Lue keskustelun säännöt.
Miten syöpään sairastunut tuntemasi ihminen kuoli hoidoista huolimatta? Miten paljon aikaa diagnoosista kuolemaan?
02.11.2019 |
Syöpä tappaa vieläkin, vaikka jotkut jopa tervehtyvätkin loppuelämäkseen, ja ihminen kuolee ennen pitkää aivan muun syyn takia kuin syövän.
Kertokaa niistä ihmisistä, joiden kanssa olitte sellaisessa ihmissuhteessa, jonka tiedätte, että syöpä levisi ja vei mennessään. Miten prosessi kulki syöpädiagnoosista kuolinhetkeen?
Kommentit (121)
Kaksi yliopistojakaveria menehtyi nuorena, vähän päälle kolmikymppisenä. Nuori mies leukemiaan. Oli sairastanut vuoden ja syöpä saatu remissioon kunnes uusi. Tällöin ei ollut enää mitään tehtävissä. Ystävät ja suku ehti kuitenkin ulkomailta hyvästelemään.
Toinen, nuori nainen sai aivokasvaindiagnoosin opiskeluaikana. Hänellä oli oireena toisen silmän karsastaminen. Annettiin muistaakseni noin 5 vuotta elinaikaa ja taisi elää 8 vuotta.
Minulla on myös monia ystäviä ja tuttuja jotka ovat olleet kymmeniä vuosia remissiossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syöpien selviytymisprosenttitilastot ovat virheellisiä.
Jos et ole kuollut syöpään 5 vuotta taudin havaitsemisen jälkeen, niin sinut lasketaan parantuneeksi. Voit toki kuolla syöpään sitten 7 tai 8 vuoden jälkeen, mutta se lasketaan eri sairaudeksi.
Osa ihmisistä kieltäytyy syöpähoidoista, koska tietävät niiden huonontaman loppuelämän elämänlaatua ja mahdollisesti vain pidentävän kärsimystä. Olen kuullut syöpälääkeiden ampuvan itsensä diagnoosin jälkeen.
Minulla on neljä tuttua, jotka kuolivat sen jälkeen kun oli kulunut viisi vuotta ja ehditty toteamaan terveeksi. Hyvin pian tuli taas oireet ja etäpesäkkeet sinne tänne ja seurasi kuolema. Kolme naista, rintasyöpä kaikilla, eivät olleet vanhoja iät olivat 47- 60v. Yksi mies, jolla hoidettiin ja todettiin parantuneeksi lymfooma, kuoli kun tauti uusiutui. Oli n 50v.
Toki tiedän/ tunnen useita, jotka ovat selvinneet eikä tauti ole uusinut, mutta syöpä on todella yleinen.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi yliopistojakaveria menehtyi nuorena, vähän päälle kolmikymppisenä. Nuori mies leukemiaan. Oli sairastanut vuoden ja syöpä saatu remissioon kunnes uusi. Tällöin ei ollut enää mitään tehtävissä. Ystävät ja suku ehti kuitenkin ulkomailta hyvästelemään.
Toinen, nuori nainen sai aivokasvaindiagnoosin opiskeluaikana. Hänellä oli oireena toisen silmän karsastaminen. Annettiin muistaakseni noin 5 vuotta elinaikaa ja taisi elää 8 vuotta.
Minulla on myös monia ystäviä ja tuttuja jotka ovat olleet kymmeniä vuosia remissiossa.
Tuli myös mieleen joidenkin ihmisten suhtautuminen asiaan. Nuoren miehen läheisiin ei oikein osattu suhtautua vupsiakaan tapahtuman jälkeen. Tuntui että ihmiset eivät tienneet mitä sanoa ja luikertelivat nopeasti paikalta jos sattuivat samaan tilaan miehen läheisten kanssa.
Tässäkin tilanteessa olisi hymy riittänyt, tai vaikkapa jonkun kuolleeseen liittyn mukavan muiston jakaminen.
Nuoren naisen sairastaessa juttelimme tilanteesta. Muistaakseni hän aika koruttomasti kertoi minulle elinajanodotteestaan. Tuntui että hänestä oli mukava jutella asiasta kanssani, sillä uskalsin kysyä miltä tilanne hänestä tuntuu ja muutenkin jutella asiasta siinä määrin, mitä hän itse halusi. Tunkeilematta toki.
Oma kuolemanpelko ei sillä häviä, että sairastuneita tai heidän omaisiaan kartellaan ja heidät jätetään yksin. Ajattelen, että itsenikin on helpompi kohdata kuolema, jos näistä asioista voi rohkeasti puhua.
Haimasyöpädiagnoosista 1 kk ja 1 päivä eli läheiseni
Alle vuosi, syöp119ä suolistossa, ei mitään tehtävissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suolistosyöpä, leikattiin, kontrolloitiin, terve, uusiutui "jokapaikkaan", osa pystyttiin leikkaamaan, muutenkin hoidettiin lisää aikaa ja kipuja pois, mutta kuolema korjasi muutamia vuosia ensimmäisestä diagnoosista.
Toinen läheiseni eli vuoden ja toinen puoli vuotta. Molemmilla munuaissyöpä.
Tunnen myös yhden joka rintasyövän kanssa taisteli 10 vuotta ja sai jo terveen paperit, mutta se uusiutui salakavalasti muutaman vuoden päästä ja se oli menoa sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi yliopistojakaveria menehtyi nuorena, vähän päälle kolmikymppisenä. Nuori mies leukemiaan. Oli sairastanut vuoden ja syöpä saatu remissioon kunnes uusi. Tällöin ei ollut enää mitään tehtävissä. Ystävät ja suku ehti kuitenkin ulkomailta hyvästelemään.
Toinen, nuori nainen sai aivokasvaindiagnoosin opiskeluaikana. Hänellä oli oireena toisen silmän karsastaminen. Annettiin muistaakseni noin 5 vuotta elinaikaa ja taisi elää 8 vuotta.
Minulla on myös monia ystäviä ja tuttuja jotka ovat olleet kymmeniä vuosia remissiossa.
Tuli myös mieleen joidenkin ihmisten suhtautuminen asiaan. Nuoren miehen läheisiin ei oikein osattu suhtautua vupsiakaan tapahtuman jälkeen. Tuntui että ihmiset eivät tienneet mitä sanoa ja luikertelivat nopeasti paikalta jos sattuivat samaan tilaan miehen läheisten kanssa.
Tässäkin tilanteessa olisi hymy riittänyt, tai vaikkapa jonkun kuolleeseen liittyn mukavan muiston jakaminen.
Nuoren naisen sairastaessa juttelimme tilanteesta. Muistaakseni hän aika koruttomasti kertoi minulle elinajanodotteestaan. Tuntui että hänestä oli mukava jutella asiasta kanssani, sillä uskalsin kysyä miltä tilanne hänestä tuntuu ja muutenkin jutella asiasta siinä määrin, mitä hän itse halusi. Tunkeilematta toki.
Oma kuolemanpelko ei sillä häviä, että sairastuneita tai heidän omaisiaan kartellaan ja heidät jätetään yksin. Ajattelen, että itsenikin on helpompi kohdata kuolema, jos näistä asioista voi rohkeasti puhua.
Kun äitini kuoli syöpään, silloinen paras ystäväni sanoi että hän ei pysty juuri nyt kohtaamaan kuolemaa ja katkaisi välit. Siitä on 20 vuotta enkä ole kuullut hänestä yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo syöpähoidot on siitä ikäviä, että ne kaikki ovat karsinogeenisia, eli syöpää aiheuttavia.
Jenkeissähän oli se huijarilääkäri, joka antoi vääriä syöpädiagnooseja potilailleen. Potilaita hoidettiin syöpäpotilaille tarkoitetuin ohjein. Nuo potilaat saivat noista hoidoista syövän.
Ei kuulosta fiksulta mättää ihminen täyteen myrkkyjä ja säteilytyksiä ja katsoa kumpi kestää pidempään, ihminen vai syöpä.
No miten sinä hoitaisit syöpään sairastunutta?
En tiedä. Noita hoitoja en ainakaan itselleni haluaisi. Ihan hirveää.
Siinä vaiheessa kun sinulla on syöpä, saatat joutua tekemään valinnan, aloittaako sytostaatit vai ei.
Itse valitsin suolistosyövän leikkauksen jälkeen sytostaatit ja nyt olen ollut terve ( tai olo on ainakin terve, mitäpä sen varmasti tietää) 5 vuotta.
Kyllä nämä 5 vuotta ovat olleet hoitojen väärtti.
Olen saanut nähdä mm lastenlapset , jotka ovat syntyneet tämän 5 vuoden aikana ja molempien lasteni häät ym.
Ei pidä vähätellä noita terveitä vuosia, jotka hoidon tuloksena saadaan.
Johonkin sitä jokainen kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo syöpähoidot on siitä ikäviä, että ne kaikki ovat karsinogeenisia, eli syöpää aiheuttavia.
Jenkeissähän oli se huijarilääkäri, joka antoi vääriä syöpädiagnooseja potilailleen. Potilaita hoidettiin syöpäpotilaille tarkoitetuin ohjein. Nuo potilaat saivat noista hoidoista syövän.
Ei kuulosta fiksulta mättää ihminen täyteen myrkkyjä ja säteilytyksiä ja katsoa kumpi kestää pidempään, ihminen vai syöpä.
No miten sinä hoitaisit syöpään sairastunutta?
En tiedä. Noita hoitoja en ainakaan itselleni haluaisi. Ihan hirveää.
Minulta on leikattu lobulaarinen rintasyöpä 2v sitten, Oli vasta 2cm ja ei ollut levinnyt. Sain perus-setin hoitoja, ja ainoat selkeät haitat ovat olleet: rinta vähän "paloi" sädehoidossa, kuin olisi rannalle nukahtanut. Sekin parani toki. Ilman leikkausta ja hoitoja, syöpä olisi aivan varmasti levinnyt enemmän. Toinen jälkiseuraus on iho on hyvin hauras. Olen 60+ joten jos syöpä joskus uusii, ehkä sitten on jo aika lähteä. Nyt elän ihan normi elämää, kiitollisena saamastani hyvästä hoidosta.
Mieluummin näin kuin jos olisin kieltäytynyt hoidoista.
Nainen sai ensimmäisen rintasyöpä diagnoosin 48v.Rinta leikattiin pois+hoidot. Toinen rinta leikattiin noin 15v myöhemmin pois imusolmukkeineen. Oli kuitenkin ehtinyt jo levitä. Silti eli hoitojen jälkeen vielä noin 3v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies 59v peräsuolen syöpä, eli hoidoista huolimatta vain n. 2v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kuolemanpelko ei sillä häviä, että sairastuneita tai heidän omaisiaan kartellaan ja heidät jätetään yksin. Ajattelen, että itsenikin on helpompi kohdata kuolema, jos näistä asioista voi rohkeasti puhua.
Tähän halusin kommentoida. Tätä kuulee paljon, ja varmasti tapahtuukin paljon. Mutta sitten on myös toinen puoli: omassa lähipiirissä on syöpää ja olen kyllä ollut tukena, paikalla, yhteydessä ja yrittänyt olla apuna. Mutta kun mikään ei kelpaa, autan väärin, en ole tarpeeksi paikalla. Ja kun menee paremmin, olen kuin ilmaa. Minua voi kohdella miten törkeästi vain. Niin kyllä täytyy sanoa, että pari vuotta tätä jaksettuani en jaksa enää.
Joskus valitettavasti rankkoja asioita kohdanneet itse ajavat läheisensä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No esim.erään työkaverini haimasyövän tapauksessa kuolema tuli vain joitain viikkoja diagnoosin saamisen jälkeen.
Erään sukulaiseni maksasyöpädiagnoosi varmistui vasta kuoleman jälkeen.Monia syöpiä ihmiset kuitenkin saattavat sairastaa vuosikausia ja heidät ehditään jo todeta mukamas parantuneiksi kunnes tauti iskee uudelleen ja entistä pahempana.
Hyvin tapauskohtaista ja tautikohtaista.
Hulluja nuo lyhyessä ajassa tappavat syövät. En edes tiennyt sellaisten olemassaoloa ennenkuin Lemmy kuoli muutama päivä diagnoosista.
Kuoliko Lemmy syöpään vai sydämen vajaatoimintaan? Eturauhassyöpä etenee yleensä hitaasti. Useimmissa tapauksissa sitä sairastavat kuolevat johonkin muuhun ennen kuin syöpä ehtii levitä niin pitkälle, että se olisi kuolinsyy.
Haimasyöpä on mainittu useassa vastauksessa. Siinä on se, että oireet ilmaantuvat vasta myöhäisessä vaiheessa kun syöpä on jo levinnyt kaikkialle. Siinä vaiheessa syöpä on yleensä ollut olemassa jo vuosia, sitä ei vain ole havaittu koska ei ole ollut oireita joiden takia käydä tutkittavana.
Eturauhassyöpä, olikohan kolme ja puoli vuotta diagnoosista ja hän menehtyi. Kokeiltiin kaikki mahdolliset lääkkeet ja hoidot. Oli pahanlaatuinen ja syöpä levinnyt pitkin kehoa. Syöpä nujersi todella kovaa ja ilmeisesti syöpä havaittiin kun verta oli virtsassa ja laihtumista oli tapahtunut.
Läheisen peräsuolisyöpää hoidettiin ensin puoli vuotta peräpukamina. Sitten kun pidätyskyky meni kokonaan, tutkittiin tarkemmin ja todettiin syöpä. Sen jälkeen aloitettiin hoidot ja muutaman kuukauden jälkeen hän sai terveen paperit. Ei mennyt montaa kuukautta, kun todettiin etäpesäkkeitä ympäri kehoa ja kerrottiin, että syöpä on parantumaton. Hoidot kuitenkin tehosivat siten, että ennustettiin elinpäiviä vielä olevan reippaasti jäljellä, mutta hän kuoli lopulta aivoveritulppaan. Ensimmäisestä diagnoosista meni kaksi vuotta kuolemaan.
Äiti oli suhteellisen terve lähes 90-vuotias. Hänelle tuli suolitukos ja hän joutui sairaalaan. Seuraavana päivänä hän kuoli. Ruumiinavauksessa selvisi, että hänellä oli munanjohtimen syöpä, joka oli tukkinut suolen. Tällainen syöpä ei aiheuta kuulemma välttämättä mitään oireita eikä olisi näkynyt kuvantamallakaan ennen tukoksen syntymistä.
Isäni kuoli harvinaiseen umpisuolen syöpään, joka muodostaa limakasvustoa vatsakalvolle. Hoitokeinoja siihen ei siihen aikaan juurikaan ollut. Hänelle tehtiin leikkaus, mutta siinä se. 90-luvulla kivunhoito oli alkeellista. Hirveää oli seurata sitä taistelua, joka kesti pari vuotta.
Keskustelu todistaa että sitä hohistua turbosyöpää on aina ollut. Piilevä tauti-löytymosen jälkeen pian kuolema.
Vierailija kirjoitti:
Eräässä tietämässä tapauksessa henkilö kuoli syöpään luultavasti ihan siksi, että hakeutui hoitoon liian myöhään. Hänellä oli ollut oireita monta kuukautta, mutta hän ei vain mennyt jostain syystä lääkärille kunnes kunto romahti ja hänet vietiin ambulanssilla ensiapuun. Hänellä todettiin leukemia ja hän joutui sitten sairaalaan, missä hän kuoli jo muutaman päivän päästä, koska mitään ei oltu tehtävissä. Ehkä hänet olisi voitu pelastaa, jos hän olisi hakeutunut hoitoon heti oireiden alettua.
Minulla on yhdenlainen leukemia. Juoksin lääkäreissä vuoden valittamassa oireita, eikä koskaan kukaan ollut kiinnostunut tutkimaan.
Suomessa mättää varsinkin diagnoosivaihe, ihmisiä ei oteta vakavasti, eikä tutkita, vaan heitellään vääriä diagnooseja lonkalta pärstäkertoimen mukaan. Suomessa ei kyllä myöskään ole puoliakaan niistä syöpälääkkeistä, joita muissa maissa käytetään. En ennen ole tajunnut, millainen kehitysmaa Suomi on.
Hulluja nuo lyhyessä ajassa tappavat syövät. En edes tiennyt sellaisten olemassaoloa ennenkuin Lemmy kuoli muutama päivä diagnoosista.