Aion hylätä lapseni ja mieheni sairauteni takia

Vierailija kirjoitti:

Ap ei jaksa mitään, mutta käy silti töissä.

Ehdotan, että lopeta työssäkäynti ja eläkää miehen tuloilla. Sitten varmaan jaksat paljon paremmin lapsiasi.

Teen terveydentilani vuoksi lyhyempää työpäivää ja saan työn kautta edes muutamaksi tunniksi muuta ajateltavaa kuin sairastaminen. Lisäksi olen sairauslomalla aina kun tarve vaatii.

Pelkästään miehen tuloilla emme mitenkään pärjäisi.

Ap

Mikä on se oikea syy, että ap haluaa hylätä lapsensa?

Parantumaton sairaus?

Masennus?

Ja miksi ap luulee, että hylkääminen voisi mitenkään tehdä hyvää lapsille??? Etä vanhemmuus on parempi, ellet ole oikea sadisti ja tunnevammainen.

Ap, oletko siis masentunut? Onko se sairautesi? Siitä voi parantua! Oletko kokeillut lääkitystä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei jaksa mitään, mutta käy silti töissä.

Ehdotan, että lopeta työssäkäynti ja eläkää miehen tuloilla. Sitten varmaan jaksat paljon paremmin lapsiasi.

Teen terveydentilani vuoksi lyhyempää työpäivää ja saan työn kautta edes muutamaksi tunniksi muuta ajateltavaa kuin sairastaminen. Lisäksi olen sairauslomalla aina kun tarve vaatii.

Pelkästään miehen tuloilla emme mitenkään pärjäisi.

Ap

Millä rahoilla sinä pärjäisit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei jaksa mitään, mutta käy silti töissä.

Ehdotan, että lopeta työssäkäynti ja eläkää miehen tuloilla. Sitten varmaan jaksat paljon paremmin lapsiasi.

Teen terveydentilani vuoksi lyhyempää työpäivää ja saan työn kautta edes muutamaksi tunniksi muuta ajateltavaa kuin sairastaminen. Lisäksi olen sairauslomalla aina kun tarve vaatii.

Pelkästään miehen tuloilla emme mitenkään pärjäisi.

Ap

Sä kuitenkin pystys joskus käymään töissä. Mä olen ollut vuosikymmenet vain kotona ja jos johonkin tarvitsee mennä, joudun sinne taksilla menemään koska muuten en pääse. T. Se monisairas

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko siis masentunut? Onko se sairautesi? Siitä voi parantua! Oletko kokeillut lääkitystä?

Ei vaan minulla on fyysinen sairaus. Sen aiheuttaman elämänlaadun laskemisen vuoksi olen luultavasti masentunutkin. Viimeisin lääkärin tekemä masennustesti viittasi lievään masennukseen, mutta siitä on jo viikkoja ja vointini on huonontunut siitä aika paljon. Olen kokeillut SSRI-lääkitystä ja nyt juuri aloitin toisen tyyppisen mielialalääkkeen.

Tunnen kaksi masennusta sairastavaa, joista kumpikaan ei ole parantunut.

Ap

Tunnen erään kauniin, urheilullisen, älykkään ja tasapainoisen, nyt jo nuoren naisen, jonka äiti on lähes koko hanen elämänsä ajan ollut liikuntakyvytön. (MS-tauti).

Tapasin äidin yo-juhlissa muutama vuosi sitten. Hänellä oli avustaja, istui pyörätuolissa ja tarvitsi apua aivan kaikkeen.

Perheen isä oli hoitanut äitiä ja kahta tytärtä kotona vuosikausia.

Näin oli tehty, koska perhe halusi pysyä yhdessä. Tyttäret normaalijärkisiä, tai jopa normaalimpia älykkäämpiä. 

Mielestäni sinun tulisi ottaa myö muiden mielipide tässä asiassa huomioon, ei tehdä tällaista päätöstä itse ja omista lähtökohdistasi.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on se oikea syy, että ap haluaa hylätä lapsensa?

Parantumaton sairaus?

Masennus?

Ja miksi ap luulee, että hylkääminen voisi mitenkään tehdä hyvää lapsille??? Etä vanhemmuus on parempi, ellet ole oikea sadisti ja tunnevammainen.

Koska olen sairas enkä enää jaksa huolehtia lasten tarpeista tai olla henkisesti läsnä.

En luule, että hylkääminen tekisi hyvää. Luulen, että minun tunne-elämän armoilla eläminen tekisi pahempaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei jaksa mitään, mutta käy silti töissä.

Ehdotan, että lopeta työssäkäynti ja eläkää miehen tuloilla. Sitten varmaan jaksat paljon paremmin lapsiasi.

Teen terveydentilani vuoksi lyhyempää työpäivää ja saan työn kautta edes muutamaksi tunniksi muuta ajateltavaa kuin sairastaminen. Lisäksi olen sairauslomalla aina kun tarve vaatii.

Pelkästään miehen tuloilla emme mitenkään pärjäisi.

Ap

Sä kuitenkin pystys joskus käymään töissä. Mä olen ollut vuosikymmenet vain kotona ja jos johonkin tarvitsee mennä, joudun sinne taksilla menemään koska muuten en pääse. T. Se monisairas

Olen pahoillani tilanteestasi. Minulla ei fyysisesti ole noin rankkaa, ehkä tällä hetkellä henkinen puoli on heikompi.

Ap

Onko sinun fyysiseen sairauteesi lääkitystä? Meitä, jotka sinua yrittävät auttaa helpottaisi kuulla, mikä sairaus sinulla on. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Kertomasi perusteella sanoisin, että masennuksesi olisi kyllä jo vakavaa. Toivottavasti uusi lääke auttaa.

Syöpä14102019 kirjoitti:

Tunnen erään kauniin, urheilullisen, älykkään ja tasapainoisen, nyt jo nuoren naisen, jonka äiti on lähes koko hanen elämänsä ajan ollut liikuntakyvytön. (MS-tauti).

Tapasin äidin yo-juhlissa muutama vuosi sitten. Hänellä oli avustaja, istui pyörätuolissa ja tarvitsi apua aivan kaikkeen.

Perheen isä oli hoitanut äitiä ja kahta tytärtä kotona vuosikausia.

Näin oli tehty, koska perhe halusi pysyä yhdessä. Tyttäret normaalijärkisiä, tai jopa normaalimpia älykkäämpiä. 

Mielestäni sinun tulisi ottaa myö muiden mielipide tässä asiassa huomioon, ei tehdä tällaista päätöstä itse ja omista lähtökohdistasi.

Mielenkiintoista! On oikeasti kiva kuulla, että jotkut ovat saaneet asian toimimaan näin kivasti. Iso kiitos tuolle hienolle perheenisälle.

Itselläni takana tismalleen sama tarina (olen 25-vuotias, jonka äidillä ollut MS-tauti koko ikäni) ja meillä minä olen lapsesta asti pitänyt huolta meidän perheestä.

Korkeakoulun sain käytyä, mutta jatkuva hoitotarve pitää minut ulkona työelämästä. Tai oikeastaan kys. traumasta ja katkeruudesta johtuva pahoinvointi ja masennus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on se oikea syy, että ap haluaa hylätä lapsensa?

Parantumaton sairaus?

Masennus?

Ja miksi ap luulee, että hylkääminen voisi mitenkään tehdä hyvää lapsille??? Etä vanhemmuus on parempi, ellet ole oikea sadisti ja tunnevammainen.

Koska olen sairas enkä enää jaksa huolehtia lasten tarpeista tai olla henkisesti läsnä.

En luule, että hylkääminen tekisi hyvää. Luulen, että minun tunne-elämän armoilla eläminen tekisi pahempaa.

Ap

Eiväthän he ole vain sinun tunne-elämän armoilla, perheessänne on myös se lasten isä, sinun miehesi. Tuntuu, että olet tällä hetkellä vain marttyyri asenteella liikenteessä, ja siksi noin julma ja itsekäs. Mutta, jos et halua muuttaa asennettasi, ei voi oikein muut täällä mitään. Se on susta kiinni, lopulta. Kunpa oivaltaisit, että meitä kivuliaita ihmisiä on paljon, ja moni meistä pärjää elämässään ihan hyvin, koska asenne auttaa. Hyväksymällä tosiasiat. Keskity niihin muutoksiin, joita voit tehdä, niitä on oikeasti ihan paljon. Pohdi tarkkaan lastesi ja miehesi kannalta tätä myös.

Muistakaa vastailijat olla armollisia, ap on selkeästi masentunut. Se mielen sairaus on tässä nyt se juttu, joka täytyy heti pikimmiten hoitaa.

Vaikuttaa siltä, että koko teidän perheen elämä on aika solmussa. Et ole vielä sopeutunut elämään sairautesi kanssa ja lisäksi sairaus aiheuttaa sinulle toistuvia infektioita, väsymystä, masennusta jne. Miehesi tekee raskasta ruumiillista työtä, sietää huonosti stressiä eikä ole tottunut huolehtimaan arkeen liittyvistä asioista. Rahatkin ovat tiukilla. Lapsenne ovat alkaneet oireilemaan tilanteessa. 

Mitä jos varaisit ajan perheneuvolaan ja alkaisit siellä ammattilaisen kanssa purkamaan tilannetta? Auttaisiko arkeanne, jos saisitte jotain kotiapua? Entä, jos saisitte myös tukiperheen? Eli pyrkisitte löytämään keinoja, joilla perheen hajottaminen ei olisikaan tarpeellista? 

AP, miten olet aikonut perheesi hylätä, mikä on se konkreettinen teko?

Luitko uuden lääkkeen pakkauksesta, mitä mahdollisia sivuvaikutuksia aluksi? Jos oikein ymmärsin, kerroit, että vointi nyt huonompi kuin pari viikkoa sitten ja välissa on alkanut uusi mielialalääkitys? Voitko olla yhteydessä hoitotahoosi ja kertoa tämänhetkisestä tilanteesta? Pohdit myös tuota keskusteluapua, kuinka siitä ei ole ollut läheisillesi apua, mutta ehkä olisit valmis kokeilemaan. Voihan olla, että saat matalalla kynnyksellä olemassaolevasta hoitotahostasi ajan. Suosittelen kyllä antamaan sille tilaisuuden. Olen samaa mieltä, että avun saaminen voi olla hankalaa, mutta toisaalta kuulostaa siltä, että sinulla on paljon meneillään juuri nyt ja oikea apu voisi olla perheellenne tosi suureksi avuksi.

Mainitsemasi lasten oireilun voi myös ajatella positiivisen kautta, että olet heille niin turvallinen ja läsnäoleva, että he voivat näyttää pettymystään.

Ajan kanssa arkenne voi hyvinkin löytää uudet uomat ja tuntua taas hyvinkin mielekkäältä. Leipokaa nyt ihmeessä joku halloweenherkku vaikka, ei tarvitse tehdä armeijalle, mutta pieni herkuttelu viikonloppuna ei voi olla maailmanloppu terveydelle.

Toivon teille kaikkea hyvää ja luotan, että edessä on valoisampia aikoja.

Ap, rukoilen puolestasi ja tilanteenne puolesta. Minulla oli parantumaton kilpirauhasen vajaatoiminta, joka päivä soin thyroxiinia ja mielialat heitteli jne. 10 v sairastuttuani puolestani rukoili vasta uskoontullut nuorimies ja paranin(lääkärit tutki puoli vuotta verikokein ennen terveeksi julistamista). Kunnia Jeesukselle ja on mahtavaa olla terve! Mutta vaikka en olisi parantunutkaan, Jeesus antaa rauhan sydämeen, hän antoi minulle voiman kestää tuo sairaus sekä krooninen, jatkuvasti märkivä ja kipeä käsi-ihottuma, masennuskausi(oli lääkityskin) ym vaikeuksia. mm. homekriisissä menetin koko irtaimistoni.

Pointtini on tämä:elämään kuuluu vastoinkäymiset, sairaudet, ahdistusta ym kärsimystä.Elämme maailmassa jossa syntiinlankeemus on turmellut meidät ihmiset, ja jossa riehuu myös sielunvihollinen joukkoineen. Mutta kerran Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, ja se on uskovien iankaikkinen päämäärä- ja vaikka koko elämä menisi pipariksi, jos ikuisuus on onnellinen, kaikki on hyvin, lopulta. Jeesus sanoi: "Mitä se hyödyttää ihmistä, jos hän voittaisi koko maailman omakseen mutta saattaisi sielunsa vahinkoon(eli kadotukseen)?"Jeesus antaa voiman kestää tämä traaginen lyhyt elämä ja kaikki sairaudet ja vastoinkäymiset. Hän ei hylkää sitä joka tulee Hänen luokseen.

Minun kohdallani kärsimys ja vaikeudet saivat minut luopulta huutamaan Jumalaa avuksi ja tulin uskoon Jeesukseen-ja se on parasta mitä minulle on tapahtunut.Lapsuuden perheestäni ei kukaan muu ole uskossa. Ovat rahakkaita mutta kovasydämisiä, eivät juuri auttaneet minua homekriisissäkään. Eivätkä juuri muutenkaan. Haluan antaa anteeksi mutta on surullista kun oma perhe on niin tyly(hylkimiseni alkoi jo lapsuudessani, ennen uskoontuloani). Muutin varhain omilleni(pakoon äitiäni joka kirjaimellisesti  kuisasi ja hylki minua), ja Jumala auttoi selviämään, sinnittelin köyhänä vuosia ja koulutin itseni, ja hankin töitä.Onneksi uskovat auttoivat homekriisissä ja auttavat muutenkin!En ole ikinä katunut uskoontuloani. nyt on yli 20 vuotta taivallusta Jeesuksen kanssa takana ja Hän on osoittanut että todella pitää huolta, auttaa ja on olemassa. Ja että Raamattu on totta. Jumalalla on suunnitelma sinunkin elämällesi. Käänny Hänen puoleesi. Synti on suurin ongelmamme, se erottaa meidät Jumalasta. Jeesus sovitti syntimme ristillä ja voi antaa ne anteeksi. Siten saamme yhteyden Jumalaan, joka on Luojamme ja rakastaa meitä. Lue vaikka Johanneksen evankeliumi, rukoile vaikka "Auta minua Jeesus löytämään Sinut, anna syntini anteeksi ja johdata minut Taivaaseen, anna suunta ja tarkoitus elämälleni! Puhu minulle Raamatun kautta ja anna voimaa elää tätä elämääni". Älä hylkää lapsiasi ja miestäsi. Etsi Jeesusta. Hän antaa tulevaisuuden ja toivon, tämä koskee jokaista! Muuta toivoa ei ole koko ihmiskunnalla. Vain Jeesus voitti synnin ja kuoleman ja voi vapauttaa ihmisen näistä. Siunausta sinulle! esim.  onewaymission sivuilta löydät ohjelmia ja saarnoja jotka tuovat toivoa. Oneway seurakuntia on ympäri Suomea ja se on yhteiskristillinen ja turvallinen.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinun fyysiseen sairauteesi lääkitystä? Meitä, jotka sinua yrittävät auttaa helpottaisi kuulla, mikä sairaus sinulla on. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Kertomasi perusteella sanoisin, että masennuksesi olisi kyllä jo vakavaa. Toivottavasti uusi lääke auttaa.

Kiitos. On kyllä lääkitys fyysiseen sairauteenkin. Itse sairaus ei juuri varsinaisesti nyt oireile pahasti, mutta olen vaan koko ajan kipeänä. En halua kertoa sairautta, jottei minua tunnisteta ja jottei se herätä ennakko-oletuksia. Sillä ei oikeastaan ole väliä mikä sairaus on kyseessä, vaan sillä miten se vaikuttaa elämääni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on se oikea syy, että ap haluaa hylätä lapsensa?

Parantumaton sairaus?

Masennus?

Ja miksi ap luulee, että hylkääminen voisi mitenkään tehdä hyvää lapsille??? Etä vanhemmuus on parempi, ellet ole oikea sadisti ja tunnevammainen.

Koska olen sairas enkä enää jaksa huolehtia lasten tarpeista tai olla henkisesti läsnä.

En luule, että hylkääminen tekisi hyvää. Luulen, että minun tunne-elämän armoilla eläminen tekisi pahempaa.

Ap

Eiväthän he ole vain sinun tunne-elämän armoilla, perheessänne on myös se lasten isä, sinun miehesi. Tuntuu, että olet tällä hetkellä vain marttyyri asenteella liikenteessä, ja siksi noin julma ja itsekäs. Mutta, jos et halua muuttaa asennettasi, ei voi oikein muut täällä mitään. Se on susta kiinni, lopulta. Kunpa oivaltaisit, että meitä kivuliaita ihmisiä on paljon, ja moni meistä pärjää elämässään ihan hyvin, koska asenne auttaa. Hyväksymällä tosiasiat. Keskity niihin muutoksiin, joita voit tehdä, niitä on oikeasti ihan paljon. Pohdi tarkkaan lastesi ja miehesi kannalta tätä myös.

Onneksi heillä tosiaan on myös isä.

Minun on vaikea uskoa, että ihminen voisi muuttua. Tai siis asenteet. En edes tiedä mistä aloittaisin. Vinkkejä? Mitä muutoksia voin tehdä?

Oman jaksamisen tueksi olen jo vähentänyt työaikaa, jättänyt yhteydenpidon ystäviin ja sukulaisiin ja keskittynyt vain omaan perheeseeni, luopunut liikunnasta, aloittanut mielialalääkkeen, jättänyt väliin kaikki mahdolliset kissanristiäiset ja lasten menot, jotka rasittaisivat liikaa.

Minun ympärillä ei ole kuin fyysisesti terveitä ja jaksavia ja liikkuvaisia ihmisiä, joita katsellessani tulee paha mieli. Tottakai muitakin sairaita on paljon, mutta omassa lähipiirissäni ja työpaikallani olen täysin yksin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että koko teidän perheen elämä on aika solmussa. Et ole vielä sopeutunut elämään sairautesi kanssa ja lisäksi sairaus aiheuttaa sinulle toistuvia infektioita, väsymystä, masennusta jne. Miehesi tekee raskasta ruumiillista työtä, sietää huonosti stressiä eikä ole tottunut huolehtimaan arkeen liittyvistä asioista. Rahatkin ovat tiukilla. Lapsenne ovat alkaneet oireilemaan tilanteessa. 

Mitä jos varaisit ajan perheneuvolaan ja alkaisit siellä ammattilaisen kanssa purkamaan tilannetta? Auttaisiko arkeanne, jos saisitte jotain kotiapua? Entä, jos saisitte myös tukiperheen? Eli pyrkisitte löytämään keinoja, joilla perheen hajottaminen ei olisikaan tarpeellista? 

Tämä oli hyvin kiteytetty kuvaus tilanteestamme. Ehkä olen vielä neuvolaan yhteydessä ennen kuin teen lopullista päätöstä. Jos sitten lähdenkin, ovat he jo valmiiksi auttamassa muuta perhettä.

Ap