Haaveileeko kukaan mies vanhanaikaisesta ja aika nöyrästä naisesta?
Haaveileeko kukaan mies nykyään enää vanhanaikaisesta, perinteisestä naisesta, jolla on myös konservatiiviset arvot ja on luonteeltaan aika nöyrä. Alistuvakin, jos niin tarvitaan. Toisaalta osaa ja saa sanoia mielipiteensä, ei siis ole mikään tossukka. Mitään väkivaltaa en nyt tarkoita, mutta nainen hoitaa lapset ja kodin täysin, antaa miehelleen mahdollisuuden tehdä yrittäjänä työtä siten kuin mies katsoo parhaaksi ( nainen siis tukee miehensä onnistumista uralla) ja mies saa myös harrastaa liikuntaa ihan vapaasti. Jos vaimolla on jotain omia menoja esim. viikonloppuisin, niin ei vaadi miestä (lasten isä) hoitamaan lapsia vaan antaa miehen palautua esim. liikunnalla rankasta työviikosta, Sen sijaan että vaatisi olemaan lasten kanssa koko päivän. Vastavuoroisesti mies elättää naisen, antaa puolisonsa myös opiskella ja kehittää itseään jos vaimo niin haluaa. Nainen kuuntelee miehensä huolia ja ajatuksia sekä tukee ja kannustaa uralla ja tekee ruoat miehen toiveiden mukaan. Toisaalta mies sitten myös toimii vaimonsa kuuntelijana ja hyvänä ystävänä, rakastajana sekä vie vaimoaan joskus "treffeille" jne. Ainoa mistä nainen on luopunut, on hänen akateemista koulutustaan vastaava ura. Nainen on halunnut kuunnella miehensä toiveita ja olla perhettä sekä miestä varten kiireisimpinä elämän ruuhkavuosina.
Kommentit (148)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki aikuiset miehet. Elämä on tuollaisen naisen kanssa helppoa ja onnellista
mies51v
Mutta nainen on onneton. Puolison eli rakkaasi onni ja onnellisuus ei merkitse sinulle mitään?
Haluaisit että naisesi eläisi sellaista elämää mitä esim Saudi-Arabiassa?
Miten alistettu palvelija olisi onnellinen?
Miten aikuisen miehen aivot eivät kykene tasavertaiseen parisuhteeseen naisen kanssa vaan haluaa ettå nainen on palvelija? Kuinka huono voi miehen itsetunto olla.
Meidän perheessä minä olen korkeasti koulutettu, sivistynyt ja nuorempana tehnyt uraa. Kun menin naimisiin ja saimme lapset, olen ollut paljon kotona, toki tehnyt välillä myös osa-aikatöitä, kuskannut lapsia harrastuksiin, harrastanut itse, olemme matkailleet ym. Tämän mahdollistaa se, että mieheni on aina ollut varakas ja isotuloinen. Meillä ei ole avioehtoa ja saan kaiken, mitä haluan. Olemme onnellisia ja koko perheemme voi hyvin.
molia kirjoitti:
Toki tälläisessä kuviossa pitää olla naimisissa ilman avioehtoa. Niinhän se perinteisestikin meni.
Itselleni miehenä kelpaisi ja olisi toivottava järjestely, väitän että monta riitaa vähemmän ja selkeä työnjako. Ja toki nainen olisi sitten emäntä ja pomo (vanhaan suomalaiseen maalaistyyliin) talon sisällä eikä mikään nöyrä kotiorja!
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanoen aloituksessa kuvailtu ihanne on kyllä mulle ihan täyttä horroria.
Minulle on tärkeää olla itsenäinen ja itse pärjäävä. Mennen tullen olen mieluusti yksin, kuin että jonkun toisen oikkujen armoilla. Tuossa todellakin nainen pakotetaan laittamaan munat samaan koriin ja mikään ei kuitenkaan estä miestä viidenkympin villityksissään eroamasta. Naisena sitten siinä on tilanteessa, ettei ole uraa, ei työkokemusta, ei rahaa, ei kotia - ei yhtään mitään. Se on todella kova hinta siitä, että mies on saanut lillua omissa onnen sfääreissään sen ajan mitä on tykännyt lillua.
Että joo ei kiitos. Minulla on ihmisarvo ja oma elämä.
Riitoja ei tule myöskään silloin, jos valitsee miehen joka ei ole höyrypäinen riitapukari. Bonuksena saa oman elämän ja miehen jota pystyy rakastamaan ja kunnioittamaan.
Hyvä malli kirjoitti:
Meidän perheessä minä olen korkeasti koulutettu, sivistynyt ja nuorempana tehnyt uraa. Kun menin naimisiin ja saimme lapset, olen ollut paljon kotona, toki tehnyt välillä myös osa-aikatöitä, kuskannut lapsia harrastuksiin, harrastanut itse, olemme matkailleet ym. Tämän mahdollistaa se, että mieheni on aina ollut varakas ja isotuloinen. Meillä ei ole avioehtoa ja saan kaiken, mitä haluan. Olemme onnellisia ja koko perheemme voi hyvin.
Minun työkaverillani on sinunlaisesi äiti. Nyt hänen teinityttärensä haukkuu työssäkäyvää äitiään joka ei vietä kaikkea aikaansa tytön seurassa ja osta hänelle monen tonnin tietokoneita ym. Työkaverini sanoi että iso syy tytön käytökseen on isovanhempien elämäntyyli.
Noin käy, kun perheessä on rahaa mutta ei mitään henkisiä arvoja.
Vierailija kirjoitti:
"Miksi ihmeessä heittäytyisit toisen ihmisen varaan kuin vauva? Ei tämä ole reilua sille miehelle. Ja mitä jos se sairastuu työkyvyttömäksi? Kyllä lähes jokainen haaveilee siitä ettei tarvitsisi kannatella arkea mitenkään, mutta on mielestäni väärin jättää kaikki toisen ihmisen harteille. Hommaa ammatti josta pääset irtautumaan usein lomille ja aikaisin eläkkeelle."
No tää olikin tällainen yksi toimintatapa vain. Mut mieti nyt tää ois täysin VAPAAEHTOISTA. Siis voisinhan lopettaa sen sitten halutessani. Yhtä lailla tää kotona olija vois olla siis mies, ja nainen ois töissä! Perheonni vois olla hyväkin tossa järjestelyssä. Kämppä siistinä, kaupassa käytynä, ruoat pöydässä, päivällä ois aikaa lukea ja harrastaa yhtä ja toista, voisin auttaa lapsia läksyissä, viedä harrastuksiin, nukkua hyvät yöunet. Tässä järjestelyssä ei tarvitsisi riidellä kotitöistä, koska työnjaon myötä energiaa vapautuu sitten muihinkin asioihin. En usko, että 2-3 lasta ja asunto-osakeyhtiö, jota ei tarvii remppaa, on kovin vaikeaa pitää siistinä jos on kotona. huom suurin osa meistähän nimenomaan ei ole kotona, vaan ne kotityöt odottaa sitten töiden jälkeen.
Tuollaisesta elämäntavasta ei ihan heti palata työelämään, jos leikkiminen lakkaakin huvittamasta. Ainakin omalla alallani tarvitaan tuoreita verkostoja ja näyttöjä, ei riitä yliopistotutkinto ja muutaman vuoden takainen työkokemus. Omassa työhaastattelussani, kun syksyllä vaihdoin työpaikkaa, ensimmäinen kysymys oli, että millaisia verkostoja tuon mukanani.
molia kirjoitti:
Toki tälläisessä kuviossa pitää olla naimisissa ilman avioehtoa. Niinhän se perinteisestikin meni.
Itselleni miehenä kelpaisi ja olisi toivottava järjestely, väitän että monta riitaa vähemmän ja selkeä työnjako. Ja toki nainen olisi sitten emäntä ja pomo (vanhaan suomalaiseen maalaistyyliin) talon sisällä eikä mikään nöyrä kotiorja!
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanoen aloituksessa kuvailtu ihanne on kyllä mulle ihan täyttä horroria.
Minulle on tärkeää olla itsenäinen ja itse pärjäävä. Mennen tullen olen mieluusti yksin, kuin että jonkun toisen oikkujen armoilla. Tuossa todellakin nainen pakotetaan laittamaan munat samaan koriin ja mikään ei kuitenkaan estä miestä viidenkympin villityksissään eroamasta. Naisena sitten siinä on tilanteessa, ettei ole uraa, ei työkokemusta, ei rahaa, ei kotia - ei yhtään mitään. Se on todella kova hinta siitä, että mies on saanut lillua omissa onnen sfääreissään sen ajan mitä on tykännyt lillua.
Että joo ei kiitos. Minulla on ihmisarvo ja oma elämä.
Ei avioehto kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että eron jälkeen naisella ei ole edelleenkään uraa tai mahdollisuuttakaan enää rakentaa sitä. Iso ero.
Varmasti todellakin olisi riitoja vähemmän, koska nainen tuossa tilanteessa on aina altavastaajana. Kuka tahansa nyökyttelee sille, jos on täysin riippuvainen toisesta. Ulkona on kylmä, katto olisi kiva pään päällä, ruokakin täyttäisi kivasti masua. Silloin ei vaan voi sanoa mistään vastaan.
Mutta hei, onnea etsintään. Jos tavataan vapailla markkinoilla, niin meillä tanssiaskeleet olisivat aika selvät :D (täyttä juoksua vastakkaiseen suuntaan. Niin pitkälle kuin ilman sydänkohtausta pääsee.)
Vierailija kirjoitti:
Se mikä näissä kuvioissa erityisen paljon häiritsee on se miten juuri naisten täytyisi liimautua lapsiin kiinni. Lapset siis pitäisi ottaa mukaan kaikkialle, eli toisin sanoen naisella ei enää olisi omaa elämää, kun ei olisi toista osapuolta ottamassa koppia silloin kun on omia menoja ja haluaisi ehkä ottaa pienen hetken.
Liimautua kiinni?? Älä hanki lapsia jos sun mielestä ne on haitta. Mulla ei ole koskaan ollut ongelma ottaa lapsia mukaan kaikkialle. Koen yhdessäolon ihanana aikana, joka loppuu liiankin nopeasti. Se yhdessäolo on mun omaa aikaa.
Ja toi "kopin ottaminen" mä en pelaa pesäpalloa. Keksi omat sanat.
T. Se joka elää tätä elämää
Vierailija kirjoitti:
Mä elän just tolleen. Mies käy töissä ma-pe iltaisin harrastaa tai tekee mitä haluaa. Samoin viikonloppuisin tekee mitä haluaa. Menee poikien reissuille aina kun haluaa, ainoa pyyntö on että merkkaa kalenteriin että tiedän kun on poissa kotoa. Ei tee mitään kotona. Maksaa laskut, asuntolainat jne, tekee ruokaostokset, maksaa kaiken lomareissuilla.
Minä otan aina lapset mukaan, jos menen jonnekin. Hoidan lapset 24/7. Mies ei ole koskaan vaihtanut vaippoja tai hoitanut öisin. Hänen pitää saada nukkua rauhassa, jotta jaksaa olla töissä. Meillä siis 3 lasta. Opiskelen yliopistossa, huom nykyään paljov verkkokursseja sekä käyn töissä 2-3 pv viikossa. Nämä rahat saan pitää itse.
Molemmat ollaan tyytyväisiä järjestelyyn.
Hyvä isäsuhde lapsille selkeästi tulossa. Jos teillä on sekä poikia, että tyttäriä niin muistahan velvoittaa tytärtä sitten vanhempana kotihommiin ja palvelemaan talon miehiä. Pohille vastuustavapautusta totta kai.
Vierailija kirjoitti:
Muutenhan tuo kuvailemasi tilanne varmasti sopisi monillekin nykyajan miehille, mutt harva on valmis elättämään naista. Haluttaisiin vähän niinkun rusinat pullasta eli nainen hoitaa kodin ja lapset. Mies kävisi vain töissä ja muuten viettäisi vapaa-ajan haluamallaan tavalla. Nykyajan miehet vaan toivoisi että se nainen kävisi myös töissä ja tienaisi rahaa mutta lisäksi tekisi ne muut kotihommat.
Ei toivoisi vaan niinhän nykyään asiat suurimmassa osassa perheistä on eli mies elää naisen siivellä naisen kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä malli kirjoitti:
Meidän perheessä minä olen korkeasti koulutettu, sivistynyt ja nuorempana tehnyt uraa. Kun menin naimisiin ja saimme lapset, olen ollut paljon kotona, toki tehnyt välillä myös osa-aikatöitä, kuskannut lapsia harrastuksiin, harrastanut itse, olemme matkailleet ym. Tämän mahdollistaa se, että mieheni on aina ollut varakas ja isotuloinen. Meillä ei ole avioehtoa ja saan kaiken, mitä haluan. Olemme onnellisia ja koko perheemme voi hyvin.
Minun työkaverillani on sinunlaisesi äiti. Nyt hänen teinityttärensä haukkuu työssäkäyvää äitiään joka ei vietä kaikkea aikaansa tytön seurassa ja osta hänelle monen tonnin tietokoneita ym. Työkaverini sanoi että iso syy tytön käytökseen on isovanhempien elämäntyyli.
Noin käy, kun perheessä on rahaa mutta ei mitään henkisiä arvoja.
Kyllä raha ja henkiset arvot mahtuvat myös samaan perheeseen. Näin ainakin meillä. Kateelliset tietenkin ulvoo, että varakkaissa perheissä oltava aina jotain vikaa. Ja jos äiti on kotona ja vaikka äidin toimeentulo oisi turvattu niin silti ulvontaan. Jos omaan uraelämään tai mihin tahansa elämään on tyytyväinen, silloin ei kyttää muita pahantahtoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Se mikä näissä kuvioissa erityisen paljon häiritsee on se miten juuri naisten täytyisi liimautua lapsiin kiinni. Lapset siis pitäisi ottaa mukaan kaikkialle, eli toisin sanoen naisella ei enää olisi omaa elämää, kun ei olisi toista osapuolta ottamassa koppia silloin kun on omia menoja ja haluaisi ehkä ottaa pienen hetken itselleen. Kuulostaa kovalta hinnalta vain siitä ilosta että joku muu maksaa asuintönön lainaerät. Toinen hinta on myös se ettei yhteiskunta jaa tästä roolista mitään palkintoja tai tunnustusta. Tarkemmin ajatellen päinvastoin.
No tämäpä. Kotona ollessaan nainen hengailee vain lasten kanssa, kun mies töissä ollessaan hengailee aikuisten kanssa. Jopa "vapaalle" lähtiessään nainen hengailee lasten kanssa, kun mies hengailee aikuisten kanssa. En usko, että tuo on edes lähtökohtaisesti kovin tervettä. Jokainen aikuinen tarvitsee välillä ihan vain aikuisten seuraa. Johan tuossa melkein muuttuisi lapseksi itsekin. Ehkä tämä onkin se syy miksi nämä "konservatiivit" lähtökohtaisesti tuntuvatkin kaitsevan tällaista naista, kuin lasta.
Thaimaasta löytyy näitä alistuvia naisia. Heille kelpaavat rumat ja lihavat ukot. Kunhan muistat elättää sukua Thaimaassa ja elättää näistä Suomessa.
Vieraiquote=Vierailija kirjoitti:
lija]
Liimautua kiinni?? Älä hanki lapsia jos sun mielestä ne on haitta. Mulla ei ole koskaan ollut ongelma ottaa lapsia mukaan kaikkialle. Koen yhdessäolon ihanana aikana, joka loppuu liiankin nopeasti. Se yhdessäolo on mun omaa aikaa.
Ja toi "kopin ottaminen" mä en pelaa pesäpalloa. Keksi omat sanat.
T. Se joka elää tätä elämää
En ole hankkimassa. Mietin vain miksi isälle on ok haluta itselleen omaa aikaa mutta äidille ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki aikuiset miehet. Elämä on tuollaisen naisen kanssa helppoa ja onnellista
mies51v
Onhan se, kunhan sinulla on tilipussi kunnossa.
No se on kunnossa
mies51v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki aikuiset miehet. Elämä on tuollaisen naisen kanssa helppoa ja onnellista
mies51v
Mutta nainen on onneton. Puolison eli rakkaasi onni ja onnellisuus ei merkitse sinulle mitään?
Haluaisit että naisesi eläisi sellaista elämää mitä esim Saudi-Arabiassa?
Miten alistettu palvelija olisi onnellinen?
Miten aikuisen miehen aivot eivät kykene tasavertaiseen parisuhteeseen naisen kanssa vaan haluaa ettå nainen on palvelija? Kuinka huono voi miehen itsetunto olla.
Kuinka niin onneton? Näyttää siltä, että nykymuotoisessa vapaassa suhteessa naiset ovat onnettomia. Miksi muuten täytyy syödä mielialallääkkeitä..
mies51v
Mies: mä haluan luotettavan, nöyrän ja puhtoisen naisen. Haluun haluun haluun!
Viis naisen perusturvasta. Tärkeintähän on miehen tahto saada pullantuoksuinen vastaanväittämätön myötäilijä nainen. Luultavasti nätti, hoikka, vanhematon ja aina hyvällä tuulella.
Ihan hiton hyvä diili. Miehelle. Jos frouva vanhenee, niin äkkiäkös siitä eroon pääsee. Ja elämä jatkuu entisellään, paitsi ehkä jotain ihan tyhmii elareita joutuu maksamaan. Rahanahne nainen, prkle. Onx niinku pakko??!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki aikuiset miehet. Elämä on tuollaisen naisen kanssa helppoa ja onnellista
mies51v
Mutta nainen on onneton. Puolison eli rakkaasi onni ja onnellisuus ei merkitse sinulle mitään?
Haluaisit että naisesi eläisi sellaista elämää mitä esim Saudi-Arabiassa?
Miten alistettu palvelija olisi onnellinen?
Miten aikuisen miehen aivot eivät kykene tasavertaiseen parisuhteeseen naisen kanssa vaan haluaa ettå nainen on palvelija? Kuinka huono voi miehen itsetunto olla.Kuinka niin onneton? Näyttää siltä, että nykymuotoisessa vapaassa suhteessa naiset ovat onnettomia. Miksi muuten täytyy syödä mielialallääkkeitä..
mies51v
Niin että naiset ovat sitten onnellisia miehen tyrannian alla?

Missä ihmeen "vapaassa suhteessa"? Tarkoitatko tasa-arvoisessa? Ei avioliitot aina kestä, syitä on monia. Itsenäiset puolisot ovat vapaita eroamaan, jopa eroamaan sovussa.
Vierailija kirjoitti:
Thaimaasta löytyy näitä alistuvia naisia. Heille kelpaavat rumat ja lihavat ukot. Kunhan muistat elättää sukua Thaimaassa ja elättää näistä Suomessa.
Naapurissani asuu lihava, työtön, vanha ukko, jolla pieni, thainainen. Käyvät lähikaupassa kaljaa ostamassa. Makkaralenkki, maitopurkki ostoslistalla. Nainen masentuneen näköisenä kävelee tämän lihavan ukon seurassa.