Lue keskustelun säännöt.
Lapseni ei saa sisarusta, miten pääsen tämän surun yli?
22.10.2019 |
Minulla on siis 2-v lapsi, jolle olen halunnut sisaruksen. Nyt omien gynesairauksien takia ole enää mahdollista. Kohtukin jouduttiin poistamaan. Tuntuu, että lapsellani on hirveä elämä ja surullinen kohtalo, vaikka tietenkin teemme parhaamme, että lapsemme on onnellinen. Mielessä kummittelee nyt kammottavia asioita, jotka eivät välttämättä ole realistisia. Syyllisyys painaa ja tuntuu, että ainut lapsi ei voi olla onnellinen.. Suren tätä sekundääristä lapsettomuutta enemmän lapseni kuin itseni kautta, antakaa jotain tukea ennenkuin romahdan!
Kommentit (22)
Paljon tsemppiä!
Kun pääset yli pahimmasta surusta, niin voisithan miettiä myös ei-biologista lasta. Tai sijaissynnyttäjää, jos se jossain vaiheessa sallitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä harvemmin kaipaa, mitä ei koskaan ole ollutkaan. Sikäli tuo "sekundäärinen lapsettomuus" ei ole kovin uskottava selitys. Itseäsi sinä suret.
Vierailija kirjoitti:
Paljon tsemppiä!
Kun pääset yli pahimmasta surusta, niin voisithan miettiä myös ei-biologista lasta. Tai sijaissynnyttäjää, jos se jossain vaiheessa sallitaan.
Mietin kyllä, toki tuntuu näissä adoptioasioissa, että prosessi on pitkä, että esikoinen on teini, ennenkuin tapahtuu.
Sijoituslapsi voisi olla myös vaihtoehto. Ihan pikkuisessa sijoitukseen joutuneet harvoin palaavat biologiselle vanhemmilleen.
Ajattelen samoin kuin ap. Harmittaa etten kyennyt saamaan toista lasta. Olisin halunnut 3.
Minä ja mieheni ollaan ainoita. En ole koskaan tykätä nyt olla ainoa lapsi.
Nyt lapseni on 18. Hänestä on tullut melkoisen itsekeskeinen, kun ei ole ollut sisaruksia koulimassa. Oottaa meiltä vanhemmilta itsestäänselvyyksinä palveluita eikä osaa olla kiitollinen. Myös taitojen oppiminen olisi varmaan ollut helpompaa sisaruksen seurassa. (olisivat kilpailleet vaikka uimaan menemisessä. Nyt tämä ainoa on pelännyt vettä ja oli työläs opettaa uimaan aikoinaan)
Ikävä myöntää, mutta taisin itsekin olla samanlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa lapsi kirjoitti:
Sitä harvemmin kaipaa, mitä ei koskaan ole ollutkaan. Sikäli tuo "sekundäärinen lapsettomuus" ei ole kovin uskottava selitys. Itseäsi sinä suret.
No suren omaa kyvyttämyyttä tuottaa uusi lapsi. Kyllä! Mutta eniten kirpaisee esikoisen kannalta. Jotenkin se tiivistyy häneen.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen samoin kuin ap. Harmittaa etten kyennyt saamaan toista lasta. Olisin halunnut 3.
Minä ja mieheni ollaan ainoita. En ole koskaan tykätä nyt olla ainoa lapsi.
Nyt lapseni on 18. Hänestä on tullut melkoisen itsekeskeinen, kun ei ole ollut sisaruksia koulimassa. Oottaa meiltä vanhemmilta itsestäänselvyyksinä palveluita eikä osaa olla kiitollinen. Myös taitojen oppiminen olisi varmaan ollut helpompaa sisaruksen seurassa. (olisivat kilpailleet vaikka uimaan menemisessä. Nyt tämä ainoa on pelännyt vettä ja oli työläs opettaa uimaan aikoinaan)
Ikävä myöntää, mutta taisin itsekin olla samanlainen.
Lisään vielä, että näin ainoana lapsena myös vastuu vanhemmista iäkkäitä on vain minulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt vain toivomme, että miehesi ottaisi uuden naisen ja tekisi lapsia hänen kanssaan ja noin lapsesi saisi niin paljon tarvitsemiaan sisaruksia!
En ole ap, vaan se toinen: jos emme olisi saaneet lapsia lainkaan, olisimme varmaankin adoptoineet, mutta tuntui jotenkin huonolta adoptoida, kun oli jo biolapsi. (pelkäsin ehkä, olisinko kyennyt olemaan tasapuolinen, mikä on minulle ehdotonta)
Sijoituslasta mietin. Se olisi voinut olla hyvä ratkaisu. En vaan uskaltanut. Tuttavani otti toiseksi lapsekseen sijoituslapsen ja tästä koitui kohtuuttomia hankaluuksia. Alkoi narkata ja varastaa jo varhain teininä. Hänellä oli adhd. Koko perhe meni sekaisin ja tuttavalle tuli ero miehestään. Biolapselle kurjaa tietenkin.
Sijoituslapset ovat yleensä huonoista perheistä ja kurjaa pitää sellaisiin yhteyttä, mikä kuitenkin kuuluu asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt vain toivomme, että miehesi ottaisi uuden naisen ja tekisi lapsia hänen kanssaan ja noin lapsesi saisi niin paljon tarvitsemiaan sisaruksia!
Älytön ajatus. Puolisisaruksista on yleensä harmia enemmän kuin iloa.
Googleta netistä Simpukka ry. Sieltä saat vertaistukea.
Voit liittyä Facessa sinulle sopivaan ryhmään, ottaa suoraan yhteyttä tai kirjoitella heidän omassa keskusteluryhmässä. Taatusti saat ymmärrystä ja tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vain toivomme, että miehesi ottaisi uuden naisen ja tekisi lapsia hänen kanssaan ja noin lapsesi saisi niin paljon tarvitsemiaan sisaruksia!
Älytön ajatus. Puolisisaruksista on yleensä harmia enemmän kuin iloa.
Miehellä on kuitenkin oikeus saada lisää lapsia.
Minä olen ainoa lapsi ja se on kyllä pienin ongelmani. Se että ainoat lapset olisivat itsekkäitä on kyllä aikamoinen stereotypia. Tehän voitte vanhempina opettaa lapsellenne epäitsekkyyttä. Itsekkyys on joillakin ihan luonteenpiirre huolimatta sisarusten määrästä. Kannattaisi olla tyytyväinen siihen mikä on hyvin eikä ajatella mitä puuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei herranjestas. Ei ole mitenkään sanottua että kaikki edes pitävät sisaruksistaan. Itseäsi sinä suret tai sitten jotain hattaraunelmaa, jossa ei ole ollenkaan huomioitu sitä että lapsetkin ovat persoonia ja yksilöitä eikä se sisarus ole suinkaan jokaiselle mikään ilon aihe. Kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
En ole ap, vaan se toinen: jos emme olisi saaneet lapsia lainkaan, olisimme varmaankin adoptoineet, mutta tuntui jotenkin huonolta adoptoida, kun oli jo biolapsi. (pelkäsin ehkä, olisinko kyennyt olemaan tasapuolinen, mikä on minulle ehdotonta)
Sijoituslasta mietin. Se olisi voinut olla hyvä ratkaisu. En vaan uskaltanut. Tuttavani otti toiseksi lapsekseen sijoituslapsen ja tästä koitui kohtuuttomia hankaluuksia. Alkoi narkata ja varastaa jo varhain teininä. Hänellä oli adhd. Koko perhe meni sekaisin ja tuttavalle tuli ero miehestään. Biolapselle kurjaa tietenkin.
Sijoituslapset ovat yleensä huonoista perheistä ja kurjaa pitää sellaisiin yhteyttä, mikä kuitenkin kuuluu asiaan.
No onpahan yleistys. Jos lapsitulee alle vuoden ikäisenä perheeseen niin itseään saa silloin vanhempi syyttää, on sitten biologinen tai sijaisvanhempi.
Ja biolapsista ei tule koskaan narkkareita.
Sinun lapsesi ei tule koskaan tietämään millaista olisi sisaruksen kanssa joten häntä se ei tule surettamaan. Itsekin ehdin saada vain yhden lapsen ja hän on ollut aina sitä mieltä että kyllä kelpaa olla ainoa lapsi, saa jakamattoman huomion. Ei ole yhtään kaivannut sisarusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ap, vaan se toinen: jos emme olisi saaneet lapsia lainkaan, olisimme varmaankin adoptoineet, mutta tuntui jotenkin huonolta adoptoida, kun oli jo biolapsi. (pelkäsin ehkä, olisinko kyennyt olemaan tasapuolinen, mikä on minulle ehdotonta)
Sijoituslasta mietin. Se olisi voinut olla hyvä ratkaisu. En vaan uskaltanut. Tuttavani otti toiseksi lapsekseen sijoituslapsen ja tästä koitui kohtuuttomia hankaluuksia. Alkoi narkata ja varastaa jo varhain teininä. Hänellä oli adhd. Koko perhe meni sekaisin ja tuttavalle tuli ero miehestään. Biolapselle kurjaa tietenkin.
Sijoituslapset ovat yleensä huonoista perheistä ja kurjaa pitää sellaisiin yhteyttä, mikä kuitenkin kuuluu asiaan.No onpahan yleistys. Jos lapsitulee alle vuoden ikäisenä perheeseen niin itseään saa silloin vanhempi syyttää, on sitten biologinen tai sijaisvanhempi.
Ja biolapsista ei tule koskaan narkkareita.
Psykopatia ja adhd ovat perinnöllisiä. Lisäksi sijoitettu lapsi on yhteydessä biovanhempiinsa.
Tuon tuttavani sijoituslapsi oli adhd:n lisäksi diagnoslitu asosiaaliseksi. (en tarkalleen tiedä, mitä se on, mutta joku vuorovaikutukseen liittyvä ongelma tai lapselle annettu diagnoosi, joka myöhemmin muuttuu psykopatiaksi)
Vierailija kirjoitti:
Sinun lapsesi ei tule koskaan tietämään millaista olisi sisaruksen kanssa joten häntä se ei tule surettamaan. Itsekin ehdin saada vain yhden lapsen ja hän on ollut aina sitä mieltä että kyllä kelpaa olla ainoa lapsi, saa jakamattoman huomion. Ei ole yhtään kaivannut sisarusta.
Ai jaa. Minä kateilin aina lapsena ja edelleen niitä, joilla on sisaruksia.
Heillä on luonnostaan leikkikavereita kotona. Aikuisenakin on läheiset välit yleensä.
Monet ei saa sitä ensimmäistäkään lasta. :(