Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aion hylätä lapseni ja mieheni sairauteni takia
25.10.2019 |
En enää keksi muutakaan vaihtoehtoa. Olen pysyvästi sairas ja sairaus on pilannut koko perheen elämän. En pysty enää tuottamaan lapsilleni pettymystä päivästä toiseen ja ainoa ratkaisu on lähteä pois heidän elämästään. Sydämeni särkyy, rakastan heitä niin järjettömän paljon. Mutta en vain enää jaksa.
Miten varmistan, että pärjäävät, mistä voin pyytää miehelleni apua?
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi kuulostaa tylyltä, mutta kertomasi mukaan rahan takia haluat tehdä töitä sen mitä pystyt, mutta lapsiasi et jaksaisi enää hoitaa. Siltikään teillä ei ole varaa edes lastenne harrastuksiin. Onkohan sulla prioriteetit nyt jotenkin vinksallaan? Oletko osa-aikaeläkkeellä? Voisitko harkita kokoaikaeläkettä? Oletko laskenut, miten yhteiskunta tukisi teidän perhettä taloudellisesti, jos et enää kävisikään töissä?
Ei työ minua rasita. Teen lyhyitä päiviä, työ on mielekästä eikä millään tavoin raskasta. Pahimmat sairastelupäivät olen sairauslomalla. Mitä tekisin päivisin yksin kotona sillä välin, kun lapseni ovat varhaiskasvatuksessa/koulussa? Velloisin vaan kurjuudessani enkä olisi henkisesti sen eheämpi.
En ole osa-aikaeläkkeellä enkä ole mitään eläkettä edes miettinyt tai laskenut tukia. En tiedä kelpuutettaisiinko minua eläkkeelle, kun sairauteni ei periaatteessa estä työntekoa. Jatkuvat infektiot kyllä, mutta voiko niiden perusteella päästä työkyvyttömyyseläkkeelle?
Ap
Olet siis riittävän terve käydäksesi sinulle mieluisassa työssä ja liian terve päästäksesi työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta kuitenkin aivan liian sairas leikkiäksesi edes joskus lastesi kanssa hippaa? Joku tässä yhtälössä ei nimittäin nyt oikein mätsää. Jos et ole provo (mitä alan nyt jo vahvasti epäilemään) , sairautesi ei taidakaan olla varsinainen ongelmasi vaan se, että haluaisit päästä eroon vanhemmuudestasi.
En voi rasittaa itseäni fyysisesti. Jos juoksen, kehoni rasittuu liikaa ja uusi virus iskee heti. Se on nähty. Ja joo, voin leikkiä lasten kanssa rauhallisia leikkejä ja välillä leikinkin. Se on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa, kun minulla ei ole minkäänlaista elämäniloa.
En halua eroon vanhemmuudesta, vaan tästä sairaudesta. En jaksa olla vanhempi sairaana. Ja senkus epäilet provoksi. Eihän kellään nyt voikaan olla monimutkainen tilanne sairauden ja henkisen jaksamisen kanssa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi kuulostaa tylyltä, mutta kertomasi mukaan rahan takia haluat tehdä töitä sen mitä pystyt, mutta lapsiasi et jaksaisi enää hoitaa. Siltikään teillä ei ole varaa edes lastenne harrastuksiin. Onkohan sulla prioriteetit nyt jotenkin vinksallaan? Oletko osa-aikaeläkkeellä? Voisitko harkita kokoaikaeläkettä? Oletko laskenut, miten yhteiskunta tukisi teidän perhettä taloudellisesti, jos et enää kävisikään töissä?
Ei työ minua rasita. Teen lyhyitä päiviä, työ on mielekästä eikä millään tavoin raskasta. Pahimmat sairastelupäivät olen sairauslomalla. Mitä tekisin päivisin yksin kotona sillä välin, kun lapseni ovat varhaiskasvatuksessa/koulussa? Velloisin vaan kurjuudessani enkä olisi henkisesti sen eheämpi.
En ole osa-aikaeläkkeellä enkä ole mitään eläkettä edes miettinyt tai laskenut tukia. En tiedä kelpuutettaisiinko minua eläkkeelle, kun sairauteni ei periaatteessa estä työntekoa. Jatkuvat infektiot kyllä, mutta voiko niiden perusteella päästä työkyvyttömyyseläkkeelle?
Ap
Ilmeisesti tarkoitit lähtemisellä ja lastesi ja miehesi hylkäämisellä itsaria? Koska mikään muuhan ei muuttaisi sun elämääsi yhtään miksikään vaan samanlaisia kurjuudessa vellomispäiviä sairaslomapäiväsi tulisivat olemaan silloinkin, jos olisitte vain eronneet.
En tarkoittanut. Haluan vain olla poissa lasteni arjesta, kun en tee muuta kuin vaikeutan sitä. Voin velloa itsekseni, kunhan en aiheuta sillä muille haittaa.
Ap
Minä voin olla vähemmistössä mutra ymmärrän ja sanon, ota ja lähde. Saatte erikseen paremmin tukea jopa kuin yhdessä pysyen. Mutta kiltti älä ilmaise tukiryhmässä niin, muut alkvat pelätäsinun tarkoittavan kokonaan poistumista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovatko lapsesi niin pieniä, ettei heille voi selittää äidin olevan sairas, eikä siksi pysty tekemään tätä ja tätä? Kysyin siksi, kun puhut pettymyksen tuottamisesta. Oma äitini kuoli ja olisin antanut mitä tahansa, että olisin saanut pitää hänet edes siellä sängyn pohjalla. Ihan mitä tahansa.
Minun äitini sairasti syöpää. Makasi sängyssä pahoinvoivana vuosikaudet, välillä toki parempana ja välillä taas huonompana. Mietin pienenä, että toivottavasti se ei kuole, että toivottavasti edes makaa tuolla sängyssä ihan aina, vaikkei koskaan jaksaisikaan leikkiä/pelata/jutella/puuhailla. Että jos äiti vain olisi siellä ja hengittäisi, että voisi käydä välillä halimassa ja nähdä hymyn jos ei muuten jaksanut puhua. Kunhan vain en menettäisi häntä.
Ap:lla on henkisiä ongelmia sairauteensa liittyen. Moni kuoleva jaksaa tsempata läheisiään ja tehdä asian heille helpoksi, ap:n sairauteen ei kuole joten on ikään kuin ”vankilassa” sairaudessaan eikä pääse asian yli, jotta voisi nähdä elämänsä hyvät puolet. Näin ollen hän ei ajattele lapsiaan eikä miestään, vaan itseään. Lisäksi tuo haluttomuus muuttaa elämää vaikkapa keskusteluavun kautta, kielii jo aika vakavasta masennuksesta.
Hae apua, ap. Tässä ketjussa on todella hienoja kirjoituksia, isoin hatun nosto sille äidille joka itse jätti lapset miehelle ja osaa nyt harvinaisen hyvin sanoittaa tilannetta kaikkien kannalta.
Lämmin tsemppi ja halaus teille kaikille kovia kokeneille <3
Aivan sydäntäsärkevä tarina sinulla, otan osaa. <3
Se vaan, kun terveys on koko elämän perusta. Ilman sitä ei ole mitään. Muita vaikeuksia (esim. ero, läheisen kuolema, työttömyys) on helpompi kestää, kunhan vaan on terve. Silloin on toivoa päästä niistä yli. Mutta kun terveyden on menettänyt, ei sitä voi saada takaisin. Mitä iloa niistä elämän muista hyvistä puolista on, jos ei niistä sairaana pysty nauttimaan?
Tämä on ehkä sellainen asia, jota ei pysty kuin saman kokeneet ymmärtämään. Minulla on ollut elämässä muitakin pahoja vastoinkäymisiä, joita joku voisi pitää vielä rankempana kuin tämä sairaus. Silti koen terveyden menettämisen kaikista pahimpana, koska se on niin lopullista ja kokonaisvaltaista.
Kyllä minä voin keskustella ammattiauttajan kanssa. Olen tehnyt sitä ennenkin. Nämä kokemukseni ovat olleet lähinnä ajatusteni purkamista ja psykologin niihin vastaamista. En koe ajatteluni muuttuneen ainakaan tuolloin.
Ap
Kirjoituksestasi paistaa, että ajattelet asiaa vain ja ainoastaan omasta näkökulmastasi ja siitä mitä Sinä olet menettänyt. Olet menettänyt paljon, mutta et sentää ole kuolemassa, toisin kuin edellisen kirjoittajan äiti.
Kerrot, että on vaikeaa löytää mitään hyvää koska sairaus on vienyt sinulta kaiken. Sinulla on kuitenkin todella paljon kaikkea: henkesi, elämäsi vaikkakin vajavaisena, puoliso ja kaiken lisäksi omat lapset. Jotenkin et osaa nähdä noita asioita hyvinä asioina, vann kaikki kietytyy Sinuun itseesi ja Sinun toimintakykyyn ja Sinun terveyteen ja Sinun tuntemuksiin.
Arvioin samaa kuin muut yllä, sinulla on vakava masennus ja tarvitse apua. Toivon että löydät sitä.
No tottakai kiteytyy, kun sairastaminen on elämässäni läsnä ihan koko ajan. Ymmärrätkö, etten ole nähnyt oireetonta päivää kuukausiin? Aamulla herään surkeaan oloon ja illalla menen nukkumaan huonovointisena. Miten voisin ajatella mitään muuta kun en saa tältä hetken rauhaa?
Ap
Mulla on joka päivä huono olo, kipuja yms. Kun on 10 kroonista sairautta, josta 3 erittäin vaikeaa, niin siihen on vaan sopeuduttava. T. Se monisairas
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi kuulostaa tylyltä, mutta kertomasi mukaan rahan takia haluat tehdä töitä sen mitä pystyt, mutta lapsiasi et jaksaisi enää hoitaa. Siltikään teillä ei ole varaa edes lastenne harrastuksiin. Onkohan sulla prioriteetit nyt jotenkin vinksallaan? Oletko osa-aikaeläkkeellä? Voisitko harkita kokoaikaeläkettä? Oletko laskenut, miten yhteiskunta tukisi teidän perhettä taloudellisesti, jos et enää kävisikään töissä?
Ei työ minua rasita. Teen lyhyitä päiviä, työ on mielekästä eikä millään tavoin raskasta. Pahimmat sairastelupäivät olen sairauslomalla. Mitä tekisin päivisin yksin kotona sillä välin, kun lapseni ovat varhaiskasvatuksessa/koulussa? Velloisin vaan kurjuudessani enkä olisi henkisesti sen eheämpi.
En ole osa-aikaeläkkeellä enkä ole mitään eläkettä edes miettinyt tai laskenut tukia. En tiedä kelpuutettaisiinko minua eläkkeelle, kun sairauteni ei periaatteessa estä työntekoa. Jatkuvat infektiot kyllä, mutta voiko niiden perusteella päästä työkyvyttömyyseläkkeelle?
Ap
Olet siis riittävän terve käydäksesi sinulle mieluisassa työssä ja liian terve päästäksesi työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta kuitenkin aivan liian sairas leikkiäksesi edes joskus lastesi kanssa hippaa? Joku tässä yhtälössä ei nimittäin nyt oikein mätsää. Jos et ole provo (mitä alan nyt jo vahvasti epäilemään) , sairautesi ei taidakaan olla varsinainen ongelmasi vaan se, että haluaisit päästä eroon vanhemmuudestasi.
En voi rasittaa itseäni fyysisesti. Jos juoksen, kehoni rasittuu liikaa ja uusi virus iskee heti. Se on nähty. Ja joo, voin leikkiä lasten kanssa rauhallisia leikkejä ja välillä leikinkin. Se on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa, kun minulla ei ole minkäänlaista elämäniloa.
En halua eroon vanhemmuudesta, vaan tästä sairaudesta. En jaksa olla vanhempi sairaana. Ja senkus epäilet provoksi. Eihän kellään nyt voikaan olla monimutkainen tilanne sairauden ja henkisen jaksamisen kanssa.
Ap
Kuten muutkin ovat sanoneet, minäkin kehoitan sinua hakemaan apua. Tarvitset masennuksen hoidon lisäksi sellaista terapiaa, joka opettaa sinut hyväksymään sairautesi ja sen vaikutukset elämääsi. Sinulla on jokin mielikuva millainen on hyvä äiti ja hyvä ihminen. Mutta onko se välttämättä ainoa oikea totuus? Voit varmasti olla hyvä äiti sairautesi tuomien rajoitusten kanssa. Lapsille se tuskin on niin suuri asia, jos äiti ei voi olla hippaa heidän kanssaan, kun kuitenkin teet muita juttuja heidän kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ellet saa jo keskusteluapua niin kokeile sitä, sairaus voi aiheuttaa masennusta koska sairastuminen on aina kriisi. Lapsille on parempi se että on äiti kuin ettei olisi, vaikka se äiti ei arjessa melkein mitään jaksaisi.
Alue: Aihe vapaa
No tottakai kiteytyy, kun sairastaminen on elämässäni läsnä ihan koko ajan. Ymmärrätkö, etten ole nähnyt oireetonta päivää kuukausiin? Aamulla herään surkeaan oloon ja illalla menen nukkumaan huonovointisena. Miten voisin ajatella mitään muuta kun en saa tältä hetken rauhaa?
Ap