Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon pidätte eron jälkeen yhteyttä exän kanssa?
05.11.2019 |
Meillä teini-ikäiset lapset. Alkuun eron jälkeen saatoimme viestitellä ja soitella lapsiin liittyvistä asioista, ehkä kerran viikossa tms. Lapset siis asuu mun luona. Viikonloput isän luona on melkein jääneet, isästä johtuen. Keväällä ex ei voinut tulla lapsen ylppärijuhliin, jotka pidettiin kotona mun luona. Selitti, ettei uusi kumppani halua, ja ei jotenkin sitten voinut yksinkään tulla. Nyt näköjään on puhelinnumerokin vaihtunut (WAn perusteella).. Kevään jälkeen ei olla sit pidetty mitään yhteyttä.
Eikä minua oikeasti kiinnosta pitää yhteyttä, mutta lasten takia olin ajatellut, että oltaisiin väleissä niin, että voidaan tarvittaessa lasten asioista puhua. Ylppäreistä laitoin WAiin kuvia. Ilmeisesti ei sitten enää kiinnosta.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon pidetään yhteyttä.
Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta ja minulla uusi kumppani, eri paikkakunnalla kylläkin vielä toistaiseksi. Laitetaan välillä hauskoja meemejä viesteillä ja muutenkin päivitellään maailman menoa, viime viikonloppuna kun lapset olivat isällään kävin siellä laittamassa ruokaa porukalla ja saunomassa lasten kanssa, mulla kun ei omaa saunaa ole. Välillä oon saanut exältä autoa lainaan. Ollaan kuljettu koko porukalla yhteisten kummilasten syntymäpäivillä ja tapaan siskoaankin toisinaan. Ainiin, ja autoin minä häntä tinderprofiilinkin luomisessa.
Hyvä mies, erittäin vaikea nähdä että miten asiat tästä vielä monimutkistuisivat. Ymmärrän, että se on mahdollista, mutta jaksan uskoa siihen, että epätodennäköistä. Kaksi järkevää ihmistä kyseessä.
Musta tuo, että aletaan manailla muille, että "odotapa vaan kun tulee se ja se kuvioihin..." on ihan höhlää. Samaa koin silloin kun olin raskaana ja kun oli pikkuvauva-aikoja, aina riitti ihmisiä manaamassa jotain härdelliä tulevaksi. Aika paljon omasta positiivisesta asenteesta kiinni.
Me olimme eron jälkeen suht ok väleissä. Lapset olivat vuoroviikoilla. Ero tapahtui, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen. Ovat vieläkin yhdessä.
Pari vuotta eron jälkeen tapasin nykyisen aviomieheni. Siitä lähti lumipalloilmiö, kun yksi asia johti toisee, ja lopulta oli helvetti irti. Eksä stalkkasi, huusi, painosti, pakotti, uhkaili. Oikeuteenkin mentiin. Nyt erosta on jo 10 vuotta, ja välimme on täysin katki.
En olisi ikipäivänä uskonut, että päädymme tähän pisteeseen. Olimme eksän kanssa aina hyvä tiimi. Tällä kokemuksella minä väitän, että nykyajan suurin huijaus on se, että avioero on helppo, mikään ei muutu kuin se, että lapselle tulee kaksi rakastavaa kotia.
Todennäköisyyskertoimella kaikki muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen eronnut viimeisimmästä eksästä kolme vuotta sitten. Se oli siis seurustelu, ei lapsia. Kummallakaan ei ole ollut mitään uutta kuvioissa, sen takia kai pidettykin yhteyksiä enemmän tai vähemmän. Ekana vuonna ei pidetty mitään yhteyttä. Sitten ollaan laiteltu viestiä. Ja käytiin kahdella matkalla. Exällä on mennyt eron jälkeen huonommin kuin minulla ja viime aikoina olen halunnut pitää yhteyksiä vain että voin tukea häntä, ettei jää ihan yksin. On työtön ja on muutenkin vaikeaa.
Kyllähän asiat varmasti olisivat tosi toisin, jos jommallekummalle olisi tullut jotain suhteenpoikasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon pidetään yhteyttä.
Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta ja minulla uusi kumppani, eri paikkakunnalla kylläkin vielä toistaiseksi. Laitetaan välillä hauskoja meemejä viesteillä ja muutenkin päivitellään maailman menoa, viime viikonloppuna kun lapset olivat isällään kävin siellä laittamassa ruokaa porukalla ja saunomassa lasten kanssa, mulla kun ei omaa saunaa ole. Välillä oon saanut exältä autoa lainaan. Ollaan kuljettu koko porukalla yhteisten kummilasten syntymäpäivillä ja tapaan siskoaankin toisinaan. Ainiin, ja autoin minä häntä tinderprofiilinkin luomisessa.
Hyvä mies, erittäin vaikea nähdä että miten asiat tästä vielä monimutkistuisivat. Ymmärrän, että se on mahdollista, mutta jaksan uskoa siihen, että epätodennäköistä. Kaksi järkevää ihmistä kyseessä.
Musta tuo, että aletaan manailla muille, että "odotapa vaan kun tulee se ja se kuvioihin..." on ihan höhlää. Samaa koin silloin kun olin raskaana ja kun oli pikkuvauva-aikoja, aina riitti ihmisiä manaamassa jotain härdelliä tulevaksi. Aika paljon omasta positiivisesta asenteesta kiinni.
Me olimme eron jälkeen suht ok väleissä. Lapset olivat vuoroviikoilla. Ero tapahtui, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen. Ovat vieläkin yhdessä.
Pari vuotta eron jälkeen tapasin nykyisen aviomieheni. Siitä lähti lumipalloilmiö, kun yksi asia johti toisee, ja lopulta oli helvetti irti. Eksä stalkkasi, huusi, painosti, pakotti, uhkaili. Oikeuteenkin mentiin. Nyt erosta on jo 10 vuotta, ja välimme on täysin katki.
En olisi ikipäivänä uskonut, että päädymme tähän pisteeseen. Olimme eksän kanssa aina hyvä tiimi. Tällä kokemuksella minä väitän, että nykyajan suurin huijaus on se, että avioero on helppo, mikään ei muutu kuin se, että lapselle tulee kaksi rakastavaa kotia.
Todennäköisyyskertoimella kaikki muuttuu.
Tosi ikävää, että teillä meni noin. Toivottavasti lapset on säästynyt enimmältä.
Niinhän se on, että ei tulevaisuutta voi ennustaa. Kuten sanoinkin, että ymmärrän sen, että tilanteet voivat muuttua, enhän voi sitäkään tietää jos jostain ihmeen syystä itse heittäytyisin joskus ihan paskamaiseksi.
Siltikään en arvosta tuota pahan lietsomista, koska vaikka (empiiristen havaintojeni perusteella) onkin ehkäpä yleisempää, että asiat menevät mutkikkaiksi jossain vaiheessa, ei se sitä tarkoita, että niin tulisi kuitenkaan käymään.
Mä oon siitä onnellisessa asemassa, että mun sisaruksista kaksi on myös eronneet, ja heillä asiat on sujunut kans todella hyvin, ihan huiput bonusvanhemmat ja hyvää vuorovaikutusta uusioperheiden välillä. Jaksaa luoda muhun toivoa asioiden hyvin soljumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon pidetään yhteyttä.
Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta ja minulla uusi kumppani, eri paikkakunnalla kylläkin vielä toistaiseksi. Laitetaan välillä hauskoja meemejä viesteillä ja muutenkin päivitellään maailman menoa, viime viikonloppuna kun lapset olivat isällään kävin siellä laittamassa ruokaa porukalla ja saunomassa lasten kanssa, mulla kun ei omaa saunaa ole. Välillä oon saanut exältä autoa lainaan. Ollaan kuljettu koko porukalla yhteisten kummilasten syntymäpäivillä ja tapaan siskoaankin toisinaan. Ainiin, ja autoin minä häntä tinderprofiilinkin luomisessa.
Hyvä mies, erittäin vaikea nähdä että miten asiat tästä vielä monimutkistuisivat. Ymmärrän, että se on mahdollista, mutta jaksan uskoa siihen, että epätodennäköistä. Kaksi järkevää ihmistä kyseessä.
Musta tuo, että aletaan manailla muille, että "odotapa vaan kun tulee se ja se kuvioihin..." on ihan höhlää. Samaa koin silloin kun olin raskaana ja kun oli pikkuvauva-aikoja, aina riitti ihmisiä manaamassa jotain härdelliä tulevaksi. Aika paljon omasta positiivisesta asenteesta kiinni.
Me olimme eron jälkeen suht ok väleissä. Lapset olivat vuoroviikoilla. Ero tapahtui, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen. Ovat vieläkin yhdessä.
Pari vuotta eron jälkeen tapasin nykyisen aviomieheni. Siitä lähti lumipalloilmiö, kun yksi asia johti toisee, ja lopulta oli helvetti irti. Eksä stalkkasi, huusi, painosti, pakotti, uhkaili. Oikeuteenkin mentiin. Nyt erosta on jo 10 vuotta, ja välimme on täysin katki.
En olisi ikipäivänä uskonut, että päädymme tähän pisteeseen. Olimme eksän kanssa aina hyvä tiimi. Tällä kokemuksella minä väitän, että nykyajan suurin huijaus on se, että avioero on helppo, mikään ei muutu kuin se, että lapselle tulee kaksi rakastavaa kotia.
Todennäköisyyskertoimella kaikki muuttuu.
Tosi ikävää, että teillä meni noin. Toivottavasti lapset on säästynyt enimmältä.
Niinhän se on, että ei tulevaisuutta voi ennustaa. Kuten sanoinkin, että ymmärrän sen, että tilanteet voivat muuttua, enhän voi sitäkään tietää jos jostain ihmeen syystä itse heittäytyisin joskus ihan paskamaiseksi.
Siltikään en arvosta tuota pahan lietsomista, koska vaikka (empiiristen havaintojeni perusteella) onkin ehkäpä yleisempää, että asiat menevät mutkikkaiksi jossain vaiheessa, ei se sitä tarkoita, että niin tulisi kuitenkaan käymään.
Mä oon siitä onnellisessa asemassa, että mun sisaruksista kaksi on myös eronneet, ja heillä asiat on sujunut kans todella hyvin, ihan huiput bonusvanhemmat ja hyvää vuorovaikutusta uusioperheiden välillä. Jaksaa luoda muhun toivoa asioiden hyvin soljumisesta.
Valitettavasti toinen lapsi masentui pahasti.
En tarkoita lietsota pahaa, vaan ajattelemaan kahdesti, ennen kuin eroaa. Että onko oikeasti syy parisuhteen ongelma, eikä oma henkilökohtainen ongelma. Kun lähtee sutta pakoon, niin karhu tulee vastaan.
Tiedän kuitenkin, mitä ajat takaa. Itse elän uusperheessä, jossa molemmilla on omia lapsia, eikä meillä ole mitään uusperheongelmia. Eli ei se uusperhe aina syvältä ole. Mutta jälleen: empiirisistä syistä en kehoita perustamaan uusperhettä. Se, että meillä on kaikki kivutonta, ei tarkoita, että kaikilla muillakin olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ne miehet oli niin hyviä, niin kuin monella näyttäisi olevan, miksi niistä piti erota?
Ei lapsia, joten ei yhtään. Aluksi eksä vainosi, tuli mm. Ikkunan taakse öisin ja tuli mun harrastuksiin, kun tiesi mihin aikaan ne oli. Lähetteli puhelimen ja sähköpostin täyteen kuvia ja videoita ja kirjotti jopa laulun minusta. En kuitenkaan vastannut mihinkään muuten kuin että kutsun poliisit jos et häivy. Lopulta eksä luovutti. Ja siis, eksä jätti mut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Erottiin" 7 vuotta sitten (ei liittoa, asuttiin yhdessä, yhteinen lapsi) ja ensimmäiset vuodet oltiin tekemisissä lähes päivittäin. Sitten ex:n naisystävä vähensi yhteydenottoja niin että nykyään viikoittain. En paljon itse soittele ainakaan iltapäivisin, ettei naisystävä (jonka kanssa ex asuu) häiriinny.
Vierailija kirjoitti:
Jos ne miehet oli niin hyviä, niin kuin monella näyttäisi olevan, miksi niistä piti erota?
Mies ei tykännyt siitä, kun olin täysin omistautunut lapselle. Rakastin miestäni mutta en pystynyt olemaan parisuhteessa äitinä, johtuen lapsuuteni traumasta.
Pienten lasten vanhemmille suosittelen asumuseroa jopa viideksi vuodeksi. Niin mahdottomalta kuin tilanne tuntuu, se helpottaa kun lapset kasvavat. 7-vuotias on jo aika itsenäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ne miehet oli niin hyviä, niin kuin monella näyttäisi olevan, miksi niistä piti erota?
Mies ei halunnut jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ne miehet oli niin hyviä, niin kuin monella näyttäisi olevan, miksi niistä piti erota?
Mies ei tykännyt siitä, kun olin täysin omistautunut lapselle. Rakastin miestäni mutta en pystynyt olemaan parisuhteessa äitinä, johtuen lapsuuteni traumasta.
Pienten lasten vanhemmille suosittelen asumuseroa jopa viideksi vuodeksi. Niin mahdottomalta kuin tilanne tuntuu, se helpottaa kun lapset kasvavat. 7-vuotias on jo aika itsenäinen.
Niinpä. Eräs pariterapeutti on viisaasti sanonut, että vaatii viisautta erottaa parisuhteen ongelman henkilökohtaisista ongelmista.
On niiiiiin väärin, että lasten koti rikotaan vain sen takia, ettei itse halua yrittää ratkoa ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ne miehet oli niin hyviä, niin kuin monella näyttäisi olevan, miksi niistä piti erota?
Tätä minäkin ihmettelen aina. Olen nyt kahdeksatta vuotta naimisissa miehen kanssa, jonka eksä heitti konkurssin kohdatessa pihalle. Tunnen miehen ja tiedän, ettei hänessä ole mitään suurempaa vikaa. Kaikki on hänessä ok - ei ainakaan mitään sellaista, että oikeuttaa lasten kodin rikkomaan. Ihmettelen vieläkin, miksi eksä heitti pihalle.
Niin, me olemme kokeneet yhtä isoja vaikeuksia yhdessä. Ja tiedän senkin, miten mies kriisitilanteessa toimii.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ero vireillä ja pieni lapsi. Kyllä mä ajattelin, että jatketaan ystävinä ja autellaan puolin ja toisin asioissa jatkossakin. Yhteisen lapsen lisäksi pidän oikeasti miehestäni, elämä vain kuljettaa meitä eri teille. En siis edes tiedä vielä, koska hän muuttaa omaan asuntoon. Eipä koronan takia ole mitään kiirettäkään.
Höpö höpö, turhan takia pilaatte taas yhden lapsen elämän 😐
Sisältö jatkuu mainoksen alla
30 vuotta olimme yhdessä, kunnes mies vaihtoi lennosta toiseen. En ole missään tekemisissä. Yhteiset aikuiset lapsetkin ovat jostain syystä katkaisseet välinsä isäänsä.
Erosta nyt 4 vuotta, lapset 10 ja 13. Soitellaan edelleen viikottain ja WA kilahtelee lähes päivittäin. Jos on tietokone-ongelmia tms niin soitan hänelle. Eilen kävi, oli meillä 3 tuntia, ruuankin tein. Lapset isällä kolmasosan eli n 10pv/kk, sovimme aikataulut yhdessä, koska lapset liikkuvat.
Ei vihantunteita, molemmat nyt yksin. Ei kuitenkaan yhteenpaluun mahdollisuutta. Olen myös miehen siskojen kanssa kaveri, joulun alla kävimme viettämässä omat "pikkujoulutkin" hänen siskojen kanssa. Kuljetuksissa ym mahdumme samaan autoon, olenpa kerran soittanut hänet hakemaan mut lentokentältä kotiinkin. Ihan kavereita, tosin ei kaikkea kerrota, hänen siskonsa tietävät varmaan enemmän elämästäni kuin hän.
Tänään sain postia. Teidät on tuomittu avioeroon. Laitoin lapun jääkaapin oveen kiinni magneetilla. Totesin vain että se oli sitten siinä 12v avioliittoa. Silmä kostui kun ajattelin taas kuinka rankasti eron otti oma lapsi.
Ei siis enää koskaan. Onnittelin exää myös mitäs sitä olemaan yhessä jos ei jaksa myötä- ja vastamäessä.
Alakoululaisen vuoroviikkovanhempia ollaan. Eron jälkeen meistä on tullut kavereita jopa. Ihan hyvä tyyppi eksä on, en kai mä nyt muunlaisen kanssa olisi lasta halunnutkaan.
Lapsi ei ole vielä kovin iso, häneen liittyen muutama viesti viikossa ja puhelu tai pari. Muuten meidän välistä yhteydenpitoa kerran-pari viikossa. Linkkaillaan vaikka toista kiinnostavia artikkeleita. Hän on mulle kuin... sukulainen ehkä?
Kumpikaan ei ole katkera ja molemmat panostavat siihen, et toisesta vanhemmasta lapselle puhutaan positiivisesti jne.
Pariskunnaksi meistä ei ois ikinä silti ollut. Ennen lapsen ekaluokkaa kävi selväksi. Ois ollut pelkkää toraa ja itkua se elämä.
Olimme yhdessä lukiosta kolmekymppiseksi. Erosimme n. 20 vuotta sitten. Ei lapsia. Olemme edelleen hyvissä väleissä, ja tapaammekin välillä. Olen naimisissa, ja exälläkin on ollut useita naisystäviä. Myös mieheni pitää exästäni, he tulevat hyvin toimeen. Vanha suola ei todellakaan janota. Miksi rikkoa välejä, jos ystävyys toimii.
Me erosimme lähes kolme vuotta sitten riitaisasti, oli todella kamala ero ja kävin sen jälkeen terapiassa yli kaksi vuotta. Nyt kun ex on päässyt vähän eteenpäin, välit ovat parantuneet ja päivittäin ollaan lasten takia tekemisissä. Kummallakaan ei ole vielä uutta puolisoa.
Nyt korona-tilanteen takia lapset ovat olleet 1,5 viikkoa isällä, koska minä olen hoitaja ja ylityöt paukkuvat nyt, ex on etätyössä. Soittelen päivittäin kuulumisia sekä lapsille että isälle. Tarvittiin maailmanlaajuinen kriisi, että molemmat tajusi, ettei ole mitään järkeä olla sotajalalla. Toivottavasti ei ole väliaikaista.
Aika paljon pidetään yhteyttä.
Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta ja minulla uusi kumppani, eri paikkakunnalla kylläkin vielä toistaiseksi. Laitetaan välillä hauskoja meemejä viesteillä ja muutenkin päivitellään maailman menoa, viime viikonloppuna kun lapset olivat isällään kävin siellä laittamassa ruokaa porukalla ja saunomassa lasten kanssa, mulla kun ei omaa saunaa ole. Välillä oon saanut exältä autoa lainaan. Ollaan kuljettu koko porukalla yhteisten kummilasten syntymäpäivillä ja tapaan siskoaankin toisinaan. Ainiin, ja autoin minä häntä tinderprofiilinkin luomisessa.
Hyvä mies, erittäin vaikea nähdä että miten asiat tästä vielä monimutkistuisivat. Ymmärrän, että se on mahdollista, mutta jaksan uskoa siihen, että epätodennäköistä. Kaksi järkevää ihmistä kyseessä.
Musta tuo, että aletaan manailla muille, että "odotapa vaan kun tulee se ja se kuvioihin..." on ihan höhlää. Samaa koin silloin kun olin raskaana ja kun oli pikkuvauva-aikoja, aina riitti ihmisiä manaamassa jotain härdelliä tulevaksi. Aika paljon omasta positiivisesta asenteesta kiinni.