Kuinkakohan pitkään Hintikka ja Uusivuori jaksavat vielä enää ydinperheenä?
Luin uusivuoren tilitysblogin juuri ja ei hyvältä vaikuta. Koskakohan panevat pillit pussiin ja eroavat?
Kommentit (64)
Eikös hintikka hehkuta sitä lapsiarkea kovastikkin.
En tajua noiden touhuja ollenkaan. Miksi piti tehdä se kolmaskin kun jo ekan kanssa kinuttiin lastensuojelua apuun.
Ja jos väsyttää, järkevintä on vuorotella. Silloin toinen saa aina levätä ja toinen on virkeä.
Ja sen sijaan että kärvistelee läävässä, kannattaa palkata remontti- ja siivousapua ja tilata ruoatkin kotiin.
He vaan jotenkin kököttää ja kitisee koko ajan. Koko ajan.
Minä ihmettelen, miten nuo saavat lapsiarjen kuulostamaan niin vaikealta ja väsyttävältä. Kyvyttömiä vanhempia vai liioittelua?
Ihan vilpittömästi ihmettelen. Minulla on 3 aikuista lasta, eikä koskaan ole ollut noin hankalaa. Tosin silloin 90-luvulla ei ollut somea, joten ihmisillä riitti aikaa muuhun, eikä tarvinnut kalastella tykkäyksiä. Kyllä oli elämä yksinkertaista silloin.
Itselläni kolme poikaa pienemillä ikäeroilla kuin heillä enkä todellakaan allekirjoita.
Vierailija kirjoitti:

He on media-alan freelancereita. Se on yksinään jo ihan helvetin uuvuttavaa.
Mitäh, eihän hän mitään parisuhteesta tilitä, hyvin vaikuttaa tuon tekstin pohjalta parisuhteella menevän. Kirjoittaa lapsiperheen arjesta johon me muutkin voimme samaistua.
Kuuluisuuksista esim. Suvi Teräsniskalla kolme pientä lasta ja mies tekee keikkatyötä ja on poissa kotoa. Suvi hoitaa lapsensa ja samalla tekee työtään eikä tarvetta valittaa julkisesti. Pisteet Suville.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kolme poikaa pienemillä ikäeroilla kuin heillä enkä todellakaan allekirjoita.
Kirkkain kruunu sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Mitäh, eihän hän mitään parisuhteesta tilitä, hyvin vaikuttaa tuon tekstin pohjalta parisuhteella menevän. Kirjoittaa lapsiperheen arjesta johon me muutkin voimme samaistua.
Mihin siinä voi samaistua?
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kolme poikaa pienemillä ikäeroilla kuin heillä enkä todellakaan allekirjoita.
Itselläni on kaksi lasta isommalla ikäerolla ja todellakin allekirjoitan.
Meillä samoin kolme lasta, enkä ymmärrä miten he saavat elämästä tuollaista kaaosta?
Ilmeisesti ihan hyvät tulotkin, eli miksi eivät palkkaa apua?
Toisaalta, heistä on tullut jotain tömän ajan lapsiperhe-elämän asiantuntijoita, ei päivää ilman jotain tilitystä lapsiperhearjesta jossain mediassa. Ehkä he saavat siitä osan elannosta ja on pakko pikkuisen liioitella?
Huomenna taas isänpäiväpäivitys instassa kuinka ihanaa olla vanhempi. Me muuthan ei sitä tiedetä.
En kuuntelisi mitään perhe-elämään liittyviä neuvoja noin uusavuttoman kuuloisilta vanhemmilta.
Mikä tuo lastensuojelujuttu oli?
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Miksi ne heidän lapsensa tappelevat, kiukuttelevat ja riitelevät koko ajan?
Vierailija kirjoitti:
Kuuluisuuksista esim. Suvi Teräsniskalla kolme pientä lasta ja mies tekee keikkatyötä ja on poissa kotoa. Suvi hoitaa lapsensa ja samalla tekee työtään eikä tarvetta valittaa julkisesti. Pisteet Suville.
Se on blogi jota Sanoma on Ileä varmaan pyytänyt lapsiperheen arjesta kirjoittamaan. Kuinka moni jaksaa lukea blogia jossa lässytetään kuinka ihanaa elämä pienten lasten kanssa on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kolme poikaa pienemillä ikäeroilla kuin heillä enkä todellakaan allekirjoita.
Kirkkain kruunu sinulle.
Kiitos. Niin arvelinkin.
Vierailija kirjoitti:
Kuuluisuuksista esim. Suvi Teräsniskalla kolme pientä lasta ja mies tekee keikkatyötä ja on poissa kotoa. Suvi hoitaa lapsensa ja samalla tekee työtään eikä tarvetta valittaa julkisesti. Pisteet Suville.
Ei hoida Suvi, eikä mieskään, yksin lapsiaan. Näin Suvin kerran keikalla. Sen isä oli siellä hoitamassa Suvin vauvaa.
Kakkahattutäti kirjoitti:
En kuuntelisi mitään perhe-elämään liittyviä neuvoja noin uusavuttoman kuuloisilta vanhemmilta.
Mikä tuo lastensuojelujuttu oli?
Hintikka marssi esikoisensa kanssa lastensuojeluun vaatimaan apua.
Aivan kamalan kuuloista tuo perhe-elämä heillä, toisaalta myös hyvä, että puhuu asioista suoraan.
Sitten ihmetellään kun kukaan ei nykyään enää halua lapsia.
Mä en ihmettele. Kuka tuollaista elämää haluaa?
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua