Miksi kaikilla työttömillä pitäisi olla kodin ulkopuolisia, sosiaalisia harrastuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jos työttömällä ei ole riittävästi harrastuksia se johtaa psyko-sosiaalisiin ongelmiin

näitä asiakkaita on paljon joiden kanssa sitten selvitellään ihan psykiatrin kanssa, että miksi ei ole harrastuksia ja usein taustalla on masennus

näkyään masennus on hoidettavissa lääkkeillä, eli se ei välttämättä johda ongelmiin

Miksi näitä lääkkeitä sitten syö lähes kaikki ja eivät parannu ikinä? Ovat kuin aivottomia zombeja, vai onko se tarkoituskin, eli pitää ihmiset kurissa lääkkeillä ja upottaa pas-kaan niin eivät itse sitä tajua?

Älä viitsi levittää perättömiä väitteitä. Itse sain lääkkeistä hyvä avun enkä todellakaan ollut mikään aivoton zombie. Sain toimintakykyni ja elämänhaluni takaisin. Nyt parin vuode käytön jälkeen olen lääkkeet jättänyt jo taakse ja jatkan pelkän terapian avulla.

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa vedotaan tiuhaan tahtiin tutkimuksiin työttömien syrjäytymisestä, ja näyttää siltä, että jopa valinnaisesti erakoituneita haukutaan mt-ongelmaisiksi.

Kuinka vielä nykypäivänä voi jollekin olla mahdoton ajatus sellainen, että riippumatta siitä onko ihmisellä työtä vaiko ei, voi hän kaikkein mieluiten viihtyä vain omassa seurassaan? Varmastikin nuo tutkimukset ovat suurelta osin oikeassa, mutta niihin vetoavien tulisi huomioida, että ne käsittelevät työttömyyttä ilmiönä, eivätkä huomioi yksittäisiä työttömiä. Tätä ymmärtääkseni ketjun aloittaja tarkoitti. On väsyttävää tulla kohdelluksi osana kasvotonta, moniongelmaiseksi miellettyä massaa, jos ei omassa elämässään noita ongelmia koe.

Tuota... minusta sinä et nyt ymmärrä ollenkaan asiaa.

Totta kai introverttejä on ihan yhtä lailla työssäkäyvissä. Pointti oli, että siinä missä töissä käyvä joutuu työn takia lähtemään tuvasta ja olemaan sosiaalisissa kontakteissa, työttömällä niitä kontakteja ei synny, jos hän vielä päälle välttelee sosiaalisia harrastuksiakin.

Siinä voi - jos työttömyys pitkittyy - erakoitua aika lailla, ja SIKSI työttömiä noin keskimäärin kannustetaan hommaamaan sellaisiaKIN harrastuksia, joissa tulee lähdettyä kotoa ihmisten ilmoille.

Sen kummemmasta determinismistä ei toki ole kyse, totta kai osa ihmisistä pysyy henkisesti terveinä ja virkeinä yksinäänkin. Joku työkkärin neuvoja ei kumminkaan voi lyhyen vastaanoton aikana tai vetäessään kurssia isolle joukolle työttömiä TIETÄÄ, millainen yksilö siinä kolmannella rivillä, neljäntenä oikealta istuu. Totta kai hän puhuu silloin yleisen tason suosituksia. Jokainen sitten ihan itse tykönään päättää, sopiiko neuvo hänelle vai ei. Eikö niin?

Tuskin loukkaannut esimerkiksi terveysvalistuksestakaan. Jos sinulle sanotaan, että viinaa ei kannata juoda ja tupakointi olisi hyvä lopettaa, alatko silloinkin meuhata, että "törkeää olettaa, että olen tupakoiva doku, miksi minua ei tarkastella yksilönä!" No ei, ei kukaan oletakaan, koska edelleen puhe on vain yleisen tason todennäköisyyksistä ja suosituksista!

2

Vierailija kirjoitti:

Olin hetken työttömänä ja järkytyin, millaisia ihmettelyjä sain osakseni. Miten saan aikani kulumaan? Miten toteutan itseäni, jos en työn kautta? Miten määrittelen itseni? No, ehkä kysymykset kuitenkin kertoivat enemmän kysyjien henkisestä köyhyydestä. Suomessa ei saa olla itsenäinen ja itsekseen viihtyvä, vaan iloinen koneiston työmuurahainen, joka ei kyseenalaista rooliaan.

Näin on. Työ on vain yksi pieni osa ihmisen identiteettiä, joten aivan liikaa annetaan sen määrittää ihmistä. Ja onnellisuuden lähteenä voi toimia moni muukin asia kuin työ. Itse olen työtön ja voin määritellä itseni miljoonalla eri tavalla ja saan iloa miljoonista eri asioista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin hetken työttömänä ja järkytyin, millaisia ihmettelyjä sain osakseni. Miten saan aikani kulumaan? Miten toteutan itseäni, jos en työn kautta? Miten määrittelen itseni? No, ehkä kysymykset kuitenkin kertoivat enemmän kysyjien henkisestä köyhyydestä. Suomessa ei saa olla itsenäinen ja itsekseen viihtyvä, vaan iloinen koneiston työmuurahainen, joka ei kyseenalaista rooliaan.

Näin on. Työ on vain yksi pieni osa ihmisen identiteettiä, joten aivan liikaa annetaan sen määrittää ihmistä. Ja onnellisuuden lähteenä voi toimia moni muukin asia kuin työ. Itse olen työtön ja voin määritellä itseni miljoonalla eri tavalla ja saan iloa miljoonista eri asioista

Toki, ja hyvä, että tunnet noin! Kaikki eivät silti tunne ja työttömyyden pitkittyminen lisää mt-ongelmien riskiä. Siksi työttömien kanssa siltion hyvinkin järkevää ja ennaltaehkäisevää jutella siitäkin, mitä heille kuuluu muunkin kuin työn tai sen puuttumisen osalta. Kyllä se on tarkoitettu jokaisen työttömän omaksi hyväksi, eikä siitä kannata loukkaantua. Työkkärin työntekijä ei voi tietää, millainen olet ja miten voit, jollei hän sitä kysy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa vedotaan tiuhaan tahtiin tutkimuksiin työttömien syrjäytymisestä, ja näyttää siltä, että jopa valinnaisesti erakoituneita haukutaan mt-ongelmaisiksi.

Kuinka vielä nykypäivänä voi jollekin olla mahdoton ajatus sellainen, että riippumatta siitä onko ihmisellä työtä vaiko ei, voi hän kaikkein mieluiten viihtyä vain omassa seurassaan? Varmastikin nuo tutkimukset ovat suurelta osin oikeassa, mutta niihin vetoavien tulisi huomioida, että ne käsittelevät työttömyyttä ilmiönä, eivätkä huomioi yksittäisiä työttömiä. Tätä ymmärtääkseni ketjun aloittaja tarkoitti. On väsyttävää tulla kohdelluksi osana kasvotonta, moniongelmaiseksi miellettyä massaa, jos ei omassa elämässään noita ongelmia koe.

Tuota... minusta sinä et nyt ymmärrä ollenkaan asiaa.

Totta kai introverttejä on ihan yhtä lailla työssäkäyvissä. Pointti oli, että siinä missä töissä käyvä joutuu työn takia lähtemään tuvasta ja olemaan sosiaalisissa kontakteissa, työttömällä niitä kontakteja ei synny, jos hän vielä päälle välttelee sosiaalisia harrastuksiakin.

Siinä voi - jos työttömyys pitkittyy - erakoitua aika lailla, ja SIKSI työttömiä noin keskimäärin kannustetaan hommaamaan sellaisiaKIN harrastuksia, joissa tulee lähdettyä kotoa ihmisten ilmoille.

Sen kummemmasta determinismistä ei toki ole kyse, totta kai osa ihmisistä pysyy henkisesti terveinä ja virkeinä yksinäänkin. Joku työkkärin neuvoja ei kumminkaan voi lyhyen vastaanoton aikana tai vetäessään kurssia isolle joukolle työttömiä TIETÄÄ, millainen yksilö siinä kolmannella rivillä, neljäntenä oikealta istuu. Totta kai hän puhuu silloin yleisen tason suosituksia. Jokainen sitten ihan itse tykönään päättää, sopiiko neuvo hänelle vai ei. Eikö niin?

Tuskin loukkaannut esimerkiksi terveysvalistuksestakaan. Jos sinulle sanotaan, että viinaa ei kannata juoda ja tupakointi olisi hyvä lopettaa, alatko silloinkin meuhata, että "törkeää olettaa, että olen tupakoiva doku, miksi minua ei tarkastella yksilönä!" No ei, ei kukaan oletakaan, koska edelleen puhe on vain yleisen tason todennäköisyyksistä ja suosituksista!

2

Näkyy menevän sullakin tuon mun kirjoituksen pointti yli ymmärryksen. Olisiko siis sinusta ok, jos työtä tekevänä ihmisenä sinulle tolkutettaisiin joka päivä kuinka olisi hyvä pitää niistä sosiaalisista kontakteista huolta ettet vaan erakoidu ja ala ryyppäämään ja käyttämään huumehia, kun tutkittu on, että työnarkomania on vakava sairaus, ja työtä tekevänä ihmisenä säkin olet todennäköisesti työnarkomaani, et vaan ressukka ymmärrä omaa parastasi? Samaan aikaan valtamedia julkaisisi solkenaan keksittyjä raportteja työnarkomaaneista jotka edustavat sitä työelämän kovinta kärkeä erakoitumisessa, alkoholin ja huumeiden käytössä ja erakoitumisessa? Ja väliin tietysti puskettaisiin onnistumistarinoita kuinka siitä työnarkomaniasta on parannuttu, ja ollaan nyt niin paljon parempia ihmisiä työttömänä, kuin oltiin työnarkomaanina. Kun se työttömyys on ainoa autuaaksi tekevä asia, ja työtön on ainoa oikea hyvä ihminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa vedotaan tiuhaan tahtiin tutkimuksiin työttömien syrjäytymisestä, ja näyttää siltä, että jopa valinnaisesti erakoituneita haukutaan mt-ongelmaisiksi.

Kuinka vielä nykypäivänä voi jollekin olla mahdoton ajatus sellainen, että riippumatta siitä onko ihmisellä työtä vaiko ei, voi hän kaikkein mieluiten viihtyä vain omassa seurassaan? Varmastikin nuo tutkimukset ovat suurelta osin oikeassa, mutta niihin vetoavien tulisi huomioida, että ne käsittelevät työttömyyttä ilmiönä, eivätkä huomioi yksittäisiä työttömiä. Tätä ymmärtääkseni ketjun aloittaja tarkoitti. On väsyttävää tulla kohdelluksi osana kasvotonta, moniongelmaiseksi miellettyä massaa, jos ei omassa elämässään noita ongelmia koe.

Tuota... minusta sinä et nyt ymmärrä ollenkaan asiaa.

Totta kai introverttejä on ihan yhtä lailla työssäkäyvissä. Pointti oli, että siinä missä töissä käyvä joutuu työn takia lähtemään tuvasta ja olemaan sosiaalisissa kontakteissa, työttömällä niitä kontakteja ei synny, jos hän vielä päälle välttelee sosiaalisia harrastuksiakin.

Siinä voi - jos työttömyys pitkittyy - erakoitua aika lailla, ja SIKSI työttömiä noin keskimäärin kannustetaan hommaamaan sellaisiaKIN harrastuksia, joissa tulee lähdettyä kotoa ihmisten ilmoille.

Sen kummemmasta determinismistä ei toki ole kyse, totta kai osa ihmisistä pysyy henkisesti terveinä ja virkeinä yksinäänkin. Joku työkkärin neuvoja ei kumminkaan voi lyhyen vastaanoton aikana tai vetäessään kurssia isolle joukolle työttömiä TIETÄÄ, millainen yksilö siinä kolmannella rivillä, neljäntenä oikealta istuu. Totta kai hän puhuu silloin yleisen tason suosituksia. Jokainen sitten ihan itse tykönään päättää, sopiiko neuvo hänelle vai ei. Eikö niin?

Tuskin loukkaannut esimerkiksi terveysvalistuksestakaan. Jos sinulle sanotaan, että viinaa ei kannata juoda ja tupakointi olisi hyvä lopettaa, alatko silloinkin meuhata, että "törkeää olettaa, että olen tupakoiva doku, miksi minua ei tarkastella yksilönä!" No ei, ei kukaan oletakaan, koska edelleen puhe on vain yleisen tason todennäköisyyksistä ja suosituksista!

2

Näkyy menevän sullakin tuon mun kirjoituksen pointti yli ymmärryksen. Olisiko siis sinusta ok, jos työtä tekevänä ihmisenä sinulle tolkutettaisiin joka päivä kuinka olisi hyvä pitää niistä sosiaalisista kontakteista huolta ettet vaan erakoidu ja ala ryyppäämään ja käyttämään huumehia, kun tutkittu on, että työnarkomania on vakava sairaus, ja työtä tekevänä ihmisenä säkin olet todennäköisesti työnarkomaani, et vaan ressukka ymmärrä omaa parastasi? Samaan aikaan valtamedia julkaisisi solkenaan keksittyjä raportteja työnarkomaaneista jotka edustavat sitä työelämän kovinta kärkeä erakoitumisessa, alkoholin ja huumeiden käytössä ja erakoitumisessa? Ja väliin tietysti puskettaisiin onnistumistarinoita kuinka siitä työnarkomaniasta on parannuttu, ja ollaan nyt niin paljon parempia ihmisiä työttömänä, kuin oltiin työnarkomaanina. Kun se työttömyys on ainoa autuaaksi tekevä asia, ja työtön on ainoa oikea hyvä ihminen?

Ota nyt ihan rauhallisesti. Työstressistä kyllä nimittäin puhutaan paljonkin, ja vaikkapa työuupumisesta. En ota niitä henkilökohtaisina loukkauksina, hyvähän se vain on, että kiiretahtisen työn vaikutuksesta varoitetaan.

Kyllä, ymmärrän hyvin, että työtöntä saattaa harmittaa, että työttömyyteen liitetään vain negatiivisia seikkoja. Useimmille työttömyys on kumminkin kielteinen asia ja olotila, josta pyritään pois. Se, että sinä kenties olet hyvinkin tyytyväinen työttömänä ei poista tuota asiaa ja sitä, että jollakin työkkärin kurssilla pyritään neuvomaan työttömille hyväksi havaittuja keinoja minimoida työttömyyden kielteisiä vaikutuksia. Edelleen, kyse on todennäköisyyksistä, ei kaikkiin työttömiin pätevistä asioista.

2

Ei tuo kyllä kuntouttavalta työtoiminnalta kuulosta, vaan työnhakukurssilta.

Miksi ap olet kuntouttavassa? Mikä sinun tavoitteesi siellä on? 

Kuulostat siltä että et ole kuntouttavan työtoiminnan tarpeessa, etkä välttämättä edes työnhakukurssin.

Missä kunnassa noin surkeaa toimintaa on?

Niille jotka tarvitsevat kuntouttavaa työtoimintaa se on yleensä hyvää toimintaa, siis kun se toteutetaan niin että siellä tehdään töitä. Ja työnhakukurssit on sitten oma lukunsa joita niitäkin jotkut tarvitsevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa vedotaan tiuhaan tahtiin tutkimuksiin työttömien syrjäytymisestä, ja näyttää siltä, että jopa valinnaisesti erakoituneita haukutaan mt-ongelmaisiksi.

Kuinka vielä nykypäivänä voi jollekin olla mahdoton ajatus sellainen, että riippumatta siitä onko ihmisellä työtä vaiko ei, voi hän kaikkein mieluiten viihtyä vain omassa seurassaan? Varmastikin nuo tutkimukset ovat suurelta osin oikeassa, mutta niihin vetoavien tulisi huomioida, että ne käsittelevät työttömyyttä ilmiönä, eivätkä huomioi yksittäisiä työttömiä. Tätä ymmärtääkseni ketjun aloittaja tarkoitti. On väsyttävää tulla kohdelluksi osana kasvotonta, moniongelmaiseksi miellettyä massaa, jos ei omassa elämässään noita ongelmia koe.

Tuota... minusta sinä et nyt ymmärrä ollenkaan asiaa.

Totta kai introverttejä on ihan yhtä lailla työssäkäyvissä. Pointti oli, että siinä missä töissä käyvä joutuu työn takia lähtemään tuvasta ja olemaan sosiaalisissa kontakteissa, työttömällä niitä kontakteja ei synny, jos hän vielä päälle välttelee sosiaalisia harrastuksiakin.

Siinä voi - jos työttömyys pitkittyy - erakoitua aika lailla, ja SIKSI työttömiä noin keskimäärin kannustetaan hommaamaan sellaisiaKIN harrastuksia, joissa tulee lähdettyä kotoa ihmisten ilmoille.

Sen kummemmasta determinismistä ei toki ole kyse, totta kai osa ihmisistä pysyy henkisesti terveinä ja virkeinä yksinäänkin. Joku työkkärin neuvoja ei kumminkaan voi lyhyen vastaanoton aikana tai vetäessään kurssia isolle joukolle työttömiä TIETÄÄ, millainen yksilö siinä kolmannella rivillä, neljäntenä oikealta istuu. Totta kai hän puhuu silloin yleisen tason suosituksia. Jokainen sitten ihan itse tykönään päättää, sopiiko neuvo hänelle vai ei. Eikö niin?

Tuskin loukkaannut esimerkiksi terveysvalistuksestakaan. Jos sinulle sanotaan, että viinaa ei kannata juoda ja tupakointi olisi hyvä lopettaa, alatko silloinkin meuhata, että "törkeää olettaa, että olen tupakoiva doku, miksi minua ei tarkastella yksilönä!" No ei, ei kukaan oletakaan, koska edelleen puhe on vain yleisen tason todennäköisyyksistä ja suosituksista!

2

Näkyy menevän sullakin tuon mun kirjoituksen pointti yli ymmärryksen. Olisiko siis sinusta ok, jos työtä tekevänä ihmisenä sinulle tolkutettaisiin joka päivä kuinka olisi hyvä pitää niistä sosiaalisista kontakteista huolta ettet vaan erakoidu ja ala ryyppäämään ja käyttämään huumehia, kun tutkittu on, että työnarkomania on vakava sairaus, ja työtä tekevänä ihmisenä säkin olet todennäköisesti työnarkomaani, et vaan ressukka ymmärrä omaa parastasi? Samaan aikaan valtamedia julkaisisi solkenaan keksittyjä raportteja työnarkomaaneista jotka edustavat sitä työelämän kovinta kärkeä erakoitumisessa, alkoholin ja huumeiden käytössä ja erakoitumisessa? Ja väliin tietysti puskettaisiin onnistumistarinoita kuinka siitä työnarkomaniasta on parannuttu, ja ollaan nyt niin paljon parempia ihmisiä työttömänä, kuin oltiin työnarkomaanina. Kun se työttömyys on ainoa autuaaksi tekevä asia, ja työtön on ainoa oikea hyvä ihminen?

Ota nyt ihan rauhallisesti. Työstressistä kyllä nimittäin puhutaan paljonkin, ja vaikkapa työuupumisesta. En ota niitä henkilökohtaisina loukkauksina, hyvähän se vain on, että kiiretahtisen työn vaikutuksesta varoitetaan.

Kyllä, ymmärrän hyvin, että työtöntä saattaa harmittaa, että työttömyyteen liitetään vain negatiivisia seikkoja. Useimmille työttömyys on kumminkin kielteinen asia ja olotila, josta pyritään pois. Se, että sinä kenties olet hyvinkin tyytyväinen työttömänä ei poista tuota asiaa ja sitä, että jollakin työkkärin kurssilla pyritään neuvomaan työttömille hyväksi havaittuja keinoja minimoida työttömyyden kielteisiä vaikutuksia. Edelleen, kyse on todennäköisyyksistä, ei kaikkiin työttömiin pätevistä asioista.

2

Onko siis nyt kyseessä se, että sinun käsityksesi mukaan kotiinsa vetäytynyt erakko on tyytyväinen siitä kun ei ole työtä, ja alkaa kaipaamaan sinne työelämään vasta kun ymmärtää kuinka paljon tarvitsee ystäviä ja sosiaalisia suhteita ympärilleen? ;b

Sanoja on helppo vääristellä, ja käsittää väärin, tahallisesti tahi tahattomasti. Halusin vuodatuksellani vain havainnollistaa sinulle millaisena arki osalle työttömistä näyttäytyy. Ainoa mitä itse haluaisin, olisi vakituinen työpaikka. Osaaminen ja työkyky ovat kunnossa, kuin myös henkinen puoli. Sen sijaan että saisin työtä, minulle tarjotaan jos minkämoista höpöhöpö-kurssia joilla minun pitäisi oppia tuntemaan vahvuuteni ja sosiaalistua. Samaan aikaan saan lehtien palstoilta, netistä ja televisiosta nähdä ja kuulla kuinka työllistymiseni estää alkoholi, mielenterveysongelmat ja koulutuksen puute.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaaliset taidot eivät ruostu mitenkään käytön puutteessa. Niitä joko on tai ei, ihan sama oletko ihmisten kanssa tekemisissä.

Itse jouduin masennusjakson jälkeen työkkärin kurssille, jossa oli narkkareita, alkoholisteja, pitkäaikaistyöttömiä ja muita ongelmaisia tyyppejä, ainoana naisena miesten joukkoon, tekemään puutöitä. Ei varsinaisesti kohottanut mielialaa. No, vaikka työkkärin mielestä olin toivoton tapaus, niin tästä kyykytyksestä huolimatta nousin takaisin työelämään.

Ei pidä paikkaansa. Sosiaalisia taitoja voi aina kehittää paremmiksi, ja ilman minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja ne toden totta ruostuvat.

Toki ihmisillä on synnynnäisesti erilaiset valmiudet ja introvertti joutuu ponnistelemaan paljon enemmän jaksaakseen sosiaalista kanssakäymistä, mahdollisesti myös osatakseen sosiaalista kanssakäymistä.

Mutta erakkous nostaa kynnystä lähteä ihmisten pariin, ja ymmärtää, mitä sosiaalisissa tilanteissa tapahtuu "pinnan alla".

Sinun kurssisi toki vaikutti typerältä, mutta en ota kantaa yksittäistapauksiin, joita en tunne. Puhun yleisellä tasolla.

2

Niin, ehkä sosiaalisia taitoja VOI kehittää paremmiksi, mutta miksi se koskisi vain työttömiä. Olen ollut lukemattomissa työpaikoissa ja joutunut tekemisiin ihmisten kanssa, joiden kyseiset taidot ovat varsin kyseenalaisia. En halua olla sosiaalisesti kyvykkäämpi, en usko sen tuovan minulle mitään hyötyä. Olen mielestäni tarpeeksi sosiaalinen, tulen ihmisten kanssa toimeen, niidenkin joiden kanssa muut eivät tule, juttelen naapureille, minulla on pari ystävää. En kaipaa muuta.

Toki on ihmisiä, joille tällaiset kurssit tekevät hyvää, mutta itse en näe niistä olevan hyötyä, elleivät ne tähtää nimenomaisesti ammatilliseen hyötyyn.

Juu, aivan samaa mieltä siitä, että sosiaalisia taitoja voi itse kukin hioa. On työtön tai töissä, ihan sama asia.

Mutta kas, kun siinä on ihan sellainen pikku juttu, että töissä käyvä useinmiten saa sitä sosiaalista harjoitetta työnsä puitteissa aika lailla. Työtön ei saa, eikä varsinkaan, jos linnoittautuu kotiinsa ja välttelee sosiaalisia kontakteja.

Siksi tässä nyt on muutama yrittänyt sanoa, että sosiaalisiakin harrastuksia olisi hyvä olla, jos sosiaalista kanssakäymisyä ei muuten saa. Ei se mikään pakko ole, vaikka useimmille hyvä asia olisikin. Simple as that.

Kuten aina, kun puhutaan ihmisistä ja sosiologiasta, mitään jokaiseen ihmisyksilöön pätevää sääntöä ei ole olemassa. Ainoastaan todennäköisyyksiä.

Ja yksi asia, mitä moni ei tunnu tässä ketjussa ihan tajuavan, on, että se, mikä tuntuu itselle luontaiselta ja helpolta EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLE HYVÄKSI JA HYÖDYKSI. On tavallaan helppoa luovuttaa ja pysytellä pelkästään omalla mukavuusalueellaan, mutta se voi ajan mittaan kaventaa sitä, mitä voi elämässään tehdä. Alkaa ikäänkuin kävellä aina vain pienemmällä alueella, if you know what I mean...

Minä olen joutunut koko ikäni opettelemaan ja potkimaan itseäni persauksille, että uskallan puhua ja soitella ihmisille, joita en entuudestaan tunne. Jos olisin nostanut käteni ylös teininä ja antanut itselleni "luvan" olla sisäänpäinkääntyvä ja ujo, en kykenisi tekemään työtäni ja veikkaan, että osa ystävistä olisi jäänyt saamatta. En sano, että se olisi kamala kohtalo, mutta minulle yksilönä on ollut siitä hyötyä, että olen haastanut itseäni ja pyrkinyt epämukavuusalueelleni tämän tästä. Stressiä se toki synnyttää ajoittain, mutta enää en stressaa sellaisista arkisista tilanteista mitä nuorempana, eli tuon haastamisen ansiosta koen, että kykenen toimimaan paremmin, enkä stressaa asioista, joista muutoin stressaisin.

2

Työssäkäyvä saavat ehkä sosiaalista harjoitetta, mutta kokemukseni mukaan se ei paranna sosiaalisia kykyjä. Kaikki tietävät nämä työpaikkojen kiusaajat ja ns. hankalat tyypit. En jaksa uskoa, että työttömyys aiheuttaa ylipääsemättömiä ongelmia normaalille sosiaaliselle ihmiselle, että sellainen nyt yhtäkkiä työttömyyden kohdatessa muuttuisi ihmisiä vihaavaksi erakoksi.

Joillakin introverteillä on ongelmia hoitaa asioitaan, esim. soitella paikkoihin tms., mutta sellaisia vaikeuksia voi olla myös ulospäin suuntautuneella ihmisellä. Sisäänpäin kääntynyt, kuten minä, joutuu kohtaamaan näitä tilanteita ihan arkisissa tilanteissa ja ne voivat kuormittaa. Olin minäkin nuorena ujo, mutta en enää. En silti halua, että joudun stressaamaan enemmän vain siksi, että ulospäin suuntautuneisuus on jostain syystä yleisesti hyväksyttyä ja suotavaa. En vain halua uusia ystäviä tai ihmissuhteita, kulun loppuun liiasta sosiaalisuudesta.

Olen tehnyt pätkätöitä koko ikäni ja joutunut pakon edessä tutustumaan uusiin ihmisiin jatkuvasti. Koen sen rasittavana, mutta kaikkeen tottuu. Yksi syy siihen, miksi en halua enää panostaa ollakseni sosiaalinen on juuri tuo. Tutustut ihmisiin paikassa x, mutta seuraavalla viikolla oletkin töissä paikassa y. Haluaisin pysyvän työympäristön, enkä pätkää siellä ja täällä. Siksipä kurssitkin vain rasittavat, en näe mieltä luoda pinnallisia ihmissuhteita vain siksi, että yhteiskunnan mielestä se hyödyttää mua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa vedotaan tiuhaan tahtiin tutkimuksiin työttömien syrjäytymisestä, ja näyttää siltä, että jopa valinnaisesti erakoituneita haukutaan mt-ongelmaisiksi.

Kuinka vielä nykypäivänä voi jollekin olla mahdoton ajatus sellainen, että riippumatta siitä onko ihmisellä työtä vaiko ei, voi hän kaikkein mieluiten viihtyä vain omassa seurassaan? Varmastikin nuo tutkimukset ovat suurelta osin oikeassa, mutta niihin vetoavien tulisi huomioida, että ne käsittelevät työttömyyttä ilmiönä, eivätkä huomioi yksittäisiä työttömiä. Tätä ymmärtääkseni ketjun aloittaja tarkoitti. On väsyttävää tulla kohdelluksi osana kasvotonta, moniongelmaiseksi miellettyä massaa, jos ei omassa elämässään noita ongelmia koe.

Tuota... minusta sinä et nyt ymmärrä ollenkaan asiaa.

Totta kai introverttejä on ihan yhtä lailla työssäkäyvissä. Pointti oli, että siinä missä töissä käyvä joutuu työn takia lähtemään tuvasta ja olemaan sosiaalisissa kontakteissa, työttömällä niitä kontakteja ei synny, jos hän vielä päälle välttelee sosiaalisia harrastuksiakin.

Siinä voi - jos työttömyys pitkittyy - erakoitua aika lailla, ja SIKSI työttömiä noin keskimäärin kannustetaan hommaamaan sellaisiaKIN harrastuksia, joissa tulee lähdettyä kotoa ihmisten ilmoille.

Sen kummemmasta determinismistä ei toki ole kyse, totta kai osa ihmisistä pysyy henkisesti terveinä ja virkeinä yksinäänkin. Joku työkkärin neuvoja ei kumminkaan voi lyhyen vastaanoton aikana tai vetäessään kurssia isolle joukolle työttömiä TIETÄÄ, millainen yksilö siinä kolmannella rivillä, neljäntenä oikealta istuu. Totta kai hän puhuu silloin yleisen tason suosituksia. Jokainen sitten ihan itse tykönään päättää, sopiiko neuvo hänelle vai ei. Eikö niin?

Tuskin loukkaannut esimerkiksi terveysvalistuksestakaan. Jos sinulle sanotaan, että viinaa ei kannata juoda ja tupakointi olisi hyvä lopettaa, alatko silloinkin meuhata, että "törkeää olettaa, että olen tupakoiva doku, miksi minua ei tarkastella yksilönä!" No ei, ei kukaan oletakaan, koska edelleen puhe on vain yleisen tason todennäköisyyksistä ja suosituksista!

2

Näkyy menevän sullakin tuon mun kirjoituksen pointti yli ymmärryksen. Olisiko siis sinusta ok, jos työtä tekevänä ihmisenä sinulle tolkutettaisiin joka päivä kuinka olisi hyvä pitää niistä sosiaalisista kontakteista huolta ettet vaan erakoidu ja ala ryyppäämään ja käyttämään huumehia, kun tutkittu on, että työnarkomania on vakava sairaus, ja työtä tekevänä ihmisenä säkin olet todennäköisesti työnarkomaani, et vaan ressukka ymmärrä omaa parastasi? Samaan aikaan valtamedia julkaisisi solkenaan keksittyjä raportteja työnarkomaaneista jotka edustavat sitä työelämän kovinta kärkeä erakoitumisessa, alkoholin ja huumeiden käytössä ja erakoitumisessa? Ja väliin tietysti puskettaisiin onnistumistarinoita kuinka siitä työnarkomaniasta on parannuttu, ja ollaan nyt niin paljon parempia ihmisiä työttömänä, kuin oltiin työnarkomaanina. Kun se työttömyys on ainoa autuaaksi tekevä asia, ja työtön on ainoa oikea hyvä ihminen?

Ota nyt ihan rauhallisesti. Työstressistä kyllä nimittäin puhutaan paljonkin, ja vaikkapa työuupumisesta. En ota niitä henkilökohtaisina loukkauksina, hyvähän se vain on, että kiiretahtisen työn vaikutuksesta varoitetaan.

Kyllä, ymmärrän hyvin, että työtöntä saattaa harmittaa, että työttömyyteen liitetään vain negatiivisia seikkoja. Useimmille työttömyys on kumminkin kielteinen asia ja olotila, josta pyritään pois. Se, että sinä kenties olet hyvinkin tyytyväinen työttömänä ei poista tuota asiaa ja sitä, että jollakin työkkärin kurssilla pyritään neuvomaan työttömille hyväksi havaittuja keinoja minimoida työttömyyden kielteisiä vaikutuksia. Edelleen, kyse on todennäköisyyksistä, ei kaikkiin työttömiin pätevistä asioista.

2

Onko siis nyt kyseessä se, että sinun käsityksesi mukaan kotiinsa vetäytynyt erakko on tyytyväinen siitä kun ei ole työtä, ja alkaa kaipaamaan sinne työelämään vasta kun ymmärtää kuinka paljon tarvitsee ystäviä ja sosiaalisia suhteita ympärilleen? ;b

Sanoja on helppo vääristellä, ja käsittää väärin, tahallisesti tahi tahattomasti. Halusin vuodatuksellani vain havainnollistaa sinulle millaisena arki osalle työttömistä näyttäytyy. Ainoa mitä itse haluaisin, olisi vakituinen työpaikka. Osaaminen ja työkyky ovat kunnossa, kuin myös henkinen puoli. Sen sijaan että saisin työtä, minulle tarjotaan jos minkämoista höpöhöpö-kurssia joilla minun pitäisi oppia tuntemaan vahvuuteni ja sosiaalistua. Samaan aikaan saan lehtien palstoilta, netistä ja televisiosta nähdä ja kuulla kuinka työllistymiseni estää alkoholi, mielenterveysongelmat ja koulutuksen puute.

En todellakaan ole noin sanonut.

Ja temppukurssituksista olen ehdottomasti samaa mieltä. Varsinkin, kun niille osallistuminen on ehto tuille.

En vaan ymmärrä sitä, miten otat itseesi kaikki lehtijutut ja todennäköisyydet/riskit. Sinä tiedät itse, mikä tilanteesi on, suodata hyvä ihminen faktoja ja riskiuutisointia!

2

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaaliset taidot eivät ruostu mitenkään käytön puutteessa. Niitä joko on tai ei, ihan sama oletko ihmisten kanssa tekemisissä.

Itse jouduin masennusjakson jälkeen työkkärin kurssille, jossa oli narkkareita, alkoholisteja, pitkäaikaistyöttömiä ja muita ongelmaisia tyyppejä, ainoana naisena miesten joukkoon, tekemään puutöitä. Ei varsinaisesti kohottanut mielialaa. No, vaikka työkkärin mielestä olin toivoton tapaus, niin tästä kyykytyksestä huolimatta nousin takaisin työelämään.

Ei pidä paikkaansa. Sosiaalisia taitoja voi aina kehittää paremmiksi, ja ilman minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja ne toden totta ruostuvat.

Toki ihmisillä on synnynnäisesti erilaiset valmiudet ja introvertti joutuu ponnistelemaan paljon enemmän jaksaakseen sosiaalista kanssakäymistä, mahdollisesti myös osatakseen sosiaalista kanssakäymistä.

Mutta erakkous nostaa kynnystä lähteä ihmisten pariin, ja ymmärtää, mitä sosiaalisissa tilanteissa tapahtuu "pinnan alla".

Sinun kurssisi toki vaikutti typerältä, mutta en ota kantaa yksittäistapauksiin, joita en tunne. Puhun yleisellä tasolla.

2

Niin, ehkä sosiaalisia taitoja VOI kehittää paremmiksi, mutta miksi se koskisi vain työttömiä. Olen ollut lukemattomissa työpaikoissa ja joutunut tekemisiin ihmisten kanssa, joiden kyseiset taidot ovat varsin kyseenalaisia. En halua olla sosiaalisesti kyvykkäämpi, en usko sen tuovan minulle mitään hyötyä. Olen mielestäni tarpeeksi sosiaalinen, tulen ihmisten kanssa toimeen, niidenkin joiden kanssa muut eivät tule, juttelen naapureille, minulla on pari ystävää. En kaipaa muuta.

Toki on ihmisiä, joille tällaiset kurssit tekevät hyvää, mutta itse en näe niistä olevan hyötyä, elleivät ne tähtää nimenomaisesti ammatilliseen hyötyyn.

Juu, aivan samaa mieltä siitä, että sosiaalisia taitoja voi itse kukin hioa. On työtön tai töissä, ihan sama asia.

Mutta kas, kun siinä on ihan sellainen pikku juttu, että töissä käyvä useinmiten saa sitä sosiaalista harjoitetta työnsä puitteissa aika lailla. Työtön ei saa, eikä varsinkaan, jos linnoittautuu kotiinsa ja välttelee sosiaalisia kontakteja.

Siksi tässä nyt on muutama yrittänyt sanoa, että sosiaalisiakin harrastuksia olisi hyvä olla, jos sosiaalista kanssakäymisyä ei muuten saa. Ei se mikään pakko ole, vaikka useimmille hyvä asia olisikin. Simple as that.

Kuten aina, kun puhutaan ihmisistä ja sosiologiasta, mitään jokaiseen ihmisyksilöön pätevää sääntöä ei ole olemassa. Ainoastaan todennäköisyyksiä.

Ja yksi asia, mitä moni ei tunnu tässä ketjussa ihan tajuavan, on, että se, mikä tuntuu itselle luontaiselta ja helpolta EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLE HYVÄKSI JA HYÖDYKSI. On tavallaan helppoa luovuttaa ja pysytellä pelkästään omalla mukavuusalueellaan, mutta se voi ajan mittaan kaventaa sitä, mitä voi elämässään tehdä. Alkaa ikäänkuin kävellä aina vain pienemmällä alueella, if you know what I mean...

Minä olen joutunut koko ikäni opettelemaan ja potkimaan itseäni persauksille, että uskallan puhua ja soitella ihmisille, joita en entuudestaan tunne. Jos olisin nostanut käteni ylös teininä ja antanut itselleni "luvan" olla sisäänpäinkääntyvä ja ujo, en kykenisi tekemään työtäni ja veikkaan, että osa ystävistä olisi jäänyt saamatta. En sano, että se olisi kamala kohtalo, mutta minulle yksilönä on ollut siitä hyötyä, että olen haastanut itseäni ja pyrkinyt epämukavuusalueelleni tämän tästä. Stressiä se toki synnyttää ajoittain, mutta enää en stressaa sellaisista arkisista tilanteista mitä nuorempana, eli tuon haastamisen ansiosta koen, että kykenen toimimaan paremmin, enkä stressaa asioista, joista muutoin stressaisin.

2

Työssäkäyvä saavat ehkä sosiaalista harjoitetta, mutta kokemukseni mukaan se ei paranna sosiaalisia kykyjä. Kaikki tietävät nämä työpaikkojen kiusaajat ja ns. hankalat tyypit. En jaksa uskoa, että työttömyys aiheuttaa ylipääsemättömiä ongelmia normaalille sosiaaliselle ihmiselle, että sellainen nyt yhtäkkiä työttömyyden kohdatessa muuttuisi ihmisiä vihaavaksi erakoksi.

Joillakin introverteillä on ongelmia hoitaa asioitaan, esim. soitella paikkoihin tms., mutta sellaisia vaikeuksia voi olla myös ulospäin suuntautuneella ihmisellä. Sisäänpäin kääntynyt, kuten minä, joutuu kohtaamaan näitä tilanteita ihan arkisissa tilanteissa ja ne voivat kuormittaa. Olin minäkin nuorena ujo, mutta en enää. En silti halua, että joudun stressaamaan enemmän vain siksi, että ulospäin suuntautuneisuus on jostain syystä yleisesti hyväksyttyä ja suotavaa. En vain halua uusia ystäviä tai ihmissuhteita, kulun loppuun liiasta sosiaalisuudesta.

Olen tehnyt pätkätöitä koko ikäni ja joutunut pakon edessä tutustumaan uusiin ihmisiin jatkuvasti. Koen sen rasittavana, mutta kaikkeen tottuu. Yksi syy siihen, miksi en halua enää panostaa ollakseni sosiaalinen on juuri tuo. Tutustut ihmisiin paikassa x, mutta seuraavalla viikolla oletkin töissä paikassa y. Haluaisin pysyvän työympäristön, enkä pätkää siellä ja täällä. Siksipä kurssitkin vain rasittavat, en näe mieltä luoda pinnallisia ihmissuhteita vain siksi, että yhteiskunnan mielestä se hyödyttää mua.

Kursseista en nyt edes puhu, vaan siitä, että ap purnaa, miksi ihmeessä hänen pitäisi työttömänä EDES harrastusten kautta olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Jos hän ei käy töissä eikä liiku kodin ulkopuolella kuin korkeintaan kaupassa ja työkkärissä käydäkseen, hän kyllä erakoituu helposti. Sinusta en puhu, koska et itsestäsi kerro.

Totta kai ihmiset ovat sosiaalisissa taidoissaan erilaisia, työssä käyvätkin. He kumminkaan eivät ala vältellä ihmiskontakteja yhtä herkästi, koska niitä tulee joka tapauksessa 40 h viikossa.

Pätkätöiden rasittavuuden ymmärrän mainiosti, itsekin pätkää vuosia tehneenä. Väittäisin silti, että jopa pinnalliset tuttavuudet ovat hyväksi, ja ylipäätään kotoa lähteminen, mökkiytymisen ehkäisemiseksi. Mutta kuten sanottua, sinä ja jokainen muukin soveltaa noita neuvoja ihan itsensä ja oman tilanteensa mukaan. Niistä on silti turha loukkaantua.

2

Introvertithan on todettu jopa sosiaalisesti lahjakkaammiksi kuin ekstrovertit, että turha introverteista on huolestua. Älykkäät ihmiset myös tuppaa viihtymään omissa oloissaan toisin kuin tyhmät joten turha siinäkään mielessä on huolestua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaaliset taidot eivät ruostu mitenkään käytön puutteessa. Niitä joko on tai ei, ihan sama oletko ihmisten kanssa tekemisissä.

Itse jouduin masennusjakson jälkeen työkkärin kurssille, jossa oli narkkareita, alkoholisteja, pitkäaikaistyöttömiä ja muita ongelmaisia tyyppejä, ainoana naisena miesten joukkoon, tekemään puutöitä. Ei varsinaisesti kohottanut mielialaa. No, vaikka työkkärin mielestä olin toivoton tapaus, niin tästä kyykytyksestä huolimatta nousin takaisin työelämään.

Ei pidä paikkaansa. Sosiaalisia taitoja voi aina kehittää paremmiksi, ja ilman minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja ne toden totta ruostuvat.

Toki ihmisillä on synnynnäisesti erilaiset valmiudet ja introvertti joutuu ponnistelemaan paljon enemmän jaksaakseen sosiaalista kanssakäymistä, mahdollisesti myös osatakseen sosiaalista kanssakäymistä.

Mutta erakkous nostaa kynnystä lähteä ihmisten pariin, ja ymmärtää, mitä sosiaalisissa tilanteissa tapahtuu "pinnan alla".

Sinun kurssisi toki vaikutti typerältä, mutta en ota kantaa yksittäistapauksiin, joita en tunne. Puhun yleisellä tasolla.

2

Niin, ehkä sosiaalisia taitoja VOI kehittää paremmiksi, mutta miksi se koskisi vain työttömiä. Olen ollut lukemattomissa työpaikoissa ja joutunut tekemisiin ihmisten kanssa, joiden kyseiset taidot ovat varsin kyseenalaisia. En halua olla sosiaalisesti kyvykkäämpi, en usko sen tuovan minulle mitään hyötyä. Olen mielestäni tarpeeksi sosiaalinen, tulen ihmisten kanssa toimeen, niidenkin joiden kanssa muut eivät tule, juttelen naapureille, minulla on pari ystävää. En kaipaa muuta.

Toki on ihmisiä, joille tällaiset kurssit tekevät hyvää, mutta itse en näe niistä olevan hyötyä, elleivät ne tähtää nimenomaisesti ammatilliseen hyötyyn.

Juu, aivan samaa mieltä siitä, että sosiaalisia taitoja voi itse kukin hioa. On työtön tai töissä, ihan sama asia.

Mutta kas, kun siinä on ihan sellainen pikku juttu, että töissä käyvä useinmiten saa sitä sosiaalista harjoitetta työnsä puitteissa aika lailla. Työtön ei saa, eikä varsinkaan, jos linnoittautuu kotiinsa ja välttelee sosiaalisia kontakteja.

Siksi tässä nyt on muutama yrittänyt sanoa, että sosiaalisiakin harrastuksia olisi hyvä olla, jos sosiaalista kanssakäymisyä ei muuten saa. Ei se mikään pakko ole, vaikka useimmille hyvä asia olisikin. Simple as that.

Kuten aina, kun puhutaan ihmisistä ja sosiologiasta, mitään jokaiseen ihmisyksilöön pätevää sääntöä ei ole olemassa. Ainoastaan todennäköisyyksiä.

Ja yksi asia, mitä moni ei tunnu tässä ketjussa ihan tajuavan, on, että se, mikä tuntuu itselle luontaiselta ja helpolta EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLE HYVÄKSI JA HYÖDYKSI. On tavallaan helppoa luovuttaa ja pysytellä pelkästään omalla mukavuusalueellaan, mutta se voi ajan mittaan kaventaa sitä, mitä voi elämässään tehdä. Alkaa ikäänkuin kävellä aina vain pienemmällä alueella, if you know what I mean...

Minä olen joutunut koko ikäni opettelemaan ja potkimaan itseäni persauksille, että uskallan puhua ja soitella ihmisille, joita en entuudestaan tunne. Jos olisin nostanut käteni ylös teininä ja antanut itselleni "luvan" olla sisäänpäinkääntyvä ja ujo, en kykenisi tekemään työtäni ja veikkaan, että osa ystävistä olisi jäänyt saamatta. En sano, että se olisi kamala kohtalo, mutta minulle yksilönä on ollut siitä hyötyä, että olen haastanut itseäni ja pyrkinyt epämukavuusalueelleni tämän tästä. Stressiä se toki synnyttää ajoittain, mutta enää en stressaa sellaisista arkisista tilanteista mitä nuorempana, eli tuon haastamisen ansiosta koen, että kykenen toimimaan paremmin, enkä stressaa asioista, joista muutoin stressaisin.

2

Työssäkäyvä saavat ehkä sosiaalista harjoitetta, mutta kokemukseni mukaan se ei paranna sosiaalisia kykyjä. Kaikki tietävät nämä työpaikkojen kiusaajat ja ns. hankalat tyypit. En jaksa uskoa, että työttömyys aiheuttaa ylipääsemättömiä ongelmia normaalille sosiaaliselle ihmiselle, että sellainen nyt yhtäkkiä työttömyyden kohdatessa muuttuisi ihmisiä vihaavaksi erakoksi.

Joillakin introverteillä on ongelmia hoitaa asioitaan, esim. soitella paikkoihin tms., mutta sellaisia vaikeuksia voi olla myös ulospäin suuntautuneella ihmisellä. Sisäänpäin kääntynyt, kuten minä, joutuu kohtaamaan näitä tilanteita ihan arkisissa tilanteissa ja ne voivat kuormittaa. Olin minäkin nuorena ujo, mutta en enää. En silti halua, että joudun stressaamaan enemmän vain siksi, että ulospäin suuntautuneisuus on jostain syystä yleisesti hyväksyttyä ja suotavaa. En vain halua uusia ystäviä tai ihmissuhteita, kulun loppuun liiasta sosiaalisuudesta.

Olen tehnyt pätkätöitä koko ikäni ja joutunut pakon edessä tutustumaan uusiin ihmisiin jatkuvasti. Koen sen rasittavana, mutta kaikkeen tottuu. Yksi syy siihen, miksi en halua enää panostaa ollakseni sosiaalinen on juuri tuo. Tutustut ihmisiin paikassa x, mutta seuraavalla viikolla oletkin töissä paikassa y. Haluaisin pysyvän työympäristön, enkä pätkää siellä ja täällä. Siksipä kurssitkin vain rasittavat, en näe mieltä luoda pinnallisia ihmissuhteita vain siksi, että yhteiskunnan mielestä se hyödyttää mua.

Kursseista en nyt edes puhu, vaan siitä, että ap purnaa, miksi ihmeessä hänen pitäisi työttömänä EDES harrastusten kautta olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Jos hän ei käy töissä eikä liiku kodin ulkopuolella kuin korkeintaan kaupassa ja työkkärissä käydäkseen, hän kyllä erakoituu helposti. Sinusta en puhu, koska et itsestäsi kerro.

Totta kai ihmiset ovat sosiaalisissa taidoissaan erilaisia, työssä käyvätkin. He kumminkaan eivät ala vältellä ihmiskontakteja yhtä herkästi, koska niitä tulee joka tapauksessa 40 h viikossa.

Pätkätöiden rasittavuuden ymmärrän mainiosti, itsekin pätkää vuosia tehneenä. Väittäisin silti, että jopa pinnalliset tuttavuudet ovat hyväksi, ja ylipäätään kotoa lähteminen, mökkiytymisen ehkäisemiseksi. Mutta kuten sanottua, sinä ja jokainen muukin soveltaa noita neuvoja ihan itsensä ja oman tilanteensa mukaan. Niistä on silti turha loukkaantua.

2

Edelleen sulla jatkuu tuo mantra siitä kuinka työtön erakoituu herkästi, vaikka ketjun aloittaja ja muutama muu ovat tuoneet esille tilanteensa, jossa niitä ulkopuolisia kontakteja työelämän lisäksi ei edes kaivata. "Jokainen soveltaa ja blah, blah, blah..."

Aloittaja vaikuttaa olevan ärsyyntynyt juuri tästä yleistävästä ja holhoavasta ajatusmallista, jossa erakoituminen nähdään poikkeuksetta negatiivisena asiana, vaikka joillekin se voi olla jopa voimavara. Pointti ei siis ole se, etteivätkö tutkimukset varmaankin ole oikeassa, vaan se, että on väärin olettaa niiden tulosten edustavan jokaista työtöntä henkilökohtaisesti.

työkkäri voisi määrätä työttömälle jonkin harrastuksen, esim 6 tuntia viikossa 

Vierailija kirjoitti:

Introvertithan on todettu jopa sosiaalisesti lahjakkaammiksi kuin ekstrovertit, että turha introverteista on huolestua. Älykkäät ihmiset myös tuppaa viihtymään omissa oloissaan toisin kuin tyhmät joten turha siinäkään mielessä on huolestua.

Höpö höpö. Ihminen rasittuu sosiaalisista suhteista, koska ei viihdy kontaktissa ja/tai joutuu pinnistelemään pärjätäkseen. Mitään tuollaista tutkimusta ei ole olemassa, mitä sinä väität. Totta kai introvertti voi olla sosiaalisesti lahjakas, mutta ei se mikään sääntö ole, pikemminkin asia on siis päinvastoin.

Ja tuossa on kyse osin myös siitä kynnyksestä olla sosiaalisissa ympäristöissä. Jos ei juuri koskaan ole kontaktissa, kynnys olla on aina vaan isompi ja sosiaalinen oleminen on aiempaa rasittavampaa ja stressaavampaa.

Älykkyyden kanssa asialla ei ole mitään tekemistä, eikä siitä ole tässä ketjussa puhuttu muuta kuin introverttien itsekehun tiimoilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska helposti syrjäytyy jos ei ole "tarvetta" mennä kodin ulkopuolelle. Jos sinäkään et kävisi noissa kuntouttavissa niin todennnäköisesti viettäisit kaiken aikasi kotona lukiessa tai katsoessa elokuvia. Sitten kun olet tottunut siihen elämään niin siitä on vaikeampi ponkaista takaisin työelämään.

Miksi minun pitäisi työttömänä lähteä yhtään mihinkään kotoani? Työnhaku hoituu nykyisin netissä ja puhelimitse, näin on minulle kerrottu. Olen luonteeltani introvertti, minulle riittää oma ja perheeni seura. Työt hoidan silloin kun niitä saan, sillä tavoin kun työnantaja toivoo ne hoidettavan, ja työajan päättyessä palaan kotiini perheeni pariin. Näin olen elänyt elämäni tähänkin asti.

Miksi siis juurikin työttömänä minun pitäisi alkaa hyppiä toreilla ja turuilla sosiaalistumassa, taustani huomioon ottaen?

on tutkittu tosiasia että vähäinen liikunta, harrastukset ja vähäiset sosiaaliset suhteet ovat yhteydessä mielenterveydellisiin ongelmiin. 

Ja tämä teoriasi tietenkin pätee jokaiseen työttömään, niinkö? Joka ikinen työtön on laiska sohvaperuna vailla kavereita, vai? Koska kaikki työttömät ovat mielenterveysongelmaisia?

Vierailija kirjoitti:

työkkäri voisi määrätä työttömälle jonkin harrastuksen, esim 6 tuntia viikossa 

Mistä kuvittelet ettei työtön osaa itse harrastaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaaliset taidot eivät ruostu mitenkään käytön puutteessa. Niitä joko on tai ei, ihan sama oletko ihmisten kanssa tekemisissä.

Itse jouduin masennusjakson jälkeen työkkärin kurssille, jossa oli narkkareita, alkoholisteja, pitkäaikaistyöttömiä ja muita ongelmaisia tyyppejä, ainoana naisena miesten joukkoon, tekemään puutöitä. Ei varsinaisesti kohottanut mielialaa. No, vaikka työkkärin mielestä olin toivoton tapaus, niin tästä kyykytyksestä huolimatta nousin takaisin työelämään.

Ei pidä paikkaansa. Sosiaalisia taitoja voi aina kehittää paremmiksi, ja ilman minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja ne toden totta ruostuvat.

Toki ihmisillä on synnynnäisesti erilaiset valmiudet ja introvertti joutuu ponnistelemaan paljon enemmän jaksaakseen sosiaalista kanssakäymistä, mahdollisesti myös osatakseen sosiaalista kanssakäymistä.

Mutta erakkous nostaa kynnystä lähteä ihmisten pariin, ja ymmärtää, mitä sosiaalisissa tilanteissa tapahtuu "pinnan alla".

Sinun kurssisi toki vaikutti typerältä, mutta en ota kantaa yksittäistapauksiin, joita en tunne. Puhun yleisellä tasolla.

2

Niin, ehkä sosiaalisia taitoja VOI kehittää paremmiksi, mutta miksi se koskisi vain työttömiä. Olen ollut lukemattomissa työpaikoissa ja joutunut tekemisiin ihmisten kanssa, joiden kyseiset taidot ovat varsin kyseenalaisia. En halua olla sosiaalisesti kyvykkäämpi, en usko sen tuovan minulle mitään hyötyä. Olen mielestäni tarpeeksi sosiaalinen, tulen ihmisten kanssa toimeen, niidenkin joiden kanssa muut eivät tule, juttelen naapureille, minulla on pari ystävää. En kaipaa muuta.

Toki on ihmisiä, joille tällaiset kurssit tekevät hyvää, mutta itse en näe niistä olevan hyötyä, elleivät ne tähtää nimenomaisesti ammatilliseen hyötyyn.

Juu, aivan samaa mieltä siitä, että sosiaalisia taitoja voi itse kukin hioa. On työtön tai töissä, ihan sama asia.

Mutta kas, kun siinä on ihan sellainen pikku juttu, että töissä käyvä useinmiten saa sitä sosiaalista harjoitetta työnsä puitteissa aika lailla. Työtön ei saa, eikä varsinkaan, jos linnoittautuu kotiinsa ja välttelee sosiaalisia kontakteja.

Siksi tässä nyt on muutama yrittänyt sanoa, että sosiaalisiakin harrastuksia olisi hyvä olla, jos sosiaalista kanssakäymisyä ei muuten saa. Ei se mikään pakko ole, vaikka useimmille hyvä asia olisikin. Simple as that.

Kuten aina, kun puhutaan ihmisistä ja sosiologiasta, mitään jokaiseen ihmisyksilöön pätevää sääntöä ei ole olemassa. Ainoastaan todennäköisyyksiä.

Ja yksi asia, mitä moni ei tunnu tässä ketjussa ihan tajuavan, on, että se, mikä tuntuu itselle luontaiselta ja helpolta EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLE HYVÄKSI JA HYÖDYKSI. On tavallaan helppoa luovuttaa ja pysytellä pelkästään omalla mukavuusalueellaan, mutta se voi ajan mittaan kaventaa sitä, mitä voi elämässään tehdä. Alkaa ikäänkuin kävellä aina vain pienemmällä alueella, if you know what I mean...

Minä olen joutunut koko ikäni opettelemaan ja potkimaan itseäni persauksille, että uskallan puhua ja soitella ihmisille, joita en entuudestaan tunne. Jos olisin nostanut käteni ylös teininä ja antanut itselleni "luvan" olla sisäänpäinkääntyvä ja ujo, en kykenisi tekemään työtäni ja veikkaan, että osa ystävistä olisi jäänyt saamatta. En sano, että se olisi kamala kohtalo, mutta minulle yksilönä on ollut siitä hyötyä, että olen haastanut itseäni ja pyrkinyt epämukavuusalueelleni tämän tästä. Stressiä se toki synnyttää ajoittain, mutta enää en stressaa sellaisista arkisista tilanteista mitä nuorempana, eli tuon haastamisen ansiosta koen, että kykenen toimimaan paremmin, enkä stressaa asioista, joista muutoin stressaisin.

2

Työssäkäyvä saavat ehkä sosiaalista harjoitetta, mutta kokemukseni mukaan se ei paranna sosiaalisia kykyjä. Kaikki tietävät nämä työpaikkojen kiusaajat ja ns. hankalat tyypit. En jaksa uskoa, että työttömyys aiheuttaa ylipääsemättömiä ongelmia normaalille sosiaaliselle ihmiselle, että sellainen nyt yhtäkkiä työttömyyden kohdatessa muuttuisi ihmisiä vihaavaksi erakoksi.

Joillakin introverteillä on ongelmia hoitaa asioitaan, esim. soitella paikkoihin tms., mutta sellaisia vaikeuksia voi olla myös ulospäin suuntautuneella ihmisellä. Sisäänpäin kääntynyt, kuten minä, joutuu kohtaamaan näitä tilanteita ihan arkisissa tilanteissa ja ne voivat kuormittaa. Olin minäkin nuorena ujo, mutta en enää. En silti halua, että joudun stressaamaan enemmän vain siksi, että ulospäin suuntautuneisuus on jostain syystä yleisesti hyväksyttyä ja suotavaa. En vain halua uusia ystäviä tai ihmissuhteita, kulun loppuun liiasta sosiaalisuudesta.

Olen tehnyt pätkätöitä koko ikäni ja joutunut pakon edessä tutustumaan uusiin ihmisiin jatkuvasti. Koen sen rasittavana, mutta kaikkeen tottuu. Yksi syy siihen, miksi en halua enää panostaa ollakseni sosiaalinen on juuri tuo. Tutustut ihmisiin paikassa x, mutta seuraavalla viikolla oletkin töissä paikassa y. Haluaisin pysyvän työympäristön, enkä pätkää siellä ja täällä. Siksipä kurssitkin vain rasittavat, en näe mieltä luoda pinnallisia ihmissuhteita vain siksi, että yhteiskunnan mielestä se hyödyttää mua.

Kursseista en nyt edes puhu, vaan siitä, että ap purnaa, miksi ihmeessä hänen pitäisi työttömänä EDES harrastusten kautta olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Jos hän ei käy töissä eikä liiku kodin ulkopuolella kuin korkeintaan kaupassa ja työkkärissä käydäkseen, hän kyllä erakoituu helposti. Sinusta en puhu, koska et itsestäsi kerro.

Totta kai ihmiset ovat sosiaalisissa taidoissaan erilaisia, työssä käyvätkin. He kumminkaan eivät ala vältellä ihmiskontakteja yhtä herkästi, koska niitä tulee joka tapauksessa 40 h viikossa.

Pätkätöiden rasittavuuden ymmärrän mainiosti, itsekin pätkää vuosia tehneenä. Väittäisin silti, että jopa pinnalliset tuttavuudet ovat hyväksi, ja ylipäätään kotoa lähteminen, mökkiytymisen ehkäisemiseksi. Mutta kuten sanottua, sinä ja jokainen muukin soveltaa noita neuvoja ihan itsensä ja oman tilanteensa mukaan. Niistä on silti turha loukkaantua.

2

Edelleen sulla jatkuu tuo mantra siitä kuinka työtön erakoituu herkästi, vaikka ketjun aloittaja ja muutama muu ovat tuoneet esille tilanteensa, jossa niitä ulkopuolisia kontakteja työelämän lisäksi ei edes kaivata. "Jokainen soveltaa ja blah, blah, blah..."

Aloittaja vaikuttaa olevan ärsyyntynyt juuri tästä yleistävästä ja holhoavasta ajatusmallista, jossa erakoituminen nähdään poikkeuksetta negatiivisena asiana, vaikka joillekin se voi olla jopa voimavara. Pointti ei siis ole se, etteivätkö tutkimukset varmaankin ole oikeassa, vaan se, että on väärin olettaa niiden tulosten edustavan jokaista työtöntä henkilökohtaisesti.

No ei tässä kukaan muu ole väittänyt niiden edustavan jokaista työtöntä kuin sinä itse. Olen toistuvasi korostanut, että kyse on tilastollisista todennäköisyyksistä, mutta jokainen ihminen on yksilö.

Ja haloo nyt. En tietenkään tarkoita erakoitumisella pelkkää yksin viihtymistä, yksinoloa, vaan kyvyttömyyttä ja pelkoa olla ihmisten kanssa tekemisessä. Se ei ole edes introvertin kannalta mikään positiivinen asia, koska ihmisen vähän väliä on kumminkin pieni pakko olla kontaktissa muihin ihmisiin, varsinkin jos hän haluaa työllistyä.

Ap:lla ja muilla, jotka eivät ole juuri lainkaan sosiaalisesti tekemisissä muiden kanssa riski kyllä kasvaa. Mutta ei se tietenkään determinististä, automaattista ole. Käytinkin sanaa HELPOSTI.

2

Vierailija kirjoitti:

jos työttömällä ei ole riittävästi harrastuksia se johtaa psyko-sosiaalisiin ongelmiin

näitä asiakkaita on paljon joiden kanssa sitten selvitellään ihan psykiatrin kanssa, että miksi ei ole harrastuksia ja usein taustalla on masennus

Jos mun pitää pakolla harrastaa jotain, niin se aiheuttaa mulle psyko-sosiaalisia ongelmia. Ei kaikki ihmiset tarvi harrastuksia tai ne harrastukset voi olla sellaisia joita tehdään kotona, esim. lukemsita tai elokuvien/tv-sarjojen katsomista. Ei introvertti ihminen tarvitse jatkuvaa muiden seuraa, hän viihtyy mainiosti yksin. Muiden seuraan pakottaminen voi aiheuttaa niitä psyko-sosiaalisia ongelmia.

Yleensäkin harrastuksista on tässä maassa tehty aivan liian iso numero. Lapsia pitää olla koko ajan kuskaamassa jonnekin tai niistä tulee kieroon kasvaneita. Höpö höpö, vähän vähempi harrastaminen vois olla ihan terveellistä. Ihan kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jos työttömällä ei ole riittävästi harrastuksia se johtaa psyko-sosiaalisiin ongelmiin

näitä asiakkaita on paljon joiden kanssa sitten selvitellään ihan psykiatrin kanssa, että miksi ei ole harrastuksia ja usein taustalla on masennus

Jos mun pitää pakolla harrastaa jotain, niin se aiheuttaa mulle psyko-sosiaalisia ongelmia. Ei kaikki ihmiset tarvi harrastuksia tai ne harrastukset voi olla sellaisia joita tehdään kotona, esim. lukemsita tai elokuvien/tv-sarjojen katsomista. Ei introvertti ihminen tarvitse jatkuvaa muiden seuraa, hän viihtyy mainiosti yksin. Muiden seuraan pakottaminen voi aiheuttaa niitä psyko-sosiaalisia ongelmia.

Yleensäkin harrastuksista on tässä maassa tehty aivan liian iso numero. Lapsia pitää olla koko ajan kuskaamassa jonnekin tai niistä tulee kieroon kasvaneita. Höpö höpö, vähän vähempi harrastaminen vois olla ihan terveellistä. Ihan kaikille.

tämä on tätä työttömien selittelyä että ei voi harrastaa kun se aiheuttaa rasitusta

tai ettei voi tehdä työtä kun "selkään koskee"

nämä työttömien selitykset tiedetään