Move testit tappaa liikunnan ilon kun puolet luokasta luokitellaan surkeiksi

Liikunta ei ole sama asia kuin matikka, äidinkieli tai muut lukuaineet. Liikunnantunneilla ei auta, vaikka kuuntelee tarkasti, tekee kaikki tehtävät niin hyvin kuin osaa ja lukee huolellisesti kotona. Minä, jolla ei ollut muita mahdollisuuksia vapaa-ajan liikuntaan kuin lenkkeily, taistelin päivittäin saadakseni liikunnannumeron korotettua, sain parhaimmillani seiskan todistukseen. Aloin vihaamaan liikuntaa, koska ajattelin, etten voisi koskaan olla missään hyvä, vaikka yritin täysillä. Nyt nelikymppisenä olen vasta alkanut yrittää jälleen tutustuttaa itseni liikuntaan käymällä salilla ja uimassa, mutta yli 20 vuoteen en ole harrastanut käytännössä mitään liikuntaa. Miksi liikunnan arviointi ei voisi olla kuten vaikka kuviksessa, jossa hyvän numeron sai, jos keskittyi opetukseen ja teki jokaisen työn mukisematta ja huolellisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä opetan reaaliainetta yläkoulussa. Sekä oppilaat että huoltajat haluavat aina tietää, mikä on ollut kokeen keskiarvo. Kerron sen sitten saman tien kaikkien rinnakkaisluokkien osalta (minulla on joka luokka-asteella kolme luokkaa). Siinäpä sitten tulee varmaan puolelle porukasta paha mieli, kun huomaavat olevansa keskiarvoa huonompia - ja ehkäpä vielä kolmesta luokasta surkeimpia. Pitäisikö lopettaa kokeet kokonaan, ettei tulisi niin paljon mielensä pahoittajia?

Miksi liikuntaa pitää edes arvostella, jos tarkoituksena on opettaa terveellisiä elämäntapoja ja liikkumisen iloa? Mun mielestä näitä aineita ei voi oikein verrata toisiinsa...

Miksi pitäisi arvostella kotitaloutta, musiikkia tai vaikka englantia? Miksi se hyvin menestyvä ei saisi saada hyvää arvosanaa osaamisestaan?

Liikunan arvosanassa on suuri painotus sillä, miten osallistuu tunteihin - ei sillä, miten jokin testi menee. Ihan samoin nykyään painotetaan muissakin oppiaineissa sitä, miten pitkin lukuvuotta tekee hommia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi taitaa olla eka ikäluokkaa, joka teki ton Move:n siten, mihin se on tarkoitettu. Eli teki sen 5. luokalla ja nyt uudestaan 8. luokalla. Koko homman tarkoitushan on tuottaa lapselle ja vanhemmille tietoa siitä, miten lapsi kehittyy noiden vuosien välillä. Alakoululaiset liikkuvat paljon luonnostaan, mutta niin harrasteliikunnassa kuin kilpaurheilusskin into hiipuu herkästi siinä 12-14 vuotiaana. Kilpaurheilussa tälle ilmiölle on nimikin: drop-out - lahjakkaat urheilijat lopetavat, kun elämään tulee muuta sisältöä.

En ymmärrä mikä siinä Movessa nyt on niin kauheaa. Meillä on kaksi vanhempaa lasta, jotka ovat kilpaurheilleet jo pienestä lapsesta ja ovat todella liikunnallisia. Sitten tämä nuorin poika ei ole harrastanut kauheasti mitään, koska ei ole itse halunnut. Pelaillut vähän jalkapalloa ja tennistä pelaa edelleen kerran viikossa. Se on ainoa ohjattu liikuntaharrastus. Mielestäni pelaa pleikkaa aivan liikaa.

Moven piip -juoksussa oli ryhmän 2. paras, ryhmässä oli kahden luokan pojat juoksemassa. Kertoo aikalailla lasten kunnosta, jos melkein liikuntaa harrastamaton on parinkymmenen joukossa kakkonen. 

Moven tarkoitus on tuottaa tietoa koko ikäluokasta samalla lailla kuin PISA:llakin, mutta ennen kaikkea tuottaa nuorelle itselle tietoa omasta kunnostaan.

Olen käynyt kouluni 80-luvulla ja oikein hyvä esimerkki löytyy ihan omasta kokemuksestani, vanhasta kunnon Cooper testistä. 7. luokalla juoksin kaverini kanssa yhdessä ja vedettiin aivan mieletön tulos, juostiin yhdessä 2700 m, joka oli ikäluokassa tytöille kirkkaasti yli erinomaisen. Kaveri ajautui aika nopsaan porukkaan, jossa käytettiin alkoholia ja alkoi myös polttamaan tupakkaa. Seuraavana vuonna oltiin taas yhdessä ennen Cooperia tsemppihengessä, että eiköhän taas paineta menemään. Kaveri ei enää jaksanut 5 min jälkeen tyyliin juosta ollenkaan. Aikani yritin tsempata siinä ja omakin tulos siinä tietty huononi. Sitten vaan tajusin, että ei tyyppi vaan pysty juoksemaan ja kaverin kehotuksesta lähdin sitten yksin menemään. 

Tuossa on oikein tyyppiesimerkki, miksi esim. Move tuottaa tärkeää tietoa juuri lapsen kriittisiltä vuosilta. 

Minustakin on kiva osallistua sellaisiin testeihin, joissa pärjään.

Ne kannustavat kehittymään vieläkin paremmaksi ja antavat hyvää tietoa osaamisen tasosta yleensäkin.

Totta.

Toisaalta tämä sama poika ei ole erityisen hyvä matematiikassa.

Tiedän jo etukäteen, että 9. luokalla suoritetaan matematiikan valtakunnallinen koe ja tällä yhdellä kokeella on perinteisesti lapseni koulussa valtava merkitys päätötodistuksen matematiikan numeroon. JO 8. luokkalaiset streessaavat valtakunnallista koetta.

Esikoisellani matematiikan keskiarvo puolsi kymppiä, kaikista kursseista koko yläkoulussa oli tullut kymppi. Valtakunnallisesta kokeesta tuli vain 9 + ja päättötodistukseen matematiikasta sitten 9, joka lopulta ratkaisi ihan lukiopaikankin. Silti tyydyimme tähän ja ymmärsimme, että tällainen valtakunnallinen koe mittaa koko ikäluokan osaamista ja poistaa esim. opettajakohtaisia eroja.

Move ei edes ole liikunnan numeroa mittaava asia, vaan se on ikäluokkien fyysistä kuntoa terveyssyistä mittaava juttu, eikä mitenkään erityisen kamala. 

Joku kritisoi uintikoetta, että vaan testattiin ja sitten sai vapaata. Uimataitoon on ihan kansainväliset standardit, Pohjoismaissa se tarkoittaa sitä, että syvään veteen pudottuaan ihminen pystyy uimaan 200 metriä, josta 50 m selällään. Tämä uimataidon saavuttaminen on ihan OPS:ssa määritelty tavoitteeksi ja on todella hyvä juttu, että se myös testataan. Uimataito pelastaa vuosittain ison määrän ihmishenkiä. Toki tähän nyt tulee peukuttamaan kymmeniä ihmisiä, jotka eivät ole eläessään nähneet suihkua enempää vettä, asuvat satojen kilometrien päässä lähimmästä rannasta, eikä heillä ole minkäänlaista riskiä joutua veden varaan koskaan elämässään, eikä siten uimataitokaan ole tarpeen. Useimmille ihmisille on.

Ainoa vaan, ettei koulussa kukaan osannut opettaa uintia. Vaikka Suomen uimaseurat on pullollaan todella hyviä uimaopettajia...

Erikoista. Meillä oli aina uimahallissa sen hallin puolesta uimaopettaja, jo 80-luvulla. Oma liikunnan opettaja ei koskaan edes tullut altaaseen.

Näin näkyi olevan myös tämän viikon torstaina. Olin työni puolesta avustajana uimahallissa, siellä oli samaan aikaan ainakin kaksi koululuokkaa. Opettaja oli pukeissa ja ryhmiä opetti hallin uimaopettaja, meno vaikutti hyvin ammattitaitoiselt,a sen mitä kahvion lasiseinän takaa ehdin seurata töiden lomassa. Tietysti siinä kahviossa oli 10 tyttöä menkoissaan ja nuhassa valittamassa, että miksi heidän pitää olla hallilla. Näpräsivät sitten puhelimiaan ja valittivat sen tunnin minkä siinä istuin.

Uintikertoja kuuluu koululiikuntaan hirmuisen vähän ja vaikka kaikki liikunta käytettäisiin uintiin, ei sillä uimataitoa saavuteta. Kyllä se vaatii vapaa-ajallakin vesiliikuntaa. Kuten hyvä matemaattinen osaaminen vaatii läksyjen tekemistä ja innostusta lajiin.

Olen pohjakoulutukseltani liikunnan opettaja ja koulutukseen kuuluu paljon, paljon uintia ja vesiliikuntaa, jokainen Liikunnalta valmistunut osaa opettaa uintia, vaikka todellisuudessa sitä opettavat hallien liikunnanohjaajat. Uintikerrat vaan ei riitä siihen, että nollasta alkava, koskaan uimahallissa käymätön oppisi uimaan. Joku uinnin valmentaja ei todellakaan välttämättä osaa opettaa uimataidotonta uimaan. Hän kyllä tietää, miten perhosen potkun saa tehokkaammaksi, koska on suurella todennäköisyydellä entinen kilpauimari, mutta ei välttämättä osaa opettaa lasta uimaan sammakkoa sillä tavalla, että pysyy pinnalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aina pitäisi mennä surkeimman pellen ehdoilla?

Liikunta ja taideaineet voitaisiin erottaa koulusta "pakollisiksi" harrastuspiireiksi. Liikunnassa en ole koskaan nähnyt mitään varsinaista opetusta tai opastusta, vaan tunneilla mennään lahjakkaimpien mukaan ja loput roikkuvat mukana edellytystensä ja motivaationsa mukaan. Tämä ei tue lainkaan näille tunneille asetettuja tavoitteita.

Totta. Tutustuin valmentajiin vasta aikuisena. Aika hämmästyttävää siihen nähden, että olen käynyt 12 vuotta koulujen liikkatunneilla...

Oli jotenkin hämmästys huomata, että näitäkin taitoja joku osaa opettaa ja auttaa sinua kehittymään.

Osasivatko nuo valmentajat opettaa kaikkia liikunnan aloja?

Miten he edistivät oppilaiden osaamista, kun uintia oli neljä tuntia vuodessa, ulkopallopeleihin oli varattu kahdeksan tuntia, sisäyleisurheiluun kahdeksan tuntia, luisteluun säistä riippuen kahdesta kuuteen tuntiin, tanssiin neljä tuntia jne. ja näistäkin tunneista osa oppilaita oli sairaina tai matkoilla tai estyneitä tai poissa vanhempiensa ns. luvalla?

Millä tavoin he arvioivat oppilaidensa osaamistason?

Miksi lapset nykyisin ottaa ne testaamiset niin rankasti? Onko testejä kuinka usein, eikö suoritusta voi parantaa ajan saatossa?

Itse en muista että kukaan olisi testustilanteita ottanut rankasti kun itse olin yläasteiässä noin 15v sitten. Siis moni tosissaan yritti testitilanteessa eli pientä kilpailua toki oli, mutta yleisesti ihmiset tiesi "tasonsa". En mä ainakaan huomannut että kukaan olisi ollut musertunut kun taitoluistelua harrastanut juoksi 1500 metrin juoksun johonkin kuuteen minuuttiin ja useimmat muut 8-10 minuuttiin (voi olla et muistan ajat väärin mut näin esimerkkinä).  Eikä kaikki jaksaneet ees juosta koko matkaa, ei siitäkään mitän musertumista ollut havaittavissa. Jos meni huonosti ja harmitti niin treenasi seuraavaan kertaan enemmän, muistaakseni vuosittain nuo testit oli, vatsalihakset, käsipainot, 1500m juoksu ja joku 100m juoksu jne ja vaikuttivat muistaakseni numeroonkin hiukan.

Tosin sinänsä olen sitä mieltä että kun nykyään ylipäätään ihmisillä kunto on huomattavasti heikentynyt ja siten koulussa varmaan ääripäät enemmistöä (eli paljon heikkokuntosia vähän liikkuvia ja joitain huippusuorituksia takovia mutta keskiverrot ehkä vähemmistöä) , tulisi testaamisen sijaan isompi painoarvo olla liikunnalliseen elämäntapaan valmentaminen. Hieman turhaa mittailla kun jo tiedetään että todella moni ei liiku kuin sen koululiikuntatunnin verran viikossa, jos sitäkään. Jatkuvasti lapset on yhä ylipainosempia... pitäs muuttaa koko liikunta niin että kouluissa olisi ihan päivittäin liikunta ayksittäisten viikkotuntien sijaan. Vaikka joka päivä aamupäivällä joku 45min ohjattu välitunti kun tehtäisiin liikunnallisia leikkejä ja pelejä. Pitkittäs ehkä toki päivää mutta parempi kuin nykysysteemi jossa lapset liikkuu ehkä sen tunnin kerran viikossa eikä enää edes tule hyötyliikuntaa koulumatkoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aina pitäisi mennä surkeimman pellen ehdoilla?

Liikunta ja taideaineet voitaisiin erottaa koulusta "pakollisiksi" harrastuspiireiksi. Liikunnassa en ole koskaan nähnyt mitään varsinaista opetusta tai opastusta, vaan tunneilla mennään lahjakkaimpien mukaan ja loput roikkuvat mukana edellytystensä ja motivaationsa mukaan. Tämä ei tue lainkaan näille tunneille asetettuja tavoitteita.

Totta. Tutustuin valmentajiin vasta aikuisena. Aika hämmästyttävää siihen nähden, että olen käynyt 12 vuotta koulujen liikkatunneilla...

Oli jotenkin hämmästys huomata, että näitäkin taitoja joku osaa opettaa ja auttaa sinua kehittymään.

Minä käyn kerran viikossa uimassa. Olen kyllä tosi huono uimari ja etenen etanan vauhtia enkä osaa edes sammakkoa kunnolla, mutta kyllä minä siinä hissuttelen sen kilometrini omaa tahtiani. Välillä on hankalaa löytää rauhallista rataa, koska useimmat radat ovat aina paikallisen uimaseuran hallussa. Joudun siis harmikseni seuraamaan uimaseuran eri tasojen harjoituksia joka kerran.

En ole vielä kertaakaan huomannut kannustavaa ja osaavaa opetusta. Päinvastoin siellä altaan päädyssä karjuu ties mitä punkeroa matamia, ja todella tylyä tekstiä tulee niille varhaisteineille. Kunnon opastusta ei ole, vaan joku kauemmin uinut näyttää esim. kääntymisen mallia altaan päässä ja muut sitten yrittävät matkia mitenkuten osaavat. En usko, että kukaan noista nauttii varsinaisesti siitä opetuksesta vaan pikemminkin kavereiden kanssa vedessä olemisesta ja lyhyistä uintipyrähdyksistä.

Tuon uimaseuran nimissä on noussut maailmanmaineeseenkin uimareita, mutta uskon kyllä, että siinä on ollut kyse omasta intohimosta eikä osaavasta opettamisesta.

Minä tykkäsin liikkumisesta ja harrastin monipuolista liikuntaa. Hoikkakin olin.

Koulussa kuitenkin opin, että olen huono liikunnassa. Liikkumisesta tuli noloa, hävettävää. Pahinta siinä oli se, että kaikki näkevät kuinka huono olen.

Jonkin verran olen yrittänyt liikkua koulun jälkeenkin, mutta ne yritykset ovat aina loppuneet siihen, että liikkuminen ei ole kivaa. Se nolous kun kulkee vieläkin alitajunnassa mukana ja vie liikaa energiaa itse liikunnalta.

Kyllähän se siihen on johtanut, että vielä nelikymppisenä tulee sellainen tunne, että pitäkää tunkkinne.

Minä teen sellaisia asioita, joista saan nautintoa. Liikunta ei ole yksi niistä asioista, sillä koulu varasti liikkumisen iloni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koululiikunta tappaa liikunnan ilon. Opettajat ovat muka korkeakoulututkinnon suorittaneita mutta eivät silti tajua esim. sitä, että ylipainoinen saa alkuverryttelyssä hien pintaan vähemmällä kuin normaalipainoinen ja hyväkuntoinen. Alkuverryttely on jo niin rankka, ettei varsinaista liikuntaa jaksaisi ollenkaan. Armeijassakin heikkokuntoisimmat pannaan sauvakävelemään mutta koulussa kaikkien on pakko pysyä hyväkuntoisten tahdissa. Tämä sama oli 70-luvulla eikä näytä muuttuneet miksikään 2000-2010-luvulle tultaessa. 

Vanhimman tyttären liikunnanope oli sanonut hänelle "tuossa samassa ajassa kuin sinä juoksit 1500m, minä olisin kävellyt sen". Kyllä oli kannustavaa. Voitteko kuvitella, että kieltenope sanoisi oppilaalle "minä olisin kyllä osannut kirjoittaa tuon lauseen ilman kielioppivirheitä". Kyseessä oli vielä harjoittelukoulu eli tulevat opettajat opetetaan tavoille.

Liikunnanopettajat ovat entisiä koulukiusaajia, jotka nyt saavat palkkaa kiusaamisesta.

Liikunta on koulun turhanpäiväisin aine, josta jälkeen jäämisestä ei ole mitään haittaa. Kouluaikoina ajattelin "kun tämä p****a jonain päivänä on ohi, en liiku enää ikinä. Nyt olen 56v ja päätös on pitänyt. Minulla on vakituinen työpaikka, mikä nykypäivän Suomessa ei ole itsestäänselvyys. Olisi asiat yhtä hyvin, jos liikunnan sijaan olisin jäänyt jälkeen äidinkielessä tai matematiikassa? 

Minulle lasten eräs liikanope on sanonut, että koululiikunnan tarkoitus on opettaa, että liikunta on tärkeä osa elämää. Sitten kannattaisi muuttaa opetusmenetelmiä, jotta päästäisiin haluttuun lopputuloksiin. Nykymenetelmillä tuloksena on liikuntaa vihaavia aikuisia (paitsi tietty ne, jotka muutenkin tykkäävät aineesta). Onnea valitsemallanne tiellä.

Voi jeesus että voit olla tyhmä ihminen. Liikunnasta pitämistä ei voi pakottaa oppilaille yhtään sen enempää kuin mistään muustakaan harrastuksesta pitämistä.

Voitko kuvitella esim. että voisit jotenkin ihmeesti opettaa koululuokan kokonaan pitämään vaikka virkkauksesta tai ralliautolla ajamisesta täysiä tai mäkihyppäämisestä tai kissojen viennistä kissanäyttelyihin tai vaikka siitä liikunnasta?

Jotkut ei vaan yksinkertaisesti mukavuudenhalunsa vuoksi halua liikkua niin että rasittuvat ja hikoavat joten noita ei voi saada rakastamaan kuntoakohottavaa liikuntaa. Luulisi että yli viisikymppinen on oppinut itsetuntemusta edes tuon verran. 

Mä olen opettanut lapselleni ja lastenlapsilleni vaikka mitä ihan vaan innostamalla. Ei siihen sen kummempaa tarvita. Kun lapsi näkee, että aikuisesta on kivaa ja innostavaa esim. hoitaa kissoja tai koiria,  tai lenkkeillä luonnossa, lapsi innostuu todella helposti.

Lapseni opettaja oli kirjailija. Hän innosti kokonaisen koululuokan kirjoittamaan upeita tekstejä. Olen ikuisesti kiitollinen tälle opettajalle. Joskus mietin, että mitä jos lapsellani olisi ollut joka vuosi yhtä taitava opettaja, ja oppilaat olisivat oppineet lahjakkaiksi urheilijoiksi, matemaatikoiksi, muusikoiksi ja taiteilijoiksi ym ym. Niin paljon hukkaan heitettyjä sieluja ja ruumiita.

No just, todellinen superopettaja taas palstalla. En tarkoittanut että kokeilee lajia kerran vaan harrastaa sitä vakavissaan viikosta toiseen niin sateella kuin paisteellakin. Muutenhan liikunnasta ei tule niitä haluttuja hyötyjä jos sitä harrastetaan kerran kuussa kun sattuu huvittamaan.

Vähän vaikea kuvitella että tuo kommentoija joka ei ole kouluaikojensa jälkeen noin 40 vuoteen liikkunut ollenkaan omien sanojensa mukaan olisi millään keinolla innostunut liikunnasta. Muutenhan tuo harrastaisi sitä nytkin jo omia aikojaan.

Itse tiedän siitä aivan kaiken miten vaikea on ylläpitää liikuntaharrastusta kun on helppo keksiä sata tekosyytä miksi just tänään voi jättää homman väliin, ja sama seuraavalla kerralla jne. ja kohta huomaa että taas on se kuukausi edellisestä ulkoilukerrasta. Jostain se motiivi on silti kaivettava, jos ei muusta niin järkiperusteista eli siitä on pidemmän päälle hyötyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi taitaa olla eka ikäluokkaa, joka teki ton Move:n siten, mihin se on tarkoitettu. Eli teki sen 5. luokalla ja nyt uudestaan 8. luokalla. Koko homman tarkoitushan on tuottaa lapselle ja vanhemmille tietoa siitä, miten lapsi kehittyy noiden vuosien välillä. Alakoululaiset liikkuvat paljon luonnostaan, mutta niin harrasteliikunnassa kuin kilpaurheilusskin into hiipuu herkästi siinä 12-14 vuotiaana. Kilpaurheilussa tälle ilmiölle on nimikin: drop-out - lahjakkaat urheilijat lopetavat, kun elämään tulee muuta sisältöä.

En ymmärrä mikä siinä Movessa nyt on niin kauheaa. Meillä on kaksi vanhempaa lasta, jotka ovat kilpaurheilleet jo pienestä lapsesta ja ovat todella liikunnallisia. Sitten tämä nuorin poika ei ole harrastanut kauheasti mitään, koska ei ole itse halunnut. Pelaillut vähän jalkapalloa ja tennistä pelaa edelleen kerran viikossa. Se on ainoa ohjattu liikuntaharrastus. Mielestäni pelaa pleikkaa aivan liikaa.

Moven piip -juoksussa oli ryhmän 2. paras, ryhmässä oli kahden luokan pojat juoksemassa. Kertoo aikalailla lasten kunnosta, jos melkein liikuntaa harrastamaton on parinkymmenen joukossa kakkonen. 

Moven tarkoitus on tuottaa tietoa koko ikäluokasta samalla lailla kuin PISA:llakin, mutta ennen kaikkea tuottaa nuorelle itselle tietoa omasta kunnostaan.

Olen käynyt kouluni 80-luvulla ja oikein hyvä esimerkki löytyy ihan omasta kokemuksestani, vanhasta kunnon Cooper testistä. 7. luokalla juoksin kaverini kanssa yhdessä ja vedettiin aivan mieletön tulos, juostiin yhdessä 2700 m, joka oli ikäluokassa tytöille kirkkaasti yli erinomaisen. Kaveri ajautui aika nopsaan porukkaan, jossa käytettiin alkoholia ja alkoi myös polttamaan tupakkaa. Seuraavana vuonna oltiin taas yhdessä ennen Cooperia tsemppihengessä, että eiköhän taas paineta menemään. Kaveri ei enää jaksanut 5 min jälkeen tyyliin juosta ollenkaan. Aikani yritin tsempata siinä ja omakin tulos siinä tietty huononi. Sitten vaan tajusin, että ei tyyppi vaan pysty juoksemaan ja kaverin kehotuksesta lähdin sitten yksin menemään. 

Tuossa on oikein tyyppiesimerkki, miksi esim. Move tuottaa tärkeää tietoa juuri lapsen kriittisiltä vuosilta. 

Minustakin on kiva osallistua sellaisiin testeihin, joissa pärjään.

Ne kannustavat kehittymään vieläkin paremmaksi ja antavat hyvää tietoa osaamisen tasosta yleensäkin.

Totta.

Toisaalta tämä sama poika ei ole erityisen hyvä matematiikassa.

Tiedän jo etukäteen, että 9. luokalla suoritetaan matematiikan valtakunnallinen koe ja tällä yhdellä kokeella on perinteisesti lapseni koulussa valtava merkitys päätötodistuksen matematiikan numeroon. JO 8. luokkalaiset streessaavat valtakunnallista koetta.

Esikoisellani matematiikan keskiarvo puolsi kymppiä, kaikista kursseista koko yläkoulussa oli tullut kymppi. Valtakunnallisesta kokeesta tuli vain 9 + ja päättötodistukseen matematiikasta sitten 9, joka lopulta ratkaisi ihan lukiopaikankin. Silti tyydyimme tähän ja ymmärsimme, että tällainen valtakunnallinen koe mittaa koko ikäluokan osaamista ja poistaa esim. opettajakohtaisia eroja.

Move ei edes ole liikunnan numeroa mittaava asia, vaan se on ikäluokkien fyysistä kuntoa terveyssyistä mittaava juttu, eikä mitenkään erityisen kamala. 

Joku kritisoi uintikoetta, että vaan testattiin ja sitten sai vapaata. Uimataitoon on ihan kansainväliset standardit, Pohjoismaissa se tarkoittaa sitä, että syvään veteen pudottuaan ihminen pystyy uimaan 200 metriä, josta 50 m selällään. Tämä uimataidon saavuttaminen on ihan OPS:ssa määritelty tavoitteeksi ja on todella hyvä juttu, että se myös testataan. Uimataito pelastaa vuosittain ison määrän ihmishenkiä. Toki tähän nyt tulee peukuttamaan kymmeniä ihmisiä, jotka eivät ole eläessään nähneet suihkua enempää vettä, asuvat satojen kilometrien päässä lähimmästä rannasta, eikä heillä ole minkäänlaista riskiä joutua veden varaan koskaan elämässään, eikä siten uimataitokaan ole tarpeen. Useimmille ihmisille on.

Lasteni koulussa käytiin uimassa kaksi kertaa vuodessa, tunti kerrallaan. Väitän, ettei tuossa ajassa saavuteta vaadittua uimataitoa vaikka se olisi kuinka OPSissa määritelty ellei käy uimassa muutenkin. 

Minä olen vienyt lapseni uimakouluun ja heillä on uimataito. Vanhimmaiseni tykkäsi uimisesta vaan yläasteen liikunnanope onnistui pilaamaan senkin ilon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi taitaa olla eka ikäluokkaa, joka teki ton Move:n siten, mihin se on tarkoitettu. Eli teki sen 5. luokalla ja nyt uudestaan 8. luokalla. Koko homman tarkoitushan on tuottaa lapselle ja vanhemmille tietoa siitä, miten lapsi kehittyy noiden vuosien välillä. Alakoululaiset liikkuvat paljon luonnostaan, mutta niin harrasteliikunnassa kuin kilpaurheilusskin into hiipuu herkästi siinä 12-14 vuotiaana. Kilpaurheilussa tälle ilmiölle on nimikin: drop-out - lahjakkaat urheilijat lopetavat, kun elämään tulee muuta sisältöä.

En ymmärrä mikä siinä Movessa nyt on niin kauheaa. Meillä on kaksi vanhempaa lasta, jotka ovat kilpaurheilleet jo pienestä lapsesta ja ovat todella liikunnallisia. Sitten tämä nuorin poika ei ole harrastanut kauheasti mitään, koska ei ole itse halunnut. Pelaillut vähän jalkapalloa ja tennistä pelaa edelleen kerran viikossa. Se on ainoa ohjattu liikuntaharrastus. Mielestäni pelaa pleikkaa aivan liikaa.

Moven piip -juoksussa oli ryhmän 2. paras, ryhmässä oli kahden luokan pojat juoksemassa. Kertoo aikalailla lasten kunnosta, jos melkein liikuntaa harrastamaton on parinkymmenen joukossa kakkonen. 

Moven tarkoitus on tuottaa tietoa koko ikäluokasta samalla lailla kuin PISA:llakin, mutta ennen kaikkea tuottaa nuorelle itselle tietoa omasta kunnostaan.

Olen käynyt kouluni 80-luvulla ja oikein hyvä esimerkki löytyy ihan omasta kokemuksestani, vanhasta kunnon Cooper testistä. 7. luokalla juoksin kaverini kanssa yhdessä ja vedettiin aivan mieletön tulos, juostiin yhdessä 2700 m, joka oli ikäluokassa tytöille kirkkaasti yli erinomaisen. Kaveri ajautui aika nopsaan porukkaan, jossa käytettiin alkoholia ja alkoi myös polttamaan tupakkaa. Seuraavana vuonna oltiin taas yhdessä ennen Cooperia tsemppihengessä, että eiköhän taas paineta menemään. Kaveri ei enää jaksanut 5 min jälkeen tyyliin juosta ollenkaan. Aikani yritin tsempata siinä ja omakin tulos siinä tietty huononi. Sitten vaan tajusin, että ei tyyppi vaan pysty juoksemaan ja kaverin kehotuksesta lähdin sitten yksin menemään. 

Tuossa on oikein tyyppiesimerkki, miksi esim. Move tuottaa tärkeää tietoa juuri lapsen kriittisiltä vuosilta. 

Minustakin on kiva osallistua sellaisiin testeihin, joissa pärjään.

Ne kannustavat kehittymään vieläkin paremmaksi ja antavat hyvää tietoa osaamisen tasosta yleensäkin.

Totta.

Toisaalta tämä sama poika ei ole erityisen hyvä matematiikassa.

Tiedän jo etukäteen, että 9. luokalla suoritetaan matematiikan valtakunnallinen koe ja tällä yhdellä kokeella on perinteisesti lapseni koulussa valtava merkitys päätötodistuksen matematiikan numeroon. JO 8. luokkalaiset streessaavat valtakunnallista koetta.

Esikoisellani matematiikan keskiarvo puolsi kymppiä, kaikista kursseista koko yläkoulussa oli tullut kymppi. Valtakunnallisesta kokeesta tuli vain 9 + ja päättötodistukseen matematiikasta sitten 9, joka lopulta ratkaisi ihan lukiopaikankin. Silti tyydyimme tähän ja ymmärsimme, että tällainen valtakunnallinen koe mittaa koko ikäluokan osaamista ja poistaa esim. opettajakohtaisia eroja.

Move ei edes ole liikunnan numeroa mittaava asia, vaan se on ikäluokkien fyysistä kuntoa terveyssyistä mittaava juttu, eikä mitenkään erityisen kamala. 

Joku kritisoi uintikoetta, että vaan testattiin ja sitten sai vapaata. Uimataitoon on ihan kansainväliset standardit, Pohjoismaissa se tarkoittaa sitä, että syvään veteen pudottuaan ihminen pystyy uimaan 200 metriä, josta 50 m selällään. Tämä uimataidon saavuttaminen on ihan OPS:ssa määritelty tavoitteeksi ja on todella hyvä juttu, että se myös testataan. Uimataito pelastaa vuosittain ison määrän ihmishenkiä. Toki tähän nyt tulee peukuttamaan kymmeniä ihmisiä, jotka eivät ole eläessään nähneet suihkua enempää vettä, asuvat satojen kilometrien päässä lähimmästä rannasta, eikä heillä ole minkäänlaista riskiä joutua veden varaan koskaan elämässään, eikä siten uimataitokaan ole tarpeen. Useimmille ihmisille on.

Ainoa vaan, ettei koulussa kukaan osannut opettaa uintia. Vaikka Suomen uimaseurat on pullollaan todella hyviä uimaopettajia...

Erikoista. Meillä oli aina uimahallissa sen hallin puolesta uimaopettaja, jo 80-luvulla. Oma liikunnan opettaja ei koskaan edes tullut altaaseen.

Näin näkyi olevan myös tämän viikon torstaina. Olin työni puolesta avustajana uimahallissa, siellä oli samaan aikaan ainakin kaksi koululuokkaa. Opettaja oli pukeissa ja ryhmiä opetti hallin uimaopettaja, meno vaikutti hyvin ammattitaitoiselt,a sen mitä kahvion lasiseinän takaa ehdin seurata töiden lomassa. Tietysti siinä kahviossa oli 10 tyttöä menkoissaan ja nuhassa valittamassa, että miksi heidän pitää olla hallilla. Näpräsivät sitten puhelimiaan ja valittivat sen tunnin minkä siinä istuin.

Uintikertoja kuuluu koululiikuntaan hirmuisen vähän ja vaikka kaikki liikunta käytettäisiin uintiin, ei sillä uimataitoa saavuteta. Kyllä se vaatii vapaa-ajallakin vesiliikuntaa. Kuten hyvä matemaattinen osaaminen vaatii läksyjen tekemistä ja innostusta lajiin.

Olen pohjakoulutukseltani liikunnan opettaja ja koulutukseen kuuluu paljon, paljon uintia ja vesiliikuntaa, jokainen Liikunnalta valmistunut osaa opettaa uintia, vaikka todellisuudessa sitä opettavat hallien liikunnanohjaajat. Uintikerrat vaan ei riitä siihen, että nollasta alkava, koskaan uimahallissa käymätön oppisi uimaan. Joku uinnin valmentaja ei todellakaan välttämättä osaa opettaa uimataidotonta uimaan. Hän kyllä tietää, miten perhosen potkun saa tehokkaammaksi, koska on suurella todennäköisyydellä entinen kilpauimari, mutta ei välttämättä osaa opettaa lasta uimaan sammakkoa sillä tavalla, että pysyy pinnalla.

Tarkennan muuten vielä, koska oikeasti pöyristytti meno, että näille menkkatytöille opettaja ehdotti, että he voisivat mennä uimahallin kuntosalille uimatunnin ajaksi tekemään oman voinnin mukaan juttuja, vaikka vaan venyttelemään. Opettajilla oli mukana myös mm. Alias, jota olisi voinut pelata. Yksi tytöistä totesi opetajan lähdettyä, että mä meen xx:n kanssa salille illalla, en todellakaan v..tu tonne uimahallin rupiselle salille.

Eli vaikka kaikki haluavat sitä omaan liikuntaan kannustavaa juttua, ei nekään kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä opetan reaaliainetta yläkoulussa. Sekä oppilaat että huoltajat haluavat aina tietää, mikä on ollut kokeen keskiarvo. Kerron sen sitten saman tien kaikkien rinnakkaisluokkien osalta (minulla on joka luokka-asteella kolme luokkaa). Siinäpä sitten tulee varmaan puolelle porukasta paha mieli, kun huomaavat olevansa keskiarvoa huonompia - ja ehkäpä vielä kolmesta luokasta surkeimpia. Pitäisikö lopettaa kokeet kokonaan, ettei tulisi niin paljon mielensä pahoittajia?

Miksi liikuntaa pitää edes arvostella, jos tarkoituksena on opettaa terveellisiä elämäntapoja ja liikkumisen iloa? Mun mielestä näitä aineita ei voi oikein verrata toisiinsa...

Miksi pitäisi arvostella kotitaloutta, musiikkia tai vaikka englantia? Miksi se hyvin menestyvä ei saisi saada hyvää arvosanaa osaamisestaan?

Liikunan arvosanassa on suuri painotus sillä, miten osallistuu tunteihin - ei sillä, miten jokin testi menee. Ihan samoin nykyään painotetaan muissakin oppiaineissa sitä, miten pitkin lukuvuotta tekee hommia.

No ei mun mielestä ole mitään järkeä arvostella myöskään kotitaloutta, musiikkia tai kuvaamataitoa. Ainahan opettajalta voi pyytää suositteluja, jos haluaa näille aloille hakeutua.

Englanti on tietysti eri asia, koska se arvosana lasketaan mukaan lukuaineiden keskiarvoon, mikä on aika tärkeä tieto esim. lukioon hakiessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi taitaa olla eka ikäluokkaa, joka teki ton Move:n siten, mihin se on tarkoitettu. Eli teki sen 5. luokalla ja nyt uudestaan 8. luokalla. Koko homman tarkoitushan on tuottaa lapselle ja vanhemmille tietoa siitä, miten lapsi kehittyy noiden vuosien välillä. Alakoululaiset liikkuvat paljon luonnostaan, mutta niin harrasteliikunnassa kuin kilpaurheilusskin into hiipuu herkästi siinä 12-14 vuotiaana. Kilpaurheilussa tälle ilmiölle on nimikin: drop-out - lahjakkaat urheilijat lopetavat, kun elämään tulee muuta sisältöä.

En ymmärrä mikä siinä Movessa nyt on niin kauheaa. Meillä on kaksi vanhempaa lasta, jotka ovat kilpaurheilleet jo pienestä lapsesta ja ovat todella liikunnallisia. Sitten tämä nuorin poika ei ole harrastanut kauheasti mitään, koska ei ole itse halunnut. Pelaillut vähän jalkapalloa ja tennistä pelaa edelleen kerran viikossa. Se on ainoa ohjattu liikuntaharrastus. Mielestäni pelaa pleikkaa aivan liikaa.

Moven piip -juoksussa oli ryhmän 2. paras, ryhmässä oli kahden luokan pojat juoksemassa. Kertoo aikalailla lasten kunnosta, jos melkein liikuntaa harrastamaton on parinkymmenen joukossa kakkonen. 

Moven tarkoitus on tuottaa tietoa koko ikäluokasta samalla lailla kuin PISA:llakin, mutta ennen kaikkea tuottaa nuorelle itselle tietoa omasta kunnostaan.

Olen käynyt kouluni 80-luvulla ja oikein hyvä esimerkki löytyy ihan omasta kokemuksestani, vanhasta kunnon Cooper testistä. 7. luokalla juoksin kaverini kanssa yhdessä ja vedettiin aivan mieletön tulos, juostiin yhdessä 2700 m, joka oli ikäluokassa tytöille kirkkaasti yli erinomaisen. Kaveri ajautui aika nopsaan porukkaan, jossa käytettiin alkoholia ja alkoi myös polttamaan tupakkaa. Seuraavana vuonna oltiin taas yhdessä ennen Cooperia tsemppihengessä, että eiköhän taas paineta menemään. Kaveri ei enää jaksanut 5 min jälkeen tyyliin juosta ollenkaan. Aikani yritin tsempata siinä ja omakin tulos siinä tietty huononi. Sitten vaan tajusin, että ei tyyppi vaan pysty juoksemaan ja kaverin kehotuksesta lähdin sitten yksin menemään. 

Tuossa on oikein tyyppiesimerkki, miksi esim. Move tuottaa tärkeää tietoa juuri lapsen kriittisiltä vuosilta. 

Minustakin on kiva osallistua sellaisiin testeihin, joissa pärjään.

Ne kannustavat kehittymään vieläkin paremmaksi ja antavat hyvää tietoa osaamisen tasosta yleensäkin.

Totta.

Toisaalta tämä sama poika ei ole erityisen hyvä matematiikassa.

Tiedän jo etukäteen, että 9. luokalla suoritetaan matematiikan valtakunnallinen koe ja tällä yhdellä kokeella on perinteisesti lapseni koulussa valtava merkitys päätötodistuksen matematiikan numeroon. JO 8. luokkalaiset streessaavat valtakunnallista koetta.

Esikoisellani matematiikan keskiarvo puolsi kymppiä, kaikista kursseista koko yläkoulussa oli tullut kymppi. Valtakunnallisesta kokeesta tuli vain 9 + ja päättötodistukseen matematiikasta sitten 9, joka lopulta ratkaisi ihan lukiopaikankin. Silti tyydyimme tähän ja ymmärsimme, että tällainen valtakunnallinen koe mittaa koko ikäluokan osaamista ja poistaa esim. opettajakohtaisia eroja.

Move ei edes ole liikunnan numeroa mittaava asia, vaan se on ikäluokkien fyysistä kuntoa terveyssyistä mittaava juttu, eikä mitenkään erityisen kamala. 

Joku kritisoi uintikoetta, että vaan testattiin ja sitten sai vapaata. Uimataitoon on ihan kansainväliset standardit, Pohjoismaissa se tarkoittaa sitä, että syvään veteen pudottuaan ihminen pystyy uimaan 200 metriä, josta 50 m selällään. Tämä uimataidon saavuttaminen on ihan OPS:ssa määritelty tavoitteeksi ja on todella hyvä juttu, että se myös testataan. Uimataito pelastaa vuosittain ison määrän ihmishenkiä. Toki tähän nyt tulee peukuttamaan kymmeniä ihmisiä, jotka eivät ole eläessään nähneet suihkua enempää vettä, asuvat satojen kilometrien päässä lähimmästä rannasta, eikä heillä ole minkäänlaista riskiä joutua veden varaan koskaan elämässään, eikä siten uimataitokaan ole tarpeen. Useimmille ihmisille on.

Lasteni koulussa käytiin uimassa kaksi kertaa vuodessa, tunti kerrallaan. Väitän, ettei tuossa ajassa saavuteta vaadittua uimataitoa vaikka se olisi kuinka OPSissa määritelty ellei käy uimassa muutenkin. 

Minä olen vienyt lapseni uimakouluun ja heillä on uimataito. Vanhimmaiseni tykkäsi uimisesta vaan yläasteen liikunnanope onnistui pilaamaan senkin ilon. 

Ei tietenkään saavuteta, sehän on selvää. Ei pelkällä matematiikan tunnilla ololla saavuteta matematiikan oppimäärän mukaista osaamista, jos muuten ei tee mitään matematiikkaan liittyvää., vaikka sitä matematiikkaa on ympäri vuoden, uintia ehkä 2-3 kertaa lukuvuodessa.

Olen kyllä ihan samaa mieltö, että huonosti opetettu liikunta pilaa helposti liikunnan ilon kaikkinensa ja yläkoulussa uinti on yksi niitä juttuja, joissa herkimmät traumatisoituu jo siitä, että pitää esiintyä uikkarissa julkisesti ja varsinkin oman luokan poikien/tyttöjen edessä. Tätä on hirmu hankala muuttaa ja liikunnan opeillekin hankala tilanne aivan varmasti.

Jos Move-testi ei kerran liity liikuntaan vaan terveystarkastukseen, niin se ammattitaitoinen liikunnanopettaja varmaan osaa kertoa sen oppilaille sekä vanhemmille esim. wilma-viestillä. 

Minäkään en tuota tiennyt. Sain opelta wilma-viestin, että omalta piltiltäni on ko.testi tekemättä ja se pitäisi tehdä, jos aikoo saada kurssiarvosanan. Opettaja siis valehteli. Lapsi vaikeroi ja näytti koneelta millainen on piip-testi. Sanoin, että mene tekemään ja vaikka kävele. Ei voi kuulemma kävellä. Vastasin, että tulenko itse koululle näyttämään, että kyllä voi. "Mutta sitten tulee p***a-tulos". So? Onpahan tehty. Ei opettaja sanonut millainen tulos pitäisi saada vaan että pitää tehdä. 

Minulle ei sen enempää opettaja kuin terveydenhoitajakaan ole kertonut ko. testin tuloksista.

Nyt kaikki lapset jo ylioppilaita, joten mennyttä aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aina pitäisi mennä surkeimman pellen ehdoilla?

Liikunta ja taideaineet voitaisiin erottaa koulusta "pakollisiksi" harrastuspiireiksi. Liikunnassa en ole koskaan nähnyt mitään varsinaista opetusta tai opastusta, vaan tunneilla mennään lahjakkaimpien mukaan ja loput roikkuvat mukana edellytystensä ja motivaationsa mukaan. Tämä ei tue lainkaan näille tunneille asetettuja tavoitteita.

Totta. Tutustuin valmentajiin vasta aikuisena. Aika hämmästyttävää siihen nähden, että olen käynyt 12 vuotta koulujen liikkatunneilla...

Oli jotenkin hämmästys huomata, että näitäkin taitoja joku osaa opettaa ja auttaa sinua kehittymään.

Minä käyn kerran viikossa uimassa. Olen kyllä tosi huono uimari ja etenen etanan vauhtia enkä osaa edes sammakkoa kunnolla, mutta kyllä minä siinä hissuttelen sen kilometrini omaa tahtiani. Välillä on hankalaa löytää rauhallista rataa, koska useimmat radat ovat aina paikallisen uimaseuran hallussa. Joudun siis harmikseni seuraamaan uimaseuran eri tasojen harjoituksia joka kerran.

En ole vielä kertaakaan huomannut kannustavaa ja osaavaa opetusta. Päinvastoin siellä altaan päädyssä karjuu ties mitä punkeroa matamia, ja todella tylyä tekstiä tulee niille varhaisteineille. Kunnon opastusta ei ole, vaan joku kauemmin uinut näyttää esim. kääntymisen mallia altaan päässä ja muut sitten yrittävät matkia mitenkuten osaavat. En usko, että kukaan noista nauttii varsinaisesti siitä opetuksesta vaan pikemminkin kavereiden kanssa vedessä olemisesta ja lyhyistä uintipyrähdyksistä.

Tuon uimaseuran nimissä on noussut maailmanmaineeseenkin uimareita, mutta uskon kyllä, että siinä on ollut kyse omasta intohimosta eikä osaavasta opettamisesta.

Miten tää liittyy millään tavalla koulujen liikunnan opetukseen?

Tuo on uintivalmennusta uimaseurassa, vapaalla ajalla, jossa harrastuksesta ja valmennuksesta maksetaan. Valmentajat on entisiä uimareita, jotka tekevät sitä omalla vapaa-ajallaan tai palkattuina valmentajina. Se on valmennusta, joka tähtää tulkoksiin.

Koulujen uimaopetuksessa uintia opettavat pääsääntöisesti kuntien halleile palkkaamat liikunnanohjaajat. Joskus harvoin  oman koulun liikunnanopettaja. Opetus tähtää uimataitoon, ei uimanopeuteen.

Vierailija kirjoitti:

Jos Move-testi ei kerran liity liikuntaan vaan terveystarkastukseen, niin se ammattitaitoinen liikunnanopettaja varmaan osaa kertoa sen oppilaille sekä vanhemmille esim. wilma-viestillä. 

Minäkään en tuota tiennyt. Sain opelta wilma-viestin, että omalta piltiltäni on ko.testi tekemättä ja se pitäisi tehdä, jos aikoo saada kurssiarvosanan. Opettaja siis valehteli. Lapsi vaikeroi ja näytti koneelta millainen on piip-testi. Sanoin, että mene tekemään ja vaikka kävele. Ei voi kuulemma kävellä. Vastasin, että tulenko itse koululle näyttämään, että kyllä voi. "Mutta sitten tulee p***a-tulos". So? Onpahan tehty. Ei opettaja sanonut millainen tulos pitäisi saada vaan että pitää tehdä. 

Minulle ei sen enempää opettaja kuin terveydenhoitajakaan ole kertonut ko. testin tuloksista.

Nyt kaikki lapset jo ylioppilaita, joten mennyttä aikaa. 

Jos sun kaikki lapset on jo ylioppilaita, he eivät ole tehneet Move-testiä. Tai korkeintaan nuorimmainen on tehnyt sen kerran, jos on jotenkin skipannut luokkia.

Move tehdään VAIN ja AINOASTAAN 5. luokalla ja 8. luokalla ja nyt 8. luokalla olevat ovat eka ikäluokka, joka on tehnyt sen jo 5. luokalla, eli koko homma alkoi vuonna 2015. Move on muutakin kuin piip -juoksu. Lapsesi opettaja on toki saattanut teettää piip -juoksua jo aikoja sitten, sehän on ikivanha testi, kuten Cooperkin. Minä olen juossut urheiluharrastuksessa piip -testiä jo 90-luvulla.

Meille on tullut todella asiallisesti viestit Movesta sekä silloin 5. luokalla, että nyt 8. luokalla ja sen piip -juoksun jälkeen sattuneen kuolemantapauksen jälkeen myös terveydenhoitaja on ollut mukana testissä.

Kaikki vapaa-ajan liikunta vaatii rahaa. Aika paljon. Ne joiden vanhemmilla ei ole tai ei halua lasten harrastuksiin laittaa tippuu kyydistä. Mun lasta on viety 3 v iästä uimakouluun/tanssitunnille/telinevoimisteluun/yleisurheilukisoihin.... niin eipä ole samalla viivalla kuin naapurin tyttö joka on päässyt ehkä kerran elämässään hoploppiin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä liikunnassa pitäisi verrata vaan omaan lähtötasoon. Jos nyt joltain astmaatikolta tai keskoselta vaaditaan kohtuuttomuuksia niin ei se ikinä ole edes mahdollista

Ihan sama kuin vähemmän älykkäitä ja neroja ei voi kouluaineisaa arvostella samalla asteikolla. Niitä pitää tasoittaa, tai huonommalla menee lukuhalut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos Move-testi ei kerran liity liikuntaan vaan terveystarkastukseen, niin se ammattitaitoinen liikunnanopettaja varmaan osaa kertoa sen oppilaille sekä vanhemmille esim. wilma-viestillä. 

Minäkään en tuota tiennyt. Sain opelta wilma-viestin, että omalta piltiltäni on ko.testi tekemättä ja se pitäisi tehdä, jos aikoo saada kurssiarvosanan. Opettaja siis valehteli. Lapsi vaikeroi ja näytti koneelta millainen on piip-testi. Sanoin, että mene tekemään ja vaikka kävele. Ei voi kuulemma kävellä. Vastasin, että tulenko itse koululle näyttämään, että kyllä voi. "Mutta sitten tulee p***a-tulos". So? Onpahan tehty. Ei opettaja sanonut millainen tulos pitäisi saada vaan että pitää tehdä. 

Minulle ei sen enempää opettaja kuin terveydenhoitajakaan ole kertonut ko. testin tuloksista.

Nyt kaikki lapset jo ylioppilaita, joten mennyttä aikaa. 

Jos sun kaikki lapset on jo ylioppilaita, he eivät ole tehneet Move-testiä. Tai korkeintaan nuorimmainen on tehnyt sen kerran, jos on jotenkin skipannut luokkia.

Move tehdään VAIN ja AINOASTAAN 5. luokalla ja 8. luokalla ja nyt 8. luokalla olevat ovat eka ikäluokka, joka on tehnyt sen jo 5. luokalla, eli koko homma alkoi vuonna 2015. Move on muutakin kuin piip -juoksu. Lapsesi opettaja on toki saattanut teettää piip -juoksua jo aikoja sitten, sehän on ikivanha testi, kuten Cooperkin. Minä olen juossut urheiluharrastuksessa piip -testiä jo 90-luvulla.

Meille on tullut todella asiallisesti viestit Movesta sekä silloin 5. luokalla, että nyt 8. luokalla ja sen piip -juoksun jälkeen sattuneen kuolemantapauksen jälkeen myös terveydenhoitaja on ollut mukana testissä.

Missä kohtaa väitin, että kaikki ovat suorittaneet. Lisäsin viimeisen kommentin välttyäkseni kommenteilta, joissa käsketään ottamaan yhteyttä opettajaan. Myöhäistä enää. Kaksi nuorinta ovat osallistuneet, yhdessä näyttivät testiä minulle netistä ja todistelivat sen kauheutta. 

Suurin vika liikuntatesteissä on ettei niihin kerrota miten kannattaisi valmistautua tai mihin niiden tekemisellä pyritään. Joten testi tavallaan testaa mitä vanhemmat ovat liikkumisesta lapselleen opettaneet tai mihin harrastukseen vieneet. 

Eri asia jos liikunnastakin annettaisiin läksyjä, esim "2h aerobista, 1h anaerobista ja 1h lihaskuntoa viikossa". Silloin lapsi ymmärtää että testistä tuli arvosana 6/10 jos ei ole liikkunut viikoittain lähellekään ohjeistettua määrää.

Itselle yläasteella oli kannustavaa kohottaa parissa vuodessa juoksutestistä arvosana 7 -> 8,5 kun harjoittelu kantoi hedelmää.

Vierailija kirjoitti:

Minä tykkäsin liikkumisesta ja harrastin monipuolista liikuntaa. Hoikkakin olin.

Koulussa kuitenkin opin, että olen huono liikunnassa. Liikkumisesta tuli noloa, hävettävää. Pahinta siinä oli se, että kaikki näkevät kuinka huono olen.

Jonkin verran olen yrittänyt liikkua koulun jälkeenkin, mutta ne yritykset ovat aina loppuneet siihen, että liikkuminen ei ole kivaa. Se nolous kun kulkee vieläkin alitajunnassa mukana ja vie liikaa energiaa itse liikunnalta.

Kyllähän se siihen on johtanut, että vielä nelikymppisenä tulee sellainen tunne, että pitäkää tunkkinne.

Minä teen sellaisia asioita, joista saan nautintoa. Liikunta ei ole yksi niistä asioista, sillä koulu varasti liikkumisen iloni.

Minun lapseni meni innoissaan kouluun ja ekaluokka menikin ihan kivasti. Sitten huomattiin lukivaikeus ja meni ilo koko koulusta. Eipä tuo vieläkään lue vapaaehtoisesti ja selviää koulusta rimaa hipoen vaikka älyä riittää. Meni ilo koska joutui ponnistelemaan enemmän kuin muut, jopa ennenmän kuin ne vähemmällä älykkyydellä siunattu tyypit.