Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihminen, jolla on lapsia, hakee seurustelukumppania ylipäänsä? Ja valittaa vielä kun ei kelpaa "pakettina".
23.10.2019 |
Kun lähtökohta esim. Tinderin esittelyteksteissä on se, että kerrotaan miten on pieniä lapsia ja he ovat kaikki kaikessa, mikään ikinä ei voi olla yhtä tärkeää ja arki pyörii heidän ympärillään ja ehdoillaan jne.
Ok, niinhän se varmasti on, mutta miksi ihmeessä ihminen hakee tuollaisessa tilanteessa jotain kumppania? Kun tekstistä jo huokuu, että aika on kortilla ja se ylijäävä aika menee kaikki jälkikasvuun, ja mahdollinen kumppani olisi aika viimeisillä sijoilla prioriteettilistalla.
Kuka tuollaiseen haluaa edes lähteä:D Ja miksi pitää etsiä sitä kumppania jos sille ei ole edes oikeasti aikaa tai tilaa elämässä? Kaikkea ei voi saada. Ja ei ole mitenkään ihmeellistä tai väärin etteivät monet, varsinkaan lapsettomat, kelpuuta "koko pakettia". Varsin ymmärrettävää on.
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuttavaperheen äiti pyörii uusiosinkkuna deittipalveluissa ja kyllä tiuhaan vaihtuvat urokset menevät heittämällä hänen leikki-ikäisten lastensa ohitse. Mua säälitti ja harmitti, kun toinen heistä itki kotiovensa takana äidin ollessa sisällä uuden poikaystävänsä kanssa.
Olisin tehnyt lasun tuosta mammasta.
Arvaa kahdesti, miten usein se on käynyt mulla mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuttavaperheen äiti pyörii uusiosinkkuna deittipalveluissa ja kyllä tiuhaan vaihtuvat urokset menevät heittämällä hänen leikki-ikäisten lastensa ohitse. Mua säälitti ja harmitti, kun toinen heistä itki kotiovensa takana äidin ollessa sisällä uuden poikaystävänsä kanssa.
Olisin tehnyt lasun tuosta mammasta.
Arvaa kahdesti, miten usein se on käynyt mulla mielessä.
No kannataisko tehdä jotain eikä vaan miettiä? Oikein kärkäs naapuri olisi soittanut häkeen ja kertonut täällä olevan heitteillä olevia lapsia joka olisi tuonut paikalle päivystävän sossun sekä poliisin. Lasu on siinä mielessä vielä hyvin pehmeä.
Varmaan vähän riippuu siitä, millaisia ovat ne lasten tarpeet, jotka menevät aina edelle. Ja ovatko ne aina oikeasti sellaisia, että niistä ei voi joustaa.
Pyykinpesusta, ruoanlaitosta, lasten kuulumisten kyselystä, läksyissä auttamisesta ym. arjen pakottavista asioista ei voi tosiaan joustaa ja niihin menee väkisinkin aikaa. Mutta onko tosiaan välttämätöntä olla aina esim. lapsen jalkapalloharrastuksessa läsnä kentän laidalla, tai sallia lapsen keskeyttää aikuisten omat jutut ja vaatia huomiota ja aktiviteettia pienimmästäkin syystä (kun on vain tylsää eikä keksi mitä leikkisi)?
Minusta lapsenkin tulee sopeutua ja kestää esim. tylsyyttä välillä. Silloin kun aikuisilla on omia juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin että koska mulla on kaksi lasta niin ei ole oikeutta enää parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen? Se nyt vaan on fakta että niihin lapsiin uppoaa aikaa ja läsnäoloa, mutta luulis että aikuinen ymmärtää sen eikä koe sitä kilpailuksi. Aikuisten tarpeet nyt vaan tulee lasten jälkeen. Minusta aivan normaali asia myös parisuhteissa ja en voi ymmärtää jos ei tätä ymmärrä.
No, ei ole enää siinä määrin, mitä moni parisuhde vaatisi toimiakseen kunnolla. Harvaa kiinnostaa olla se, joka aina joustaa ja on tärkeysjärjestyksessä viimeisenä. Ydinperheessä tilanne on tietty toinen, vaikka siinä lapsia onkin. Ja ehkä siinäkin tapauksessa, että toinen on samassa tilanteessa tai sitten kaipaa esim. vain satunnaista seksiä/kevyttä tapailua. Mutta syvempi suhde on sit vähän eri asia.
Mä swaippaan yh:t, vuoroviikkoisät ym. aina vasemmalle, koska viimeisimmän seurusteluni jälkeen totesin, että en voi olla ihmisen kanssa, jolla on lapsia. Lapsissa itsessään persoonina ei ollut ongelmaa, mutta en jaksanut enää sitä jatkuvaa toisten ehdoilla elämistä ja omien tarpeiden syrjään lykkäämistä.
Ylipäänsä kaikki oli arjessa hankalampaa ja en tuntenut, että voin olla rennosti ja tehdä vapaasti niitä asioita, joista pidän. Perjantai-iltana olisin vain halunnut levätä työviikon päätteeksi ja lukea kirjaa viinipullon kanssa, mutta toinen olisi halunnut lähteä koko porukalla uimahalliin tai pelata Afrikan tähteä. Se tympi, koska ne tuntuivat uhrauksilta, enhän ollut lasten äiti!
Siis toisella ihmisellä ei mielestäsi ole enää oikeutta seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen siksi, että juuri sinä haet parisuhteelta toisenlaisia asioita kuin tämä kyseinen henkilö kaiketi hakee? Oletko nyt tosissasi? Ymmärrät kai että eivät kaikki kaipaa parisuhteelta samoja asioita kuin sinä? Eivät kaikki esim koe tarpeelliseksi asua yhdessä ja olla yhdessä koko ajan. Joillakin on omatkin lapset, eikä se haittaa että toisellakin on omansa. Ja on niitäkin, jotka haluavat sen koko paketin ja ovat valmiita sitoutumaan siihen.
Eihän sinun tarvitse seurustella lapsellisten kanssa. Kukaan ei pakota. Mutta miten ihmeessä sua häiritsee se, että seuraa hakevat myös sellaiset ihmiset, joiden kanssa juuri sinä et tykkäisi olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin että koska mulla on kaksi lasta niin ei ole oikeutta enää parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen? Se nyt vaan on fakta että niihin lapsiin uppoaa aikaa ja läsnäoloa, mutta luulis että aikuinen ymmärtää sen eikä koe sitä kilpailuksi. Aikuisten tarpeet nyt vaan tulee lasten jälkeen. Minusta aivan normaali asia myös parisuhteissa ja en voi ymmärtää jos ei tätä ymmärrä.
No, ei ole enää siinä määrin, mitä moni parisuhde vaatisi toimiakseen kunnolla. Harvaa kiinnostaa olla se, joka aina joustaa ja on tärkeysjärjestyksessä viimeisenä. Ydinperheessä tilanne on tietty toinen, vaikka siinä lapsia onkin. Ja ehkä siinäkin tapauksessa, että toinen on samassa tilanteessa tai sitten kaipaa esim. vain satunnaista seksiä/kevyttä tapailua. Mutta syvempi suhde on sit vähän eri asia.
Mä swaippaan yh:t, vuoroviikkoisät ym. aina vasemmalle, koska viimeisimmän seurusteluni jälkeen totesin, että en voi olla ihmisen kanssa, jolla on lapsia. Lapsissa itsessään persoonina ei ollut ongelmaa, mutta en jaksanut enää sitä jatkuvaa toisten ehdoilla elämistä ja omien tarpeiden syrjään lykkäämistä.
Ylipäänsä kaikki oli arjessa hankalampaa ja en tuntenut, että voin olla rennosti ja tehdä vapaasti niitä asioita, joista pidän. Perjantai-iltana olisin vain halunnut levätä työviikon päätteeksi ja lukea kirjaa viinipullon kanssa, mutta toinen olisi halunnut lähteä koko porukalla uimahalliin tai pelata Afrikan tähteä. Se tympi, koska ne tuntuivat uhrauksilta, enhän ollut lasten äiti!
Siis toisella ihmisellä ei mielestäsi ole enää oikeutta seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen siksi, että juuri sinä haet parisuhteelta toisenlaisia asioita kuin tämä kyseinen henkilö kaiketi hakee? Oletko nyt tosissasi? Ymmärrät kai että eivät kaikki kaipaa parisuhteelta samoja asioita kuin sinä? Eivät kaikki esim koe tarpeelliseksi asua yhdessä ja olla yhdessä koko ajan. Joillakin on omatkin lapset, eikä se haittaa että toisellakin on omansa. Ja on niitäkin, jotka haluavat sen koko paketin ja ovat valmiita sitoutumaan siihen.
Eihän sinun tarvitse seurustella lapsellisten kanssa. Kukaan ei pakota. Mutta miten ihmeessä sua häiritsee se, että seuraa hakevat myös sellaiset ihmiset, joiden kanssa juuri sinä et tykkäisi olla?
Juu, totta. Ja mainitsinhan kirjoituksessani että riippunee elämäntilanteista ja toiveista. Kerroin vain oman kokemukseni ja peilasin siihen tilanteeseen, että se vastapuoli haluaisi sen perinteisen seurustelu-yhteenmuuttokuvion. Kun aika monet sellaisen haluavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vielä ihmeellisempää on miksi ihminen, jolla on ihan omakin elämä käyttää aikansa toisten parisuhdehaluisten parisuhteettomuuksien ihmettelyyn keskiviikkona klo 10.
Mulla on lapsia ja jos jäisin esim. leskeksi niin kyllä jossain kohtaa alkaisin haaveilla miesseurasta. En menisi ikinä tinderiin, en halua tinder-miestä, mutta jossain kohtaa jonkinlaisesta parisuhteesta haaveilisin. En välttämättä yhteenmuutosta, mutta ainakin sellaisesta, että voisi kerran-pari viikossa (lasten i'istä riippuen) käydä treffeillä ja ehkä hotellissa...
Me ihmiset olemme niin erilaisia. Minä taas olen ajatellut, että jos eroamme tai jään leskeksi, en enää ikinä ala parisuhteeseen. En sillä, että olisin kärsinyt tässä suhteessa. Suhteemme on ollut hyvä ja rakastava. Mutta en toista kertaa jaksaisi alkaa sitä koko ruljanssia eli alussa tutustumista, sitten arkea, kun kumpikaan ei enää siinä huumassa jaksa toista miellyttää ja rosojen hiomista ja yhteen kasvamista.
Eläisin mieluummin yksin ja harrastaisin joskus jotain vapaata suhdetta, jos tulisi ihmisen ikävä toisen luo. Mutta ikinä enää en muuttaisi toisen kanssa yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuttavaperheen äiti pyörii uusiosinkkuna deittipalveluissa ja kyllä tiuhaan vaihtuvat urokset menevät heittämällä hänen leikki-ikäisten lastensa ohitse. Mua säälitti ja harmitti, kun toinen heistä itki kotiovensa takana äidin ollessa sisällä uuden poikaystävänsä kanssa.
Olisin tehnyt lasun tuosta mammasta.
Arvaa kahdesti, miten usein se on käynyt mulla mielessä.
No kannataisko tehdä jotain eikä vaan miettiä? Oikein kärkäs naapuri olisi soittanut häkeen ja kertonut täällä olevan heitteillä olevia lapsia joka olisi tuonut paikalle päivystävän sossun sekä poliisin. Lasu on siinä mielessä vielä hyvin pehmeä.
Mutta miten toimia tilanteessa, jossa lapset ovat ihan hysteerisiä äitinsä takia? Meneekö heiltä mielenterveys kokonaan, jos ilmoitan lastensuojeluviranomaisille ja paikalle ilmestyy täysin outoja ihmisiä. Otin kylläkin yhteyttä lasten isovanhempiin, joten kokonaan toimettomana en ole ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin että koska mulla on kaksi lasta niin ei ole oikeutta enää parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen? Se nyt vaan on fakta että niihin lapsiin uppoaa aikaa ja läsnäoloa, mutta luulis että aikuinen ymmärtää sen eikä koe sitä kilpailuksi. Aikuisten tarpeet nyt vaan tulee lasten jälkeen. Minusta aivan normaali asia myös parisuhteissa ja en voi ymmärtää jos ei tätä ymmärrä.
Jos lapset on muiden ihmisten, niin eipä niiden tarpeita ole ihan helppo laittaa omien tarpeiden edelle. Aivan eri asia, jos lapsi on oma.
Vierailija kirjoitti:
Niin että koska mulla on kaksi lasta niin ei ole oikeutta enää parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen? Se nyt vaan on fakta että niihin lapsiin uppoaa aikaa ja läsnäoloa, mutta luulis että aikuinen ymmärtää sen eikä koe sitä kilpailuksi. Aikuisten tarpeet nyt vaan tulee lasten jälkeen. Minusta aivan normaali asia myös parisuhteissa ja en voi ymmärtää jos ei tätä ymmärrä.
Kylla sen ymmartaa. Mutta voi olla ettei sita itselleen halua, jos vaihtoehtona on lapseton, joka asettaa sun tarpeet etusijalle.
Kun itse olin sinkkumarkkinoilla, en edes matchannyt lapsia omaavien miesten kanssa. Ja profiilissakin taisi lukea etta vain lapsettomille. Yksinkertaisesti, koska tiedan, etta mulla oli valinnanvaraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisi heti ekalla kerralla yrittää katsoa, että kumppani on sellainen, jonka kanssa pärjää myös niissä vastoinkäymisissäkin. Sillä niitä tulee aivan varmasti.
Toki erehdyksiä sattuu .... mutta täälläkin tämän tästä joku leuhkii, että he muuttivat heti yhteen.
Minulle on melkein tärkeämpää, että mies tulee lapsen kanssa toimeen, kuin omat tunteeni miestä kohtaan. Koska toisinpäin ei toimi.
En hae mitään huumaa, vaan vakaata ja turvallista elämää. Aika moneen ihmiseen voisin rakastua, jos olisi kunnioitus ja luottamus toista kohtaan. Eli kyllä, paketti ollaan ja pakettina tullaan pysymään.
Lapsen onni on tärkeämpi minulle kuin oma onneni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvännäköinen yh-nainen, joka on seksuaalisesti antelias ja ottaa pyytämättä suihin, löytää aina miehen. Ihan sama, monta kersaa huutaa taustalla. Jos se antaminen loppuu, loppuu suhdekin.
No anteeksi! Saanko nuolla varpaitanne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvännäköinen yh-nainen, joka on seksuaalisesti antelias ja ottaa pyytämättä suihin, löytää aina miehen. Ihan sama, monta kersaa huutaa taustalla. Jos se antaminen loppuu, loppuu suhdekin.
Ihan varmasti. Kiitos tästäkin tiedosta. Minua ainakin häiritsisi, jos lapset huutavat taustalla. Tämä on juuri se asia, joka minua pelottaa, uuden miehen tullessa kuvioihin, lapset jäävät syrjään. Mieluummin olen ilman miestä, kun jätän lapselle hylkäämisen tunteen. Se on vain muutama vuosi kuitenkin, kun lapsi on pieni. Sitten kun alkaa itsenäistyä ja etsiä omia kavereita, voin minäkin yh:na etsiä itselleni kaverin. Mentäisiin samaan tahtiin lapsen kanssa 😄
Kyllähän niitä panosuhteita löytyisi yh:lle, mutta ei sitten mitään muuta. Minua ei taas kiinnosta tuollainen.
Itse asiassa luulen, että monet miehet pitävät siitä, että lapsen myötä on jäänyt turha diivailu pois. Mutta sitten taas vastuu jonkun toisen lapsesta ei houkuta.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi heti ekalla kerralla yrittää katsoa, että kumppani on sellainen, jonka kanssa pärjää myös niissä vastoinkäymisissäkin. Sillä niitä tulee aivan varmasti.
Toki erehdyksiä sattuu .... mutta täälläkin tämän tästä joku leuhkii, että he muuttivat heti yhteen.
Se olisikin, jos osaisi lukea tulevaisuutta. Ilman ex-miestäni olisin ilman lasta tai sitten olisin joka tapauksessa etsinyt jonkun samankaltaisen. Niin se vain menee. Olen luissani ja ytimissäni tiennyt aina, että minusta yksinhuoltaja. Tavallinen parisuhde ei ole minua varten. Nyt sitten elän tämän asian kanssa ja sopeudun siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi heti ekalla kerralla yrittää katsoa, että kumppani on sellainen, jonka kanssa pärjää myös niissä vastoinkäymisissäkin. Sillä niitä tulee aivan varmasti.
Toki erehdyksiä sattuu .... mutta täälläkin tämän tästä joku leuhkii, että he muuttivat heti yhteen.
Se olisikin, jos osaisi lukea tulevaisuutta. Ilman ex-miestäni olisin ilman lasta tai sitten olisin joka tapauksessa etsinyt jonkun samankaltaisen. Niin se vain menee. Olen luissani ja ytimissäni tiennyt aina, että minusta yksinhuoltaja. Tavallinen parisuhde ei ole minua varten. Nyt sitten elän tämän asian kanssa ja sopeudun siihen.
Kaikki eivät vain tajua, ennenkuin käy elämän kovaa koulua 😂
Vierailija kirjoitti:
Minulle on melkein tärkeämpää, että mies tulee lapsen kanssa toimeen, kuin omat tunteeni miestä kohtaan. Koska toisinpäin ei toimi.
En hae mitään huumaa, vaan vakaata ja turvallista elämää. Aika moneen ihmiseen voisin rakastua, jos olisi kunnioitus ja luottamus toista kohtaan. Eli kyllä, paketti ollaan ja pakettina tullaan pysymään.
Lapsen onni on tärkeämpi minulle kuin oma onneni.
Ihan rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että suurimman osan elämäni olen ollut todella itsekäs ihminen. Yksinhuoltajuus on ollut kuin kylmä suihku, joka on virkistänyt. Tuntuu mukavalta elää muita varten.
Enemmän ihmetyttää nämä ihmellijät.
Ihminen hakee parisuhdetta, jos sellaista kaipaa. Kukaan taas ei voi toista pakottaa suhteeseen, joten en ymmärrä ap:n huolta koko paketin hyväksymisestä. Ei sun tarvitse ottaa yh:ta tai vuoroviikkovanhempaa.
Jos ap on koskaan elämässään ympärilleen katsonut, niin kyllä ne eronneetkin pariintuu, vieläpä aika usein. Eli joillekin ne kelpaa.
Muutenkaan en ihan aina ymmärrä tätä vouhotusta kuka on kenellekin elämässä kaikkein tärkeintä. Kukin saa parisuhteessaan hakea just mitä haluaa. Ihanne tapauksessa ihmisten tarpeet kohtaa - se voi olla sitten vuosisadan symbiottiinen rakkaustarina tai pannaan jokatoinen viikko kevyt suhde. Jos se parisuhteen osapuolille antaa sitä mitä ne haluavat, niin mitä sitä ihmettelemään.
Vielä ihmeellisempää on miksi ihminen, jolla on ihan omakin elämä käyttää aikansa toisten parisuhdehaluisten parisuhteettomuuksien ihmettelyyn keskiviikkona klo 10.
Mulla on lapsia ja jos jäisin esim. leskeksi niin kyllä jossain kohtaa alkaisin haaveilla miesseurasta. En menisi ikinä tinderiin, en halua tinder-miestä, mutta jossain kohtaa jonkinlaisesta parisuhteesta haaveilisin. En välttämättä yhteenmuutosta, mutta ainakin sellaisesta, että voisi kerran-pari viikossa (lasten i'istä riippuen) käydä treffeillä ja ehkä hotellissa...