Eksistentiaaliset (pakko)ajatukset
Olen kärsinyt pian 3kk valtavasta ahdistuksesta, joka on aiheutunut jatkuvasta olemisen ja kaiken sitä ympäröivän pohdinnasta. Ajatuksia on joka lähtöön: miksi olen minä, mikä on elämän merkitys, miten voin olla olemassa, olenko olemassa, miksi ja miten kaikki ympärillä oleva on sellaista kuin on, miten maailma on syntynyt jne.
Olen yrittänyt sysätä ajatukset pois ja ajatella jotain muuta, mutta turhaan. Koitan hakea jotain täyttä varmuutta kaikkeen vaikka tiedän etten sellaista voi saada. Ja jos luulen jo antaneeni itselleni "riittävän" vastauksen kaikkiin kysymyksiini, pian on jo uudet ajatukset ja kysymykset mielessä. Ajatusten takia kaikki alkaa tuntua turhalta ja mikään ei kiinnosta kuin ennen. Ahdistuskohtaukset ovat välillä sietämättömiä ja tuntuu, että kaikelta on mennyt pohja. Pelkään, että en koskaan enää saa mistään otetta, kun vain etsin kaikelle jotain ihme "varmuutta" ja merkitystä.
Lapsesta asti olleet pakkotoiminnot ovat myös ajatusten myötä hieman lisääntyneet.
Kellään mitään vastaavaa?
Kommentit (3)
Minulla on tuota samaa jossain määrin. En tiedä täyttävätkö ajatuskulkuni pakkoajatusten "vaatimuksia" mutta merkityksettömyyden, tyhjyyden ja turhuuden tunne on välillä ihan kammottava. Olen yrittänyt esim. valita opiskelupaikkaa johon hakea mutta olen samaan aikaan jotenkin varma siitä että a) en pääse sisään, b) vaikka pääsisin, pettyisin opintoihin (ja jos pääsen hyvänä päivänä tästäkin eteenpäin, c) en työllistyisi alalle).
Toinen ääripäätunne elämässäni on se kun kerran, pari vuodessa saan sovittua tapaamisen parin vanhan kaverin kanssa ja vietetään yhdessä iltaa: silloin on helppo olla hetkessä, turista ja nauttia hyvästä ruoasta.
Uskoisin että minulla nämä pohdinnat johtuvat juuri pitkälti yksinäisyyden tunteesta ja siitä että olen paljon yksin. Sosiaalisten tilanteiden fobia pitää minua irti niistä ihmiskontakteista jotka minua "ravitsisivat"; tuntuu että asioiden tekeminen yhdessä on niin täyteläistä aikaa, etten tarvitse noissa tilanteissa muuta merkitystä elämälleni.
Minä en saa asioita aikaan koska alan kyseenalaistaa niiden merkitystä ja päädyn nihilistiseen tyhiöön jossa millään ei ole arvoa.
Keittiöpsykologin tutkinnolla sanon, että OCD tai asperger. Menisin tutkittavaksi, jos haluaisin apua.
t. Itsellä epäillään atm aspergeria, ja tuo "tuntuu että kaikkeen pitää saada riittävä vastaus vaikka se on mahdotonta"-kuulostaa tosi tutulta.