Onko kenenkään muun elämä tälläistä?

Toi mitä joku sanoi on totta, omaisuuden on tarkoitus tehdä elämästä parempaa.

Jos se haittaa ja jopa estää mielekästä elämää, kannattaa omaisuudesta luopua.

Vai mikä estää? Kenelle sitä arvotonta tilaa säästää, ellei sillä kerran ole mitään myyntiarvoa?

Minä voisin olla ystäväsi. Olen 41v nainen Tampereelta. Missä sinä asut?

Vierailija kirjoitti:

Voihan sen maan antaa ilmaiseksi, jos se kerran estää elämästä. Mä otan heti vastaan ilmaisen mökin, laitanko osoitteeni?

Muutatte kaupunkiin vuokralle, asumistuki maksaa asunnon, ja alatte elää.

Mutta ei, eihän? Parempi uhriutua ja antaa elämän valua hukkaan jonkun tönön takia, eikö niin?

En saisi yhtään asumistukea, vaan koko vuokra menisi omasta taskusta. Luonnon ja hiljaisuuden lisäksi maalla asumisen hyvä puoli on halpuus. Asumiskulut nykyisellään lähes naurettavan pienet. Kaupungin vuokrakämpässä tod näk meluisat naapurit ja omaan käyttöön jäisi monta sataa €/kk vähemmän.

Minun "ongelmani" on älykkyys, syvällisyys ja analyyttisyys. Noilla spekseillä ei tunnu löytyvän sopivaa seuraa. En jaksaisi kuunnella ihmisten turhanpäiväisiä hölinöitä.

Mitä enemmän ihminen poikkeaa keskiarvoisesta massasta, lähinnä ylöspäin, sitä vaikeampaa on löytyy antoisia ihmissuhteita.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ekaksi, facebookissa on ryhmä Naisten treffit - tapahtumia naisille. Ryhmässä on 7500 jäsentä joten ihan ainoita ei olla jotka kaipaa seuraa.

Minäkin olen yksinäinen, nykyisin. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt miten vaikea asia yksinäisyys on. Aikaisemmin minulla oli läheisiä ystäviä joiden kanssa jaoin kaiken, he olivat oikein sielunsiskoja. Joulunkin sain olla heidän perheidensä mukana ja matkustelimme yhdessä. Se oli ihanaa aikaa.

 Olen vakavasti sairas tällä hetkellä ja ollut puoli vuotta vajaakuntoinen ja olen ollut eristyksissä kotona yksin. Perhettä minulla ei ole kuin muistisairas isä joka asuu kauempana. Joitakin vuosia olin omaishoitajana jolloin yhteydenpidot kavereihin jäi taka-alalle. Myös koirani sairasti monta vuotta ja siksikin passivoiduin muiden ihmisten suhteen. Koirani kuoli vasta. Parhaat ystäväni ovat hylänneet löydettyään miehet. Suru on valtava, tuntuu että olen menettänyt elämäni. Tulevaisuus yksin pelottaa. Miten selvitä jos sairaudet pahenevat. Tuleva joulu kauhistuttaa, onneksi on opamox.

Harrastuksista olen löytänyt samanhenkisiä ihmisiä ja näemme harrastuksen merkeissä mutta myös pari kertaa vuodessa pidämme tapaamisia ja saan jopa kutsuja synttäreille. Eli kyllä minä suosittelen harrastuksia, sellaisia joissa on kiinteä ryhmä ja esimerkiksi esiintymistilanteita. Niiden yhteydessä tuttavuus syvenee.

Lisäksi minulla on yksi kirjeystävä. Tämä on harvinaista nykyisin mutta ihan mukavaa.

Kunhan terveyteni paranee aion kyllä laajentaa elämänpiiriäni, lähteä mukaan harrastuksiin ja ehkä johonkin vapaaehtoistyöhön tai opiskelemaan lisää ja olla aktiivisempi ihmisten suhteen. Minä en kestä näin.

Sanoit että parhaat ystävät hylkäsivät sinut löydettyään miehet. Mutta hylkäsitkö sinä myös heidät? Annoitko itse ystävyytenne myös kuihtua? Sanoit olit isän omaishoitaja joten ystävyyssuhteet jäi. Aina voi jatkaa näitä ystävyyssuhteita. Aika voi muuttaa ystäviesi tilannetta, kenties he odottavat taas sinun yhteydenottoa? On varmaan tyypillistä että rakastuessa siinä alussa kaikki muu unohtuu. Niinhän sinullakin unohtui kun hoidit isääsi. Yritä nyt uudelleen

Kirjoitin huonosti, aina ei viitsi ihan tarkkaan tänne avata kaikkea kun ei halua ihan tunnistettava olla. Luulet ehkä olevasi aika näppärä kun tiedät toisen ihmisen kuviot noin hyvin.

2 parasta ystävää hylkäsivät jo vuosia ennen ennen kuin aloin omaishoitajaksi. Toinen löysi miehen ja perusti perheen ja sanoi suoraan entisille kavereilleen että seura ei enää kiinnosta, se oli kuulema niin nähty jo. En ollut siis ainoa ystävä jonka hylkäsi vaan koko ystäväpiirinsä. Ei vastannut viesteihini enää. Annoin sitten olla.

Toinen ystäväni löysi miehen jolla ilmeisesti narsistisia piirteitä. Mies asetti seurustelun ehdoksi että ystäväni ei pidä yhteyttä keneenkään, ei sukuunsa, ei perheeseensä ei kavereihin eikä oikein aikuisiin lapsiinsakaan. Näin ystäväni teki eli en taaskaan ollut ainoa joka hylättiin. Mies sai manipuloitua ystäväni niin että olemme kaikki sairaita ja vääräuskoisia ja aiheutamme vain mielenterveysongelmia ystävälleni ja vain miehen uskonto ja opit voivat pelastaa ystäväni mielenterveyden. Kerran ystäväni yritti erota ja palata perheensä luo ja silloin kertoi paljon muitakin kammottavia asioita jotka kertovat miehen narsistisuudesta. Ystäväni haki tarvitsi jopa poliisien apua tilanteessa. Mies sai kuitenkin manipuloitua ystäväni takaisin. Ystävyytemme ei voi ikinä palautua, niin pahoja loukkauksia olen joutunut kokemaan(olen saastainen l*tka kun olen vääräuskoinen). Ystäväni ei ole enää sama ihminen.

Olin omaishoitajana mutta en hylännyt ketään ystävääni. Tarkoitin että en jaksanut niin paljon pitää oma-aloitteisesti yhteyttä esim. kaukaisempiin facebook-kavereihin. Elin pelkotilassa isäni voinnin vuoksi ja sairastuin ahdistushäiriöön kun hän joutui onnettomuuteen. Aloin eristäytyä verrattuna siihen mitä aikaisemmin olin, en uskaltanut lähteä niin helposti kotoa pois kun pelkäsin mitä tapahtuu sillä aikaa. Minulla oli kyllä siinä mielessä onnekas tilanne että pääsin silloin tällöin kotoa pois, ja sillä paikkakunnalla(eri kuin kotikaupunkini, asuin siellä vain 4 vuotta) minulla oli pari kaveria joita näin kyllä ja pääsin jopa harrastamaan jossa minulle tuli lupaavia uusia tuttavuuksia. Mutta nyt asun eri paikkakunnalla. Harrastus jatkuu nyt täällä kotikaupungissani ja toivon siellä tuttavuuksien syvenevän.

Minulla on vieläkin pelkotiloja ja ahdistusta mutta yritän kovasti katkaista erakoitumistani aina kun vointi sallii. 

Vierailija kirjoitti:

Polttaa vaikka sen kuivan maan mökin, jos se noin sitoo turpeeseen ja pilaa koko elämän. Ihme vätystelyä.

Tai fiksumpi on tietysti hyväksyä se alhainen hinta minkä mökistä saa, käyttää se takuuvuokraan ja uuden elämän alkuun.

Tai lopettaa edes se valittaminen, jos kerran ei halua käyttää niitä mahdollisuuksia joita ON.

Jos kertoo elämänsä realiteetteja niin se ei ole valittamista. Ei ole ensimmäinen kerta kun tällaista reaktiota se saa aikaan. En oikein ymmärrä mikä ihmisiä siinä suhteessa vaivaa...tämähän on keskustelupalsta, jossa vapaasti kuitenkin saa valita mihin kommenttiin tarttuu ja mihin ei. Jokaisella on oma elämä, ei minun elämäni ketään loukkaa, eikä kenenkään toisen elämä minua.

Ota elämäsi hallintaan ja opettele hyväksymään että nyt kun netti on pullollaan keskusteluketjuja, niin itse voit päättää mihin tartut. Vai oletko tietoisesti henkilö jonka täytyy saada lyödä toisia lyttyyn? Siinä tapauksessa sinulla onkin jo isompi ongelma kuin minulle on minun asuinpaikkani. Toivotan viihtyisää nettipäivää :)

Vierailija kirjoitti:

Onpa ärsyttävää luettavaa, miksi ihmiset ei hanki sisältöä elämään?

No siksi, ettei heitä kiinnosta kukaan muu kun he itse. Ei kelpaa urheilu, ei kelpaa yhdistystoiminta, ei muiden auttaminen, on vaan se MINÄ ja MINUN tarpeeni.

Ihan oikein, että yksin jäätte.

Ainakin minulle se on ihan oikein, koska nautin yksin asumisesta ja vapaudesta, joka on mahdollista vain sellaiselle joka saa itsenäisesti päättää kaikista asioista arjessaan. Arvostan vapauttani yli kaiken, terveyttäni tietysti myös, mutta se on enemmänkin elämän antama lahja, kun taas sinkkuuteni ja erakkouteni ovat omia valintojani.

Käytkö töissä? Siellä saan ainakin itse ihan tarpeeksi ihmiskontaktia ja jutustelua kahvipöydässä. Sitten vielä jotain harrastuksia joissa voi jutella ihmisten kanssa. En itse ainakaan tarvitse paljon enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sen maan antaa ilmaiseksi, jos se kerran estää elämästä. Mä otan heti vastaan ilmaisen mökin, laitanko osoitteeni?

Muutatte kaupunkiin vuokralle, asumistuki maksaa asunnon, ja alatte elää.

Mutta ei, eihän? Parempi uhriutua ja antaa elämän valua hukkaan jonkun tönön takia, eikö niin?

En saisi yhtään asumistukea, vaan koko vuokra menisi omasta taskusta. Luonnon ja hiljaisuuden lisäksi maalla asumisen hyvä puoli on halpuus. Asumiskulut nykyisellään lähes naurettavan pienet. Kaupungin vuokrakämpässä tod näk meluisat naapurit ja omaan käyttöön jäisi monta sataa €/kk vähemmän.

Minun "ongelmani" on älykkyys, syvällisyys ja analyyttisyys. Noilla spekseillä ei tunnu löytyvän sopivaa seuraa. En jaksaisi kuunnella ihmisten turhanpäiväisiä hölinöitä.

Mitä enemmän ihminen poikkeaa keskiarvoisesta massasta, lähinnä ylöspäin, sitä vaikeampaa on löytyy antoisia ihmissuhteita.

-eri

Noin älykkäänä ihmisenä keksit varmasti kuitenkin keinon miten tienata helposti rahaa siellä kaupungissa.

On se pelkkää valittamista, jos ne "elämän realiteetit" on kaikki sellaisia, että ne voisi itse muuttaa.

Ne on silloin omia päätöksiä jättää muuttamatta. Turha sitten narista, että elämä on kurjaa.

Kuulostatte aika rasittavilta ihmisiltä. Oikein hyvin ymmärrän, ettei kukaan irl jaksa kuunnella loputonta valitusta "elämän realiteeteista" , jotka oikeasti on asioita, jotka olisi täysin muutettavissa, jos tahtoa olisi.

Mitä muuta annettavaa teillä on muille, kun se valitus ja tyytymättömyys? Ai niin, ei teitä kiinnosta muuta kun saada kuulija omalle valittamisellenne. Onko ihme, ettei kukaan jaksa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä, pitää olla merkityksellistä, eli sinuun keskittynyttä. Ei kelpaa joulu jossa sinä ja sinun tarpeesi ei olekaan pääroolissa. Mitään mielenkiintoista annettavaa sinulla ei ole (tai ystäviä olisi), mutta silti vaadit että jonkun pitäisi kiinnostua juuri sinun joulustasi ja sinun tarpeistasi. Miksi?

Miksi valehdella kysyjälle, miksei hankkia sisältöä elämään? Minä olen onnellisesti perheellinen, ja puolison kanssa molemmat vietämme osan joulusta hyväntekeväisyyttä tehden. Mutta anna kun arvaan, sinua ei kiinnosta? Kun siinä ei olisi kyse sinun tarpeistasi.

Sinä olet nyt vain ilkeä. Tällaista tämä on, ilkeillä, toisten sanomisia vääristelevillä mulk*illa on ystäviä. En viitsi kommentoida tähän enää mitään, kun kerran näin haluat väännella asiat niin että pääset toista haukkumaan itse rakentamallasi olkiukolla.

Itse otit puheeksi työkavereidesi kyselyt joulunvietosta tai kenelle ostat joululahjoja. Voit ihan hyvin keksiä itsellesi jouluksi tekemistä. Voit lähteä jouluksi ulkomaille, viettää sen jossain hotellissa, osallistua jouluna johonkin vapaaehtoistoimintaan jne. Sitten voit kertoa kyselijöille, mitä aiot tehdä jouluna. Jos siis susta yksin kotona oleminen jouluna on jotenkin masentavaa tai hävettävää. Tai kun kyse on joululahjoista, voit kertoa hankkivasi joululahjoja kehitysmaiden lapsille, venäläiseen lastenkotiin, Joulupuu-keräykseen, laittavasi joululahjarahat eläinsuojelutyötön tms. Ja kertoa tämän kyselijöille. 

Eilen kävin tilaisuudessa, jossa oli harrastuksen puitteissa koolla paljon ihmisiä, jotka toimivat pienissä rymissä. Oikein havahduin siihen, että tällaistako muiden elämä on. Minä olen lähinnä kotona ja puhun vain miehelleni. Harrastaksenikin on yksilölaji, jossa ei tarvitse puhua kenellekään. Olen introvertti ja väsyn ihmisistä, mutta haluaisin niin kovasti olla toisenlainen. Tällainen elämä on lopulta aika tylsää ja naurutonta. Olen myös sosiaalisesti ujo ja arka ja pelkään kohdata ihmisiä. Olisi mahtavaa, jos olisi joku viiteryhmä, johon kuulua ja jonka kanssa voisin nauttia elämästä. Tykkään ihmisistä, mutta usein petyn heihin. Toivoisin, että ihmiset olisivat mukavampia ja vähemmän itsekkäitä eikä niin vaativia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sen maan antaa ilmaiseksi, jos se kerran estää elämästä. Mä otan heti vastaan ilmaisen mökin, laitanko osoitteeni?

Muutatte kaupunkiin vuokralle, asumistuki maksaa asunnon, ja alatte elää.

Mutta ei, eihän? Parempi uhriutua ja antaa elämän valua hukkaan jonkun tönön takia, eikö niin?

En saisi yhtään asumistukea, vaan koko vuokra menisi omasta taskusta. Luonnon ja hiljaisuuden lisäksi maalla asumisen hyvä puoli on halpuus. Asumiskulut nykyisellään lähes naurettavan pienet. Kaupungin vuokrakämpässä tod näk meluisat naapurit ja omaan käyttöön jäisi monta sataa €/kk vähemmän.
Minun "ongelmani" on älykkyys, syvällisyys ja analyyttisyys. Noilla spekseillä ei tunnu löytyvän sopivaa seuraa. En jaksaisi kuunnella ihmisten turhanpäiväisiä hölinöitä.

Mitä enemmän ihminen poikkeaa keskiarvoisesta massasta, lähinnä ylöspäin, sitä vaikeampaa on löytyy antoisia ihmissuhteita.

-eri

Luulen että tässä voi olla sinun ongelmasi. Sillä tylsällä small talkillakin on tarkoituksensa ihmissuhteiden luonnissa, siinä lähestytään turvallisen pehmeästi toista ihmistä, tunnustellaan varovasti miten persoonat pelaa yhteen, rakennetaan pikkuhiljaa sosiaalista liimaa ja pohjaa syvemmälle suhteelle. Syvällisten ja analyyttisten keskustelujen aika on sitten myöhemmin, kun luottamus ja yhteinen tapa olla ja kommunikoida on ensin rakennettu turvallisessa ilmapiirissä kevyemmän kommunikaation kautta. Ihminen joka yrittää ohittaa nämä askeleet on helposti vähän pelottava, vaativa ja luotaantyöntävä.

Ymmärrän kyllä kantasi, koska en itsekään ole kiinnostunut "turhanpäiväisistä hölinöistä". Ymmärrän kuitenkin teoriatasolla sen merkityksen sosiaalisen kanssakäymisen luonnissa ja olen siksi harjoitellut small talk -taitojani, mikä on helpottanut ihmisten kanssa toimimista.

Älykkäänä ja analyyttisena ihmisenä voisit hyötyä sosiaalipsykologian opiskelusta, ainakin minulla on auttanut ymmärtämään sosiaalisten suhteiden haasteitani.

Vierailija kirjoitti:

Eilen kävin tilaisuudessa, jossa oli harrastuksen puitteissa koolla paljon ihmisiä, jotka toimivat pienissä rymissä. Oikein havahduin siihen, että tällaistako muiden elämä on. Minä olen lähinnä kotona ja puhun vain miehelleni. Harrastaksenikin on yksilölaji, jossa ei tarvitse puhua kenellekään. Olen introvertti ja väsyn ihmisistä, mutta haluaisin niin kovasti olla toisenlainen. Tällainen elämä on lopulta aika tylsää ja naurutonta. Olen myös sosiaalisesti ujo ja arka ja pelkään kohdata ihmisiä. Olisi mahtavaa, jos olisi joku viiteryhmä, johon kuulua ja jonka kanssa voisin nauttia elämästä. Tykkään ihmisistä, mutta usein petyn heihin. Toivoisin, että ihmiset olisivat mukavampia ja vähemmän itsekkäitä eikä niin vaativia. 

Hieman ristiriitainen kirjoitus. Oikeastiko kuvittelet, että nuo näkemäsi pienissä ryhmissä toimivat ihmiset eivät ole mukavia vaan ovat itsekkäitä ja vaativia? 

114 jatka..

Tämä teksti on auttanut itseäni kovasti ymmärtämään miksi toiset ihmiset rakentavat ihmissuhteita paljon helpomman näköisesti kuin itse. Juttu on kirjoitettu deittailukärjellä, mutta toimii hyvin ihan kaverustumiseenkin: https://elaparemmin.fi/blogi/12-luonteen-ominaisuutta-jotka-tekevat-sin…

Täällä sama. Asun yksin kissani kanssa ja saattaa mennä jopa viikko että en puhu muiden kuin työkavereiden ja kaupan kassojen kanssa. Tilanne ei itse asiassa häiritse minua. Tältä näyttää arkeni:

6:30 junaan

8:30-18:00 töissä

19:30 kotona

Ostokset, ruoka, siivoilua, kissan kanssa höpöttelyä

22:30 nukkumaan

Viikonloppuisin myös mieluiten istun yksin kotona, siivoan, käyn kaupungilla. Näen ystäviä 1 kerran arkena (neulontailtar ja ehkä joka toinen viikonloppu (shoppailu, lounas, tms). Saan kai töissä tarpeeksi ihmiskontaktia.

Kaikilla ihmisillä (kuulemma) on elämässään ongelmia joihin etsii ratkaisua, kenenkään elämä ei ole pelkkää päivänpaistetta.

Vaikka en usko minkäänlaiseen pysyvään onneen, on arvomaailmani hyvässä järjestyksessä. Vapaus, terveys, sinkkuus, itsenäisyys, sananvapaus, uskonnottomuudenvapaus, yksinäisyyden lahja, katto pään päällä, kasvisravinto, eläinrakkaus... Näistä kaikista (muutama tärkeä jäi sanomatta, pidän ne itselläni) nautin ja iloitsen, tämän palstakokemuksen myötä yhä vankemmasti yksin, jakamatta enää kenellekään mahdollisuutta lausua elämästäni yhtään ilkeää sanaa. Eikä minua tarvitse henkilönäkään halventaa, kun en ketään loukkaa eikä elämäni ole kenenkään toisen elämän tiellä.

Vierailija kirjoitti:

Voihan sen maan antaa ilmaiseksi, jos se kerran estää elämästä. Mä otan heti vastaan ilmaisen mökin, laitanko osoitteeni?

Muutatte kaupunkiin vuokralle, asumistuki maksaa asunnon, ja alatte elää.

Mutta ei, eihän? Parempi uhriutua ja antaa elämän valua hukkaan jonkun tönön takia, eikö niin?

Niin, nykyään kaikki pitäisi saada ilmaiseksi, eikä toisella osapuolella muka olisi oikeutta käypää hintaa saada omaisuudestaan. Kuka tässä nyt yrittää hyötyä kenenkin kustannuksella, varsinkin, kun ei se nykytilanne varmaan yksistään tilallisen syy ole? Ympäristönkin/muiden ihmisten käytös ja toimet vaikuttavat aina myös yksilöön, eikä vain yhteen suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Eilen kävin tilaisuudessa, jossa oli harrastuksen puitteissa koolla paljon ihmisiä, jotka toimivat pienissä rymissä. Oikein havahduin siihen, että tällaistako muiden elämä on. Minä olen lähinnä kotona ja puhun vain miehelleni. Harrastaksenikin on yksilölaji, jossa ei tarvitse puhua kenellekään. Olen introvertti ja väsyn ihmisistä, mutta haluaisin niin kovasti olla toisenlainen. Tällainen elämä on lopulta aika tylsää ja naurutonta. Olen myös sosiaalisesti ujo ja arka ja pelkään kohdata ihmisiä. Olisi mahtavaa, jos olisi joku viiteryhmä, johon kuulua ja jonka kanssa voisin nauttia elämästä. Tykkään ihmisistä, mutta usein petyn heihin. Toivoisin, että ihmiset olisivat mukavampia ja vähemmän itsekkäitä eikä niin vaativia. 

Ymmärrän täysin. Pitäisikö meidän kaltaisille ihmisille itse (kuka se sitten onkaan) perustaa joku viiteryhmä, jos ei sellaista ole olemassa? Tässä ryhmässä myös vapaasti saisi olla hyväksyttynä omana itsenään sellainen kuin on, ilman, että kukaan yrittää muuttaa sitä. Toki ehkä itseäkin rajoittavasta jännittyneisyydestä voisi yrittää irtautua, mutta turvallisessa viiteryhmässä sekin varmaan helpottaisi ihan kuin huomaamatta.

Vierailija kirjoitti:

On se pelkkää valittamista, jos ne "elämän realiteetit" on kaikki sellaisia, että ne voisi itse muuttaa.

Ne on silloin omia päätöksiä jättää muuttamatta. Turha sitten narista, että elämä on kurjaa.

Kuulostatte aika rasittavilta ihmisiltä. Oikein hyvin ymmärrän, ettei kukaan irl jaksa kuunnella loputonta valitusta "elämän realiteeteista" , jotka oikeasti on asioita, jotka olisi täysin muutettavissa, jos tahtoa olisi.

Mitä muuta annettavaa teillä on muille, kun se valitus ja tyytymättömyys? Ai niin, ei teitä kiinnosta muuta kun saada kuulija omalle valittamisellenne. Onko ihme, ettei kukaan jaksa?

Uhhuh. Eipä tämän kirjoituksen perusteella sulla ainakaan ole kykyä asettua toisen asemaan, joka on aivan erilainen kuin itselläsi on. En ole tarkkaan jokaista viestiä lukenut, mutta veikkaan, että tukijoukkoja itselläsi ainakin on. Siitä näkövinkkelistä onkin helppo ponnistaa ja kehittää itseään. Entä sitten sellainen, jolla ei tätä tukiverkkoa ole? Vaatimusta vaatimuksen perään vain, että tee sitä ja tätä ja vielä noin, niin kyllä se elämä siitä paranee. Vaikka kuinka aktiivinenkin olisi, niin jos on oikeasti ilman tukiverkkoa, niin yksin jäät, kun kotiin menet ja kuka niistä kontakteista oikeasti välittää, jos vaikka sattuu jotain? Yksin saa itsestään vain huolehtia kuitenkin.

Siitäpä syystä ketään ei saisi jättää yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tosi paljon asuinpaikasta, miten tuollaisen tilanteen pystyy kääntämään paremmaksi. Olen myös yksineläjä, puolittain omasta valinnastani erakoitunut, mutta tämä asuinkyläni on niin karsea että kyllä se on tehnyt tehtävänsä. En halua olla moisten konservatiivien ja uskovaisten kanssa missään tekemisissä. Paljon parempaa on elämäni kun en anna kenenkään tulla utelemaan tai taivastelemaan elämääntapaani. Yritän selvitä kaikesta yksin.

No mutta se positiivinen viesti minkä haluan antaa on se, että jos asut kaupungissa niin osallistu ilmaistapahtumiin tai jos on varaa niin konsertteihin tms kulttuuririentoihin omien mieltymystesi mukaisesti. Käy ulkona ja ulkoilemassa. Jos on voimia niin tee itse aloite saadaksesi seuraa jonnekin tapahtumaan tms.

Olen ajatellut itsestäni että elämäni kaupungissa olisi aivan toisenlainen kuin täällä jumalanhylkäämällä peräkylällä. Jos muutto olisi mahdollinen, en kirjoittaisi tätä viestiä täältä korvesta, vaan olisin tyytyväinen ja lievästi sosiaalinen tamperelainen (unelmakaupunkini <3).

Tsemppiä, usko itseesi ja uskalla luottaa toisiin ihmisiinkin, sopivassa määrin! Minä ainakin uskon että voit muuttaa elämässäsi asioita. Pidän peukkuja!

Miksei muutti ole mahdollista? Kannattaa tehdä unelmista totta.

En ole tuo kirjoittaja, mutta sama tilanne. Jumissa tuppukylässä. Syy: asunto ei mene kaupaksi, ja ennen sitä on turha haaveilla poismuutosta.

Että näin.

Heippa, kohtalotoveri! Oma asuntoni on nollan arvoinen, sanottiin uutisissa taannoin että ''kuivan maan mökkejä'' ei kukaan halua (kai ilmaiseksikaan). Tähän pakettiin kuuluu perintötila. Jumi mikä jumi.

Kyllähän jotkut saattaa tilallisiksi ryhtyä (riippuu ehkä, missä tämä tila sijaitsee). Ja voihan sitä vaikka itsekin alkaa kasvattamaan vaikka hamppua (jos on mahdollista ja kannattavaa) tai jotain muutakin erikoiskasvia, niiden sadotkin taitaa olla nykyään aika hyviä (viimeiset pari vuotta ainakin) vs perinteisemmät viljelyskasvit.