Kuinkakohan pitkään Hintikka ja Uusivuori jaksavat vielä enää ydinperheenä?
Luin uusivuoren tilitysblogin juuri ja ei hyvältä vaikuta. Koskakohan panevat pillit pussiin ja eroavat?
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä koen, että olen vastannut hyvin lasteni tarpeisiin, vaikka en olekaan ollut mikään viihdekeskus tai 24/7 ohjelmatoimisto. Nyt lapset lähenevät jo 3-kymppiä, ovat fiksuja aikuisia, joilla on elämä mallillaan.
Ei vanhemmuuden tarvitse olla pelkkää kärsimystä, väsymystä ja kaaosta, kuten tällä kaksikolla tuntuu olevan.
T. Se jolla kolme aikuista lasta
Eiköhän aika ole kullannut muistosi. Ja äitiys/vanhemmuus oli huomattavan paljon erilaista joskus sata vuotta sitten.
Kun on kolme alle kouluikäistä, se kuopuksen vauva-aika on aika rankkaa, kun ei kädet aina riitä joka paikkaan. Mutta kyllä se siitä helpottaa, kun opettaa lapsille, että yöt ovat nukkumista varten, ja opettaa heidät keksimään itse itselleen tekemistä. Meidän päiväkodinjohtaja sanoo aina vanhempainillassa, että se on vaan tervettä, että lapsella on välillä tylsää, koska se ylläpitää ja kehittää luovuutta.
Eli jos olen vaikkapa tekemässä ruokaa, ja lapsi tulee valittamaan, että hänellä ei ole mitään tekemistä, kehoitan häntä menemään sohvalle istumaan ja miettimään, mitä hän voisi tehdä juuri nyt. Kun menen pyytämään häntä syömään, hän saattaa olla esim. lukemassa tai pelaamassa veljen kanssa lautapeliä tai leikkimässä tai...

Tai roikkumassa sun lahkeessa, kiusaamassa veljeä, roikkumassa sälekaihtimissa.. rehellisyyden nimissä.
Huomenna on kaikki unohdettu ja hehkutetaan tietenkin julkisella instagram-tilillä kuinka onnellinen isä HÄN on. Ja iltalehti tekee tästä jutun.
Jotenkin hauskaa että nämä mediapersoonat muuttuvat kaikentietäviksi vanhemmiksi, niinkuin Suomessa ei olisi muuta lapsiperheitä.
Minä epäilen, että Ile liioittelee/kärjistää arjen raskautta ja kaoottisuutta saadakseen kolumneistaan kiinnostavia.
Vierailija kirjoitti:
Kun on kolme alle kouluikäistä, se kuopuksen vauva-aika on aika rankkaa, kun ei kädet aina riitä joka paikkaan. Mutta kyllä se siitä helpottaa, kun opettaa lapsille, että yöt ovat nukkumista varten, ja opettaa heidät keksimään itse itselleen tekemistä. Meidän päiväkodinjohtaja sanoo aina vanhempainillassa, että se on vaan tervettä, että lapsella on välillä tylsää, koska se ylläpitää ja kehittää luovuutta.
Eli jos olen vaikkapa tekemässä ruokaa, ja lapsi tulee valittamaan, että hänellä ei ole mitään tekemistä, kehoitan häntä menemään sohvalle istumaan ja miettimään, mitä hän voisi tehdä juuri nyt. Kun menen pyytämään häntä syömään, hän saattaa olla esim. lukemassa tai pelaamassa veljen kanssa lautapeliä tai leikkimässä tai...
Ne vanhemmat lapset on olleet koko ajan päivähoidossa! Mitä ihmeen raskasta siinä voi olla?
On varmaan rankkaa ajoittain kaikissa lapsiperheissä. Itse ärsyynnyn tästä kitinästä, heillä on kolme tervettä lasta, rahaa, tukiverkot ym kunnossa.
Tuo kuvitelma, että ollaan jotenkin vallankumouksellisia ja edelläkävijöitä , kun eletään ruuhkavuosia ja on töitä kovasti ja uuh välillä pitäs ehtiä Lontooseen pussailleenkin. Huh.
Minua tympii se että arvostelevat omia vanhempiaan julkisesti.
Mediassa puhutaan nuorten naisten ja nuorten äitien uupumisesta. Siitä on tullut iso ongelma ja huoli naisten mielenterveydestä on suuri. Tällä palstalla siitä ei juuri saa puhua, kun jo naiset rynnistävät puhahtelemaan ja tuhahtelemaan ja halveksimaan, kun koku ei jaksa. Kuvastaa juuri niitä syitä, miksi uuvutaan. Jaksaa jaksaa. Suomi on totisesti Euroopan Japani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuluisuuksista esim. Suvi Teräsniskalla kolme pientä lasta ja mies tekee keikkatyötä ja on poissa kotoa. Suvi hoitaa lapsensa ja samalla tekee työtään eikä tarvetta valittaa julkisesti. Pisteet Suville.
Ei hoida Suvi, eikä mieskään, yksin lapsiaan. Näin Suvin kerran keikalla. Sen isä oli siellä hoitamassa Suvin vauvaa.
No voi pyhä yksinkertaisuus, olisiko sen pitänyt laulaa vauva kainalossa? Mies soittaa, Suvi laulaa, silloin pyydetään joku apuun, eikö se nyt ole itsestään selvää?
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä väsyä mutta tuollainen julkinen " katsokaa kuinka väsyneitä me olemme kolmen terveen lapsen kanssa ja onhan meillä lastenhoitajakin"-valittaminen voi joitakin ärsyttää.
Uskon, että ärsyttää.
Moni vähävarainen yh jolla erityislapsia varmasti kiristelee hampaitaan, kun kaksi hyvätuloisia hipsteriä valittaa arjen raskautta. Terveet lapset ja terveet vanhemmat, joilla rahaa ja kaikki asiat hyvin. Ja käsittääkseni ovat ihan halunneet niitä lapsia?
Ei tuollainen ole uskottavaa. Hirveää marinaa.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Vierailija kirjoitti:
Mediassa puhutaan nuorten naisten ja nuorten äitien uupumisesta. Siitä on tullut iso ongelma ja huoli naisten mielenterveydestä on suuri. Tällä palstalla siitä ei juuri saa puhua, kun jo naiset rynnistävät puhahtelemaan ja tuhahtelemaan ja halveksimaan, kun koku ei jaksa. Kuvastaa juuri niitä syitä, miksi uuvutaan. Jaksaa jaksaa. Suomi on totisesti Euroopan Japani.
Nuo ei ole nuoria vaan keski-ikäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun on kolme alle kouluikäistä, se kuopuksen vauva-aika on aika rankkaa, kun ei kädet aina riitä joka paikkaan. Mutta kyllä se siitä helpottaa, kun opettaa lapsille, että yöt ovat nukkumista varten, ja opettaa heidät keksimään itse itselleen tekemistä. Meidän päiväkodinjohtaja sanoo aina vanhempainillassa, että se on vaan tervettä, että lapsella on välillä tylsää, koska se ylläpitää ja kehittää luovuutta.
Eli jos olen vaikkapa tekemässä ruokaa, ja lapsi tulee valittamaan, että hänellä ei ole mitään tekemistä, kehoitan häntä menemään sohvalle istumaan ja miettimään, mitä hän voisi tehdä juuri nyt. Kun menen pyytämään häntä syömään, hän saattaa olla esim. lukemassa tai pelaamassa veljen kanssa lautapeliä tai leikkimässä tai...
Tai roikkumassa sun lahkeessa, kiusaamassa veljeä, roikkumassa sälekaihtimissa.. rehellisyyden nimissä.
Paskaa nyt heitän tuulettimeen, tiedän, mutta kysynpä kuitenkin että miten te ne lapsenne kasvatatte? Olen leski siis totaaliyksinhuoltaja, kaksi lasta, päivätyö minulla, lapsilla ikäero kaksi vuotta eikä meillä ole revitty kertaakaan mitään. Kun olivat pieniä, yhden kaapin alaosasta tein tyhjennyskaapin, jota sai purkaa, kun ruokaa laitoin. Muutoin on lelut ja leikki riittäneet. Kasvatusmetodini on, että äiti päättää ja sanoo vielä pienille miten tehdään. Ja niin on tehty. Nyt lapset ovat naapurissa synttäreillä, minä olen netissä, muutoin olen läsnä, kun ovat hereillä, eikä se ole uhraus, se on etuoikeus ja ilo.
Minulla on lapset kahden vuoden ikäerolla enkä tunnista lainkaan noita juttuja tappeluista, riitelyistä, kitinöistä jne.
Jotain on kasvattamisessa pielessä jos pelkkä hissiin pääseminen on vanhemmalle jatkuvaa survivalia kuten Ile kirjoittaa.
Ja miksi ihmeessä he ei nuku? Kaikki lapset päiväkodissa ja työt freelancetöitä. Pitää vaikka kuukauden tauon töistä ja nukkuu kun lapset om hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä koen, että olen vastannut hyvin lasteni tarpeisiin, vaikka en olekaan ollut mikään viihdekeskus tai 24/7 ohjelmatoimisto. Nyt lapset lähenevät jo 3-kymppiä, ovat fiksuja aikuisia, joilla on elämä mallillaan.
Ei vanhemmuuden tarvitse olla pelkkää kärsimystä, väsymystä ja kaaosta, kuten tällä kaksikolla tuntuu olevan.
T. Se jolla kolme aikuista lasta
Eiköhän aika ole kullannut muistosi. Ja äitiys/vanhemmuus oli huomattavan paljon erilaista joskus sata vuotta sitten.
Niin oli, nimittäin rankempaa. Nykyään on kaikki laitteet, kone hoitaa pesut, on imurit ja muut härpäkkeet, on lomat ja rahaa on useimmilla enemmän. On lääkkeitä joka vaivaan ja hoitoa saa. On autot, vaunut ja töllö, jonka eteen voi hätätilassa pennut lykätä. Mutta nykyihminen vain narisee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuluisuuksista esim. Suvi Teräsniskalla kolme pientä lasta ja mies tekee keikkatyötä ja on poissa kotoa. Suvi hoitaa lapsensa ja samalla tekee työtään eikä tarvetta valittaa julkisesti. Pisteet Suville.
Näin Suvi Teräaniskan eilen Nenäpäivä-lähetyksessä ja on näköjään levinnyt kuin pullataikina! Itsestä huolehtiminen ainakin häneltä jäänyt ihan tyystin.
Onneksi sä olet pystynyt hoikkana ja freesinä. Vai olitko sittenkään?
Vierailija kirjoitti:
Pystyn täysin samaistumaan Ilen kirjoituksiin heidän perhe-elämästään. Myös kolme lasta.
Nuo jotka hehkuttavat, että ei ole vaikeaa, eivät todennäköisesti täysin vastaa lastensa tarpeisiin.
Ei, vaan ne jotka hokevat tuota mantraa lasten tarpeisiin vastaamisesta, ovat ääliöitä. Lapsia on kasvatettu köyhyydessä ja puutteessa, mutta silti ihmiset kertovat lapsuuden olleen ihanaa.
Nykyvanhemmat uupuu, kun ei voi olla somessa 24/7. Ja se että lapsen joka ripsaukseen ja tarpeeseen juoksee vanhemmat apuun, on varma merkki siitä, että ollaan pahasti hukassa.