Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Haluaisin äidiksi, mutta opinnot kesken, taloustilanne huono ym. Ja ikää jo 36. Eli taitaa jäädä lapsi saamatta.
27.10.2019 |
Olen yrittänyt miettiä miten voisi yhdistää asiat ja miettinyt asioita yötä myöten, mutta en ole löytänyt asiaan mitään mielekästä ratkaisua.
Opintoni kestävät vielä kolme vuotta ja niiden päätteeksi on puolen vuoden harjoittelu. Jos saisin lapsen kesken opintojen, en tiedä miten selviäisin ja jaksaisin. Opintoni ovat vaativat ja paljon läsnäoloa.
Taloustilanteeni ei ole kummoinen, opiskelen aikuiskoulutustuella vielä vuoden ja sitten pitää keksiä jotain muuta. Ehkä työmarkkinatuki. Opintojen ohessa teen vähän töitä, lähinnä viikonloppuiltaisin. Lapsi veisi minut myös syvemmälle köyhyyteen mitä todennäköisemmin.
Ajatus kymmensenttisten laskemisesta ja uupumistasoisesta väsymyksestä sekä oman elämän ja kovalla työllä hankitun ammatin/uran menetyksestä pelottaa. Haluaisin saada yhden lapsen, mutta en tiedä jaksanko sitä taakkaa, mitä se toisi mukanaan. Saisinko töitä enää vastavalmistuneena pikkulapsen äitinä, ilman työkokemusta. Ja ikäni puolesta (täytin tänään 36) ei ole mahdollista odotella valmistumista ja aseman vakiintumista.
Ja tokihan mulla on mies, joka olisi mukana varmasti täysillä ja on työelämässä, mutta oma asemani ja jaksamiseni huolettaa siitä huolimatta. Olen pohtinut paljon, olisiko lapsen saaminen sen arvoista. En ole ikinä halunnut lapsia mitenkään älyttömästi, päin vastoin. Parin viime vuoden aikana kuitenkin olen alkanut ajatella, että ehkä kuitenkin.
Onko muita vastaavissa tilanteissa olleita?
Kommentit (69)
Minä olin 36 -vuotiaana lapseton juuri leskeksi jäänyt nainen, joka ajatteli koko elämän menneen jo ohi. Mutta kyllä se kantoi. Nykyisin on mies, lapsi, uusi ura ja onnea. Hyvin ehdit kun alat toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, lapsi jäi saamatta. Keskity nyt valmistumaan aikataulussa ja sitten pyrit työllistymään. Nelikymppisenä vastavalmistuneena pitää jo olla aika helmi tai harvinaista/haluttua osaamista, että työllistyy sinne minne haluaa.
Kerta mies käy töissä niin eihän sinulla ole mitään taloudellista ongelmaa. Joitain opintoja voit suorittaa vauvankin kanssa, otat vaan nyssäkän mukaan luennoille (tosin pientä vauvaa ei kannata talvella pitää mukana, koska pahin flunssakausi ja heikko immuunipuolustus) ja kysyt tenttimahdollisuuksia opettajilta.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kannattanut havahtua asiaan jossakin vaiheessa ikävuosina 20-33? Ei pahalla, mutta tuskin olet yhtä pötköä opiskellut ja köyhäillyt peruskoulusta päästyäsi.
Tilanteesi on hieman niinkuin "suo siellä, vetelä täällä", mutta kyllä sinä lapsettomaksi jäämistä kadut suuresti ja eniten ollessasi 50+v ja siellä työmaalla painat, eläkevuosia odotellessasi.
Et voi saada nyt rusinoita pullasta etkä ideaaleinta ratkaisua, punnitse plussat, punnitse miinukset ja mieti mitä haluat elämässäsi olevan vaikkapa 10v kuluttua. Tai 20-40v kuluttua, sinä ja mahd mies vai sinä ja mahd.mies ja ainakin se lapsi/et ja ehkäpä lapsenlapset.T. 44v synttärit just ja lapset 16v ja 18v, ei ollut esim.vakipaikkaa työmaailmassa (ammatti toki oli opiskeltuna) kun tein ratkaisun, että nyt perhe, kaikki muu sutviintuu ja on loppupeleissä merkityksettömämpää. Ja otettiin muuten asuntolainakin siinä toisen synnyttyä ja olin 6v kotiäitinä kun ei haluttu pieniä muiden hoidettaviksi, eli asiat kyllä luoviutuu!
Et voi mitenkään tietää, katuuko ap lapsettomaksi jäämistä. Minä en ainakaan kadu, tosin on ollut aina selvää, etten tahdo lapsia.
Sitähän ei tiedetä mitä ap tehnyt aiemmin. Voi olla sairautta, ammatinvaihto tms.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin 36 -vuotiaana lapseton juuri leskeksi jäänyt nainen, joka ajatteli koko elämän menneen jo ohi. Mutta kyllä se kantoi. Nykyisin on mies, lapsi, uusi ura ja onnea. Hyvin ehdit kun alat toimeen.
Just, ja vanha kuollut mies unohdettu kun uusi on jo putkessa ja onnea...
Nin tyypillistä kun ihmissuhteetkin on kertakäyttökamaa tyyliin "Made in China".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kannattanut havahtua asiaan jossakin vaiheessa ikävuosina 20-33? Ei pahalla, mutta tuskin olet yhtä pötköä opiskellut ja köyhäillyt peruskoulusta päästyäsi.
Tilanteesi on hieman niinkuin "suo siellä, vetelä täällä", mutta kyllä sinä lapsettomaksi jäämistä kadut suuresti ja eniten ollessasi 50+v ja siellä työmaalla painat, eläkevuosia odotellessasi.
Et voi saada nyt rusinoita pullasta etkä ideaaleinta ratkaisua, punnitse plussat, punnitse miinukset ja mieti mitä haluat elämässäsi olevan vaikkapa 10v kuluttua. Tai 20-40v kuluttua, sinä ja mahd mies vai sinä ja mahd.mies ja ainakin se lapsi/et ja ehkäpä lapsenlapset.T. 44v synttärit just ja lapset 16v ja 18v, ei ollut esim.vakipaikkaa työmaailmassa (ammatti toki oli opiskeltuna) kun tein ratkaisun, että nyt perhe, kaikki muu sutviintuu ja on loppupeleissä merkityksettömämpää. Ja otettiin muuten asuntolainakin siinä toisen synnyttyä ja olin 6v kotiäitinä kun ei haluttu pieniä muiden hoidettaviksi, eli asiat kyllä luoviutuu!
Moni ei kadu pätkääkään. Eikä lasten hankinta ole mikään tae siitä, että vanhana on heistä apua ja seuraa. Sen takia ei kannata lisääntyä.
Voisiko nuo jossittelut ja lässytykset mennestä jättää väliin? Mennyttä ei saa takaisin, eikä ole paluuta muuttaa aiempia päätöksiä. Keskittykää aloittajan nykytilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonoin neuvo mihin tahansa asiaan: "Olisit toiminut toisin 15 vuotta sitten!" Yep, tänks, bitch.
Vierailija kirjoitti:
Kerta mies käy töissä niin eihän sinulla ole mitään taloudellista ongelmaa. Joitain opintoja voit suorittaa vauvankin kanssa, otat vaan nyssäkän mukaan luennoille (tosin pientä vauvaa ei kannata talvella pitää mukana, koska pahin flunssakausi ja heikko immuunipuolustus) ja kysyt tenttimahdollisuuksia opettajilta.
Ei opettajat anna suorittaa pakollista läsnäoloa vaativia kursseja tenttimällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei todellakaan ole mitään apua ja seuraa. Näen aikuisia lapsiani max 2 kertaa vuodessa ja silloinkin vain jos käsken heidät paikalle. Korkeintaan soittavat pummatakseen rahaa. Heillä on omat elämät. Kun lapsi täyttää 18v se on käytännössä vain joku vieras tuttu jonka olet joskus tuntenut, mutta perhesiteet katkeaa siihen. Kyllä yksin olet ellei sinulla ole ystäviä tai puolisoa. Niiden hankkimiseen kannattaa panostaa jos seuraa haluaa, mutta lapset on vain ihmisiä jotka joskus teit ja ne lähtivät. Minä taisin vanhimman lapseni nähdä viimeksi jouluna, että siitä perspektiiviä miten tiivis perhe on. Hän asuu 40km päässä, ei toisella puolella maapalloa.
Sinulla on kuitenkin mies joka töissä joten ette te ihan puilla paljailla ole. Jos sinusta tuntuu että lapsen aika olisi niin pistä toimeen. Mitä mieltä miehesi on? Eikä niitä lapsia vain tehdä vaan niitä saadaan. Voi mennä pitkän aikaakin ennen kuin edes raskaudut. Ainakin sitä tulet katumaan jos et ole edes yrittänyt.
Asioilla on tapana järjestyä. Lisäksi ei äitinä ollessa täysin ilman tukea ole. Raha on vain paljon pienempi. Jos vaan jaksat vauvan kanssa niin tee jotain kursseja jo pois. Itse en jaksanut vaan pidin äityiyslomaa myös opiskelusta työn lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kannattanut havahtua asiaan jossakin vaiheessa ikävuosina 20-33? Ei pahalla, mutta tuskin olet yhtä pötköä opiskellut ja köyhäillyt peruskoulusta päästyäsi.
Tilanteesi on hieman niinkuin "suo siellä, vetelä täällä", mutta kyllä sinä lapsettomaksi jäämistä kadut suuresti ja eniten ollessasi 50+v ja siellä työmaalla painat, eläkevuosia odotellessasi.
Et voi saada nyt rusinoita pullasta etkä ideaaleinta ratkaisua, punnitse plussat, punnitse miinukset ja mieti mitä haluat elämässäsi olevan vaikkapa 10v kuluttua. Tai 20-40v kuluttua, sinä ja mahd mies vai sinä ja mahd.mies ja ainakin se lapsi/et ja ehkäpä lapsenlapset.T. 44v synttärit just ja lapset 16v ja 18v, ei ollut esim.vakipaikkaa työmaailmassa (ammatti toki oli opiskeltuna) kun tein ratkaisun, että nyt perhe, kaikki muu sutviintuu ja on loppupeleissä merkityksettömämpää. Ja otettiin muuten asuntolainakin siinä toisen synnyttyä ja olin 6v kotiäitinä kun ei haluttu pieniä muiden hoidettaviksi, eli asiat kyllä luoviutuu!
Sanoisin nyt tähän, että elämä ei aina mene niin kuin "järkevintä" olisi. Kaikki asiat eivät ole olleet minun päätettävissäni, esim. sairastumiseni, sen vaikutus opintoihin ja elämään ja siitä toipuminen. Ja vaikka asiat olisivatkin menneet putkeen, en tiedä olisiko halu saada lapsi herännyt yhtään aiemmin pohdinnoista huolimatta, en tiedä. Elämä voi mennä niin monella tavalla ja kaikki voi muuttua hetkessä.
Sinulla on onnellinen tilanne ja sinä pystyit toimimaan kuten toimit silloin aikoinaan, mutta aina se ei mene niin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan ole mitään apua ja seuraa. Näen aikuisia lapsiani max 2 kertaa vuodessa ja silloinkin vain jos käsken heidät paikalle. Korkeintaan soittavat pummatakseen rahaa. Heillä on omat elämät. Kun lapsi täyttää 18v se on käytännössä vain joku vieras tuttu jonka olet joskus tuntenut, mutta perhesiteet katkeaa siihen. Kyllä yksin olet ellei sinulla ole ystäviä tai puolisoa. Niiden hankkimiseen kannattaa panostaa jos seuraa haluaa, mutta lapset on vain ihmisiä jotka joskus teit ja ne lähtivät. Minä taisin vanhimman lapseni nähdä viimeksi jouluna, että siitä perspektiiviä miten tiivis perhe on. Hän asuu 40km päässä, ei toisella puolella maapalloa.
Tätä pelkään itsekin. Jos lapsi on saanut hyvät eväät elämään, niin vaikuttaa että siitä tulee aikuisena semmoinen itseriittoinen tapaus, jonka mielestä on saavuttanut kaiken itse ja vanhemmilla on vähän kalkkeutuneita ajatuksia ja ne tuo huonoa energiaa ja sitten niitä tavataan juuri muutama kerta vuodessa koska pitää rakentaa uraa ja perustaa OMA perhe, johon ei vanhemmat kuulu. Paitsi kun tarvitaan ilmaista lastenvahtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan ole mitään apua ja seuraa. Näen aikuisia lapsiani max 2 kertaa vuodessa ja silloinkin vain jos käsken heidät paikalle. Korkeintaan soittavat pummatakseen rahaa. Heillä on omat elämät. Kun lapsi täyttää 18v se on käytännössä vain joku vieras tuttu jonka olet joskus tuntenut, mutta perhesiteet katkeaa siihen. Kyllä yksin olet ellei sinulla ole ystäviä tai puolisoa. Niiden hankkimiseen kannattaa panostaa jos seuraa haluaa, mutta lapset on vain ihmisiä jotka joskus teit ja ne lähtivät. Minä taisin vanhimman lapseni nähdä viimeksi jouluna, että siitä perspektiiviä miten tiivis perhe on. Hän asuu 40km päässä, ei toisella puolella maapalloa.
Tätä pelkään itsekin. Jos lapsi on saanut hyvät eväät elämään, niin vaikuttaa että siitä tulee aikuisena semmoinen itseriittoinen tapaus, jonka mielestä on saavuttanut kaiken itse ja vanhemmilla on vähän kalkkeutuneita ajatuksia ja ne tuo huonoa energiaa ja sitten niitä tavataan juuri muutama kerta vuodessa koska pitää rakentaa uraa ja perustaa OMA perhe, johon ei vanhemmat kuulu. Paitsi kun tarvitaan ilmaista lastenvahtia.
Eli, en halua antaa kaikkea aikaa, energiaa ja rahaa 18 vuoden ajan jollekulle joka sitten käytännössä hylkää. (ei ap mutta miettinyt lasten hankintaa)
Tehkää nyt se lapsi hyvänen aika. En itse edes älynnyt nuorena ajatella mitään taloudellisia juttuja noin pitkälle onneksi, sillä lapset saivat alkunsa. Itekin olin kotiäitinä ja työttömänä omasta halusta pitkään ja ihan hyvin pärjättiin. En kyllä nyt enää pärjäisi niin pienillä tuloilla kuin silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kannattanut havahtua asiaan jossakin vaiheessa ikävuosina 20-33? Ei pahalla, mutta tuskin olet yhtä pötköä opiskellut ja köyhäillyt peruskoulusta päästyäsi.
Tilanteesi on hieman niinkuin "suo siellä, vetelä täällä", mutta kyllä sinä lapsettomaksi jäämistä kadut suuresti ja eniten ollessasi 50+v ja siellä työmaalla painat, eläkevuosia odotellessasi.
Et voi saada nyt rusinoita pullasta etkä ideaaleinta ratkaisua, punnitse plussat, punnitse miinukset ja mieti mitä haluat elämässäsi olevan vaikkapa 10v kuluttua. Tai 20-40v kuluttua, sinä ja mahd mies vai sinä ja mahd.mies ja ainakin se lapsi/et ja ehkäpä lapsenlapset.T. 44v synttärit just ja lapset 16v ja 18v, ei ollut esim.vakipaikkaa työmaailmassa (ammatti toki oli opiskeltuna) kun tein ratkaisun, että nyt perhe, kaikki muu sutviintuu ja on loppupeleissä merkityksettömämpää. Ja otettiin muuten asuntolainakin siinä toisen synnyttyä ja olin 6v kotiäitinä kun ei haluttu pieniä muiden hoidettaviksi, eli asiat kyllä luoviutuu!
Et voi mitenkään tietää, katuuko ap lapsettomaksi jäämistä. Minä en ainakaan kadu, tosin on ollut aina selvää, etten tahdo lapsia.
Sitähän ei tiedetä mitä ap tehnyt aiemmin. Voi olla sairautta, ammatinvaihto tms.
Kyllä katuu jos haluaa lapsia mutta jättää tekemättä jonkun työn ja opiskelun takia.
Yritystä putkeen vaan. Koskaan ei ole oikea aika, mutta elämä muotoutuu lapsen ympärille. Vaikka urakin on, niin lapset ovat tärkeintä elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Kerta mies käy töissä niin eihän sinulla ole mitään taloudellista ongelmaa. Joitain opintoja voit suorittaa vauvankin kanssa, otat vaan nyssäkän mukaan luennoille (tosin pientä vauvaa ei kannata talvella pitää mukana, koska pahin flunssakausi ja heikko immuunipuolustus) ja kysyt tenttimahdollisuuksia opettajilta.
Älä nyt sitä huutavaa sinappikonetta Luennoille raahaa. Eikö ihmisillä ole mitään järkeä enää missään? Lopun kyllästynyt siihen, että kaikkien pitää kohteliaisuudesta, luennoitsijaa myöden ihastella ja huomioida marjaterttu ja luennot häiriintyy. Pysy sellaisista paikoista pois missä muut eivät voi välttää sinua, kun on esim. pakko osallistua luennolle. Sun vauvallasi ei ole pakkoa.
Vierailija kirjoitti:
Tätä pelkään itsekin. Jos lapsi on saanut hyvät eväät elämään, niin vaikuttaa että siitä tulee aikuisena semmoinen itseriittoinen tapaus, jonka mielestä on saavuttanut kaiken itse ja vanhemmilla on vähän kalkkeutuneita ajatuksia ja ne tuo huonoa energiaa ja sitten niitä tavataan juuri muutama kerta vuodessa koska pitää rakentaa uraa ja perustaa OMA perhe, johon ei vanhemmat kuulu. Paitsi kun tarvitaan ilmaista lastenvahtia.
Oletteko sitten itse takiasina kiinni teidän omissa vanhemmissa? Ei minulla yksinkertaisesti ole rahaa eikä aikaa mennä katsomaan vanhempia kuin maximissaan pari kertaa vuodessa ja silloinkin saa kuulla vaan valitusta ja syyllistämistä miten on tehnyt elämässään kaiken väärin. Ja ruikutusta siitä miten harvoin käyn. Ja samalla he itse tekivät ihan saman tempun omille vanhemmilleen, oikeastaan käyvät katsomassa vanhuksia vielä harvemmin kuin itse käyn katsomassa heitä... Että ei ne vanhemmatkaan mitään pyhimyksiä ole.
Alue: Aihe vapaa
Olisiko kannattanut havahtua asiaan jossakin vaiheessa ikävuosina 20-33? Ei pahalla, mutta tuskin olet yhtä pötköä opiskellut ja köyhäillyt peruskoulusta päästyäsi.
Tilanteesi on hieman niinkuin "suo siellä, vetelä täällä", mutta kyllä sinä lapsettomaksi jäämistä kadut suuresti ja eniten ollessasi 50+v ja siellä työmaalla painat, eläkevuosia odotellessasi.
Et voi saada nyt rusinoita pullasta etkä ideaaleinta ratkaisua, punnitse plussat, punnitse miinukset ja mieti mitä haluat elämässäsi olevan vaikkapa 10v kuluttua. Tai 20-40v kuluttua, sinä ja mahd mies vai sinä ja mahd.mies ja ainakin se lapsi/et ja ehkäpä lapsenlapset.
T. 44v synttärit just ja lapset 16v ja 18v, ei ollut esim.vakipaikkaa työmaailmassa (ammatti toki oli opiskeltuna) kun tein ratkaisun, että nyt perhe, kaikki muu sutviintuu ja on loppupeleissä merkityksettömämpää. Ja otettiin muuten asuntolainakin siinä toisen synnyttyä ja olin 6v kotiäitinä kun ei haluttu pieniä muiden hoidettaviksi, eli asiat kyllä luoviutuu!