Luetellaan asioita jotka omassa lapsuudessa olivat normaaleja, joista nykyisin tehtäisiin lasu
Tai aikuisten toimintatapoja, joista nykyisin saisivat vähintään paheksuntaa osakseen.
Itse aloitan tukkapöllyllä ja luunapeilla.
Meillä oli kotona myös oma "rauhoitushuone", eli vierashuone johon jouduin jäähylle jos kiukuttelin (2-4 v).
Jäähyn aikana huoneesta sammutettiin valot. Luulen muuten pimeänpelkoni juontajan juurensa tästä.
Seurakunnan päiväkerhossa jouduin muista eristettynä syömään, koska minulla oli työntekijän mielestä ollut ylimielinen katse ruokarukouksen aikana. Huone jossa jouduin yksin syömään evääni, oli joku seurakunnan tila, samassa rakennuksessa kylläkin kuin kerhotilat. Seinällä oli valtava mustavalkoinen taulu Jeesuksesta orjantappurakruunu päässä ja kärsivä ilme kasvoillaan. Pelottava taulu :D
Olen syntynyt vuonna -88, eli en edes ole kovin vanha, mutta tuollaista silloin 90-luvun alussa.
Kommentit (345)
Naapurin lapset (8- ja 5- vuotiaat) olivat yöt keskenään kerrostaloasunnossa parin viikon ajan, kun heidän äitinsä oli uuden miesystävänsä kanssa lomalla Mallorcalla tai Kanariansaarilta. Mies oli vielä ammatiltaan poliisi. Päivät nuorempi lapsista oli hoidossa naapurin rouvalla ja poika koulussa.p
Vierailija kirjoitti:
Tänään on Aamulehdessä juttu jossa esitellään neuvolan kyselyä jossa tiedustellaan MINKÄ MERKKISIÄ JUUSTOJA kotina syödään. Eiköhän uutisen alla Facebookissa jo kukkahattutädin suulla kommentoida miten Valion se ja se arkijuusto ole hyviä ja "niillä pärjää", muissa on lapsiperheelle liikaa natriumia ja kaloreita! Joku ihan tosissaan on sitä mieltä että nämä juustot on juuri oikeita, ja muut n vääriä. Siis toisille ihmisille. Lasu siisvarmaan lähtee neuvolasta nykyään, jos joskus on pöydässä Brietä tai savu-cheddaria.
Tää taitaa olla peruja siitä, kun enää ei missään tapauksessa saisi lapsille syöttää kovaa rasvaa. Kumijuustoa, rypsiöljyjuustoa sen olla pitää.
Silloin kun karppaus oli muotia jokunen vuosi sitten, eräs thl:n äänitorvi oli jo väläyttämässä ideaa, että karppaajilta on otettava lapset huostaan.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä nähdään sekin vielä, että lastensuojelu alkaa puuttumaan lasten vanhempien poliittisiin mielipiteisiin? En kyllä yhtään ihmettelisi vaikka niin kävisi.
Pönttö. Puuttuu jo jos vanhempi/vanhemmat on liian näkyvästi erästä narratiivia vastaan. On nimittäin nähty.
- Ala-astetta käyvä katsottiin niin isoksi että saattoi sairastaa yksin kotona
- Isäni tupakoi takkahuoneessa , äiti kielsi polttamasta muualla talossa mutta totta kai se haju levisi
- Ollessani pieni autossa ei ollut vöitä ja loikin ympäriinsä takapenkillä kuin apina, sisko oli etupenkillä huopaan käärittynä äidin sylissä ja hattuhyllyllä makoili koiramme joka rajussa jarrutuksessa rysähti niskaan
- Minä en saanut ikinä kuin luunappeja mutta esim. eräs ystävä sai usein selkään niin ettei istua kärsinyt. Ja isänsä oli vielä poliisi
- Myös opettajat saivat käyttää kovia otteita, siinä oli ihan turha itkeä vanhemmille että ope löi karttakepillä
- Meillä oli puukiuas ja minut opettiin jo pienenä sytyttämään se, samoin talvella jouduttiin vuorotellen siskon kanssa katolle lumia pudottelemaan
- Olin 5v pikkusiskoni syntyessä ja siitä lähtien kun sisko oli noin parivuorias minun piti ottaa tämä aina mukaan, toisaalta en ollut ainoa vaan muillakin oli pienempiä sisaruksia ristinä
- Sain lähikaupasta ostettua äidille olutta ja isälle tupakkaa
- Sain jo eskarilaisena juoda aamukahvia
Vierailija kirjoitti:
Tupakan ostaminen isälle kaupasta lapsena.
Isä kirjoitti mukaan lupalapun joka annettiin kaupan kassalle.
Näin 80-luvun lopussa.
Mä kävin lupalapulla ostamassa siideriä kioskilta isälle noin 6-7 vuotiaana monta kertaa. S.-86
Äiti pisti minut dietille 8 tai 9 vuotiaana, dietti sisälsi kananmunia ja mustaa kahvia. Äiti myös käytti luovia rankaisuja kuten talon ympäri juokseminen pelkissä pikkuhousuissa tai puolikkaan tupakan polttaminen. Mummi löi pienimmästäkin syystä solkipäisellä vyöllä niin että iho meni rikki ja miesope kosketteli meitä pikkutyttöjä milloin minkäkin syyn varjolla. Voitte arvata, ettei musta kovin tasapainoista yksilöä tullut..
Onko tuo kahvin juonti muka oikeasti kielletty pikkuipanoilta.Ei kai se nyt lasun paikka ole?
Oletan,että lapset eivät vaan nykyään siis juo kahvia,vanhemmat eivät anna sitä niin eivät osaa pyytääkkään.
Olisin 80-ja 90-luvuilla kyllä antanut kouluikäiselle tytölleni kahvia,mutta hän ei huolinut.
Itse en edes olisi jaksanut mennä kouluun ilman kaurapuuroa ja paria kuppia kahvia.Siis tavallista kahvikupillista,EI SAAVIA.
Koulumatkani sujui talvella hiihtäen järvenlahden yli,kahvi antoi siihen energiaa.
Omat lapsenlapseni ovat tosin totutelleet kahviin vasta yli kymmenvuotiaina,eivätkä vanhimmat siitä oikein välitä.Vanhin,melkein täysi-ikäinen,juo sitä jonkinverran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku sanoa missä vaiheessa ruumiillinen kuritus muuttui käytännössä kielletyksi, eli siitä alettiin tehdä lasuja ja sen käyttäjät leimata pahoiksi ihmisiksi? Ehkä joskus suuruusluokkaa 2005 tai vähän sen jälkeen?
Ruumiillinen kuritus on ollut laissa kiellettyä 80-luvun alkupuolelta lähtien.
Kirjoitin käytännön kieltämisestä enkä siitä mitä laissa lukee.
Kyllähän 90-luvulla esim. päiväkodeissa pestiin lasten suita saippualla vaikka se lain mukaan lasketaan ruumiilliseksi kuritukseksi. Ja kotona annettiin remmiä, eikä siitä tehty lasuja vaikka suku ja naapurit tiesivät.
Ei todellakaan pesty suita saippualla päiväkodeissa. Ja 90-luvulla kodeissa tapahtui väkivaltaa kuten nykyään ja hyvin harvasta mitään ilmoituksia tänä päivänäkään tehdään. Kyllä jo 80-luvulla meillä koulussa kaikki tiesi, että ruumiillinen kuritus on kiellettyä. Jotkut vanhemmat sitä teki, ja paheksuin jo lapsena näitä vanhempia ja säälin lapsia.
Minä olin lapsi 70 - luvulla. Harva kaveri silloinkaan sai selkäänsä, lähinnä wt porukka sitä silloinkaan harrasti. Itse en todellakaan sitä kokenut.
Mistä tiedät, että niin harva kavereistasi sai selkäänsä? Mua tukistettiin ja piiskattiin 90-luvulla, mutta en mä siitä kenellekään kertonut. Ehkä se wt-porukka oli vain äänekkäämpi asiasta, joten sen takia luulet, ettei "paremmissa" perheissä ollut fyysistä kuritusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä 70-luvulla oli yleisenä tapana ulkoiluttaa lapsia talutushihnassa. Itsestänikin on useampi kuva missä tarhaikäisenä kävelen kaupungilla hihnaan kytkettynä. Aika vaikea kuvitella, että vastaava lasta alentava kohtelu sallittaisiin nykyään.
On noita valjaita edelleen ja myös sellaisia reppuja missä on hihna mistä voi pitää kiinni. Meillä oli tällaiset pojalla vuonna 2013, joissain tilanteissa kuten lentokentällä. Ne on estämään lapsen katoaminen, ei nöyryyttämiseen.
70-luvulla ei rattaissa ollu mitään turvavöitä kuten nykyään ja meillä ainakin valjaita käytettiin myös turvavöinä.
Nykyäidit siis eivät laita rattaiden turvavyötä kiinni, koska se on nöyryyttävää.
Ainakin omassa lähipiirissä kaikilla on rattaiden vyöt kiinni. Nekin ovat valjaat.😘
Hyi teitä,jotka meinasitte kissan elävältä polttaa...Kyllä seitsemän-vuotiaan ja jo viis-vuotiaan tietää,että elävää eläintä ei saa sytyttää tuleen tms.
Miten teidät oli kasvatettu.Onneksi naapuri sattui paikalle.Tuollaisesta minä antaisin tänä päivänä KUNNON SELKÄSAUNAN,tulis lasu tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Pelattiin lapsena pikkukaupungin juoppojen kanssa jalkapalloa urheilukentällä. 80-luvulla tämä oli OK.
👍🏼👍🏼😁 muistan kans ”hengailleenni”lapsena paikallisen juoppoköörin kanssa, juttelemassa vaan aikaa tappaakseni.
Ala-asteella 90-luvulla opettajana toimi hyvin iäkäs nainen joka käytti ruumiillisia rangaistuksia. Hän esimerkiksi veti oppilasta korvasta ja joskus käski oppilasta laittamaan sormet pulpetin kannen väliin ja hyppäsi istumaan kannen päälle koko painollaan.
Kuukausi kotiarestia. Nykyään saa laittaa vain korkeintaan viikoksi.
Vierailija kirjoitti:
Tänään on Aamulehdessä juttu jossa esitellään neuvolan kyselyä jossa tiedustellaan MINKÄ MERKKISIÄ JUUSTOJA kotina syödään. Eiköhän uutisen alla Facebookissa jo kukkahattutädin suulla kommentoida miten Valion se ja se arkijuusto ole hyviä ja "niillä pärjää", muissa on lapsiperheelle liikaa natriumia ja kaloreita! Joku ihan tosissaan on sitä mieltä että nämä juustot on juuri oikeita, ja muut n vääriä. Siis toisille ihmisille. Lasu siisvarmaan lähtee neuvolasta nykyään, jos joskus on pöydässä Brietä tai savu-cheddaria.
Jotenkin järkyttävää, että neuvolan kyselyäkin täyttäessä tulee mahdolliseti mieleen, että jos en vastaa "oikein", tuleekohan tästä lasu. Ja että jos nyt sitten kyseenalaistan tämän kysymyksen juustomerkeistä, niin tuleekohan siitäkin vainoamistilanne neuvolan puolella?
Niin kuin jos silloin kerran kyseenalaisti sesksitisen ATK:n opettajan käytännön opettaa automaattisesti pojille eri asiat kuin tytöille tietotekniikasta, niin siitä kysymyksestä rapsahti tytölle numeronalennus. Kukaan ei puutu työpaikkakiusaamiseen, epäoikeudenmukaiseen lasu-käytäntöön, seksitiseen opetukseen, koska me ollaan niin sairaan hyviä hallintoalamaisia eikä osata vaatia oikeuksiamme. Siis täysin asiaton kysely juustomerkeistä. Ja jos se on kaupallisen sponsorin kysymys niin sitten.... tietysti kysellään juustomerkeistä.
Kännisten sukulaisten kanssa mökillä, en itsekään muistele tuota niin hyvällä..
Synnyin -97 eli lapsuudestani ei ole kauaakaan. Pääosin se oli aivan hyvä, mutta muutamia juttuja varmaan paheksuttaisiin nykyään
- väkisin syöttäminen: olin pienenä huono syömään, mutta diabeetikkolasta ei voinut jättää ihan tyhjin vatsoinkaan. Siispä isä syötti tarvittaessa väkisin ja myös ylös tulleet ruuat piti syödä. Äidin ollessa paikalla isä osasi onneksi hillitä itsensä
- ylipäänsä isää piti pelätä
- kiroilusta joutui itse laittamaan lasiin vettä ja saippuaa ja pesemään suun. Auttoi, mutta parempiakin konsteja varmaan on
- meillä ei ollut mitään järjetöntä vyöllä hakkaamista, mutta luunappeja, tukistuksia ja läimäytyksiä kyllä sai
Musta tuli synkeän teini-iän jälkeen ihan tasapainoinen ihminen. Muistan pahalla lähinnä ne rangaistukset, jotka tulivat ihan syyttä ja sen, että suhde isään jäi niin etäiseksi ja surulliseksi.
Siis ihan oikeasti pelkäätte tehdä noita kaikkia lueteltuja juttuja nykyään kun voi tulla lasu? :-O
Ja lasu sitten kai tulee kaikesta mitä vähänkin joku saattaa paheksua?
s. -65. Autossa ilman turvavyötä, mopon kyydissä ilman kypärää. Omalla pikku fillarilla 5-6 -vuotiaana ilman kypärää kaverin kanssa muutama kilometri maauimalaan, uimataidoton. Luettiin vintillä pornolehtiä ja syötiin liköörikarkkeja. Isä poltti sisällä tupakkaa. Äiti syötti rasvaista ruokaa. Ei ollut mitään kotiintuloaikoja.
Vierailija kirjoitti:
Äiti pisti minut dietille 8 tai 9 vuotiaana, dietti sisälsi kananmunia ja mustaa kahvia. Äiti myös käytti luovia rankaisuja kuten talon ympäri juokseminen pelkissä pikkuhousuissa tai puolikkaan tupakan polttaminen. Mummi löi pienimmästäkin syystä solkipäisellä vyöllä niin että iho meni rikki ja miesope kosketteli meitä pikkutyttöjä milloin minkäkin syyn varjolla. Voitte arvata, ettei musta kovin tasapainoista yksilöä tullut..
Siis ok-talon ympäri? Vai kerrostalon? Ja tuo tupakkahomma, voiko olla tottakaan..
Olen jo maininnut tästä. Kukaan ei pitänyt outona, että parikymppinen poikaystävä kävi hakemassa seiskaluokkalaisen tyttökaverin koulusta autolla. Ja aikuisia hamppeja kävi hakemassa koululta yläkouluikäistä tyttöjä auton täydeltä koulun jälkeen.