 

Jos tuo lapsi olisi elänyt joskus aiemmin, hän olisi kehittänyt jonkin toisen ongelman. Perussyy on jokin muu persoonassa ja tunne-elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pöyristynyt: psyykkisesti vakavasti oireilevalle lapselle ei tarjota, ainakaan artikkelin mukaan, psykiatrista hoitoa, vaan sosiaalipuolen juttuja. Miksi?! Sekä perhe, että yhteiskunta on hylännyt tämän lapsen, surullista.

Ehkä vanhemmat ei hyväksy mahdollisuutta, että lapsella olisi esim. nepsy- tai psyykkisiä ongelmia, joita oirehtii puhelimeen ja peleihin tukeutuen? Ja siksi lapsi on sossun piirissä, ei lääketieteellisen avun... Helpompaa syyttää älypuhelimia kuin hyväksyä, että lapsella voisi olla joku pysyvä vaikeus.

Niin en tiedä, artikkelin pohjalta sain käsityksen että äiti on tyytyväinen, kun lapsi on muualla(ts. etäisyyttä aggressioon). Outoa, ettei tunnu kiinnostavan ne juurisyyt, miksi lapsi ei pysty lainkaan käsittelemään negatiivisia tunteitaan ja uhkailee itsemurhalla. -tuo, jota lainasit

Väkisin tulee mieleen joku autismin kirjon häiriö. Mutta sellaista kuten muitakin mt-diagnooseja hävetään yhä niin paljon, että vanhemmat lähinnä oman itsekkyytensä takia eivät vie lapsia pskykiatriseen hoitoon. Tuntuu käsittämättömältä että aggressiivisten ja pahoinvoivien lasten kohdalla lasua pidetään psykohoitoa parempana vaihtoehtona. Niin no onhan se vanhemmille helpompaa kun lapsi on poissa silmistä eikä tarvi itse osallistua hänen hoitoonsa kuten sairaalassa tehdään.[/quote

Ja minkähänlaisessa ryhmäkodissa tämä lapsiparka asustelee. Juttuja noista laitoksista riittää, ja osa paikoista jopa jatkaa riippuvuuksien mahdollistamista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivittäkää: mä ainakin tykkään että lapset on puhelimella, ovatpahan hiljaa.

Sama. Ovat käytännössä kasvaneet tabletti kourassaan. Syy on se että en kanssa jaksa kuunnella sitä pikkulasten aivotonta ja raivostuttavaa höpöttämistä, kotiäiti kun olen. Inhosin aikanaan omien pikkusisarusten vinkumista, mutta olin yllättynyt että reagoin omiin lapsieni juttuihin samalla tavalla... Ihmettelen miten ennen vanhaan vanhemmat jaksoivat lastensa lässytystä.

Tunnustan pelkääväni päiväkodin aloitusta, koska siellä ei saa olla tabletilla koko aikaa. 

Aika todennäköistä että sun lapset syrjäytyy. Mun äiti piti mua omassa huoneessani nindendon ja tietokoneen parissa ettei tarvinnut sosialisoida kanssani. Löysin kovan luokan pornon jo 9v. Mitä luulet että anaalipanot ja pippelitytöt tekee tuollaisen pienen pojan päälle? Nyt aikuisena en tunne mitään. En ole masentunut en vain tunne mitään. Olen tyhjä sisältä. Pelkkä ihmisen kuori joka osaa elää vain virtuaalimaailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivittäkää: mä ainakin tykkään että lapset on puhelimella, ovatpahan hiljaa.

Sama. Ovat käytännössä kasvaneet tabletti kourassaan. Syy on se että en kanssa jaksa kuunnella sitä pikkulasten aivotonta ja raivostuttavaa höpöttämistä, kotiäiti kun olen. Inhosin aikanaan omien pikkusisarusten vinkumista, mutta olin yllättynyt että reagoin omiin lapsieni juttuihin samalla tavalla... Ihmettelen miten ennen vanhaan vanhemmat jaksoivat lastensa lässytystä.

Tunnustan pelkääväni päiväkodin aloitusta, koska siellä ei saa olla tabletilla koko aikaa. 

Aika todennäköistä että sun lapset syrjäytyy. Mun äiti piti mua omassa huoneessani nindendon ja tietokoneen parissa ettei tarvinnut sosialisoida kanssani. Löysin kovan luokan pornon jo 9v. Mitä luulet että anaalipanot ja pippelitytöt tekee tuollaisen pienen pojan päälle? Nyt aikuisena en tunne mitään. En ole masentunut en vain tunne mitään. Olen tyhjä sisältä. Pelkkä ihmisen kuori joka osaa elää vain virtuaalimaailmassa.

Voi ei, tosi surullista. Olen pahoillani puolestasi.

Mikä paskasukupolvi? Olen jo vanha, mutta oli minun nuoruudessanikin oli jo 11 vuotiaita adikteja. Jos siihen on taipumus, niin se voi tulla urheilusta tai viinasta tai seksistä. Ei kaikille älypuhelimien aikana kasvaneille tule siihen riippuvuutta. Ja kaikki teinit ovat kuuroja vanhemmilleen. Minun aikaan kirjan tai radion takia tms. Nykyään ehkä somen takia, mutta koskaan teinit ei kuule kuin oman maailmansa.

Vierailija kirjoitti:

Kivittäkää: mä ainakin tykkään että lapset on puhelimella, ovatpahan hiljaa.

Mikset saman tien huumaa niitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivittäkää: mä ainakin tykkään että lapset on puhelimella, ovatpahan hiljaa.

Sama. Ovat käytännössä kasvaneet tabletti kourassaan. Syy on se että en kanssa jaksa kuunnella sitä pikkulasten aivotonta ja raivostuttavaa höpöttämistä, kotiäiti kun olen. Inhosin aikanaan omien pikkusisarusten vinkumista, mutta olin yllättynyt että reagoin omiin lapsieni juttuihin samalla tavalla... Ihmettelen miten ennen vanhaan vanhemmat jaksoivat lastensa lässytystä.

Tunnustan pelkääväni päiväkodin aloitusta, koska siellä ei saa olla tabletilla koko aikaa. 

Mä tunnen yhden perheen jossa lapsi sai 1-vuotislahjaksi iPadin. Tabletti on siitä lähtien ollut kourassa liki 24/7, ei käy päiväkodissa koska äiti on aina ollut kotiäiti ja odottaa toista lasta. Tämä poika nyt 5-vuotiaana täysin häiriintynyt kakara, puhuu paljon niistä sairaista Elsa ja Spiderman -videoista. Vanhempia ei kiinnosta, pääasia että lapsi ei häiritse heitä. 

Tuntuu että nykyään tyhmimmät ihmiset sikiävät eniten. Hirvittää minkälainen katastrofi kansantaloudelle näiden vanhempien "kasvatuksen" seurausten korjaaminen tulee olemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla oli jo ratkaisu tiedossa aiemmin, eli puhelimen poisotto, mutta antoivat sen aina takaisin. En tajua. 

Tähän on siis ihan turha vetää mitään nepsy-ongelmaa mukaan jos vanhemmat käyttäytyy näin niin ongelmat on taattuja "normi"lapsellakin.

Ja vaikka olisikin kyseessä nepsylapsi, ei sen kanssa siltikään voisi toimia näin ja syyttää sitä nepsyä!

Ymmärtäkää että kyseessä tapa jolla jotkut yrittävät rikastua.

Rakentavat uusia taloja, työllistävät lapsensa jne.

Sitä vain en ymmärrä miten tämän annetaan jatkua?

Vierailija kirjoitti:

Melkoinen paskahoususukupolvi meillä on kasvamassa. Tästä pelottavasta kehityksestä pitäisi puhua enemmän

Pitäisi, todellakin. Ja siitä, mitä vanhempien jatkuva älylaitteiden käyttö tekee lapsille. Just seurasin bussissa kun vanhempi oli lapsen kanssa liikenteessä. Vähän aikaa alkuun reagoi kun vauva/taapero rattaissa haki tältä vanhemmalta huomiota, vanhempi reagoi lapsen eleisiin ja ääntelyyn yms. Sitten yht äkkiä kaivoi puhelimen esiin ja alkoi selata, ei enää nähnyt eikä kuullut muuta. Lapsi jatkaa leikkiään, sitten lopettaa, katselee vanhempaa hämmentyneenä, yrittää taas samaa leikkiä, alkaa hätääntyä, huitoo ja ääntelee kovempaa että saisi vanhemman huomion. Vanhempi ei reagoi, vähän ottaa rattaista kiinni ja heilauttaa mutta ei edes katso lapseen. Oli tosi surkeaa katsoa vierestä lapsen ilmeitä ja kuinka iloinen ilme muuttui epävarmuuden kautta epätoivoon kun ei huomata ja sitten lapsi vaan jäi passiivisena tuijottamaan eteenpäin.

Aiemmin tällaisesta kärsi vaan esim. epävakaiden vanhempien lapset. Nyt vastaava epäjohdonmukainen käytös on normaalia suurimman osan lapsia elämässä kun niiden vanhemmat keskittyy älylaitteisiinsa. Ei pieni lapsi ymmärrä miksi vanhempi välillä reagoi ja välillä ei. Ei lapsi joka hetki toki huomiota tarvitse mutta jotain säännönmukaisuutta pitäisi olla!

Sitten isketään se älylaite vielä lapsellekin käteen ilman kontrollia niin vot, ongelmat voi alkaa.

Harhaanjohtavasti muotoiltu otsikko, peliongelma oli oire, ei juurisyy. Ongelmana tuossa oli itsetuhoisuus ja aggressiivisuus. Eli vakavaa psyykkistä oireilua, jota on varmasti ilmennyt jo aiemmin. Veikkaan, että artikkeli ei kerro kaikkea esim. perhetilanteesta, vanhemmuudesta, lapsen vauvavuosista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt täytyy kommentoida, kun ketjuun alkoi tulla nepsy-epäilyjä. Oma lapseni on tällä hetkellä sijoituksessa aggressiivisen käytöksen takia. Varsinaista peliriippuvuutta ei ehtinyt muodostumaan, mutta sekin rajattu peliaika tietyn pelin parissa sai aikaan raivokohtauksia ja hysteeristä käytöstä. Nykyisin ei pelaa kyseistä peliä ja puhelinaikojen kanssa ollaan tarkkoina, ettei mene riippuvuuden puolelle.

Mutta: olen jo melko pienestä asti epäillyt, ettei lapseni käytös ole ihan normaalin rajoissa. Olen koittanut saada häntä tutkimuksiin jo alle kouluikäisenä, mutta hän kävi vain psykologin testeissä, joissa iso osa kognitiivista kyvyistä oli ikätasoa parempaa. Sijoituspaikassa on vahva epäily autismin kirjon häiriöstä ja luojan kiitos lapsi on vihdoinkin pääsemässä tutkimuksiin. Ei siihen mennytkään kuin 5 vuotta. Vanhempi saattaa kieltää asian, mutta toisaalta ei sinne tutkimuksiinkaan niin helposti aina pääse.

Ainahan täällä soimataan, että kun vanhempi ei osaa kasvattaa niin mennään kerjäämään adhd-diagnoosi. Mutta voi olla hyvä kasvattaja, ja nepsyongelma jäädä huomaamatta pitkään, kun vanhempi esim. yliauttaa kouluasioissa. Tai sitten nepsy -> uupumus -> huonoa kasvatusta - kaikki menee huonon kasvatuksen piikkiin vaikka molempia ongelmia on.

Myös nepsylapsi tarvitsee rajoja ja erittäin hyvää vanhemmuutta. Eihän se ongelma ratkea sillä, että lapsen käytöstä selitellään nepsy-diagnoosilla, ja rajoista ei pidetä kiinni ja vanhempi on jaksamaton... tuttavapiirissä on eräs tällainen äiti.

Ei niihin tutkimuksiin pääse. Minulla kahdella lapsella autismin kirjon häiriö, diagnosoimaton. Vanhempaa yritin saada tutkimuksiin yläkouluikäisenä, ei onnistunut. Nuorempi, myös peliaddikti, en edes yritä. Yleinen suhtautuminen on edelleen se, että ongelma on äidissä, tyydytään sitten siihen kunnes on varaa käydä yksityisellä puolella hakemassa diagnoosi.

Minusta tämä on pelottavaa :( Koska meidän lapsista toinen on sellainen että koukuttuu heti, kun sai ekan kännykän nyt ekalla niin homma meni heti yli. Rajat pitää olla supertiukat- ja silti menee yli. Hänellä ei siis ole minkäänlaista kontrollia rajoittaa käyttöä itse, vaan se pitää tulla koko ajan ylhäältä. Ja tiedän eron koska toisella lapsella ei ole minkäänlaista ongelmaa tässä asiassa.

Ruutuajan jne rajoitus oli helppoa kun hän oli pikkulapsi. Kun niitä ei kotona käytetä, niin niitä ei sitten ole. Tai on vain kun minä annan luvan. Heti kun meni kouluun niin tilanne mutkistui. Hänellä ei ole omaa kännykkää koulussa mukana, mutta lähes kaikilla muilla on. Siellä sit tuijotetaan välitunnilla silmät sirrissä kavereiden kännyköitä. Ja hemmetin kiukkuisena tullaan sit kotiin kun kaikki muut saa pelata ja hän ei. Huoh.

Nimimerkillä kuukauden pelikielto koska viimeksi peliajan loppuessa löi minua

Kuulostaa siltä, että tässä on nyt vain haluttu lapsesta eroon, ja käytetty puhelinta syynä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivittäkää: mä ainakin tykkään että lapset on puhelimella, ovatpahan hiljaa.

Se varmaan riippuu aika paljon lapsesta. Riippuvuuksien kehittyminen on osin geeneistä kiinni. Sun lapsilla ei varmaan niin pahaa peliongelmaa ole, jos ne kuitenkin laittaa puhelimen tarvittaessa pois?

Ei keskivertoihmiselle kehity nopeasti pahaa riippuvuutta mutta jollekin ihmiselle kehittyy.

Tuossakin vanhemmat tajusi asian liian myöhään.

Meillä on 7-v kenessä näen niin paljon piirteitä siitä, että sillä on riippuvaisen aivot. Nyt pystytään vielä pelaamista yms rajoittamaan hyvin ja onneksi poika on kiltti. Mutta ne reaktiot mitä lapselle tulee puhelimesta. Hän on kuin transsissa. Jatkuvasti paha mieli ja tylsää. Poika sai vasta älypuhelimen. Isän mielestä se on ihan ok. Ja mustakin niin pitkään kun puhelimen käyttöä rajoittaa.

Mutta lapsi on käynyt myös kaverin luona pelaamassa tietokoneella ja sai raivarin kun ei päässyt sinne myös seuraavana päivänä. Pieniä juttuja joita tunnistan koska mulla itselläni on riippuvaisen aivot, syy miksi olen absolutisti.

Mies ei huomaa niin herkästi näitä pieniä hälytysmerkkejä.

Mihin 7-vuotias tarvitsee älypuhelimen?

Vierailija kirjoitti:

Olen pöyristynyt: psyykkisesti vakavasti oireilevalle lapselle ei tarjota, ainakaan artikkelin mukaan, psykiatrista hoitoa, vaan sosiaalipuolen juttuja. Miksi?! Sekä perhe, että yhteiskunta on hylännyt tämän lapsen, surullista.

Samaa mieltä.

Onko peliriippuvuus vain oire ongelmista? Onko neuro-psykiatrista puolta tutkittu? Käytöshäiriöt, tunnesäätelyhäiriöt? Monilla ADHD tai autismin kirjon lapsilla on ongelmia säätelystä, ja saattavat käyttää pelilaitteita myös kuormittumisen nollaamiseen. Jos vain pelaamiseen puututaan, voi juurisyy jäädä tunnistamatta ja hoitamatta. Ja 7 vuoden päästä lapsi on kuitenkin täysikäinen ja voi pelata kellon ympäri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt täytyy kommentoida, kun ketjuun alkoi tulla nepsy-epäilyjä. Oma lapseni on tällä hetkellä sijoituksessa aggressiivisen käytöksen takia. Varsinaista peliriippuvuutta ei ehtinyt muodostumaan, mutta sekin rajattu peliaika tietyn pelin parissa sai aikaan raivokohtauksia ja hysteeristä käytöstä. Nykyisin ei pelaa kyseistä peliä ja puhelinaikojen kanssa ollaan tarkkoina, ettei mene riippuvuuden puolelle.

Mutta: olen jo melko pienestä asti epäillyt, ettei lapseni käytös ole ihan normaalin rajoissa. Olen koittanut saada häntä tutkimuksiin jo alle kouluikäisenä, mutta hän kävi vain psykologin testeissä, joissa iso osa kognitiivista kyvyistä oli ikätasoa parempaa. Sijoituspaikassa on vahva epäily autismin kirjon häiriöstä ja luojan kiitos lapsi on vihdoinkin pääsemässä tutkimuksiin. Ei siihen mennytkään kuin 5 vuotta. Vanhempi saattaa kieltää asian, mutta toisaalta ei sinne tutkimuksiinkaan niin helposti aina pääse.

Nimenomaan psykologi tekee autisminkirjotutkimukset. Niiden perusteella psykiatri (joskus neurologi) tekee sitten diagnoosin.  Eli ihan oikein tutkimukset on teidän lapsen kohdalla menneet. Suomessa diagnoosit tehdään pääsääntöisesti kouluikäisille. 

Tutkimuspolku riippuu hyvin paljon siitä, mistä apua etsitään.

Diagnosointi kuuluu terveydenhuollolle, ja siellä ei psykologeja ole. 

Pyysin itse lapselle nepsy-tutkimuksia, koska oireili koulussa. Koulupsykologi testasi vain kognitiivista puolta, koska koulussa epäilivät oppimisongelmia (itse opettajana pystyin sanomaan, ettei tästä ole kyse). Tämän jälkeen saimme pitkällisen väännön jälkeen lähetteen erikoissairaanhoitoon, emmekä ole yhtään psykologia (onneksi) tavanneet.

Nepsy-asioissa ollaan niin monessa paikassa väliinputoajia, koska psykiatrian puolella ei ole osaamista, neurologiaan ei pääse ja sekään ei täysin ole oikea paikka. Lastenpsykallakin ollaan usein ihan pihalla asioista, ja esim. kuntoutuksen ehtona on tietynlainen vuorovaikutus (joka on juuri esim. autisminkirjon haaste) tai valmius yhteistyöhön (mikä on haasteellista esim. PDA-tyyppisille lapsille). Perheille tarjotaan sitten jotain epäsopivaa tukea (esim. sosionomi tai lähihoitaja keskustelemaan kotiin) ja tukea on pakko ottaa vastaan, vaikka tuki kuormittaakin perhettä (poissaolot töistä ja koulusta keskustelujen takia). Jos tukea ei ota vastaan, heilutellaan lasu-korttia. Lasulla taas ei ole mitään osaamista, eikä tukikeinoja nepsyille.

Lasten- tai nuortenpsykiatrisella ei ainakaan minun työskentelykaupungissani (olen lastensuojelun sos.tt) ole yhtään mitään apua peliongelmaisille. Parin viikon osastojaksoja saattaa olla tarjolla, mutta arvatkaapa, miten teini-ikäinen saadaan sinne... Pakkohoidon kriteeritkään eivät yleensä täyty, ja lisäksi pakkohoito voi kestää vain muutamia päiviä. 

Kotiin tehtävä työ, oli erikoissairaanhoidon tai lasun puolelta, on näihin ongelmiin usein liian kevyttä ja liian vähän aikaa kestävää. Peliriippuvuus on lapselle usein oire, ei juurisyy, ja lapsi tarvitsisi pitkäaikaista kuntoutusta. Vanhemmat pitäisi saada siihen mukaan, jotta lasta osataan tukea kotona. Usein valitettavasti ongelmat ovat ruutukoukussa olevalla teinillä olleet niin pitkäaikaisia, että niitä ei ihan heti ratkota. 

Kiireellinen sijoitus voidaan tehdä, jos vanhemmat eivät jaksa tai kiireellisen kriteerit muuten täyttyvät. Hyvistä laitospaikoista on kuitenkin kova pula. Sijoitus _voi_ olla nuorelle hyvä pysäytys, mutta sijoitusta ei voi jatkaa tahdonvastaisesti kovin pitkään, ja usein ongelmat taas aktivoituvat kotona. Epäilen, että pelkkä peliriippuvuus olisi syy, jolla tahdonvastainen huostaanotto menisi oikeudessa läpi.

Paljon näkee sitäkin, että laitoksessa nuori ei pelaa koneella tai konsolilla - mutta älypuhelin on sen sijaan nenän edessä jatkuvasti. Puhelimen pois ottaminen ei laitoksessa ole ihan yksinkertaista, koska sen katsotaan helposti rajoittavan yhteydenpitoa, mille pitäisi olla erilliset perusteet.

Tosi vaikea aihe, ei voi muuta sanoa.